Hän paimentaa liljojen keskellä

Puhe Laukaalla palmusunnuntaina 10.4.22

Hän paimentaa liljojen keskellä!
Mistä moinen otsikko juhlille esitettiin kysymys?
Hyvä kysymys?
Se ei suinkaan johdu siitä, että puhuja on Turusta.
Turun vaakunassahan on kuvattuna lilja symboli.
Otsikko nousi mieleen vanha Benjamin Turkian puheen otsikosta, jostain muistin sopukasta.
Ja tunne. Tästä on nyt puhuttava.

Valkoista liljaa käytetään ylösnousemuksen ja uuden elämän symbolina. Kristinuskossa liljalla on erityisasema kukkien joukossa. Se kuvastaa pyhyyttä ja puhtautta, ja ennen kaikkea ylösnousemus voimaa. Lilja nousee aina ylöspäin.

Näyttävää, komeaa, hyväntuoksuista kukkaa on pidetty sekä hää- että hautajaiskukkana.
Ja morsian on valmistumassa hääjuhlaansa.
Lilja kukkii myös virsissä ja hengellisissä lauluissa. ”Keskellä liljain ja ruusujen, nukkuu Herra ihmisten”, sanotaan tutussa joululaulussa; Heinillä härkien kaukalon.

Suvivirrestä löydämme liljan viidennestä säkeistöstä.
Siinä Jeesusta verrataan Saaronin liljaan: ”Ei vertaistasi sulle, sä lilja Saaronin.”.
Virressä 621 ihminen on Kristuksen lunastamana ”puhdas, kaunis lilja Mestarini tarhassa”.

Raamatusta se löytyy muun muassa;
”Eteishallin muut pylväänpäät olivat neljän kyynärän korkuisia ja liljankukan muotoisia” (1. Kun. 7:19),
”Eteishallin pylväänpäät olivat kuin liljankukkia” (1 Kun.7:22), ja ”Altaan seinämä oli kämmenenleveyden paksuinen, ja sen reuna kaartui ulospäin kuin liljankukan muotoisessa maljassa” (1. Kun: 7:26, 2. Aikak. 4:5).
”Aavikko iloitsee, autiomaa iloitsee, aro riemuitsee, se puhkeaa kukkaan!
Kuin lilja kukkikoon maa.” (Jes. 35:1).




Profeettojen julistuksessa kukoistavilla liljoilla viitattiin Israelin uudistumiseen ja tulevaan messiaaniseen rauhan aikaan. Hoosean kirjassa näin: ”Minä virvoitan Israelin kuin aamukaste, ja niin se kukoistaa kuin lilja ja tunkee juurensa maahan kuin Libanonin setri.”

Entisessä Korkeassa veisussa, nykyisessä Laulujen laulussa morsianta hehkutetaan runollisen suloisesti: ”Olen Saaronin ketojen kukka, laaksojen lilja. Kuin lilja ohdakkeiden keskellä on minun armaani neitojen keskellä. Hänen huulensa ovat liljankukat, niillä helmeilee kirkas mirha.”
Puutarha on meidän sydän ja Jeesus; sydäntemme Paimen, liikkuu puutarhassamme liljoja poimimassa.

Joka on nähnyt Minut, on nähnyt Isän; sanoo Jeesus.
Raamatun alkulehdillä paratiisissa, jossa me kaikki olimme vielä Adamin kupeissa.
Olimme luotuna Jumalan kuviksi. Isän rakkaiksi lapsiksi.
Paikalle tuli kuitenkin Isättömäksi jäänyt käärme.
Haluten meille järjestää saman kohtalon.
Tehdäkseen meidätkin Isättömäksi. Ja niin tuo Valheen Isä puhui Eevan ympäri. Ottamaan ja syömään kielletyn puun hedelmää.
Ja Eeva tarjosi sen myös Adamille, joka myöskin söi.
Tästä seurasi välirikko meidän ja Jumalan välille, ja jouduimme pois Paratiisista. Synnin kirouksen alaiseksi.

Jumala ei meitä kuitenkaan lopullisesti hylännyt.
Jeesus Golgatan sovintotyöllä lunasti meidät synniltä, ja Perkeleen vallasta takaisin Jumalan lapsen asemaan.
Jeesuksen veri avasi meille tien uskon kautta kaikkeen pyhimpään.
Taistelu silti yhä jatkuu. Kahden paimenen välillä meistä.
Hyvän paimenen, ja hullun paimenen. Kumman ääntä me kuuntelemme?

Jeesukselta kysyttiin kerran; ”Mikä on totuus”?
Kysymyksen esitti Pilatus Joh. 18:38 totuuden seistessa hänen edessään.



Mikä on tämän maailman totuus?
Mistä tämän päivän ihmiset ottavat elämän arvonsa ja käsityksensä siitä mitä ympärillä ja maailmassa tapahtuu?
Uutisotsikot ja mediat kertovat meille asiat heti aamulla silmäsi avattuasi, ja vielä ennen nukahtamistasi kurkistat mitä maailmassa tapahtuu.
Ja moneen kertaa päivän mittaan.
Se muokkaa arvoja ja käsityksiäsi siitä mitä ympärilläsi tapahtuu; sen enempää ihmisten kyseenalaistamatta onko se totuus?
Onhan se totuus?  Vai onko?
Näin me ainakin uskomme ja käyttäydymme.
Uskomme jokaisen uutisen kertovan asian juuri niin kuin se on.
Kaikki seikat ja näkökulmat huomioon ottaen ja julkituoden mitään oleellista tietoa salaamatta.
Näin ainakin haluamme uskoa ja yleistä mielipidettä jumaloida.
Ja sen mukaan me muutumme ja uudet arvomaailmat omaksumme.
Nyt rakennetaan uutta hienoa maailman järjestystä.
Kuten Paavikin on useaan kertaan julistanut: Uutta uljasta maailmaa, jossa me kaikki olemme veljiä keskenään.
Rakastaen ja suvaiten toinen toistamme erilaisuudestamme huolimatta.
Maailma on tosin täynnä uhkakuvia.
On ilmastonmuutosta, pakolaisvirtoja, Yhdysvalloissa onneksi paha johtaja vaihtui hyvään johtajaan, Pohjois-Korean uhittelut, Israelissa on kaikki pahaa, flunssa pandemiakin pelotti pari vuotta, ja nyt sen tilalle astui naapurin suuri saatana.
Ja joukolla seurataan mediasta tapahtumia herkeämättä pelon vallatessa sydämet.
Median tuodessa koko ajan uutta tietoa, ja ”asiantuntijoita” toinen toisensa jälkeen kommentoimaan tapahtumia ja niiden vaikutuksia.
Ja vaikka pelottaa, niin yhdessä kyllä me hyvät länsimaan arvojen mukaiset ihmiset päättäjiemme kanssa voitamme nämä pahan voimat.
Paha on ulkopuolinen uhka; jota vastaan yhdistämme ”hyvinä ihmisinä” voimavaramme.

"Vartija, mikä hetki yöstä on? Vartija, mikä hetki yöstä on?"
Vartija vastaa: "Aamu on tullut, mutta silti on yö. Jesaja 21:10-11.

Aamu on tullut, mutta silti on yö.
Jumalan uudestisyntyneet lapset ovat valon eli päivän lapsia.
Sillä me olemme tunnustaneet syntimme, ja meidät on Jeesuksen veri pessyt puhtaaksi, vaikka yhä olemme itsessämme syntisiä ihmisiä.
Lopun aikojen yö pimenee kovaa vauhtia, mutta meille se tarkoittaa aamun sarastamista.
Herra Jeesus tulee yön synkän pimeyden laskeuduttua hakemaan omansa täältä pois.
Armon aika päättyy, ja Herran lähettiläät kutsutaan kotiin sielunvihollisen pimeän lopun ajan laskeutuessa kansojen ylle.
Itse asiassa maailma kuvittelee, sille koittavan aamun sarastuksen; sen rakentaessa uutta uljasta hyvää maailmaa.
Jokaisen Raamatun Sanaan tutustuneen toki luulisi ymmärtävän mitä tuosta ihmisvoimin; ilman Jumalaa rakennettavasta onnelasta seuraa.
Luvatun onnen ja vapauden sijasta voimme historian kirjoista katsoa millainen onnela esimerkiksi naapurissamme oli 70 vuoden ajan, tai Kiinan ja Pohjois-Korean ihmisten kukoistavaa nykyistä onnen aikaa.

Surullisena olen joutunut katsomaan miten monet tutut menevät täysillä mukana tämän ajan eksytyksessä, joka tulee valheen kaikella voimalla eksyttäen , jos mahdollista valitutkin.
Mukaudumme tämän ajan mukaan haluten kelvata tälle maailmalle ja muutumme huomaamatta.
Tätä on jatkunut pitkään vuosikymmenten saatossa, ja nyt on nähtävissä lopullinen mureneminen.
Raamattu puhuukin juuri ennen Jeesuksen takaisintuloa suuresta luopumuksen (apostasia) ajasta, joka voidaan kääntää  myös suoraan: puolenvaihto.
Löytäneekö Hän uskoa tai uskollisuutta palatessaan?
Uskonnollisuutta kyllä löytyy. Siitä ei ole pulaa, mutta löytyykö sydämen uskoa tai uskollisuutta tämän päivän leivän yltä kylläisyyden keskellä?

Olemme tosin tulleet aikaan; jolloin yltä kylläisyyden ajat vaihtuvat toisenlaiseen.
Vilja ja öljyn hinta on mm. kovassa nousussa.
Kuinka on Taivaallisen viljan ja öljyn kanssa?
Tuleeko siitäkin hetken päästä pulaa?
Oletko ravinnut itseäsi Taivaallisella rukiisella leivällä ja huolehtinut astiassasi olevan öljyä?
Raamattu ja rukous ovat ammennusastioita, joilla ammennamme ravitsevaa Sanan viljaa ja Hengen öljyä.
Median parissa vietetty aika sitä ei tarjoa. Se tarjoaa sinulle omaa agendaansa, jossa Raamatun Jumalaa ei ole, eikä tarvita.

Ja hänen vanhempansa matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille.
Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan.
Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä huomanneet.
He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta;
mutta kun eivät löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsien häntä.
Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä.
Luukk. 2: 41-46.
Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?"  Luukk.2:49.
Kuinka on tänään? Menemmekö omia valitsemia polkujamme elämässä eteenpäin ja luottaen Jeesuksen kulkevan niissä kanssamme mukana?
Ehkäpä isonkin joukon mukana?
Vai Onko Jeesus jäänyt huomaamatta matkastamme pois, kun itse valittuja polkuja kuljemme?
Jeesus ei meitä hylkää. Hän rakastaa meitä loppuun asti.
Kyse onkin siitä; olemmeko me lähteneet huomaamatta toisen; hullun paimenen kelkkaan hänen ääntä kuunnellen.
Miten on laitasi?
Onko Herra Jeesus vaiko median ”jumalallinen yleinen mielipide”, jota valtaosa ihmiskuntaa seuraa; paimenesi?

Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.
Ja ehtoollisella oltaessa, kun perkele jo oli pannut Juudas Iskariotin, Simonin pojan, sydämeen, että hän kavaltaisi Jeesuksen,
niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö,
nousi ehtoolliselta ja riisui vaippansa, otti liinavaatteen ja vyötti sillä itsensä.
Sitten hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt.
Niin hän tuli Simon Pietarin kohdalle, ja tämä sanoi hänelle: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?"
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät".
Pietari sanoi hänelle: "Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani". Jeesus vastasi hänelle: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani".
Simon Pietari sanoi hänelle: "Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää".
Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki".
Sillä hän tiesi kavaltajansa; sen tähden hän sanoi: "Ette kaikki ole puhtaat".
Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt?
Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.
Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.
Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.
Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.
Jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette.
En minä puhu teistä kaikista: minä tiedän, ketkä olen valinnut; mutta tämän kirjoituksen piti käymän tJo nyt minä sanon sen teille, ennenkuin se tapahtuu, että te, kun se tapahtuu, uskoisitte, että minä olen se.oteen: 'Joka minun leipääni syö, on nostanut kantapäänsä minua vastaan'.
Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, se ottaa vastaan minut; mutta joka ottaa vastaan minut, se ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt.
Tämän sanottuaan Jeesus tuli järkytetyksi hengessään ja todisti ja sanoi: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: yksi teistä on minut kavaltava".
Niin opetuslapset katsoivat toisiinsa epätietoisina, kenestä hän puhui.
Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten.
Simon Pietari nyökäytti hänelle päätään ja sanoi hänelle: "Sano, kuka se on, josta hän puhuu".
Niin tämä, nojautuen Jeesuksen rintaa vasten, sanoi hänelle: "Herra, kuka se on?"
Jeesus vastasi: "Se on se, jolle minä kastan ja annan tämän palan". Niin hän otti palan, kastoi sen ja antoi Juudaalle, Simon Iskariotin pojalle.
Ja silloin, sen palan jälkeen, meni häneen saatana. Niin Jeesus sanoi hänelle: "Minkä teet, se tee pian".
Mutta ei kukaan aterioivista ymmärtänyt, mitä varten hän sen hänelle sanoi.
Sillä muutamat luulivat, koska rahakukkaro oli Juudaalla, Jeesuksen sanoneen hänelle: "Osta, mitä tarvitsemme juhlaksi", tai että hän antaisi jotakin köyhille.
Niin hän, otettuaan sen palan, meni kohta ulos; ja oli yö.
Kun hän oli mennyt ulos, sanoi Jeesus: "Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastettu hänessä.
Jos Jumala on kirkastettu hänessä, niin kirkastaa myös Jumala hänet itsessään ja kirkastaa hänet pian.
Lapsukaiset, vielä vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette minua etsimään, ja niinkuin sanoin juutalaisille: 'Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla', niin minä sanon nyt myös teille.
Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.
Joh. 13:1-34.

Meille kristityille tuttu kertomus Jeesus ja opetuslapset viimeisenä iltana viettämässä ehtoollista yhdessä.
Kertomus kuvaa meille Jeesuksen rakkautta jokaista opetuslasta kohtaan.
Erityisesti Juudasta.
Juutalaisen perinteen mukaan, jota Jeesus uskollisesti noudatti.
Kunniaa ja vieraanvaraisuutta osoittaen hän palveli opetuslapsiaan juhla aterian isäntänä.
Pesten ja kuivaten heidän jalkansa.
Varsinaisella aterialla noudatettiin tiettyjä sääntöjä, kuten kunnioitetuimmalle vieraalle annettavan erityisen kunnian osoituksen.
Yllä luetun Raamatun tekstin mukaan. Illan isäntä Jeesus otti pienen palan leipää. Kastoi sen antaen sen vieraalle, jota halusi erityisesti kunnioittaa.

Jeesus ojensi tuon leipäpalan Juudakselle.
Tuskin osaamme edes aavistaa millaisen tunnereaktion ja taistelun se Juudaksen sisällä aiheutti.
Jeesus osoitti häntäkin kohtaan rakkautta ihan viimeiseen hetkeen saakka.
Vähän aikaa sitä ennen hän oli pessyt Juudaksen jalat ja, nyt Hän tarjosi vielä viimeisen syvän rakkauden osoituksen.
Tiedämme tästä huolimatta Juudaksen valinnan. Hän valitsi tämän maailman mukaan.

Näin valtavasti Jeesus rakastaa, jopa itsensä kavaltajaa. Tarjoten tälle viimeiseen hetkeen asti mahdollisuutta valita toisin.
Jeesus rakastaa loppuun asti jokaista.

Sen aikaiseen juutalaiseen ateria yhteyteen ja vieraanvaraisuuteen kuului eräs toinenkin käytäntö, joka ei meille länsimaisille lukijoille Pääsisäisen tapahtumista ehkä aukene sellaisenaan aukene.
Sinut on kutsuttu aterialle hurskaaseen juutalaiseen kotiin.
Vietät hyvässä seurassa lepoasennossa matalan pöydän äärellä. Nauttien maittavaa ruokaa sormin suuhun sitä pistellen.
Koska aterimia ei silloin käytetty ruokailijoille oli varattu suurikokoinen, neliskanttinen pellavaliina.
Sormien ja suupielen pyyhkimistä varten aterian aikana.
Mikäli ruoka oli maittanut ja oli herkullista ja olit nauttinut illasta. Jätit pellavaliinan tarkoituksella rypistettynä paikallesi poistuttuasi kotiin.
Se oli merkki emännälle ruuan maistuneen ja isännälle illan olleen mieluisan. Tapa kiittää onnistuneesta ateriayhteydestä isäntäväen ja mahdollisesti tämän ystävien seurassa.
Mikäli kuitenkin aterialla ruoka olisi ollut huonoa tai olisit kokenut yhdessä vietetyn hetken ikävänä, ja tulleesi loukatuksi sen aikana isäntäväen taikka vieraiden taholta.
Silloin otit pellavaliinan ja viikkasit sen kuten se oli viikattuna paikallasi jättäen sen paikallesi juuri samalla lailla, kun se oli ollut sinun tullessasi ja asettaa se erilleen sivuun.
Tällä eleellä osoittaisit isäntäväelle ja läsnäolleille vieraille, ettet koskaan enää tulisitähän taloon.
Tämä oli yleinen tapa, jonka kaikki ymmärsivät ja noudattivat tuon ajan Israelissa.
Jeesuksen päivinä.
Johanneksen evankeliumin 20 luvusta luemme miten ensin Maria Magdalena, ja sitten opetuslapset Pietari ja Johannes tulivat Jeesuksen haudalle.
Niin Simon Pietarikin tuli hänen perässään ja meni sisälle hautaan ja näki käärinliinat siellä
ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, vaan toiseen paikkaan erikseen kokoon käärittynä. Joh. 20:6-7.

Kun Jumalan Poika, Jeesus Kristus nousi ylös haudasta. Hän jätti sinne selkeän; täysin ymmärrettävän viestin jokaiselle silmäparille, joka sinne tulisi kurkistamaan.
Kasvojaan peittäneen hikiliinan hän oli poistanut kauniisti viikaten ja erilleen sivuun laittaen. Antaen näin selkeän ymmärrettävän todistuksen tuon ajan ihmisille; Tänne en tule enää koskaan!
Tuo liina kertoi Marialle, Pietarille, Johannekselle ja jokaiselle jälkeen kurkistaneelle tuon ajan juutalaiselle:
Te ette kohdelleet Minua hyvin. En tule enää tänne teidän halveksittavaksenne, pilkattavaksenne, syljettäväksi, pahoinpideltäväksi, ristiin naulittavaksi.

Jumala nosti Jeesuksen kuolleista.
Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa. Ps.16:10.
Onko sinulla elämän leipää ja öljyä matkassa?
Kuljetko Hyvän paimenen matkassa odottamassa; että Hän tulee noutamaan omansa?
Odotatko sinä Jeesusta? Sanasta ammentaen ja rukoillen häntä?
Onko Hän sinun hyvä paimenesi?

Hän odottaa vain, että uskossa käännämme silmämme Häneen.
Polvistumme Hengessä ja sydämessä Hänen eteensä.

Vaikka maailma myrskyää ja menee metelillä eteenpäin. Menköön! Mitä me siitä?
Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne.
Jes.30:15.
Hän pitää meistä huolen, jos me pysymme Hänessä.
Häneen luottaen ja uskoen.
Nyt Hän paimentaa liljojen keskellä.

Luukkaan Evankeliumissa (1992) muistutetaan: ”Katsokaa kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä.”
(Luuk: 12:27).

Myös vuorisaarnassaan Jeesus kehottaa katsomaan kedon kukkia (Matt 6:28). Useissa raamatunkäännöksissä tässä kohdassa puhutaan ”kedon liljoista”, ja lilja ilmaisee näin Jumalan huolenpitoa ja luottamusta häneen.


"Minä olen Saaronin kukkanen, olen laaksojen lilja." "Niin kuin lilja orjantappurain keskellä, niin on minun armaani neitosten keskellä." Laulujen laulu 2:1-2.
Morsian sanoo; Minä olen Laaksojen lilja.
Hiljaisissa laaksoissa elävä ja hengittävä; eikä suinkaan meluisissa kaupungeissa.
Kaupungeissa me menemme meluisan joukon mukana harhaillen kuin kadotettu lammas. Morsiamen huntu kasvoilta riistettynä.
Muiden mukana peläten mikä maanpiiriä kohtaa.
Meidän elämämme ei nouse tästä maailman virrasta ja Hengestä, vaan meidän on siitä vetäydyttävä Sielujen paimenemme luo.
Herra pitää meistä huolta.  
Sillä onhan meidän Jumalamme nimi; Elohim (Jumala, kaikkivaltias luoja, koko maailman Jumala),
ja Jahve (Jehova, Herra, ikuisesti muuttumaton).

Olemmeko unohtaneet. Hän on kaikkivaltias. Hän on Jumala.
Kaikki on Hänen luomaansa ja Hänen lakiensa kautta toimivaa.
Ilman Häntä mikään ei pysyisi pystyssä.
Hän on lukenut päämme hiukset; eikä yksikään niistä putoa Hänen tietämättään.
Hän tietää jokaisen hengen vetomme. Mikään ei ole Häneltä salassa.
Ei myöskään ajatuksemme, eikä motiivimme.
Miksi siis meidän pitäisi kulkea hullun paimenen joukon mukana pelon ja ahdistusten valtaamana?
Se on turmion tie. Me emme pysty tätä maapalloa pelastamaan ihmisvoimin tai saamaan terveyttä, turvallisuutta, rauhaa ja veljeyttä maan päälle.
Tämä maailman aika kulkee kohti loppuansa ja tuomiotaan; juuri sen tähden, että kuljemme ilman Jumalaa.
Hänelle selkänsä kääntäneenä.
Siksi meidän ainoa turvamme on ikiaikojen Jumala.
Sydäntemme paimen, joka liikkuu puutarhassa.

Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. Joh. 14:27.

Kun me palaamme Herramme luo.
Sydämessämme polvistuen Hänen eteensä.
Silloin Hänestä tarttuu meihin jotain.
Saamme Hänen näkökulman asioihin, ja tulemme osalliseksi Hänen elämästään.
Tätä tarvitsemme joka päivä.
Eilisen mannalla ja hyvillä entisillä kokemuksilla emme pärjää.
Ja kun me tulemme Hänen tykönsä ja avaamme sydämemme puutarhan.
Hän tulee ja liikkuu siellä.
Puhdistaen sieltä ohdakkeita ja rikkaruohoja pois.
Hoitaen liljoja saadakseen ne kukoistamaan ja levittämään hyvää ja puhdasta tuoksua ympäristöönsä…..muiden hyväksi!
Ylösnousemuksen lilja tuo meille ristin.
Liljan tuoksu tappaa sitä vanhaa, jota meistä yhä tulee läpi.
Sen pitää murtua Herran edessä. Se on sitä ristin työtä meissä.
Ja kun me murrumme Herran edessä.
Tunnistaen ja tunnustaen täydellisen kelvottomuuden ja osaamattomuuden itsessämme.
Hän kohtaa, palvelee ja hoitaa meitä.  Liljoja puutarhassaan.
Haluten saada sen hoitoonsa ja käyttöönsä.
Jotta voimme palvella ja kohdata niitä lähimmäisiä, jotka elämän piiriimme kuuluu.
Meillä on tehtävä Yljältä palvella muita.
Olla se suloinen ylösnousemus tuoksu tälle maailmalle, joka ei Häntä tunne.
Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, niin minä parannan teidän luopumuksenne." -"Katso, me tulemme sinun tykösi, sillä sinä olet Herra, meidän Jumalamme.
Jer. 3:22.
Tuohon viimeiseen Raamatun jakeeseen on tavallaan kiteytetty Raamatun sanoma.
Olemme lähteneet Jumalamme luota pois. Kääntäen selkämme Hänelle päättäen luottaa itseemme.
Olla itse itsemme Jumala.
Israel ajautui tähän monia kertoja, ja kristikunta myös lopun aikana.
Ja meidän Luojamme rakkaus kutsuu meitä palaamaan takaisin luokseen.
Jotta Hän saisi parantaa ja armahtaa meidät.
Jeesus sanoo; Nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne hetki on lähellä.
Antakaa Hänen tulla lähellenne, ja kääntäkää kasvonne Häntä kohden,
jotta Hän voisi kohdata meidät. Puhdistaa ja parantaa meidät.
Hän on Israelin ylösnoussut Pyhä.
Hän elää yhä. Liljojen keskellä paimentaen.
Kuten Jouluna saamme kuulla;
"Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"
Luukk.2:14.

Nostan tämän Morosuksen hyvä kirjoituksen,
ihanaa luettavaa näin heti aamulla:) Kiitos Morosus

tv Rea

Morosus

Juuri tänä päivänä  luin uudelleen ja olen iloinnut tästä kirjoituksestasi!

Kiitos siitä ja siunausta sinulle, sekä kaikille lukijoille tasapuolisesti:)