Tapio Puolimatka // Kristuksen vaikutus kulttuurin kehitykseen

kirjoittaja Hellevi Pe Toukokuu 20, 2022 10:05 am

Kristuksen vaikutus kulttuurin kehitykseen
Tapio Puolimatka

Kirjoittaja on VTT ja KT ja Jyväskylän yliopiston kasvatuksen ja teorian professori.
Hän on juuri julkaissut kirjan Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa.
Kristuksen työn hedelmät

Jeesus Kristus tuli maailmaan ihmisiä pelastamaan, joten oikeutetusti päähuomio kohdistuu hänen kuolemaansa ristillä, hänen verensä sovittavaan voimaan ja syntien anteeksiantamukseen. Jeesus sanoi kuitenkin myös, että puu tunnetaan hedelmistään. Hän siis kehotti meitä todentamaan hänen työnsä aitouden sen hedelmien perusteella. Niissäkin on paljon sellaista, mikä jää näkymättömiin, mutta niissä on myös näkyvä puoli kulttuurien historiassa. Niinpä Jeesuksen omien sanojen pohjalta on perusteltua vertailla hänen työnsä hedelmiä muiden uskontojen ja maailmankatsomusten hedelmiin.
Tässä artikkelissa on tarkoitukseni tiivistetysti esittää Kristuksen työn hedelmistä joitakin, jotka kertovat sen olevan aitoa Jumalan ilmoitusta.

Lapsuuden synty

Kasvatustieteilijänä kiinnitän mielelläni huomiota siihen, että lapsuuden syntymä on sanan varsinaisessa mielessä hedelmää siitä, että Jumala tuli ihmiseksi Kristuksessa. Antiikin lähteiden mukaan Rooman valtakunnassa vastasyntyneitä lapsia ei pidetty täysinä ihmisinä, koska heiltä puuttuu edellytykset järjelliseen ajatteluun. Filosofi sessa perinteessä heitä verrattiin eläimiin, joita pitää kesyttää. Niinpä lasten kasvatuksessa käytettiin paljon väkivaltaa. Isällä oli ehdoton auktoriteetti
kodissa. (Bakke 2005: 39–41.)

Lapsen syntymä ei taannut sitä, että hänen sallittaisiin elää ja kasvaa perheessä. Yhteisön osaksi lapsi tuli vasta sosiaalisessa syntymässä, jota juhlittiin rituaalisesti dies lustricus -nimisenä päivänä. Yleensä elämänsä ensimmäisen viikon aikana kuolleiden lasten muistoa ei vietetty. Cicero ja Seneca kritisoivat vanhempia, jotka surivat pienten lastensa kuolemaa, koska näitä pidettiin eläinten kaltaisina.
(Bakke 2005: 29–33.)

Perheen isä päätti lapsen elämän ensimmäisen viikon aikana, saisiko lapsi elää perheessä vai jätettäisiinkö hänet heitteille. Ei-toivottu lapsi jätettiin vaille ravintoa. Heitteillejättö oli yleisesti tunnettu ja yhteiskunnallisesti hyväksytty vaihtoehto. Heitteille jätettyjen lasten kohtalo vaihteli. Suuri osa heistä kuoli nälkään ja janoon tai koirien raatelemina. Useimmista löytölapsista tuli orjia tai
prostituoituja.

Heitteille jättämisen syynä ei ollut pelkästään köyhyys, sillä myös rikkaat roomalaiset jättivät lapsiaan heitteille. Yhtenä syynä siihen oli lapsen vammaisuus, Vielä tavallisempaa oli tosin tappaa vammaiset ja heikkokuntoiset lapset. Tyttöjä jätettiin enemmän heitteille kuin poikia. Satunnaisesti säilyneiden
papyrusten perusteella näyttää siltä, että perheissä on harvoin ollut enemmän kuin yksi tyttö.

Tyttöjen heitteillejättö oli niin yleistä, että se vaikutti väestön rakenteeseen ja johti miesten ja naisten suhteellisen lukumäärän epätasapainoon. Muita syitä heitteillejättöön olivat huonot enteet tai yksinkertaisesti se, etteivät vanhemmat tarvinneet lasta. Koska lapsella ei ollut itseisarvoa, hänen henkiin jättämisensä voitiin ratkaista käytännöllisillä perusteilla. Antiikissa ei seksuaalisuutta rajoitettu avioliittoon. Seksuaalisuhteet prostituoituihin ja orjiin olivat hyväksyttyjä.

Myös lasten seksuaalinen hyväksikäyttö oli yleistä. Monet lapset – erityisesti pojat – joutuivat elämään seksuaalisuhteissa aikuisten miesten kanssa. Kaupungeissa oli bordelleja, joissa sekä tyttöjä että poikia
käytettiin seksuaalisten palvelujen tarjoajina. Monet löytölapset pakotettiin toimimaan prostituoituina. (Bakke 2005: 41–44.)

Raamatun mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tältä pohjalta juutalaisuus tuomitsi abortin, lasten heitteille jätön ja vastasyntyneiden surmaamisen. Kristinuskossa lapsen arvo ja ihmisoikeudet saivat korostuneen merkityksen, koska kristinuskon mukaan Jumala on syntynyt ihmislapseksi. Levitessään koko Rooman valtakuntaan kristillinen evankeliumi sai lopulta aikaan muutoksen lapsia koskevissa käsityksissä ja lasten kohtelussa.

Kristinusko toi muutoksen lapsuuden ymmärtämiseen opettaessaan, että Jeesus sikisi neitsyt Marian kohdussa Pyhästä Hengestä ja Maria synnytti lapsen, joka oli samanaikaisesti täysi Jumala ja täysi ihminen jo sikiämisestään asti. Sanoma Jeesuksesta auttoi ihmisiä ymmärtämään, ettei lapsi ole kehittymätön aikuinen vaan itsessään täydellinen ihmisolento Jumalan luomistyön ja rakkauden perusteella. Kristillisen luomiskäsityksen pohjalta vastasyntyneille lapsille annettiin täysi ihmisarvo. Se ei perustunut siihen, että lapsella on potentiaali kasvaa aikuiseksi. Tämä merkitsi ratkaisevaa muutosta
kreikkalais-roomalaiseen ajatteluun.

Jeesus kohteli lasta itseisarvoisena olentona ja asetti lapsen esikuvaksi aikuisille. Jeesuksen opetukset muuttivat asteittain kulttuurissa vallitsevan tavan suhtautua lapseen.

Naisen asema

Kristuksella on ollut ratkaiseva merkitys naisen aseman parantamisessa. Jotkut sekulaarit ajattelijat väittävät kristinuskon vaikuttaneen haitallisesti naisen asemaan. Tämä väite ei kuitenkaan kestä historiallista tarkastelua. Kristinusko levisi Rooman valtakunnassa osittain siksi, että sen piirissä naisen asema oli huomattavasti parempi kuin pakanallisessa roomalaisessa kulttuurissa. Kristittyjen yhteisössä naisten osuus oli selvästi suurempi kuin roomalaisessa yhteiskunnassa yleensä, koska kristinusko kielsi abortit sekä vastasyntyneiden tappamisen ja heitteillejätön ja näin pelasti naisen siltä tuskalliselta tilanteelta, että hänen täytyisi jättää lapsensa heitteille aviomiehen sitä vaatiessa.
¨
Alustaasti ”naisten lukumäärä oli seurakunnassa hyvin korkea, ja he olivat merkittävässä määrin yläluokasta” (Thraede 1972: 229). Kristinusko vetosi naisiin, koska kristinusko ei alistanut naista perheenisän mielivaltaan. Kristillisessä alakulttuurissa naisilla oli olennaisesti parempi asema kuin
roomalaisessa yhteiskunnassa yleensä.

Tämä päti erityisesti sukupuolirooleihin perheissä, mutta naisilla oli johtoasemia myös seurakunnassa. Roomalaisessa yhteiskunnassa tytöt voitiin antaa avioliittoon jo 12 vuoden iässä ja jopa aikaisemminkin. Kristillisessä yhteisössä tytöt naitettiin myöhemmin, mikä omalta osaltaan paransi naisten asemaa. Historiallinen väestöntutkija Keith Hopkins (1965) argumentoi, että pakanatyttö oli kaksi kertaa todennäköisemmin naimisissa 13. ikävuoteensa mennessä kuin kristitty tyttö.

Islamin leviäminen 600-luvulta alkaen vaikutti naisen ja lapsen asemaan kahtalaisesti. Yhtäältä islam toi joiltakin osin parannusta naisen ja lapsen asemaan pakanuuteen verrattuna. Muhammad oli itse pakanaheimon jäsen. Pakanoilla oli edelleen hänen aikanaan tapana tappaa monia tyttölapsia hautaamalla heidät elävältä. Koraani tuomitsi lasten tappamisen ja siten olennaisesti paransi tyttölasten elämän mahdollisuuksia.

Islamin edistyksellisyys voidaan nähdä myös vertaamalla sitä hindulaiseen kulttuuriin, kuten islamilainen oppinut Moustafa Zayed toteaa, koska hindulaisessa kulttuurissa leskeksi jäänyt nainen
poltettiin elävältä miehensä kuolinroviolla, minkä islam kielsi. Tosin vasta brittiläiset valloittajat tekivät leskien polttamisen laittomaksi Intiassa. 1800-luvun Intiassa vaikuttanut William Muir (1861) on tosin sitä mieltä, että islamin moniavioisuuden ja miehelle helpon avioeron tähden hindulaisen naisen asema on itse asiassa turvatumpi kuin musliminaisen.

Islam sisältää kuitenkin myös ongelmia naisen kannalta. Sen laki omaksui osan Muhammadin ajan pakanallisen Arabian laeista, joiden mukaan ”miehellä oli oikeus lähes täydelliseen vapauteen avioliitossa, rajoittamattomaan moniavioisuuteen, väliaikaiseen mut’a -avioliittoon ja avioeroon” (Khadduri 2010: 21). Islamilainen laki mukautui arabien pakanalliseen kulttuuriin hyväksyessään miehen ylivallan naiseen, miehelle helpon avioeron, valloitussodissa vangittujen naisten seksiorjuuden, lasten naittamisen, raiskattujen naisten oikeusturvan puutteen, kunniamurhat ja naisten ympärileik kauksen.

Miehelle annettujen erivapauksien tähden naisen elämää täytyy islamissa vastaavasti rajoittaa, jottei perhe, yhteiskunnan perusyksikkö, kokonaan hajoaisi. Naisen siveelliset rikkomukset rangaistaan ankarasti kunniamurhien avulla. Naisen seksuaalista halua rajoitetaan joissakin yhteisöissä' ympärileikkauksella. Ankarien rangaistusten pelko pakottaa naiset pysymään kotona lasten kanssa niin, etteivät miesten seksuaaliset seikkailut tee lapsen ympäristöä täysin turvattomaksi.

Naisten liikkumista alettiin rajoittaa. Liikkuessaan kodin ulkopuolella he olivat hunnutettuja. Näin miehen ja naisen välinen vuorovaikutus julkisessa ja sosiaalisessa elämässä väheni dramaattisesti ja rajoittui pääasiassa miehen haaremissa viettämään aikaan. Naisten vaikutuksen heikkeneminen puolestaan köyhdytti sosiaalista elämää ja teki siitä karkeaa, väritöntä, yksitoikkoista ja ilotonta.
Naisten hunnuttaminen ja eristäminen julkisesta ja sosiaalisesta elämästä johtivat siihen, että sivistyksen ja vapauden kulta-ajat jäivät islamin historiassa lyhyiksi.

Koska sivistys ei ulottunut koteihin asti, se jäi pinnalliseksi. ”Moniavioisuuden, avioeron, jalkavaimojen orjuuden ja hunnun tuholaistoukka kalvoi yhteiskunnan juurta, ja näiden vaikutuksesta yhteiskunnan sivistys pian taas taantui” (Muir 1961: 458, 272–274).

Varhaiskristityt loivat hyvinvointiyhteiskunnan pienoiskoossa

Kristinuskoa syytetään usein siitä, että se kehottaa köyhiä ja kärsiviä odottamaan parempaa elämää tuonpuoleisessa ja näin siirtää ihmisen huomion pois maanpäällisen elämän olojen parantamisesta. Tällainen luonnehdintaantaa kuitenkin harhaanjohtavan kuvan kristinuskosta. Kristinuskon merkitystä ihmisen elämän laadun kehittämisessä voidaan konkimus osoittaa, että kristityt elivät pitempään kuin heidän pakanalliset naapurinsa. Kristittyjen elämä oli siis laadullisesti parempaa. Sosiologi Rodney Starkin(2011: 105) tulkinnan mukaan tämä johtuu siitä, että kristityt olivat omistautuneet ”armollisuuden hyveelle”, joka oli harvinainen muinaisessa maailmassa.

Muinaiset kaupungit olivat ahtaasti asuttuja, likaisia ja tautien vaivaamia paikkoja, joissa suuri kuolleisuus johti väes tön suureen vaihtuvuuteen ja tästä seuraavaan nimettömyyteen: ihmiset eivät tunteneet toisiaan. Tässä tilanteessa kristinusko loi uudenlaisen yhteisön, jossa ihmiset huolehtivat toisistaan.

Yksi kristinuskon perustavia opetuksia on velvollisuus auttaa tarpeessa olevia. Tämä oli keskeistä Jeesuksen opetuksessa. Sen sijaan pakanallisessa maailmassa ja erityisesti filosofi en parissa armollisuutta pidettiin luonteen heikkoutena ja sääliä patologisena tunteena. Armollisuus miellettiin oikeudenmukaisuuden vastaiseksi, koska armollisuus on sellaisen avun antamista toiselle, jota toinen ei ole ansainnut.

Juutalaisuus ja kristinusko sen sijaan opettivat, että armollisuus on yksi keskeisimmistä hyveistä: armollinen Jumala vaatii ihmistä olemaan armollinen. Vallankumouksellisinta oli opetus, jonka mukaan kristillisen rakkauden ja hyväntekeväisyyden tuli ulottua oman perheen ja oman uskonyhteisön rajojen ulkopuolelle, kaikille tarvitseville, kuten kolmannella vuosisadalla elänyt, marttyyrikuoleman kokenut Karthagon piispa Cyprianos selitti: ”Emme tee mitään erityistä, jos osoitamme rakkautta ainoastaan oman yhteisömme jäsenille – –.

Niinpä hyvää on tehtävä kaikille ihmisille, ei ainoastaan oman uskonyhteisömme jäsenille.” (Cyprianos; sit. Stark 2011: 113.)Kristinusko asetti lähimmäisenrakkauden hengellisen elämän keskukseen tavalla, joka oli tuntematonta pakanuudessa. Kristillisen opetuksen mukaan leskistä, orvoista, sairaista, vangituista ja köyhistä huolehtiminen kuului tärkeimpiin uskonnollisiin velvollisuuksiin. 200-luvulta
peräisin olevan Didascalia apostolorum –nimisen kirkkojärjestyksen mukaan piispan tehtäviin kuului vastuu orpojen koulutuksesta, köyhien leskien auttamisesta ja ruuan ja polttopuiden hankkimisesta varattomille. (Hart 2011: 230.)

Hyväntekeväisyys ei jäänyt ainoastaan puheiden tasolle. Rooman piispan vuonna 251 kirjoittamasta kirjeestä käy ilmi, että Rooman seurakunta tuki 1500 leskeä ja ahdingossa olevaa. Tämä ei ollut mitenkään epätavallista kristittyjen piirissä, vaan leskien ja taloudellisessa ahdingossa olevien auttaminen oli yleinen kristillinen käytäntö. Kristillinen seurakunta loi näin sosiaaliavun järjestelmän, jollaista ei ollut millään valtiollisella tai uskonnollisella laitoksella pakanayhteiskunnassa. Paul Johnsonin mukaan ”kristityt – – pitivät yllä pienoiskokoista hyvinvointivaltiota imperiumissa, josta suurimmaksi osaksi puuttuivat sosiaaliset palvelut”.

Kaupunkeihin muuttaneet kristityt eivät jääneet nimettömiksi vaan liittyivät yhteisöihin, joissa heistä huolehdittiin ja he saivat yhdellä kertaa suuren joukon läheisiä ystäviä. Tämä poikkesi ratkaisevasti pakanoiden tilanteesta, koska useat pakanauskonnot eivät muodostaneet säännöllisesti kokoontuvia yhteisöjä eikä niiden oppirakenteeseen kuulunut vähäosaisten auttaminen.

Kristillisten yhteisöjen merkitys osoittautui suureksi erityisesti kulkutautien tuottamien laajamittaisten epidemioiden aikana. Yksi tällainen epidemia levisi vuonna 165 Markus Aureliuksen hallituskauden aikana. Epidemian 15 vuoden aikana yhden neljänneksen tai kolmanneksen väestöstä oletetaan kuolleen. Huippukautena kuolleisuus oli hyvin suurta monissa kaupungeissa. Vuosisata myöhemmin tuli toinen suuri kulkutauti vuosina 251–266.

kirjoittaja Hellevi Pe Toukokuu 20, 2022 10:23 am

Kukaan ei tiennyt, miten sairastuneita tulisi hoitaa, eivätkä useimmat edes yrittäneet sitä vaan välttivät kosketusta sairastuneisiin, koska sairauden ymmärrettiin olevan tarttuvaa. Niinpä ensimmäisten sairauden oireiden ilmaantuessa sairaat usein vietiin kadulle, jolla kuolleita jo oli kasoittain. Kristityt hoitivat epidemian aikana sairaita jopa oman henkensä uhalla. Vakaumukselliset pakanat tunnustivat kristittyjen lempeyden ja oikeudenmukaisuuden.

Vaikka pakanoille epäilemättä tuotti tuskaa jättää rakkaansa kadulle kuolemaan, heidän uskontonsa ei tarjonnut heille vaihtoehtoa. Jos he olisivat halunneet mennä temppeliinsä rukoilemaan, he olisivat havainneet, että papit olivat paenneet kaupungista, koska heidän uskomuksensa mukaan jumalat eivät välitä ihmisten asioista. Jumalia saatettiin joskus ”lahjoa” toteuttamaan ihmisten toiveita, mutta ajatus armollisesta Jumalasta oli heille vieras. Myöskään klassisilla fi losofeilla ei ollut mitään hyödyllistä sanottavaa. He vain syyttivät kaikesta kohtaloa.

Koska kristityt kulkutautien aikana hoitivat sairaitaan, he pelastivat monia kuolemalta. Tämän seurauksena kristittyjen kuolleisuus oli ympäröiviä pakanoita vähäisempi. Jo perussairaanhoito vähensi merkittävästi kuolemantapauksia tällaisissa olosuhteissa. Lisäksi kristityt hoitivat myös sairaita pakananaapureitaan, joista jotkut toipuivat. Osa tällä tavalla parantuneista pakanoista kääntyi kristinuskoon.

Niinpä kulkutaudit nostivat kristittyjen suhteellista osuutta väestössä. Kulkutaudit toivat dramaattisella tavalla esille, että kristittyjen elämänlaatu oli ympäröivien pakanoiden elämänlaatua
parempaa. Kristityt elivät pitempään, koska he muodostivat keskinäiseen hyväntekeväisyyteen perustuvia yhteisöjä. Kristittyjen elämänlaatu ei jäänyt pakanoilta huomaamatta. Se vaikutti siihen, että kristinusko alettiin vähitellen mieltää pakanuutta paremmaksi elämänmuodoksi.

Pakanuus ei tarjonnut opillista perustaa hyväntekeväisyydelle. Roomalaisten mielessä hyväntekeväisyydellä ei ollut mitään tekemistä uskonnon kanssa. Pakanalliset jumalat vaativat ihmisiltä ainoastaan sovitusuhreja. Muuten ne eivät olleet kiinnostuneita ihmisten elämästä.

Orjuuden lakkauttaminen

Niin kuin moderni kokeellinen luonnontiede syntyi vain kerran historiassa, tehokas moraalinen vastustus orjuutta vastaan syntyi vain kerran. Evankeliumilla ja kristillisellä teologialla oli olennainen merkitys näissä molemmissa historiallisissa kehityskuluissa. (Stark 2004: 291.) Orjuus oli yleistä lähes kaikissa yhteiskunnissa, joilla oli siihen varaa, ja jatkuu yhä monissa maailman osissa. Kaikki varhaiset sivilisaatiot, mukaan lukien Sumeri, Babylon, Assyria, Egypti, Kiina ja Intia, toteuttivat laajamittaista orjuutta. Se oli merkittävää myös Kreikassa ja Roomassa. Niiden kaivoksissa näännytettiin pakkotyöllä kuoliaiksi satoja tuhansia orjia.

Myös maanviljelyksessä ja kodeissa orjia käytettiin laajamittaisesti. Orjuudella oli keskeinen asema myös islamilaisessa maailmassa. Historioitsija Egon Flaigin (2011: 83 ss.) mukaan pyhän sodan avulla muslimit ”loivat maailmanhistorian suurimman ja pitkäkestoisimman orjuuteen perustuvan yhteiskuntajärjestelmän”. Valloittaessaan alueen, joka ulottui Espanjasta Intiaan, muslimit loivat ensimmäisen maailmankulttuurin ja ensimmäisen maailmanlaajuisen talousjärjestelmän, jonka ansiosta tavaroita ja ihmisiä pystyttiin kuljettamaan valtavien valtavien etäisyyksien päähän. Orjakauppa oli tämän maailmanlaajuisen talousjärjestelmän keskuksessa.

kirjoittaja Hellevi Pe Toukokuu 20, 2022 10:36 am

Valloitusten ja ryöstöretkien yhteydessä orjuutettiin valtavia määriä ihmisiä. Muslimit pystyivät valloitetuilta kansoilta takavarikoimiensa rikkauksien avulla myös ostamaan miljoonia orjia. Muslimien ostovoima kiihdytti orjuuttamista laajalla alueella muslimialueiden ulkopuolella.Islamilainen maailma loi uuden orjuuden muodon, sotilasorjuuden eli orjien käyttämisen sotilaina. 800-luvulla kalifi al-Mu’tasim perusti 100 000 sotilasta käsittävän orja-armeijan. Yksistään sen ylläpito vaati 600 000 uutta orjaa vuosisadassa.

Ottomaanien valtakunnan syntymän jälkeen vuodesta 1360 alkaen Balkanin kristitty väestö velvoitettiin antamaan viidesosa lapsistaan sotilasorjuuteen. Heidät pakkokäännytettiin islamiin, ja heistä tehtiin ottomaanien valtakunnan asevoimien ytimenä oleva 30 000 – 60 000 orjasoturin suuruinen janitsaariarmeija. Sen ylläpitämiseksi tarvittiin 350 000 uutta lapsiorjaa vuosisadassa. Neljän ja puolen vuosisadan aikana näin orjuutettujen lasten lukumäärä nousi miljooniin.

Vaikka islamilainen Espanja (al-Andalus) usein kuvataan suvaitsevuuden ja vapauden tyyssijaksi, islamilaiset valloittajat pitivät suurta määrää eri kansakunnista olevia ihmisiä orjina: kreikkalaisia, slaaveja, saksalaisia, venäläisiä, sudanilaisia ja mustia. Valloittaessaan Espanjaa vuosina 711–720 muslimit orjuuttivat 150 000 ihmistä. Cordoban islamilaisilla hallitsijoilla saattoi olla yhdellä kertaa yli
60 000 orjaa. (Flaig 2011: 84–85.)

Espanjan menetyksen jälkeen islamilaiset joukot hyökkäilivät Välimeren rannikon kristillisiin valtioihin, Italiaan, Espanjaan, Ranskaan ja Englannin etelärannikolle merirosvojen tavoin ja kidnappasivat orjia. On arvioitu, että vuosien 1530 ja 1780 välisenä aikana tällä alueella kidnapattiin yhteensä yli miljoona orjaa. (Angenendt 2009: 215–216.) Orjatyövoima salli arabien elää valloitetuissa maissa etuoikeutettuna luokkana ja käyttää hyväkseen valloittamiensa maiden taloudellisia voimavaroja.

Valloitusten pysähtyessä orjien saaminen kuitenkin vaikeutui. Joitakin vasallivaltioita velvoitettiin antamaan vuosittain tietty määrä orjia. Arabit olivat syvästi kietoutuneet orjakaupan laajoihin verkostoihin. He käyttivät hyväkseen Kiinan, Intian ja Kaakkois-Aasian orjamarkkinoita. Jokaisessa islamilaisen maailman kaupungissa oli omat orjamarkkinansa.

Islamilaiset maat kehittivät myös laajamittaisen orjakaupan järjestelmän Afrikkaan. On arvioitu, että 600-luvulta vuoteen 1920 mennessä islamilaiseen maailmaan kuljetettiin yli 17 miljoonaa afrikkalaista orjaa. Vertailukohdaksi voidaan ottaa, että Amerikkaan kuljetettiin noin 12 miljoonaa orjaa.Atlantin yli ulottuva orjakauppa käytti hyväkseen järjestelmää, jonka islamilaiset valloitussodat ja niihin kytkeytyvä orjakauppa olivat luoneet.

Islamilaiset orjien metsästäjät tunkeutuivat Afrikan sisäosiin ja loivat Afrikkaan järjestelmän, jossa orjia systemaattisesti vangittiin ja myytiin edelleen. Sitä mukaa kuin afrikkalaiset kansat kääntyivät islamiin, niistä tuli orjien metsästäjiä ja orjakaupan varassa eläviä sen sijaan, että ne aikaisemmin olivat orjanmetsästyksen kohteita. (Flaig 2011: luku 3.)

Orjuuden oikeutusta ei islamilaisessa maailmassa koskaan vakavasti kyseenalaistettu. Orjuuttaminen oli liian olennainen osa Muhammadin esimerkkiä ja Koraanin ja muiden pyhien kirjojen siunaamaa islamilaisen pyhän sodan dynamiikkaa, että islaminusko olisi inspiroinut orjuutta kritisoivaa ajattelua. Orjuus miellettiin oikeutetuksi rangaistukseksi niille pyhässä sodassa vangituille, jotka kieltäytyivät kääntymästä islamiin ja Allahin ja hänen profeettansa ylivaltaa.

kirjoittaja Hellevi Pe Toukokuu 20, 2022 10:48 am

Orjuuden rajoittaminen ja osittainen lakkauttaminen islamilaisessa maailmassa eivät olleet seurausta islamin omasta sisäisestä kehityksestä vaan länsimaiden, erityisesti Britannian hellittämättömästä painostuksesta. Brunschvig (1960: 38) osoittaa, että islamin opillinen julistus ei ole koskaan sisältänyt orjuuden lakkauttamista ja ”Koraanin ilmaisema tosiasia, että orjuus on periaatteessa laillista, rauhoittaa uskonnolliset tunnonvaivat. Täydellinen orjuuden lakkauttaminen saattaisi jopa näyttää tuomittavalta keksinnöltä, joka on pyhän Kirjan kirjainta ja ensimmäisten muslimien esimerkkiä vastaan.”

Kaikkien maailman uskontojen joukossa ainoastaan juutalaisuuden ja kristinuskon piirissä kehittyi ajatus, että ihmisten orjuuttaminen on synnillistä ja se täytyy kumota. Kristinusko syntyi juutalaisuuden piirissä messiaanisena liikkeenä, jossa keskeisenä oli julistus kaikkien ihmisten vapautuksesta. Jeesus julisti Jumalan valtakunnan tulemista, jonka vaikutuksesta orjuus ja muut sorron muodot katoai sivat.

Kristinuskon sisällä kehittyi voimakas vastustus orjuutta kohtaan, koska kristinusko on lunastususkonto: Kristus on verellään ostanut kaikki ihmiset vapaiksi synnin orjuudesta. Evankeliumi, jonka mukaan ”te olette kalliisti ostetut”, motivoi orjien ja vankien vapauttamisen. Niiden, jotka Kristus on verellään ostanut vapaaksi, on omalta osaltaan oltava valmiita lunastamaan muita vapaaksi.

Lunastus merkitsee orjien ja vankien vapauttamista. Kaikki kristityt, sekä orjat että vapaat, syövät ehtoollisessa Kristuksen ruumiin ja juovat hänen verensä. Näin kaikki tulevat yhtäläisesti osallisiksi Kristuksen lunastusverestä. ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi” (Gal. 3: 28. '

Koska kristinuskon ytimessä on sanoma orjien lunastamisesta Kristuksen kalliilla verellä, kristityt alkoivat jo varhain pitää orjuutta yhteensopimattomana evankeliumin kanssa. ”Ihmisten sieppaajat” luetaan niiden joukkoon, jotka rikkovat raskaasti Jumalan säätämystä vastaan (1. Tim. 1: 10 Angenendt 2009: 205–207).

Kirkkoisät ajattelivat, että ihminen on luotu vapaaksi ja orjuus on synnin seuraus ta. Orjien vapauttamiseksi Kristus on itse ottanut orjan muodon (Fil. 2: 6). ”Näin kristinuskosta tuli ainoa maailmanuskonto, joka julisti korkeimmaksi uskonnolliseksi päämääräksi lunastajan uhrikuoleman välityksellä saavutetun vapauden – lunastuksen, vapautuksen hengellisestä orjuudesta ja perisynnistä.” (Patterson 2005: 172.) Kristityt palvelivat Jumalaa, joka oli lähettänyt Poikansa maailmaan vapauttamaan ihmiset. Niinpä ainoana maailman uskontojen joukossa kristinusko kehitti näkemyksen, että orjuuttaminen on syntiä ja se tulee lakkauttaa. (Angenendt 207–208.)

Orjuutta vastustavat opit alkoivat vaikuttaa kristillisessä ajattelussa sen varhaisvaiheista lähtien. Ne johtivat siihen, että orjuus lakkautettiin Euroopassa keskiajalla joitakin reuna-alueita lukuunottamatta. Gregorios Nyssalainen (335–394) piti orjuutta yhteensopimattomana sen kanssa, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi.

Kristuksen ylösnousemuksen valossa tämä tosiasia korostuu, koska ylösnousemus merkitsee kaikesta orjuudesta vapautumisen juhlaa. Eike von Repgow (k. 1233) johti Jumalan kuvan kaltaisuudesta orjuuden mahdottomuuden: Jumalan sanasta on ”selvää, että ihminen, Jumalan kuvaksi luotu olento, kuuluu Jumalalle, ja se, joka lupaa hänet orjaksi toiselle, toimii Jumalaa vastaan.” (Angenendt 2009: 111.) Repgowin Sachsenspiegel oli ensimmäinen lakikirja, män keskuksessa. Valloitusten ja ryöstöretkien yhteydessä orjuutettiin valtavia määriä ihmisiä.

kirjoittaja Hellevi Pe Toukokuu 20, 2022 11:03 am

Muslimit pystyivät valloitetuilta kansoilta takavarikoimiensa rikkauksien avulla myös ostamaan miljoonia orjia. Muslimien ostovoima kiihdytti orjuuttamista laajalla alueella muslimialueiden ulkopuolella.

Islamilainen maailma loi uuden orjuuden muodon, sotilasorjuuden eli orjien käyttämisen sotilaina. 800-luvulla kalifi al-Mu’tasim perusti 100 000 sotilasta käsittävän orja-armeijan. Yksistään sen ylläpito vaati 600 000 uutta orjaa vuosisadassa. Ottomaanien valtakunnan syntymän jälkeen vuodesta 1360 alkaen Balkanin kristitty väestö velvoitettiin antamaan viidesosa lapsistaan sotilasorjuuteen. Heidät pakkokäännytettiin islamiin, ja heistä tehtiin ottomaanien valtakunnan asevoimien ytimenä oleva 30 000 – 60 000 orjasoturin suuruinen janitsaariarmeija.

Sen ylläpitämiseksi tarvittiin 350 000 uutta lapsiorjaa vuosisadassa. Neljän ja puolen vuosisadan aikana näin orjuutettujen lasten lukumäärä nousi miljooniin.Vaikka islamilainen Espanja (al-Andalus) usein kuvataan suvaitsevuuden ja vapauden tyyssijaksi, islamilaiset valloittajat pitivät suurta määrää eri kansakunnista olevia ihmisiä orjina: kreikkalaisia, slaaveja, saksalaisia, venäläisiä, sudanilaisia ja mustia. Valloittaessaan Espanjaa vuosina 711–720 muslimit orjuuttivat 150 000 ihmistä. Cordoban islamilaisilla hallitsijoilla saattoi olla yhdellä kertaa yli 60 000 orjaa. (Flaig 2011: 84–85.)

Espanjan menetyksen jälkeen islamilaiset joukot hyökkäilivät Välimeren rannikon kristillisiin valtioihin, Italiaan, Espanjaan, Ranskaan ja Englannin etelärannikolle merirosvojen tavoin ja kidnappasivat orjia. On arvioitu, että vuosien 1530 ja 1780 välisenä aikana tällä alueella kidnapattiin yhteensä yli miljoona orjaa. (Angenendt 2009: 215–216.) Orjatyövoima salli arabien elää valloitetuissa maissa etuoikeutettuna luokkana ja käyttää hyväkseen valloittamiensa maiden taloudellisia voimavaroja.

Valloitusten pysähtyessä orjien saaminen kuitenkin vaikeutui. Joitakin vasallivaltioita velvoitettiin antamaan vuosittain tietty määrä orjia. Arabit olivat syvästi kietoutuneet orjakaupan laajoihin verkostoihin. He käyttivät hyväkseen Kiinan, Intian ja Kaakkois-Aasian orjamarkkinoita. Jokaisessa islamilaisen maailman kaupungissa oli omat orjamarkkinansa.Islamilaiset maat kehittivät myös
laajamittaisen orjakaupan järjestelmän Afrikkaan. On arvioitu, että 600-luvulta vuoteen 1920 mennessä islamilaiseen maailmaan kuljetettiin yli 17 miljoonaa afrikkalaista orjaa. Vertailukohdaksi voidaan ottaa, että Amerikkaan kuljetettiin noin 12 miljoonaa orjaa.

Atlantin yli ulottuva orjakauppa käytti hyväkseen järjestelmää, jonka islamilaiset valloitussodat ja niihin kytkeytyvä orjakauppa olivat luoneet. Islamilaiset orjien metsästäjät tunkeutuivat Afrikan sisäosiin ja loivat Afrikkaan järjestelmän, jossa orjia systemaattisesti vangittiin ja myytiin edelleen. Sitä mukaa kuin afrikkalaiset kansat kääntyivät islamiin, niistä tuli orjien metsästäjiä ja orjakaupan varassa eläviä sen sijaan, että ne aikaisemmin olivat orjanmetsästyksen kohteita. Flaig 2011: luku 3.)

Orjuuden oikeutusta ei islamilaisessa maailmassa koskaan vakavasti kyseenalaistettu. Orjuuttaminen oli liian olennainen osa Muhammadin esimerkkiä ja Koraanin ja muiden pyhien kirjojen siunaamaa islamilaisen pyhän sodan dynamiikkaa, että islaminusko olisi inspiroinut orjuutta kritisoivaa ajattelua. Orjuus miellettiin oikeutetuksi rangaistukseksi niille pyhässä sodassa vangituille, jotka kieltäytyivät kääntymästä islamiin ja unnustamasta Allahin ja hänen profeettansa ylivaltaa.

kirjoittaja Hellevi Pe Toukokuu 20, 2022 11:14 am

Orjuuden rajoittaminen ja osittainen lakkauttaminen islamilaisessa maailmassa eivät olleet seurausta islamin omasta sisäisestä kehityksestä vaan länsimaiden, erityisesti Britannian hellittämättömästä painostuksesta. Brunschvig (1960: 38. osoittaa, että islamin opillinen julistus ei ole koskaan sisältänyt orjuuden lakkauttamista ja ”Koraanin ilmaisema tosiasia, että orjuus on periaatteessa laillista, rauhoittaa uskonnolliset tunnonvaivat. Täydellinen orjuuden lakkauttaminen saattaisi jopa näyttää tuomittavalta keksinnöltä, joka on pyhän Kirjan kirjainta ja ensimmäisten muslimien esimerkkiä vastaan.”

Kaikkien maailman uskontojen joukossa ainoastaan juutalaisuuden ja kristinuskon piirissä kehittyi ajatus, että ihmisten orjuuttaminen on synnillistä ja se täytyy kumota. Kristinusko syntyi juutalaisuuden piirissä messiaanisena liikkeenä, jossa keskeisenä oli julistus kaikkien ihmisten vapautuksesta. Jeesus julisti Jumalan valtakunnan tulemista, jonka vaikutuksesta orjuus ja muut sorron muodot katoaisivat.

Kristinuskon sisällä kehittyi voimakas vastustus orjuutta kohtaan, koska kristinusko on lunastususkonto: Kristus on verellään ostanut kaikki ihmiset vapaiksi synnin orjuudesta. Evankeliumi, jonka mukaan ”te olette kalliisti ostetut”, motivoi orjien ja vankien vapauttamisen. Niiden, jotka Kristus on verellään ostanut vapaaksi, on omalta osaltaan oltava valmiita lunastamaan muita vapaaksi. Lunastus merkitsee orjien ja vankien vapauttamista. Kaikki kristityt, sekä orjat että vapaat, syövät ehtoollisessa Kristuksen ruumiin ja juovat hänen verensä. Näin kaikki tulevat yhtäläisesti osallisiksi Kristuksen lunastusverestä.

”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi” (Gal. 3: 28. Koska kristinuskon ytimessä on sanoma orjien lunastamisesta Kristuksen kalliilla verellä, kristityt alkoivat jo varhain pitää orjuutta yhteensopimattomana evankeliumin kanssa. ”Ihmisten sieppaajat” luetaan niiden joukkoon, jotka rikkovat raskaasti Jumalan säätämystä vastaan (1. Tim. 1: 10; Angenendt 2009: 205–207).

Kirkkoisät ajattelivat, että ihminen on luotu vapaaksi ja orjuus on synnin seuraus ta. Orjien vapauttamiseksi Kristus on itse ottanut orjan muodon (Fil. 2: 6). ”Näin kristinuskosta tuli ainoa maailmanuskonto, joka julisti korkeimmaksi uskonnolliseksi päämääräksi lunastajan uhrikuoleman välityksellä saavutetun vapauden – lunastuksen, vapautuksen hengellisestä orjuudesta ja perisynnistä.” (Patterson 2005: 172.) Kristityt palvelivat Jumalaa, joka oli lähettänyt Poikansa maailmaan vapauttamaan ihmiset. Niinpä ainoana maailman uskontojen joukossa kristinusko kehitti näkemyksen, että orjuuttaminen on syntiä ja se tulee lakkauttaa. (Angenendt 207–208.

Orjuutta vastustavat opit alkoivat vaikuttaa kristillisessä ajattelussa sen varhaisvaiheista lähtien. Ne johtivat siihen, että orjuus lakkautettiin Euroopassa keskiajalla joitakin reuna-alueita lukuun ottamatta. Gregorios Nyssalainen (335–394) piti orjuutta yhteensopimattomana sen kanssa, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Kristuksen ylösnousemuksen valossa tämä tosiasia korostuu, koska ylösnousemus merkitsee kaikesta orjuudesta vapautumisen juhlaa. Eike von Repgow (k. 1233) johti Jumalan kuvan kaltaisuudesta orjuuden mahdottomuuden: Jumalan sanasta on ”selvää, että ihminen, Jumalan kuvaksi luotu olento, kuuluu Jumalalle, ja se, joka lupaa hänet orjaksi toiselle, toimii Jumalaa vastaan.” (Angenendt 2009: 111.) Repgowin Sachsenspiegel oli ensimmäinen lakikirja joka kielsi orjuuden ja maaorjuuden.

kirjoittaja Hellevi Pe Toukokuu 20, 2022 11:25 am

Bolognan kaupunki vapautti 1256 kaupungin orjat pelkästään kristillisistä syistä. 60 vuotta Sachsenspiegelin jälkeen 1299 kuningas Filip IV Kaunis laski vapauteen kaikki maaorjat Valois’n alueella olevilla kruunun mailla. Johdanto hänen säädökseensä lausui: ”Ottaen huomioon, että jokaisen ihmisen, Herramme kuvan kaltaiseksi luotuna olentona, tulisi luonnollisen lain voimasta olla vapaa” – ei kuningas halua, että ”tämä luonnollinen vapaus tulisi niin tuhotuksi ja pimennetyksi orjuuden vihatun ikeen takia, että yllä mainituilla paikkakunnilla asuvia miehiä ja naisia kohdeltaisiin heidän eläessään ikään kuin he olisivat kuolleita.” (Flaig 2011: 159.)

Kun orjuus myöhemmin saatettiin voimaan Amerikassa, se tapahtui paavin voimakkaasta vastustuksesta huolimatta. Paavi Paavali III kielsi 1537 käyttämästä intiaaneja tai muita Amerikasta löytyviä kansoja orjina. Espanjan kuningas reagoi tähän voimakkaasti kieltämällä paavin bullan levittämisen alueellaan. Sen sijaan Kaarle V määräsi 1550 lopettamaan kaikki valloitukset, kunnes tämä teologinen kysymys on ratkaistu.

Historioitsija Egon Flaig (2011: 164) kommentoi:Kun heräsi kysymys, onko ei-kristillisten kansojen orjuuttaminen kuolemansynti, jouduttiin kulttuuriseen tilanteeseen, jollaista ei ihmiskunnan historiassa koskaan aikaisemmin ollut kohdattu – – Piispa Las Casas taisteli vuosikymmeniä intiaanien puolesta ja kirjoitti intiaanineuvostolle, että intiaa nien orjuutus sotii ”ihmisoikeuksien säädöksiä” vastaan – näin syntyi ajatus ihmisoikeuksista. – – Las Casasin mielestä mustien orjuuttaminen on aivan yhtä väärin kuin intiaanin orjuuttaminen. Orjuuttaminen sinänsä on rikos.

Vuodesta 1630 Amerikkaan rakentunut orjajärjestelmä oli alusta asti kiistojen kohteena. Kesti kuitenkin vuosisatoja, ennen kuin kristityt aktivistit saivat aikaan amerikkalaisen orjuuden lakkauttamisen. Orjajärjestelmä alkoi horjua 160 vuoden jälkeen ja sortui kokonaan 250 vuotta kestäneen kamppailun jälkeen. Kyseessä oli pitkäaikaisin ja intensiivisin vapaustaistelu, mitä ihmiskunta on kokenut. (Flaig 2011: 199.)

Voimakkaiden taloudellisten etunäkökohtien sokeuttamina kristityt saattoivat työntää Raamatun ihmiskäsityksen syrjään ja puolustaa orjuutta, kuten kävi amerikkalaisen orjuuden kohdalla. Kuitenkin kristillinen maailmankuva myös synnytti voimakkaan vastustuksen orjuutta kohtaan ja johti sen lakkauttamiseen.

Amerikkalaisen orjuuden vastustus alkoi kveekareiksi nimitetyn kristillisen ryhmän parissa. He' puhdistivat ensin oman kirkkokuntansa orjanomistajista: jäsenet joko luopuivat orjista tai luopuivat kveekareista. Sen jälkeen he aloittivat systemaattisen taistelun orjuutta vastaan ja saivat aikaan uskonnollisesti ja moraalisesti motivoidun liikkeen orjuuden vastustamiseksi, joka lopulta johti orjuuden lakkauttamiseen.

Orjuuden vastustaminen sai alun perin innoituksensa Jeesuksen lausumasta: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle” (Matt. 25: 40).
Tämän perusteella John Woolman (1720–1772) argumentoi, että mustien orjuuttaminen merkitsi Kristuksen orjuuttamista.

Hänen orjuutta vastustava kirjoituksensa sai kveekarien hyväksynnän. Näiden organisoiman orjuuden vastustamiskampanjan välityksellä liike sai vähitellen suuren vaikutuksen. Orjuuden vastustajat vetosivat kristillisiin käsitteisiin kuten syntiin ja Jumalan tuomioon. Heidän sanomansa moraalinen vetovoima syntyi nimenomaan tästä raamatullisesta perustasta. Sen sijaan orjuuden puolustajat vetosivat yleisinhimillisiin periaatteisiin kuten ”vapauteen”. (Stark 2004: 344–345.)

kirjoittaja Hellevi Pe Toukokuu 20, 2022 11:36 am

Tämä näkökohta on mielenkiintoinen pohdittaessa aikamme liberaalien vaatimusta, että uskonnollisia näkökohtia ei saa tuoda mukaan yleiseen poliittiseen keskusteluun. Jos sellaisia ei olisi tuotu orjuutta koskevaan keskusteluun, orjuutta ei todennäköisesti koskaan olisi lakkautettu. David Bentley Hartin mukaan orjuuden lakkauttamiseen tähtäävä moraalinen liikehdintä ei olisi voinut syntyä missään ei-kristillisessä kulttuurissa. Kristillinen todellisuuskuva toi maailmaamme Jumalaa, maailmankaikkeutta ja ihmistä koskevan käsityksen, jonka mahdollistama moraalinen mielikuva loi pohjan inhimillisen kulttuurin kehitykselle. (Hart 2010: 278–279.)

Evankeliumi avasi ihmisen arvoon uuden näkökulman, joka oli niin vaikuttava, etteivät ihmiset pystyneet vastustamaan sen moraalista vetovoimaa. Vielä nytkin, kun kulttuurimme on maallistunut, Jeesuksen elämässä ja opetuksissa ihmiset kohtaavat niin suuren moraalisen voiman, että hänen avaamansa inhimillisyyden muoto jatkaa elämäänsä ja haastaa uusia nousevia epäinhimillisyyden muotoja.

Ehdottomat ihmisoikeudet

Filosofi Peter van Inwagenin (1994: 55–56) mukaan yksi tärkeä todiste kristinuskon totuudesta on, että kristinuskon hedelmänä syntyi maailmankatsomuksellinen viitekehys ja perusta demokraattiselle yhteiskunnalle, jossa vaikuttavat kaikkia ihmisiä yhtäläisesti koskeva oikeusjärjestys ja ehdottomat ihmisoikeudet.

Yleisen väärinkäsityksen mukaan demokratian perusta on antiikin Kreikan kaupunkivaltioissa. Todellisuudessa kreikkalaisia kaupunkivaltioita tuskin voidaan kutsua demokratioiksi, koska 15–30 % yhteiskunnan jäsenistä oli orjia, joilla ei ollut kansalaisoikeuksia. Toisen väärinkäsityksen mukaan demokratian, tasa-arvon ja ehdottomien ihmisoikeuksien perusta luotiin valistuksessa. Todellisuudessa demokratian ja ehdottomien ihmisoikeuksien juridinen perusta luotiin jo kirkollisten oikeusoppineiden toteuttamassa juridisessa vallankumouksessa 1100-luvulla.

Ajatus ehdottomista ihmisoikeuksista sisältyy raamatulliseen käsitykseen ihmisestä Jumalan kuvaksi luotuna. Kristinuskon opetus luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja lunastuksesta loi perustan ihmisten tasa-arvolle, ehdottomalle ihmisarvolle ja ehdottomille ihmisoikeuksille. Luomisopin mukaan ihminen
on Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi luotu olento, jolla on ehdoton ihmisarvo riippumatta ominaisuuksistaan. Tästä seuraa velvollisuus suojella ihmiselämää. Kirkollinen oikeusoppinut Burchard Wormsilainen (k. 1025) katsoi kaikkien ihmisten olevan Jumalan kuvaksi luotuja riippumatta heidän uskonnostaan.

Joka ihmisen ”tappaa, on tuhonnut Jumalan kuvan ja toivon hänen tulevasta kääntymisestään”.Paavi Gregorius IX (k. 1241) vaati oikeudenmukaista kohtelua myös juutalaisille, koska ”heissä on Lunastajan kuva ja he ovat kaikkeuden Luojan luomuksia”. Uutta maailmaa koskevassa espanjalaisessa keskustelussa Francisco de Vitoria (k. 1546) puolusti intiaanien itsemääräämisoikeutta vetoamalla siihen, että heidät on luotu Jumalan kuvaksi eikä pakanuus tai kuolemansynti voi poistaa ehdotonta ihmisarvoa. (Angenendt 2009: 111.)

Jumala-käsityksen varassa on mahdollista perustella ihmisarvo tavalla, joka ei riipu ihmisen ominaisuuksista. Se on tärkeää, koska muuten on aina joukko ihmisiä, jotka jäävät vaille ehdottomia ihmisoikeuksia, sikäli kuin heiltä puuttuu ihmisarvon perustaksi asetettu ominaisuus tai se on heillä vaurioitunut.

kirjoittaja Hellevi Pe Toukokuu 20, 2022 11:52 am

Kaikilla on intuitiivinen tieto siitä, että ihmisarvo on ehdoton ja ihminen on pyhä ja loukkaamaton riippumatta ominaisuuksistaan. Raamatun ilmoituksen mukaan ehdoton ihmisarvo perustuu suhteeseen: ehdottoman arvon ihminen saa, koska Jumala rakastaa jokaista ja etsii ystävyyssuhdetta jokaisen kanssa. (Wolterstorff 2008: 360.)

Wolterstorff argumentoi, ettei mikään maallistunut päättely pysty oikeuttamaan ehdotonta ihmisarvoa. Se, joka ei usko Jumalan olemassaoloon, joutuu etsimään ihmisarvon perustaa ihmisen ominaisuuksista kuten järjellisyydestä tai tahdon vapaudesta. Tällöin ne, joilta tällainen ominaisuus puuttuu, näyttävät vähemmän arvokkailta. Esimerkiksi järjellisyyden pohjalta arvioituna jotkut ihmiset (älyllisesti kehitysvammaiset, dementoituneet, koomassa olevat) ovat vähempiarvoisia.

Luontaisten ihmisoikeuksien käsite on kulttuurissamme tullut vallitsevaksi Raamatun vaikutuksesta. Ne tunnustetaan jo Raamatussa ja kirkkoisien kirjoituksissa. Tämä näkemys ilmaistaan käsitteellisesti
kanonisten laintulkitsijoiden kirjoituksissa keskiajalla. Arnold Angenendt (2009: 190–205) esittää historiallisessa analyysissaan, että ehdoton ja yhtäläinen ihmisarvo murtautuu läpi kulttuurin evankeliumissa Kristuksen uhrikuolemasta.

Koska hän on vuodattanut verensä kaikkien edestä, kaikki ovat yhtäläisesti äärettömän arvokkaita Jumalalle. Tietosanakirja Geschichtliche Grundbegriffe toteaa: Kristinuskon myötä astuu myöhäisantiikissa esiin kaikkien ihmisten tasaarvo Jumalan edessä.

Tämä saa uuden perustansa Kristuksen lunastustyöstä, jolla oli suuri vaikutus varhaisen kristinuskon käsitysmaailmaan.Kaikki kristityt saivat kasteen Kristuksen kuolemaan. Kasteen valossa heidän yhteiskunnalliset ja rodulliset eronsa menettivät merkityksensä. Kristillinen usko ihmisten tasa-arvoon muutti lopulta yhteiskunnan rakenteet. Kristillinen apologeetta Lactantius (250–317) kirjoittaa
(Angenendt 2009: 197–198):

Jumala, ihmisten Luoja, halusi kaikkien olevan tasa-arvoisia. Hän loi kaikille samat elämän edellytykset. – – Kukaan ei ole hänelle orja tai isäntä. Koska hän on kaikkien isä, olemme kaikki samalla oikeudella hänen lapsiaan. Kristus loi pohjan myös ajatukselle yhteiskunnallisen vallan hajauttamisesta ja itsenäisen instituution syntymiselle sanoessaan: ”Antakaa keisarille se, mikä keisarin on, ja Jumalalle se, mikä Jumalan on.” Tältä pohjalta kirkolliset oikeusoppineet loivat
juridisen viitekehyksen itsenäiselle instituutiolle.

Se loi pohjan esimerkiksi itsenäisen yliopistolaitoksen kehitykselle kristillisen kulttuurin sydämessä ja kristillisen kirkon tuella. Vastaava ei ollut mahdollista islamilaisessa maailmassa, koska islamilainen ajattelu keskittää kaiken vallan uskonoppineille eikä anna perusteita muiden kuin uskonnollisesti ohjattujen instituutioiden perustamiselle. Ehdottomat ihmisoikeudet olivat välttämätön sosiologinen perusta tieteen kukoistukselle. •

kirjallisuus:
Angenendt, Arnold (2009) Toleranz und Gewalt: Das Christentum zwischen Bibel und
Schwert. Münster: Verlag Aschendorff .
Bakke, Odd Magne (2005) When Children
Became People: The Birth of Childhood in
Early Christianity. Käänt. Brian McNeil. Minneapolis, Minn.: Fortress Press

https://www.perustalehti.fi/wp-content/uploads/2015/02/perusta_6_2013.pdf

kirjoittaja Sponsored content

Tapio Puolimatka // Kristuksen vaikutus kulttuurin kehitykseen