Aapeli Saarisalo: Sapatista siunaus

kirjoittaja Hellevi To Tammi 18, 2024 1:43 pm

Aapeli Saarisalo:

Sapatista siunaus

Miehen kuivunutta kättä ei voitu lukea nopeaa apua vaativiin tapauksiin. Kuitenkaan olisi ollut vaikea vaientaa rabbiinit heidän omilla luetteloillaan sallitusta avusta. Ilmeisesti heidän periaatteenaan oli, että sapattina oli laillista tehdä sellaista, joka säilyttäisi elämää tai estäisi kuoleman. Toisenlainen opetus olisi ollut suoranaista murhaa. Mutta eikö siinä tapauksessa myönnytysten ankaran loogisena seurauksena edellytetty tätä paljoa avarampaa päätelmää, että sapattina oli laillista tehdä hyvää? Sillä ilmeisesti sellaisen hyvän tekemisen kieltäminen olisi tehnyt luvalliseksi pahan. Ja voisiko sellainen olla Jumalan pyhän päivän oikeaa käyttämistä?

Niinpä Jeesus kysyi heiltä, Kumpiko on luvallista sapattina, hyvääkö tehdä vai pahaa, pelastaako henki tai tappaa se? Farisealaiset eivät vastanneet mitään tällaisiin väitteisiin. Markus nimenomaan huomauttaa, etteivät he uskaltaneet vastata. Matteus taas, viitatessaan tähän puhuvaan haasteeseen, kertoo toisen väitteen.

Jeesus sanoi heille: "Kuka teistä on se mies, joka ei, jos hänen ainoa lampaansa putoaa sapattina kuoppaan, tartu siihen ja nosta sitä ylös? Kuinka paljon suurempiarvoinen onkaan ihminen kuin lammas! Sen tähden on lupa tehdä sapattina hyvää."

Näyttää siltä, että Jeesus vetosi heihin julkisesti kertomalla kaivoon pudonneesta kotieläimestä, ja kysymällä, mitä sille oli tehtävä, jos tämä tapahtui sapattina? Rabbiinien laki määräsi, että sille joko oli annettava ruokaa ja juomaa, tai että sille olisi varustettava jokin keino pysyä kaivon pinnalla tai tulla sieltä pois. Mutta vielä Talmudissakin kuitenkin väitellään siitä, onko luvallista nostaa eläin kaivosta sapattina, ja millaisessa tapauksessa. Mutta jos laki Jeesuksen aikana olisi ollut yhtä saivarteleva kuin Talmud, ihmiset olisivat keksineet jonkin keinon ainakin lampaansa pelastamiseksi. Ja eikö ihmisolennon elämä ollut arvokkaampi? Varmaan oli sapatinpäivänä lupa tehdä hyvää.

Voimme nyt luoda mieleemme kuvan synagogan tapahtumista. Jeesus esiintyy varmaankin etualalla, joko johtamassa kokousta tai lukemassa päivän lukukappaleita ja opettamassa niiden johdolla. Joka tapauksessa hän on silloin muita ylempänä, ja voi nähdä kaikki läsnä olevat, kuten hekin voivat nähdä hänet. Synagoga on tungokseen saakka täynnä väkeä. Lähimpänä puhujaa ovat farisealaiset synkkine kasvoineen, joiden ilmeistä voi lukea uteliaisuutta, pahansuopaisuutta ja viekkautta. He vilkuilevat välillä sivulle. Siellä on mies, jolta on käsivarsi kuivettunut - ehkäpä he kehottavat häntä astumaan esiin, ja koettavat kiinnittää häneen yleisönkin huomiota. Ainakin he kuiskailevat äänekkäästi: "Onko luvallista parantaa sapattina?"

Jeesus ottaa vastaan heidän haasteensa. Hän lausuu esimerkin kaivoon pudonneesta lampaasta, ja kysyy sitten: "Kumpi on luvallista sapattina: tehdä hyvää vai tehdä pahaa?" — Koska hyvän tekemättä jättäminen on pahan tekemistä. Juonittelijat istuvat äänettöminä.

Jeesus katsoo ympärilleen heihin kaikkiin, murheellisena heidän sydämensä kovuuden tähden. Kuluu vain silmänräpäys. Sitten hänen elämää antava voimansa lähtee liikkeelle, hän käskee miehen ojentaa kätensä.

Käsi ei enää ole kuihtunut, kun sana on lausuttu, vaan siihen on virrannut uusi voima. Uusi elämän mehu, kun mies nyt, totellen Jeesuksen käskyä, hitaasti ojentaa käsivartensa, ja niin se on täysin entisellään, terve ja voimakas. Jeesus oli nyt rikkonut juutalaisten sapattilain — eikä hän kuitenkaan ollut tehnyt sapatti rikosta, sillä hän ei ollut voidellut sairasta kättä eikä koskenut siihen. Eikä hän myöskään ollut antanut miehelle pillereitä eikä lusikkalääkettäkään. Mutta farisealaiset vimmastuivat ja alkoivat punoa suunnitelmia Jeesuksen tuhoamiseksi.

Jeesus oli ehkä silloin hyvin lähellä Herodeksen aluetta Jordanin itäpuolella. Sitten hän vetäytyi taas pakanoitten alueelle, Dekapoliin piiriin, sillä kulkiessaan ympäri, hän paransi kaikki sitä tarvitsevat ja haluavat. Suuret kansanjoukot seurasivat häntä, mutta hän vaati näitä hiljaisuuteen: "Hänen ääntään ei kuulla kaduilla, ” sanoo Jesaja Herran Palvelijasta, ja myös; ”Hänen nimeensä panevat pakanat toivonsa."

Juutalaisten kirjanoppineet olivat tehneet sapatista orjan kahleen. Heillä oli satoja eri kieltoja, joissa määriteltiin, mitä ei saanut tehdä sapattina. Mutta Jeesus paransi sairaita erityisesti sapatin päivänä. Silloin oli paljon hermostuneita ihmisiä hänen ympärillään juuri siitä syystä, että, sapatista oli
tehty raskas kuorma ja ies kannettavaksi. Näille avun tarvitsijoille Jeesus sanoi: "Tulkaa minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, minä annan teille levon. Minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on keveä."

Meidän aikanamme on myös paljon hermostuneita ja väsyneitä, ihmisiä sen tähden, ettei pidetä sapatin lepoa. Ennen vanhaan sunnuntaisin syötiin yksinkertaista rukiista leipää ja sitten mentiin kirkkoon ja vielä kotona levättiin Jumalan sanan ääressä: perheen isä luki ja toiset kuuntelivat. Nyt sitä vastoin, ravitaan ruumista valkoisella leivällä ja kaakuilla, ja sielua loputtomilla romaaneilla, sanomalehdillä ja elokuvilla. Ja viikolla on vanhemmilla niin kiire, ettei heiltä riitä aikaa lapsille. Siitä on seurauksena, että lapset kiusaantuvat ja ärtyvät vanhempien antaman esimerkin mukaan. Ei ole suotta sanottu vanhemmille: "Älkää kiihottako lapsianne vihaan."
Sen tähden lapset tulivat mielellään Jeesuksen luo, kun he vaistosivat, että hänen luonaan ei ollut kiirettä, että Jeesus ei ollut hermostunut. Eikä Jeesus myöskään kiihottanut opetuslapsiaan vihaan eikä kiireiseen hätäilyyn, vaan Jumalan rakkauteen ja rauhaan, joka käy yli kaiken ymmärryksen.

Jeesuksen opetuksen mukaan kiire ja hätäily on pahasta hengestä kotoisin. Rauha on Pyhästä Hengestä. Kaikkinainen työnteko tulee rasittavaksi painajaiseksi, jos sitä tehdään hätäisesti. Jeesuksen opin mukaan ylirasitus on yhtä suuri synti ja vahinko kuin laiskuuskin. Sen vuoksi Lutherkin suositteli työntekoa iloisin ja vapain sydämin. Jeesus tuli, että meillä olisi elämä ja yltäkylläinen, terve elämä, ja että työntekomme olisi rauhaa ja iloa, ei ylirasitusta ja hermostumista. Jeesus oli aina työssä. Usein kävi niin, ettei hän opetuslapsineen ehtinyt edes syödä. Ei näet ollut helppoa nähdä ympärillään sairaita ja mielipuolia tungokseen saakka. Sen tähden Jeesus vetäytyi tavan takaa vuorelle yksinäisyyteen. Usein hän sanoi myös opetuslapsilleen: "Menkäämme yksinäisyyteen ja levähtäkäämme vähän." Hänelle lepo ei ollut ainoastaan työstä irtautumista, vaan myös virvoitusta hiljaisessa rukouksessa niiden puolesta, joitten kuormaa hän oli joutunut kantamaan päivän mittaan.

Jeesuksella oli säännöllinen rytmi työn ja levon vaihdellessa. Hän kunnioitti sapatin lepoa, sillä Jumalan tahto on, että yksi viikon päivä on kokonaan levon päivä. Mutta viikollakin on levosta siunausta, ei ainoastaan yön unesta, vaan myös työpäivän rukoushetkistä, aamu- ilta- ja pöytärukouksista. Jeesus pitää aterian lepoa niin tärkeänä, että hän ottaa aterian taivaallisen elämän vertauskuvaksi. Ruumiimme saa suuren siunauksen siitä, että ateria nautitaan ilolla ja kiitoksella, eikä hätäisesti ja hermostuneesti.
Kotimme tulisi olla levon ja rauhan turvapaikka, jossa on lepoa työssä, lepoa ruokapöydässä ja lepoa vuoteessa, ja että lepopäivänä, sunnuntaina, meillä olisi rauhaisaa aikaa levätä Jumalan sanan ääressä. Silloin saisimme siitä suuren siunauksen.

Aapeli Saarisalo
Päivämies 21.6.1956

https://vlfoorumi.foorumi.eu/viewtopic.php?f=9&t=4487

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
		1	2	3	4	5
6	7	8	9	10	11	12
13	14	15	16	17	18	19
20	21	22	23	24	25	26
27	28	29	30	31