Aapeli Saarisalo :: Raamattu ja ruumis.

kirjoittaja Hellevi Su Elo 25, 2024 9:35 am

Raamattu ja ruumis.
Kirjoittanut Aapeli Saarisalo.

(Esitelmä Tampereen pappeinkokouksessa 9. 1. 1935.
(Esitelmä Tampereen pappeinkokouksessa 9. 1. 1935.

Raamattu puhuu ruumiista paljonkin. Tässä rajoitumme vain kolmeen asiaan: Ruumiin valmistamiseen, pyhittämiseen ja vertauskuvallisuuteen.

Valmistamisesta on meidän heti alussa sanottava, että Raamattu taustana on jätettävä syrjään se teoria, että ihminen olisi syntynyt satunnaisesta atomiyhtymästä muodostuen kehityksen tietä täydelliseksi. Raamatun mukaan ihmisen olemassaolon syy johtuu Jumalan tarkoituksesta, ja hänellä on ollut selvä suunnitelma jo »ennen maailman perustamista».

Vaikkakin mainittu aikamääräys esiintyy Raamatussa vain kolmasti ja johtaa asioihin, jotka ovat meille liian korkeita, on kuitenkin Raamatun pohjalla lupa vetää johtopäätöksiä tähän suuntaan: jo ennen maapallon olemassaoloa Jumala oli suunnitellut ihmisen tulevaisuutta, ensin valmistamalla hänen kehitykselleen soveliaan taivaankappaleen asumasijaksi (mainitsemme esim. kivihiili- ja kiviöljyvarastot, jotka nyt ovat erinomaisen hyödyllisiä ihmiselle) ja sijoittamalla hänet sitten tälle maapallolle olentona, jolla on vapaa tahto valita hyvän ja pahan välillä.

Tämä kaikki kuului Jumalan suunnitelmaan huolimatta siitä, että hän edeltäpäin näki sen johtavan lankeamiseen. Jollei ihmiselle olisi annettu vapaata tahtoa, olisi hänestä tullut vain jonkinlainen kone-robotti. Lankeamisen jälkeen ihminen oppi nöyryyttä ja kiitollisuutta enemmän kuin paratiisi-ihminen, joka ei ymmärtänyt, mitä Jumalasta eroaminen merkitsee.

Jumala valmisti ensimmäisen ihmisen ruumiin siten, että se oli sangen hyvä. Sen jälkeen tuli syntiinlankeemus ja turmelus. Toisen kerran esiintyy ruumiin valmistaminen toisesta Aatamista puheenollen, esim. Hebr. 10:nnessä luvussa. »Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: Uhria ja antia et tahtonut, vaan ruumiin sinä minulle valmistit. Silloin minä sanoin: Katso, minä tulen — kirjassa on minusta kirjoitettu — tekemään sinun tahtosi, Jumala. Hän poistaa ensimmäisen pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella olemme pyhitetyt Jeesuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.» (Hepr. 10: 5, 7, 9, 10).

Jeesus, jota Paavali sanoo toiseksi Aatamiksi, tuli asumaan hänelle erikoisesti valmistettuun ruumiiseen. Teonsana, joka vastaa suomen »valmistamista» on xavaqiit.eiv, joka merkitsee luomista.

Hepr. 11:3 »maailmat rakennetut sanalla». Se on sama sana, joka merkitsee »korjaamista» kerrottaessa Sebedeuksen poikien verkon paikkaamisesta. Tämä antaa aihetta ajatella, että hän tuli korjaamaan sen repeämän, joka oli eroittanut ihmiset Jumalasta. Vapahtajan ruumis, vaikka synnitön, oli kuitenkin vielä alennustilassa verrattuna kuolleistanousemisen jälkeiseen ruumiiseen, jonka käsitämme luomisen päämääräksi.

Vapahtajan nousemusruumiista tiedämme hyvin vähän. Sen vain tiedämme, että siinä näkyvät edellisen elämän arvet ja että paikan rajoitukset eivät sitä kahlehdi. Nämä harvatkin yksityiskohdat ovat meille arvokkaita, koska Raamatun mukaan meidän ruumiimme on nousemuksessa saava samankaltaisen asun kuin Vapahtajakin sai. Paitsi Johannesta (1 Joh. 3: 2) niin erityisesti Paavalilla on paljon tästä sanottavaa: »on muuttava alennustilassa olevan ruumiimme kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi» (Filipp. 3: 21).

Nykyistä ruumista hän vertaa telttamajaan ja tulevaa ruumista kiinteään taloon (2 Kor. 5: 1), samoin nykyistä ruumista saviastiaan (2 Kor. 4: 7).» Siksi emme lannistu, sillä vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. (2 Kor. 4: 16).

Erikoisesti nousemusruumista 1. »ruumiin lunastusta» valaisee 1 Kor. 15:35, joka alkaa kysymyksellä: Miten kuolleet heräävät? Millaisilla ruumiilla he tulevat? — Paavali ottaa vastauksessaan avuksi vertauksen viljan kylvämisestä ja niittämisestä. Tämä kuva Paavalin mielessä on helposti herännyt, koska hän omissa virsissään, psalmeissa, oli lukenut: Ne, jotka kyynelin kylvävät, ilolla niittävät. Ruumiin elämähän täällä alennustilassa sopii rinnastettavaksi itkemiseen. (Saanen tähän huomauttaa, ettei meillä itse viljan kylväminen ole kyynelin kylvämistä niin kuin se itämailla usein saattaa olla, kun vilja heitetään peltoon kuin nälkäisten lasten suusta).

Ensinnä Paavali teroittaa kylvetyn s.o. haudatun ruumiin ja kuolleista nousevan uuden ruumiin välistä suurta eroavaisuutta. Tämä suuri ero näkyy jo kylvetyn nisunjyvän ja siitä nousevan varsiruumiin välillä. Edellinen on pieni, kuiva, keltainen ja rypistynyt, jälkimmäinen taas vihreä, tuore ja pitkä. Luonnossa olemme nähneet tämän tapahtuman niin monesti, ettemme pidä sitä ihmeenä, mutta uuden ihmisruumiin nouseminen haudatun tilalle näyttää niin ihmeelliseltä, että tuntuu vaikealta näitten kahden asian rinnastaminen.

Kuitenkin on tämä rinnastaminen meille mitä opettavaisinta. Nisunjyvä opettaa, miten suuri on ero kylvetyn ja nousevan välillä, mutta siitä opimme myös, että näillä kahdella on mitä läheisin syyn ja seurauksen yhteys. Sana: mitä ihminen kylvää, sitä hän niittääkin, ei siis ole pätevä vain tämän ruumiin aikana, vaan yltää sen vaikutus haudan yli uuteen ruumiiseenkin.

Yhteys vanhan ja uuden ruumiin välillä on lisäksi niin tarkka, että se ei koske vain kahta ihmisryhmää, uskovia ja uskottomia, vaan se tulee näkyviin uskovain joukon yksilöissäkin. Tätä väitettä vahvistamaan Paavali käyttää vertausta erilaisista siemenistä, joille Jumala antaa kullekin oman nousemusruumiinsa, sekä eri tähdistä, joiden kirkkaus on erilainen.

Tässä yhteydessä olisi houkuttelevaa viitata esim. epäraamatulliseen ruumiin polttamiseen tai erittäin syventyä siihen, miten Paavali nimittää vanhaa ruumista sielulliseksi ja uutta hengelliseksi, mutta huomautamme nyt vain lyhyesti, että on varottava kuvittelemasta sitä uutta ruumista joksikin ruumiittomaksi, ylihengelliseksi, koska siinä tapauksessa uuteen ruumiiseen pukeutunut Vapahtaja ei voisi ruumiittomana enää olla ihmisveljemme, edustajamme ja välittäjämme, sillä ollakseen kirkastettunakin jatkuvasti ihminen hänen täytyy yhä edelleen omistaa ruumis. Ihminen ei nim. koskaan tulevassa elämässäkään voi olla ruumiiton kuten enkelit, jotka ovat henkiä, ruumista vailla.

Kun näin on asianlaita, on huolellisesti otettava vaari siitä, miten voisimme käyttää ruumistamme Jumalan tahdon tekemiseen s.o. kirkastaa Jumalaa ruumiissamme. Voimme nim. antaa jäsenemme joko vääryyden aseiksi synnille tai vanhurskauden aseiksi Jumalalle (Room. 6: 13). Kaikilla meillä on synnynnäiset taipumuksemme maailmaan tullessamme, on perintömme, ruumiillisina, sielullisina ja siveellisinä ominaisuuksina, jotka vanhempamme ovat meille jättäneet perittyään ne edellisiltä polvilta ja lisättyään niihin oman vaikutuksensa joko parempaan tai pahempaan näin.

Joka puolelta meihin vaikuttaa voimia, jotka saapuvat ulkopuoleltamme jättääkseen pysyviä jälkiä persoonallisuuteemme. Kaikki aistimme saavat lakkaamatta vaikutelmia, joista sisäinen ihmisemme muodostaa ajatuksia, mielikuvia ja päätöksiä. Ne puolestaan taas johtavat tekoihin käyttäen välineinään ruumista tai sen jäseniä. Täten ruumis on taistelukenttänä sekä saatujen vaikutteitten että ilmaistujen toimintojen käsissä.

Me muodostumme siksi mitä otamme vastaan ulkopuoleltamme ja minkä annamme vaikuttaa sisäiseen olentoomme Syystäpä apostoli huudahtaakin kirjeessään Roomalaisille: »Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi: tämä on järjellinen jumalanpalveluksenne.» (12: 1). Saamme pyhittää Jumalalle kaikki aistimme niin, että hänen läsnäolonsa jumalallinen ilmakehä puhdistaisi vastaanottamamme aistimukset saastuttavista vaikutteista.

Älkäämme unhottako, että sekä näkemämme että kuulemamme, jopa hajuaistimmekin aistimukset saapuvat aivojemme lokeroihin ja muistin tauluihin, »sydämen lihatauluihin», kuten apostoli niitä nimittää, muodostaen itse laatimamme elämäkerran meistä. Myöhempinä vuosina sieltä voi mitä hämmästyttävimmällä ja häiritsevimmällä tavalla nousta muistoja, jotka joko meitä tahraavat tai kannustavat jaloihin ajatuksiin ja töihin. Piilossa ovat meissä »kuvakammiomme», mielikuvituksemme, joihin ei päästä ilman seinän murtamista kuten Hesekiel kuvailee vertauksessaan 8. luvussa (8 — 10).

Jumalalla pitää olla pääsy koko olemuksemme kätköihin, jos haluamme ruumiimme säilyvän pahasta. Siksi Jeesus seisoo oviemme takana kolkuttamassa, mutta useimmiten hän saa astua ainoastaan eteiseen muodollisena vierailijana. Jotkut laskevat hänet ruokasaliinkin ruokasiunausta luettaessa. Kuitenkin meidän pitäisi päästää hänet arkihuoneeseenkin ja makuukammioon, missä luovumme muodollisuuksista ja muutumme omaksi itseksemme.

Mutta kaikkein tärkeintä olisi hänen päästä muistin komeroihin ja mielikuvituksen salakammioihin hajoittamaan maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemaan jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle (2 Kor. 10: 5).

Näin pyhittyneestä ruumiista tulee hengen palvelija Pyhän Hengen johdossa. Tätä Paavali tarkoitti puhuessaan ruumiistamme Kristuksen jäseninä ja Pyhän Hengen Temppelinä (1 Kor. 6: 15, 19), odottaen, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin (2 Kor. 4: 11). Tämä on pyhityksemme, että henki, sielu ja ruumis ovat erotetut Jumalan palvelukseen ja merkityt hänen sinetillään, Pyhällä Hengellä. Silloin kirkastamme Jumalaa ruumiissamme.

Tällaisen antaumuksen tulee pysyä voimassa koko elämämme, sillä jos hetkeksikään sen unhotamme, voi milloin hyvänsä joku lihan himo ja halu meidät langettaa. Sanoohan Paavalikin pelkäävänsä, että hän, joka muille saarnaa, voisi tulla »hyljätyksi» (1. Kor. 9: 25). Kreikan sana esiintyy U. T.:ssa kahdeksan kertaa, ja on suomennettu useimmiten »koetusta kestämätön», vrt. Tiit. 1: 16, »kykenemätön hyviin tekoihin», nim. Paavali pyrkii välttämään tätä mahdollista »koetuksessa hyljätyksi tulemista» taistellen, kurittaen ruumistaan ja masentaen sitä. Hänen käyttämänsä sana »kurittamisesta» on oikeastaan nyrkkitaistelu-termi, vnmniuX,u> »isken silmän alle».

Samalla tavoin Jeesuskin kehoittaa hakkaamaan pois pahennusta tuottavan jäsenen tai puhkaisemaan pahentavan silmän. Kolossalaiskirjeessä Paavali muistuttaa uskovia, jotka ovat Kristuksen kanssa kuolleet ja nousseet, kuolettamaan maiset jäsenensä (Koi. 3: 5). Apostoli tarkoittaa, että lihan himojen vastustaminen voi vaatia nopeata toimintaa ja synnyttää niin tuskallisia tilanteita, että vain jäsenten pois hakkaamista voi niihin verrata. Mutta tuskan uhallakin asiamme on antaa korjata elämämme vääryyksiä mikäli ne ovat korjattavissa.

Mitä tulee ruumiin vertauskuvalliseen käyttöön Paavalilla se on enin etualalla. Tämä johtunee siitä, että hänellä oli uskollisena matkakumppanina Luukas, »rakas lääkäri». Hyvin todennäköisesti Luukas johti keskustelun usein ruumiin asioihin verraten niitä hengellisiin, kun heillä Paavalin kanssa oli pitkät yksinäiset jalkamatkat Vähän Aasian halki tai purjehdusluovimiset Välimeren poikki. Huomaamme Paavalin kirjeissä kolme tärkeätä kohtaa, joissa kaikissa Vapahtaja esitetään ruumiin päänä ja hänen seuraajansa sen jäseninä, nim. Room. 12, l Kor. 12, Ef. 4: 12, 15, 16.

Tarkkaamme vain muutamia Paavalin opetuksia: Ruumiissa on eroavaisuutta ja yhteyttä. Mikään jäsen ei voi lyödä toista laimin tuottamatta yhteistä vahinkoa. Jokaisella meistä on erilaiset ruumiilliset kasvot. Jos siis on ruumiillista eroa, sen enemmän sielullista ja hengellistä. Aina on esiintynyt niitä, jotka tahtovat valaa kaikki uskovat samaan muottiin, mutta eikö se ole hengellistä bolshevismia tai kollektivismia, jossa yksilöllinen vapaus on kokonaan kuristettu.

Ruumiin jäsenistä julkisimpia kuten silmiä, korvia, nenää ja suuta voisi verrata kirkon näkyväisiin työmiehiin, Paavalin sanoilla »evankelistat, paimenet, opettajat» jne. Mutta esim. sydän ja keuhkot ovat tärkeitä vaikka ulospäin näkymättömiä. Keuhkoja voisi verrata säännöllisiin esirukoilijoihin, onhan rukousta verrattu hengitykseen. Näkymättömiä ovat myös hermot ja aivot sekä luut, jotka tukevat ruumista ja pitävät sitä koossa.

Toiset jäsenet toimivat erityseliminä puhdistamassa ruumista, toiset valmistavat rasvaa, jotteivät nivelet narise ja nurise. Uskovaisten yleinen luku antaa lihasmassan ja pakkausaineen tavoin sopusointua ääriviivoille, toimii niin sanoaksemme liian terävien kulmien pyöristäjänä. Kukin ruumiin jäsen hoitaa omaa leiviskäänsä (Luuk. 9: 13). Samaa teroittaa vertaus temppelin rakentamisesta, jossa tarvitaan hyvin monta eri lajia työmiestä, vieläpä köyhiä leskiäkin, joiden ropoa Herra ei halveksi.

Mutta ruumis ei voi toimia sopusointuisesti ellei ole yhteyttä pään ja eri jäsenten välillä. Tässä tarvitsemme silmävoidetta (Ilm. 3: 18) nähdäksemme, voidaksemme »kasvaa Herramme tuntemisessa» ja itsemme ja osajäsentemme tuntemisessa (2 Piet. 3: 18). Yhteyttä ruumiissa välittävät verisuoni- ja hermojohdot, mutta jos esim. syntyy ylensyömisestä reumaattisia häiriöitä, niin johtojen toiminta vaikeutuu. Hengellinen reumaattisuus katkaisee rukouksen sähköjohdot.

Niinikään, samoin kuin ruumiin soluissa tulee kuolio kysymykseen, jos antaminen ja saaminen keskeytyy, samoin jokaisen hengellisen jäsenen pitäisi olla sekä saamassa että antamassa. Ruumiin jäsenistä olisi opittava myös se läksy, että pitäisi nähdä valopuolia niissäkin henkilöissä, joitten kanssa olemme monessa kohdin eri mieltä. Jopa pitäisi meidän voida työskennelläkin heidän kanssaan. Sanoohan Augustinus: »Oleellisissa s.o. pääasioissa yhteyttä (unitas), sivuasioissa erilaisuutta, vapautta (libertas), kaikissa rakkautta (caritas).

Uskovien elämäntehtävänä on siis Ef. 4: 12 —16 mukaan Kristuksen ruumiin valmistaminen, »kunnes kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden määrään, jottemme enää olisi alaikäisiä, joita keikutellaan ja viskellään kaikissa opintuulissa ja meitä eksyttämään suunniteltujen vehkeiden kavaluudessa, vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakennukseksensa rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.»

Täysi miehuus uskossa merkitsee Jumalan kirkastamista myöskin ruumiissamme. Tammenterho kasvaa puuksi, jota tuulet eivät viskele, ja heikko lapsi kasvaa voittajaksi »Karitsan veren ja todistuksensa sanan kautta» (katso myös 1 Tess. 5: 23, 1 Piet. 5: 10).

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/832724?page=26&ocr=true

kirjoittaja Hellevi Su Elo 25, 2024 10:02 am

Ps.

AAMEN!

kirjoittaja Rea Aalto Ma Syys 09, 2024 6:26 pm

Antoisa kirjoitus!

kirjoittaja Sponsored content

Aapeli Saarisalo :: Raamattu ja ruumis.