SaulusMedia :: Amerikan ja Naton agenda Venäjän ja Ukrainan sota

kirjoittaja vakiokalusto Pe Elo 16, 2024 9:27 am

SaulusMedia | Petri - Youtube

Amerikan ja Naton agenda Venäjän ja Ukrainan sota

Latasin eilen Rumble-kanavalleni videon, jonka nimi on Amerikan agenda Venäjän Ukrainan sota. Videolla maailmankuulu amerikkalainen taloustieteen professori Jeffrey Sachs kertoo kuinka Amerikan toimet ja Naton laajentuminen on Venäjän ja Ukrainan sodan syy, ja kuinka USA oli mukana Ukrainan laittomassa vallankaappauksessa vuonna 2014.

Kesäkuun 19. päivä 2024 Jeffrey Sachs on kirjoittanut omalla nettisivullaan artikkelin Miksi Yhdysvallat ei auta neuvottelemaan Ukrainan sodan rauhanomaista lopettamista?, jossa hän kertoo samoja asioita kuin mitä hän on kertonut videolla, jonka latasin Rumble-kanavalleni. Sachs kertoo artikkelissaan selkeitä todisteita, jotka todistavat USA:n osallisuudesta Ukrainan laittomassa vallankaappauksessa. Tämän lisäksi Sachs kertoo artikkelissaan muustakin muun muassa siitä kuinka Kiovan laittomasti asetettu johto alkoi sortamaan Ukrainan Donbassin etnisiä venäläisiä.

En ole Putinisti, en ole Venäjän puolella, en ole Naton puolella, en tue Venäjän sotatoimia Ukrainassa, en hyväksy mitään sotaa mistään syystä. En tue enkä kannata Putinin Venäjää. Olen rauhan puolella, en kannata sotaa. Puolueettomana haluan tuoda esille Jeffrey Sachsin esittämät faktatodisteet siitä, että USA on ollut manipuloimassa Ukrainaa, USA on Venäjää vastaan ja Naton laajentuminen on johtanut Venäjän ja Ukrainan sotaan. Länsimedia ja suurin osa lännessä asuvia ihmisiä tarkastelee tätä sotaa amerikkalaisen manipulaation ja propagandan kautta, siksi on tärkeätä ottaa esille toinen näkökulma, joka on hyvin perusteltu faktojen kera.

Laitan tähän näkyville kokonaan Jeffrey Sachsin artikkelin, joka puhukoon puolestaan. En kommentoi sitä millään tavalla, koska se on esitetty niin vakuuttavasti tosiasioihin perustuen.

Jeffrey Sachs:

Miksi Yhdysvallat ei auta neuvottelemaan Ukrainan sodan rauhanomaista lopettamista?

Herran tähden, neuvotellaan!

Viidennen kerran vuoden 2008 jälkeen Venäjä on ehdottanut neuvottelujen aloittamista Yhdysvaltojen kanssa turvallisuusjärjestelyistä, tällä kertaa presidentti Vladimir Putinin 14. kesäkuuta 2024 tekemissä ehdotuksissa. Neljä edellistä kertaa Yhdysvallat on hylännyt neuvottelutarjouksen ja suosinut neokonservatiivista strategiaa, jonka tavoitteena on heikentää tai hajottaa Venäjä sodan ja peitetoimien avulla. Yhdysvaltain neokonservatiivinen taktiikka on epäonnistunut katastrofaalisesti ja tuhonnut samalla Ukrainan ja vaarantanut koko maailman. Kaiken sodanlietsonnan jälkeen Bidenin on aika aloittaa neuvottelut rauhasta Venäjän kanssa.

Kylmän sodan päättymisestä lähtien Yhdysvaltain suuri strategia on ollut Venäjän heikentäminen. Jo vuonna 1992 silloinen puolustusministeri Richard Cheney oli sitä mieltä, että Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991 myös Venäjä pitäisi paloitella. Zbigniew Brzezinski katsoi vuonna 1997, että Venäjä pitäisi jakaa kolmeen löyhästi yhteenliittyneeseen kokonaisuuteen Venäjän Euroopassa, Siperiassa ja Kaukoidässä. Vuonna 1999 Yhdysvaltain johtama Nato-liittouma pommitti Venäjän liittolaista Serbiaa 78 päivän ajan hajottaakseen Serbian ja asettaakseen massiivisen Naton sotilastukikohdan irtautuneeseen Kosovoon. Yhdysvaltain sotateollisuuskompleksin johtajat tukivat äänekkäästi Tšetšenian sotaa Venäjää vastaan 2000-luvun alussa.

Varmistaakseen nämä Yhdysvaltojen etenemiset Venäjää vastaan Washington ajoi aggressiivisesti Naton laajentumista huolimatta Mihail Gorbatshoville ja Boris Jeltsinille annetuista lupauksista, joiden mukaan Nato ei siirtyisi tuumaakaan Saksasta itään. Kaikkein kiihkeimmin Yhdysvallat ajoi Naton laajentumista Ukrainaan ja Georgiaan ajatuksena, että Krimin Sevastopolissa sijaitseva Venäjän laivasto ympäröidään Nato-valtioilla: Ukraina, Romania (Naton jäsen 2004), Bulgaria (Naton jäsen 2004), Turkki (Naton jäsen 1952) ja Georgia, ajatus suoraan Britannian imperiumin pelikirjasta Krimin sodassa (1853-6).

Brzezinski määritteli Naton laajentumisen kronologian vuonna 1997, mukaan lukien Ukrainan Nato-jäsenyys vuosina 2005-2010. Yhdysvallat itse asiassa ehdotti Ukrainan ja Georgian Nato-jäsenyyttä Naton Bukarestin huippukokouksessa vuonna 2008. Vuoteen 2020 mennessä Nato oli itse asiassa laajentunut 14 maalla Keski-Euroopassa, Itä-Euroopassa ja entisessä Neuvostoliitossa (Tšekki, Unkari ja Puola vuonna 1999; Bulgaria, Viro, Latvia, Liettua, Romania, Slovakia, Slovenia ja Liettua vuonna 2004; Albania ja Kroatia vuonna 2009; Montenegro vuonna 2017 ja Pohjois-Makedonia vuonna 2020), ja se oli luvannut Ukrainalle ja Georgialle tulevaa jäsenyyttä.

Lyhyesti sanottuna Yhdysvaltain 30-vuotinen hanke, jonka alun perin suunnittelivat Cheney ja neokonservatiivit ja jota on siitä lähtien johdonmukaisesti jatkettu, on ollut Venäjän heikentäminen tai jopa hajottaminen, Venäjän saartaminen Naton joukoilla ja Venäjän esittäminen sotaa käyvänä voimana.

Tätä synkkää taustaa vasten Venäjän johtajat ovat toistuvasti ehdottaneet, että Euroopan ja Yhdysvaltojen kanssa neuvoteltaisiin turvallisuusjärjestelyistä, jotka tarjoaisivat turvallisuutta kaikille asianomaisille maille, ei vain Nato-ryhmälle. Neokonservatiivisen pelisuunnitelman ohjaamana Yhdysvallat on kieltäytynyt neuvotteluista joka kerta ja yrittänyt syyttää Venäjää neuvottelujen puutteesta.

Kesäkuussa 2008, kun Yhdysvallat valmistautui laajentamaan Natoa Ukrainaan ja Georgiaan, Venäjän presidentti Dmitri Medvedev ehdotti Euroopan turvallisuussopimusta, jossa vaadittiin kollektiivista turvallisuutta ja Naton yksipuolisuuden lopettamista. Riittää, kun sanon, että Yhdysvallat ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta Venäjän ehdotuksia kohtaan, vaan jatkoi sen sijaan Naton laajentumista koskevia pitkäaikaisia suunnitelmiaan.

Venäjän toinen neuvotteluesitys tuli Putinilta sen jälkeen, kun Ukrainan presidentti Viktor Janukovitsh oli helmikuussa 2014 väkivaltaisesti syrjäytetty Yhdysvaltain hallituksen aktiivisella myötävaikutuksella tai jopa suoranaisella johdolla. Satuin näkemään Yhdysvaltojen osallisuuden läheltä, kun vallankaappauksen jälkeinen hallitus kutsui minut kiireellisiin talouskeskusteluihin. Kun saavuin Kiovaan, minut vietiin Maidanille, jossa minulle kerrottiin suoraan Maidanin mielenosoituksen rahoittamisesta Yhdysvalloista.

Todisteet Yhdysvaltojen osallisuudesta vallankaappaukseen ovat musertavat. Apulaisulkoministeri Victoria Nuland jäi tammikuussa 2014 kiinni puhelinlinjalla juonittelemassa Ukrainan hallituksen vaihtamista. Samaan aikaan Yhdysvaltain senaattorit menivät henkilökohtaisesti Kiovaan lietsomaan mielenosoituksia (samaan tapaan kuin kiinalaiset tai venäläiset poliittiset johtajat tulisivat Washingtoniin 6. tammikuuta 2021 kiihottamaan väkijoukkoja). Helmikuun 21. päivänä 2014 eurooppalaiset, Yhdysvallat ja Venäjä solmivat Janukovitshin kanssa sopimuksen, jossa Janukovitsh suostui ennenaikaisiin vaaleihin. Vallankaappausjohtajat kuitenkin peruivat sopimuksen samana päivänä, valtasivat hallituksen rakennukset, uhkasivat uusilla väkivaltaisuuksilla ja syrjäyttivät Janukovitshin seuraavana päivänä. Yhdysvallat tuki vallankaappausta ja antoi välittömästi tunnustuksen uudelle hallitukselle.

Mielestäni kyseessä oli tavanomainen CIA:n johtama salainen hallinnonvaihdosoperaatio, joita on ollut useita kymmeniä eri puolilla maailmaa, mukaan lukien 64 tapausta vuosien 1947 ja 1989 välillä, jotka professori Lindsey O'Rourke on dokumentoinut huolellisesti. Peiteltyjä hallinnonvaihto-operaatioita ei tietenkään oikeastaan piiloteta, mutta Yhdysvaltain hallitus kiistää äänekkäästi roolinsa, pitää kaikki asiakirjat erittäin luottamuksellisina ja järjestelmällisesti manipuloi maailmaa: "Älkää uskoko sitä, mitä näette selvästi omin silmin!". Yhdysvalloilla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa." Yksityiskohdat operaatioista tulevat kuitenkin lopulta julki silminnäkijöiden, ilmiantajien, asiakirjojen pakkojulkaisujen kautta tiedonvälityksen vapautta koskevan lain nojalla, vuosien tai vuosikymmenten jälkeen paljastuneiden asiakirjojen ja muistelmien kautta, mutta kaikki aivan liian myöhään todellisen vastuuvelvollisuuden kannalta.

Joka tapauksessa väkivaltainen vallankaappaus sai Itä-Ukrainassa sijaitsevan etnisesti venäläisen Donbassin alueen irtautumaan vallankaappausjohtajista, sillä monet vallankaappausjohtajat olivat äärimmäisiä venäläisvihamielisiä nationalisteja, ja jotkut heistä kuuluivat väkivaltaisiin ryhmittymiin, joilla oli aiemmin ollut yhteyksiä natsi-SS:ään. Lähes välittömästi vallankaappausjohtajat ryhtyivät toimiin tukahduttaakseen venäjän kielen käytön jopa venäjänkielisessä Donbassissa. Seuraavien kuukausien ja vuosien aikana Kiovan hallitus käynnisti sotilaallisen kampanjan irtautuneiden alueiden takaisin valtaamiseksi ja käytti uusnatsistisia puolisotilaallisia yksiköitä ja yhdysvaltalaisia aseita.

Vuoden 2014 aikana Putin vaati toistuvasti neuvottelurauhaa, ja tämä johti helmikuussa 2015 Minsk II -sopimukseen, joka perustui Donbassin autonomiaan ja molempien osapuolten väkivallan lopettamiseen. Venäjä ei vaatinut Donbassia Venäjän alueeksi, vaan vaati sen sijaan autonomiaa ja etnisten venäläisten suojelua Ukrainan sisällä. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi Minsk II -sopimuksen, mutta Yhdysvaltain uuskonservatiivit horjuttivat sitä yksityisesti. Vuosia myöhemmin liittokansleri Angela Merkel pamautti totuuden julki. Länsimaat eivät pitäneet sopimusta juhlallisena sopimuksena vaan viivytystaktiikkana, jonka tarkoituksena oli antaa Ukrainalle "aikaa" rakentaa sotilaallista vahvuuttaan. Sillä välin noin 14 000 ihmistä kuoli taisteluissa Donbassissa vuosina 2014-2021.

Minsk II -sopimuksen lopullisen kaatumisen jälkeen Putin ehdotti jälleen neuvotteluja Yhdysvaltojen kanssa joulukuussa 2021. Tuolloin kysymykset menivät jo Naton laajentumista pidemmälle ja koskivat myös ydinaseistusta koskevia peruskysymyksiä. Yhdysvaltain uuskonservatiivit olivat askel askeleelta luopuneet ydinaseiden valvonnasta Venäjän kanssa: Yhdysvallat luopui yksipuolisesti ballististen ohjusten torjuntaa koskevasta sopimuksesta (ABM-sopimus) vuonna 2002, sijoitti Aegis-ohjuksia Puolaan ja Romaniaan vuodesta 2010 alkaen ja käveli ulos välivaiheen ydinasevoimien sopimuksesta (INF-sopimus) vuonna 2019.

Näiden vakavien huolenaiheiden vuoksi Putin pani 15. joulukuuta 2021 pöydälle luonnoksen "Amerikan yhdysvaltojen ja Venäjän federaation väliseksi sopimukseksi turvallisuustakuista". Välittömin pöydällä ollut asia (sopimusluonnoksen 4 artikla) oli Yhdysvaltojen pyrkimyksen lopettaa Naton laajentaminen Ukrainaan. Soitin Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantajalle Jake Sullivanille vuoden 2021 lopussa yrittäessäni vakuuttaa Bidenin Valkoisen talon osallistumaan neuvotteluihin. Tärkein neuvoni oli välttää sota Ukrainassa hyväksymällä Ukrainan puolueettomuus eikä Nato-jäsenyys, joka oli Venäjälle kirkas punainen viiva.

Valkoinen talo torjui neuvon jyrkästi väittäen merkillisesti (ja typerästi), että Naton laajentuminen Ukrainaan ei kuulu Venäjälle! Mutta mitä Yhdysvallat sanoisi, jos jokin maa läntisellä pallonpuoliskolla päättäisi sijoittaa sinne kiinalaisia tai venäläisiä tukikohtia? Sanoisiko Valkoinen talo, ulkoministeriö tai kongressi: "Se on ihan hyvä, se on vain Venäjän tai Kiinan ja isäntämaan asia"? Ei. Maailma oli vähällä joutua ydinsota Harmageddoniin vuonna 1962, kun Neuvostoliitto sijoitti ydinohjuksia Kuubaan, ja Yhdysvallat asetti merikaranteenin ja uhkasi sodalla, elleivät venäläiset poista ohjuksia. Yhdysvaltain sotilasliitto ei kuulu Ukrainaan sen enempää kuin Venäjän tai Kiinan armeija kuuluu Yhdysvaltain rajan läheisyyteen.

Putinin neljäs neuvottelutarjous tuli maaliskuussa 2022, jolloin Venäjä ja Ukraina lähes solmivat rauhansopimuksen vain viikkoja Venäjän 24. helmikuuta 2022 alkaneen sotilaallisen erikoisoperaation alkamisen jälkeen. Venäjä tavoitteli jälleen kerran yhtä suurta asiaa: Ukrainan puolueettomuutta eli ei Nato-jäsenyyttä eikä Yhdysvaltain ohjusten isännöintiä Venäjän rajalla.

Ukrainan presidentti Vladimir Zelenski hyväksyi nopeasti Ukrainan puolueettomuuden, ja Ukraina ja Venäjä vaihtoivat papereita Turkin ulkoministeriön taitavalla välityksellä. Sitten yhtäkkiä, maaliskuun lopussa, Ukraina luopui neuvotteluista.

Britannian pääministeri Boris Johnson, joka seurasi Krimin sodasta (1853-6) asti jatkunutta brittiläisen Venäjän-vastaisen sodanlietsonnan perinnettä, lensi itse asiassa Kiovaan varoittamaan Zelenskyä puolueettomuudesta ja siitä, että Ukrainan on tärkeää voittaa Venäjä taistelukentällä. Sen jälkeen Ukraina on menettänyt noin 500 000 kuollutta ja on taistelukentällä köysissä.

Nyt meillä on Venäjän viides neuvottelutarjous, jonka Putin itse selitti selkeästi ja vakuuttavasti puheessaan diplomaateille Venäjän ulkoministeriössä 14. kesäkuuta. Putin esitteli Venäjän ehdottamat ehdot Ukrainan sodan lopettamiseksi.

"Ukrainan pitäisi omaksua puolueeton, liittoutumaton asema, olla ydinaseeton ja käydä läpi demilitarisointi ja natsistaminen", Putin sanoi. "Näistä parametreista sovittiin laajasti Istanbulin neuvotteluissa vuonna 2022, mukaan lukien demilitarisointia koskevat erityiset yksityiskohdat, kuten sovitut panssarivaunujen ja muun sotilaskaluston määrät. Saavutimme yhteisymmärryksen kaikista kohdista.

"Varmasti Ukrainan venäjänkielisten kansalaisten oikeudet, vapaudet ja edut on suojattava täysimääräisesti", hän jatkoi. "Uudet alueelliset realiteetit, mukaan lukien Krimin, Sevastopolin, Donetskin ja Luganskin kansantasavaltojen, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden asema Venäjän federaation osina, olisi tunnustettava. Nämä perusperiaatteet on tulevaisuudessa virallistettava perustavanlaatuisilla kansainvälisillä sopimuksilla. Tämä edellyttää luonnollisesti myös kaikkien länsimaiden Venäjään kohdistuvien pakotteiden poistamista."

Sallikaa minun sanoa muutama sana neuvotteluista

Venäjän ehdotuksiin pitäisi nyt vastata neuvottelupöydässä Yhdysvaltojen ja Ukrainan ehdotuksilla. Valkoinen talo on täysin väärässä väistellessään neuvotteluja vain siksi, että se on eri mieltä Venäjän ehdotuksista. Sen pitäisi esittää omat ehdotuksensa ja ryhtyä neuvottelemaan sodan lopettamisesta.

Venäjälle on kolme keskeistä kysymystä: Ukrainan puolueettomuus (ei Naton laajentumista), Krimin pysyminen Venäjän hallussa ja rajamuutokset Itä- ja Etelä-Ukrainassa. Kaksi ensimmäistä ovat lähes varmasti neuvottelukelvottomia. Naton laajentumisen lopettaminen on perustavanlaatuinen casus belli (oikeutus sodalle). Krim on Venäjälle myös keskeinen asia, sillä Krimillä on ollut Venäjän Mustanmeren laivasto vuodesta 1783 lähtien ja se on olennainen osa Venäjän kansallista turvallisuutta.

Kolmas ydinkysymys, Itä- ja Etelä-Ukrainan rajat, on keskeinen neuvottelukohta. Yhdysvallat ei voi teeskennellä, että rajat ovat loukkaamattomia sen jälkeen, kun Nato pommitti Serbiaa vuonna 1999 luopumaan Kosovosta ja kun Yhdysvallat painosti Sudania luopumaan Etelä-Sudanista. Kyllä, Ukrainan rajat piirretään uudelleen 10 vuotta kestäneen sodan, taistelukentän tilanteen, paikallisten asukkaiden valintojen ja neuvottelupöydässä tehtyjen kompromissien tuloksena.

Bidenin on hyväksyttävä, että neuvottelut eivät ole merkki heikkoudesta. Kuten Kennedy sanoi: "Älä koskaan neuvottele pelosta, mutta älä koskaan pelkää neuvotella". Ronald Reagan kuvaili omaa neuvottelustrategiaansa venäläisen sananlaskun avulla: "Luota, mutta varmista".

Neokonservatiivinen lähestymistapa Venäjään, joka oli alusta alkaen harhainen ja ylimielinen, on raunioina. Nato ei koskaan laajene Ukrainaan ja Georgiaan. Venäjää ei kaadeta CIA:n salaisella operaatiolla. Ukrainassa taistellaan hirvittävän verisesti, ja siellä kuolee ja haavoittuu usein 1 000 tai enemmän kuollutta ja haavoittunutta yhden päivän aikana. uuskonservatiivien epäonnistunut pelisuunnitelma tuo meidät lähemmäs ydinase Harmageddonia.

Silti Biden kieltäytyy edelleen neuvottelemasta. Putinin puheen jälkeen Yhdysvallat, Nato ja Ukraina kieltäytyivät jälleen kerran tiukasti neuvotteluista. Biden ja hänen tiiminsä eivät ole vieläkään luopuneet uuskonservatiivien kuvitelmasta Venäjän kukistamisesta ja Naton laajentamisesta Ukrainaan.

Zelensky ja Biden sekä muut Nato-maiden johtajat ovat valehdelleet Ukrainan kansalle kerta toisensa jälkeen ja kertoneet valheellisesti ja toistuvasti, että Ukraina voittaisi taistelukentällä ja että neuvotteluvaihtoehtoja ei ole. Ukraina on nyt sotatilalain alainen. Kansalaisille ei anneta mitään sananvaltaa koskien sen teurastusta.

Ukrainan selviytymisen ja ydinsodan välttämisen vuoksi Yhdysvaltojen presidentillä on tänään yksi ensisijainen vastuu: Neuvotella.

Petri Paavola 24.6.2024

Lähteet:
Raamattu 33/38
Biblia 1776
King James Version 1769
jeffsachs.org/ newspaper-articles
rumble.com/ amerikan agenda venäjän ukrainan sota

SaulusMedia :: Amerikan ja Naton agenda Venäjän ja Ukrainan sota