Maijlis Janatuinen : Jeremia

kirjoittaja Hellevi To Syys 12, 2024 8:27 am

Maijlis Janatuinen : Jeremia

https://www.ilosanomapiiri.fi/mailis/luennot/jeremia/Jeremian_nuoruus-Mailis_Janatuinen.mp3

kirjoittaja Hellevi To Syys 12, 2024 9:49 am

Maijlis Janatuinen :: Jeremian perintö

https://www.ilosanomapiiri.fi/mailis/luennot/jeremia/Jeremian_perinto-Mailis_Janatuinen.mp3

kirjoittaja Hellevi Pe Syys 13, 2024 8:49 am

MAHDOTON MISSIO
Mailis Janatuinen

On menossa vuosi 604 eKr. Salaisessa piilopaikassa jossain Jerusalemin liepeillä istuu keski-ikäinen profeetta ja sanelee harvakseltaan nuorelle sihteerilleen tekstiä, jonka tämä kirjoittaa tarkasti musteella pergamenttikääröön. Työ vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Kaksikolla niitä kyllä riittääkin; heidät on näet julistettu lainsuojattomiksi eivätkä he voi liikkua ihmisten ilmoilla. Juudan kuningas – jonka profeetta on muuten tuntenut polvenkorkuisesta asti - on vakaasti päättänyt toimittaa etsintäkuulutetut pois päiviltä. Herra Jumala taivaassa sattuu kuitenkin olemaan lainsuojattomien puolella eikä anna heidän piilopaikkansa paljastua.

Itse asiassa tämä on jo toinen kerta, kun keski-ikäinen profeetta ja hänen nuori sihteerinsä kirjoittavat muistiin tekstejään. Ensimmäisen vedoksen poltti kuningas takassaan sitä mukaa, kun sitä hänelle ääneen luettiin. Sillä tavalla hän luuli voivansa mitätöidä kirjakääröön kirjoitetut Herran sanat. Jo kaksi vuosikymmentä oli profeetta saanut sanomia suoraan Jumalalta ja julistanut niitä rohkeasti kansalleen ja kuninkailleen. Sanomat olivat sisältäneet melkein pelkästään ennustuksia Herran tuomiosta, joka kohtaisi vääjäämättä hänen epäjumalia palvovaa kansaansa.

Itse asiassa profeetta ei ollut saanut vuosien saatossa miltään taholta lämmintä vastaanottoa. Ei, hänelle oli naurettu, häntä oli pilkattu, häneltä oli evätty pääsy papin virkaan, ja temppelistäkin hänet oli erotettu, koska uskonnollinen eliitti oli yksimielisesti leimannut hänet harhaoppiseksi. Mutta mikään vastustus ei ollut kyennyt murtamaan tätä miestä. Ja kun kuningas sitten poltti ensimmäisen kirjakäärön ja julisti profeetan sihteereineen etsintäkuulutetuiksi, painuivat nämä kaksi maan alle ja alkoivat heti kirjoittaa tuhottuja sanomia uudestaan muistiin.

Tällä kertaa profeetta liitti sanelemaansa tekstiin myös sen, mitä hän itse oli kahden vuosikymmenen aikana kokenut kovakorvaisen kansan keskellä. Miten monta kertaa hän olikaan joutunut itkemään omaa osaansa ja kansansa tulevaa kohtaloa! Ja kuitenkin Herran sana oli nostanut hänet aina masennuksen montusta ja saanut jatkamaan epäkiitollista tehtäväänsä.

Profeetan ajatukset siirtyivät kaksi vuosikymmentä taaksepäin, siihen päivään, jolloin Herra hänet hänen tehtäväänsä kutsui.

Jeremian lapsuus ja nuoruus

Jeremian, Hilkian pojan, sanat. Jeremia oli pappissukua, kotoisin Anatotista, Benjaminin heimon alueelta (Jer.1:1). [1]
Noin 645 eKr. syntyi Juudan maan Anatotin kaupungissa Hilkia-nimiselle papille poika, jolle annettiin nimeksi Jeremia. Nimen tarkkaa merkitystä ei tiedetä, mutta se tarkoittanee ”Herra on korkea” tai ”Herra laskee perustuksen”. Kukaan ei tuolloin aavistanut, millaisen perustuksen Herra tulisi laskemaan kansansa keskuuteen tämän lapsen kautta. Jumala oli suunnitellut, että hänestä tulisi horjumaton rautapatsas Juudan historian neljän viimeisen vuosikymmenen myrskyjen keskelle - sellainen pronssimuuri, jota pitkin valuisivat katkerat surun kyynelet.

Jo Joosua mainitsi Anatotin yhtenä neljästä Benjaminin heimon alueella sijaitsevasta pappiskaupungista (Joos.21:18). Kyläpahanen seisoi viimeisenä asuttuna linnakkeena ennen itään levittäytyvää autiomaata. [2] Papit ja leeviläiset kävivät Anatotista käsin kukin vuorollaan suorittamassa palvelusta noin seitsemän kilometrin päässä sijaitsevassa Jerusalemin temppelissä.

Jeremian isä Hilkia oli pappi, hänen setänsä olivat pappeja ja hänen veljistään ja serkuistaan tuli pappeja [3]. Pikku Jeremia kasvoi siis uskonnon ympäröimänä. Hän seurasi pappien työtä pienestä pitäen ja sai itsekin papin kasvatuksen. Miksi häntä ei koskaan vihitty papin virkaan, se selviää vähitellen hänen kirjansa sivuilta. Vaikka aika ei ollut Jumalan sanalle erityisen suosiollinen, oli Jeremia kaikesta päätellen saanut hyvän uskonnollisen kasvatuksen. Hän tunsi aikaisemmin toimineiden kirjaprofeettojen kirjoitukset; erityisen voimakkaan vaikutuksen häneen näyttävät tehneen Jesajan, Miikan ja Hoosean profetiat.

Kuvitellaanpa hetken verran, mitä pikku Jeremia näki ja koki kävellessään isänsä, pappi Hilkian, taluttamana Anatotista Jerusalemin temppeliin. Tien molemmin puolin seisoi useitakin uhrikukkuloita, joiden päällä papit polttivat uhreja Baalille ja taivaankappaleille. Osa näistä uhraajista oli virkaan vihittyjä Aaronin jälkeläisiä, jotka suhtautuivat Raamattuun yhtä vapaamielisesti kuin liberaaliteologit meidän päivinämme. Loput olivat uhripapeiksi ryhtyneitä maallikoita.

Pyhäkön portilla kiinnittivät pikku Jeremian huomiota auringon kunniaksi pystytetyt hevospatsaat ja niiden vaunut. Temppelirakennuksen katolla ja molemmilla esipihoilla seisoi epäjumalanalttareita. Temppelissä Hilkia ja hänen poikansa törmäsivät vähän väliä esineisiin, jotka tehty kanaanilaisjumala Baalin, naisjumala Astarten tai taivaan tähtien palvomista varten. [4]

”Isä, keitä tuolla asuu?” kysyi ehkä Jeremia osoittaen pienellä sormellaan temppelin alueelle rakennettuja kojuja, joista kuului miesten ja naisten metelöintiä. Isä ei kehdannut vastata, sillä nuo kammiot oli annettu homo- ja heteropalveluja tarjoavien nuorukaisten ja naikkosten käyttöön. Kanaanilaisissa pyhäköissä asui näet mies- ja naispuolisia temppeliprostituoituja, eivätkä Juudan asukkaat tahtoneet oman temppelinsä jäävät missään suhteessa noita naapurimaiden palvontapaikkoja huonommaksi.

Tuollaiseen alennustilaan oli joutunut Herran temppeli, jonka papiksi Jeremian oli määrä myöhemmin valmistua. (Jos edellä oleva kuvaus tuntuu lukijasta liioitellulta, hän voi lukea sen suoraan Raamatusta: ks. 2.Kun.24:4-16.)

Jeremian ollessa alle 20-vuotias koitti päivä, joka dramaattisesti sekoitti kaikki hänen tulevaisuuden suunnitelmansa. Sen jälkeen ei mikään ollut enää niin kuin ennen. Koko ikänsä Jeremia muisti elävästi hetken, jolloin Herran sana tuli hänelle ensimmäisen kerran.

Miten Jumalan sanan tuleminen oikein tapahtui, sitä ei Jeremian kirjan lukijalle ei kerrota muuta kuin viitteenomaisesti. Tiedämme pääasian: ettei sanoma ollut peräisin Jeremian mielikuvituksesta eikä muiden ihmisten aivoista, vaan se tuli Herralta itseltään. [5]

Herran sana tuli hänelle Juudan kuninkaan Josian, Amonin pojan, kolmantenatoista hallitusvuotena (1:2).
Meidän ajanlaskumme mukaan Josian 13. hallitusvuosi osuu vuoteen 627/6 eKr.. Herran ensimmäiset sanat Jeremialle kuuluivat näin:

Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi (1:5).

Minä muovasin, minä valitsin, minä pyhitin, minä määräsin. Herran jumalallinen minä-sana esiintyy tässä neljä kertaa. Ihmeekseen nuori Jeremia kuulee, että hänet on muovattu jo äitinsä kohdussa tulevaa tehtäväänsä varten. Hän on saanut juuri ne geenit, jotka hän työtään varten tarvitsee.

Jeremian kirjan lukijalle käy nopeasti selväksi, että tämän nuoren papinpojan sielunelämä oli erityisen herkkää, ja hänen rinnassaan sykki syvästi tunteva ja haavoittuvainen sydän. (Saattaa olla, että kaverit koulussa ja pihalla nimittelivätkin häntä itkuiikaksi.) Nyt Jeremia sai kuulla, ettei hänen sensitiivinen sydämensäkään ollut vahingossa syntynyt. Ei, se oli jo äidin kohdussa muovattu Jumalan ikioman designin mukaiseksi.

Monta kertaa uransa aikana Jeremia varmaan toivoi, että hänen saappaissaan olisi ollut joku paksunahkaisempi mies. Mutta Herralla oli käyttöä myös profeettansa kyynelille! Nehän olivat suorastaan yksi tärkeä osa hänen sanomaansa - hylätyn Jumalan kyyneleitä.

Samaten Herra oli suunnitellut Jeremialle juuri sellaisen perheen ja lapsuuden ja juuri ne traumat ja kärsimykset, jotka olivat muovanneet hänet siksi, mikä hän kutsunsa päivänä oli. Jeremian ruumis ja sielu, hänen kykynsä ja heikkoutensa, olivat kaikki hänen Luojansa tarkan harkinnan tulosta.

Herra lupasi pitää huolen myös nuoren profeettansa pyhittämisestä. Pyhittäminenhän tarkoittaa Raamatussa aina erottamista. Eipä tiennyt nuorukainen kutsunsa päivänä, miten erilaiseksi hänen elämänsä tulisi muodostumaan kuin hänen ikätoveriensa elämä.

Jeremia ei koskaan havitellut itselleen profeetan virkaa. Tulevina vaikeina vuosina hänen ei tarvinnut syyttää itseään siitä, että olisi järjestänyt itse itselleen vaikean elämänosansa. Monesti Jeremia myöhemmin valitti kohtaloaan ja tahtoi paeta kutsumustaan, mutta yhtään kertaa hän ei epäillyt, keneltä sen oli saanut.

Kutsu kansojen profeetaksi

Mutta minä vastasin: "Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!" Silloin Herra sanoi: - Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua (1:6-8.

Yhtäkkiä kerronta siirtyy yksikön kolmannesta persoonasta ensimmäiseen persoonaan. Nyt on sihteerin esipuhe lopussa ja tekstistä alkaa kuulua Jeremian autenttinen ääni. Profeetta muistelee, millä tavalla hän ensiksi vastasi Herransa kutsuun. Nuoruuteensa vedoten hän yritti nimittäin siitä kieltäytyä. Miten hän, alle kaksikymppinen pojankloppi, voisi ryhtyä kansojen profeetaksi? Mitä hän osaisi julistaa? Mitä ihmisetkin siitä ajattelisivat? Mitä sanoisi isä, mitä veljet, mitä kaverit, jos hän ryhtyisi heille saarnaamaan? Nauraisivat varmaan päin silmiä.

Paholainen koettaa tietenkin aina estää nuorta ihmistä vastaamasta Jumalan kutsuun myöntävästi. Varmaan hänkin näki Jeremian potentiaalin ja oli huolissaan – miten tämä poika saataisiin pysymään hiljaa?

Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: Minä annan sanani sinun suuhusi (1:9).
Herra kuitenkin vaiensi nuoren miehen vastaväitteet sanomalla, ettei tämän tarvinnutkaan osata puhua. Hän, Herra, kyllä antaisi profeetalleen valmiit sanat suuhun sitä mukaa kuin niitä piti julistaa. Muita vastaväitteitä Jeremia ei enää esittänytkään. Hän ei tivannut Mooseksen tavoin: En osaa puhua, lähetä kuka muu tahansa. Ei, nuori mies otti hiljaisena vastaan Jumalan kutsun ja jätti vastuun tehtävästään tämän käsiin. Seuraavaksi Herra ilmoittikin Jeremialle, mitä hänen pitää julistaa:

Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle. Sinun tulee repiä ja särkeä, tuhota ja hävittää, rakentaa ja istuttaa (1:10).

Jeremian on toimittava kuin miehen, joka ryhtyy rakentamaan uutta taloa vanhan paikalle tai istuttamaan uutta puutarhaa entisen päälle. Silloin on aloitettava purkamisesta ja repimisestä. Vanha talo on ensin hajotettava maan tasalle ja vanhat kasvit kiskottava juurineen maasta irti.

Revi, särje, tuhoa, hävitä - neljä negatiivista verbiä. On turha yrittää saarnata ilosanomaa kansalle, joka ei tajua sitä tarvitsevansa. Ei, ihmisille on osoitettava ensin heidän syntinsä ja niiden mukanaan tuoma tuomio. Jeremian julistus tulee siis olemaan voittopuolisesti negatiivista (80% - 20%). Tuomio ei kuitenkaan jää Herran viimeiseksi sanaksi, vaan myöhemmin Jeremia saa myös rakentaa ja istuttaa jotain aivan uutta. Hänen julistuksensa tulee sisältämään Vanhan testamentin ihaninta armon evankeliumia.

Jeremian on välitettävä Jumalan ilmoitus kansalleen sellaisena kuin se hänelle annetaan, mutta siihen hänen vastuunsa sitten päättyykin. Ennustusten toteutuminen jää Herran vastuulle. Varmemmaksi vakuudeksi nuori profeetta näkee joko näyssä tai ikkunan takana mantelipuun oksan.

Herra kysyi minulta: "Mitä näet, Jeremia?" Minä vastasin: "Näen mantelipuun oksan." "Oikein, se on mantelipuun oksa", sanoi Herra, "minä itse valvon, että sanani toteutuu” (1:11-12).

Yllä olevat jakeet perustuvat heprean kielen sanaleikkiin, sillä sana ”mantelipuu” muistuttaa verbiä ”valvoa”. Manteli kukkii Israelissa talven jälkeen ennen mitään muuta puuta. (Vähän niin kuin pajunkissat suomalaisess maaliskuussa.) Joka vuosi mantelinkukat julistavat, että kylmä aika alkaa pian olla ohi, ja kevät koittaa. Jeremia tarvitsee tätä näkyä vielä monta kertaa tulevina vaikeina vuosina. Kokonaisen 40 kevään ajan mantelipuun valkoiset kukat saarnaavatkin sitten hänelle samaa sanomaa: Herra kyllä pitää huolen sanansa toteutumisesta.

Toisen kerran Herra kysyi minulta: "Mitä näet?" Minä vastasin: "Näen kiehuvan padan pohjoisen suunnalla." Herra sanoi minulle: "Pohjoisesta purkautuu onnettomuus tämän maan asukkaiden päälle. Kuuntele tarkoin, mitä sanon: Minä kutsun tänne kaikki pohjoisten valtakuntien kansat. Kun ne tulevat, niiden kuninkaat asettavat istuimensa Jerusalemin porttien eteen joka puolelle kaupungin muuria, samoin kaikkien muiden Juudan kaupunkien ympärille.

Minä julistan Juudan asukkaille tuomion kaikesta heidän pahuudestaan: he ovat hylänneet minut, uhranneet muille jumalille ja kumartaneet omatekoisia jumalankuviaan” (1:13-16).

Ensimmäistä kertaa Herra nyt valittaa nuorelle profeetalle särkynyttä sydäntään: hänet on hylätty, hänen oma kansansa on vaihtanut hänet epäjumaliin, siksi tuhon täytyy tulla. Kutsun seuraavassa osassa hän kertoo, mistä ilmansuunnasta tuomio tulee hänen epäjumalia palvovan kansansa ylle. Pohjoisessa on nimittäin kallellaan rautapata, josta kiehuva neste ikään kuin valuu yli luvatun maan.

Pohjoisella tarkoitettiin tuohon aikaan sekä Assyriaa että Babyloniaa. Vaikka nämä kaksi valtakuntaa sijaitsivatkin kartalta katsottuna Juudasta itään, niin niiden sotajoukot hyökkäsivät aina pohjoisen suunnalta jouduttuaan ensin kiertämään hiekkaerämaan. Siltä suunnalta tulisi siis kerran myös Herran kutsuma sotajoukko piirittämään Jerusalemia.

Rautapatsas ja pronssimuuri

Kutsun viimeisenä osana Jeremia saa vielä Herralta marssikäskyn:

Mutta lähde sinä, Jeremia, astu heidän eteensä ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä säiky heitä, muuten minä annan sinun joutua pelon valtaan heidän edessään (1:17).

Tämä on kenraalin käsky. Nyt ei nuoren profeetan auta muu kuin totella ja lähteä taisteluun. Jeremian elämä onkin tästä lähtien kuin alituista hengellistä sodankäyntiä. Hän ei tosin aja pahoja henkiä ulos Juudasta eikä Jerusalemista, mutta hän käy sotaa julistamalla uskollisesti Jumalan sanaa, varsinkin hänen tuomioitaan.

Vielä Herra kieltää Jeremiaa pelkäämästä kuulijoitaan ja säikkymästä heidän edessään. Pelolla on näet sellainen ikävä ominaisuus, että se lamauttaa julistajan. Jompikumpi tapahtuu: julistaja joko pelkää Jumalaa ja saarnaa hänen sanaansa uskollisesti, tai sitten hän pelkää kuulijoitaan ja saarnaa heidän korvasyyhyynsä. Edellisessä tapauksessa Herra seisoo julistajan rinnalla, jälkimmäisessä tapauksessa hänestä tulee tämän pelästyttäjä. Näin Herra jatkaa:

Minä teen sinusta tänä päivänä linnoitetun kaupungin, rautapatsaan ja pronssimuurin, jotta voit puolustautua, kun koko maa, Juudan kuninkaat, päämiehet, papit ja kansa nousevat sinua vastaan. Vaikka he ryhtyvät sotaan, he eivät sinua voita, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua (1:18-19).

Jeremia kuulee (varmaankin kauhukseen), että koko maailma tulee kääntymään häntä vastaan. Hänen on seistävä yksinäisenä pronssimuurina, kun Juudan maallinen ja hengellinen johto ja vieläpä tavallinen kansakin hyökkäävät yhteistuumin hänen kimppuunsa. Varmaan vastaleivotusta profeetasta tuntuu hänen saamansa missio mahdottomalta ja toivottomalta: yksin kaikkia vastaan. Mission impossible!

Miten ihmeessä kukaan voi kestää vuodesta vuoteen lujana tuollaisessa tilanteessa? Vain siten, että Herra kulkee koko ajan hänen rinnallaan ja pelastaa hänet kaikesta pahasta. (Suojella-verbi jakeessa 19 on oikeastaan hepreaksi pelastamista, kuoleman kidasta tempaamista tarkoittava sana.) Herra ei estä sodan syttymistä, mutta hän pysyy uskollisesti sotijan rinnalla. Hän ei pelasta profeettaansa vaaroista ja vainosta, mutta varjelee häntä niiden keskellä, niin ettei häntä surmata ennen aikojaan. Siksi Jeremian ei tarvitse pelätä mitään eikä ketään.

Jeremia oli herkkä nuori mies, näytti ehkä pehmoltakin, ja vuodatti usein katkeria kyyneleitä. Hänen sydämensä oli täynnä sympatiaa ja empatiaa kärsivää lähimmäistä kohtaan. Juuri siksi, että Jeremia oli niin herkkä, hän otti kritiikin raskaasti. Silti hän pysyi raudanlujana loppuun asti

Rauta oli vahvin tunnettu materiaali tuohon aikaan. Jerusalem murtuisi kerran sen voimasta, mutta ei Jeremia - hän pysyisi pystyssä loppuun asti. Herkkänahkainen profeetta seisoisi lujana kuin rautapatsas läpi vainon ja Jerusalemin piirityksen, läpi Herran vihan päivän. ”Hänen voimansa ei ollut raudan luontaista lujuutta, vaan vaivalla saavutetun vakaumuksen lujuutta herkän ihmisen sydämessä.” [6]

Ei, Jeremiaa ei pelastettu pilkasta, vainosta, jalkapuusta, vankeudesta eikä mutakaivosta. Ja kuitenkin: kyllä, kyllä hänet pelastettiin niistä kaikista. Hän sai elämäntyönsä tehdyksi. Vaikka kaikki instanssit koettivat hänet vaientaa, hänen saarnaamansa sana levisi silti koko maahan, jopa muihin maihin, lopulta kaikkialle maailmaan ja kaikille tuleville sukupolville aina sinuun asti, joka nyt tätä kirjaa luet.

Ystäväni, mitä sinä vastaat Herralle, jos hän kutsuu sinut työhönsä samoin työmarkkinaehdoin kuin Jeremian 2600 vuotta sitten?

Juuda 600-luvulla eKr.

Juudan historiassa on ollut ajanjakso, joka suuresti muistuttaa meidän omaa aikaamme, nimittäin 600-500 lukujen vaihde eKr.. Tuolta ajalta on meille asti säilynyt vain muutama harva dokumentti: Jeremian lisäksi Nahumin, Sefanjan, Habakukin, Hesekielin ja Danielin profetiat.

600-luvun ensimmäisen puoliskon aikana oli Juudaa hallinnut kuningas Manasse. Tämän isä oli ollut hurskas Hiskia, jonka aikana vaikutti suuri profeetta Jesaja. Manasse oli siis uskovan isän poika, mutta hänestä itsestään tuli Juudan kelvottomin kuningas – oikea hallitsijan irvikuva.

Manasse hallitsi Juudaa kaksi kertaa kauemmin kuin Urho Kekkonen Suomea. On helppo ymmärtää, että niin pitkä hallituskausi jättää syvät jälkensä kansakunnan historiaan niin hyvässä kuin pahassakin. Manassen aikana jälki oli pahaa: epäjumalanpalvelus tempasi mukaansa kansan syvät rivit ja tunkeutui lopulta temppelin sisäpuolelle saakka.

Kaikkein suurin kauhistus Herran silmissä oli kuitenkin se, mitä tapahtui Ben Hinnomin laaksossa Jerusalemin itäpuolella. Siellä poltettiin nimittäin lapsia uhriksi Molokille, ammonilaisten jumalalle. Tämä kammottava tapa oli saanut alkunsa kuningasperheestä, mutta levinnyt sitten vähitellen laajojen piirien keskuuteen. Vaikka pojasta luopuminen ei ole normaaleille vanhemmille helppoa missään olosuhteissa, niin monet siihen kuitenkin suostuivat uskoessaan uhrin varjelevan tuholta heidän muut lapsensa.

Elämänsä loppupuolella Manasse joutui tekemään nöyryyttävän matkan Babyloniaan, jonne hänet kuljetettiin nenärenkaasta vetämällä (2.Kun.21; 2.Aik.33). Vieraassa maassa tuo Juudan jumalattomin kuningas tuli tuntoihinsa – jotkut sanovat, että hän tuli uskoon - ja alkoi etsiä isiensä Jumalaa.

Kotimaahan palattuaan vanha Manasse koetti tehdä muutaman haparoivan yrityksen aloittamansa epäjumalanpalveluksen hillitsemiseksi, mutta se oli jo liian myöhäistä. Kansa oli omaksunut uudet, vapaamieliset ja jännittävät uskonnolliset tavat, eikä aikonut niistä vähällä luopua. Puoli vuosisataa kestänyttä jumalattomuuden kylvöä ei saatu kitketyksi ihmisten sydämestä vuodessa eikä kahdessakaan.

Tällainen oli siis uskonnollinen tilanne Jeremian lapsuudessa ja nuoruudessa. Jeremia oli alle kouluikäinen Manassen kuollessa, mutta tämän vaikutus tuntui vahvana läpi koko hänen lapsuusaikansa. Jeremian kirjassa Manassen nimi mainitaan vain kerran (15:4).

Manassen jälkeen maata hallitsi kahden vuoden ajan hänen poikansa Amon. Hänkin teki sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä. Amon kuoli salaliittolaisten käsiin, minkä jälkeen valtaistuimelle nostettiin hänen kahdeksanvuotias poikansa Josia. Tämä tapahtui vuonna 640 eKr.. Josia ja Jeremia olivat ikätovereita; Jeremia ehkä pari kolme vuotta kuningasta nuorempi. (Josia oli syntynyt v. 648. Jos Jeremia oli kutsun saadessaan 18-vuotias, niin hän oli syntynyt v. 645.)

Josia oli siis jumalattoman isän ja vielä jumalattomamman isoisän jälkeläinen, mutta hänestä itsestään sukeutui yksi Juudan parhaita kuninkaita. 16-vuotiaana nuori kuningas alkoi kysellä sen Jumalan tahtoa, johon hänen esi-isänsä Daavid oli uskonut. 20-vuotiaana (12. hallitusvuotenaan) hän aloitti kampanjan temppelin puolesta epäjumalanpalvontaa vastaan. Nyt olemmekin jo Jeremian kirjan alussa, sillä jo seuraavana vuonna tälle tuli kutsu profeetan tehtävään.

Herran sana tuli hänelle Juudan kuninkaan Josian, Amonin pojan, kolmantenatoista hallitusvuotena. Herra puhui hänelle vielä kuningas Jojakimin, Josian pojan, aikana ja sen jälkeen aina kuningas Sidkian, Josian pojan, yhdenteentoista hallitusvuoteen saakka, jonka viidentenä kuukautena jerusalemilaiset vietiin pakkosiirtolaisuuteen (1:2-3).
Maailmanhistoria 600-luvulla eKr.

Assyria oli valloittanut pohjoisvaltio Israelin noin sata vuotta ennen Jeremian kutsua (v.722) ja vienyt sen asukkaat pakkosiirtoon, josta he eivät enää koskaan palanneet kotimaahansa. Israelin kohtalon olisi luullut pelottavan kahta jäljelle jäänyttä sukukuntaa, mutta kaikkea muuta! Juudan ja Benjaminin asukkaat olivat päinvastoin aivan varmoja siitä, että Herra pelastaisi jatkossakin heidät aina vihollisen käsistä.

Itse asiassa koko Lähi-itä kuohui 600-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Assyrian kuningas Assurbanipal oli kuollut samoihin aikoihin, kun Jeremia sai kutsunsa. Se merkitsi lähes kolme vuosisataa kestäneen suurvallan lopun alkua. Samoihin aikoihin nousi Uus-Babylonian valtaistuimelle sen tuleva voimahahmo Nabopolassar, jonka pojan Nebukadnessarin nimi lienee Raamatun lukijoille tuttu. Mutta meni vielä 15-20 vuotta, ennen kuin suurvallanvaihto alkoi tulla tavallisen pulliaisen tietoisuuteen. Assyrian pääkaupunki Ninive joutui nimittäin babylonialaisten käsiin vasta v. 612 eKr.. Myös kaksituhatvuotisella historiallaan kerskuvan Egyptin suuruuden päivät alkoivat olla luetut. Se hävisi Babylonialle Karkemiin taistelun vuonna 605 eKr..

Näiden mullistusten keskellä koettiin Jeremian kotimaassa sisä- ja ulkopoliittinen kriisi toisensa jälkeen. Pieni Juuda jäi jokaisen valloitusretken ja jokaisen sotajoukon jalkoihin. Inhimillisesti katsottuna se oli vain vähäpätöinen pelinappula suurvaltojen valtapelissä. Jeremian elinaikana Jerusalem koki kolme piiritystä, joista viimeisen yhteydessä se tuhottiin ja sen asukkaat marssitettiin Babyloniaan. Tätä tapausta kutsutaan pakkosiirroksi eli eksiiliksi, ja se muodostaa Jumalan kansan historian suuren vedenjakajan.

Jeremian kirjan taustaa

Jeremian kirjan on merkinnyt suurimmalta osin muistiin hänen ”sihteerinsä” Baruk (36:1-3). Jotkut tapahtumat on kerrottu yksikön kolmannessa persoonassa, mutta monista teksteistä kuuluu Jeremian autenttinen ääni. Viimeinen luku on lisätty kirjaan kaksi vuosikymmentä myöhemmin ikään kuin jälkikirjoitukseksi, ja se on melkein sanasta sanaan sama kuin 2. Aikakirjan loppu.

Jeremian kirja on pisin kaikista Raamatun kirjoista, jollei Psalmeja oteta lukuun. Jesajalla on lukuja enemmän, mutta Jeremia voittaa sanojen määrässä. Kirja sisältää proosaa, runoa, saarnoja, näyteltyjä vertauksia ja välillä elämänkertaa itkuvirsineen. Muut profeetat merkitsivät muistiin vain Herralta saamansa sanoman, mutta Jeremia kertoi myös sen, miltä hänestä tuntui sitä julistaa. Hän kuvasi taistelunsa ja kapinansa niin Jumalaa kuin tehtäväänsäkin kohtaan. Siinä mielessä Jeremian kirja on myös hänen elämänkertansa.

Jostakin syystä Jeremian kirjaa ei ole kirjoitettu muistiin aikajärjestyksessä. Melko monessa luvussa ilmoitetaan, minkä kuninkaan minäkin hallitusvuonna niiden sanoma oli saatu. Kertomus hyppelehtii kuitenkin vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen sekä eteen että taaksepäin. Käsissäsi olevassa elämänkerrassa seurataan kuitenkin tapahtumia niiden aikajärjestyksessä. Joissakin kohdissa kirjoittajan on täytynyt tehdä harkittu arvaus: mikä tapahtui ensin, mikä sitten. Kronologian rekonstruoiminen tekee joka tapauksessa elämänkerrasta helppolukuisemman, kuin jos olisi orjallisesti noudatettu Raamatun lukujen järjestystä.

Tulkoon tässä sivumennen mainituksi, että en ole tätä elämänkertaa kirjoittaessani käyttänyt hyväkseni luovaa mielikuvitusta siinä mielessä, että olisin keksinyt omasta päästäni siihen aineistoa. Kädessäsi ei ole kristillinen romaani, vaan tosiasioihin perustuva elämänkerta. Kaikki kuvatut tapahtumat on saatu Raamatusta, jos ei riveiltä niin ainakin niiden välistä. Sen lisäksi olen turvautunut, Cambell-Morganin, Harrisonin, Kidnerin, Mayerin, Rannan ja Schaefferin kommentaareihin sekä muutamaan hakuteokseen (ks. kirjallisuusluetteloa kirjan lopussa). Erkki Rannan teos Kahden tulen välissä on suomeksi saatavilla, ja suosittelenkin sitä lämpimästi kaikille niille, jotka tämän elämänkerran luettuaan tahtovat tutustua Jeremian kirjaan alkukieleen perustuvan kommentaarin avulla. [7] Netistä löytyy myös allekirjoittaneen tekemä raamattupiiriopas Jeremian kirjaan.

Jeremian kirja on syvästi inhimillinen, koska sen sanat ovat kulkeneet kärsivän profeetan sydämen läpi maailmanhistorian murrosvaiheen ja kaaoksen keskellä. Samalla se on jumalallinen kirja, koska sen sanat ovat myös kärsivän Jumalan sydänääniä. Olen vakuuttunut siitä, että Jeremialla on paljon sanottavaa lopun ajan murrosten ja kaaoksen keskellä eläville kristityille – myös meille jokaiselle.

https://www.ilosanomapiiri.fi/ll.shtml?mailis/opet/jer.htm&i=5

kirjoittaja Sponsored content

Maijlis Janatuinen : Jeremia

Maijlis Janatuinen : Jeremia

Maijlis Janatuinen : Jeremiahttps://www.ilosanomapiiri.fi/mailis/luennot/jeremia/Jeremian_nuoruus-Mailis_Janatuinen.mp3

Maijlis Janatuinen :: Jeremian perintö

Maijlis Janatuinen :: Jeremian perintöhttps://www.ilosanomapiiri.fi/mailis/luennot/jeremia/Jeremian_perinto-Mailis_Janatuinen.mp3

MAHDOTON MISSIO Mailis Janatuinen

MAHDOTON MISSIOMailis Janatuinen

Vs: Maijlis Janatuinen : Jeremia

Maijlis Janatuinen : Jeremia

https://www.ilosanomapiiri.fi/mailis/luennot/jeremia/Jeremian_nuoruus-Mailis_Janatuinen.mp3

Maijlis Janatuinen :: Jeremian perintö

https://www.ilosanomapiiri.fi/mailis/luennot/jeremia/Jeremian_perinto-Mailis_Janatuinen.mp3

MAHDOTON MISSIO
Mailis Janatuinen