Haku
Viimeisimmät aiheet
Eniten katsotut aiheet
Perheen merkitys terrorin ehkäisijänä
Sivu 1 / 1
Perheen merkitys terrorin ehkäisijänä
Uusi Suomi
Puheenvuoro
Vapaavuoro
Perheen merkitys terrorin ehkäisijänä
22.1.2015 13:13 Mia Puolimatka
Ulkomaat Anarkismi Perhe Syrjäytyminen Terrori Uskonto
17 kommenttia
ilmoita asiaton viesti
Saksalainen ex-terroristi, Punaiseen Armeijakuntaan (RAF) kuulunut ja vankilassa 16 vuotta virunut Klaus Juenschke tunnusti vuonna 1988: ”Hirvittävin erehdyksemme oli kuvitella, että ilmaisemme kritiikkiä aseiden avulla.” Juenschken kaltaiset nuoret uskoivat vilpittömästi, että radikaalin ja väkivaltaan turvautuvan yhteiskuntakritiikin tarkoituksena oli etsiä kansalta ymmärrystä ja myötätuntoa. Vastoin saksalaisten terroristien oletuksia tuo väkivalta ei synnyttänyt ainoastaan vastakohtaansa, vaan irvikuvansa, joka vaati tekijöilleen jopa kuolemantuomiota. Ehkä näin kuvitteli toimivansa myös ranskalainen veljeskaksikko, joka teloitti brutaalisti useita ihmisiä Charlie Hebdonin toimituksessa, joka oli julkaissut vuosia sitten satiirisen pilakuvan islamilaisesta profeetasta. Sananvapauden terävin miekka – nauru - oli epäilemättä osunut syvään haavaan.
Terrorismin punainen viiva haastaa länsimaisen yhteiskunnan peilin eteen. Charlie Hebdonin murhenäytelmässä pääosaan ajautui uskonnollisesti radikalisoitunut ja syrjäytynyt identiteetti. Olivatpa sen motiivit mitkä hyvänsä, teko kertoo syvästä ja katkeroituneesta tarpeesta palata osaksi yhteisöä ja perhettä. Kosto julisti yhteisölle, että sillä oli yhä halu vannoa uskollisuutta jollekin hyvälle ja pyhälle. Länsimaisen yhteiskunnan tajunnassa teko oli provosoiva rimanalitus, joka herätti empatian sijasta moraalista kauhua.
Jo Suomen marsalkka Mannerheim tunnisti ilmiön, että orvosta nuoresta on helppo kouluttaa mitä uskollisin sotilas. Pariisissa tuhoa kylväneet veljekset olivat perusturvattomia orponuoria, jotka oli helppo manipuloida ääriliikkeen asialle uhrautuviksi maskoteiksi. Ranskalaiset asiantuntijat kuvailivatkin tekijöitä kuin pieniksi eksyneiksi lapsiksi, jotka olivat valmiita toimimaan sokeasti saamiensa käskyjen mukaan. Sosiologi Carle C. Zimmerman (2008) varoittaakin tahraamasta perheen merkitystä yhteiskuntaa kantavana voimana. Hänen mukaansa perheiden hajoaminen ja kriisi synnyttävät yhteiskuntaan ääriliikkeitä ruokkivan väkivaltavetoisen turbulenssin. On selvää, että syrjäytetyn nuoren kyky ilmaista vihaa ja kritiikkiä vääristyy, mikäli hän kokee ihmisarvonsa tallatuksi. Tämä lainalaisuus pätee siitä riippumatta, millaisessa uskonnollis-kulttuurisessa taustayhteisössä hän saa kasvuunsa eväät. Zimmerman muistuttaa, että jos valtio syrjäyttää perheen merkityksen yhteiskunnan rakenteita uudistavana lähteenä, se tulee pakostakin luoneeksi valtioon radikalisoituvan piilorakenteen: ”Näin se (valtio) heikentää väistämättä niitä moraalisia siteitä, jotka pitävät yhteiskunnan koossa.” Perheestä luopuva kulttuuri unohtaa, että jos ei ole perhettä, ei ole yhteiskuntaa, jonka puolesta yksilö olisi valmis näkemään vaivaa.
Vapaa sana ei synnytä kulttuurissamme anarkistisen väkivallan muotoa niin kauan kuin kunnioitamme pyhää, ihmistä ja vakaita perhesuhteita. Dostojevskin mukaan nuorten on helpompaa uhrata henkensä kuin suostua näkemään arkista vaivaa ihanteidensa eteen. Tulevaisuudessa punainen viiva tulee maksamaan yhteiskunnalle paljon, mikäli politiikka syrjäyttää perheen merkityksen uskollisuus- ja uhrautumisarvojen terveenä kanavoijana.
Mia Puolimatka
http://miapuolimatka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185014-perheen-merkitys-terrorin-ehkaisijana
PS. Kommentit US sivustolla ovat mielenkiintoisa....
jarrut- Admin
- Viestien lukumäärä : 2615
Join date : 24.10.2013
Perheen merkityksestä
Olen vuosia asunut maahanmuuttaja rikkailla paikkakunnilla.
Koulumaailmassa olen päässyt tutustumaan moniin perheisiin.
Pohjoismailla on alhainen moraali muslimimaista tulleitten perheitten
silmissä, eivätkä vanhemmat todellakaan ole positiivisesti
edistämässä lastensa pohjoismaisiin yhteiskuntiin sopeutumista,
vaan päinvastoin.
Perheettömistä nuorista voisi olla toivoa, mutta
hekin hakeutuvat omanmaalaistensa piiriin ja
vaikuttuvat kielteisesti meidän yhteiskuntaamme vastaan,
ja täten monet jäävät vähitellen ulkopuolisiksi,
poikkeuksia on, mutta vähän.
2015-luvulla politiikka syrjäyttää kaiken:
Ramattu sanoo
Jes. 3:12
Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat.
Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet
sinun polkujesi suunnan.
Jes. 9:15 Ja tämän kansan johtajat tulivat eksyttäjiksi, ja johdettavat joutuivat hämminkiin.
Koulumaailmassa olen päässyt tutustumaan moniin perheisiin.
Pohjoismailla on alhainen moraali muslimimaista tulleitten perheitten
silmissä, eivätkä vanhemmat todellakaan ole positiivisesti
edistämässä lastensa pohjoismaisiin yhteiskuntiin sopeutumista,
vaan päinvastoin.
Perheettömistä nuorista voisi olla toivoa, mutta
hekin hakeutuvat omanmaalaistensa piiriin ja
vaikuttuvat kielteisesti meidän yhteiskuntaamme vastaan,
ja täten monet jäävät vähitellen ulkopuolisiksi,
poikkeuksia on, mutta vähän.
2015-luvulla politiikka syrjäyttää kaiken:
Ramattu sanoo
Jes. 3:12
Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat.
Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet
sinun polkujesi suunnan.
Jes. 9:15 Ja tämän kansan johtajat tulivat eksyttäjiksi, ja johdettavat joutuivat hämminkiin.
Vierailija- Vierailija

» Liisi Jokiranta - Perheen kriisit
» Tapio Puolimatka / Sukupuolineutraali avioliittolaki muuttaisi kouluopetusta
» Globaali merkitys
» ONKO HELVETTIÄ OLEMASSA? ONKO SE IKUINEN?
» Jay Bhattacharaya: Sulkutoimien laillinen, eettinen ja poliittinen merkitys – keskustelu lordi Sumptionin kanssa
» Tapio Puolimatka / Sukupuolineutraali avioliittolaki muuttaisi kouluopetusta
» Globaali merkitys
» ONKO HELVETTIÄ OLEMASSA? ONKO SE IKUINEN?
» Jay Bhattacharaya: Sulkutoimien laillinen, eettinen ja poliittinen merkitys – keskustelu lordi Sumptionin kanssa
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|
» Hän veti minun ylös hirmuisesta haudasta ja sontaisesta loasta
» Vallankäytöstä (uskonnollisissa) yhteisöissä – Miten tämä on mahdollista?
» Yksi mennyt kesäpäivä ja lapsenlapset
» Täällä meitä riisutaan
» Hengellinen väkivalta /”Pahat henget tulee mun sisään jos syön mielialalääkkeitä”
» Avoimuudesta / Saako kaikki kertoa/Pitääkö kaikki kertoa?
» Milloin lähimmäistä koskeva rakkaus saa alkaa ja milloin ei?
» SISÄINEN LANKEEMUS