Armotonta menoa

Armotonta menoa

Miten käy kun uskova sairastuu mieleltään eikä Jumala pidäkään
”huolta hulluistaan”?



Ihmeellisen paljon on medioissa paistatellut jonkinlaista syyllistäjäsaarnaajaa. Sellainen ottaa mielellään kunnian parantamisesta muttei kanna vastuuta  jos parantuneeksi ilmoitettu henkilö todetaan edelleenkin siaraaksi. Rukouspalvelujonot ovat pitkiä, ihmiset sairaita ja ihmeennälkäisiä, Herran voimaan luotetaan ilman määrää, koska saarnaaja sanoo kommunikoivansa suoraan itsensä Jumalan kanssa.

Kovin usein etenkin mielenterveydelliset asiat tunnutaan sivuutettavan syyllistyksin, kuten uskova ihminen ei saa olla masentunut – ja sen seurauksena masennutaan lisää eikä kukaan nappaa huijarisaarnaajaa kiinni, että tässä huijataan kuluttajaa. Rukoiltu ja paastottu on miehissä ja naisissa eikä se ole hävittänyt anoreksioita, kaksisuuntaista mielenhäiriötä, skitsofreniaa; ei edes melko yleistä vaivaa, ahdistuneisuutta.

Paras ja tavallisin tapa aloittaa sairauden hoito, kartoitus ja mahdollinen lääkitys on omalääkärin luokse hakeutuminen terveyskeskuksessa. Monet kuitenkin valitsevat toisen tien, ja ihmettelen, missä vaiheessa ne sairastuneet aivot viskataan narikkaan eikä tavallisen, luotettavan lekurin apua enää tarvita.
Mikä ihmisiä pelottaa?


Mikäli pelon syy on tuomion kuuleminen lääkäriltä, kyseessä on täysin validi pelko! Ei kukaan halua kuulla sanoja ”sinä olet sairas”. Ei etenkään jos diagnoosi on vakava. Sielunhoidollisista aspekteista katsottuna mieleltään sairastuneella voi olla seurakunnassa aika ahtaat fiilikset. Usein he pysyvätkin diagnooseistaan kovin hiljaa kunnes parantumisprosessi herättää heidät todistamaan kokemastaan.

Heitä voidaan järkyttää sairautensa kautta varsin yksinkertaisin ja yleisin keinoin, lannistamalla ja syyllistämällä: et usko tarpeeksi; elämässäsi on jokin vakava ja salattu synti; globaalissa mittakaavassa ongelmasi ovat mitättömiä, ota itseäsi niskasta kiinni jne. Monet Herran pyhät saarnaajat tuntuvat tietävät tämän hyvin, sillä he saarnaavat:

”Kristuksessa uudestisyntynyt on synnitön ja vailla sairauksia”

ja yhtä usein:
”Sairaudet johtuvat riivaajista sinussa ja ne lähtevät Jeesuksen nimessä nyt”.

Tätä seuraa toisinaan myös melko pelottava ajatus:
”Jätä lääkkeet pois kaikessa uskossa, Herra on sinun parantajasi”.
Entä jos ei ole?

Jeesus-teemainen hengenpelastus epäonnistuu usein ja epätoivo ottaa jalansijaa elämässä etenkin silloin kun rukouspalvelussa hurmaantuminen ei olekaan poistanut niitä masentuneita tai muuten sairaita ajatuksia vaikka niin on luvattu. Siitäkin huolimatta saarnaajalle käydään uskossa ilmoittamassa tämän parantaneen seuraajansa ja saarnaaja alkaa käyttää tarinaa puheissaan sielujenmetsästysretkillään.

Kansa uskoo ja erehtyy luulemaan lavakarismaa armoksi, jättää lääkkeensä pois - tai oltuaan tarpeeksi pitkään siinä uskossa, että saarnaaja on parantanut Herran tulella ja Sanalla eivätkä vaivat siltikään väisty, kattoon viritellään salaa köysi tai koko syömättä jäänyt lääkitys riipaistaan sitten kerralla mentaliteetilla: ”minulla ei ollut tarpeeksi uskoa”. Ihan oikeasti, näitä on nähty. Näistä tapauksista kätensä vereen tahranneet saarnaajat, jotka lupaavat parantumisen, jota ei tule, ovat valehtelijoita.

Varmastikaan kaikki saarnaajat eivät ole valehtelijoita, mutta myös heidän maineensa tahrautuu näiden muutamien neropattien vuoksi. Liian useille apu tulee liian myöhään, sillä matkallaan kohti täydellisempää, eheää mieltä ihminen on usein valmis kokeilemaan kaikki konstit parantuakseen - ja konstejahan huijarisaarnaajilla riittää. Saarnaajan tehtävänä pitäisi olla yksilön rohkaiseminen ajattelemaan laatikon ulkopuolelta. Ei se, että hän itse kulkee leikkimässä parantajaa ja esittelee itseään varajeesuksena tai ihmeidentekijänä.

On mitä suurinta julmuutta ja armottomuutta yrittää uskotella sairaalle ihmiselle hänen parantuneen jos tästä ei ole lääkärin allekirjoittamia papereita ja pidemmän aikavälin näyttöä. Monenko ihmisen on vielä törmättävä armottomiin, pahoihin paimeniin, jotka johtavat laumansa hämärään, virvoittamattomaan maahan; epätoivoon, itkuun ja karmeisiin itsesyytöksiin? Ja vaikka kaikki saarnaajat eivät näin toimisikaan, nähtäväksi jäänee, milloin tähän asiaan saadaan niiden liian monien huijarien mentävä muutos.

Emilia Suurhonka –
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/images/muutos_2014_1_web.pdf