Per Olof Malk: ”Pyrkikäämme tuntemaan Herra”

”Pyrkikäämme tuntemaan Herra”

Jokaisen ihmisen elämän tärkein asia on oppia tuntemaan Jumala oikein. Mitä
paremmin ihminen tuntee Herran, sitä paremmin hän myös ymmärtää, miksi
Jumala toimii niin kuin hän toimii. Tuskin on ihmisille annettu parempaa kehotusta
kuin se, minkä profeetta Hoosea antoi sanoessaan: ”Pyrkikäämme tuntemaan
Herra.”

Mikä Jumalassa on ihmisen kannalta oleellista tuntea? Se, että Jumala on kaiken
Luoja ja kaiken luomansa ylläpitäjä. Tämä on itse asiassa ensimmäinen asia,
minkä Raamattu meille Jumalasta kertoo. Ja se on myös viimeisiä suuria Raamatun
näköaloja. ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan” alkaa Jumalan ilmoitus,
1. Moos. 1:1. Ilmestyskirjan lopussa Raamatun lukija viedään uuden taivaan ja
uuden maan luomiseen, Ilm. 21:1. Näiden kahden luomisen välissä Jumalan
ominaispiirre on koko ajan luominen.

Jumala luo vain tyhjästä

Syvästi on opittava myös se, että Jumalan ainutlaatuinen ominaisuus on kyky
luoda tyhjässä ja tyhjästä. Tyhjyydessä hän saa syntymään sellaista mitä ei
siellä ennestään ole. Hän saa olemaan asioita siellä, missä ei mitään ole.
Huippunsa Jumalan luominen tyhjyydessä saavutti pitkäperjantaina vuonna 33.
Silloin hän loi koko ihmiskunnalle pelastuksen perustan hylkäämässään Pojassaan
Jeesuksessa. Ja myöhemmin hän pääsiäisaamuna puutarhahaudassa loi
kuolleessa Pojassaan iankaikkisuuselämän.

Tätä Jumala julistaa itsestään läpi historian. Tätä hän on tehnyt alusta saakka ja
tätä hän tekee jatkuvasti. Juutalaisille Jeesus sanoi Jumalasta: ”Minun Isäni
tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä”, Joh 5:17.
Tähän perustuu kaikki se, mitä maailmassa on hyvää. Tähän perustuu ihmisen
pelastuminen, säilyminen uskossa, lähimmäisten palveleminen, ylösnousemus
kuolleista ja pääsy iankaikkiseen elämään.

Jumala luo koko ajan sellaista, mitä
ei ole - ja hän luo siellä, missä ei mitään ole. Viimeistään silloin, kun seisomme
hautausmaalla katsomassa, miten ystävä lasketaan haudan lepoon, me ymmärrämme
mitä ihminen voi tehdä saadakseen iankaikkisen elämän. Viimeistään
silloin me ymmärrämme, että vain Jumala ja yksin hän voi pelastaa ihmisen.


Tämä koskee kaikkea kaiken aikaa. Kun Jumala lahjoittaa ihmisille hengellisen
elämän, hän ei ensin etsi sellaisia, jotka jotakin ovat, voidakseen muovata heistä
jotakin. Ei, vaan hän etsii aina ja jatkuvasti sellaisia, jotka eivät ole mitään,
koska hän on Jumala, joka taukoamatta tekee työtään tyhjässä.
Sen tähden on niin vaarallista olla jotakin. Sen tähden Jeesus sanoi juutalaisille,
ettei hän ollut tullut etsimään vanhurskaita vaan syntisiä.

Pyhä Jumala ei häpeä
tulla evankeliuminsa sanan kanssa alas, missä ihmisillä ei ole valtaa, ei kykyä
selviytyä, missä ollaan syvällä, ollaan köyhiä, ollaan hävettävien asioiden kanssa
tekemisissä, missä ollaan kurjia ja ahdistuneita. Sellaisiin hän katsoo, koska
heissä ei ole mitään, mitä hän tahtoisi heissä olevan. Sellaisten ei-mitäänihmisten
keskellä hän luo uskoa, joka kestää.

Jumala luo vain Jeesuksen kautta

Kun tämän olemme sanoneet Herrasta ja hänen tuntemisestaan, on syytä kiinnittää
huomio siihen tapaan, jolla Jumala luo tyhjyydessä ja tyhjästä. Asia on
kerrottu mm. Johanneksen evankeliumin alussa. Siinä on koko evankeliumin
kivijalka: Kun Jumala luo jotakin, hän luo sen aina Poikansa kautta. Johannes
kirjoittaa: ”Jo alussa Sana oli Jumalan luona (Sanalla Johannes tarkoittaa Jumalan
Poikaa). Kaikki syntyi tämän Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä”, Joh. 1:2-3.

Jumala ei siis luo suoraan, vaan hän toimii aina Poikansa kautta. Tämän tietä-
minen ja ymmärtäminen kuuluu Jumalan oikeaan tuntemiseen niin kuin sekin,
että Jumala luo tyhjästä. Jeesus on tyhjyydessä Jumalan ”luomisväline” ja ilman
Jeesusta Jumala ei luo koskaan mitään.

Missä Jumalan Poika ei ole, siellä ei Jumala luo mitään. Missä sanoma Jumalan
Pojasta ei ole julistuksen sisältö, pääasia ja keskus, siellä Jumala ei luo mitään –
vaikka siellä tapahtuisi kuinka paljon tahansa. Pelastuksen suhteen Jeesus teki
tämän selväksi mm. silloin, kun hän sanoi: ”Ei kukaan pääse Isän luo muuten
kuin minun kauttani”, Joh.14:6.

Joskus tapaan ihmisiä, jotka tuntevat Jumalan kaiken hyvän luojana, ihmisten
pelastuksen ja heidän uskonsa luojana. Mutta he ajattelevat, että sen jälkeen kun
Jumala on luonut ihmiseen uskon, tämän ihmisen asiana on omin avuin selviytyä
elämässään perille asti. Näin ajattelemalla he osoittavat, etteivät he loppujen
lopuksi tunne vielä Jumalaa. Ja samalla he osoittavat, etteivät he tunne itseään
eivätkä muita ihmisiä.

Kukaan ei ole niin jumalallinen, että selviytyisi omin avuin läpi elämän perille
saakka. Sielunvihollinen tietää uskovien kyltymättömän halun yrittää selviytyä
elämässään olematta kaiken aikaa Jumalan armon ja anteeksiantamuksen varassa.
Tästä halusta kasvaa selviytyjäksi sielunvihollinen kehittää ihmisissä uskon,
joka tuntuu oikealta vaikkei se sitä ole. Mikään Jumalan luomus ei nimittäin
pysy olemassa ellei se jatkuvasti ole täysin riippuvainen Jumalasta. Jumalan
teot tunteekin juuri siitä, että ne eivät pysy ellei Jumala niitä yhtä mittaa
ylläpidä.


Jumala ylläpitää kaiken luomansa

Samalla tavalla kuin Jumala luo tyhjyydessä ja tyhjästä ja aina Poikansa kautta,
niin hän myös ylläpitää tyhjästä luomaansa aina Poikansa kautta. Tämä täytyy
ehkä sanoa vielä toisen kerran: Mikään Jumalan luoma ei pysy olemassa itsestään,
ilman häntä. Kaikki tarvitse olemassaololleen kaiken aikaa Jumalan yllä-
pidon Poikansa kautta.

Heprealaiskirje alkaa julistuksella: ”Näinä viimeisinä
aikoina hän (Jumala) on puhunut meille Pojassaan, jonka …välityksellä hän
myös on luonut maailmat.” Ja kirjoittaja jatkaa: ”Poika on Jumalan sädehtivä
kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa
sanansa voimalla”, Hepr. 1:2-3.

Meidän ihmisten iankaikkisuuden kannalta tässä on kyse elämästä ja kuolemasta.
Apostoli Paavali kirjoitti korinttilaisille: ”Kaiken on saanut aikaan Jumala,
joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja
uskonut meille tämän sovituksen viran”, 2. Kor. 5:18-

Kaiken on saanut aikaan Jumala Kristuksen välityksellä, sanoo apostoli. Ja sitten
hän toistaa painokkaasti asian uudestaan, jotta ei kenellekään jäisi epäselväksi,
mitä hän opettaa. Hän kirjoittaa: ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon
maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan”, 2. Kor.
5:19.

Evankeliumi on tarkoitettu arkikäyttöön

Siinä se on, meidän sanomamme. Siinä se on, Suomen Evankeliumikoulun sanoma.
Paavalin kanssa me sanomme, että Jumala uskoi meille ”sovituksen sanan”.
Me myös sanomme Paavalin kanssa: ”Me olemme Kristuksen lähettiläitä,
ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta:
suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä,
Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden”,
2 Kor. 5:20-21.

Tämä tarkoittaa, että Jumalan tuntemiseen ei sisälly vain hänen ihmeellisyytensä
katseleminen ja ihaileminen, vaan myös siitä eläminen. Kirkoissamme ja
järjestöissämme saatetaan kyllä kuvata Jumalaa ja hänen pelastustyötään, mutta
kun sitten tätä suunnattoman suurta työtä tulisi käyttää heikkojen, epäonnistuneiden
ja vajavaisten hoitamiseksi, ”sovituksen sanaa” heille ei rohjeta sanoa.

Yhtäkkiä koko ”sovinto Jumalan kanssa” katoaa ja sen sijaan käännytään Jumalan
lain puoleen, jonka Kristus on täyttänyt meidän puolestamme Golgatalla.
Hänen kärsimysruumistaan syljetään ja pilkataan, hänen äärettömän suurelle
sovitustyölleen käännetään selkä, armo tallataan jalkoihin ja heikkoa ihmistä
katsotaan tuomitsevin silmin ikään kuin kaikki eivät olisikaan heikkoja. Sitten
katsotaan Jumalan lakiin ikään kuin se kuuluisi sovituksen sanaan – ja hylätään
pieni ihminen, vaikka Jeesus Golgatalla on jo hylätty hänen sijastaan ettei ihmisiä
tarvitsisi hylätä.

Mikä sokeus, mikä itseluottamus, mikä vieraus Jumalan olemukselle! Tyhjyydessä
tyhjästä luovaa Jumalaa ja hänen luomissanaansa Kristusta ei tunneta
oikein! Eletään ikään kuin Jumalan ilmoitus ja hänen luovat työnsä olisivat
päättyneet Malakian kirjaan.

Per-Olof Malk

Tämä tarkoittaa, että Jumalan tuntemiseen ei sisälly vain hänen ihmeellisyytensä
katseleminen ja ihaileminen, vaan myös siitä eläminen. Kirkoissamme ja
järjestöissämme saatetaan kyllä kuvata Jumalaa ja hänen pelastustyötään, mutta
kun sitten tätä suunnattoman suurta työtä tulisi käyttää heikkojen, epäonnistuneiden
ja vajavaisten hoitamiseksi, ”sovituksen sanaa” heille ei rohjeta sanoa.

Yhtäkkiä koko ”sovinto Jumalan kanssa” katoaa ja sen sijaan käännytään Jumalan
lain puoleen, jonka Kristus on täyttänyt meidän puolestamme Golgatalla.
Hänen kärsimysruumistaan syljetään ja pilkataan, hänen äärettömän suurelle
sovitustyölleen käännetään selkä, armo tallataan jalkoihin ja heikkoa ihmistä
katsotaan tuomitsevin silmin ikään kuin kaikki eivät olisikaan heikkoja. Sitten
katsotaan Jumalan lakiin ikään kuin se kuuluisi sovituksen sanaan – ja hylätään
pieni ihminen, vaikka Jeesus Golgatalla on jo hylätty hänen sijastaan ettei ihmisiä
tarvitsisi hylätä.

Totta!
Kaikkein vaikeinta on pitää kiinni sovituksen Sanasta, kun oma järki
punnitsee tilanteet ja ihmiset oman inhimillisen heikkoutensa pohjalta.
Kaikki ihmisethän ovat Jumalan, ei minun, joten apukin tulee Häneltä,
jos en katso omaan avuttomuuteeni.

5Moos. 10:14
Katso, taivaat ja taivasten taivaat, maa ja kaikki,
mitä siinä on, ovat Herran, sinun Jumalasi.

Esimerkki , Esterin kirja

3:5 Kun Haaman näki, ettei Mordokai polvistunut eikä heittäytynyt
maahan hänen edessään, tuli Haaman kiukkua täyteen.
3:6 Kun hänelle oli ilmoitettu, mitä kansaa Mordokai oli, vähäksyi
hän käydä käsiksi yksin Mordokaihin: Haaman etsi tilaisuutta
hävittääkseen kaikki juutalaiset, Mordokain kansan,
Ahasveroksen koko valtakunnasta.

3:7 Ensimmäisessä kuussa, se on niisan-kuussa, kuningas Ahasveroksen
kahdentenatoista vuotena, heitettiin Haamanin edessä puur'ia, se on arpaa,
jokaisesta päivästä ja jokaisesta kuukaudesta, kahdenteentoista kuukauteen,
se on adar-kuuhun, asti.

3:8 Ja Haaman sanoi kuningas Ahasverokselle: "On yksi kansa hajallaan ja
erillään muiden kansojen seassa sinun valtakuntasi kaikissa maakunnissa.
Heidän lakinsa ovat toisenlaiset kuin kaikkien muiden kansojen, he eivät
noudata kuninkaan lakeja, eikä kuninkaan sovi jättää heitä rauhaan.

3:9 Jos kuningas hyväksi näkee, kirjoitettakoon määräys, että heidät on
tuhottava; ja minä punnitsen kymmenentuhatta talenttia hopeata virkamiehille,
vietäväksi kuninkaan aarrekammioihin."

3:10 Niin kuningas otti kädestään sinettisormuksensa ja antoi sen
agagilaiselle Haamanille, Hammedatan pojalle, juutalaisten vastustajalle.
3:11 Ja kuningas sanoi Haamanille: "Hopea olkoon annettu sinulle,
ja samoin se kansa, tehdäksesi sille, mitä hyväksi näet."

4:11 "Kaikki kuninkaan palvelijat ja kuninkaan maakuntien kansa tietävät,
että kuka ikinä, mies tai nainen, kutsumatta menee kuninkaan luo sisempään
esipihaan, on laki sama jokaiselle: hänet surmataan; ainoastaan se,
jota kohti kuningas ojentaa kultavaltikkansa, jää eloon.
Mutta minua ei ole kolmeenkymmeneen päivään kutsuttu tulemaan kuninkaan tykö."

4:12 Kun Mordokaille kerrottiin Esterin sanat,
4:13 käski Mordokai vastata Esterille: "Älä luulekaan, että sinä,
kun olet kuninkaan linnassa, yksin kaikista juutalaisista pelastut
4:14 Jos sinä tänä aikana olet vaiti, tulee apu ja pelastus juutalaisille
muualta, mutta sinä ja sinun isäsi perhe tuhoudutte. Kuka tietää,
etkö sinä juuri tällaista aikaa varten ole päässyt kuninkaalliseen arvoon?"

4:15 Niin Ester käski vastata Mordokaille:
4:16 "Mene ja kokoa kaikki Suusanin juutalaiset, ja paastotkaa minun
puolestani; olkaa syömättä ja juomatta kolme vuorokautta, yöt ja päivät.
Myös minä palvelijattarineni samoin paastoan.

Sitten minä menen kuninkaan tykö, vaikka se on vastoin lakia;
ja jos tuhoudun, niin tuhoudun.

Todellakin.
Kuka osaisi nähdä katuojassa humalassa maakaavan miehen
sieltä koskaan nousevan ja toimivan yhteiskunnan hyväksi,
kun elämä on vuosia ollut jatkuvaa humalaa?
Jumala näkee, ja luo uutta! Olen tavannut monia.

Kuka uskoo että yhteiskunnan elätettävinä olevat
työttömät ja lukutaidottomat uusiavuttomat
koskaan muuhun kelpaavat kuin valittamaan
masennuksiaan?
Jumala uskoo ja näkee ja antaa uudet mahdollisuudet.
Olen tavannut sellaisia.

Eihän alamaailman pohjasakasta enää ihmistä tule, sinne he kuolevat
saastansa keskelle? Moni kuoleekin, mutta sieltäkin Jumalan kiikarit
löytävät heitä jotka tarttuvat Jeesuksen ojennettuun käteen ja
ja saavat uudestisyntyä. Heitäkin olen tavannut.

On heitä, joita kukaan ei näe, pimeässä kulkijoita,
ihmisarkoja laitostuneita - voiko heistä olla muuhun
kuin hoitolaitosten kortisoon nimettynä parantumattomasti sairaina?
Kyllä voi, Jumala luo mahdollisuuksia tyhjään, tyhjästä!
Olen tavannut heitäkin. Ja monia muita, jotka ovat kaikkien
mielestä toivottomia tapauksia. Kuitenkin heidän kohdalleen
tuli Jumalan Suuri Armo, Elämä tuli. Uusi Elämä Jeesuksessa Kristuksessa.

Jumalalla on kaikille uusi mahdollisuus, uusi ote. Elämän ote.
Vain Kaikkivaltias luo Elämää kuoleman keskelle, sinne
missä ihminen ei ole enää edes ihminen, vaan on
jo kuin kuollut - itselleen ja muille.
Heitäkin olen tavannut.

Jumala voi muuttaa omahyväisen, omissa silmissään synnittömän
ja hyvin kunnollisenkin ihmisen elämän, kun hänestä tulee Jumalan lapsi.
Enää ei tarvitse pitää kulissia yllä, eikä tarvitse kiillottaa sitä omahyväisyyden
kehää muitten edessä, vaan saa olla lähimmäinen, ihminen ihmiselle.

Helluntailaisuudessa on aina ollut hyvää tämä yhteiskunnasta pudonneiden yms. aito auttaminen ja usko, että Jumala tekee ihmeitä. Kunnioitan sitä syvästi.

Ajattelen että Jumala tekee ihmeitä joka puolella. Jumala on uuttaluova Jumala kaikkialla,
ei ainoastaan helluntailaisten piireissä. Suurin ihme on se, että ihminen saa uskon Jeesukseen,
olkoon sitten mistä suunnusta tahansa! Usko Jeesukseen syntien sovittajana on
niin suuri asia, että sen suurempaa ei olekaan - vai mitä?

Jumala tekee ihmeitä tänäänkin, kun syntinen ottaa Jeesuksen Kristuksen vastaan pelastajanaan,
ja alkaa  matkansa kohti KOTIMAATA!

Armolahjojen itsekkäille käyttäjille kuuluu Raamatun varoittava sana
Matteuksen evankeliumissa:
7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan,
vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta
ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet
monta voimallista tekoa?'
7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut;
menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'

On mahdollista nauttia ehtoollinen turmiokseen.

1 korinttolaiskirje sanoo asiasta selvästi:
11:23 Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut,
että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
11:24 kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan;
tehkää tämä minun muistokseni."
11:25 Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto
minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni."
11:26 Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte
Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
11:27 Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan,
hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.

11:28 Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
11:29 sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
11:30 Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.
11:31 Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;
11:32 mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta,
ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.

reaalipreesens-oppi.

Reaalipreesens
14.10.2016 • Ydinkohdat / R

Reaalipreesens (lat. realis praesentia) tarkoittaa todellista läsnäoloa. Luterilaisen teologian kielessä ilmaisulla viitataan erityisesti Kristuksen ruumiin ja veren todelliseen ja olemukselliseen läsnäoloon ehtoollisen leivässä ja viinissä.

Kristuksen ruumiin ja veren reaalipreesens ehtoollisessa perustuu niihin sanoihin, jotka Kristus lausui asettaessaan tämän sakramentin: ”Tämä on minun ruumiini” (Matt. 26:26), ”tämä malja on uusi liitto minun veressäni” (Luuk. 22:20). Toisin sanoen, Kristuksen asetussanat pyhittävät (konsekroivat) ehtoollisaineet niin, että leipä on Kristuksen ruumis sekä viini Hänen verensä.

Tätä reaalista läsnäoloa luterilainen tunnustus kuvaa paitsi asetussanojen ilmaisulla ”on” myös muilla tavoin, kuten muun muassa siten, että Kristuksen tosi ruumis ja veri ovat leivässä ja viinissä ja niihin sisältyvinä. Sanotaan myös, että Kristuksen ruumis ja veri ovat todellisesti leivän ja viinin muodossa läsnä sekä siinä jaetaan ja nautitaan. Lisäksi tunnustus ilmaisee, että ehtoollisessa läsnäolevat Kristuksen ruumis ja veri todella jaetaan näkyvien aineiden, leivän ja viinin myötä. Lopulta luterilainen tunnustus kuitenkin opettaa, että tällaisia erilaisia sanamuotoja käytettäessäkin keskeistä on ottaa Kristuksen asetussanat vastaan ja uskoa ne sellaisina kuin ne on lausuttu. Niitä ei siis tule ymmärtää kuvaannollisena tai tulkinnanvaraisena puheena, vaan kirjaimellisesti, sanojen tavallisen, varsinaisen ja yleisen merkityksen mukaisesti.

Edellä sanotusta käy ymmärrettäväksi, että luterilainen teologia torjuu reformoidut käsitykset ehtoollisen sakramentista. Reformoidun opetuksen mukaan ehtoollisen asetussanat on tulkittava kuvaannollisessa merkityksessä. Tästä seuraa, että sakramentin leipä ja viini nähdään ainoastaan poissaolevan Kristuksen ruumiin merkkeinä, tai että Hänen ruumiinsa ja verensä ymmärretään kyllä olevan ehtoollisessa läsnä todellisesti, mutta kuitenkin ainoastaan hengellisesti, uskon perusteella. Tätä vastaan luterilainen uskonoppi pitää kiinni siitä, että Kristuksen sanojen ja jumalallisen asetuksen perusteella Hänen ruumiinsa ja verensä ovat todellisesti ja olemuksellisesti läsnä ehtoollisessa riippumatta esimerkiksi siitä, otetaanko ne vastaan uskossa vai ei. Sitä, miten tämä läsnäolo on mahdollista, luterilainen oppi ei tosin pyri järjellisesti selittämään taikka roomalaiskatolisen teologian tavoin filosofisesti erittelemään. Sen sijaan se tahtoo luottaa yksin Kristuksen, kaikkivaltiaan sanojen vaikuttavuuteen. Tämän reaalipreesensiin liittyvän tunnustuskuntien välisen rajanvedon motivaationa onkin nimenomaan usko Jumalan sanan selvyyteen ja erehtymättömyyteen, sekä sen varmistaminen, että syntiset ihmiset saisivat vastaanottaa ehtoollisen sakramentin siten, mitä varten Kristus on sen asettanutkin, syntiensä anteeksiantamiseksi, pelastuksekseen ja lohdutuksekseen.

Lisäksi voidaan todeta, että luterilainen opetus reaalipreesensistä ei rajoitu ainoastaan ehtoolliseen. Kristus on todellisesti läsnä myös sanassaan ja sen saarnassa, sekä kasteessa, joka sekin ehtoollisen tavoin on Hänen sanaansa näkyvässä ja konkreettisessa muodossa. Näissä armonvälineissä Kristus tulee seurakuntansa keskelle kaikkine lahjoineen.
http://www.luterilainen.net/reaalipreesens/

Reaalipreesens

Reaalipreesens (lat. praesentia realis) on käsite, jolla ilmaistaan kristinuskon ajatusta, että Kristuksen ruumis ja veri ovat konkreettisesti läsnä ehtoollisella tarjottavissa viinissä ja leivässä (Matt. 26:26). Todellisen läsnäolon vastakohta on tästä näkökulmasta harha ja siitä poikkeaa myös ajatus hengellisestä tai vertauskuvallisesta läsnäolosta. Ensin mainitussa Kristuksen ruumiin ja veren substanssi eli olemus ovat todellisesti läsnä. Jälkimmäisissä ne eivät ole läsnä olemuksellisesti, vaan pelkästään henkisesti tai hengellisesti. Filosofisesti selvitettynä reaalipreesensiä kutsutaan konsubstantiaatioksi.
Lappu reaalipreesensistä Helsingin Mikael Agricolan kirkossa.

Termi on ilmeisesti alun perin peräisin Johannes Duns Scotuksen kirjoituksista.[1] Sitä käytettiin myös uskonpuhdistuksen ajan kiistelyssä, joka koski Kristuksen ruumiin ja veren läsnäoloa ehtoollisaineissa. Tämä sai alkunsa sveitsiläisten reformaattoreiden, Ulrich Zwinglin ja Johannes Oecolampadiuksen ryhtyessä vastustamaan luterilaisten substantiaalista näkemystä ehtoollisessa läsnäolevasta Kristuksesta, jonka he näkivät paluuna "katoliseen harhaan".[2] Termi kuitenkin kuului myös Jean Calvinin käsitteistöön; mutta toisin kuin luterilaiset hän käytti termiä ilmaisemaan, että Kristuksen läsnäolo on todellinen, eikä harhaa, mutta se ei kuitenkaan ole hänen ruumiinsa ja verensä läsnäoloa[3], kuten luterilainen osapuoli katsoi tai niiden uhraamista, kuten katolinen osapuoli opetti[4][5] Pohjimmiltaan näiden kristinuskon eri haarojen ehtoolliskäsitysten erilaisuus johtuneekin niiden erilaisista opeista Jumalan pelastavasta työstä. Kalvinilaisuudessa ajatellaan yleensä[6], että Jumala vanhurskauttaa toiset ja paaduttaa toiset ns. kaksinkertaisen predestinaation perusteella, kun taas luterilaisten Tunnustuskirjoissa ehtoollisen, kasteen ja evankeliumin saarnan opetetaan olevan välineitä, joiden kautta Jumala vanhurskauttaa[7]. Kalvinilaisessa käsityksessä Kristuksen ruumiin ja veren läsnäolo ehtoollisessa on tarpeeton, koska Jumala antaa armoaan ei leivän ja viinin, vaan Pyhän Henkensä välityksellä[8] Vastaavasti luterilaisuudessa reaalipreesens ehtoollisessa on ehdoton, koska myös syntien anteeksiantamisen lupaus leivän ja viinin nauttimisessa uskossa katsotaan varmaksi ja todelliseksi, juuri siinä tapahtuvaksi[9]. Asetussanojen merkitys katsotaan näin itseään merkitseväksi, kun taas kalvinilainen osapuoli selittää niitä eri raamatunkohdilla, kuten Johanneksen evankeliumin 6. luvun jakeella 63: "Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä."

Luterilaisessa kielenkäytössä reaalipreesensiä käytetään yleensä ruumiin ja veren sekä leivän ja viinin todellisen läsnäolon merkityksessä, jonka vastakohtana nähdään vertauskuvallinen ehtoollistulkinta. Myös katolisessa ja ortodoksisessa ehtoollisopissa Jeesuksen ruumiin ja veren erityinen läsnäolo esitetään vastakohdaksi vertauskuvallisuudelle, mutta nämä kirkot opettavat kuitenkin eri tavoin tämän läsnäolon tavasta (konsubstantiaatio ja transsubstantiaatio).

https://fi.wikipedia.org/wiki/Reaalipreesens

Stina:

mutta luterilaisena minulle ehdotonta ja tärkeää ns. reaalipreesens-oppi.
Minua vaivaa, jos tiedän jonkun uskovan ehtoollisesta toisin kuin luterilaiset ja silti olevan vieressä luterilaisella ehtoollisella. Ennemmin menisin katolisiin ehtoollisiin, vaan en kelpaa enkä vapaasuuntaisiin menisi, vaikka kelpaisinkin (en kelpaa), sorry.

Kuinka Sinä ymmärrät tämän reaalipreesensin omalla kohdallasi?

Ehkä ymmärrän väärin, mutta tarkoitatko että kaikkien Jeesukseen
uskovien pitäisi uskoa reaalipreesens-opin mukaan?
Mitä eroa on  vapaasuuntaisen ehtoollisen vietossa?

Kiitos Stiina vastauksestasi.
Kysyn lisää:

Tämän reaalipreesensiin liittyvän tunnustuskuntien välisen rajanvedon motivaationa onkin nimenomaan usko Jumalan sanan selvyyteen ja erehtymättömyyteen, sekä sen varmistaminen, että syntiset ihmiset saisivat vastaanottaa ehtoollisen sakramentin siten, mitä varten Kristus on sen asettanutkin, syntiensä anteeksiantamiseksi, pelastuksekseen ja lohdutuksekseen.

http://www.luterilainen.net/reaalipreesens/

Kysyn vielä, onko se niin että reaalipreesensissä siihen uskova ja sitä noudattava, saa synnit anteeksi Herran Pyhässä Ehtoolisessa?

Kiitos Stinalle vstauksistasi.


Lainaan tähän katekismuksesta:

MITÄ TÄLLAINEN SYÖMINEN JA JUOMINEN HYÖDYTTÄÄ? VASTAUS:

Se käy ilmi sanoista ”teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi”. Meille annetaan näillä sanoilla tässä sakramentissa synnit anteeksi, elämä ja autuus, sillä missä on syntien anteeksianto, siinä on myös elämä ja autuus.

MITEN RUUMIILLINEN SYÖMINEN JA JUOMINEN VOI SAADA AIKAAN JOTAIN NÄIN SUURTA? VASTAUS:

Syöminen ja juominen eivät sitä saakaan aikaan, vaan tässä olevat sanat ”teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi”. Nämä sanat yhdessä ruumiillisen syömisen ja juomisen kanssa ovat sakramentin keskeinen kohta. Se joka nämä sanat uskoo, omistaa sen mitä ne sisältävät ja lausuvat, nimittäin ”syntien anteeksiannon”.

(Lutherin Vähä katekismus)

Perusasia ennen ehtoolliselle menemistä  pitää olla usko Jeesukseen.
Ei se usko siinä ehtoollisessa tule, jos sitä ei ennen sitä ole.

Vapaissa suunnissa on vaatimuksena kaste ja seurakunnan osallisuus sekä itsensä tutkistelu ennen Pyhän Ehtoollisen ottamista. Luterilaisessa kirkossa kaikki kirkossaolijat saavat osallistua. Sitä ihmettelen kirkossa käydessäni.

Toinen asia mikä minua kauan mietitytti on se, kun rippikoulussa osallistuin ehtoolliselle ensimmäistä kertaa,
en voi varmuudella sanoa että olisin ollut uskossa, ehkä se oli "pientä" uskoa.

Vasta monta vuotta sen jälkeen tulin ymmärtämään Jeesuksen Ristintyön syvällisyyden ja samalla sain sydämeeni todistuksen, varmuuden Jumalan lapsena olemisesta.

En kyllä usko että monikaan rippikoululainen uskossa ehtoollista ottaa, vaan se on enemmän perheen traditio
ja vaatimus samalla. Rippikoulu ei ole mikään uskoontuleminen/ uudestisyntyminen, mutta moni voi saada siellä Jumalan Sanan kuulemisen kautta  uskon sydämeensä.


Näitä tässä mietin, tätä uskomisen Suurta prosessia, vuosien saatossa.

Stiina kirjoitti:Niinpä!

Ei synny usko sakramenteista, mutta oikein nautittuna vahvistaa oikeaa uskoa eikä "lihaa".

Näin se on. Aamen tähän.

Tänään on tosi vaikeata olla kristitty. Täysin hyvää ja puhdasta seurakuntaa ei ole olemassa. (Koskaan ei kai ole ollutkaan, sitten Jeesuksen maanpäällisen elämän jälkeen. Silloin ei vielä seurakuntaa ollutkaan, ja nyt on pirstoutunut ja pirstoutuu). Ei ymmärrä. Jos ei Jumala itse pidä yllä uskovaisiaan, niin mitään ei tule mistään. Jos en olisi Raamatusta huomannut, että lopunaikana on tällaista yhä pahemmassa määrin, olisin päätynyt pettyneenä jonkin sortin humanistiksi. Uskon pisaroita sieltä sun täältä vielä tulee ja saa sekä vanhat hartauskirjat (Rosenius esim.) auttavat. Vaikeata on kumminkin, en voi kiistää. Rukous tulee itsestään tärkeäksi, ei tarvitse ponnistella, samoin Raamatun tutkiminen ainakin aika ajoin ihan itsestään.
Kiitos erityisen paljon tästä keskustelusta. Sain samalla purettua ajatuksiani; kevennyin.

Vaikeata on olla kristitty, taistelua tämä on, kuitenkin VOITTAJAN JEESUKSEN KRISTUKSEN kanssa VOITTAJAN RISTIN puolella
Kiitos Sinulle tästä keskustelusta, Stiina.