. Siinä on Jumalan valta, että hän pystyy olemaan se mitä hän ei ole ja sittenkin aina olemaan se mikä hän on.

SUURI KÄRSIJÄ
Olavi Peltola

Jeesus Kristus Jumalan maailmansuunnitelman keskuksena

Ihmistä koskevan Jumalan maailmansuunnitelman keskuksessa on hänen Poikansa Jeesus Kristus. Mitä tällä väitteellä tarkoitamme?

Etsimme siihen vastausta Heprealaiskirjeestä. Kirje alkaa ihmeellisellä Jeesuksen Kristuksen suuruuden ylistyksellä. Samalla tavoin alkaa myös Johanneksen evankeliumi (Joh 1:1-14).

Jumala on puhunut meille Pojassaan. Kuka ja millainen on Poika? Heprealaiskirje vakuuttaa, että hän on Jumalan sädehtivä kirkkaus ja hänen olemuksensa kuva. Hänen välityksellään Jumala on luonut maailmat. Nyt Poika ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Hänet Jumala on pannut kaiken perilliseksi (Hepr 1:2-3). Hänelle Jumala sanoi: "Sinä olet minun Poikani" (1:5), "istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi" (1:13) ja "sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan" (1:8.

Jeesuksen Kristuksen suuruus ja arvo Jumalan silmissä ylittää täysin meidän käsityskykymme.

Jeesuksen elämän keskuksena on hänen kärsimyksensä

Sitä ihmeellisempää on, että Isä lähetti äärettömän kalliin ja rakkaan ainosyntyisen Poikansa maailmaan nimenomaan kärsimään tuskaa. Emme koskaan ihmisinä kykene tajuamaan sitä Jumalan olemuksen syvyyttä ja korkeutta, joka sisältyy sanoihin: "Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä" (Hepr 2:9). Vain kärsimysten kautta meidän Pelastajamme ja Perilleviejämme saattoi tuoda paljon ihmisiä kirkkauteen (2:10). Vain Pojan kärsimys saattoi lunastaa ihmiskunnan. Emme ymmärrä miksi näin piti tapahtua. Raamattu vain toteaa, että Jumala näki sen hyväksi tehdä (1 Kor 1:21). Ristin kärsimys oli ainoa mahdollisuus ihmiskunnalle.

Kristuksen kärsimykseen kuului jo sekin, että hän, Isän kirkkauden säteily, tuli ihmiseksi, meidän kaltaiseksemme (Hepr 2:14). Hän oli rikas mutta tuli köyhäksi meidän vuoksemme (2 Kor 8:9). Hän alensi itsensä, tuli ihmisten kaltaiseksi ja otti orjan muodon (Fil 2:7-8. Hänelle tarjona olevan ilon sijasta, hän valitsi kärsimyksen (Hepr 12:2, KR38).

Rakkaus veti "Jumalan itsensä alas taivaasta, puki hänet lihaan ja vereen, yhdisti Luojan luomakuntaan, sulki hänet neitsyen kohtuun, puki hänet ryysyihin ja laski hänet seimeen. Eikä tässä vielä kyllin: köyhyydessä ja taisteluissa eletyn elämän jälkeen rakkaus löi Kristuksen maahan Getsemanessa, kahlehti hänet, sitoi ja sylki häntä, kruunasi hänet orjantappuralla, iski naulat hänen käsiinsä, ripusti hänet ristille, antoi hänelle katkeran kalkin juotavaksi ja vei hänet viimein kuolemaan, ja kaikki tämä hänen vihollistensa puolesta" (Quenstedt).

"Tämä on uusi maailmanjärjestys: rakkaudesta meitä kohtaan Jumala syntyi itkeväksi lapseksi. Hän tuli seimeen näyttääkseen olevansa kansojen paimen. Hän, joka ei vanhene milloinkaan, käy sisälle haihtuvaan aikaan. Vaikka hän on Jumala, hän ottaa kantaakseen hauraan ihmisen kaikki kärsimykset. Hän tekee sen pysäyttääkseen kuoleman ja antaakseen ihmisille iankaikkisen elämä. Siinä on Jumalan valta, että hän pystyy olemaan se mitä hän ei ole ja sittenkin aina olemaan se mikä hän on. Ikuisen Isän ikuinen Poika on meidän Jumalamme. Hän on Jumala ja ihminen. Hän seisoo Isän ja ihmisen välissä. Ihmeteoissaan hän paljastaa majesteettinsa, heikkoudessaan sen, että hän kuuluu meihin" (Zeno Veronalainen).

Siitä hetkestä alkaen, kun Jeesus syntyi aina ruumiilliseen kuolemaansa asti ei hänellä ollut yhtään hyvää päivää, vaan murhetta, kärsimystä ja vastoinkäymisiä. "Kolmestakymmenestä kolmesta vuodesta hän elää kolmekymmentä esiintymättä. Kolmen vuoden aikana häntä pidetään petturina, papit ja päämiehet hylkäävät hänet, hänen ystävänsä ja lähimpänsä halveksivat häntä. Vihdoin hän kuolee erään omansa pettämänä, toisten kieltämänä, kaikkien jättämänä" (Pascal).

Kristuksen kärsimys keskittyy tielle Getsemanesta Golgatalle

Erityisen selvästi kärsimyksen keskeinen merkitys hänen elämässään tulee näkyviin Getsemanessa. Siellä hän ihmisen tavoin pyytää Isältä, ettei hänen tarvitsisi tyhjentää kärsimyksen maljaa pohjaan sakka. Heprealaiskirje kuvaa tätä tilannetta: "Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa" (Hepr 5:7). Hän taipuu kuitenkin rakastavan ja aina hyvän Isän johdatukseen, vaikka se merkitsikin hänelle katkeran kärsimyksen kohtaamista.

On täysin käsittämätöntä, että kaikkivaltias voima suostuu Getsemanessa täysin voimattomien valtaan: "He kävivät häneen käsiksi ja ottivat hänet kiinni" (Mark 14:46, KR38. Nyt hän, joka kaikki kaikissa täyttää antaa tyhjien ottaa kiinni ja taipuu hiljaa julmaan väkivaltaan, pilkkaan, häväistykseen ja ivanauruun. Täydellisesti puhdas sallii kiroilevien ja humalaisten miesten sylkeä. Kunnian Kuningas suostuu alhaisten potkittavaksi. Hän on niin heikko, että heikoista heikoinkin musertaa hänet. Avuttominkin ihminen saa tallata hänet jalkoihinsa kuin minkäkin ruman, inhottavan kaalimadon.

Hän on todella kuin maan mato eikä enää ihminen, kansansa hylkäämä, ihmisten pilkan kohteena, kaikki jotka hänet näkevät ilkkuvat ja pudistavat päätään ja ivaavat (Ps 22:7-8. Hänen voimansa valuu maahan kuin vesi, luut irtoavat toisistaan, ne näkyvät kaikki, kurkku on kuiva kuin ruukunsiru, kieli on tarttunut kitalakeen. Kädet ja jalat ovat lävistetyt (Ps 22:15-18.

Siinä on kaikkivaltias, ihmiseksi tullut Jumala sellaisena, jolla ei ole "kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet" (Jes 53:2-3). "Monet järkyttyivät hänet nähdessään - tuskin häntä enää ihmiseksi tunsi, niin kammottavasti hänet oli runneltu" (Jes 52:13).

Vapahtaja sanoo omista kärsimyksistään: "Katsokaa ja nähkää: onko kipua, minun kipuni vertaista, joka on minun kannettavakseni pantu" (Val 1:12, KR38. Siksi veisaamme: "Tulkaa kaikki, katsokaatte piinaa rakkaan Herramme. Itkekää, valittakaatte, kärsii Vapahtajamme. Kellä vaiva sellainen ollut on kuin Jeesuksen!" "Ah, ken näitä katseleepi, itse eikö järky jo? Aurinkokin pimeneepi, halkee kova kallio, sillä vaiva sellainen ollut on vain Jeesuksen (virsi 67).

Kun Paavali lähetyssaarnajana julisti eri puolilla Rooman valtakuntaa evankeliumia, hän nimenoman sanoi asettavansa kuulijoittensa silmien eteen Jeesuksen Kristuksen äärimmäisen heikkona, ristiinnaulittuna (Gal 3:1). Hän jopa sanoi: "Pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle" (Gal 6:14).

Miksi hänen piti kärsiä?

Juuri näissä ainosyntyinen Jumalan Pojan kärsimyksissä sovitettiin kaikkien meidän ihmisten synnit. Emme koskaan tässä ruumiissamme eläessämme pysty älyllisesti emmekä edes tunteenomaisesti tajuamaan sovituksen suuruutta Jumalan kannalta. Emme ymmärrä siihen sisältyvän Jumalan rakkauden valtavuutta. Se on meille vain historiallinen tapahtuma ja usein toistettu ja kuultu oppisana. Kuinka usein olemmekaan varsin huolettomasti toistaneet: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa" (Joh 3:16, KR38). Emme ole tajunneet, mistä noista sanoissa oikein on kysymys.

Ehkä sentään joskus kykenemme ihmetellen toistamaan profeetta Jesajan sanoja: "Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen" (Jes 53:6). "Hän kantoi meidän pahat tekomme" (53:11) ja "otti kantaakseen kaikkien synnit" (53:12). "Hän antoi itsensä sovitusuhriksi" (53:10). Näin hän oli "kuin karitsa, jota teuraaksi viedään" (53:7). "Meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet" (53:5). "Hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi" (53:12). Nyt "syyllisyys on sovitettu" (Jes 40:2) ja "hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet" (Jes 53:5).

Kristuksen kärsimyksen merkitys ja vaikutus jokaisen ihmisen elämään on käsittämättömän suuri, kestävä ja ehdoton. Ihmisen ja Jumalan välinen rikkoutunut perussuhde on nyt sovituksen tähden eheytynyt. Jokaisen ihmisen on tänäänkin mahdollista kohdata pyhä Jumala, ei kadotukseksi vaan iankaikkiseksi autuudeksi. Kaikkein inhottavin ja jumalattominkin ihminen otetaan nyt Isän kodissa vastaan ja hänestä voi tulla Jumalan lapsi kaikesta jumalattomuudestaan huolimatta.

Kristuksen kärsimyksessä näemme ja koemme kuinka Jumalan rakkaus kohdistuu arvottomaan ja jopa häntä vihaavaan ihmiseen (Room 5:10). Jumala osoittautuu Jumalaksi, joka totisesti "on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri. Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta" (2 Moos 24:6-7). Mutta todellisten syyllisten sijasta onkin syyllisenä hänen ainoa Poikansa.

Kristuksen kärsimys lohduttaa mitä syvimmin

On mitä ihmeellisintä, että juuri tässä ristin ja sijaissovituksen sanomassa Jumalan Karitsasta, joka pois ottaa maailman synnin, on se apu ja Jumalan lohdutus, jota tänään ja elämämme joka päivä mitä kipeimmin tarvitsemme.

Sen varassa jaksamme elää vaikka kokisimmekin Lauri Pohjanpään tavoin: "En ole kuin muut, en ole kuin tulis mun olla. Olen horjuva ruoko, en talo kalliolla. Olen eksynyt lapsi, muut ovat vahvoja, suuria. Olen lentävä lehti ilman elämän juuria. Kun muille tie ja määrä selvänä puuntaa, joka hetki mä kompastellen saan etsiä suuntaa."

Kristuksen kärsimys vakuuttaa, että syyllisyytemme on pyyhitty pois. Kaikki kauhun ja epätoivon varjot katoavat elämästämme. Saamme ihmettelevin sydämin tunnustaa: "Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan".

Vaikka emme saakaan elämässämme kokea ehkä sitä, mitä olemme unelmoineet. Meistä ei ole tullut puhtaita, hyviä ja onnistuneita ihmisiä. Meistä ei ole tullut menestyjiä. Emme ole saaneet vastausta moniin ahdistaviin kysymyksiimme. Meitä ei ole autettu ulos vaikeuksistamme ja ehkä kuolemmekin niiden kanssa. Mutta juuri tämä sanoma auttaa kantamaan ja kestämään kaikki elämämme kärsimykset. Kristuksen rangaistuskärsimys puolestamme lahjoittaa meille syvän perusturvallisuuden. Kuinka ihmeellistä onkaan, kun Jumala sanoo henkilökohtaisesti: "Sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu" (Jes 6:7).

Olemme tuon hyvä uutisen kohdattuamme ja avattuamme sille sydämemme lohdutettuja lohduttamattomuudessamme, rohkaistuja masennuksessamme, terveitä sairauksissamme ja me elämme vaikka kuolemmekin.

Toki tämä ajallisuus voi olla edelleenkin sitä pahanmakuista elämää mitä se on ollut tähänkin asti. Saattaahan joskus olla helpompaa ainakin vähän aikaa. Mutta nyt meillä on todellinen toivo iäisestä elämästä, jossa kaikki tuskat ja ahdistukset ovat kadonneet. "Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut" (Ilm 21:4). Se on lopullista ja täydellistä, ja sitä ei voi enää tuhota oma ilkeytemme, ei toisten ihmisten pahuus, ei elämänkohtaloitten rajuus, mielettömyys eikä yllätyksellisyys.

Kristus on kärsinyt, meidänkin on suostuttava kärsimään

Kärsimys kuuluu erottamattomasti elämäämme. Yksikään ihminen ei pysty elämään tässä katoavassa maailmassa ilman kärsimystä. Ellei tänään, niin jo huomenna, ellei huomenna, niin myöhemmin risti tulee.

Kärsimysten todellisuus osoittaa, että Jumalan valtakunta ei ole vielä tullut. Kristuksen kärsimys ei poistanut kärsimystä maailmasta. Mutta kristittyinä uskomme, että kerran kärsimykset katoavat ja täydellinen ilo voittaa. Silloin kaikki arvoitukset ratkeavat ja kaikkiin kysymyksiin saadaan oikea vastaus. Siksi tänään suostumme siihen, ettei meille selitä miksi itkemme, mutta sen sijaan odotamme aikaa, jolloin Herra pyyhkii kaikki kyyneleemme pois (Ilm 21:4).

Jumala on valmistanut jokaiselle uskovalle aivan oman kärsimyssuunnitelman. Olemme syntyneet Jumalan lapsiksi kärsiäksemme tässä maailmassa, kuten Jeesuskin syntyi ihmiseksi kärsiäkseen tässä maailmassa.

Emme koskaan voi seurata Jeesusta ilman ajallista kärsimystä. Kärsimys on jokaisen uskovan hoviväri. "Kärsimys, kärsimys, risti, risti on kristityn oikeus, se eikä mikään muu" (Luther). "Kristillinen elämä koostuu kolmesta osasta: armosta, rakkaudesta ja rististä" (Luther). Kärsimyksemme loppuvat vasta kuolemassa. Perille päässeiden tuntomerkkinä on, että he ovat tulleet suuresta ahdistuksesta (Ilm 7:14, KR38.

Kristus on kärsimisellään vapauttanut meidät perkeleen, kuoleman ja synnin vallasta, mutta samalla hän on myös antanut esikuvan, jota meidän tulee seurata. "Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään" (1 Piet 2:21). Kuten Kristus on kärsinyt, samoin tulee hänen seuraajiensakin olla valmiita kärsimykseen. Kärsimys on se tie, jota meidän on kuljettava hänen askeleissaan. "On Hengen viitoittama sen joka askele. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien" (virsi 77:1). Siksi joko kärsit tai kiellät Kristuksen (Luther).

Suostu siihen, että perkele valmistaa sinulle puusta ristin ja että maailma naulaa sinut siihen. Se oli Mestarisi osa, kuinka sinun ei muka tarvitsisikaan tässä maailmassa kulkea samaa tietä. "Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä. Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen, ja palvelijalle, että hänelle käy niinkuin hänen isännälleen" (Matt 10:24-25).

Jumalan heikkous ja kärsimys Golgatalla Kristuksessa ei ollut tässä maailmassa tilapäisilmiö, jonka ylösnousemus lakaisi pois ja jonka ylösnousemuksen ja helluntain kokeneet opetuslapset voisivat unohtaa. Jeesuksen ristillä ja alennustiellä on pysyvä merkitys. Opetuslapset lähetettiin julistamaan nimenomaan ristiinnaulittua Kristusta. Mutta heitä ei lähetty vain julistamaan vaan myös omassa elämäsään kulkemaan samanlaista tietä kuin heidän Mestarinsakin. Heikkouden, häpeän ja kärsimyksen kautta oli kulkeva sen valtakunnan tie, jota rakentamaan Jeesus lähetti opetuslapsensa. Kristus voitti kärsimällä, myös hänen omansa voittavat kärsimällä. Jumalan valtakunta rakentuu tässä pahan vallassa olevassa maailmassa vain Kristuksen ja hänen seuraajiensa kärsimysten kautta. Siksi meidän on suostuttava siihen, että "kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme" (2 Kor 1:5).

"Seuraaminen on aina, toisinaan salatusti, toisinaan avoimesti, kärsivää seuraamista, ristin seuraamista. Suostuuko ihminen tähän? Oman ristinsä alla hän on lähinnä ristiinnaulittua Jeesusta, Herraansa. Omassa kärsimyksessään hänet asetetaan Jeesuksen Kristuksen kärsimykseen. Ja juuri tämä mahdollistaa kaiken kärsimyksen keskellä hänelle lopullisen, riippumattoman kestävyyden" (Hans Küng). Kristittyinä olemme pukeutuneet Kristuksen kärsimykseen ja siinä asussa kannamme oman kärsimyksemme ristiä.

Kärsimystä ja ristiä ei ole pantu meidän kannettavaksemme siksi, että sillä pelastaisimme itsemme tai ansaitsisimme jotakin. Meidän on suostuttava kärsimään kuten Kristuskin kärsi ja Kristuksen tavoin opittava sen kautta elämään Jumalan tahdon mukaisesti. "Kun siis Kristus on ruumiissaan kärsinyt, niin olkaa tekin valmiita kärsimään, jotta eläisitte jäljellä olevan maallisen elämänne Jumalan tahdon mukaisesti" (1 Piet 4:1). Jeesus ei täyttänyt Jumalan tahtoa muuten kuin kärsimällä. Siksi meidänkin Jeesuksen seuraajina on samalla tavoin suostuttava Jumalan tahtoon.

Kaikissa minun ahdistuksissani myös hänellä on ahdistus

Jeesus Kristus aivan kuin ottaa minun ahdistukseni ja kärsimykseni itseensä. Kaikissa minun ahdistuksissani on myös hänellä ahdistus (Jes 63:9, KR38. Hän on käynyt lävitse hätäni syvimmätkin syvyydet. Hän on kulkenut edelläni saman tuskien ja kärsimysten tien, jota nyt vuorostaan minun on kuljettava.

Siksi meidän kärsimyksissämme ei ole ennen kuulumatonta, ei kammottavan pimeää eikä hänelle salattua syytä. Hän tuntee kaikki tuskamme ja tietää kaikki ahdistuksemme nimeltä. Hän kokee ja kärsii saman meidän sijaisenamme. Tiemme on valaistu ja viitoitettu, vaikka koemmekin kulkevamme pimeässä laaksossa (Ps 23:4). Silloinkin "Herra on minun paimeneni" (Ps 23:1).

Ei ole sellaista epätoivon pimeyttä, ei sellaista tuskaa ja kauhua, jossa hän ei olisi kanssamme ymmärtäen ja rakastaen. "Hän on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin" (Hepr 4:15).

Tänään emme edes tiedä mitä ja millaista ahdistusta on vielä edessämme. Kärjistäen voimme jopa sanoa, että koska tahansa voi meille kenelle tahansa tapahtua aivan mitä tahansa. Sen vain tiedämme, että ulkonainen ihmisemme tulee menehtymään (2 Kor 4:16, KR38) ja että meidän maallinen telttamajamme hajotetaan ja joudumme paljon huokailemaan ahdistettuina (2 Kor 5:1,4).

Siitä kuitenkin voimme olla varmat, että toi tulevaisuus tullessaan mitä ja millaista tahansa, hän on aina lähellämme, hän on vierellämme kaikissa ahdistuksissamme. "Minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus" (Ps 91:15, KR38. Emme koskaan enää kärsi yksin emmekä koskaan hyljättynä. Me jäämme vielä hänen käsissään ahdistuneiksi ja saastaisiksi. Kuitenkin meillä on sydämen rauha Jumalan kanssa. Siksi vaikka "ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti" (Ps 73:26).

Jeesus on lähellämme, on kanssamme. Emme ehkä osaa kuvitella miten hän on kanssamme, koska elämässämme on vielä vaikeaa ja käsittämätöntä. On syntiä asenteissa, on ahdistusta elämänkohtaloiden edessä, on huolta toisista, on kipua omasta hedelmättömyydestä ja osaamattomuudesta. Sen vain tiedämme, että jos uskomme kärsivämme Kristuksen kanssa, jaksamme kärsiä suuriakin kärsimyksiä.

Hän ei ota meidän ahdistustamme pois, mutta hän muuttaa sen sellaiseksi, että kestämme ja jaksamme sen kantaa. Sietämätön kärsimys muuttuu siedettäväksi. Hän ensin ottaa ahdistuksemme kannattavakseen ja sitten antaa ahdistuksen meille takaisin. Meidän on suostuttava elämään ahdistuksemme kanssa. Hän sanoo suoraan: "Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle" (Matt 10:38. Meidän kunkin on kannettava oma taakkamme ja tuskamme elämämme loppuun asti ja kestettävä se, mikä annetaan kestettäväksemme. "Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut" (Val 3:28.

Hän auttaa meitä kestämään ja kärsimään ahdistustamme. Opimme tulemaan toimeen sen kanssa ja kuitenkin se on meille aina vaikeaa. "En kantaja ristin mä ainoa lie, en viimeinen myöskään maan päällä, vaan Jeesuksen luo tämä ristini vie, hän kantoi sen synnittä täällä. Oi Jeesus, vain rakkaudesta tien vaikean minulle valmistit, näin luoksesi vedit ja nöyryytit. Soi kiitokseni niin suuresta viisaudesta" (virsi 609:2).

Eräs 38 vuotta reuman runtelemana ollut kertoi lehtihaastattelussa: "Ilman tätä sairautta minulle ei olisi kirkastunut Kristuksen vanhurskaus. Se on minulle kaikki kaikessa. Hän on kaikkein tärkein. Tämän varassa olen jaksanut" (Kotimaa).

Jos suostumme kärsimyksemme kärsimään yhdessä Kristuksen kanssa, silloin me myös pääsemme yhdessä hänen kanssaan siihen kirkkauteen, joka jo nyt on hänellä (Room 8:17). "Risti ensin, kruunu sitten". Hän ei vielä ota kärsimystämme pois. Se aika ei ole vielä tullut. Vasta kirkkaudessa on kaikki paha poissa. Silloin itse Jumala pyyhkii meidän silmistämme kaikki kyyneleet ja hän pyyhkii ne lopullisesti (Ilm 7:17).

Kristus muuttaa kärsimyksemme siunaukseksi

Jeesus Kristus ei tullut maailmaan ottamaan pois kärsimystä maailmasta. Hän tuli muuttamaan kärsimyksen siunaukseksi. Hänessä ja hänen kauttaan nyt kaikki yhdessä vaikuttaa häneen uskovien parhaaksi.

"Hän ei ota kärsimystä pois elämästämme. Hän muuttaa sen. Se ei ole enää ase saatanan tuhoavissa ja pahantahtoisissa käsissä - nyt se on työväline Kristuksen rakastavissa käsissä. Jeesuksen ristiinnaulitut jäsenet ovat meille kilpenä kaikkia tuhon voimia vastaan - kaikki sairaudet ja kivut ja kaikki kärsimys lävistävät ensin hänet ja sitten tavallaan puhdistuvat hänen veressään ennen kuin ne tavoittavat meidät" (Leif Andersen).

Siksi mikä tahansa ajallinen kärsimys voi olla hyödyksi, kun sen uskotaan olevan Kristuksen risti, osuus hänen seuraamisessaan. "Joka kantaa kärsimyksensä uskoen, että ies on hyödyllinen, hän kantaa Kristuksen iestä" (Kierkegaard). Kärsimys onkin haaste. Se on kutsu kasvuun. Kärsimys onkin palveluamme Kristuksen ruumin rakentamisessa.

Kristuksen kärsimysten tähden meidän omat kärsimyksemme saavat aivan uuden sisällön ja merkityksen. Meidän kärsimyksistämme tulee nyt elämäntehtävämme.

Vailla kärsimyksiä emme voisi tässä ajassa palvella Jumalaa emmekä olla todella hyödyksi hänen valtakuntansa työssä. Juuri kärsimyksemme ovat elämäntehtävämme saavuttamisen edellytyksenä.

Heprealaiskirje sanoi Jeesuksesta: "Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus" (Hepr 5:5-8. Kuinka me sitten luulemme voivamme oppia millään muulla tavalla taipumaan Jumalan tahtoon?

Jeesus Getsemanessa taipui Jumalan tahdon mukaiseen kärsimykseen, vaikka hän pyysikin vapautusta kärsimyksestä. Toki mekin saamme kertoa Jumalalle toivomuksenamme, että hän ottaisi pois meiltä kärsimyksemme. Ei todellinen kärsimys ole koskaan helppo kestää. Se vie äärimäisen kestokyvyn rajalle.

Hän kantoi kaikki meidän sairautemme

"Hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme" (Jes 53:4). Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Jos hän on kantanut sairautemme, eikö meidän enää sitten tarvitsekaan häneen uskoessamme kärsiä sairauksista?

Miksi Psalmi julistaa: "Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni" (Ps 103:3). Jos saan syntini anteeksi, merkitseekö se myös sitä, että hän parantaa kaikki sairauteni? Kuuluvatko ne yhteen jo nyt? Tuleeko minun todellisena Kristukseen uskovan olla täysin terve?

Tässä voimme kohdata erään sellaisen näkemyksen, joka saa valtaansa lopun aikana monet kristityt. Kylväjän Japanin lähetti Mailis Janatuinen selosti jokin aika sitten kuuluisan amerikkalaisen TV-saarnaajan Jim Parkerin kirjaa. Parkerin menestys saarnajana oli ollut huikea. Miljoonat katselivat häntä. Hän keräsi rahaa valtavasti ja rakensi omaa valtakuntaansa, ylellistä lomakeskusta. Hän itse kertoi tuon ajan julistuksesta: "Se UT:n jae, jonka varaan olin rakentanut menestysteologiani kuuluu näin: Rakkaani, minä toivoton sinulle, että kaikessa menestyt ja pysyt terveenä, niin kuin sielusikin menestyy" (3 Joh 2, KR38. Olin saarnannut tästä jakeesta koko urani ajan. Siinä sanotaan täsmälleen se, mihin minäkin uskoin – että Jumala tahtoo omiensa menestyvän. Tämän minä tulkitsin tarkoittavan sitä, että uskovat menestyvät rahan ja tavaran suhteen. Toisin sanoen rikastuvat". Jim Parkerin TV ohjelmiin ei päästetty esiintymään ketään, jonka tarina ei päättynyt onnellisesti.

Mutta sitten hän lankesi yhteen syrjähyppyyn ja kaikki romahti. Hän sai 45 vuoden tuomion ihmisten pettämisestä, se alennettiin 8 vuodeksi. Hän joutui vankilaan. Siellä hän uudella tavalla löysi kristillisen uskon ytimen. "Jeesus sanoi väärille profeetoille, ettei hän ole koskaan teitä tuntenut. Tajuan nyt, että olin ohjelmoinut kuulijani (odottamaan siinä määrin ihmeitä ja merkkejä), että heillä on kerran suuri vaara toivottaa tervetulleeksi itse Antikristus. Hänhän pystyy tekemään valtavia ihmeitä. En tajunnut ollenkaan pääasiaa; sitä että Jeesus tahtoo ennen kaikkea minun tuntevan Hänet. Hän toivoo, että minulla olisi läheinen suhde häneen" (Perusta s. 224, 1998.

Sydämestämme uskomme, että Jeesus kantoi meidän pahat tekomme (Jes 53:11). Mutta jokainen meistä tietää, ettei se merkitse sitä, että synti olisi nyt hävinnyt olemuksestamme emmekä enää tekisi koskaan pahaa. Syntimme ainoastaan peitetään, sen tuoma syyllisyys annetaan anteeksi, sen kirous ja tuomio häviää elämästämme. Syntiemme aiheuttamaa kuritusta joudumme kyllä jatkuvasti kestämään. Joka tapauksessa itse synnin olemus jää meihin olemaan niin kauan kuin elämme tässä turmeltuneessa ruumiissamme.

Samalla tavoin Jeesus kantoi meidän sairautemmekin. Hän ei suinkaan hävittänyt syöpäämme, sydäninfarktiamme, sokeuttamme, kuurouttamme, verenpainettamme, diskus prolapsistamme, skitsofreniaamme, masennustamme, neuroosejamme. Mutta hän otti pois sairauteemme sisältyvän Jumalan tuomion ja kirouksen.

Nyt voimme olla uskoessamme Jeesukseen Kristukseen syntisinä autuaita ja sairaina pelastettuja.

Mutta vielä voidaan väittää vastaan. Raamattu vakuuttaa, että Jeesus tuli meidän tähtemme köyhäksi, jotta me rikastuisimme hänen köyhyydestään (2 Kor 8:9). Mitä rikkautta se sitten on, jos Kristukseen uskoessamme jäämme syntisiksi ja kärsiviksi ihmisiksi? Olimmehan sellaisia jo ennen saamaamme uskon lahjaakin. Mutta nyt meidän nimemme ovat taivasten kirjoissa, ennen eivät olleet.

Meidän on vaikea hyväksyä sitä, että jos kaikkivaltias Jumalan Poika kantaa syntimme ja sairautemme, niin kuitenkin ne jäävät edelleen olemaan meissä ja olemuksessamme. Vasta kirkkauden valtakunnassa olemme täydellisiä.

Kristus auttaa meitä kestämään ja kantamaan kurjuuttamme. Kestä, kestä, kirkkaamman kruunun saat on usein pilkkamielessäkin toistettu fraasi. Se vääristää todellisuuden, sillä emme me oman kestävyytemme ansiosta saavuta kirkkautta. Kirkkaus on aina ilmainen lahja. Heikoinkin ja haurainkin ihminen saa ja voi ottaa lahjan vastaan. Kestäminen on samaa kuin uskon säilyttäminen Jeesukseen Kristukseen elämämme loppuun asti. Se on ihmeitten ihme!

Kärsimyksemme ovat Jumalan kuritusta

Olivatpa Kristukseen uskovien kärsimykset ja ahdistukset millaisia tahansa ja johtuivatpa ne mistä tahansa, on meidän suostuttava näkemän ne myös Jumalan kurituksena. "Minä tahdon kantaa Herran vihaa, sillä minä olen tehnyt syntiä häntä vastaan, siihen asti että hän minun asiani toimittaa" (Miik 7:9). Tämän syvin totuuden kärsimyksistämme julistaa Job: "Katso, autuas se ihminen, jota Jumala rankaisee! Älä siis pidä halpana Kaikkivaltiaan kuritusta. Sillä hän haavoittaa, ja hän sitoo; lyö murskaksi, mutta hänen kätensä myös parantavat (Job 5:17). On sanomattoman turvallista ahdistettuna olla Jumalan kurittavan käden alla. "Parasta on jättäytyä Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on suuri" (2 Sam 24:14).

Kärsimyksemme omalla tavallaan osoittavat kuinka Jumalan tuomioiden tulee alkaa juuri uskovista (1 Piet 4:17). Kun ne alkavat meistä, meidän on toimittava Miikan neuvon mukaan: "Jos minä olen langennut, niin minä nousen; jos istun pimeydessä, on Herra minun valkeuteni" (Miika 7:8.

Emme saa paeta kärsimyksiämme, emme nimittää niitä muilla nimillä. Meidän on uskallettava mennä niitä kohti ja niiden kanssa Jumalan eteen hänen tuomittavakseen ja armahdettavakseen.

Kärsimystemme keskellä opettelemme antamaan elämämme uskollisen Luojamme haltuun. Hän antaa elämän ja antaa kuoleman. Hän lyö, mutta voi myös nostaa jälleen (1 Piet 4:18-19).

"Hurskaat ovat viisaita ja ymmärtävät hyvin, miksi hyväksi Jumalan tahto on, toisin sanoen kaikkinainen onnettomuus. Tietävät myös hyvin, miten sitä on noudatettava ja miten siinä on käyttäydyttävä. Sillä he tietävät, ettei mitään vihollista ole koskaan vielä karkotettu pakenemalla. Siksi ei myöskään mitään kärsimystä, ahdistusta tai kuolemaa ole voitettu kärsimättömyydellä, paolla ja lohdutuksen etsimisellä, vaan ainoastaan olemalla hiljaa ja odottamalla, niin jopa menemällä rohkeasti onnettomuutta ja kuolemaa vastaan" (Luther). Kristuksen kärsimysten tähden meidän kärsimyksiimme kuuluva Jumalan tuomio ei ole kadotustuomio, sillä "ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat" (Room 8:1).

Siksi voimme laulaa iloisin sydämin Paul Gerhardtin pääsiäisvirren sanoin: "Kristuksen jäseneksi mä olen liitetty. Ja minne pääni nousi saan nousta minäkin. Nyt kautta kuoleman, synnin ja maailman ja tuskan, helvetinkin hän vie mun kotihin."

"Sitten ojennan käsivarteni Vapahtajalleni, joka 4000-vuotisen ennustuksen jälkeen on tullut maan päälle kärsimään ja kuolemaan minun puolestani sinä aikana ja kaikkien niiden olosuhteiden vallitessa, joista on ennustettu. Hänen armonsa avulla odotan kuolemaa rauhallisena, toivossa saada iankaikkisesti elää hänen yhteydessään ja siihen mennessä elän iloisena niinä onnen hetkinä, jotka hän näkee hyväksi minulle antaa että niinä pahoina, jotka hän minun parhaakseni lähettää ja joita hän esimerkillään on opettanut minut kestämään" (Pascal).

Jumala ei luvannut pilvetöntä taivasta, kukkia teittemme varsille, vapautusta ongelmista ja kivuista. Jumala ei luvannut säästää meitä ahdistuksesta, kiusauksista ja raskaista kuormista. Jumala ei luvannut, ettei tiellemme tulisi korkeita vuoria, ei myrskyävää merta. Jumala ei luvannut lempeää tuulta purjeisiimme eikä tasaista ajotietä. Mutta Jumala lupasi voiman elää, valoa polullemme, lepoa aherrusten keskellä, apua kiusauksissa, pakopaikan vaaroissa, loputtoman kärsivällisyytensä ja ikuisesti kestävän rakkautensa (Kiinalainen laulu Anita Strömin rukouskirjeestä 24.10.1994).

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/teemat3m.htm