Haku
Viimeisimmät aiheet
Eniten katsotut aiheet
Olav Valen-Sendstad: Jeesuksen alentuminen
2 posters
Olav Valen-Sendstad: Jeesuksen alentuminen
Jeesuksen alentuminen
Jeesuksen alentuminen ei ollut siinä, että Jumalan Poika tuli
ihmiseksi. Jumalahan on luonut ihmisen kuvakseen, eikä ih-
misyys estänyt Jeesusta olemasta Herra. Hän ei ihmisenä la-
kannut olemasta Jumala, ikuisesti pyhä ja rakastava, kaiken
tietävä, kaikkivaltias ja kaikkialla läsnä oleva.
Niinpä Marian sylissä Betlehemin tallissa oli ikuinen Ku-
ningas ja Herra. Hänellä ei kuitenkaan ollut Herran ja hallit-
sijan eikä Jumalan muotoa, sillä hän ei esiintynyt Kuninkaa-
na vaan alamaisena ja palvelijana.
Silti sekään ei peittänyt Jumalan olemusta Jeesuksessa, sil-
lä juuri palveleminen ilmentää Jumalan rakkautta. Kun Jeesus
ilmaisi jumaluutensa valitsemilleen ihmisille palvelijan hah-
mossa, he tunnustivat hänet Kuninkaaksi ja Jumalaksi juuri
siitä. Hänen alennuksensa oli siinä, että häntä sellaisena pidet-
tiin vain ihmisenä ja hän palvelijaksi ryhdyttyään nöyryytti it-
sensä ristillä kuolemiseen saakka ja kuoli syntisen sijasta.
Maailman ja ihmisten silmissä alentumista oli joutumi-
nen näin epäselvään asemaan Jumalan omissa silmissä. Jee-
sus alentui ottamaan päälleen epätotuuden, vaikka hän oli
totuus. Saatanan silmissä Jeesus alentui siten, että hän, joka
oli elämä, kävi kuolemaan kuolevaisten tavoin. Tähän pystyi
vain sellainen, joka ei pelkää tätä kaksiselitteisyyttä ja tie-
tää sen tapahtuvan rakkauden toteutumiseksi ja nousevansa
ylös kuolleista.
Jeesuksen alentuminen ei alkanut hänen syntymästään
vaan hänen kasteestaan. Se ilmeni siinä, etteivät edes hänen
pyhyytensä, vanhurskautensa eikä synnittömyytensä voineet
pelastaa häntä kuolemasta, kun hän ensin itse oli asettunut
syntisen asemaan vapaaehtoisesti. Siinä kuitenkin hänen va-
paaehtoisuutensa vaihtui välttämättömyydeksi, ja kuoleman
oli pakko tulla, katkerana ja väistämättömänä seurauksena
hänen vapaaehtoisesta valinnastaan. Tämä oli hänen alen-
tamistaan.
Siksi Jeesuksen ristinkuolema oli maailmalle hulluutta ja
loukkaus. Getsemanen yössä ei kukaan tuntenut Jumalaa ei-
kä ymmärtänyt häntä. Silloin ilmeni, että kaikki ihmiset ovat
hylänneet Jumalan.
Mielessään Jumala luki Jeesuksen syyksi ihmisten kaikki
synnit. Tämän ajatuksessa tapahtuneen seurauksena Jumalan
Poika kuoli fyysisesti ja todellisesti niin kuin syntinen. Tämä
vapaaehtoisesti valittu välttämättömyys, kuolema syntisen si-
jaisena, oli Jeesuksen alennus.
Olav Valen-Sendstad:
Sovinto Jumalan kanssa (Forsonet med Gud
, 1936, suom. 1976)., luvuista 6:2–3. '
http://www.perustalehti.fi/wp-content/uploads/2015/04/Perusta_2_2009.pdf

jarrut- Viestien lukumäärä : 2598
Join date : 24.10.2013
Hellevi Raitosalo- Viestien lukumäärä : 434
Join date : 23.10.2013

» Aksel Valen-Sendstad / Uskonnollisuus
» Aksel Valen-Sendstad /Uskonnollisuus
» Aksel Valen-Sendstad/”On Kristus kirkon Herra”
» Jeesuksen alentuminen
» Olavi Peltola/VALEN-SENDSTADIN KIRJAN "PISTIN LIHASSA" ÄÄRELLÄ

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|
» Tukholman suomalainen helluntaiseurakunta
» Korkeamman toivon tason sivuuttaminen
» Oikea apostoli on surkea apostoli kuulijoittensa tähden
» Onko Pelastajasi palvelutehtäväsi vai Herra Jeesus?
» Olenko vihamiehesi kun puhun sinulle totuutta?
» C.O. Rosenius // Katso, käsiini olen minä sinut piirtänyt. Jes. 49:14.
» Kelle olemme kyyneleemme velkaa? Kuolemansurun moraalisesta merkityksestä
» Jmalan valtakunta on kuin suuri sairaala