KristitynFoorumi: Juhani Aitomaa/Uskon salaisuus ajassamme – herätys vai valheherätys?

kirjoittaja Hellevi Raitosalo To Elo 24, 2017 2:14 pm

Uskon salaisuus ajassamme – herätys vai valheherätys?

Ehkä tuo otsake ei aivan hyvin kuvaa aihepiiriämme mutta tarkoitus on etsiä vastausta kysymykseen, mikä on Jumalan seurakunnan ja raamatullisen uskon osa, vaikutus ja valta ajassamme. Ennen ja nyt. Onko tosi seurakunta jotakin suurta ja sellainen joukko, jonka ääntä kuullaan. Nyt emme puhu siitä, kuinka kristilliset arvot maailmassa ovat vaikuttaneet yhteiskunnassa ihmisten arvoihin, moraaliin ja etiikkaan. Sillä on ollut suuri vaikutus yhteiskunnassa ulkonaisesti, etenkin kristinuskon vaikutuspiirissä olleissa länsimaissa.

Se on Jumalan ns. yleisen armon, Jumalan laupeuden vaikutusta, jota Hän jakaa kaikkien ihmisten hyväksi - niidenkin, jotka eivät usko ja jotka Häntä vastustavat. Lähinnä tarkastelemme sitä, mikä on ollut kristillisen sanoman vaikutus ihmiseen ja ihmiskuntaan sisäisesti: onko todellinen seurakunta koskaan ollut suuri ja maailmassa valtaa pitävä tai tässä ajassa (ennen Kristuksen toista tulemusta) valtaan nouseva joukko?

Kun luemme Raamattuamme sieltä nousee esiin ilmaisuja kuten:

-Matt.7:14 ”mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.”

-2.Tess.3:2 ”ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.”

Mutta myös esim.:

-Hab.2:14 ”Sillä maa on oleva täynnä Herran kunnian tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren.”

-Jes.11:9 ”Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren.”

Huomaamme näennäisen ristiriidan, toisaalta lupaus suuresta hengellisestä siunauksesta maailmaan, toisaalta vain harvat saavat tuon siunauksen. Vastaus on, että nämä kohdat kuvaavat kahta eri aikakautta, toinen tämänhetkistä ihmisen aikakautta ja toinen Kristuksen tulemuksen aikakautta. Siihen liittyen VT:n profetoissa kohtaamme lupauksia, kuten Jesajan 11 luku, jossa sanotaan myös, ”Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa.

Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat, ja jalopeura syö rehua kuin raavas. Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan”, (6-8. On siis lupaus ihmeellisestä rauhan ja hyvinvoinnin ajasta, joka ihmiskuntaa kohtaa.

Mutta jos maailma tulisi karismaattisen herätyksen kautta ja seurakunnan toimesta tässä ajassa ”täyteen Herran tuntemusta”, uskovien pitäisi ryhtyä myös villieläinten kesyttäjiksi, sillä samassa profetiassa nämä luvataan. Toinen ei toteudu ilman toista. Karismaattisen liikkeen yksi ongelma on juuri tuo Jeesuksen suvereenin tulemuksen vähättely väittämällä, että seurakunnan on saatava se aikaan.

Raamatusta käy täysin selville, että Jeesuksen paluu ei riipu seurakunnan toimista. Se on yksin Isän Jumalan päätös, Matt.24:36 ”Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.”

Jeesus taas sanoi:

-Matt.24:44 ”Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.”

Jeesus myös asettaa vakavan kysymyksen mietittäväksi:

-Luuk.18:8 ”Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?”

Tästä Jeesuksen lausumasta ja VT:n profetioista näemme ja voimme ymmärtää, että se uho, jota nykyiset ns. profeetat ja apostolit karismaattisessa liikkeessä edustavat, ennustuksineen ja suurine lupauksineen seurakunnalle, ovat vääriä ja harhaanjohtavia eksytyksiä. Jotkut Raamatun kohdat on tulkittu niin, että ne edustavat kristikunnan voittokulkua maan päällä. Karismaattisen liikkeen ns. valtateologia, jonka mukaan nämä ennustelijat valloittavat johtopaikat maan päällä, ei ole alunperin heidän keksintönsä.

Katolinen kirkko aloitti tämän opin toteuttamisen julistamalla paavinsa maalliseksi ja hengelliseksi valtiaaksi maan päällä. Tämä on yksi tärkeä syy siihen, miksi karismaattisuus ja katolilaisuus toimivat niin hyvin yhdessä. Huomaa, että karismaattisen liikkeen, kuten katolisen kirkonkin, perusta on nimenomaan valtateologia. Se on kaiken pohja ja sen päälle karismaattinen uskonkäsitys rakentuu.

Uskomus on, että Jeesus ei voi palata maan päälle ellei seurakunta valloita maailmaa ja valmista Hänelle oikeita olosuhteita. Oman aikansa sekavuutta ovat valittaneet yleensä kaikki oman aikakautensa Jumalan lapset – kyllä se historiasta käy hyvin selville. Raamatullinen, kristillinen usko on aina ollut jotakin sellaista, joka ei koskaan ole ollut massojen kansanliike eikä maailman suosiossa.

Jumala loi ihmisen paratiisiin ja 1.Moos.1:28 sanotaan, että ”Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi...” Paratiisi ja kaikki siihen liittyvä annettiin ihmisen alamaisuuteen. Mutta tästä paratiisista, tästä olotilasta, ihminen karkotettiin syntiinlankeemuksen jälkeen, 1.Moos3:23-24 ”Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu. Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.”

Luukkaan luvussa 4 kerrotaan, kuinka langennut enkeliruhtinas Lusifer, perkele, kuten Raamattumme nimittää, kiusasi Jeesusta ja ”vei hänet korkealle vuorelle ja näytti hänelle yhdessä tuokiossa kaikki maailman valtakunnat ja sanoi hänelle: "Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon”, Luuk.4:5-6. Kreikankielinen alkuteksti puhuu vahvasti, kuinka aivan kaikki, jokainen, on tässä maailmasssa sen alamainen. Ihmisen maailma, olotila, on alistettu, siirretty, annettu täysin sen valtaan. Ihminen ei siis hallitse tätä maailmaa – ei edes uskova ihminen eikä seurakunta.

On hyvä muistaa, että vaikka paholainen on valehtelija, se ei aina valehtele. Kun se tässä sanoo: ...minun haltuuni se on annettu... se puhuu totta. Entä kuka on antaja? Kaikkivaltias Jumala ja sen takia, koska ihminen omaehtoisesti valitsi synnin ja eron Jumalasta. Paholaisella on siis valta jakaa maallista hyvää ja rikkautta kenelle hän haluaa.

Tämä voi kuulostaa oudolta mutta ajattelepa, miksi väärät opit ja väärät opettajat menestyvät yleensä maallisesti ja heillä on yllinkyllin varoja levittää väärää sanomaansa samalla, kun itse elävät yltäkylläisyydessä. Kun ihminen syntyy, hän syntyy paholaisen valtapiiriin. Kuulostaa pahalta mutta niin se on. Siihen valtapiiriin Jeesuskin syntyi mutta koska Hän oli ilman syntiä, Hep.4:15, ja koska Hän jälleen on ilmestyvä ilman syntiä Hep.9:28, paholaisella ei ole Häneen mitään valtaa. Jotta me pääsemme irti paholaisen vallasta, meidän tulee ”syntyä uudesti, ylhäältä”, Joh.3:7.

Kuten ymmärrämme, sillä tarkoitetaan uskoontuloa, Raamatun sanan omakohtaista uskomista, Jeesuksen valmistaman pelastuksen vastaanottamista. Siksi Raamattu puhuu niin paljon siitä, että uskova ei enää kuulu tähän maailmaan, vaan on siitä ”uloskutsuttu”. Tällöin meidät siirretään, kuten Kol.1:13 mainitsee tästä ”pimeyden vallasta” Jumalan Pojan valtakuntaan. Jeesus sanoo Joh.15:19: ”Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.”

Jeesuksen puhe valtakunnasta (siis raamatullisesta uskosta ja seurakunnasta) Matt13 luvussa, käsittää asiaan liittyen 7 vertausta ja niiden kaikkien tarkoitus on kuvata Kristuksen srk:n ja uskon asemaa maailmassa.

-Ensin kylväjä kylvi siementä erilaisiin olosuhteisiin, huonoon ja hyvään (3-8.

-Sitten luemme ”valtakunnan sanasta” (18-23), josta suuri osa putoaa huonoon maaperään eikä tuota hedelmää. Huomaa jakeessa 23, kuinka Jeesus painottaa kuulemisen ja ymmärryksen (ei kokemuksien) merkitystä sanan vastaanottamisessa.

-Edelleen vertaus (24-30) kertoo miehestä, joka ”kylvi hyvän siemenen peltoonsa” johon vihollinen sitten salaa kylvi valheviljaa, lustetta. Niiden tuli sitten kasvaa yhdessä aina elonleikkuuseen saakka.

-Sitten (31-32) Jeesus sanoo taivasten valtakuntaa ”sinapinsiemenen kaltaiseksi”, josta kasvoi suuri puu, jonka oksille ”taivaan linnut” tulevat ja pesivät. Tämän merkitystä on selitetty useallakin tavalla, myös seurakunnan voittokulkuna maailmassa. Aapeli Saarisalo aikanaan yhdisti tämän vertauksen edellisen vertauksen jatkeeksi kuvaamaan maailmankirkon kehitystä.

Eli uskon vertauskuva, sinapinsiemen, (uskoonhan liittyy ihmisen pienuus, vähäisyys, kaikkinainen heikkous ja mitättömyys Jumalan edessä) muuttuu suureksi ja ihmistä korottavaksi maailmankirkoksi, jonka oksille sitten kaikenlaiset linnut pesiytyvät. Tätä näkemystä Aapeli tuki esim. Hes.31:3, 31:10-13 ja Dan.4:7-11 (10-14) puuvertauksilla. Edelleen juutalaisessa uskonnossa lausuma ”suuri puu, jonka oksille taivaan linnut pesiytyvät” merkitsee: ”ylpeys käy länkeemuksen edellä”, eli kuulijat tiesivät mihin Jeesus viittasi.

-Sitten valtakunta on ”hapatuksen kaltainen”, jonka nainen sekoitti jauhoihin ja ”kaikki happani”.

UT kuvaa hapatuksen aina siinä valossa, että se pilaa hyvän ja oikean (esim. 1.Kor5:6-7, Gal.5:9).

-Edelleen valtakunta on ”peltoon kätketyn aarteen kaltainen”, se on ”kuin kauppias, joka etsii kalliita helmiä” ja kalastajan nuotta, joka ”kokosi kaikkinaisia kaloja” ja sitten ”kelvottomat” viskataan pois.

Toisinsanoen, kaikissa vertauksissa tavalla tai toisella painotetaan maailmalta salattua ja toisaalta maailman sekavuuden, nimenomaan uskonnon sekavuuden seassa, ikäänkuin ”piilossa” olevaa uskoa, jonka vain Jumalan edessä rehellinen, Jumalan kanssa samaa mieltä oleva ja Jumalan totuuden tunnustava etsijä löytää. Näistä ihmisistä muodostuu Jumalan seurakunta, jonka Jumala tuntee.

Usko on kuin maailmalta ”kätketty aarre”, me löydämme sen oman sisimpämme tutkimisen kautta, ei niin, että löydämme jumaluuden itsestämme, vaan tulemme Raamatun tavoin johtopäätökseen, että ”minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää”, Room7:18. Uskon, armon ja sovituksen lähde on kokonaan minun ulkopuolellani, minusta erillinen ja Raamatun ilmoitus siitä on totta. Jeesus ei turhaan vertaa uskoa maahan kätkettyyn aarteeseen. Kun aarteen löytää, on rikas ja sitä voi hyödyntää omaksi hyväkseen.

Usko on siis tällainen ihmisen ulkopuolinen löytö, jota me voimme hyödyntää ja josta me hengellisesti hyödymme. Tämä hengellinen hyöty: Jumalan lapseus ja iankaikkinen elämä on nimenomaan lopulta ainoa todellinen hyöty mitä ihminen tarvitsee. Pitää muistaa mitä Jeesus myös sanoo tästä aarteesta Hänen luokseen tulleelle miehelle ja samalla meille kaikille, Mar.10:21 ”...sinulla on oleva aarre taivaassa...”.

Tästä Paavali kirjoittaa mm Fil.3:12: Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.”

Se ei ole sellainen aarre, joka vapauttaa heti tämän maailmanajan sairauksista, ahdistuksista, menetyksistä ja epäonnistumisista. Jumalan tapa ei läheskään aina ole muuttaa vaikeita olosuhteitamme, vaan niiden kautta meitä. Aarre, jota myös perinnöksi kutsutaan, on lopullisesti saatavissa ja hyödynnettävissä vasta taivaassa.

Siksi raamatulliset kristityt ovat aina historian aikana panneet toivonsa tulevaan, tämän elämän jälkeiseen aikaan. Ei tähän paholaisen valtapiirissä elämiseen. Karismaattiset julistajat vaativat röyhkeästi, kuten Benny Hinn: ”...en tarvitse kultaa enää taivaassa, haluan sen nyt...” Kaikki hyöty aarteesta heti nyt. Se paljastaa heidän mielenlaatunsa, joka kohdistuu ensisijaisesti maallisiin, ei hengellisiin asioihin, eli aarteeseen taivaassa.

Fil.3:19 sanoo ankarasti: ”...heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.” Me emme jaa kadotustuomioita vaan asenteemme olkoon kuten Paavalilla, kun hän edellisessä jakeessa mainitsee: ”Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina.” Sisimmässämme mekin itkemme tätä.

Yksi aikamme karismaattinen johtaja Kenneth Copeland julisti: ”Ajan lähetessä loppuaan kuulen Herran sanovan: Hei, antakaa minulle vielä pari päivää aikaa (siis Jumala pyytää tätä meiltä!) Olisin halunnut tehdä vielä monia asioita mutta käteni ovat olleet sidotut (kuinka Kaikkivaltias voi olla Kaikkivaltias, jos ihmisen toiminta sitoo Hänen kätensä?) Mutta nyt ne ovat vapaat, joten pidetäänpä vähän hauskaa.

Juhlitaan vähän ja voitetaan miljoonia sieluja ennen kuin lähdetään...” Sitten hän jatkaa korostamalla ”hengessä nauramista”, eli sitä ns. nauruherätystä, koska se on kuulemma merkki siitä, kuinka Jumala nauraa saatanalle ja siksi ”sinäkin voit kulkea ympäriinsä nauramassa saatanalle...” (Kipinä -lehti, 1998. Tämä kuvaa näiden julistajien jumala -kuvaa, heikkoa jumalaa, joka on alisteinen ihmisen toimille ja jonka tekemiseen ja kykenemiseen ihminen vaikuttaa.

Missä tässä on Jumalan Pyhän Hengen kautta antama viisaus, missä Raamatun tuntemus? Sanoohan Raamattu mm. Juuda 1:8-10 ”Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja. Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!" Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavalla luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä. ”

Kaikkea raamatullista taustaa vastaan tuntuvat oudoilta ne jatkuvat väitteet, että kristikunta nyt elää jossakin valtavassa herätyksen ajassa. Olihan Suomessakin taas kesäkuun (2015) alussa yksi ”tuli” -saarnaaja, nauruherätyksen päämies Rodney Howard-Browne. Kokousten teema oli ”Suomi tulessa”.

Kun hän kävi täällä aiemmin, joitakin vuosia sitten, Näky -lehti kirjoitti mm. ”RHB oli kuin tulitikku bensalla valellulle kuivalle puulle... nauru velloi salin laidalta toiselle ja ihmiset putoilivat penkeiltä lattialle... (eräs) onnistui hajotamaan tuolinsa selkänojan... totisesti, tätä Suomi tarvitsee...” Viime kesäksi profetoitua valtavaa suomalaista herätystä kävi täällä sytyttelemässä New Age saarnaaja David Herzog. Silloin teemana oli ”Ihmeiden aika”. Jo ennen hänen saapumistaan jokunen profeetta - siis omasta mielestään - lupaili Suomeen valtavaa herätystä kesällä 2014.

Näin puhuvat ovat lumouksessa eivätkä enää ymmärrä Raamatustaan asoiden kokonaisuutta. Nykyinen kristillinen ajattelu, lumous, on myös sitä, että kristityn pääasiallinen tehtävä on muuttaa maailma, parantaa ja pelastaa se. Raamatun sanoma on aivan muuta. Paholaisen maailma ei muutu eikä sitä muuteta, vaan sille on Jumalan toimesta annettu oma aikansa.

Uskon kautta me emme kuulu enää tähän maailmaan ja sen valtapiiriin. Ei se tarkoita, etteikö meidän silti tule toimia lähimmäistemme ja yhteiskuntamme hyväksi ”valona” ja ”suolana”. Niitähän nimityksiä Raamattu uskovista käyttää. Totta kai tosi kristitty niin haluaa tehdä, pyrkiä tähän ja se on raamatullista. Mutta se ei ole sama asia kuin valta maailmassa, siihen meitä ei ole kutsuttu. Jossakin vaiheessa se selviää myös niille, jotka ovat tähän lumoukseen antautuneet.

Lumoushan on sitä, että ihminen uskoo kritiikittä johonkin asiaan vaikka tosiasiat eivät sitä puolla. Usko, että karismaattinen liike on Jumalan suuri voimannäyte maailmassa, suuri herätys ja seurakunnan menestyminen tarkoituksella saada kristityt arvot valtaan maailmassa, on lumoukseen joutumista. Lumouksesta juuri on kyse, sillä nämä suuret lupaukset ovat ikäänkuin loitsuja, joiden voimaan uskotaan.

Vaikuttaahan tässä liikkeessä opetus, koskien juuri puhutun sanan voimaa: ”name it and clame it” (sano se ja vaadi se), niin se tapahtuu. Puhutaan myös seurakunnan ”ennalleen asettamisesta” ja tarkoitetaan samaa: maailmassa voittoisana näkyvää seurakuntaa. Sitä edustavat monet vuosittaiset karismaattiset suuret konferenssit ja yksityisten saarnaajien suuret ns. ”ristiretket”, suurkokoukset. Tämä kaikki ylläpitää osallistujissa illuusiota, että jotakin suurta ja valtavaa on meneillään.

Yksi esimerkki oli toukokuussa 2015 Jerusalemissa maailman karismaattisen- ja helluntailiikkeen järjestämä Empowered21 -konferenssi. Sitä mainostettiin suurimpana koskaan Jerusalemissa järjestettynä kristittyjen kokoontumisena. Suuruuden tavoittelu ja suuruuden illuusio toimii. Empowered21 -liike sai alkunsa vuonna 2006, kun vietettiin Azusa -kadun herätyksen satavuotisjuhlaa. Tuota kiistanalaista herätystähän yleisesti pidetään maailman helluntailiikkeen alkuna.

Kun katsotaan konferenssin puhujia ja ko. liikkeen kansainvälistä johtajistoa, voidaan tehdä johtopäätös, että maailman helluntailiike on käytännössä nyt sulautunut karismaattiseen liikkeeseen ja hyväksynyt sen villejä oppeja. Johtajistossa ovat maailman merkittävät helluntaijohtajat. Myös Suomen helluntailiike on edustettuna sulassa sovussa sellaisten harhaopettajien, kuin em.

Kenneth Copelandin (jonka Leo Meller nosti yhdeksi ”tämän hetken näkijäksi” vain muutama vuosi sen jälkeen, kun tästä ensin oli varoitettu Paavo Hiltusen ja Mellerin yhteisessä kirjassa: Eksyttäjät, 1992. Copeland on selvästi ilmaissut mm., että katolinen kirkko ja paavi on kristikunnan ydin ja protestanttinen liike on jo turha), Cindy Jakobsin (Suomessa Nokiamissiossa vieraillut ja liikkeelle suuria profetoinut), Marilyn Hickeyn, Bill Johnsonin (Jeesus kulttuuri), Brian Houstonin (Hillsong), ym. kanssa.

Ehkä olet kuullut, kuinka puheissaan monet haikailevat ”alkuperäisen helluntain” tai alkuseurakunnan tilaan. Eräs Suomessa aikanaan tunnettu helluntailainen seurakuntajohtaja kertoi: ”Oma syvä kaipaukseni on löytää uudelleen alkuperäinen helluntai... Karsimaattisuudessa vaikuttaa kaksoisvirta, jonka toinen uoma on uudistava ja virvoittava ja toinen sovittava, puhdistava ja anteeksiantava... tässä kaksoisvirrassa haluan uida...”

Hän myös puhui karismaattisesta yhteydestä, kuinka ”olen sydämen yhteyden mies... alamme tulla sille sydämen yhteyden alueelle, joka minulle on sitä läheisintä”. Sydän liitetään Raamatussa usein tunteeseen. Karismaattinen liike korostaa kokemusta ja tunnetta tutkimisen kautta saatavan ymmärryksen sijasta.

Raamattu painottaa kuitenkin useassa kohdin ymmärryksen merkitystä: sanan kuulemista ja sen ymmärtämistä, vastaanottamista, omaa ajattelua ja siitä syntyvää päätöksentekoa, omaa sanan mukaista vakaumusta, myös varovaisuutta. Vielä on kristittyjä, meillä ja muualla, jotka muistavat 2.Tess.2:11 vakavan varoituksen ”Ja sentähden (siksi, koska totuus ei kelpaa) Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen...”

Uskotaan, että tällaiseen ”alkuperäiseen” vielä päästään ja se on Jumalan säätämä ”ennalleenasettaminen”, eli seurakunnan valtaan saattaminen maailmassa jo tässä ajassa. Mutta alkuseurakunnan tilanne ei ollut pelkästään kadehdittava. Väärien uskontojen opettajia vilisi Raamatun maissa jo Jeesuksen aikana ja ennenkin. Uskoon tulleiden erilaiset taustat synnyttivät jännitteitä jo seurakunnan alussa.

Tunnetuin kiista syntyi juutalaisten ja ei-juutalaisten välille juutalaisen lain noudattamisesta. Apostolien tekojen 21:20 mainintaa: ”Sen kuultuaan he ylistivät Jumalaa ja sanoivat Paavalille: 'Sinä näet, veli, kuinka monta tuhatta juutalaista on tullut uskoon, ja he ovat kaikki lainkiivailijoita'”, ei pidä käsittää yksipuolisesti positiivisena.

Emme siis lue, että ”he olivat lainkiivailijoita”, vaan että he olivat edelleen sitä. Heidän ylpeytensä esti heitä ymmärtämästä Jumalan armon koko mittaa. Paavalia, joka vastusti lain noudattamista osana pelastusta, siis jonakin ihmisen omana ansiona, karsastettiin muiden juutalaisten taholta ja hän joutui kuuluisaan kiistaan Pietarinkin kanssa, Gal.2:11. Vääriä evankeliumeja alkoi ilmestyä ja jo kirjoitettuja oikeita tekstejä vääristeltiin.

Kristinuskon vankkureilla pyrkivät etenemään ja hyötymään monet väärät profeetat. Gnostilaisuus haastoi Jeesuksen ja apostolisen opetuksen heti alussa. Monille juutalaisille ja ei-juutalaisille Jeesus kelpasi Vapahtajana vain, jos Hänet luettiin tavalliseksi ihmiseksi, jolle Jumala antoi voiman tulla muiden lunastajaksi. He pitivät pyhäinhäväistyksenä ajatusta, että Jeesus olisi samalla sekä Jumala, että ihminen. Tämä gnostilainen ajattelu nostaa päätään lisääntyvästi ajassamme.

Viime vuosina on julkaistu monia kirjoja, joissa tarkastellaan ”historian Jeesusta” tästä näkökulmasta: juutalaisena ihmisenä. Monessa tällaisessa kirjassa on hyvää taustatietoa Jeesuksen ajasta, tavoista ja Jeesuksen sanojen oikeasta merkityksestä. Mutta niissä ei paljon puhuta synnin ongelmasta ja Jeesuksen jumaluus sivuutetaan. Niihin raamatunkohtiin, jotka puhuvat Jeesuksesta Jumalana, ei pysähdytä. Eräs kirjailija katsoo, että oikea raamatunmukainen usko oli niillä juutalaisilla, jotka eivät tunnustaneet Jeesusta Jumalaksi vaan pelkästään ihmisvapahtajaksi. Nykyinen kristillisyys on taas hänen mukaansa tulosta Paavalin tulkinnoista.

Hän väittää, että Paavali oli riidassa Jerusalemin johtavien veljien kanssa luoden pohjan ei-raamatulliselle, kristilliselle uskonnolle pakanoita varten. Mitä siis Raamattu sanoo kristinuskon tulevaisuudesta Jeesuksen jälkeen? Luvataanko meille valtavia kansakuntien kääntymisiä, suuria stadionit täyttäviä herätyksiä ennen Kristuksen paluuta vaiko uskomusten sekavuutta ja sitä, että se ei koskaan ole eikä siitä koskaan tule maailmassa suosittua.

Monen kristillisessä historiassa mainitun ns. ”suuren herätyksen” jälkimainingeissa on havaittu, että herätyksen pysyvät tulokset jäivät aika vaatimattomiksi toiveisiin nähden. Näin esim. kuuluisa Walesin herätys 1800 -luvulla. Herätyksen keskushahmon, Evan Robertsin kerrotaan masentuneen pahasti tämän todettuaan. Meidän on siis vain hyväksyttävä Jumalan ilmoitus ”mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.”

Ihmisen syntisyys on niin syvällä ja niin hänessä kiinni oleva ominaisuus, että suuret massat eivät koskaan ole olleet eivätkä tule olemaan todiste joukkojen aidosta kääntymisestä. Mutta Jumala tuntee omansa. Nöyrästi me kukin voimme Hänen edessään vain ihmetellä, kuinka olemme saaneet sen armon, että olemme Jumalan kanssa samaa mieltä täydellisestä kelvottomuudestamme ja pienuudestamme Hänen pyhyytensä edessä. Kuinka ainoastaan Kristuksen sovitustyön kautta olemme sovitetut Jumalan kanssa tästä kaikesta.

Jumalan antamassa uskossa ihmisen ja ihmistoiminnan suuruus ja valta ei enää merkitse. Sillä ei ole asemaa, vaan ainoa valta ja suuruus on Kristuksen valta ja suuruus synnin yli. Ja siitä me kerskaamme, kuten Paavali sanoo Gal.6:14: ”Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!”

Kaiken edellä esitetyn, Raamatusta ja nykyisestä maailman kristillisestä toiminnasta otettujen esimerkkien pohjalta en voi uskoa valtaviin aitoihin herätyksiin ennen Kristuksen tulemusta. Kaikki sotii sitä vastaan, että monia nykyisiä ”herätyksiä” ohjaisi Pyhä Henki, joka on Totuuden Henki. Ei itse totuus, koska Jeesus Kristus on Totuus ja Pyhää Henkeä sanotaan Raamatussa Hänen Hengekseen. Sillä korostetaan Pyhän Hengen tehtävää ihmisen ajassa, joka on ilmaistu Joh. luvussa 16.

Luvusta käy hyvin ilmi, kuinka raamatunvastainen tämä Pyhää Henkeä korostava liike on, sillä ”mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään...” (13) ja ”Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille” (14). Pyhää Henkeä ei koskaan saa irroittaa yhden Jumalan kokonaisuudesta omaksi palvottavaksi ja etsittäväksi ”jumalaksi”, kuten nyt laajalti on tehty. Näin on avattu portti eksytykselle, joka tekeytyy jopa ”valkeuden enkeliksi”, 2:Kor.11:14.

Ilmestyskirjan luvuissa 2 ja 3 luemme Kristuksen kirjeistä seurakunnalleen. Monet tulkitsevat niiden tarkoittavan seurakunnan eri kausia historiassa. Tuo tulkinta ei liene aivan tuulesta temmattu. Kuinka hyvin viimeinen kirje Laodikean seurakunnalle osoitettu, kuvaakaan aikamme karismaattista, mahtipontista julistusta. Ilm.3:17 ”Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.

” Omilleen Herramme sanoo, Fil.3:20-21 ”Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.” Kol.3:2 ”Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.”

Juhani Aitomaa

http://www.kristitynfoorumi.fi/uskosalaisuus.html