Haku
Viimeisimmät aiheet
Eniten katsotut aiheet
Uskonto on ideologia, ja sitä täytyy saada kritisoida
3 posters
Sivu 1 / 1
Uskonto on ideologia, ja sitä täytyy saada kritisoida
Uskonto on ideologia, ja sitä täytyy saada kritisoida
13 tam 2017
Kirjoittanut Alan Salehzadeh
Maallikon silmissä uskonnot ovat ihmisten kirjoittamia. Niillä on ollut enemmän tai vähemmän roolia yhteiskunnan järjestäytymisessä historian eri vaiheissa ja maailman eri kolkissa. Uudet lait, jotka on arvioitu yhteiskunnassa tasa-arvoisemmiksi, ovat esimerkiksi kristityissä maissa renasanssin jälkeen syrjäyttäneet monet uskonnolliset lait.
Uudet uskonnot ovat kritisoineet vanhempaa, vallalla ollutta uskontoa ja esittäneet uusia toimintamalleja yhteiskunnalle. Välillä aiempi uskonto on yritetty poistaa myös aseellisesti.
Maallikon näkökulmasta uskonto on ideologia, siinä missä muutkin ideologiat: kommunismi, liberalismi, sosialismi. Sen vuoksi uskonnon kriittisen tarkastelun ei pitäisi olla kiellettyä, eikä siitä pidä suivaantua.
Kun kyse on islamista, ollaan Euroopassa tosi varovaisia. Halusin siksi muistuttaa, että ainakin Lähi-idässä islamia ja sen poliittista suuntausta sekä yhteiskunnallista ohjausta ollaan kritisoitu ja analysoitu ahkerasti. Sen seurauksena on syntynyt kymmeniä eri lahkoja islamiin. Vain muutamissa islamilaisten hallitsemissa maissa, kuten Saudi-Arabiassa ja Iranissa vuodesta 1979 lähtien, valtaapitävien uskonnollisen näkemyksen kritisointi johtaa kuolemantuomioon.
Suurin osa muslimeista vastustaa islamilaisia hallitusmuotoja ja toivoisi maahansa demokratiaa. Myös uskonnon epätasa-arvoisista kohdista keskustellaan kiivaasti. Uudistushenkiset muslimit haluavat korostaa islamin uskonnon oppien hyviä puolia, kuten kristinuskossa päätettiin tehdä renesanssin aikaan, ja näin modernisoida omaa yhteiskuntaansa.
Missä on uskonnollinen hallitusmuoto, siellä ei ole demokratiaa. Missä hallitusmuoto on sekulaarinen, siellä uskonnoilla on tilaa. Suomessa keskustelua uskonnoista pitäisi käydä asiapohjalta, eikä mustamaalaamalla tietyn ideologian kannattajia. Uskonnon oppien ja dogmien kriittinen tarkastelu ja niistä keskusteleminen on tervetullutta, mutta ideologioiden maltillisten seuraajien parjaamista tai leimaamista ei missään nimessä tule hyväksyä.
Alan Salehzadeh
https://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2017/01/13/uskonto-on-ideologia-ja-sita-taytyy-saada-kritisoida/
PS Kommnetit ovat lukemisen arvoiset - /arkikalusto
https://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2017/01/13/uskonto-on-ideologia-ja-sita-taytyy-saada-kritisoida/
PS Kommnetit ovat lukemisen arvoiset - /arkikalusto
arkikalusto- Viestien lukumäärä : 1900
Join date : 21.11.2013
Joukkoraiskaukset tulevat – kristityt eivät enää elä turvassa Euroopassa
Saarnaaja Leo Meller: Joukkoraiskaukset tulevat – kristityt eivät enää elä turvassa Euroopassa
Legendaarinen suomalainen saarnamies Leo Meller (s. 1942) vieraili puhumassa Turun Baptistikirkossa sunnuntaina 24. tammikuuta 2016.
http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/358729-saarnaaja-leo-meller-joukkoraiskaukset-tulevat-kristityt-eivat-enaa-ela-turvassa

Viimeinen muokkaaja, arkikalusto pvm La Loka 28, 2017 7:06 am, muokattu 1 kertaa
arkikalusto- Viestien lukumäärä : 1900
Join date : 21.11.2013
Vs: Uskonto on ideologia, ja sitä täytyy saada kritisoida
Mainittakoon, kuten Raamattu meitä kehoittaa: 1.Tessalonikalaiskirje:
5:21 mutta koetelkaa kaikki, Raamatun kokonaisvaltaisella
ilmoituksella!
5:21 mutta koetelkaa kaikki, Raamatun kokonaisvaltaisella
ilmoituksella!
arkikalusto- Viestien lukumäärä : 1900
Join date : 21.11.2013
Vs: Uskonto on ideologia, ja sitä täytyy saada kritisoida
Mikähän h e n k i Melleriä oikein puhuttaa?
Ei ainakaan Raamatun Jumalan Henki.
Ei ainakaan Raamatun Jumalan Henki.
Hellevi Raitosalo- Viestien lukumäärä : 434
Join date : 23.10.2013
Vs: Uskonto on ideologia, ja sitä täytyy saada kritisoida
Missä on uskonnollinen hallitusmuoto, siellä ei ole demokratiaa. Missä hallitusmuoto on sekulaarinen, siellä uskonnoilla on tilaa. Suomessa keskustelua uskonnoista pitäisi käydä asiapohjalta, eikä mustamaalaamalla tietyn ideologian kannattajia. Uskonnon oppien ja dogmien kriittinen tarkastelu ja niistä keskusteleminen on tervetullutta, mutta ideologioiden maltillisten seuraajien parjaamista tai leimaamista ei missään nimessä tule hyväksyä.
Hellevi- Viestien lukumäärä : 1761
Join date : 13.11.2017

» Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.
» VALTAKUNNANSYYTTÄJÄN IDEOLOGIA
» Sinun täytyy syntyä uudesti
» Totaalinen ideologia ja vallankäyttö - mitä Stalinista pitäisi oppia?
» Miksi kristillistä moraalia kaadetaan? Gender-ideologia ja aikamme taistelu

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
» Sanan saarna vähenee ja tunnelma lisääntyy
» C.O. Rosenius // Katso, käsiini olen minä sinut piirtänyt. Jes. 49:14.
» Tapio Puolimatka // WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus
» Frank Mangin profeetallinen viesti Ruotsille: "Herää!"
» Mauri Viksten // Sota on Herran
» Olavi Peltola //Olenko minä sinulle rakas?
» Olavi Peltola // Kärsimys ja Jumala
» Jobin kirja: Kärsimyksen keskellä