Pitääkö opetuslapsipiirissä ja kirkossa aina olla petturi?

Pitääkö opetuslapsipiirissä ja kirkossa aina olla petturi?


Tämä järkyttävä kysymys heräsi, kun luin Johanneksen evankeliumia. Siinä Jeesus sanoo mm. näin:

"Itsehän minä teidät valitsin, kaikki kaksitoista. Silti yksi teistä on Saatana" (Joh. 6:70).

Tiedämme, että ilman Juudaksen kauhistuttavia tekoja ja elämänkohtaloita, Jeesuksen kuolinsuunnitelma ei olisi toteutunut, ja sovitus olisi jäänyt. Tämä on hyvin inhimillinen päättly, mutta sen pohja on VT:n ilmoituksessa, jossa Jumalan suunnitelma ilmoitetaan.

Pietari sanoo helluntaisaarnassa Jeesuksen kuolemasta "niin kuin oli suunnitellut ja ennalta nähnyt" (Alkukieli puhuu paljon voimakkaammin Jumalan muuttumattomasta päätöksestä.)

Juudaksen hirveä syyllisyys syntyi ja pysyi tästä Jumalan suunnitelmasta huolimatta. Se ei ollut "lieventävä asianhaara". Näin piti olla, näin piti käydä.

Toinen kautta aikojen ajankohtainen näkökulma Joh. 6:70:een sekä evankeliumin lukuun 13 on tämä: Pitääkö kirkossa aina olla petturi?

Tämä on mahdollista ja todennäköistä. Ensimmäisissä seurakunnissa oli petturinsa. Kautta kirkon historian on ollut näin. Vakavin muistutus oli Juudas Iskariot.

Entä tämän päivän kirkossa ja kirkoissa?

Tiililä avasi kirkkokansan silmiä näkemään tämän todellisuuden kymmeniä vuosia sitten meidän kirkossamme. Kriittisen eksegetiikan paljastaminen on myös jo jatkunut pitkää, ja aivan uusia myönteisiä näkökulmia on saatu raamatuntutkimukseen.

Yksittäiset kirjoitukset, henkilöt ja lehdet ovat ylläpitäneet harhoista varoittavaa ja perinteistä kristillistä, uskontounnustuksemme mukaista uskoa säilyttävää toimintaa. Kirstikansan rukoukset nousevat herran eteen, ja seurakuntien ja järjestöjen monien Jeesukseen uskovien työ evankeliumin hyväksi lähellä ja kaukana on tukenut uskontotuuksien omaksumista ja säilyttämistä.

Joskus kirkon johto älähtää profeetallisesti eri asioista. Olemme kuulleet Simojoen ymmärtäväisestä kannanotosta siitä, että esim. perinteisen virkanäkemyksen kannalla olevat saisivat säilyttää omantunnon ja toiminan vapautensa.

Mutta otsikon asiaa on kysyttävä paljon laajemmin kuin yhden erimielisyyden suhteen.

Uskova kysyy, miksei kirkko voisi yksimielisesti toimia evankeliumin eteenpäin menemiseksi? Samalla hän tietää, että alttareillamme on ateisteja, jotka itse myöntävät tilanteensa. He tarvitsevat esirukoilijoita palatakseen elävän Herran tykö. Esirukoukset voivat myös estää heidän levittämänsä harhan tuhoja.

Kirkko vastoin parasta tietoaan antaa heidän toimia kaikessa rauhassa. toisen, vieraan tai "tuntemattoman" Jumalan julistaminen ei tunnu kirkkoa hätkähdyttävän. Tosin arkkipiispan ja kirkkohallituksen kannanotto hedelmöityslain suhteen sekä Porvoon piispan terävä kritiikki yliopistoeksegetiikastamme ja Ruotsin kirkon homokannanotoista ovat olleet - sanoisinko "siunattuja poikkeuksia" kirkkomme johdon taholta.

Entä maailmanlaajasti? Olemme juuri lukeneet syvästi mitäänsanomattomia viestejä KMN:n Brasilian yleiskokouksesta lehdistä. Politiikkaa ja yhteiskunta-ajattelua riittää. Jopa ollaan valmiit repivään maailmanpolitiikkaan syyttämällä USA:ta - sen kirkkojen johtajien toimesta ilman ensimäistäkään historiallisesti pitävää perustetta, eli siis suorastaan valheellisesti.

Niukankin lehtiaineiston pohjalta esimerkkejä voisi ottaa useampia. Mitä kokouksella oli sanottavaa maailmanlähetyksestä? Jäämme odottelemaan tarkempia viestejä, mutta toistaiseksi evankeliumista ja lähetyksestä ei ole kuulunut mitään. Tilanne on ollut sama jo vuosikausia. Uskontodialogia on kehotettu harjoittamaan ja vähemmistöjen asemaa on nostettu esiin, ja tuomiot ovat sadellee riveillä ja rivien välillä tiuhaan tahtiin niitä kohtaan, jotka haluavat pysyä perinteisellä kristillisellä linjalla uskossa ja toiminnassa sekä lähteä politiikkaan luomisjärjestysten pohjalta.

Samalla kuitenkin Kristuksen maailmanlaaja kirkko kasvaa, lähetys etenee, uusia seurakuntia perustetaan uusille alueille. Asialla ovat pitkälti ns. evankelikaalit, jotka eri tunnustuksiin sitoutuneina sekä kirkon yhteistä tunnustusta korottavina ainakin toistaiseksi miehittävät huomattavin osin myös monien ekumeenisten ja / tai konsiliaaristen lähetysjärjestöjen ja kirkkojen lähettipaikat.

On ilmeistä, että mitä suuremmaksi konsiliaarisen (Kirkkojen Maailmanneuvoston, KMN, ja Luterilaisen maailmanliiton, LML vaikutus paisuvat yhteistyökirkoissa, sitä vähempi osa lähetystyöntekijöistä motivoi lähetystyönsä Jeesuksen pelastavan evankeliumin viemisellä niille, jotka eivät ole sitä vielä koskaan kuulleet ja niille, jotka ovat kaukana lähimmistä evankeliumia julistavista seurakunnista.

Näitä evankeliumia tarvitsevia on sekä täysin koskemattomilla alueilla että siellä, missä lähetystyötä on tehty jo kauan. Usein juuri hieman vanhempien kirkkojen uusista työntekijöistä tulee innokkaita konsiliaristeja, joilla tärkeintä uskossa on jokin muu, kuin Jeesus, evankeliumi, ilmoitus ja pelastussanoman auttaminen eteenpäin.

Jeesusta emme saisi pettää, Lähetyksen Herraa, emme Jumalan sanan ilmoitusta Jeesuksesta ainoana pelastajana, Kristuksen kirkkoa, tarkoitan tässä hänen maailmanlaajaa seurakuntaruumistaan, jossa kaikki uskovat ja kastetut ja vain he ovat jäseninä, unohtamalla kolmiyhteisen Jumalan ja hänen ilmoituksensa ja pelastustekonsa niin kuin nyt näyttää monilla tahoilla kirkoissa käyvät.

**sanojen vahvennus ja alleviivaukset arkikalusto**

http://juhasini.mbnet.fi/Systeologia/T_Pitaako%20olla%20petturi.htm