Rakkauden nälkä - nykyajan vääristyneet rakkauskäsitykset

Rakkauden nälkä - nykyajan vääristyneet rakkauskäsitykset

Jukka Norvanto
(puhe Temppeliaukion kirkossa)



Kukapa ei kaipaisi sitä, että joku tulisi lähelle ja vakuuttaisi rakkauttaan. Rakkauden nälkää on jokaisella ihmisellä. Jokainen kaipaa toista ihmistä vierelleen. Rakkauden nälkä ei ole siis mikään uusi ilmiö. Jotakin samaa voitaisiin sanoa myös raamattutunnin jälkimmäisestä osasta: nykyajan vääristyneet rakkauskäsitykset. Tuskinpa ne rakkauskäsitysten vääristymät, joita nykyisestä maailmasta voimme havaita, ovat vain oman aikamme tuotetta. Ihmiskunta on alkulankeemuksesta asti etsinyt omaansa ja muistellut kärsimäänsä pahaa.

Ajattelen, että vaatisi perusteellista tutkimusta selvittää, mikä. nykyisissä rakkauskäsityksissä on omaleimaista ja erilaista kuin kaikkina aikaisempina vuosisatoina vallinneissa rakkauskäsityksissä. Tässä raamattutunnissa en ryhdy sellaiseen arviointiin. Esille on kuitenkin syytä nostaa yksi asia, joka selvästi näyttäisi olevan nykyään toisin kuin aikaisempina vuosisatoina.

Jos näet omasta ajastamme etsii seikkoja, jotka näyttävät olevan uuttaa ihmiskunnan historiassa, niin uutta eivät liene niinkään rakkauden vääristymät sinänsä kuin niiden saama julkisuus. Median avulla tässä maailmassa leviävät niin hyvät kuin pahatkin asiat nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Ja koska jostakin syystä tunnemme viehtymystä saada tietoa mieluummin sensaatioista kuin uskollisuudesta arkielämän tehtävien hoitamisessa, Jumalan tahdon vastaiset tapahtumat ja valinnat saavat myös mediassa eniten huomiota.

Median valtava paine vaikuttaa myös kristittyjen asennoitumiseen. Se, mikä aikaisemmin oli selvästi väärin ja pahuutta, alkaa tuntua yhä oikeammalta, mitä enemmän siitä puhutaan.

George Orwellin klassikkokirjassa 1984 sekä Aldous Huxleyn Uljaassa uudessa maailmassa toistuu yhä uudelleen ajatus tiedotusvälineiden vallasta. Kun jotakin asiaa toistetaan muutama kymmenentuhatta kertaa, sitä aletaan pitää totuutena. Pelkkä toisto saa siis ihmiset muuttamaan mieltään ja uskomaan, mitä heille sanotaan. Sen mielipidemuokkaajat ovat toki tienneet kautta aikain.

Tiedon kulun nopeutuminen on muuttanut elämäämme nopeasti, ja voi hyvin olla, että se on osaltaan edesauttanut monien vääristymien esiin marssia, jos kohta tiedon kulku on myös mahdollistanut hyvän uutisen eli evankeliumisen levittämisen yhä nopeammin yhä useamman ihmisen ulottuville.

En siis ryhdy tässä yhteydessä tämän tarkempaan aikamme ja menneisyyden välisten eroavuuksien analysointiin. Sen sijaan koetan aluksi pohdiskella, minkälaisia ajatuksia rakkaudesta Raamatusta nousee esiin. Kun omaa aikaamme vertaa niihin, huomaa ehkä myös sen, millä tavalla rakkauskäsitykset ovat omana aikanamme vääristyneet.

Raamattu sanoo, että Jumala on rakkaus. Sehän tarkoittaa sitä, että kaikkea, mitä Jumala tekee leimaa hänen rakkautensa ihmistä ja luomakuntaa kohtaan. Jumalan toiminnan motiivina on rakkaus. Sen totuuden Jumalasta Raamattu siis paljastaa.

Kun siitä näkökulmasta tutkimme Jumalan tekoja Raamatussa, ymmärrämme, että rakkaudesta hän loi maailman ja myös ihmisen. Rakkaus oli ohjaamassa hänen toimiaan silloinkin, kun hän karkotti langenneen ihmisen paratiisista, sillä synnistä osalliseksi tulleen ihmisen ei ollut syytä syödä elämän puusta ja elää ikuisesti.

Rakkaus ohjasi Jumalaa silloinkin, kun hän antoi Nooan aikaisen maailman hukkua vedenpaisumukseen. Rakkaus sai aikaan sen, että Jumala kutsui Abrahamin Kaldean Urista ja teki tästä valitun kansan esi-isän. Rakkaus sai aikaan sen, että Jumalan lähetti profeettoja kansansa keskuuteen kertomaan sille, missä se oli kulkenut harhaan. Ja rakkaus sai aikaan senkin, että Jumalan oma Poika tuli ihmiseksi ja kärsi rangaistuskuoleman puolestamme ristillä sekä voitti ylösnousemuksellaan kuoleman, Saatanan ja synnin vallan. Rakkaus sai aikaan sen, että apostolit lähetettiin viemään pelastuksen sanomaa kaikkialle maailmaan. Ja Jumalan rakkaus saa aikaan sen, että koko ihmiskunta joutuu kerran viimeiselle tuomiolle Jeesuksen tuomittaviksi, joko taivaaseen tai helvettiin.

Raamatusta Jumalan rakkaus paljastuu myös siten, että hän pitää sanansa loppuun asti. Rakkaudessaan meitä kohtaan hän on huolehtinut myös siitä, että hänen sanansa on säilynyt omaan aikaamme asti, niin että voimme oppia tuntemaan Jeesuksen Kristuksen ja päästä Jumalan lapsiksi.

Ehkäpä aiheemme kannalta oleellisinta on kuitenkin se, mitä Johannes sanoo 1. Joh. 2:4-5:ssa: "Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään."

Jumalan rakkaus saavuttaa siis silloin ihmisessä päämääränsä, kun ihminen suuntaa elämänsä Jumalan tahdon mukaan eli ottaa ohjenuorakseen Jumalan käskyt. Se tarkoittaa siis sitä, että ihminen alkaa toimia alkulankeemuksen vastaisesti. Sen sijaan, että hän pitäisi tunteitaan tai päätelmiään ohjenuoranaan, hän antaakin Jumalan tahdon ohjata elämäänsä.

Tämä meidän kannattaa huomata nyt aivan erityisesti. Rakkaus näkyy Jumalan tahdon kunnioittamisena. Kääntäen se tarkoittaa sitä, että ellen etsi elämässäni Jumalan tahtoa, en silloin myöskään rakasta.

Tiedät varmaankin hyvin, että nykyaikana emme halua ajatella, että Jumala on rakkaus eli että Jumalan toiminta määrittää meille sen, mitä rakkaus on. Sen sijaan omana aikanamme yhä useammin tahdomme ajatella, että rakkaus on Jumala. Ei ole ollut vaikea nähdä, mitä siitä on seurannut. Toiminnan ja valintojen lähtökohdaksi onkin tullut viime kädessä se, mikä ihmisestä tuntuu hyvältä. Niinpä joku sanoo rakkauden vaikuttaneen sen, että hänen oli hylättävä puolisonsa ja otettava itselleen paremmalta tuntuva kumppani. Silloin rakkaus korvaa Jumalan tahdon olla uskollinen puolisolle ja kärsiä tämän rinnalla erämaan kuivuudessakin.

Ei ole vaikea nähdä, mitä on seurauksensa siitä, kun rakkaus nostetaan jumalaksi. Siitä tulee epäjumala, joka turmelee ja tuhoaa elämää ympärillään, niin kuin kaikki muutkin epäjumalat tekevät.

Minusta näyttää siltä, että suurin oman aikamme rakkauden vääristymistä onkin vallitseva ymmärrys itse rakkaudesta. Rakkaudesta on tullut se, joka määrittelee myös oikean ja väärän. Kun kymmenvuotiaalta lapselta kysytään, mikä on oikein ja mikä väärin, hän saattaa aivan vilpittömästi vastata oikean olevan sitä, mikä tuntuu hyvältä ja väärän sitä, mikä tuntuu pahalta. Usein tosin tuntuu siltä, etteivät vanhemmatkaan kovin toisella tavalla ajattele. Hyvältä tuntuminen riittää kovin usein perusteeksi toimillemme ja valinnoillemme.

Se on ikävää, sillä ihminen ei ole sitä, mitä hän syö, vaan sitä mitä hän valitsee.

Kovinpa harvoin mediassa asetetaan edes kyseenalaiseksi julkimoiden toilailua, kun he rakkauteen vedoten vaihtavat puolisoaan. Rakkauden nimissä on oikeus hylätä ihmiset, joiden kanssa on luvattu kestää niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä.

Rakkaus näyttäisi olevan siis jonkinlainen orava, joka pomppii puusta puuhun, niin ettei katsoja voi olla koskaan oikein varma, missä se on milloinkin menossa.

Palatkaamme jälleen Raamatun äärelle katsomaan, missä valossa rakkaus näyttäytyy sen sivuilla.

Kun raamattutunnin aiheena on rakkauden nälkä ja rakkauskäsitysten vääristymät, on selvää, että ajattelemme useimmiten ennen muuta sukupuolielämää tai seksiä, vaikka rakkauden vääristymiä toki on nähtävillä muillakin elämänalueilla. Jos joka viikko uhraamme miljoonia euroja sille toivolle, että voittaisimme miljoonan, kun oikeat numerot osuvat kohdalleen, niin voi täydellä syyllä pohtia myös sellaisen elämän järkevyyttä. Himo rahaa kohtaan on myös osoitusta vääristyneestä rakkaudesta. Kertoohan se viime kädessä siitä, mistä ihminen kuvittelee löytävänsä onnensa.

Rakkauden nälkä näyttäytyy useimmiten kaipuussa läheisiin ihmissuhteisiin. Kun sellainen, läheisyyteen suostuva ihminen löytyy, tunteet valtaavat mielen niin, että kysymys oikeasta ja väärästä unohtuu. Oikeaksi muuttuu se, mikä tuntuu hyvältä.

Jumala on Raamatussa kertonut ihmiselle, miten tämän tulisi elää ollakseen parhaalla tavalla hyödyksi niin lähimmäisilleen, itselleen kuin Jumalan valtakunnallekin. Tämä näkökulma merkitsee myös sitä, että ihminen siirtyy seksuaalikysymyksessäkin pois keskuksesta. Lopultakaan tässä maailmassa ei ole tärkeintä se, mitä ihminen saa tai mitä ihmiselle kuuluu. Ihminen ei ole milloinkaan ollut maailman keskus, vaikka hän on alkulankeemuksesta saakka niin kuvitellut.

Se, mitä Raamattu sanoo ihmisen seksuaalisuudesta ja sen toteuttamisesta, on tarkoitettu Jumalan ihmisille opastukseksi, jotta he senkin lahjan avulla voivat kirkastaa Jumalan kunniaa. Jumalan kunnian kirkastaminen on koko maailmankaikkeuden tarkoitus. Jumala on sen alku, tarkoitus ja päämäärä.

Raamatullinen seksuaalietiikka eroaakin kaikesta muusta etiikasta juuri tarkoituksensa ja päämääränsä vuoksi. Lähtökohtana ei olekaan ihminen, vaan Jumala. Kaikki, mitä ihmisessä on, on alun perin luotu Jumalan kunniaksi. Siksi luomiskertomuksessa sanotaan myös ihmisen luomisen jälkeen näin 1 Moos 1:31:ssa: "Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää."

Kaikki, mitä Jumala oli tehnyt, oli hyvää. Hyvää oli siis myös se, että ihminen oli luotu mieheksi ja naiseksi. Hyvää taas Raamatun mukaan on se, mikä kirkastaa Jumalan kunniaa.

Jumalan kunnia kirkastuu näin siinä, että ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi.

Jo pelkästään tästä totuudesta on valtavasti seurauksia myös omaan elämäämme. Se, että olet mies, on Jumalan antama lahja. Siksi miehen ei tarvitse hävetä miehuuttaan eikä vastaavasti naisen naiseuttaan. Kristillisissä piireissä olemme sellaiseenkin langenneet kovin usein. Niinpä, kun luemme esim. Laulujen laulusta eli Korkeasta veisuusta jakeita, joissa vain yksinkertaisesti iloitaan siitä, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja siitä, että he tuntevat vetoa toistensa puoleen, tulemme helposti jotenkin vaivautuneiksi. Kaiken kaikkiaan Raamattu on paljon seksuaalimyönteisempi kirja kuin useimmat sen lukijoista.

Seksuaalisuus on Jumalan keksintöä, ja siksi siitä iloitseminenkin on kiitoksen antamista Jumalalle eli hänen kunniansa kirkastamista. Itse asiassa kaikki Jumalan antamat lahjat tuovat ihmiselle iloa. Jumala ei ole suinkaan ilon pilaaja vaan ilon antaja.

Kuten hyvin tiedämme, luomisen ilon ja täydellisyyden kuvauksen jälkeen Raamattu kertoo myös siitä ikävästä, joka maailmaan tuli, kun ihminen tahtoi tulla Jumalan vertaiseksi. Raamatun kolmas luku kertoo tapahtumasta, jota tahdon kutsua syntiinnousemuskertomukseksi. Siinähän kerrotaan ihmisen halusta nousta Jumalan rinnalle. Siinä siis kerrotaan siitä, kuinka ihminen ottaa omat ajatuksensa, tunteensa ja himonsa valintojensa mittapuuksi Jumalan ilmoittaman tahdon sijasta.

Syntiinnousemuskertomuksessa kerrotaan myös siitä, kuinka ihminen tahtoi väistää vastuutaan tekemisistään ja sälyttää syyn jonkun toisen kannettavaksi. Mies syytti vaimoa ja vaimo käärmettä. Syyllisyyden taakan kantaminen oli ihmiselle liian raskasta.

Tuon tapahtuman jälkeen kaikki ihmisessä alkoi vääristyä, myös hänen seksuaalisuutensa. Kovin pitkään Raamattua ei tarvitse lukea eteenpäin, kun näkee esimerkkejä niin moniavioisuudesta, prostituutiosta, raiskauksista kuin muistakin seksuaalisuuden vääristymistä.

Kun Jumala oli vapauttanut Israelin kansan Moosesta käyttäen Egyptin vankeudesta, hän alkoi ensimmäisessä mahdollisessa paikassa opettaa kansalleen, miten sen tulisi vastaisuudessa elää. Kansa oli noin vuoden ajan leiriytyneenä Siinain vuoren juurella, jotta Jumala voisi opettaa sille, miten Jumalan kansan tulee elää, jotta se kirkastaisi toimillaan Jumalan kunniaa. Jumalan lain noudattaminen toisi myös iloa ja elämää kansan elämään. Jumala laki auttaisi kansaa pysymään hengissä ja myös välttämään monia vaaroja, joita elämä tässä maailmassa tuo tullessaan. Jumalan laki oli kuin pimeässä vaeltaville annettu taskulamppu, joka auttoi heitä löytämään oikean reitin.

Jumalan antamassa laissa oli paljon jumalanpalveluselämää koskevia lakeja, jotka auttoivat Israelin kansaa näkemään, millaista pelastusta he ja koko Jumalasta eroon ajautunut ihmiskunta tarvitsee. Siksi rituaalilaissa oli säädöksiä jopa siitä, miten tahattomasti tehdyt synnin voitiin saada anteeksi. Rituaalilain yksityiskohtaiset ohjeet viittasivat Herran Jeesuksen täydellisyyteen ja hänen valmistamaansa kertakaikkiseen sovitukseen.

Rituaalilain lisäksi kansa sai monia ohjeita siitä, miten sen tulee elää suhteessa lähimmäisiinsä. Niistä säädöksistä paljastuu myös se, että kansa joutuisi kiusauksiin alkaa harrastaa asioita, jotka olivat enemmän tai vähemmän hyväksyttyjä muiden kansojen keskuudessa. Niinpä, kun 3 Moos 18:ssa ryhdytään antamaan säädöksiä kielletyistä sukupuolisuhteista, johdannoksi todetaan 3 Moos 18:2-3:ssa näin: "Herra sanoi Moosekselle: 'Sano israelilaisille: Minä olen Herra, teidän Jumalanne. Älkää noudattako entisen asuinmaanne Egyptin tapoja älkääkä ruvetko seuraamaan niitä tapoja, joita noudatetaan Kanaaninmaassa, minne minä teidät vien. Älkää eläkö vieraiden kansojen tapojen mukaan.'"

Kansa oli tulossa Egyptistä ja oli matkalla kohti Kanaaninmaata. Kummallakaan suunnalla ei ollut eletty, niin kuin Herran kansan tulee elää. Siksi Jumala aivan aluksi sanoo: "Minä olen Herra, teidän Jumalanne." Näin hän erottaa oman kansansa muista kansoista. Ja omalle kansalleen hän antaa säädöksiä, jotka erottivat sen muista kansoista. Jumalan kansan tuli myös elämällään palvella Herraa.

Säädöksistä paljastuu, että kansa joutuisi kohtaamaan niitä asioita, joita he olivat nähneet Egyptissä ja joita tulisi vastaan myös Kanaaninmaassa. Niiden kansojen keskuudessa oli raiskattu ihmisiä, siellä oli harrastettu esiaviollisia, avioliiton ulkopuolisia ja myös homoseksuaalisia suhteita sekä myös sukurutsausta eli insestiä ja jopa eläimiin sekoamista.

Ne kaikki olivat jotakin sellaista, mitkä eivät sen enempää kirkastaneet Jumalan kunniaa kuin lisänneet kansan hyvinvointiakaan. Päinvastoin. Kielletyistä sukupuolipuolisuhteista annettujen säädösten jälkeen kerrotaan, mitä Jumala niistä ajatteli 3 Moos 18:26-28:ssa: "Pitäkää sen tähden minun lakini ja käskyni. Älköön kukaan teistä, olipa hän pysyvä asukas tai teidän keskuudessanne asuva siirtolainen, tehkö mitään näistä iljettävistä teoista. Kaikkia näitä iljetyksiä ovat sen maan entiset asukkaat tehneet, ja näin he ovat saastuttaneet maansa. Älkää te siis teoillanne saastuttako maata, ettei se oksentaisi pois teitäkin, niin kuin se oksentaa entiset asukkaansa."

Jumala sanoi koko maan saastuvan sellaisista teoista. Hän ei siis sanonut, että kiellettyjen sukupuolisuhteiden harrastaminen turmelisi vain ihmisiä vaan hän sanoi, että niiden turmeleva vaikutus kohdistuisi koko maahan. Jumala oli antanut luvatun maan kansalleen omaksi. Siksi hän varoittaa kansaa turmelemasta sitä. 5 Moos:n kirjan ankarassa laissa sukupuolisiveellisyyden rikkomisesta säädettiin kuolemantuomio.

On tietenkin selvää, ettei omassa yhteiskunnassamme kaikkia Mooseksen lain kieltämiä asioita enää pidetä rangaistavina, vaikka toki vielä Suomessakin 1700-luvulla tuomittiin ihmisiä kuolemaan esiaviollisista suhteista. Mutta olennaista ei olekaan se, miten yhteiskunnassa näihin asioihin suhtaudutaan, vaan se, mitä Jumala asioista ajattelee.

Sukupuolisiveellisyyttä ja muitakin elämän alueita koskevissa säädöksissä on koko ajan kysymys Jumalan kansan ja Jumalan välisestä suhteesta. Rikkomalla Jumalan säädöksiä vastaan kansa ja niin myös jokainen yksityinen ihminen todellisuudessa tuhoaa myös itseään.

Tämä todellisuus ei ole muuttunut miksikään, vaikka tuhansia vuosia näiden säädösten antamisesta onkin kulunut. Jumala ei muutu miksikään. Ei sellainen teko, jonka hän on aikaisemmin sanonut saastuttavan koko maatakin, muutu yhtäkkiä - meidän elinaikanamme - sellaiseksi, että se alkaisikin kirkastaa Jumalan kunniaa.

Edellä kuvatun tapaista, Jumalan tahdon etsimiseen suuntautuvaa elämää onkin pidetty kristittyjen keskuudessa enemmän tai vähemmän itsestäänselvyytenä jo alkuseurakunnasta alkaen. Niinpä myös UT:ssa varoitetaan siellä täällä haureuden synnistä.

Paavali kirjoittaa esim. 1 Kor 7:2-5:ssa: "...mutta haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa. Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne."

Paavali on realistinen. Hän tietää, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, mistä johtuu se, että haureuden synnin välttämiseksi kristittyjen tulee mennä naimisiin. Hieman aikaisemmin hän vielä perustelee asiaa näin 1 Kor 6:18-20:ssa: "Pysykää erossa haureudesta! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!"

Näin myös UT:ssa selvästi ilmaistaan, että kun kristitty pohtii, miten hänen tulee käyttää ruumistaan, hän ajattelee asiaa Jumalan kunniasta käsin. Ja niin kuin kirjeestä kävi ilmi, nimenomaan Saatana pyrkii siihen, että kristityt käyttäisivät ruumistaan Jumalan tahdon vastaisella tavalla. Siveellisyydessä on siis koko ajan kysymys hengellisestä taistelusta.

Olennainen kysymys kuuluukin, miksi nykyaika olisi tässä suhteessa jotenkin erilainen kuin aikaisemmat kristilliset vuosisadat. Ajattelemmeko me todellakin, että Saatana olisi lakannut kiusaamasta ihmisiä ja että Jumala olisi yhtäkkiä alkanutkin hyväksyä sellaista, minkä hän Raamatussa selvästi ilmoittaa olevan väärin?

Raamatun kolmannessa luvussa käärme eli Saatana sai ihmisen haluamaan Jumalan vertaisuutta. Saatana ei pakottanut ihmistä ottamaan kiellettyä hedelmää, mutta sai aikaan sen, että hedelmä alkoi tuntua ihmisestä vastustamattomalta, sellaiselta, joka piti välttämättä saada. Niinpä ihminen korotti itsensä mielessään Jumalan rinnalle, otti hedelmän ja söi.

Nykyaikana on taustalla sama ihmisen korotusajatus. Ihminen ei tahdo kenenkään kertovan hänelle, mitä hän saa tehdä. Hän tahtoo itse päättää. Hänelle on kauhistus ajatella, että Jumalalla olisi jotakin sanottavaa jopa siitä, mitä hän ruumiillaan tekee.

Toisaalta, kuten alussa totesinkin, jos ajattelemme omaa aikaamme ja kaikkea sitä vääristyneisyyttä, mitä siinä näemme, on aivan oikein sanoa, ettei tässä kaikessa ole mitään uutta. Sodoman asukkaat tahtoivat jopa raiskata Lootin luo tulleet enkelit. Jo silloin pieniä lapsia uhrattiin hedelmällisyysjumalalle paremman taloudellisen menestyksen toivossa. Tuomarien kirjan 19. luvusta voi lukea, kuinka eräänkin kaupungin asukkaat tahtoivat raiskata kaupunkiin tulleen miehen ja kun eivät siinä onnistuneet, he raiskasivat kuoliaaksi heille annetun naisen.

Ihmisen pahuus ja ns. uusi moraali, josta omana aikanamme usein puhutaan seksuaalisen vapauden nimissä, ei siis ole missään mielessä uutta, vaan yhtä vanhaa kuin ihmiskunta. Sen sijaan uutta näyttäisi olevan se, että kristitytkin alkavat pohtia, josko sittenkin vääryys olisi Jumalankin mielestä muuttunut oikeaksi, kun siitä niin paljon puhutaan ja sitä niin usein toistetaan.

Palataanpa vielä tilanteeseen, jossa Jumala antoi kansalleen lain Siinailla. Ensinnäkin laki annettiin vasta sen jälkeen, kun Jumala oli jo pelastanut kansansa Egyptistä. Siinä vaiheessa, kun israelilaiset olivat olleet Egyptissä, heidät oli pelastanut karitsan veri, ja nyt he olivat olleet jo hyvän tovin matkalla kohti luvattua maata. Jumala ei siis antanut lakiaan alun perinkään siksi, että ihmiset voisivat sen avulla pelastua eli päästä vapauteen turmiovalloista. Sen sijaan hän antoi lakinsa kuolemasta ja orjuudesta pelastuneille ihmisille, jotka olivat uskoneet hänen lupauksiinsa. Mooseksen laki annettiin siis elämänohjeeksi pelastuneille ihmisille.

Laki annettiin orjuudesta pelastuneille ihmisille. Jumala antaa lain ihmisille, jotka nyt - ensimmäistä kertaa elämässään - saattoivat iloita vapaudestaan, kun pakkotyö oli päättynyt. Heille Jumala antaa täydellisen lakinsa varjellakseen heidän vapauttaan.

Sillä eikö vapaus tarkoita ennen muuta sitä, että ihminen saa tilaisuuden ilmaista sanoillaan ja teoillaan sitä, mitä hän todella on!

Ihminen on vapaa silloin, kun hän elää sellaista elämää, jollaista Jumala alun perin tarkoitti ihmiselle. Ihminen on sitä, mitä hän valitsee.

Jumalan laki on vapauden laki, koska se varjelee elämää ja antaa meille mahdollisuuden elää sitä todellista vapautta, johon Jeesus Kristus on ristinkuolemallaan meidät lunastanut.

Ihmisestä itsestään nousevien himojen ja halujen mukaan toimiminen puolestaan ei ole vapautta. Se vie ihmisen synnin orjuuteen.

Raamatusta nousevassa seksuaalietiikassa on lopultakin kysymys siitä, rakastammeko me Jumalaa. Tahdommeko pyrkiä elämässämme siihen, minkä tiedämme olevan oikein Jumalan sanan perusteella vai pidämmekö omaa tahtoamme kaiken mittarina?

Kysymys Jumalan rakastamisesta vie meidät suoraan kysymykseen kristityn kilvoittelusta. Kovin hyvin tiedämme, että kilvoittelumme on vajavaista. Siksi me myös lankeamme. Siksi on hyvä muistaa, mitä Paavali kirjoitti nuorelle Timoteukselle 1 Tim 4:10:ssa: "Siksihän me näemme vaivaa ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien."

Minua tässä jakeessa lohduttaa ennen muuta tuo sana varsinkin. Olen pohtinut, miksi Paavali kirjoitti niin.

Timoteus oli seurakunnan työntekijä, jonka Paavali asetti muiden uskovien esikuvaksi. Juuri sellaisen ihmisen, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi jo tietää, miten elää, on joskus kaikkein vaikeinta uskoa anteeksi lankeemuksiaan. Siksi Paavali sanoi Jumalan olevan aivan varsinkin uskovien pelastaja. Varsinkin uskovat tarvitsevat sitä sanaa. Sillä yksikään ihminen ei omassa varassaan kestä Jumalan pyhyyden edessä. Kaikki me tarvitsemme itsemme ulkopuolella olevaa Vapahtajaa.

Se, joka seisoo, katsokoon, ettei kaadu. Ehkäpä niitä varten, jotka ajattelivat kykenevänsä seisomaan, Jeesus sanoi aiheeseemme liittyen näinkin Matt 5:27-28:ssa: "Teille on opetettu tämä käsky: 'Älä tee aviorikosta.' Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan."

Jeesus vie näin seksuaalietiikan sydämen tasolle. Ei riitäkään, että pidättäydyn teoissani huoruudesta, Jumala tahtoo minun olevan puhdas myös sydämessäni. Viimeistään siinä kohdassa on pään painuttava.

Ihmiset, jotka toivat aviorikokseen langenneen naisen Jeesuksen luo, saivat häneltä luvan kivittää naisen synnittömyysjärjestyksessä. Johannes kertoo vanhimpien poistuneen paikalta ensimmäisinä. Ehkäpä se kertoo siitä, että he olivat jo oppineet itsestään ja omista mahdollisuuksistaan täydellisyyteen nuoria enemmän. Hän, joka ainoana oli synnitön, ei kuitenkaan heittänyt kiveä. Sen sijaan hän antoi langenneelle käskyn lakata sellaisesta elämäntyylistä, joka särkee elämää.

Joitakin aikoja sitten Koti-Kajaanissa julkaistiin lehden lukijan kuuloluuriin soittama mielipide: "Salarakkaat, tiedättekö miten paljon saatte aikaan mielenterveyspotilaita? Sitäkö tahdotte?"

Jotenkin tähän huokaukseen kiteytyy koko raamattutuntimme aihe seksuaalisista vääristymistä. Ilmeisestikin viestin lähettäjä oli huomannut sen, mitä kaikkea seuraa siitä, kun ihminen ottaa lähtökohdakseen vain omat tunteensa ja himonsa. Silloin ei ole enää väliä, mitä seurauksia siitä kaikesta on lähimmäiselle ja jopa yhteiskunnalle. Silloin ei enää kysellä, mitä Jumala asiasta ajattelee. Silloin Jumalan sijalle on noussut ihminen itse, joka sokeasti toteuttaa Saatanan aivoituksia ja tuhoaa elämää ympäriltään.

Nykyään se kaikki tehdään rakkauden nimissä. Mutta rakkaus ei ole Jumala. Jos mikä tahansa asia asetetaan Jumalan sijaan, seurauksena on vain onnettomuutta ja epätoivoa. Lopulta rakkaudeksikin voidaan kutsua mitä tahansa tunneailahdusta, emmekä muista, että todellinen rakkaus on aina sitoutunut Jumalan tahdon mukaiseen toimintaan. Vain se, mitä Jumala tekee ja tahtoo, on varsinaisessa mielessä rakkautta. Siksi rakkauden etsiminen Jumalan tahdon ulkopuolelta on vain itsensä pettämistä.

Jumalan rakkaus sai aikaan sen, että Jumala tuli ihmiseksi. Rakkautensa vuoksi hän suostui myös ottamaan meidän syntimme päälleen ja kärsimään niistä rangaistuskuoleman meidän sijastamme. Hän on rakastanut meitä ensin. Siksi me voimme rakastaa häntä etsimällä elämässämme hänen tahtoaan.

Vuodesta toiseen, aamuin illoin päivin öin, uskova rukoilee, Herra Jeesus, älä minua syntistä hylkää. Yön hetkinä, kun on hiljaista, ja luut jo kolottavat vanhuuden vaivoja, ensimmäinen tukous on, älä Jeesus minua jätä.

Raamattu sanoo Vanhassa Testamentissa, esimerkiksi Joosuan kirjassa:

1:5 Ei kukaan kestä sinun edessäsi
kaikkena elinaikanasi. Niinkuin minä
olin Mooseksen kanssa, niin minä olen
sinunkin kanssasi; minä en jätä sinua
enkä hylkää sinua.

Samoin Uudessa Testamentissa Hebealaiskirjeessä:

13:5 Älkää olko vaelluksessanne ahneita;
tyytykää siihen, mitä teillä on;
sillä hän itse on sanonut:
"En minä sinua hylkää enkä sinua jätä.

Herra Jeesus ei uskovaa hylkää.

Tänäpäivänä, nyt, kun Jumalan Silmät tarkkaavat kaikkien sydämet,
löytyykö sitä uskoa, vai onko vain rutiinit, suu puhuu, mutta sydän on
kuollut? Onko minun sydämeni vihreän sammalleen peittämä kivi,
pehmeältä näyttävä, kivi?

Jumala ei hylkää, mutta uskova voi hylätä Jumalan. Tulee kaikkea muuta ykkös-sijalle. Jeeus ei enää merkitse kaikkea. Pikkuhiljaa usko kylmenee, jää vain rutiinit. Suu vielä puhuu.


Jaakobin kirje:
1:22 Mutta olkaa sanan tekijöitä,
eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.

1:23 Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä,
niin hän on miehen kaltainen, joka katselee
kuvastimessa luonnollisia kasvojaan;

1:24 hän katselee itseään, lähtee pois
ja unhottaa heti, millainen hän oli.

1:25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin,
vapauden lakiin, ja pysyy siinä,
eikä ole muistamaton kuulija,
vaan todellinen tekijä, hän on oleva
autuas tekemisessään.

1:26 Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija,
mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä,
niin hänen jumalanpalveluksensa on turha.

1:27 Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus
Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa
orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja
varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.



.