Lutherin rohkaisevia ajatuksia Pyhästä Hengestä Pyhä Henki tekee työtä silloin(kin) kun sinä et jaksa yhtään mitään

Uskonpuhdistaja  Martti  Lutherin  syntymästä   tulee   helmikuun   18.   päivänä kuluneeksi 570 vuotta. Näissä merkeissä julkaisemme  hänen  ajatuksiaan  Pyhän Hengen  ja  syntisen  ihmisen  kanssakäymisestä.”Kristityssä oleva Kristuksen Henki toimii Lutherin mukaan siten, että se ”auttaa” hänen  heikkouttaan,  jota  hänessä  vielä  on.

Hengen  tarjoama  apu  merkitsee,  että  hän ”huutaa  taukoamatta  yötä  päivää”  kristityssä  Kristuksen  puoleen.  Kun  olemme, kuten  Luther  lausuu,  ”niin  sanoakseni täysheikkoja siinä  määrin,  että  tuskin voimme  huokausta  päästää”,  Henki  huokaa  meissä  ”sanomattomilla  huokauksilla”.Keskellä lihan ja Hengen taistelua, keskellä kaikkia ”lain kauhuja, synnin jylinää, kuoleman järkkymistä ja perkeleen karjuntaa  alkaa  Pyhä  Henki  huutaa  sydämissämme:  ’Abba,  Isä!’.”    Kun  siis  ihminen  ei epätoivoissaan jaksa huutaa armollisen Jumalan (”Isän”) puoleen, juuri  Pyhä  Henki ”auttaa  hänen  heikkouttaan”,  ”esiintyy hänen  puolestaan  sanomattomin  huokauksin” ja ”todistaa” kristityn hengelle, että hän on Jumalan lapsi.

Luther  tähdentääkin,  että  vaikka  ihminen  ei  voi  aisteillaan  tuntea  Hengen  huutoa, Jumala havaitsee sen. Jumala, joka on ”sydänten  tutkija”,  näkee,  että  tuo  ”voimaton huokaus” on juuri ”voimakasta voimakkaampi  huuto”,  jonka  rinnalla,  kuten reformaattori jatkaa, ”lain, synnin, kuoleman,  perkeleen  ja  helvetin  mahtavin  ja kauhistuttavin  karjunta  on  lähes  ei mitään eikä sitä voida kuulla.

Paavali ei siis suotta kutsu  ahdistuneen  hurskaan  sydämen  huokausta Hengen  huudoksi ja  sanoin  kuvaamattomaksi Hengen huokaukseksi; se täyttää  koko  taivaan  ja  huutaa  niin  kovaa,  etteivät  enkelit  käsitä  koskaan  muuta  kuulevansa kuin tuon huudon.”Ihminen sen sijaan arvioi Hengen huudon aivan toisin: ”Me aistimme täysin vastakkaista.

Meistä  näyttää,  että  tuo  vähäpätöinen  huokauksemme  ei  sillä  tavalla  läpäisekään  pilviä,  että  Jumala  ja  enkelit taivaassa  kuulisivat  pelkästään  sen.  Päinvastoin  olemme  sitä  mieltä, varsinkin  ahdistusten   jatkuessa,  että  perkele  karjuu meitä  vastaan,  taivas  ryskää,  maa  järisee, kaikki  luhistuu  kasaan,  kaikki  luodut  uhkaavat   meitä   onnettomuudella,   helvetti avautuu ja tahtoo nielaista meidät.

Tämä   kokemus   on   sydämessämme, näitä kauhistavia ääniä kuulemme ja nämä pelottavat  hahmot näemme.  Tämä  on  sitä, mistä Paavali lausuu 2. Kor. 12:9. Kristuksen voima tulee täydelliseksi meidän heikkoudessamme. Silloinhan Kristus on todella kaikkivaltias ja silloin hän todella hallitsee  ja  saa  riemuvoittoja  meissä,  kun  me olemme niin sanoakseni täysheikkoja siinä määrin,   että   tuskin   voimme   huokausta päästää.  

Mutta   Paavali   sanoo tällaisen huokauksen olevan  Jumalan  korvissa  mitä kovin  huuto,  joka  täyttää  koko  taivaan  ja maan."Merkille  pantavaa  on,  että  Pyhä  Henki huutaa”lakkaamatta  yötä  päivää”  usko-vassa. Kristitty ei siis varsinaisesti ”itse” huokaa,  vaan  hänessä  tavallaan  ”huotaan”. Luther  erottaa  Kristuksen  Hengen  selvästikin erilliseksi ”subjektiksi” ihmisessä. Näin Henki ”huutaa” ihmisessä silloinkin, kun tämä  epätoivoissaan ei  itse  jaksa  huutaa Jumalan puoleen.

Luther  lausuu  tämän   havainnollisesti esim.  seuraavassa:  ”Samoin  Herra  sanoo Moosekselle Punaisen meren luona: ’Miksi huudat minulle?’ Mooseshan ei lainkaan huutanut,  vaan  hän  oli  mitä  suurimmissa ahdistuksissa.  Sen  tähden  hän  vapisi  ja vaipui  miltei  epätoivoon.  Epäusko  näytti hallitsevan  hänessä,  ei  usko.  Olihan  Israel sillä tavoin vuorten, egyptiläisten ja meren saartama,  ettei  se  voinut  mihinkään  paeta. Mooses  ei  rohjennut  edes  hiiskahtaa,  saati sitten huutaa.

Sen  tähden  emme  saa  lausua  arviota sydämemme   kokemuksen   mukaan,   vaan Jumalan  sanan  mukaan.  Se  opettaa,  että Pyhä    Henki    lahjoitetaan    ahdistuneille, säikähtyneille,  epätoivon  partaalla  oleville jne., heitä nostamaan ja lohduttamaan, niin etteivät he vaipuisi ahdistusten aikana eikä kaikkinaisissa    onnettomuuksissa, vaan voittaisivat  ne –ei  kuitenkaan  ilman  mitä suurinta vavistusta ja vaivaa.” Ei  ole  epäilystäkään  siitä,  etteikö  Luther ajattelisi ”Hengen huokaamisen” olevan eräässä mielessä ”toinen todellisuus” ihmisessä:  Mooses  ei  lainkaan  huutanut Jumalan puoleen, mutta Jumala näki Hengen huokauksen  Mooseksen  sydämessä  ja kuuli  hänen  voimakkaan  huutonsa.

 Ajatus näkyy   varsin   selvästi   myös   seuraavasta tekstikohdasta,  jossa todetaan  selvin  sanoin   Hengen   läsnäolon   reaalisonttinen luonne:  Pyhä  Henki  ei  ollut  Mooseksen sydämessä  vain  ”spekulatiivisesti”,  vaan ”todellisesti”.  Luther  lausuu  jopa,  että Henki ”esiintyy Mooseksen puolesta” lausumattomin  huokauksin. Uskonpuhdistaja lausuu –ilmaisten   epäilemättä   samalla omaa  reformaattorin  kutsumusta  koskevaa ahdistustaan:”Hän (Pyhä  Henki)  suorittaa  varsinaisesti   työnsä   niissä,   jotka   ovat   ankaran pelon   vallassa   ja   jotka   ovat joutuneet, kuten Psalmi sanoo, aina ’kuoleman porteille’ saakka.

Kuten jo sanoin Mooseksesta:  vesistä  ja  kaikkialta,  minne  hän  käänsi katseensa, hän näki kuoleman kurkottavan. Hän oli siis äärimmäisessä ahdingossa ja epätoivossa. Epäilemättä hän tunsi sydämessään perkeleen  mitä  kovimmalla  äänellä  huutavan vastaansa sanoen: ’Koko kansa joutuu tänään perikatoon, ei se pääse pakenemaan mihinkään! Sinä yksinäsi olet tämän    suuronnettomuuden    aikaansaaja: sinähän  sen  Egyptistä  johdatit!”

Kaiken lisäksi  tuli  kansan huuto: ’Eikö Egyptissä ollut hautoja? Toit meidät erämaahan kuolemaan!  Eikö  olisi  ollut  parempi  palvella egyptiläisiä  kuin  kuolla  kurjasti  erämaahan!”
Silloin Pyhä Henki ei ollut vain spekulatiivisesti  Mooseksessa,  vaan  todellisesti. Pyhä  Henki  esiintyi  Mooseksen  puolesta sanomattomin   huokauksin,   että   Mooses huokaisi Jumalan puoleen ja sanoisi: ’Herra,  sinun  käskystäsi  minä  olen  johdattanut kansan. Täytä siis työsi!” Tätä huokausta (Raamattu) kutsuu ’huudoksi’.” Hengen   huokaaminen   on   näin   ollen ihmisessä tavallaan itsenäisenä toimintona, jonka  varsinainen  subjekti  on  Kristuksen Henki. Tällä tavoin Henki ja hänen jatkuva huokaamisensa   onkin   kristillisen   kilvoi-tuksen   jatkuvuuden   tae.  

On   kuitenkin olennaista,  että  Hengen  toiminta  on  aina liittynyt sanaan ja sen huokaaminen tähtää siihen,   että   kiusattu   ihminen   kykenisi ”tarttumaan  sanaan”  ja  omistamaan  sen itselleen.”

Ote   suomalaisen   Luther-tutkijan   tri Tuomo   Mannermaan   teoksesta   In   Ipsa Fide  Christus  Adest.  Teos  käsittelee  mm. Pyhän   Hengen   työtä   syntisen   hyväksi. Tuomo  Mannermaa  (s.  1937)  kuoli  19.1.    2015.   Hänen   muistoaan   kunnioitamme julkaisemalla  edellä  olevan  otteen  hänen teoksestaan. –Aihetta Lutherin esille otta-miseen on siinä, että 18.2. tulee kuluneeksi 570 vuotta Lutherin syntymästä

*Sanavahvennukset teki jarrut

https://www.evankeliumikoulu.fi/wp-content/uploads/2016/07/AR_2015-5.pdf