Koin Toronton siunauksen

Katja Pohjanmaalta kertoo:
Koin Toronton siunauksen

Elin ihan tavallista elämää 1990-luvun alkupuolelle asti. Työni on palveluammatti, minulla on mies ja 12-vuotias poika. Kuitenkin minua usein vaivasi tyhjyyden tunne. En tiennyt, miksi elän.
Lapsena olin käynyt pyhäkoulua ja tyttökerhoa. Pyhäkoulusta jäivät erityisesti mieleeni valkoinen pöytäliina ja kynttilä - juhlan tuntu. Sanan opetus ei kuitenkaan pystynyt estämään maailmaa viemästä minua mukanaan, kun tulin murrosikään.

Avioliitossa ilmaantui ristiriitoja; ongelmat kasaantuivat. Tutustuin uskovaan rouvaan, joka houkutteli minut hengelliseen kokoukseen. Lähtiessäni ajattelin, että käyn siellä nauramassa uskovaisten tyhmyydelle. Mutta Herra aloittikin työnsä minussa. Sain käsiini kirjan, jota lukiessani sydämeeni syntyi synnintunto. Rukoilin Herraa, voiko hän minuakin syntistä vielä armahtaa.

Seuraavassa kokouksessa koin syntien anteeksisaamisen, ja Herra myös poisti kivun, joka oli synnytyksen jälkeen ilmestynyt lonkkiini. Sain uusia ystäviä ja liityin baptistiseurakuntaan, jonka jäsen olen vieläkin. En kuitenkaan juurtunut Jumalan sanaan. Juoksin kokouksesta kokoukseen hakemassa kokemuksia ja Pyhän Hengen voimaa. Kokemukset sain aina toisten pannessa kätensä päälleni. Sitä ei pitäisi ikinä sallia, jos ei tiedä, mistä hengestä siunaaja saa voimansa.

Menin huhtikuussa 1995 Jyväskylään suureen nauruherätyksen kokoukseen, jossa Marc Dupont oli mukana. En kuitenkaan tärissyt siellä kuten monet muut, mutta rukoilin, että saisin tuon kokemuksen. Tunsin kyllä sisälläni outoa värinää, mutta ulospäin ei noita merkkejä näkynyt.

Olin todella pettynyt. Ajattelin tietysti, että minussa se vika on, jos muut saavat valtavia kokemuksia, minä en. Oulussa menin taas samantapaiseen kokoukseen. Ehtoolliskokouksen aikana murruin täydellisesti. Minulle tapahtui se, mitä niissä piireissä kutsutaan sisäiseksi paranemiseksi. Oli kuin silmieni edessä olisi kulkenut filminauha varhaisesta lapsuudesta asti. Se henki, joka siellä oli, tiesi minun lapsuuteni tarkasti alusta loppuun asti.

Itkin hirvittävästi puolitoista tuntia. Lopulta olin kuin vereslihalla, aivan kipeä sisältä fyysisestikin. Olin myös suuren tyhjyydentunteen vallassa. Kokous jatkui, ja yhtäkkiä jotkut ihmiset tulivat minua siunaamaan. Silloin puhkesin nauramaan ja nauroin yhtä kauan kuin olin itkenytkin: puolitoista tuntia. Oulun kokoukseen sisältyy myös muuan tosi pelottava kokemus. Kaksi naista rukoili puolestani, ja näin he profetoivat: "Sinua vainoavat jotkut vanhat vainajahenget teidän suvustanne." Tuollaisesta "profetiasta" voisi joku jo saada hermoromahduksen! Tätäkö kutsutaan voiteluksi?

Myöhemmin kokemukseni jatkui vielä voimakkaampana pienissä rukousryhmissä. Kädet vispasivat ilmaa, ja nauroin hillittömästi. En hallinnut ollenkaan itseäni. Tämä kokemus oli kuin huumetta - siitä tuli riippuvaiseksi, sitä täytyi saada lisää.Tämän jälkeen tunsin tehtäväkseni rukoilla toisten ihmisten puolesta. Kun aloin sitä tehdä, huomasin tietäväni heistä asioita, joita kukaan ei ollut minulle kertonut. Erityisesti minulle ilmoitettiin, mitkä asiat heidän elämässään olivat siunauksen esteenä. Kiitimme aina Pyhää Henkeä hänen teoistaan. Jeesuksesta emme välittäneet, eikä ristin työ elänyt meille. Yhtään kertaa en noissa kokouksissa kuullut oikeaa parannussaarnaa tai ristin saarnaa. Kiivastuin kovasti, jos joku arvosteli näitä ilmiöitä.

Vähitellen tämän "siunauksen" hedelmät alkoivat kuitenkin näkyä omassa elämässäni ja perheessäni. Rupesin näkemään kauheita painajaisia, pelottavia ja inhottavia unia. Perhe-elämä kärsi. Vähältä piti, ettei tullut avioeroa. En ollut koskaan kotona, eikä mies tietenkään katsellut sitä hyvällä. Laiminlöin lastani, joka olisi tarvinnut minua. Mutta kokouksissa sain "rakkautta" osakseni senkin edestä. Siellä halattiin ja taputeltiin toinen toisiamme, kaikki oli pelkkää "suurta rakkautta". Muusta ei puhuttukaan.
Tätä jatkui aina kesään asti. Koko ajan minulla oli ollut ystävä, Sirpa, joka rukoili puolestani, että selviäisin siitä eksytyksestä. Hän ei voinut sanoa minulle mitään, koska raivostuin kritiikistä. Hän kuitenkin rukoili, että Jumala avaisi silmäni ja juurruttaisi minut Sanaan.

Sitten kaaduin ja loukkasin jalkani. Haava ei parantunut vaan tulehtui. Silloin totesin, että Herra itse oli minut pysäyttänyt. Aloimme kokoontua kolmestaan: Sirpa, minä ja eräs Airi, joka oli yhtä lailla Toronton lumoissa kuin minäkin. Lauloimme virsiä ja hengellisiä lauluja. Luimme Raamattua, Sirpa kun on niin vahva Sanassa.

Vähitellen Pyhä Henki alkoi avata silmiämme. Ensimmäinen asia, joka meidät todella pani ajattelemaan, oli muutamien sisarten ja veljien käytös. Näimme, että jotain oli todella pahasti pielessä. Vääränlaista käytöstä kuudennen käskyn alueella esiintyi erilaisissa rukouspiireissä (ei siis varsinaisissa seurakunnan kokouksissa). Kiitos Jumalalle, että silmäni avattiin! Nyt ajattelen, että Toronton ilmiöiden takana on se, mitä Hoosea sanoo "haureuden hengeksi". Ei tarvitse kuin katsella ympärilleen - todisteita tässä liikkeessä vaikuttavasta hengestä on vaikka minkä verran: aviorikoksia, psyykkisiin sairauksiin sairastumista, alkoholismia, uskovien luopumusta.

Raamattua tutkiessamme me kolme olimme avoimia toisillemme. Nyt sain huomata, että Sana avautui minulle. Sain kokea rauhaa, jota kaikki nuo "siunaukset" eivät koskaan olleet voineet minulle antaa. Sanouduin irti kaikista noista kokemuksista. Rukoilin myös yhä uudestaan, että Jeesus puhdistaisi minut verellään.

Jeesus antoi minulle sen sisäisen rauhan, jonka hän sanassaan on luvannut: "Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna niinkuin maailma antaa. Älköön sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö" (Joh. 14:27). Nyt saan huomata, kuinka Herra auttaa sanansa ja Henkensä kautta arjen vaikeuksien keskellä - työssä ja kotona. Isä on luvannut pitää minusta huolen; hän ei minua hylkää eikä jätä. Tätä olen saanut kokea lopetettuani kokemusten metsästämisen.
Nyt haluan tuntea lihaksi tulleen Jeesuksen Kristuksen. Hänen luokseen ei ole mitään oikotietä - vain ristin tie, joka on usein kärsimysten tie. Siitähän näissä karismaattisissa*) piireissä aina yritetään päästä eroon. Tahtoisin, että sydämessäni saisi asua terve Jumalan pelko.

Jos sinulla on tuttavapiirissäsi joku ihminen, joka on sotkeutunut hurmahenkisiin piireihin, niin ei hyödytä hyökätä hänen kimppuunsa. Parempi on rukoilla, että Jeesus itse avaisi nuo umpeen menneet korvat ja silmät. Sitäkin voi rukoilla, että Jeesus veisi eksyneet totuuden tuntemiseen ja juurruttaisi heidät syvälle Jumalan sanaan.

Johanneksen evankeliumin 16. luku on merkinnyt minulle paljon - sen tahdon antaa mietittäväksi niille, jotka tämän minun "elämänkertani" ovat lukeneet.

Tarinan on kertonut Katja Pohjanmaalta. Miehensä tähden hän ei tahdo julkaista sukunimeään. Kertomuksen merkitsi muistiin Mailis Janatuinen.
Artikkeli Herää Valvomaan (nyk. Elämään) -lehden numerossa 1/1997.





http://www.kirjasilta.net/artikkelit/misc/koin.html

Ei varmasti kukaan mene tietoisesti harhaoppiseen paikkaan. Jos ei sitten tutkimismielessä- vaikka siinäkin on se vaara, että jää kuin kala onkeen. Niin moni etsii arkeensa ja ankeaan uskonelämäänsä
sitä Jumalan antamaa lohtua, parempaa otetta, että jaksaisi taas.



Ilman Raamatun Sanaa, Jumalan Sanaa, ei sitä väärää eds huomaa, kun kaikki näyttää  hyvältä.
1.Tessalonikalaiskirje:
5:21 mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on-
Ilman Raamatun Sanan tutkimista ei kaikkea hyvältä näyttävääkään voi pitää.
Lukekaa Raamattua, ettette eksy.

Ei varmasti kukaan mene tietoisesti harhaoppiseen paikkaan. Jos ei sitten tutkimismielessä- vaikka siinäkin on se vaara, että jää kuin kala onkeen. Niin moni etsii arkeensa ja ankeaan uskonelämäänsä
sitä Jumalan antamaa lohtua, parempaa otetta, että jaksaisi taas.


Ilman Raamatun Sanaa, Jumalan Sanaa, ei sitä väärää eds huomaa, kun kaikki näyttää  hyvältä.
1.Tessalonikalaiskirje:
5:21 mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on-
Ilman Raamatun Sanan tutkimista ei kaikkea hyvältä näyttävääkään voi pitää.
Lukekaa Raamattua, ettette eksy.

No, ei mene Jehovan todistajien tai Mormonien kokouksiin.
Ne on vieläkin monille sitä harhaoppia, meidän leveysasteillamme,
kun heillä on omat raamattunsakin.

"Suurennuslasi!" pitäisi olla matkassa, jos meinaisi sitten jonkun
raittiin kristillisen yhteisön löytää. Harvassa on,
vaikka on oikea yhteinen Raamattu.
 
Silti uskovat hakeutuvat niihin paikkoihin, jossa tuntuu hyvältä,
ja jossa saa kokea jotakin, saa jonkun profetian tai paranee!
Se sitten riittää mittariksi, sillä vain Jumalahan voi antaa
jotakin hyvää, eihän nyt ¨Piru ketään paranna -!
Parantaa se, ynnä kaikkea muuta, ja se on se eksytys, koska oikea
Ristin Evankeliumi puuttuu.

Usko ei ole tunnetta, vaan Jumalan Sanaan
luottamista ja pitäytymistä.


Jeesuksen sanat opetuslasille viimeiselle ajalle oli ja yhä on:


Matteuksen evankeliumi:
24:3 Ja kun hän istui Öljymäellä,
tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat:
"Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun
tulemuksesi ja maailman lopun merkki?"


24:4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille:
"Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.

24:5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen:

'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta."
Moni eksyy juuri siksi kun ei tunne Jumalan Sanaa
ja Jumalan voimaa, joka on Evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta.




Uudestisyntynyt  tutkii itsekin Jumalan Sanaa, Raamattua,
ei sitä tavitse muualta hakea:


Johanneksen evankeliumi:

16:13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki,
johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen.
Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään;
vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu,
ja tulevaiset hän teille julistaa.>>

>16:7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden:
teille on hyväksi, että minä menen pois.

Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule
teidän tykönne; mutta jos minä menen,

niin minä hänet teille lähetän.>>

>1Joh. 2:27 Mutta te - teissä pysyy se voitelu,
jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään
opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa
opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta
eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä,
niin pysykää hänessä.

 

Hank Hanegraaff on USA:ssa tunnettu kristillinen kirjailija ja radioääni. Hänestä on myös tullut yksi johtavista hahmoista kristillisessä vastarintaliikkeessä harhaoppeja vastaan kristikunnassa. Hanegraaff on kirjoittanut kaksi hyvin tärkeää kirjaa mitä tulee harhaoppien ja väärien herätysten paljastamiseen. Christianity in Chrisis (Kristinusko Kriisissä) ja Counterfeit Revival (Väärennetty Herätys). Näissä hän ottaa esiin mm. Uskonliikkeen, Kansas-profeetat ja Toronto-herätyksen.

Tässä haluamme ottaa esiin lyhyen, mutta tärkeän katkelman kirjasta Counterfeit Revival. Lennartin vaimo Anita on tehnyt käännöksen (ruotsiksi; kirjoja ei ole olemassa ruotsin kielellä). Katkelma on otettu kappaleesta ”Fatal fruit” (Kohtalokas hedelmä), joka käsittelee erästä naista, joka kohtasi kärsien ”Toronton siunauksen”. Monet, jotka ovat kärsineet tästä ”siunauksesta” (tai sen variaatioista), eivät niinkään harvoin voi huonosti – joskus sitä itselleen myöntämättä. Ehkäpä joku tuntee itsensä tästä kertomuksesta ja sen avulla ymmärtää, etteivät ongelmat ole ”saatanan hyökkäyksiä” kokemuksia vastaan, vaan suoraan huonoa hedelmää tästä nk. ”siunauksesta”. Kertomus on peräisin eräästä Hanegraaffin radio-ohjelmasta, johon tämä nainen soitti.

---

Hank Hanegraaff kertoo:
Väärennetyn herätyksen pettynyt kannattaja soitti minulle radiolähetykseen “ Bible Answer Man” (Raamatun vastauksia antava mies) ensimmäinen toukokuuta 1996. Juuri ennen kuin lopettaisin siltä päivältä, sain puristettua vielä viimeisen puhelun. Nainen, joka soitti, oli aivan selvästi järkyttynyt ja peloissaan. Hän kertoi, että hänen pastorinsa oli matkustanut Toronto Airport Vineyard – seurakuntaan ja ”tuonut sieltä tämän tullessaan”. Hän oli matkustanut sinne skeptisenä, mutta tullut takaisin uskovana, vakuuttuneena siitä, että hänen kohtaamansa voima oli todellinen.

Hän taivutteli seurakuntansa jäseniä siihen, että he antaisivat hänen rukoilla heidän puolestaan ja myös he alkoivat kokea sitä samaa, mitä hän oli kokenut. Kristy ei kuitenkaan tuntenut mitään paitsi turhautumista. Jos tämä oli Jumalasta, sanoi pastori, niin hänen todella tarvitsi tulla kosketetuksi. ” Miksi Jumala”, hän vetosi, ”miksi Sinä jätät minut ulkopuolelle?”Hän istuutui lattialle ja alkoi itkeä katkerasti sillä aikaa, kun kaikki ihmiset hänen ympärillään jatkoivat nauramista, vapisemista ja kaatumista. Yhtäkkiä hän tajusi, että hän makasi litteänä maassa pystymättä liikkumaan. Hänen turhautumisensa vaihtui peloksi.

Vaikkakin hän kertoi tämän minulle enemmän kuin vuosi myöhemmin, saatoin edelleen kuulla pelon hänen äänessään. Olin vakuuttunut, että hänen tarvitsi tietää tarkasti, mitä oli tapahtunut. Aloin selittää, miksi se kokemus, joka hänellä oli ollut, oli epäraamatullinen ja vaarallinen. Selitin, että seuraukset sellaisista kokemuksista olivat tyypillisesti voimakkaita tunne-elämän heilahteluja, depressioita, kiduttavaa pelkoa, suuttumusta, epärationaalisia purkauksia, pysyviä transsin kaltaisia olotiloja, tunnetta mielen järkkymisestä ja sekavuutta. Minun puhuessani hän alkoi itkeä.

“Tämä on sitä, mitä minulle tapahtui” sanoi hän nyyhkyttäen. Kun hän yritti uudelleen saavuttaa mielentyyneyden, hän tunnusti, että hän edelleen horjui kokemuksensa aiheuttamista seurauksista. Hän sanoi, että kun hän lopulta nousi lattialta, hän tunsi ikään kuin hän olisi juossut ”tuhannen kilometrin maratonin”. Tosiasia oli, että depression aiheuttamat fyysiset vaikutukset hänessä olivat niin vakavia, että hänen lääkärinsä oli pakko laittaa nainen antidepressiiviselle lääkitykselle.

Hengelliset seuraukset olivat yhtä vakavia. Hän alkoi kyseenalaistaa kristinuskoa ylipäätään. Ilo, jota hän niin epätoivoisesti oli etsinyt mystisestä kokemuksesta, oli muuttunut eläväksi helvetiksi.
“Minun suhteeni Herraan on täydellisesti ylösalaisin. Pelkään rukoilla. Pelkään ottaa selvää, mitä kokemus todellisuudessa oli, sillä tiedän, että se ei ollut Jumalasta. Pelkään mennä kirkkoon, pelkään Jumalaa. Olen nähnyt asioita, jotka ovat aivan vastakkaisia jokaiselle hyvälle asialle, jonka olen oppinut Raamatusta sen jälkeen, kun tulin uskoon. Se kauhistuttaa minua. Pelkään, että tämä on tehnyt minulle ja miehelleni jotain ikuisesti.”

“On kestänyt niin pitkän aikaa meille molemmille tulla takaisin lukemaan Raamattua ja rukoilemaan. On aivan kuin emme enää ymmärtäisi pelastusta. Muistan päiviä, jolloin se oli niin selvää, nyt kaikki vaikuttaa niin sekavalta. Pelkään edelleen. Me luemme ja rukoilemme, mutta edelleenkään ei suhde Jumalaan ole sitä, mitä se ennen oli. En kutsu tätä ”siunaukseksi”. Se oli painajaisunta, joka ehkä nyt on lähtemässä pois minusta, miehestäni ja avioliitostamme. Minä tulen niin vihaiseksi, kun näen kuinka paljon tämä on vahingoittanut perhettämme ja sotkenut suhdettamme.

En tiedä, mihin olen menossa hengellisesti. En ikävöi Herraa. Olen niin kriittinen nyt ja niin skeptinen, että en tiedä kehen voin luottaa. Tiedän, että on olemassa monia minun kaltaisiani uskovia, jotka eivät tiedä. Kaikki kävi niin vähitellen. Kun johtajisto, johon luotin ja jotka näyttivät olevan niin juurtuneita Sanaan, hyväksyvät tämän, tunnen itseni syylliseksi siihen, että olin sitä vastaan.
Kun jatkoin jutteluani Kristyn kanssa, alkoi hän ymmärtää, että hän, kuten hänen pastorinsa, olivat sosiopsykologisen manipulaatiotekniikan alistamia. Hän alkoi myös ymmärtää, että nämä manipulaatiotekniikat tarjoavat maaperän, jossa saatanallinen ja hengellinen petos kasvaa.

Ymmärrys toi päätöksen asialle ja yhtäkkiä hän saattoi nähdä valoa pahaa ennustavalla taivaalla. ” Minun kertomukseni täytyy auttaa muita” hän sanoi, ”muuten se oli aivan tarpeetonta. Pystyn puhumaan asioista nyt molemmilta puolilta. Koin tunnottomuutta vartalossani, mutta nyt tiedän, että se ei ollut Jumalalta. Jos voin auttaa jotakin, niin se oli kaiken tuskan arvoista. Tiedän, että kokemus oli todellinen ja tiedän myös, kuinka se saatiin aikaan. Nyt enemmän kuin koskaan tiedän, ettei se ollut Jumalalta.

Kun Kristy melkein jätti kristillisen uskon, niin monet, monet muut ovat jättämässä uskon tällaisen kokemuksen jälkeen, kirjoittaa Hank Hanegraaff lopuksi.




Tie ulos näistä tuskista on sanoutua irti kaikista kokemuksista ja opeista Uskonliikkeessä, Torontossa, Pensacolassa, Lakelandissa tai mistä ne nyt tulevatkin. Et saa jättää itsellesi pienintäkään murua – irtisanoudu kaikesta – 101-prosenttisesti. Pyydä anteeksiantoa siitä, että otit vastaan nämä harhahenget. Jätä Tiedonpuu taaksesi! Sitten sinun pitää etsiytyä takaisin lepoon varjoon Elämän puun alle, evankeliseen uskoon, joka pitäytyy Raamatussa, Jumalan lapseuteen. Sen teet yksinkertaisimmin (ja halvimmin) kotonasi kammarissasi Jumalan kanssa lukemalla Raamattua ja rukoilemalla.

---

Haluamme myös liittää mukaan kertomuksen, joka on kirjassa Kundalini Warning, kirjoittanut Andrew Strom. Kirjaa ei valitettavasti ole ruotsiksi. Jeesus sanoi, että meidän pitää katsoa hedelmää. Sitä teemme juuri nyt. Paul Gowdy oli pastorina juuri Torontossa. Se, mitä hän sanoo tässä kertomuksessa, kertoo vielä lisää siitä, miten vaarallisia nämä harhaopit ovat.

Poul Gowdy kertoo:
Oltuani kolme vuotta mukana “Toronton herätyksessä” ja “Soakingissa” (suomeksi likoamisessa) meidän Vineyard-seurakuntamme Toronton ulkopuolella melkein tyystin hävisi olemattomiin. Me ”söimme” toisiamme pahaa puhuen, lahkoihin jakautumalla, hajaantumisilla, kritiikillä ym. Me toimimme keskellä Toronto Airport Chrstian Fellowship -yhteisöä ja melkein elimme siellä. Mutta mitä meille oli tapahtunut? Meistä oli tullut lihallisimpia, epäkypsimpiä, eniten petettyjä kristittyjä, joita voitte kuvitella. Sanoin silloin eräälle pastorille Scarborough Vineyard Church -seurakunnasta, että sen jälkeen kun tämä ”Toronto-siunaus” tuli, koko seurakunta on murentunut paloiksi – ja hän oli samaa mieltä.

Kokemukseni oli, että ne armolahjat, jotka mainitaan 1. Kor.12, olivat paljon tavallisempia seurakunnassa ennen tammikuuta 1994 (vuotta, jolloin Toronton herätys alkoi), jolloin väitetty hengenvuodatus tuli. Vuosina 1992 – 1993 rukoillessamme ihmisten puolesta, koimme erään aidoksi uskomamme profetian ja vapautuksen sekä paljon Herran armoa. Sen jälkeen, kun Toronton herätys alkoi, niin kaikki muuttui lauseeksi: ”Enemmän Herra, anna MINULLE ENEMMÄN Herra” ja paljon huutoja kuten ”Tulta” ja kummia vapinoita ja ilmauksia: ”ooh, ooh, OOH, WOOOAAH” rukouksissa.

---

             http://www.bibelfokus.se/fi/toronton_hedelma