Mitä on usko?

kirjoittaja jarrut To Marras 22, 2018 10:39 am

Mitä on usko?

Uskosta puhutaan paljon, mutta harvoin tullaan miettineeksi, mitä usko oikeastaan on. Kristikunnankin sisällä on hyvin erilaisia käsityksiä uskosta, esimerkiksi roomalaiskatolilaiset ovat perinteisesti ajatelleet uskon olevan sitä, että kirkon oppia pidetään tiedollisesti totena. Nykyään kuulee joskus väitettävän luterilaisten keskuudessa, että usko on oikeastaan sitä, että Jumalan Poika uskoo minussa. Tämä on kuitenkin uusi oppi, jolla ei ole vankkaa raamattuperustaa. Luterilaisuudessa uskoa on perinteisesti lähestytty kolmijaon kautta, jonka mukaan usko on tietoa tietyistä uskon totuuksista, niiden pitämistä totena ja niihin luottamista.

Koska kristillinen usko ei ole mitä tahansa uskoa, siihen liittyy välttämättä tietty tiedollinen sisältö. Apostoli Paavali kirjoittaa roomalaisille: ”Kuinka he sitten huutavat avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he taas voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Mutta kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?” (Room.10:17).

Paavali tuo ilmi sen, että vain saamalla tiedon siitä, kuka on Pelastaja, Jeesusta voidaan huutaa avuksi. Tieto on näin ollen olennainen osa uskoa. Se ei ole kuitenkaan sinällään riittävää, sillä demonitkin tuntevat joitain uskon totuuksia tiedollisesti: ”Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein. Riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.” (Jaak. 2:19)

Kuullun opetuksen hyväksyminen on luovuttamaton osa uskoa. Emme vain tiedä erinäisiä asioita, vaan pidämme niitä totena ja otamme ne halukkaasti vastaan. Tästä uskon puolesta hyvänä esimerkkinä ovat Berean jalot juutalaiset, jotka koettelivat kuulemansa opetuksen Vanhan testamentin kirjoituksilla ja huomattuaan, että se oli niiden mukaista, ottivat sen innokkaasti vastaan (Apt. 17:11,12).

Tieto ja totena pitäminen eivät kuitenkaan ole vielä uskoa. Varsinaisesti usko on luottamusta. Tämän puolesta puhuu jo kreikan sana, joka on käännetty uskoksi. Se tarkoittaa luottamista. Raamattu myös aivan suoranaisesti määrittelee uskon luottamukseksi, kun se sanoo: ”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, todiste tosiasioista, jotka eivät näy.” (Hepr. 11:1). Kuuluisa uskon esikuva Aabraham uskoi Herran lupaukseen tulevasta Siemenestä ja niin hänet vanhurskautettiin. Hän siis luotti Jumalan lupaukseen ja oli tämän kautta vanhurskas.

Vielä on sanottava, ettei vanhurskauttava usko ole ylipäätään uskoa Jumalan sanaan – vaikka tämä on toki olennaisesti kytköksissä vanhurskauttavaan uskoon. Pelastava usko kohdistuu Kristukseen ja siihen, mitä hän teki koko syntisen ihmiskunnan edestä pyhällä kärsimyksellään ja viattomalla kuolemallaan. Usko on näin ollen tietoa siitä, mitä Jumalan Poika teki edestämme. Se on tämän julistuksen hyväksymistä ja se on vielä henkilökohtaista luottamista siihen, että se, mitä Jeesus kerran teki, sovitti minunkin syntini. Hänen tähtensä olen jo saanut kaiken pahan anteeksi ja odotan ruumiin ylösnousemusta ja tulevan maailman autuaallista elämää.

Joskus usko horjuu. Kristityllä ei ole aina vahvaa kokemusta uskostaan. Usko suuntautuukin itsestään pois. Se katsoo Kristukseen ja omistaa hänessä pelastuksen. Me emme pelastu uskomme tähden, vaan sen kautta. Pelastumme, koska meillä on edestämme kuollut ja ylösnoussut Jumalan Poika. Uskomme saa levätä hänessä.

Mika Bergman

http://www.luterilainen.com/files/Luterilainen/17/Lut_17_06.net.pdf

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
				1	2	3
4	5	6	7	8	9	10
11	12	13	14	15	16	17
18	19	20	21	22	23	24
25	26	27	28	29	30