Juha Vähäsarja: Lohdutuksen Jumala

kirjoittaja jarrut Ti Helmi 26, 2019 10:03 am

Lohdutuksen Jumala
Juha Vähäsarja

Hengellisen elämän syventymispäivät, Temppeliaukion kirkko 29.8.2014.

Paavali, apostoleista vaikuttavin, mutta omasta mielestään halvin ja jopa syntisistä suurin, puhuu omasta kokemuksestaan Jumalasta, joka on ”runsaan lohdutuksen Jumala” tai niin kuin vanhassa käännöksessä sanotaan, enemmän alkutekstiin liittyen: ”Kaiken lohdutuksen Jumala.” Apostoli oli elämää nähnyt ja tiesi, mitä siltä kristittynä sopii odottaa, mitä ei. Monta kertaa hän kävi lähellä kuolemaa, joten ei voi sanoa, etteikö hän kirjoittaisi korinttilaisille omasta kokemuksestaan puhuessaan Jumalan lohdutuksesta. 2. Korinttilaiskirjeessä, ensimmäisessä luvussa, apostoli kirjoittaa näin:

Jumala antaa lohdutuksen

"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta.
Jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi. Jos saamme lohdutusta, myös te rohkaistutte kestämään samoja kärsimyksiä, joita me saamme kokea.

Me luotamme lujasti siihen, että te kestätte. Tiedämmehän, että niin kuin te saatte osanne kärsimyksistä, saatte myös lohdutuksesta osanne. Teidän on hyvä tietää, veljet, millaisessa ahdingossa me olimme Aasian maakunnassa. Jouduimme niin suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiin, ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä.

Me saimme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet. Tällaisesta kuolemanvaarasta hän pelasti meidät, ja niin hän pelastaa vastedeskin. Me luotamme siihen, että hän on pelastava meidät, kun tekin autatte meitä rukouksellanne. Näin nousee monista sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, jota hän on osoittanut meitä kohtaan." 2. Kor. 1:3-11.

Silloin kun ollaan koetuksessa, kun murhe, tuska ja pelko täyttää sydämen, on olo hyvin ristiriitainen. Pitäisi osata luottaa ja odottaa kärsivällisesti Jumalan apua. Ja samalla mielessä vellovat kysymykset, miksi joudun tällaiseen tilanteeseen. Järki ymmärtää, mutta sydämen on vaikea pysyä kyydissä.

Kun seuraamme Jeesusta meidän on suostuttava siihen, että hän on Jumala, joka tietää kaiken ja me puolestamme olemme ihmisiä, jotka emme tiedä, vaan enemmänkin ihmettelemme. Kristinusko on muutenkin täynnä asioita, joita ei voi loppuun saakka ymmärtää ennen taivasta. Kuka osaisi selittää kärsimyksen ongelman, Jumalan salatun johdatuksen tai Jumalan äärettömän voiman, joka on vielä kätketty heikkouteen?

Jumalan lohdutus liittyy luonnollisesti kysymykseen kärsimyksen ongelmasta. Ne ovat saman kolikon kääntöpuolia. Kukapa muu tarvitsisi lohdutusta, kuin juuri hädässä oleva, surua kantava ihminen? Lohdutuksesta puhuttaessa liikutaan syvästi henkilökohtaisella tasolla. Aihe koskettaa meidän elämämme ristiä, sitä, mistä mieluummin vaikenemme.

Usein on niin, että ihminen, joka on kokenut elämässään suurta kärsimystä tai toisaalta saanut suuren Jumalan lohdutuksen, ei välttämättä halua puhua asiasta mitään. Elämää perusteellisesti kyntävä kärsimys on niin kipeä asia, ettei sitä voi toinen oikein ymmärtää. Eikä siinä tilanteessa kaivata kevyttä lohdutteluakaan, sekin kuulostaa lähinnä loukkaavalta.

Myös aito Jumalan lohdutus on niin syvältä koskettavaa, että kertomalla siitä tuntuu kuin jotain asian pyhyydestä häviäisi. Kun lohdutus on tarpeeksi syvä, tekee mieli kätkeä se sisimpäänsä ja syödä saatua ”lohdutuksen leipää” mahdollisimman säästeliäästi ja pitkään. Tästä kirkkohistoria tietää kertoa jotakin ja ehkä meidän oma kokemuksemmekin.

Tositarina kertoo piispasta kuolinvuoteella. Hän sanoi, että on pitänyt kauniita saarnoja kärsimyksen ongelmasta. Nyt hän ajattelee, että olisi parempi, jos papit olisivat mieluummin hiljaa, kuin niin tietäviä. Piispa tarkoitti sitä, että yliopistossa juuri luettua sielunhoitokirjaa siteeraavan olisi hyödyllisempää vaieta ja "oppia sairailta", kuin kertoa innoissaan kärsimyksen jalostavasta vaikutuksesta. Siinä hän oli oikeassa.

Oikeassa oli toisaalta myös piispa Martin Lönnebo sanoessaan, että pappien olisi hyvä saarnata - ja kaikkien kristittyjen kertoa toisilleen - myös omista elämänkokemuksistaan. Kertoa niistä erämaista, joiden keskellä he olivat lähellä jäädä tielle ja lohdutuksesta, joka heidät kantoi niiden läpi. Kertoa Jesajaa siteeraten siitä, kuinka ”Herra on kuitenkin alati ohjannut heitä. Aavikon paahteessakin elvyttänyt heidän voimansa ja vahvistanut heidän jäsenensä” (Jes. 58:11). Juuri siellä, missä ei näe kaupunkia eikä tietä; missä ei tiedä kuinka lähellä on seuraava lähde tai ruokaa.

Paavalin rohkaisevat sanat painottavat, että heikkous, kärsimys, köyhyys ja kuolema ja sitten toisaalta niiden vastakohdat kuuluvat erottamattomasti kristityn elämään. Usein ne ovat samaan aikaan läsnä. Viisikieliseen on otettu mukaan vanha arkkivirsi, jota olen usein mielessäni lauleskellut, "Oi armo ja rakkaus suur´".

Laulussa sanotaan Hannan ylistysvirttä mukaillen: ”Hän kaataa ja tukee, hän riisuu ja pukee, hän lymyy ja ilmestyy taas. Hän tyhjentää tyhjäks ja alentaa köyhäks, mutta tyhjä ja köyhä taas tuntea saa, että armonsa rikastuttaa. Hän sumuhun peittää, kun hetkeksi heittää, mutta tien jälleen kirkastuttaa”. Tämän laulun sanoma ei ole sanahelinää, vaan todellisuutta kristityn elämässä.

Me voimme yrittää väistää ristinkantamista julistamalla heikkouden synniksi tai epäuskoksi, me voimme kieltää sen tai kiertää, mutta me emme pääse pakoon ristiä tässä muodossa, heikkouden ja kärsimyksen muodossa. Niiden, jotka eivät kristityn heikkoutta voi sietää, eivät voi myöskään löytää ”kärsimyksen evankeliumia,” heikkouteen kätkeytyvää siunausta.

Entä lohdutus?

Kristittyjen yhteistä kokemusta kärsimyksen lisäksi lienee se, että Jumalan lohdutuksen ja avun aikataulu on meistä ihmisistä aivan liian hidas. Lohdutuksen ja avun odottaminen tuntuu aina liian pitkältä. Ikään kuin Jumala olisi kuuro avunhuudoille. C.S. Lewis sanoi, että kun hän huusi hädässään Jumalaa vaimonsa kuoleman äärellä, taivaassa tuli entistä hiljaisempaa.

Olisi voinut kuulema kuulla neulan putoavan taivaan salien lattioille. Mutta ovea ei avattu. Tämä on ihmisen todellinen kokemus. Ja silti: Jumalalla on kaikki hyvin hallinnassaan, ihminen vain hätäilee. Jumalalla on aina kaikki hyvin hallinnassa. Kärsimyksen keskellä ihminen tuntee olevansa Jumalan sivuun sysäämä, ehkä jopa hylkäämä ja hän luulee apua huutaessaan hakkaavansa taivaan ovea ulkopuolella päästäkseen sisälle, mutta hakkaakin sitä jo sisäpuolella.

Paavali ylisti Taivaan Isää ”runsaan, kaiken lohdutuksen Jumalana”. Hän kirjoitti, että Jumala rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme. Kaikissa, mitä ikinä se sitten onkin, mihin me tarvitsemme lohdutusta. ”Rohkaista” -sana voitaisiin kääntää yhtä hyvin ”lohduttaa” (parakalein). Jumala siis lohduttaa kaikenlaisissa murheissa, pienissä ja suurissa.

Miten? Ensi sijassa sanansa kautta. Raamatun sana on lohdutusta täynnä, koska Raamatun henkilöt ovat niin ihmisiä. He ovat tarvinneet paljon rohkaisua ja lohdutusta, niin kuin mekin tarvitsemme. Raamatun henkilöt ovat kokeneet niin paljon murheellisia asioita ja kipuilleet niin rankasti syntiensä kanssa, että Jumalan lohdutuksen on täytynyt laskeutua todella matalalle oikeiden ihmisten elämään. Ja onhan se laskeutunut. Jeesuksessa lopulta maan alimpiin paikkoihin asti, niin kuin laulussa sanotaan.

Maan alimmat paikat eivät ole aina toisten nähtävissä. Alhaalla saattaa kulkea sellainen, joka ulkoisesti näyttää voivan hyvin. Siellä saattaa kulkea hyväosainen, mutta elämäntarkoituksensa menettänyt ihminen. Tai menestyksen ja elämäntavoitteensa saavuttanut, joka huomaa, ettei huipulla ollutkaan mitään. Ja laaksoon on eksynyt moni kipujen kantaja, sairauksiensa kanssa kamppaileva ja elämän lyömä, eri tavoin hylätyksi tullut. Jari kekäle kertoo äänitteellään erään laulun taustalla olleen tarinan.

”Mies ja vaimo erosivat. Syystä tai toisesta Isä ei saanut tavata lapsiaan vuosiin ja riutui. Yhtenä päivänä nuori mies koputti miehen selkään ja kysyi: ”Tiedätkö kuka minä olen? Mies häkeltyi ja sanoi, että ei tiedä. Nuori mies vastasi: ”Minä olen sinun poikasi”. Isä entistä häkeltyneempänä alkaa selittää: ”…kun siitä on niin kauan. Kuinkas kauan siitä oikein on?”, hän kysyi. Poika sanoi: ”Liian kauan”, ja hyppäsi isänsä kaulaan.

Laakson hämärästä voi löytyä tie toivoon. Sillä Jumala on kaiken lohdutuksen Jumala, jolla ”on taitava kieli”, niin sana sanoo. Isä Jumala tietää meidänkin tiemme. Hän on kuullut sydäntemme kaipauksen. Meidän, jotka olemme joutuneet murehtimaan Psalminkirjoittajan lailla: "Häpeä on murtanut sydämeni, haavani ei parane. Turhaan minä odotin sääliä, kukaan ei minua lohduttanut" (Ps. 69:21).

Jeesuksessa Jumalan lohdutus tuli käsin kosketeltavaksi. Hänessä rakkaus levitti kätensä ristille ja suostui kaikkien pilkattavaksi. Hän avasi sylinsä ja otti vastaan taivaaseen saakka syyttävän häpeämme ja syntiemme pimeän. Jeesus paransi ristillä tämän maailman. Nyt hän johtaa kaipaavan askelia, antaa lohdutuksen, ja pian kaiken kaipuun täyttymyksen.

Koska kokemuksemme ovat niin erilaisia, samoin kuin Jumalan tiet meidän sydämiimme, kerron vain lyhyesti yhdestä. Minua Jumala on lohduttanut kovimmissa paikoissa vakaiden, vanhojen virsien ja hengellisten laulujen välityksellä. Ja aivan erityisesti hartauskirjojen tekstien kautta, kuten Lutherin Mannaa Jumalan lapsille - tai Roseniuksen Elämän leipää kirjojen.

Jostain syystä hartauskirjojen tekstit ovat olleet usein varsinaisia keitaita. Ne ovat osuneet omaan elämäntilanteeseeni niin merkillisen koskettavasti, että välillä on aivan häkeltynyt. Luen montaa hartauskirjaa normaalisti järjestyksessä, joskaan en juuri tänään tälle päivälle laadittua tekstiä. Siinä mielessä en ole sormituntuma-lukija, joka etsii automaattivastauksia Jumalalta. Eikä niitä hartaustekstejä voi aina soveltaa kirjaimellisesti omaan elämäntilanteeseen.

Mutta joskus Jumala lohduttaa niiden kautta ilman epäilystä. Kun nuorena ison perheen isänä mietin ahdistuneena perheemme talouskuvioita ja kovia menoja, niin sinä päivänä vuorossa olevassa Bogatzkyn hartaustekstissä seisoi Luther-sitaatti: ”Anna Herran rakentaa huoneesi ja hoitaa taloutesi. Älä sekaannu hänen virkaansa. Anna hänen huolehtia siitä; sinulle se ei kuulu. Isännän on annettava pitää käsissään ylin johto.

Jos taloutesi tarpeet ovatkin suuret, niin älä sure, sillä Jumala on suurempi kuin sinun taloutesi. Eikö hänellä, joka täyttää taivaat ja maan, olisi voimaa täyttää taloutesi tarpeita” (Bogatzky 30.12). Näitä vastaavia kohtia on ollut muitakin, ei joka päivä, mutta juuri silloin, kun se on ollut Taivaan Isän mielestä tarpeen. Suosittelen säännöllistä tapaa lukea sanaa Raamatusta ja hartauskirjoista. Sitä ei tarvitse katua.

Myös rukous on lohdutuksen väline. Toisten esirukous ja oma rukous. Uskon, että Herramme tahto on, että me rukoilemme. Itsestään selvääkö? En usko. Oma kiire, väsymys ja velvoitteet vievät helposti aikamme. Lukemassani Korinttolaiskirjeen kohdassa Paavali kertoo, kuinka he jo luulivat olevansa kuoleman omia. Kuoleman omat kristityt tapaavat huutaa Herraa avuksi. Niin epäilemättä Paavalikin teki. Teksti jatkuu: ”Tällaisesta kuolemanvaarasta hän pelasti meidät, ja niin hän pelastaa vastedeskin.

Me luotamme siihen, että hän on pelastava meidät, kun tekin autatte meitä rukouksellanne. Näin nousee monista sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, jota hän on osoittanut meitä kohtaan.” Rukoukset nousevat kuin suitsutukset Jumalan valtaistuimen eteen ja tulevat kuulluiksi. ”Kun on rukoiltu, mikään ei ole niin kuin ennen, vaikka mikään ei näyttäisi muuttuneen”, opetti vanha pappi.

Jumalan antaman lohdutuksen välineinä toimivat usein toiset ihmiset. Masentunutta Paavalia lohdutettiin Tiituksen tulolla, kun häntä ahdistivat kaikenlaiset vaikeudet: ulkoapäin taistelut, sisältäpäin pelot. Myös se rohkaisu, jota Titus oli saanut Korinttilaisten luona lohdutti Paavalia. Paavalille se, että Korinttin ystävät surivat ja ikävöivät häntä, oli tärkeä viesti. Hänkin oli ihminen, joka tarvitsi toisten tukea ja rakkautta.

Ystävät voivat olla kärsivän suuri lohdutus, mutta joskus tosin myös lisäristi. Jobin ystävät kävivät tapaamassa toisiaan ja päättivät mennä osoittamaan myötätuntoa ja lohduttamaan Jobia kun he olivat kuulleet tämän onnettomuudesta. Job joutuu jossain vaiheessa toteamaan ystäviensä avusta: ”Parhaatkin lohduttajat - tehän vain lisäätte tuskaa.” Job koki saavansa ystäviltään osakseen
vain pilkkaa, mutta hän sanoo sentään kyyneleensä kohoavan Jumalan eteen.

Muistan omasta elämästäni tilanteita, joissa Jumala on lohduttanut toisten ihmisten kautta. Oikeanlaisten ihmisten, oikealla hetkellä ja sopivan ajan. Yksi pappisystävä tarjoutui olemaan käytettävissä pyytämällä lenkille säännöllisesti niin kauan kuin katsoi sen tarpeelliseksi. Hän ei koskaan tunkeutunut minun sieluni sille reviirille, jossa hän olisi haavoittanut enemmän kuin hoitanut. Hän vain oli käytettävissä ja osasi rohkaista ja tukea. Olen kiitollinen tuolle veljelle, tuskin hän itsekään tietää lopulta, minkälaisen palveluksen hän minulle teki. Ystävyys on Jumalan lahja ja siunaus.

Lopuksi kaikkein tärkein lohdutus - ainakin minun oman elämänkokemukseni perusteella: Ehdoton evankeliumi. Se, että saan olla Jumalan rakas lapsi armosta ja Kristuksen ristin työn tähden. Mikä minussa sen ansaitsisi? Mitä olisin tehnyt, että sen voisin itselleni vaatia? Millaiseen hurskauteen kykenevä, että sen perusteella sen omistaisin? – Ei minussa ole mitään sellaista, minkä perusteella evankeliumi minulle kuuluisi.

Mutta Jeesus on päättänyt sen antaa, suurena lahjana, pelkästä armosta! Siinä on kaikkein syvin ja hoitava lohdutus. Evankeliumi, joka ei purista eikä hierrä, ei vaadi eikä paina. Kun sielu saa oivaltaa, että evankeliumi kuuluu juuri syntisille ihmisille, siis minulle, ei mikään voi tuoda syvempää turvallisuutta. Evankeliumi, joka välittää syntisille, lohdutusta kaipaaville viestin, että kun minä en jaksa olla mitantäyttävä, on Jeesus sitä minun puolestani. Kun minä en jaksa olla oikein kunnon uskova, on Jeesus sitä minun puolestaan.

Kun en jaksa edes rukoilla, rukoilee Jeesus minun puolestani. Kun huomaan olevani aina samojen helmasyntieni kanssa kamppailussa, on Jeesus kokonaan minun syntisen ja kurjan Vapahtaja. Kun olen sairas ja kipeä, on Jeesus kantamassa minun sairauteni painoa ja kivun kovuutta. Onhan Hän Jumalan Karitsa, joka on kuollut jokaisen kärsivän ja lohdutusta kaipaavan puolesta. Siis: Jokaisen, myös sinun ja minun! Hän on haavoitettu ja kuollut ja noussut kuolleista. Nyt hän elää vierellämme ja antaa meille tulevaisuuden ja toivon.

”Tämä on siis sangen lohdullinen valtakunta”, toteaa veljemme Luther, ”ja Kristus on lempeä ja suloinen paimen, joka houkuttelee ja kehottaa jokaista tulemaan luokseen. Tämä kaikki tapahtuu evankeliumin kautta. Sillä vahvistettakoon heikkoja, sillä parannettakoon sairaita. Evankeliumi on sellainen sana, joka on heikolle omalletunnolle kaikki kaikessa. Se antaa lohdutuksen, niin että kenenkään ei tarvitse joutua epätoivoon eikä epäillä, olkoon vaikka kuinka suuri syntinen” (Mannaa Jumalan lapsille, 26.7.).

https://sro.fi/231-etusivu/tule-mukaan/hsp2013/2615-juha-vahasarja-lohdutuksen-jumala

kirjoittaja jarrut Ma Elo 12, 2024 7:30 am

Lopuksi kaikkein tärkein lohdutus - ainakin minun oman elämänkokemukseni perusteella: Ehdoton evankeliumi. Se, että saan olla Jumalan rakas lapsi armosta ja Kristuksen ristin työn tähden. Mikä minussa sen ansaitsisi? Mitä olisin tehnyt, että sen voisin itselleni vaatia? Millaiseen hurskauteen kykenevä, että sen perusteella sen omistaisin? – Ei minussa ole mitään sellaista, minkä perusteella evankeliumi minulle kuuluisi.

Mutta Jeesus on päättänyt sen antaa, suurena lahjana, pelkästä armosta! Siinä on kaikkein syvin ja hoitava lohdutus. Evankeliumi, joka ei purista eikä hierrä, ei vaadi eikä paina. Kun sielu saa oivaltaa, että evankeliumi kuuluu juuri syntisille ihmisille, siis minulle, ei mikään voi tuoda syvempää turvallisuutta. Evankeliumi, joka välittää syntisille, lohdutusta kaipaaville viestin, että kun minä en jaksa olla mitantäyttävä, on Jeesus sitä minun puolestani. Kun minä en jaksa olla oikein kunnon uskova, on Jeesus sitä minun puolestaan.

Juha Vähäsarja: Lohdutuksen Jumala

Juha Vähäsarja: Lohdutuksen Jumala

Vs: Juha Vähäsarja: Lohdutuksen Jumala