Suhtautuminen evankeliumin Jeesukseen ratkaisee tuomiolla

Kuulin joskus kaskun papista, joka saarnassaan toisti useita kertoja Jeesuksen sanoja: ”Katso, minä tulen pian!” Saarnatuolista laskeuduttuaan hän kompuroi ja rojahti etupenkissä istuneen mummon syliin. Nolona pappi pyyteli anteeksi, mutta mummo vain tuumasi: ”Ei teillä mitään anteeksi pyydettävää ole. Juurihan te sanoitte monta kertaa tulevanne pian.” Tuomiosunnuntain sanoma ei ole mikään vitsi.

Sillä on vakava ja varoittava merkityksensä, mutta se on myös lohduttava ja riemullinen sanoma niille, jotka ovat eläneet evankeliumiin uskoen ja ottaneet todesta Jeesuksen lupauksen paluustaan. He ovat varautuneet kohtaamaan Kristuksen. Heille ei tule olemaan yllätys, että Jumala kokoaa ylösnousemuksen päivänä kaikki ihmiset eteensä. Silloin tapahtuu erottelu.

Jakoperusteena on suhtautuminen Kristukseen. Evankeliumiteksti tulee vaikeaksi sekä julistajalle että kuulijalle, jos ei pidetä koko ajan mielessä sitä, millä perusteella ihminen pelastuu. Raamattu sanoo selvästi, että pelastus saadaan vain uskon kautta Jeesukseen. Ellei Jumala olisi ollut meitä kohtaan armollinen, me kaikki hukkuisimme, sillä jokainen on luopunut hänestä, tullut kelvottomaksi ja on hänen kirkkauttaan vailla (Room. 3).

Kukaan ei voi Jumalan edessä ylpeillä teoistaan, sillä meidän omat tekomme eivät riitä, kun on kyse syntivelkojemme maksamisesta (Ef. 2). Mutta ihmiseksi tullut Jumalan Poika teki sen, mikä meille oli mahdotonta, ja sovitti syntimme. Syytön toi syyllisille Jumalan anteeksiannon. Hän on meille tie iankaikkiseen elämään, kirkkauden valtakuntaan. Jeesus itse sanoi, ettei Jumala lähettänyt Poikaansa tuomitsemaan maailmaa vaan pelastamaan sen. Ihminen itse tuomitsee itsensä hylätessään evankeliumin (Joh. 3).

Jumala sanoo: ”Omaa tuhoasi sinä valmistat, kun nouset minua, auttajaasi, vastaan!” (Hoos.13.) Miksi Jeesus kuitenkin ottaa ihmisten teot puheeksi kuvauksessaan viimeisestä tuomiosta? Antaako hän sittenkin tässä luettelon sellaisista hyvistä teoista, joita tekemällä ihminen ansaitsee pelastuksen? Ei anna. Käyttäen viidennestä käskystä nousevia esimerkkejä hän toteaa sen, minkä mekin voimme todeta. Toiset rakastavat ja kunnioittavat Jeesusta, toiset eivät hänestä välitä.

On selvää, että se, joka rakastaa häntä, tekee hänen mielensä mukaisia tekoja. Kristitty tekee hyvää kaikille. Ivan erityisesti Jeesus otti kuitenkin puheeksi sen, miten hänen seuraajiinsa suhtaudutaan. Miten toinen kristitty suhtautuu toiseen kristittyyn, on esimerkki uudesta elämästä. Jeesus puhuu teoista, jotka on tehty hänen vähimmille veljilleen. Apostoli Johanneskin kiinnitti siihen erityistä huomiota: ”Meidän tulee rakastaa toisiamme” (1. Joh. 3).

Tapa, jolla ihminen suhtautuu kristittyihin, heijastaa sitä, miten hän suhtautuu itse Kristukseen. Martti Luther toteaa: ”Joka ei usko Kristukseen, ei varmastikaan ole ainoallekaan kristitylle, vielä vähemmän itse Kristukselle niin myötämielinen, että hänen tähtensä osoittaisi laupeutta köyhille ja tarvitseville. ”Emme voi tietää, millainen tapahtuma viimeinen tuomio on.

Me kaikki saamme sen aikanaan nähdä. Mutta sen tiedämme, mikä on tuomion peruste. Paavali kirjoittaa: ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa” (Room. 8. Jeesus otti esimerkiksi viimeisestä tuomiosta tapahtuman, joka toistui yhä uudestaan hänen aikansa maailmassa. Paimen erotti työssään lampaat ja vuohet.

Meidät ihmisetkin erotellaan Jumalan edessä. Toisista sanotaan, että heille ei kelvannut evankeliumi. Heillä oli kyllä paljon hyviä tekoja, jotka ansaitsevat ajallisen kiitoksen ja kunnian, mutta niillä ei voi korvata uskoa, joka luottaa Jumalan tekoon. He eivät eläneet Vapahtajansa yhteydessä eivätkä siksi kantaneet sitä hedelmää, joka viimeisellä tuomiolla olisi todistanut uskosta.

Heidän syntinsä jäivät syyttämään heitä, ja he jäivät itse vastaamaan niistä. Toisista sanotaan, että heille kelpasi evankeliumi. Mistä sen näkee? Onhan kristityissäkin vielä syntejä. Joskus tulee raskaita lankeemuksia. Kristityn on raahattava vanhaa ihmistä mukanaan hautaan saakka. Mihin nämä synnit ovat joutuneet, kun niitä ei kerran oteta esille viimeisenä päivänä?

Ne on kuoletettu Hengen avulla, niin kuin Paavali sanoo (Room. 8. Kristityn tuntomerkkinä on uskonkilvoitus. Hän turvautuu joka päivä syntien anteeksiantoon. Siksi hänen syntinsä eivät ole viimeisellä tuomiolla syyttämässä häntä. Jäljellä on vain uusi, Jeesuksen kanssa eletty elämä.

Jumalasta syntynyt, uusi ihminen kantaa Hengen hedelmää, vaikka hän ei itse sitä edes osaisi havaita. Vain sen kautta pelastutaan, että uskotaan synnit anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden. Hyvät työt ovat seurausta uskosta, jonka tähtäyspiste on kirkkaudessa. Pieninkin pilkahdus uuden elämän valoa tuo suuren lohdutuksen ajallisiin murheisiin.