Jouko Nieminen/ Riittääkö Jeesus yksin?

kirjoittaja Hellevi Ti Syys 17, 2019 9:31 am

Riittääkö Jeesus yksin?
Jouko Nieminen

Jumalattoman vanhurskautus

Mielestäni eräs häkellyttävimpiä tekstejä koko Raamatussa on 3.Moos.13:1-13 (1-4): Herra puhui Moosekselle ja Aaronille sanoen: ”Jos jonkun ihoon tulee nystyrä tai ihottuma tai vaalea pilkku, niinkuin pitalitauti olisi tulemassa hänen ihoonsa, vietäköön hänet pappi Aaronin tai jonkun hänen poikansa, pappien, eteen.

Ja jos pappi tarkastaessaan sairasta paikkaa ihossa huomaa, että karvat ovat muuttunee tvalkoisiksi ja että se paikka näyttää muuta ihoa matalammalta, on se pitalitautia; ja niin pian kuin pappi on sen huomannut, julistakoon hän tämän ihmisen saastaiseksi. ”Sitten pappi sulkee potilaan odottamaan sitä, mihin suuntaan sairaus kehittyy... Seitsemän päivän jälkeen pappi tarkastaa potilaan uudestaan ”ja jospappi huomaa ihottuman levinneen ihossa, julistakoon pappi hänet saastaiseksi; se on pitalia.

Samoin,jos pappi tarkastaessaan ihoa, huomaa siinä valkoisen nystyrän, jonka kohdalta karvat ovat muuttuneet valkoisiksi, on hänen ihossaan jo vanha pitali, ja sen tähden pappi julistakoon hänet saastaiseksi älköönkä enää sulkeko häntä sisälle, sillä hän on saastainen.” Tähän asti ei tässä laissa ole mitään ihmeellistä. Kaikki on järjellistä ja loogista.

Mutta luku jatkuu (12): ”Jos pitali puhkeaa ihossa, niin että se peittää sairaan koko ihon päästä jalkoihin asti, mihin pappi katsokoonkin, ja jos pappi tarkastaessaan huomaa pitalin peittävän koko ihon, niin julistakoon hän sairaan puhtaaksi; hän on kokonansa muuttunut valkoiseksi ja on puhdas.”Jos minä olen syntinen, niin olen synnin tähden saastainen ja kadotettu. Mutta, jos minä olen niin syntinen, että minulla ei ole yhtään tervettä paikkaa, ja menen Jeesuksen luokse, niin Hän julistaa minut puhtaaksi.

Muistan hyvin, kun luin tätä tekstiä aikoinaan, ja jäin pitkiin mietteisiin. Jos minä olen syntinen, niin olen saastainen ja kadotettu. Mutta, jos minä olen niin syntinen, että olen täysin sairas ihminen, jumalaton ja kurja, toivoton synnintekijä, ilman yhtäkään tervettä paikkaa ja menen Jeesuksen luo, niin siellä minut julistetaankin puhtaaksi! Olen kokonaan muuttunut valkoiseksi. Jumala näkee minut Kristuksen verellä pestynä puhtaana, ja lumivalkoisena! Olen täysin syntisairauden peitossa, mutta Jumala katsoo minut puhtaaksi!

Hän asettaa syntisen ihmisen Kristukseen ja pukee Hänen valkeat vaatteensa, eli Hänen ansionsa minun päälleni. Mutta tämä tapahtuu siis vain, jos olen täysin saastainen, ilman yhtään tervettä paikkaa, eli täysin syntinen... Toisin sanoen: laki on tappanut kaikki harha kuvitelmat omasta kelvollisuudestani.

Jeesus yksin ja hänen lupauksensa Raamatun sanassa ovat ainoa todellinen turvani. Mutta, tämä Mooseksen kirjan kohta ei vielä lakkaa puhuttelemasta meitä. Se jatkuu, tekisi mieleni sanoa... pyhityksen puolelle. Jakeissa 14-15 puhutaan tästä puhtaaksi julistetusta täysin pitalin vallassa olevasta edelleen: Jos tämä armahdettu syntinen sitten alkaa parantua syntisyydestään ja tulla edes vähän terveemmäksi, tai paremmaksi kuin nuo kaikkein kurjimmat täysin sairaat, niin hän menettää koko lahjavanhurskauden ja Jeesuksen ansion.

Heti, kun hänessä itsessään alkaa olla jotakin tervettä, on hän taas kokonaan saastainen! Tämä tosiasia kannattaa painaa syvälle mieleen. Jumala ei anna syntejä anteeksi yksitellen, vaan Hän antaa anteeksi ihmisen koko syntisyyden ja saastaisuuden. Silloin armo on täydellinen ja koskee koko elämää! Meillä on usein sellainen inhimillinen luulo, että Jumalan laki, ja varsinkin synti ja armo ovat jotenkin määrällisesti mitattavia asioita. Ja siksi meillä on taipumus edes yrittää tehdä hyviä tekoja, jotta me tällaisilla omilla töillä saisimme Jumalalta + merkintöjä omien syntiemme peittämiseen. Synti ja armo eivät ole mitattavissa.

Me olemme joko kokonaan syntisiä tai kokonaan armahdettuja syntisiä! Synti ja armo ovat kuin Jumalan valtakunnan instituutio, pysyvä, muuttumaton hengellinen perustuslaki. Jos me emme ole kokonaan armon alla, me olemme kokonaan synnin alla ilman armoa. Armo luetaan sille, joka sydämessään kokee ja tunnustaa olevansa täysin syntinen ihminen, ja joka juuri siksi tarvitsee ja janoaa Jumalan armoa. Tämä ei kuitenkaan ole mikää nvaatimus, vaan siihen kasvetaan silloin, kun meidän sydämissämme Kristus on kaikki kaikessa.

Pyhä Henki näyttää meille meidän syntimme, eli antaa meille synnintunnon. Synnintunto on Jumalan suuri lahja. Se on lahja, jonka avulla me pysymme kiinni armon evankeliumin tarpeessa. Tämä täydellinen synnintunto johtaa myös täydelliseen armon tuntoon.
Synnintuntoa myös sielunvihollinen yrittää lietsoa selittäen, että näin suuri syntinen ei kelpaa Jumalalle!Totuus on täsmälleen päinvastainen: Juuri tällaisen ihmisen Jumala haluaa armahtaa.

Apostoli Paavalin omakohtainen todistus synnistäja armosta

Tästä aiheesta apostoli Paavali opettaa omakohtaisesti Roomalaiskirjeessä ja esim. 2.Kor.12 luvussa. Tämä Paavalin kertomus on monille meistä hyvin hankala ymmärtää tai jopa vastaan ottaa.
Room.7:14-18 Paavali kertoo itsestään seuraavasti: ”Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.

Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää." Tästäkin voimme nähdä, että Paavali tuo esiin oman tilansa juuri sellaisena, kuin 3.Moos.13 sen esittää:100-prosenttisena ”pitalisena”, siis syntisenä ilman yhtään tervettä paikkaa. (Tässä kohdin ajatellaan ja sanotaan nykyään helposti, että tällaisen syntisen ihmisen pitäisi vain tehdä parannus ja lakata syntiä tekemästä. Kyllä se onnistuu, jos vain tarpeeksi tahtoo).

Mutta Paavali sanoo: Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei... 2.Kor.12:7-9 kerrotaan Paavalin elämästä. Jotta hän ei tulisi ylpeäksi saamistaan erinomaisista ilmestyksistä, on hänen lihaansa annettu pistävä piikki, saatanan enkeli, jolla on lupa rusikoida hänen lihaansa, jotta hän pysyisi nöyränä. Paavali sanoo: ”Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
Ja hän (siis Jeesus) sanoi minulle: 'Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan'.” (Siis: minun oma heikkouteni on edellytys Kristuksen voimalle!)

Nyt kun tutkitaan tässä oikeastaan synnin ja armon paradoksia, niin ajatellaanpa nykyistä tilannetta Suomen kristittyjen keskellä. Laajat piirit Suomen Siionissa eivät suvaitse tällaisia syntisiä kristittyjä, koska niiden elämästään näyttää puuttuvan juuri Jumalan voima! He taas etsivät Jumalan voiman vaikutuksia omasta itsestään ja ovat varsin tyytyväisen oloisia omaan hengellisyyteensä. Lisäksi he yrittävät noudattaa lakia sellaisissa asioissa, mitkä näkyvät ulospäin. He eivät koskaan ole ehkä tajunneet, että lain tehtävä olisi tappaa heidän oma voimansa, jotta Kristus itse saisi sijaa heidän sydämissään.Toisenlainen Paavali sopii heidän hengelliseen elämäänsä.

Sen Raamattu myös meille kertoo Paavalin menneisyydestä (Fil.3:3-7). Tässä Paavali kertoo selkeästi omasta menneisyydestään 30 vuoden takaa.(Fil.3:3-7) ”Olen ollut lakiin nähden fariseus, intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton. Ja sitten totuus: Mutta mikä minulle oli silloin (30 v sitten) voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.”

Nyt Paavali kirjoittaa siis selvästi siitä, minkälaista hänen elämänsä oli ennen uskoon tuloa. Hän kirjoittaa imperfektissä, eikä kuvaa tässä nykyisyyttään, (niin kuin usein väitetään), vaan aikaa ennen uskoontuloaan. Paavali kertoo, kuinka hän on ollut 30 vuotta sitten yksi sen ajan parhaista teologeista. Hän on tehnyt täyttä totta yrittäessään kaikella tavalla miellyttää Jumalaa ja täyttää Jumalan käskyt. Ja hän teki sen paremmin ja täydellisemmin kuin kukaan meistä.

Hän oli silloin vilpittömämpi ja antautuneempi uskova kuin meistä yksikään. Hän oli silloin myös antanut elämänsä Jumalan palvelemiseen, (sellaisena kuin hän sen ymmärsi). Lain vanhurskauteen nähden hän oli jopa nuhteeton! Hän paloi innosta saada puolustaa sitä uskoa, mikä oli hyvää ja oikeata. Siksi hän myös vainosi kristittyjä, jotka hänen ymmärryksensä mukaan olivat turmelemassa Israelin isien uskoa.

Hänellä oli voimaa ja kykyä. Hän pystyi tekemään mitä tahtoi ja jätti tekemättä sen, mitä ei tahtonut. (30v. myöhemmin hän taas sanoo päinvastoin: ”sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen”.Hänellä oli siis kaikkea sitä, mitä häneltä Room. 7:ssä juuri puuttui! Hän oli sen täydellinen vastakohta. (Ja sivumennen sanoen, minusta tuntuu, että tämä kuvaus Paavalista Fil.3:ssa on juuri sama, mikä on monen nykyaikaisen aktiivi- uskovan käsitys toimivasta uskosta).

Mutta nyt myöhemmin hän sanoo, että se, mikä ennen oli voitto, se on roskaa Kristuksen tuntemisen rinnalla. Pelkkää tappiota ovat kaikki valtaja voima! (Jota tämän ajan apostolit siis tavoittelee ylikaiken). Mutta kun Paavali tuli uskoon, hänen uskonsa itseensä ja omaan uskoonsa koki täydellisen romahduksen.

Ja hän oppi Jeesuksen seurassa näkemään, että hän itse ei koskaan enää tule muuttumaan paremmaksi... Hänen entinen elämänsä oli voittoisaa uskonelämää. Joka nyt olikin muuttunut tappioksi. Paavali oli muuttunut hyvästä ja kilvoittelevasta uskovasta fariseuksesta suureksi syntiseksi! Ja se johtui siitä, että hän oli kohdannut ristiinnaulitun Vapahtajan.

Hänen oma elämänsä oli mennyt. Hän oli kuollut omiin synteihinsä ja siksi sanoo, että nyt ”en enää elä minä, vaan Kristus elää minussa...”Pari sanaa pyhityksestä tämän ajan kristillisyydessä Pelastus selitetään tänään usein siten, että kun jumalaton ihminen saa armon tulla Jeesuksen luo jatulee uskoon, niin Jumala antaa koko menneisyyden anteeksi ja pesee ihmisen täysin puhtaaksi. Ja että kaikki tämä on (periaatteessa) vain armoa. Mutta mitä tämän jälkeen tapahtuu? Ensirakkauden ajan jälkeen aletaan puhua ns. pyhityksen tarpeesta. Ja tämän nykyaikainen käsitys on se, että vaikka menneisyys onkin saatu anteeksi, niin tästä eteenpäin oma vaellus on (enemmän tai vähemmän) yhteistyötä Jumalan ja ihmisen välillä.

Tämä hengellinen yhteistyö tähtää muuttumiseen, jossa Jumala muuttaa meidät paremmiksi ihmisiksi.Tosiasia kuitenkin on, että ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa Jumala on ainoa, joka toimii. Jokainen ihminen, joka yrittää pienentää sitä suunnattoman suurta ja syvää välimatkaa, joka onJumalan ja ihmisen välillä, eksyttää varmasti itsensä. Sanotaan, että me voimme olla tosin pelastuneet armosta, mutta pelkästä armosta ei kukaan enää pyhity!

Siihen tarvitaan omaa kilvoitusta, omaa taistelua, jatkuvaa parannuksen tekoa, yhä uusia ja syvempiä tunteellisia antautumisia, omaa päättäväisyyttä ja kaikki ihmisen oman voiman likoon laittamiset... Ja lisäksi vaaditaan osallistumista seurakunnan työntekoon, evankelioimiseen, todistamiseen, kymmenysten maksamiseen jne.Kuulostaa kristilliseltä? Vai mitä? Raamattukin sanoo: ”Pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa!” Ja niin me sitten pyrimme pyhittymään, mikä tarkoittaa muuttumista paremmiksi.

Tämäkin kuulostaa edelleen kristilliseltä. Särön tähän ajatteluun tuo kuitenkin esim. juuri Paavalin todistus Room. 7. luvussa. Se opetus on oikeastaan eräs vaikeimmista tien viitoista kokokristityn elämässä. Ellei jopa vaikein. Paavali ei kuitenkaan ollut omassa elämässään muuttunut paremmaksi, vaan omassa tietoisuudessaan pahemmaksi! Eikö hän siis ollutkaan pyhittynyt? (Siksi hänen opetuksensa tästä aiheesta ohitetaan myös liian usein olan kohautuksella.)

Parhaimmillaan tai pahimmillaan tämä ihmisen pyhitystarve (ehkä voisi sanoa paremmin ”hengellistymisen tarve”) johtaa nykyään siihen, että uskova ei koe olevansa enää kovinkaan syntinen, vaan hänessä alkaa olla paljon hyvääkin. Ja että hän alkaa hallita omaa minäänsä ja omaa luontoansa ja muuttuu vähitellen paremmaksi, pyhemmäksi. Eli, ero Pyhän Jumalan ja syntisen ihmisen välillä siis pienenee!

Tämä ei kuitenkaan todellisuudessa johdu siitä, että ihminen olisi täynnä PH:ä vaan siitä, että ihminen ei halua tiedostaa omaa turmelustaan. Koska ei uskalla tai tahdo jäädä pelkästään armon evankeliumin varaan. Ja silloin hän kieltäytyy PH:n tärkeimmästä työstä, mikä on näyttää ihmiselle hänen syntisyytensä syvyys ja Kristuksen vanhurskaus. Tie Jumalan valtakunnassa on aina ihmisen pienenemisen ja Kristuksen suurenemisen tie.

Kasvu tapahtuu usein elämässä koettavien, raastavien kriisien kautta. Jumalan valtakunnan tienviittoina toimivat usein myös monenlaiset syvät ahdistukset, Jumalan hylkäämisen kokemukset ja täydellisen avuttomuuden tilaan joutumiset. Tällaiset tilanteet eivät meitä tietenkään miellytä. Mutta, niin kuin apostolien teoissa sanotaan: ”Monen ahdistuksen kautta kulkee tie Jumalan valtakuntaan”.Matt. 7:13

Kristitynfoorumi https://nakokulma.info/lehti/nk06_032019.pdf

kirjoittaja Hellevi Ti Syys 17, 2019 9:44 am

Jeesus yksin ja hänen lupauksensa Raamatun sanassa ovat ainoa todellinen turvani. Mutta, tämä Mooseksen kirjan kohta ei vielä lakkaa puhuttelemasta meitä. Se jatkuu, tekisi mieleni sanoa... pyhityksen puolelle. Jakeissa 14-15 puhutaan tästä puhtaaksi julistetusta täysin pitalin vallassa olevasta edelleen: Jos tämä armahdettu syntinen sitten alkaa parantua syntisyydestään ja tulla edes vähän terveemmäksi, tai paremmaksi kuin nuo kaikkein kurjimmat täysin sairaat, niin hän menettää koko lahjavanhurskauden ja Jeesuksen ansion.

Heti, kun hänessä itsessään alkaa olla jotakin tervettä, on hän taas kokonaan saastainen! Tämä tosiasia kannattaa painaa syvälle mieleen. Jumala ei anna syntejä anteeksi yksitellen, vaan Hän antaa anteeksi ihmisen koko syntisyyden ja saastaisuuden.

Voi Arvolliset Lukijat kirjoittajat -kanssamatkaajat! Lukekaa! ja ymmärtäkää! ja vapautukaa! yrittämisistänne, olemme kokonaan syntisiä, ja vain Jeesuksen Ristintyön tähden Jumala Armahtaa meidät!

kirjoittaja Vierailija Ke Loka 13, 2021 6:31 am

https://www.youtube.com/watch?v=4HKIdoObsbY

Jouko Nieminen
Riittääkö Jeesus Kristus yksin?

kirjoittaja Morosus Ke Loka 13, 2021 6:42 pm

Jouko piti tosiaan kaksi Raamattutuntia järjestämässämme Laukaan tilaisuudessa; sekä oli mukana ehtoollisen jakamisessa.

Jos Herra suo; niin Hajallaan olevat lampaat kokoontuvat Laukaalla myös 21.11.

kirjoittaja Vierailija To Helmi 16, 2023 3:47 am

Voi Arvolliset Lukijat kirjoittajat -kanssamatkaajat! Lukekaa! ja ymmärtäkää! ja vapautukaa! yrittämisistänne, olemme kokonaan syntisiä, ja vain Jeesuksen Ristintyön tähden Jumala Armahtaa meidät!

kirjoittaja Reikäpää To Helmi 16, 2023 7:21 am

Aamen, tämä puhe vieläkin on niitä suurimpia aarteita Mitä olen saarnapöntöstä kuullut ja ilo ja riemu valtaa yhä kun lukee ja kuuntelee

Vaikeaa on ihmisen ottaa vastaan tälläistä rakkautta ja oppia , koska me vaadimme myös itsemme lisäksi muilta täydellisyyttä siihen pisteeseen kun itse olemme päässeet

Tänä aikana näyttääkin olevan liikkeitä ja porukkaa sen mukaan mihin kelläkin ansiot omasta mielestä riittävät

Kunhan vain olemme kaikki samalla tiellä ja meillä on sama Jeesus niin se on olennainen asia, koska tänä aikana on myös tuota "toisen Jeesuksen ja evankeliumin" vaikutusta niin mahdottoman paljon

Oma täydellinen konkurssi ja epäonnistuminen onkin suuri lahja ja siunaus kun sen Jumalan käsiin saa jättää

kirjoittaja Hellevi To Helmi 16, 2023 4:35 pm

Jos minä olen syntinen, niin olen saastainen ja kadotettu. Mutta, jos minä olen niin syntinen, että olen täysin sairas ihminen, jumalaton ja kurja, toivoton synnintekijä, ilman yhtäkään tervettä paikkaa ja menen Jeesuksen luo, niin siellä minut julistetaankin puhtaaksi! Olen kokonaan muuttunut valkoiseksi. Jumala näkee minut Kristuksen verellä pestynä puhtaana, ja lumivalkoisena! Olen täysin syntisairauden peitossa, mutta Jumala katsoo minut puhtaaksi!

AAMEN

.

kirjoittaja Sponsored content

Jouko Nieminen/ Riittääkö Jeesus yksin?