Karismaattinen liike, Rooman kirkon Troijan hevonen?

kirjoittaja Vierailija Ma Helmi 03, 2020 8:17 am

Katsottaessa vuosikymmenien kehitystä ennen karismaattista liikettä ja sen jälkeistä liikkeen vaikutusvallan aikaa, on havaittavissa selvä kultinomainen ja epäraamatullinen suuntaus. Karismaattinen liike syntyi Pyhä Henki -käsitteen ympärille. Jo alussa suuri osa liikettä jätti huomiotta Raamatun ilmoituksen Pyhästä Hengestä ensisijaisesti Totuuden Henkenä. Protestanttisen uskonpuhdistuksen periaatteille ei käytännössä annettu arvoa.

Ei liioin sille tosiseikalle, että katolilaisuuden ja protestanttisuuden erot ovat edelleen samat. Tärkeimmäksi katsottiin ”yhteys”, jossa määräävänä tekijänä on yhteiset kokemukset ja tunteet, joiden takana uskotaan olevan Pyhä Henki. Karismaattisuus sanoo pitävänsä Raamattua auktoritettinaan mutta käytännössä sallii mitä villeimpiä Raamatun ulkopuolisia tulkintoja. Liikkeen käytäntö muistuttaa kinkatolisen kirkon opetusta, jossa puolestaan traditio voi syrjäyttää raamatullisuuden.

Ehkä juuri tällainen ”välinpitämättömyys” Kirjoituksia kohtaan on toiminut yhtenä yhdistävänä tekijänä katolilaisuuden ja karismaattisuuden välillä. Toinen yhtymäköhta voisi olla auktoriteettikäsitys. Katolisessa kirkossa Paavin virassa lausuma julistus on ”Jumalan sana” kirkon jäsenille, karismaattisessa liikkeessä liikkeen tunnettujen julistajien:”apostolien” ja ”profeettojen”, eräänlaisten ”pikkupaavien” ilmestykset ja näyt ovat Jumalan ilmoitusta.

Kuten varhainen helluntailiike niin myös karismaattinen liike elää ja toimii keskuudestaan esiin nousevien johtavien henkilöiden ympärillä. Kun katolilaisuus keskittyy paavin henkilökultin korostamiseen, karismaattinen liike keskittyy mediasta tuttujen profeettojensa, parantajiensa ja apostoliensa kritiikittömään seuraamiseen.

Virassaoleva paavi on arvostelun yläpuolella, karismaattiset johtajat vaativat samaa, koska ovat ”Jumalan voideltuja”.

Kummassakin vaikuttaa vahva henkilökultti -perinne. Molemmissa liikkeissä ylikorostetuilla ”ihmeillä ja merkeillä”, jopa taikauskolla, on sijansa. Karismaattinen liike menestyy hyvin katolilaisissa esim. Etelä-Amerikan maissa, joissa uskonnollinen taikausko rehottaa. Ironista on, että katolisen kirkon emämaassa Italiassa paikallisen helluntailiikkeen taholta on jatkuvasti varoitettu katolilaisuudesta ja kritisoitu kansainvälisen helluntai- ja karismaattisen liikkeen yhteyksiä katolilaisuuteen. Karismaattisen liikkeen yksi johtotähti ja monen karismaattisen ”paavi” Benny Hinn on katolilaisuuden ja paavin kannattaja (samoin kuin oli oppiäitinsä Kathryn Kuhlman).

Pääasiassa Leo Mellerin kautta Hinn on saatu juurrutettua myös suomalaiseen kristillisyyteen. Italiassa helluntailiike on varoittanut hänestä - toisin kuin Suomessa. Maailman helluntailiike onkin huomattavalta osalta toiminut karismaattisen liikkeen aisaparina suhtautumisessa katolilaisuuteen.

Katolilaisuudessa on toki paljon niitäkin, jotka kritisoivat ja välttävät karismaattista liikehdintää sekä maailman laajuisesti että oman kirkkonsa sisällä. Myös karismaattisesta liikkeestä on löytynyt harvoja rohkeita, jotka ovat osoittaneet liikkeensä seisovan savijaloilla. Vuosikymmenien varrella niin luterilainen kuin vapaakirkollinenkin liike Suomessa on saanut nauttia monista kristuskeskeisistä raamatunopettajista, jotka ovat ymmärtäneet ja arvostaneet protestanttista perintöään.

Valitettavasti Raamattuun ja Kristukseen keskittyvien, uskonpuhdistukselle uskollisten julistajien joukko on katoavaa kansanperinnettä niin meillä kuin muualla. Karismaattisen liikkeen alku on enemmän ja vähemmän veteen piirretty viiva. Jo varhain kristillisen seurakunnan historiassa on ollut liikehdintää, jossa epäraamatulliset ilmiöt ja ”karismaattisen” henkilön toiminta on joidenkin taholta tulkittu Pyhän Hengen työksi.

Nykyiset karismaattiset ”herätykset aallot” eivät ole ainutkertaisia tai uusia. Ainoastaan niiden saama huomio on suurempi. Viime vuosisadan alun tunnetut helluntaisaarnaajat, naiset ja miehet, arvostelivat seurakunnan tilaa siitä, että se ei osoita ”Jumalan voimaa”. Omissa kokouksissaan he sitten alkoivat välittää tätä ”voimaa”, kokemuksia ja tuntemuksia, seuraajilleen.

Amerikkalaislähtöinen ja esiintyjäkeskeinen parantajaevankelista -liike nähtiinkin Jumalan vastauksena seurakunnan voimattomuuden tilaan. Esim. naisjulistaja Aimee Sample Mc Pherson (1890-1944) oli karismaattinen esiintyjä, joka julistuksessaan keskittyi ”ihmeitä” tuottavaan ”voimaan” pikemmin kuin Kristukseen.

Evankelistat olivat ”tähtiä”, joiden showta tultiin katsomaan pitkienkin matkojen päästä.
Nämä evankelistat kiinnostivat myös katolilaisia. Sama jatkuu tänäänkin. Nykyisen karismaattisen liikkeen katsotaan alkaneen Amerikassa 1950/60 -luvun taitteessa. Kyse ei kuitenkaan ole jonkin uudesta alusta vaan paremminkin asioiden kehityksestä. Kun Amerikan helluntailiike vielä 1940 -luvulla pyrki karsimaan keskuudessaan esiintyviä ääri-ilmiöitä (tosin heikolla menestyksellä, kuten Latter Rain -liike) ne hakivat uuden väylän, josta karismaattinen liike muotoutui.

Vuonna 1959 episkopaalisen kirkon (anglikaaninen kirkko Yhdysvalloissa) pappi Dennis Bennet ilmoitti seurakunnalleen saaneensa Pyhän Hengen kasteen, josta merkkinä oli kielilläpuhuminen. Pian saman suuntaisia uutisia alkoi kuulua muistakin ”vanhoista” kirkkokunnista. Kielilläpuhumisesta, joka aiemmin oli lähinnä helluntailiikkeen ”omaisuutta”, tuli karismaattisen liikkeen tunnusmerkki ja yhteyttä luova kokemus katolilaisten ja protestanttien välille.

Laajemmassa mitassa kielilläpuhuminen alkoi levitä katolisessa kirkossa 1960 -luvun lopulla, kun katolisessa Duquesne yliopistossa perustettiin karismaattinen rukouspiiri vuonna 1967. Aluksiilmiötä nimitettiin ”katolilaiseksi helluntailaisuudeksi”. Katolilaiset ”helluntaikonferenssit” alkoivat vetää väkeä kymmenintuhansin. Katolilainen ”New Covenant Magazine” levitti sanomaa ympäri maailmaa. Paavi Paavali VI - samoin kuin paavit hänen jälkeensä -suhtautui maailmanlaajuiseen karismaattiseen liikkeeseen suopeasti ja nimitti kardinaali Leon Joseph Suenensin (1905-96) valvomaan sen katolilaista osaa.

Katolilainen karismaattisuus onkin ollut Rooman kirkon tarkan valvonnan alla alusta alkaen. Suenens sai arvostetun Templeton -palkinnon v. 1976. Säätiö edistää uskontojen yhteyttä. Palkinnon saajan valitsee komitea, jossa ovat edustettuina hindulaiset, kristityt, buddhalaiset, juutalaiset, muslimit ja ateistit (!). Katolilaisen ja protestanttisen uskonkäsityksen erot koettiin esteeksi ”yhteydelle Pyhässä Hengessä” ja alettiin puhua tarpeesta korostaa sitä ”mikä on yhteistä”.

Karismaattiset katolilaiset kertovat ”Pyhä Henki” -kokemuksensa syventäneen heidän yhteyttään katolilaiseen Jeesukseen ja yhtä lailla kirkkoonsa, paaviin, Neitsyt Mariaan, pyhimyksiin, jne. ”Katolilaiset karismaattiset puhuvat lisääntyneestä uskostaan Mariaan, sakramentteihin, rukousnauhaan, pyhimyksiin ja muuhun traditioon...” kirjoitti New Covenant -lehti jo vuonna 1970.

Kattojärjestön International Catholic Charismatic Renewal johto ei myöskään peittele Maria -uskoaan. Karismaattisen liikkeen tavoite maailman valtaamisesta sopii katoliselle kirkolle.
Se on aina katsonut olevansa koko maailman kristikunnan suuri sateenvarjo, jonka ala- ja ulkopuolella muut kristilliset liikkeet ovat. Karismaattisen liikkeen kautta sille avattiin vapaa pääsy vaikuttamaan ”poispoikenneessa” ja ”täydestä totuudesta luopuneessa” protestanttisessa liikkeessä yli rajojen.

Karismaattisen liikkeen yhteiskristillisissä konferensseissa katolilaiset ja protestanttiset puhujat ovat yhtä lailla esillä. Tällainen oli mm. Kansas Cityn konferenssi vuonna 1977 teemalla ”Yhteys Jeesuksen herruudessa”. Suuria karismaattisekumeenisia konferensseja alettiin järjestää ”maailman evankelioimisen” puolesta Yhdysvalloissa vuodesta 1986. Pääpuhujina ovat olleet katolilaiset ja muiden kirkkoliikkeiden johtohahmot.

Maailman evankelioimisen nimessä yhteyttä on jatkettu näihin päiviin asti. Yleensä karismaattisen liikkeen (jota ei pääosin voi pitää protestanttisena, vaikka se pitkälti toimii protestanttien joukossa) johtohahmot ovat ennen ja nyt suhtautuneet myönteisesti paaviin ja katoliseen kirkkoon.

Kirkon opetusta ei arvioida mutta sen piirissä tapahtuvia ”ihmeitä” ja ”ilmestyksiä” ihaillaan. Monet varmaan muistavat, kuinka suomalainen karismaattinen ”Nokia Missio” v. 2009 otti haltioituneesti vastaan karismaattisen katolilaisen papin Raniero Cantalamessan. Liikkeen mallin mukaisena ”uutena uskonpuhdistuksena”.

Viime vuonna Ruotsin Livets Ord karismaattisen seurakunnan perustaja ja johtaja Ulf Ekman vaimoineen liittyi katoliseen kirkkoon. Yhdysvalloissa yksi tunnetuimmista karismaattisista johtajista Kenneth Copeland sai viestin paavi Franciscukselta anglikaanipiispa Tony Palmerin kautta vuoden 2014 alussa. ”Lutherin protesti on ohi, entä sinun protestisi?”, kysyi sittemmin edesmennyt Palmer kokousväeltä.

Paavi vetosi Copelandiin ja karismaattiseen liikkeeseen väitteellä, että ”katolinen ja karismaattinen uudistus on kirkon toivo”. Copeland, menestysteologi, joka on tunnettu monista epäraamatullisista opetuksistaan, oli haltioitunut paavin huomiosta sanoen: ”Taivas on tästä haltioissaan... Tiedätkö mikä minusta on niin henkeäsalpaavaa? Kun aloimme toimintamme 47 vuotta sitten, tällainen oli mahdotonta.

”Joel Osteen, menestysteologi ja suuren amerikkalaisen megaseurakunnan johtaja on käynyt paavin audienssilla. Paavilta saamansa viestin jälkeen Copeland, yhdessä toisen TV -evankelistanJames Robisonin ja mm. ”Toronton siunauksen” John Arnottin kanssa, oli paavin vieraana. Benny Hinn mainittiin jo aiemmin. TV -asema TBN:n perustaja ja johtaja, edesmennyt Paul Crouch oli katolilaisuuden ja paavin kannattaja.

Luetteloa voitaisiin jatkaa. Kuva ja Sana kustannusyhtiön kirjavalikoimasta löytyy mm. Joel Osteenin kirjaa.TV7 levittää monien katolilaismielisten opetusta, jne. Mistä karismaattinen yhteys katolilaisen ja protestanttisen liikkeen välillä kertoo? Onko se Raamatun Pyhän Hengen luomaa yhteyttä? Pyhä Henki on – kuten alussa mainittiin - ennen muuta Totuuden Henki, Hän johdattaa ”kaikkeen totuuteen” (Joh.16:13).

Löytyykö totuus yksin Sanasta vai Sanasta ja traditiosta? Onko pelastus yksin armosta vai armosta ja teoista? Onko Kristus ainoa Vapahtaja vai onko yhtä lailla synnitön Neitsyt Maria kanssavapahtaja? Onko paavi Kristuksen sijainen? Jne. Onko yhteinen kokemus ja yhteyden tunne varma merkki siitä, että ollaan Jumalan tahdossa? Onko kielilläpuhuminen aina varma todiste Pyhän Hengen vaikutuksesta?

Tiedämme, että myös pakanauskonnoissa puhutaan kielillä. Turvallinen merkki Pyhän Hengen vaikutuksesta on halu tutkia ja tuntea Raamatuntotuus aina paremmin. ”Tie, totuus ja elämä” on Jeesus Kristus, josta Raamatun Pyhä Henki ennen kaikkea muuta aina todistaa. Pyhä Henki on siellä missä Kristus on keskeisellä sijalla, ei siellä missä henkeä tai voimaa/merkkejä - ja aina lopulta ihmistä - etsitään ja korotetaan. Katolilainen ja protestanttinen uskonkäsitys eroavat toisistaan perustavissa asioissa.

Kun asia on näin, voiko Pyhä Henki olla sellaisen toiminnan takana, jossa näitä eroja ei enää haluta nähdä, jossa totuuden etsimisellä ei enää ole merkitystä? Karismaattinen liike taitaakin olla Rooman kirkolle oiva Troijan hevonen protestanttisen liikkeen sisällä. •

https://nakokulma.info/lehti/nakok01.pdf
Kristityn Foorumi

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
				1	2	3
4	5	6	7	8	9	10
11	12	13	14	15	16	17
18	19	20	21	22	23	24
25	26	27	28	29	30