MITEN ANTIKRISTILLISET VOIMAT VOIVAT VALLATA KIRKON?

Kun ns. saksalaiset kristityt tulkitsivat Kolmannen valtakunnan Pyhän Hengen uudeksi vuodatukseksi"

MITEN ANTIKRISTILLISET VOIMAT VOIVAT VALLATA KIRKON?
Olavi Peltola
Eino Murtorinteen kirjan Risti hakaristin varjossa (Vaasa 1972) referointia mallina siitä, miten luterilainen kansankirkko voidaan sisältäkäsin valloittaa antikristilliselle voimille.

1. Kansallissosialistinen liike saavutti kesän 1930 valtiopäivävaaleissa ensimmäisen suurvoittonsa. Monet papit asettuivat kannattamaan liikettä odottaen sen tuovan isänmaalle ja kirkolle uuden tulevaisuuden ja hyvittävän katkeran Versaillesin rauhan vaikutusta (23)

Puolue julisti myönteistä suhdetta kirkkoon ja kristinuskoon, mikäli ne eivät vaarantaneet valtion olemassaoloa tai sotineet germaanisen rodun moraalikäsityksiä vastaan.

Puolue ryhtyi organisoimaan Saksalaisten kristittyjen uskonliikettä (Glaudensbewegund Deutsche Christen). Siitä tuli puolueen kirkollinen peitejärjestö. Liike vaati taistelua marxilaisuutta ja katolista Zentrum puoluetta vastaan. Se korosti rodun ja kansallisuuden merkitystä Jumalan säätämänä elämänjärjestyksenä. Se leimasi juutalaislähetyksen vaaraksi kansakunnalle. Se hylkäsi kristillisen maailmankansallisuuden Jumalan antaman kansallisen tehtävän vastaisena. Se kannatti elävää tekojen kristillisyyttä ja rotutietoista saksalaiseen Luther-henkeen perustuvaa sisälähetystä. Se vaati johtajuuden periaatteelle rakentuvaa yhtenäistä valtakunnan kirkon muodostamista (23-24).

30.1.1933 Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi (24).

2. Hitlerin voitto oli monien kirkonmiesten mielestä merkittävä siksi, että

- se teki tyhjäksi marxilaisen ateismin vaaran. Sitä pidettiin suurimpana vaarana. Näin monet suomalaisetkin teologit näkivät tilanteen (25). Nimenomaan natsien propagandassa tähän vedottiin jatkuvasta. Siitä tuli tärkeä 1930-luvun legenda (26).

- Hitler valtiopäivien avajaispuheessa 23.3.1933 puhui kristillisten kirkkojen myönteisestä merkityksestä.

- myönteisenä koettiin myös puolueen tähdentämä itsensä uhraamisen vaatimus, johon liitettiin mystisiä ja uskonnollisia piirteitä (27).

- tapahtui selvää kirkossa käyntien lisääntymistä ja monet liittyivät kirkkoon.

- puolue palautti järjestyksen ja puhdisti katuelämän - kansan moraali näytti uudistuvan. Koettiin, että riitelevä kansa saavutti nyt yksimielisyyden.

- nähtiin kansallismielen nousu vastareaktiona häpeällistä Versaillessin rauhaa kohtaan - nyt onneton kansa ravisti yltään kahleet (28).

3. Mutta ei huomattu, että Hitlerin jo 28.2.1933 julkaisema asetus merkitsi kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien loppua ja diktatuurin alkua (27).

Dachauhin perustettiin jo kesällä ensimmäinen keskitysleiri.

Kun kirkollisissa lehdissä esiintyi kriittisiä havaintoja Saksan kehityksestä, Saksan kirkon johtajat lähettivät kirjeitä mm. Amerikan kirkoilla torjuakseen muka vääristeltyjä ja valheellisia tietoja, jota levitettiin Saksan tilanteesta. "Ulkomaissa lehdissä esiintynet vääristelevät tiedot haavoittivat syvästi saksalaisia eivätkä vähimmässäkään määrin edistäneet luterilaista yhteyttä. Tosiasiassa asiain käänne oli Saksassa ollut hämmästyttävä, josta oli syytä kiittää Jumalaa" (28-29).

4. B.H. Päivänsalo kävi keväällä 1933 Saksassa ja totesi ihastuneena kuinka Saksa oli Hitlerin avulla päässyt irti marxilaisuuden kahleista. Uskonliikkeen jäsenet käsittivät elämänsä Kristuksen sotapalvelukseksi ja taistelivat epäkristillistä humanismia, kansainvälisyyttä, vapaamuurariutta ja materialismia vastaan. Ratkaiseva taistelu käytiin uskon ja epäuskon, kristinuskon ja marxilaisuuden välillä (29).

Samoin K.R Kares, Eljas Simojoki ja Urho Muroma kirjoittivat kritiikittömästi (29).

5. Epäilyä alkoi kuitenkin esiintyä kirkkojen piirissä jo keväällä 1933. Sen synnytti 1.4.1933 juutalaisia toiminimiä ja liikkeitä vastaan järjestetty boikotti. 7.4. annettiin laki, joka määräsi juutalaiset valtion virkamiehet eläkkeelle (30). Yrjö J. E Alanen näki nämä vain Saksan kansan oikeutettuina reaktioina juutalaishegemoniaa ja sen mukanaan tuomaa siveellistä turmelusta vastaan.

Mutta Ruotsissa monet papit esittivät vastalauseita juutalaisten saamasta kohtelusta. Toisaalta Ruotsin pappisliiton sihteeri kirjoitti: Torjun mitä päättävimmin jokaisen Saksaa vastaan suuntautuvan lausunnon (32). Monet tuomitsivat perusteettomasti saksalaisia eikä tule yhtyä suurten massojen mielenilmauksiin (33). Kyseessä on vain ohimenevää kuohuntaa, jolla ei ole pysyvää merkitystä (33). On oltava tahdikkaita saksalaisia uskonveljiä kohtaan. Ei pidä kärjistää (33).

Ruotsin kirkon johto halusi torjua ehdottomasti antisemitismin kristinuskon käsityksille vieraana (34). 60 kirkkokuntien ja järjestöjen edustajaa allekirjoittivat Ruotsissa vetoomuksen, jossa antisemitismi leimattiin fanaattiseksi, lyhytnäköiseksi nationalismiksi ja kristinuskon sanoman vastaiseksi (34).

6. Uskonliike huhtikuun alussa 1933 vaati kirkon hallinnon uudistamista valtakunnan yleisten hallintoperiaatteiden hengessä. Nyt suomalaisistakin jotkut kirjoittivat Kotimaassa vaarasta muuttaa kirkko osaksi kansallista liikettä ja niin evankeliumi alistetaan inhimillisen aatteen palvelukseen (35).

Valtakunnankirkkoa alettiin muodostaa jo keväällä 1933. Tunnettua ja arvostettua hengellistä johtajaa von Bodelschwingiä ehdotettiin valtakunnanpiispaksi (36). Se synnytti luottamusta ulkomaisten kirkkojen johtajien piirissä. Uskonliike aloitti kuitenkin hyökkäykset Bodelschwingiä vastaan ja vaati piispaksi Hitlerin luottamusmiehen sotilaspastori Ludvig Mullerin.

7. Saksan Tukholman lähetystö kiinnitti huomiota arkkipiispa Eidemin kriittisiin lausuntoihin Saksan tilanteesta. Ulkoministeriö kehotti Saksan kirkon johtoa toimittamaan Ruotsin kirkollisille piireille tarvittavaa informaatiota (37). Samoin vaadittiin Saksan kirkon kirkollistoimikuntaa puolustamaan Saksan etuja lännen kirkkojen piirissä juutalaiskysymyksen vuoksi levinnyttä kielteistä mielialaa vastaan (38).

Saksan evankelisen kirkon johdon taholta lähettiinkin muistio kaikille ekumeenisessa työssä mukana oleville kirkoille ja niille kirkon johtajille, jotka olivat ilmaisseet huolestumisensa juutalaiskysymyksen vuoksi. Samoin se lähetettiin kaikille ulkosaksalaisten seurakuntien papeille (40). Eräät heistä taas levittivät sitä asumamaassaan laajasti kirkon johtajille. Tehon saavuttamiseksi muistiota ei saanut kuitenkaan lähettää Saksan virallisten edustustojen tai puolueen kautta.

- Muistiossa alleviivattiin kommunismin lyömistä ja sitä, ettei tästä ulkomaisessa lehdistössä ole annettu tunnustusta Saksalle.

- Juutalaiset ovat saaneet suhteettoman suuren osuuden kulttuurielämässä. Se synnyttää katkeruutta kansassa. Se kaivaa kirjallisuudessa, teatterissa ja filmissä maata kristillisen uskon ja etiikan alta. Jotain oli tehtävä vaaran välttämiseksi. Nyt vain rajoitetaan juutalaisten ylivaltaa.

- Saksan kirkko on Jumalan sanaan sidottu ja tuomitsee mitä päättävimmin jokaisen toista rotua oleviin kohdistuvan väkivallanteon. Se tulee myös tulevaisuudessa esiintymään Jumalan käskyjen puolesta ja korottamaan äänensä vihaa ja sen pohjalta nousevia tekoja vastaan (39).

8. Kesällä 1933 Saksan evankelinen kirkollistoimikunta lähetti ulkomailla oleville saksalaisille papeille kirjallista materiaalia, jossa mm. väitettiin, että kirkot vetävät päälleen suuren vastuun arveluttavalla esiintymisellään juutalaisten puolesta kaikkialla maailmassa (43).

Samaan aikaan jotkut saksalaiset teologit ottivat yhteyttä tuntemiinsa ulkomaisiin kirkon johtajiin. Mm. Th bingenin UT:n eksegetiikan prof. Gerhard Kittel lähetti kirjasensa Juutalaiskysymys. Göttingenin Luther-tutkija prof. Emanuel Hirsch yritti myös vaikuttaa pohjoismaisiin ystäviinsä. Hänen mukaansa suuri hetki oli koittanut todellisen kansanlähetyksen toteuttamiseksi. Jumalan suomana ihmeenä syntynyt valtio on kaatanut raja-aidat kirkon ja työväen välillä (41).

Oslon saksalaisen siirtokunnan pappi Gunther seurakuntalehdessään kirjoitti mm, että jos kansallissosialismi kykeni vapauttamaan saksalaisen työmiehen marxilaisen luokkavihan evankeliumista kaikki kunnolliset ihmiset siunaavat sitä (41). Nyt pienet yksityiskohdat eivät saa johtaa harhaan, on katsottava suuria linjoja. Kansallissosialismi on synnyttänyt uudentyyppisen maailmankatsomuksen, johon sisältyy voimakkaita siveellisiä voimia. Jokaisen ulkomailla asuvan saksalaisen on torjuttava Kolmatta valtakuntaa vastaan kohdistuvat epäilyt (42).

Helsingin saksalaisen seurakunnan kirkkoherra juhlapuheessa selitti Hitlerin tulleen pelastaman Saksan omaa etua ajavasta individualismista ja marxilaisuudesta. Kansallissosialistinen vallankumous on verrattavissa Jeesuksen Nikodemukselle esittämään kehotukseen uudestisyntymisestä ylhäältä, koska se vaatii asettamaan kansan palvelemisen ja yhteisön edun oman edun edelle (42).

9. Saksan kaikkien maakirkkojen edustajat hyväksyivät 11.7.1933 kolmen miehen komitean valmistaman ehdotuksen yhtenäisestä ja keskitetyn johdon alaisesta valtakunnan kirkosta. Johdossa oli valtakunnan piispa ja hänen rinnallaan hengellinen ministeriö, jolla olla kirkon lainsäädäntö. Valta oli kerran vuodessa kokoontuvalla kansallissynodilla.

Jo ennen valtakunnankirkon perustamista Uskonliike oli ryhtynyt toimintaan vallatakseen valtion tuen avulla kirkon johdon. Kesäkuun lopussa suurimman maakirkon vanhanpreussilaisen unionin johtoon valtio nimitti valtionkomissaarin. Syynä oli ristiriidat ja sekaannus, kun entinen johtaja vetäytyi ristiriitojen vuoksi syrjään. Valtionkomissaari hajotti viipymättä kirkolliset synodit, erotti johtajia ja täytti heidän paikkansa Uskonliiton luottamusmiehillä.

10. Nyt Bodelschwing jätti valtakunnan piispan viran. Hänellähän ei ollut maan hallituksen luottamusta. Pari päivää myöhemmin Mh ller miehitti SS-miesten avulla Saksan evankelisen kirkkoliiton huoneiston ja otti johdon käsiinsä järjestyksen säilyttämiseksi. Seuraavaksi määrättiin toimitettavaksi koko valtakunnan alueella kirkolliset vaalit (23.7.). Siinä valittiin uusi valtakuntasynodi ja paikallissynodit. Vaalia edeltävänä iltana Hitler puhui radiossa Uskonliiton puolesta. Heikosti järjestäytyneen ns. nuorreformatoorisen liikkeen vaalipropagandan tekeminen estettiin jopa väkivaltaisesti.

11. Lisädokumenntti: Miksi Saksan evankelinen kirkko antautui Hitlerille? Kirkkovaalit olivat 23.7.1933. Vastakkain olivat saksalaiskristityt ja Evankeliumi ja kirkko ryhmät. Hitler piti edellisenä päivänä radiopuheen (22.7.33). Se asetti evankelisen kirkkokansan valitsemaan joko hallitsijan tai opposition. Yhden yön aikana muuttui monien kanta ja saksalaiskristityt saivat murskavoiton. Hitlerillä oli tarkka ajan taju.. Miksi näin tapahtui? Eräänä syynä oli ns. Hirschin, Althausin ja Stapelin poliittinen teologia. "He saivat aikaan käänteen, joka ratkaisevasti vaikutti evankelisen kirkon "antautumiseen" (Kapitulation) keväällä 1933" (TA 1985, 124, Reijo Heinonen).

Saksalaiset kristityt saivat 2/3 äänistä ja valloittivat Hannoverin, Bayerin ja Wurtenbergin synodeja lukuunottamatta muut maakirkot. Näin uskonliike oli saanut hetkessä kirkon organisatorisen johdon (46).

12. Seuraavaksi pantiin toimeen kirkon ideologinen yhdensuuntaistaminen valtion ideologian kanssa. Vanhapreussilainen unioninkirkon synodi 5.9. päätti, ettei ei-arjalainen tai tällaisen kanssa naimisissa oleva saanut toimia pappina tai muuna virkamiehenä kirkossa (47).

13. Nämä toimenpiteet herättivät suurta huolestumista pohjoismaisissa kirkoissa. Vain K.R. Kares jaksoi nähdä Saksan kirkollisen vallankumouksen puhtaasti myönteisessä valossa (47). Elokuun lopulla pidetyssä pohjoismaisessa piispainkokouksessa ei kuitenkaan käsitelty Saksan tilannetta (48). Sensijaan Norjan Israel-lähetys antoi julkilausuman elokuun lopussa.

Svenska Morgonbladet julkaisu kuvauksen Brandenburgin paikallissynodin kokouksesta. Siinä kerrottiin kuinka ruskeisiin paitoihin puetut Saksalaiset kristityt raikuvin heil-huudoin ja Hitler-tervehdyksin tukivat synodin puheenjohtajan puhetta, jossa ylistettiin kansallissosialismia ja julistettiin saksalaista uskoa. Pilkkahuudoin torjuttiin vähemmistön huomautukset arjalaislain kristinuskoa loukkaavasta luonteesta. Kokous päättyi Saksan kansallislauluun ja Horst Wesseliin (49).

Saman päätöksen teki Preussin synodi. Nyt vanha arjalaisuuden hakaristi oli peittämässä Saksan kirkossa Kristuksen ristin (49).

14. Piispa Berggrav kohdisti syyskuussa 1933 kärkevää arvostelua Saksan johtoon ja vertasi sitä Venäjän johtajiin (49). Oslon saksalainen pappi Gunther käänsi kirjoituksen ja Saksan Oslon lähetystölle ja Saksan kirkollisille viranomaisille. Hänen vaimonsa oli juutalainen. Ruotsin arkkipiispa Eidem matkusti syyskuussa Saksaan ja keskusteluissa varoitti kirkon johtajia arjalaislakien voimaanpanemisesta. Hän toivoi kirjeessään, ettei ensimmäinen kansallissynodi syyskuun lopussa hyväksyisi arjalaislakia. Eidem tapasi myös oppositiossa oleva kirkon johtajia (51). Samoin tanskalainen piispa Ammundsen toimi aktiivisesti asiassa.

Ekumeenisen liikkeen kokouksessa Sofiassa 14-21.9.1933 protestoitiin arjalaislakia vastaan julkilausumassa. Kokouksessa edusti Saksan kirkkoa D. Bonhoeffer. Sensijaan kokousta edeltävässä eksekutiivikomitean kokouksessa mukana olleet saksalaiset Heckel, Schreiber ja Wahl vastustivat päättävästi puuttumista asiaan ja seurauksena oli lähes tulokseton kompromissi (52).

"Saksalaiset kristityt olivat vallantäyteydessään ja vähemmistön kannasta piittaamatta sanelleet päätöksen arjalaislain toimeenpanemisesta kirkossa, joka päätös oli luonteeltaan epäkristillinen" (Karlström, Svenska Dagbladet 27.9.,52).

Saksalaiset ulkomailla toimivat papit varoittivat myös kirkkonsa johtoa siitä, että pohjoismaiset kirkkojen yhteydet Englantiin nyt vain vahvistuvat ja saksalainen vaikutus niissä heikkenee (54). Saksan kirkon arvovalta laskee.

15. 27.9.1933 kokoontuneessa Saksan evankelisen kirkon kansallissynodissa ei arjalaislakia otettu esille. Vastalauseet olivat vaikuttaneet. Valtakunnan piispaksi kuitenkin valittiin Ludvig Muller, joka ohjelmapuheessa totesi, että evankeliumin julistajien tulee olla Saksassa vereltään saksalaisia (58). Samoin Saksan kirkon uusi johto toimi aktiivisesti ulkomaisen mielipiteen rauhoittamiseksi (60). Mullerin mukaan ulkomaisten uskonveljien tulee säilyttää luottamus heihin silloinkin, kun he eivät voineet hetkellisesti ymmärtää saksalaisten kristittyjen toimintaa (60).

Mh ller vetosi kirjeessään Eidemille Paul Althausin ja Werner Elertin lausuntoon, jossa nämä puolsivat arjalaislain osittaista toimenpanoa.

Ulkomaalaiset eivät voineet piispa Schöffelin mielestä objektiivisesti arvioida Saksan uusia oloja. Näin hän kuvasi tilannetta Anders Nygrenille lokakuussa 1933. Nyt taistelu Saksan kirkon sisällä oli päättynyt ja eri leireihin kuuluvat pyritään saamaan yhteistyöhän (61).

16. Samaan mieltenrahoittamisohjelmaan kuului göttingeniläisen professoriryhmän vierailu syys-lokakuussa 1933 Ruotsiin, jotkut vierailivat Tanskassa ja Suomessa (mm. Hirsch ja Stange). Helsingissä Hirsch piti yleisöesitelmän, jossa hän puolusti voimakkaasti Kolmatta valtakuntaa ja sen kirkkoa. Hän väitti, että 95% Saksan teologeista on kansallissosialisteja. Tilanne tarjosi kirkolle ennen aavistamattomat mahdollisuudet. Kansan sielun elämän innostaminen on vaikuttanut myös uskonnollisen elämän uudistumiseksi ja kirkollinen aktiivisuus on noussut. Juutalaisvainot ovat vain propagandaa. Juutalaiset voivat kuulua Kristuksen kirkkoon, mutta kansalliskirkko on vain arjalaisia varten (63).

Arjalaislailla saatiin kansallisosialistisen liikkeen kannattajat ja SS-miehet kirkon yhteyteen. "Kirkko ei voinut olla välinpitämätön siitä ainutlaatuisesta tilaisuudesta, joka sille oli tarjoutunut miljoonien nuorten saksalaisten voittamiseksi evankeliumille" (prof. Hempel Tukholmassa) (63).

Kirkon vanhojen johtajien erottaminen on vain sitä, että nämä olivat henkisesti sidottuja vanhaan järjestelmään ja oikeistopuolueisiin (63).

Uskontofilosofi tri Johannes Muller taas Norjan matkallaan yrittäessään tyynnyttää kirkollista mielipidettä esitti Hitlerin eräänlaisena poliittisena messiaana, joka taistelussaan edusti koko Saksan kansan syvimpiä ajatuksia. "Hitler oli Jumalan työase, jonka avulla Jumala loi uutta tuon hetkisessä Saksassa ja sieltä käsin koko Euroopassa" (64). Valtio oli puhaltanut uutta elämää maallistuneeseen kirkkoon. Kaikki muu oli pientä sivuasiaa ja arjalaislailla oli vain vähäinen merkitys (65).

Erittäin mielenkiintoinen oli jännitystä ns. ekumeenikkojen ja liberaalien ja toisaalta luterilaisten ja konservatiivisten välillä Ruotsin kirkossa.

K.R Kares oli sitä mieltä, että nyt Saksan kirkossa puhalsivat uudet virkistävät tuulet. Saksalaisten ajatus kansallishengen läpitunkemasta kirkosta oli oikea. Ylikansallinen kirkkoajattelu oli saanut vallan Englannin ja Amerikan kirkoissa (Herättäjä 29.9.1933).

17. Nyt alkoi Saksassa tapahtua. 13.11.1933 oli Berliinin urheilupalatsiin järjestetty Saksalaisten kristittyjen radikaalisten kannattajien mielenosoituskokous. Läsnä oli 20 000. Kokouksen pääesitelmän piti tri Reinhold Krause. Hän vaati arjalaislain täytäntöönpanoa, VT:n poistamista käytöstä, UT:n säilyttämistä vain siltä osin kuin se vastasi saksalaista henkeä. Kristinusko oli puhdistettava juutalaisen rabbin Paavalin syntikäsityksestä ja luotava sankarillinen Jeesus hahmo ja ylvästietoinen ihminen. Juutalaiset oli erotettava Saksan kansalliskirkosta (72). Muller erotti Krausen kaikista kirkollisista tehtävistä ja ilmoitti taistelevansa Krausen esittämiä harhaoppeja vastaan (73).

18. Syksyn 1933 oli muodostettu ns. Papiston hätäliitto. Kirkollisen opposition johtajiin kohdistui vainoja (72,73).

19. Samaan aikaan ulkomaanpiispa Heckel lähetti kirjelmän saksalaisille papeille ulkomailla ja vetosi, että nämä ryhtyisivät vastahyökkäykseen vääriä syytöksiä vastaan. Jos kirkko torjui arjalaislait, se menetti mahdollisuuden vaikuttaa Saksan kansaan (78). Saksalaiset kristityt pyrkivät vain uudistamaan kirkkoa, jotta se voisi löytää jälleen tiensä saksalaisten sydämeen. Erityisesti Oslossa toimiva saksalaisen seurakunnan pappi Gunther teki määrätietoista työtä Heckelin toivomusten mukaan (79).

20. Muller 19.12.1933 allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan evankelisen kirkon nuorisotyö alistettiin Hitler-Jugendin toimintaan. "Jokainen, joka ei liittynyt jäseneksi Hitler-Jugendiin, ei sopimuksen mukaan voinut olla evankelisen nuorisotyön jäsenkään" (82). Tämä sopimus merkitsi kirkon 700 000 jäsenisen nuorisotyön katastrofia. Risti entistä selvemmin alistettiin hakaristin alle (84). Mh llerin mukaan kirkko on vain kutsuttu saarnaamaan kokonaista, väärentämätöntä evankeliumi tuon hetken saksalaisille - muusta ei ole kysymys. Saksan evankelisen nuorisoliikkeen johtaja erotettiin (86).

Muller yritti tukea omaa asemaansa uudella lailla 4.1.1934 ja siinä hän kielsi papistoa viraltapanon uhalla puuttumasta puheissaan ja kirjoituksissaan kirkkopoliittiseen kiistaan (87). Muller erotti valtiollista poliisia hyväksikäyttäen joukon Papiston hätäliiton johtavia miehiä virastaan (87).

21. Hitlerin luona tammikuun lopussa 1934 neuvottelu, jossa oli myös opposition edustajat. Neuvottelussa Göring otti esille Martin Niemöllerin käymän puhelinkeskustelun Hindenburgin kanssa, jonka salainen poliisi oli nauhoittanut. Sillä voitiin leimata opposition miehet epälojaalisiksi hallitusta kohtaan. Heitä syytettiin myös luvattomista suhteista ulkomaihin. Tätä hyväksi käyttäen Hitlerin onnistui taivuttaa säikähtyneet opposition edustajat kuuliaisuuteen itseään kohtaan ja samalla Mullerin alaisuuteen. Nyt uskollisuus Hitlerille oli uskollisuutta Mullerille (91). Nyt kirkollisen opposition edustajat voitiin leimata valtion vihollisiksi. Otto Dibelius erotettiin virastaan helmikuun alussa 1934.

Kun muut kirkolliset lehdet Suomessa olivat huolestuneita Saksan kirkon tilanteesta, Kareksen Herättäjä väitti, että Saksan kirkossa oli todellisuudessa poikettu vain vähän sinänsä oikeasta johtajuuden periaatteesta (94).

22. Tammikuussa Hitler antoi Göringin tehtäväksi salaisen poliisin avulla tarkkailla kirkollisen opposition yhteyksiä saadakseen todistusaineistoa sitä vastaan (95).

Muller perusti Kirkollisen ulkomaanviraston 21.2.1934 ja sen johtoon tuli Theodor Heckel, joka sai piispan arvon (95). Ulkomaan suhteet alistettiin sen alle. Sen avulla koetettiin estää ei toivotun informaation leviäminen. Ulkomainen kritiikki oli saatava hillityksi (97).

"Varsinkin suomalaiset papit asennoituivat myönteisesti kansallissosialismiin ja anglikaanisen kirkon kanssa aloitetuista neuvotteluista huolimatta Suomen kirkko oli teologisesti täysin riippuvainen Saksasta" - totesi saksalaisten pappien kokous Oslossa (100).

Herättäjä lehti jatkoi linjaansa, jonka mukaan hengellinen elämä oli voimistunut Saksassa. Marxilainen työväestö on nyt nivelletty kansaan. Kansa on jälleen löytänyt uskonnon (Herättäjä, 22.3.1934).

Helmikuun lopulla Muller julisti, ettei hän lepää ennen kuin saarnatuoleissa ja kirkon penkeissä olisi vain kansallissosialisteja. Pappeja erotettiin, vietiin keskitysleireihin, opposition kokoukset ja jumalanpalvelukset hajotettiin.

Nyt maalikotkin huomasivat asian olevan menossa väärään suuntaan ja alkoi syntyä vapaita tunnustussynodeja, jotka tuomitsivat kirkkohallituksen toiminnan Raamatun ja tunnustuksen vastaisena (104).

Muller vaati papeilta uskollisuusvalaa Hitlerille (135)

Lopuksi: Mitä tästä voimme oppia? "Kirkon kokemusten tulisi kuitenkin varoittaa sitä kritiikittömästi mukautumasta ajan tendensseihin, vaikka nämä näyttävätkin dynaamisilta ja pääsevän valtaan. Kun ns. saksalaiset kristityt tulkitsivat Kolmannen valtakunnan Pyhän Hengen uudeksi vuodatukseksi, niin tämä on kauhistuttava esimerkki Kristuksen opetuslasten kallista nimeä kantavista, joilla ei ollut uskosta käsin sanottavaa ja jotka sen vuoksi nimittivät inhimillisen jumalalliseksi". "Jos kirkko sanoo vain sen, minkä kaikki muutkin jo sanovat, sen sanomaa tuskin tarvitaan" (Kalevi Toiviainen, Ajan haasteet ja kirkon julistus, TA 1973).

"Ajan hengen" lumoamina, yleisen ilmapiirin ja itsestään selvyyden tunteen vallassa voimme hyväksyä mitä mielettömimpiä asioita oikeina ja yhteiskuntaa rakentavina. Julkisilla tiedotusvälineillä on käsittämätön voima ja vaikutusvalta meihin.

On mielenkiintoista nähdä, että samaan aikaan Neuvostoliitossa kirkko tuhottiin väkivallalla avoimesti ja niin täydellisesti kuin suinkin. Saksassa taas natsit koettivat tehdä kirkosta oman työvälineensä. Jälkimmäiseen tehtävään löytyi kirkosta innostuneita professoreja ja pappeja. Neuvostoliitossa taas omat seurakuntalaiset tuhosivat seurakuntansa. Vain muutamat papit säilyttivät henkensä.

Seuraavassa joitakin lainauksia natsien surmaaman luterilaisen kirkon papin ja opettajan kirjeistä. Hän kirjoitti ne ennen kuolemaansa vankilasta. Toivon mukaan ne omalla tavallaan auttavat meitä arvioimaan antikristillisten voimien kavaluutta omassa ajassamme.

Paha esiintyy valkeuden hahmossa, hyvinä tekoina, historiallisena välttämättömyytenä, sosiaalisena vanhurskautena, se on perinteellisten siveellisten käsitteittemme maailmasta tulevalle suorastaan tyrmistyttävää; kristitylle, joka elää Raamatusta käsin, on se nimenomaan todistus pahan pohjattomasta pahuudesta (13).

Järkevät ihmiset kuvittelevat voivansa mitä parhaassa tarkoituksessa mutta todellisuutta tajuamatta korjata hiukan järkeään käyttäen - ja tulevat pettymään.

Järkyttävämpi on kaiken siveellisen fanatismin haaksirikko. Periaatteensa puhtauden varassa kuvittelee fanaatikko voivansa käydä kohtaamaan pahan valtaa. Mutta niinkuin härkä hän puskee punaista vaatetta eikä sen pitelijää, väsyy ja tulee voitetuksi. Hän takertuu epäolennaiseen ja kukistuu viisaamman edessä (13)

Ne lukemattomat kunnialliset ja kiehtovat verhot, joissa paha lähestyy omantunnon ihmistä tekevät hänen omantuntonsa tuskaiseksi ja epävarmaksi, kunnes hän lopulta tyytyy hyvän omantunnon sijasta suojautuvaan omaantuntoon. Huono omatunto voi olla terveellisempi kuin petetty omatunto (14).

Monet valitsevat velvollisuuden tien. Tällöin tartutaan siihen mitä on käsketty, vastuun käskystähän kantaa käskyn antaja, ei sen suorittaja. Mutta rajoituttaessa velvollisuuden täyttämiseen, ei koskaan uskaltauduta oman vastuun varassa pahan ytimeen ja voittaa se. Velvollisuusihminen joutuu lopulta täyttämään velvollisuutensa vielä saatanaakin kohtaan (14).

Kuka voi kestää? Vain se, jolle hänen järkensä, periaatteensa, omatuntonsa, vapautensa tai hyveellisyytensä ei merkitse viimeistä, ratkaisevaa mittapuuta, vaan joka on valmis uhraamaan tämän kaiken, kun hänet on uskossa ja yksin Jumalan sidottuna kutsuttu kuuliaisuuteen ja vastuullisen tekoon. Kestää voi vain vastuunalainen ihminen, jonka elämä ei pyri olemaan mitään muuta kuin vastaus Jumalan kysymykseen ja kutsuun (15).

Me saksalaiset olemme oppineet tottelemisen välttämättömyyden ja voiman. Henkilökohtaisten toiveittemme ja ajatustemme alistamisessa meille annetun tehtävän alaiseksi olemme nähneet elämämme tarkoituksen ja suuruuden (15).

Jumala antaa joka hätätilassa niin paljon voimaa vastarinnan tekemiseen kuin tarvitsemme. Mutta hän ei anna sitä etukäteen, jottemme luottaisi itseemme vaan yksin häneen. Sellaisen uskon pitäisi voitta kaikki tulevaisuudenpelon (23).

Kristus väisti kärsimystä, kunnes sen aika oli tullut, mutta sitten hän kävi vapaasti sitä kohtamaan, tarttui siihen ja voitti sen. Kristus kantoi - niin sanoo Raamattu - kaikkien ihmisten kaiken kärsimyksen omana kärsimyksenään - käsittämättömän korkea ajatus ja hän otti vapaasti sen kantaakseen (27).

Meidän on löydettävä tie, jolla otetaan jokainen päivä vastaan niinkuin se olisi viimeinen, mutta eletään silti uskossa ja vastuuntunnossa niin kuin edessä olisi vielä suuri tulevaisuus (29).

Mistä voima toivon ylläpitämiseen kun toiset alistuvat, voima pitää päänsä pystyssä, kun kaikki näyttää menneen harhaan, voima kantaa vastoinkäymisiä, voima, joka ei koskaan anna tulevaisuuttaan vastustajan käsiin vaan vaatii sen itselleen (30).

Minun täytyy olla varma siitä, että olen Jumalan kädessä enkä ihmisten. Silloin tulee kaikki helpoksi, myös ankarin luopuminen… Vain varmuudessa ja uskossa me voimme elää (122, 123).

Kaikki mitä meillä on oikeus Jumalalta odottaa ja pyytää on löydettävissä Jeesuksessa Kristuksessa. Mitä sellaisen Jumalan, joksi me Jumalan käsitämme, täytyisi tehdä ja olisi mahdollista tehdä, sillä kaikella ei ole mitään tekemistä Jeesuksen Kristuksen Jumalan kanssa. Meidän on yhä uudelleen erittäin kauan ja erittäin rauhallisesti syvennyttävä Jeesuksen elämään, puheisiin, toimintaan, kärsimiseen ja kuolemaan, ymmärtääksemme mitä Jumala lupaa ja minkä hän täyttää (250).

Koska tämä maa katsottiin arvolliseksi kantamaan päällään Jeesusta Kristusta, koska sellainen ihminen kuin Jeesus Kristus on elänyt, silloin ja vain silloin on meillä ihmisinä jotakin mielekkyyttä elää. Ellei Jeesus olisi elänyt, olisi elämämme tarkoituksetonta huolimatta kaikista niistä muista ihmisistä, joita tunnemme, kunnioitamme ja rakastamme (251).



http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/teemat1a.htm

"Kun ns. saksalaiset kristityt tulkitsivat Kolmannen valtakunnan Pyhä Hengen uudeksi vuodatukseksi"


MITEN ANTIKRISTILLISET VOIMAT VOIVAT VALLATA KIRKON?
Olavi Peltola
Eino Murtorinteen kirjan Risti hakaristin varjossa (Vaasa 1972) referointia mallina siitä, miten luterilainen kansankirkko voidaan sisältäkäsin valloittaa antikristilliselle voimille.

1. Kansallissosialistinen liike saavutti kesän 1930 valtiopäivävaaleissa ensimmäisen suurvoittonsa. Monet papit asettuivat kannattamaan liikettä odottaen sen tuovan isänmaalle ja kirkolle uuden tulevaisuuden ja hyvittävän katkeran Versaillesin rauhan vaikutusta (23)

Puolue julisti myönteistä suhdetta kirkkoon ja kristinuskoon, mikäli ne eivät vaarantaneet valtion olemassaoloa tai sotineet germaanisen rodun moraalikäsityksiä vastaan.

Puolue ryhtyi organisoimaan Saksalaisten kristittyjen uskonliikettä (Glaudensbewegund Deutsche Christen). Siitä tuli puolueen kirkollinen peitejärjestö. Liike vaati taistelua marxilaisuutta ja katolista Zentrum puoluetta vastaan. Se korosti rodun ja kansallisuuden merkitystä Jumalan säätämänä elämänjärjestyksenä. Se leimasi juutalaislähetyksen vaaraksi kansakunnalle. Se hylkäsi kristillisen maailmankansallisuuden Jumalan antaman kansallisen tehtävän vastaisena. Se kannatti elävää tekojen kristillisyyttä ja rotutietoista saksalaiseen Luther-henkeen perustuvaa sisälähetystä. Se vaati johtajuuden periaatteelle rakentuvaa yhtenäistä valtakunnan kirkon muodostamista (23-24).

Kukaan ei huomaakaan, kun tämä sama tapahtuu.

Uskonnollismoralistinen maailmankatsomus on aina ollut suosiossa,
siihen on kaikkien pakko ottaa kantaa, varsinkin, kun nuoriso
elää ilman tulevaisuuden toivoa ja rikollisuus lisääntyy.
Voisipa käydä vielä niinkin, että tämänpäivän
tyhjät kirkotkin täyttyvät, kun saarnataan
korkean moraalin pelastavaa sanomaa,
ei saarnata synnistä, eikä helvetistä,
eikä Jeesuksen Ristintyöstä syntisen edestä;
ollaan vain uskonnollisen AATTEEN kannattajia,
ja antikristus on se suuri teho-poliitikko, joka panee
asiat kuntoon.