Haku
Viimeisimmät aiheet
Eniten katsotut aiheet
”On Kristus kirkon Herra”
”On Kristus kirkon Herra”
”On Kristus kirkon Herra”
Kun apostoli Pietari tunnusti Jeesuksen Herraksi, Messiaaksi, elävän Jumalan Pojaksi, Jeesus sanoi: ”Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.” (Matt. 16:18. Apostoli Paavali sanoo: ”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.”
(1. Kor. 3.11.) Pelastuksellaan Jumala loi kirkon, häneen uskovien yhteisön, joka kuulee hänen sanaansa ja käyttää Jeesuksen itse asettamia pyhiä sakramentteja, kastetta ja ehtoollista.
Tässä kirkossa hän ruokkii meitä sanallaan ja ylläpitää meidät ja varjelee meitä uskossa samalla sanalla. Ihminen elää jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta, Jeesus sanoi (Matt. 4:4).Niinpä Jeesus Kristus on kirkon Herra sanallaan ja Hengellään. Sillä sanalla, jonka hän on ilmoittanut, hän on läsnä, hallitsee, opastaa, lohduttaa ja rohkaisee uskoviaan pitäytymään tiukasti häneen. Hän todellakin ylläpitää seurakuntansa.
Hän antaa meille päivittäin syntimme anteeksi ja pyhittää meitä päivä päivältä hyvällä Hengellään Sanan ja sakramenttien välityksellä, kunnes hän tulee takaisin taivaan pilvissä.Tästä kirkosta ja seurakunnasta Jeesus ja apostolit ovat puhuneet ratkaisevia asioita. Jeesus sanoi, että hän rakentaisi kirkkonsa sen tunnustuksen varaan, jossa hänet tunnustetaan Herraksi ja Messiaaksi ja Vapahtajaksi.
Apostoli Paavali sanoi, että tämän kirkon perustana on profeettojen ja apostolien sana (Ef. 2:20).
Ellei profeettojen eikä apostolien sanaa enää ajassamme opeteta eikä julisteta puhtaasti eikä selvästi, Jumalan seurakunta, kirkko, on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi Jeesus ja apostolit varoittavat meitä hyvin voimakkaasti vääristä opettajista. He vääristävät taivaallisen totuuden. He johtavat harhaan ja ovat Paholaisen välineitä. ”Voi maailmaa viettelysten tähden!” Jeesus sanoi (Matt. 18:7).
Tässä meillä, jotka olemme Kristuksen ruumiin jäseniä ja joiden Herrana on Jeesus, ei ole vastuu vain itsestämme vaan myös lapsistamme, ystävistämme ja kaikista muista seurakunnassa. Meidät on asetettu pyhien yhteisöön noudattamaan Jumalan sanaa, varjelemaan sitä vääristymiltä ja huolehtimaan siitä, että tätä sanaa julistetaan puhtaasti ja selvästi ajassamme ja lapsemme meidän jälkeemme saavat kuulla tätä sanaa ja elää siitä.
Sillä tavoin teemme todelliseksi sen, että Jeesus on kirkon Herra. Kirkon Herra on Jeesus Kristus, eivät ihmiset, eivät piispat, ei maallinen valtiovalta, eivät harhaoppiset professorit eivätkä papit. Jeesus Kristus on Herra sanansa voimalla, kun se kaikuu selvänä ja me uskovana seurakuntana ahkeroimme hänen seuraamisessaan.
Aksel Valen-Sendstad: Guds ord står fast: aktuelle trosspørsmål. Stavanger 2004
https://www.perustalehti.fi/wp-content/uploads/2015/04/Perusta_1_2009.pdf

jarrut- Admin
- Viestien lukumäärä : 2877
Join date : 24.10.2013
![-](https://2img.net/i/empty.gif)
» ”On Kristus kirkon Herra”
» Aksel Valen-Sendstad/”On Kristus kirkon Herra”
» Niilo Tuomenoksan kirjoituksia / Armo on Kristus minun puolestani ja Kristus minussa
» Luento Kristus -juhlassa, Laukaa 11.8.2013 Kristus – Jumalan Salaisuus, Kol.2:2-4
» Niilo Tuomenoksa: Armo on Kristus minun puolestani ja Kristus minussa

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|
» Käsittämätön (Unthinkable) :: By Daymond Duck
» Antikristus nousee Written by ThePukki on 01-02-2021 08:38 | Raamatun ennustukset
» Nätti kuva tai + ajatus
» Syntinen nainen
» Hamas johti hyökkäystä 7. lokakuuta, mutta Islamin motivoimana
» Johtajaton (Leaderless) :: By Daymond Duck
» Majlis Janatuinen :: Nuori Daniel
» Vanhurskaaksi Kristuksen tähden uskon kautta