Haku
Viimeisimmät aiheet
Eniten katsotut aiheet
Kirjain kuolettaa, mutta Jumalan Henki tekee eläväksi.
Sivu 1 / 1
Kirjain kuolettaa, mutta Jumalan Henki tekee eläväksi.
Kirjain kuolettaa, mutta Jumalan Henki tekee eläväksi.
”Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".2Mooses 2 luku
Jumala on itse antanut meille Raamatun, Sanansa. Raamattu on kuin kirjasto siitä mitä Jumala tahtoo ihmisille puhua siitä mikä on Hänen tahtonsa ja kuinka Häntä on palveltava ja kuinka on toimittava.
Kuitenkin ihminen haluaa itse päättää ja määrätä, kuinka hän Jumalaa palvelee ja tottelee. Käärme tulee vieläkin kysymään, onko Jumala todellakin sanonut niin, määräännyt ja säätänyt.
Olen kuullut monien sanovan, ettei voi uskoa niin kauheaan Jumalaan, joka tappaa, ja hävittää jopa kokonaisia kansoja, kostaa ja rankaisee, voiko sellainen Jumala olla Rakkaus.
Moni sanoo että raamattu on vanhaa historiaa ja ihmisten tekoa.
Onko Se?
Kuinka voisi ihmisten omasta päästä kirjoitettu historia olla tie pelastukseen,
ja valo pimeyteen, ainut apu hädässä? Kuinka se voisi antaa uuden elämän
synteihinsä hukkuvalle? Kuinka antaa kaikki synnit anteeksi!
Jeesus Kristus on Jumalan Elävä Sana, eikä ihmisten päähän pistot!
Siksi Raamatun Sana ei olekaan ihmisten mieleen, kun sitä ei ole
ihmisiltä saatukaan! Sen on Jumala itse Sanellut ja ilmoittanut
valitsemilleen Pyhille ihmisille.
Ehkäpä siksi etsitään niitä juuri itselleen sopivia Raamatun käännöksiä?
Kyllä niitä varmaan löytyy, mutta meillä on suomalainen Raamattu,
emme me tarvitse metrin korkuista kirjapinoa muitten maitten Raamatun
käännöksiä, sillä Jumala ei ole muuttunut, eikä Hänen Sanansa muutu,
Hän on sama eilen tänään ja ikuisesti.
En sano, etteikö ole hyvä tutkia muunkin kielisiä Biblioita, itsekin teen niin, mutta en halusta löytää perussanoman muuttumista. Sillä, se käärme, joka sanoi ”onko Jumala todellakin sanonut” kiemurtelee ympäri vielä tänäänkin, kenet voisi niellä.
2 korinttolaiskirje 3
Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan; ei niin,
että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi
meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,
joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton
palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa,
mutta Henki tekee eläväksi.
Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin,
ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella
Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden,
joka kuitenkin oli katoavaista, kuinka paljoa enemmän
onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!
Sillä jos kadotustuomion virka jo oli kirkkautta, niin on vanhurskauden
virka vielä paljoa runsaammassa määrin kirkkautta.
Sillä se, millä ennen oli kirkkaus, on tämän rinnalla kirkkautta vailla,
tämän ylenpalttisen kirkkauden tähden.
Jos sillä, mikä on katoavaista, oli kirkkaus, niin vielä paljoa enemmän on sillä, mikä on pysyväistä, oleva kirkkautta. Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat emmekä tee niin kuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista.
Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä; mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
Hallelujaa Aamen.
Viimeinen muokkaaja, Hellevi pvm La Kesä 10, 2023 9:36 am, muokattu 2 kertaa
Hellevi- Viestien lukumäärä : 1922
Join date : 13.11.2017
Rea Aalto likes this post
Vs: Kirjain kuolettaa, mutta Jumalan Henki tekee eläväksi.
Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä; mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
Hallelujaa Aamen.
Kun sydän on kääntynyt Herran tykö, otetaan peite pois, eikä silloin enää tarvitse kauhistella Jumalan Sanaa, ei etsiä omanmielisiä Raamatun käännöksiäkään, vaan saa elää kaikista suomalaisen Raamatun Sanoista.
Silloin kiitämme Hänen kuolemattomasta Sanastaan, joka on jokapäiväinen leipämme. Sillä "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee'.
Hellevi- Viestien lukumäärä : 1922
Join date : 13.11.2017
Rea Aalto likes this post
Vs: Kirjain kuolettaa, mutta Jumalan Henki tekee eläväksi.
Kirjain kuolettaa, mutta Jumalan Henki tekee eläväksi.
Kirjain kuolettaa, mutta Jumalan Henki tekee eläväksi.
Hellevi- Viestien lukumäärä : 1922
Join date : 13.11.2017

» Evankeliumi on ”Jumalan mutta”
» Lutherin rohkaisevia ajatuksia Pyhästä Hengestä Pyhä Henki tekee työtä silloin(kin) kun sinä et jaksa yhtään mitään
» Lutherin rohkaisevia ajatuksia Pyhästä Hengestä Pyhä Henki tekee työtä silloin(kin) kun sinä et jaksa yhtään mitään
» Pyhä Henki ja ihmisen henki
» Luento Kristus -juhlassa 6.8.2017 Juhani Aitomaa/Jumalan kokeminen vai Jumalan tunteminen?

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
» Hän veti minun ylös hirmuisesta haudasta ja sontaisesta loasta
» Vallankäytöstä (uskonnollisissa) yhteisöissä – Miten tämä on mahdollista?
» Yksi mennyt kesäpäivä ja lapsenlapset
» Täällä meitä riisutaan
» Hengellinen väkivalta /”Pahat henget tulee mun sisään jos syön mielialalääkkeitä”
» Avoimuudesta / Saako kaikki kertoa/Pitääkö kaikki kertoa?
» Milloin lähimmäistä koskeva rakkaus saa alkaa ja milloin ei?
» SISÄINEN LANKEEMUS