Niilo Tuomenoksa, Paavali - vanki ja vapaa

kirjoittaja Hellevi Ti Marras 21, 2023 11:26 am

PAAVALI - VANKI JA VAPAA

Niilo Tuomenoksa, Paavali - vanki ja vapaa (Kansan Raamattuseuran Säätiö,
1970, s.304)

NIILO TUOMENOKSAN TESTAMENTTI

Niilo Tuomenoksan teksti on kaikista kaavoista vapaata, persoonallista
tekstiä. Hän ei lainaile muiden jumalanmiesten tekstiä. Raamatun äärellä
hän on saanut sanottavansa. Suoraan Sanasta hän ammentaa elävää vettä.
Hänen kielensä on monivivahteista ja rikasta. Samalla sanonta on nasevaa.
Tuomenoksa on syvästi uskonnollinen Pyhän Hengen jalostama herkkä
taiteilijasielu, jonka käyttämät kielikuvat hyvin tuovat esille
kristillistä elämää sen kaikissa loistavissa sateenkaariväreissä. Se on
jäljittelemätöntä. Hän on positiivisessa mielessä "kansanmies". Teksti on
helppolukuista ja kuitenkin syvältä noudettua. Farisealaisuus saa siinä
kyytiä; hurskaintakaan ei säästetä. Siinä ovat taidokkaasti paavalilaiseen
tapaan sisäkkäin uskovan autuus ja kurjuus (Room.7. ja 8.).
Niilo Tuomenoksa on sanan parhaimmassa ja syvimmässä merkityksessä
"paavalilainen teologi". Hän on aivan ilmeisesti päässyt sisälle tämän
suuren Herran aseen teologiaan.

Paavali - vanki ja vapaa - kirjaa voidaan pitää Niilo Tuomenoksan testamenttina tai joutsenlauluna. Kirjan alkusanoissa kerrotaan kirjan synnystä mm.:"Ajatus Paavalin elämää käsittelevän teoksen kirjoittamisesta oli jo monia vuosia ollut rovasti Niilo Tuomenoksan mielessä. Aihe lienee tuntunut liian
suurelta ja vaativalta. Se sai jäädä odottamaan kerran toisensa jälkeen. Vasta viimeisinä vuosinaan NiiloTuomenoksa ryhtyi työhön. Kirjan konsepti oli valmis syksyllä 1966, jolloin hän Kanadaan lähtiessään jätti sen kustantajalle ´siltä varalta, että minulle jotakin sattuisi`. Toisen kappaleen hän otti
mukaansa muokatakseen ja korjatakseen sitä. Palattuaan Suomeen heinäkuussa 1967 tekijä vasta pääsi muokkaustyön alkuun. Hän totesi kirjoittaneensa konseptin niin sairaana, että se oli kirjoitettava kokonaan uudelleen.

Työ näytti edistyvän hyvin, mutta joulukuun 8:ntena 1967 tuli odottamaton viesti: Niilo Tuomenoksa oli päässyt Kotiin. Hän oli ehtinyt kirjoittaa uudelleen muutaman alkuluvun ennen kuolemaansa."
Väliotsikot VH:n.
------------------------------------------
PAAVALI - VANKI JA VAPAA
PAAVALIN JA KRISTUKSEN SEURAAMINEN

Lutherilla on paljon seuraajia, Rooman kirkolla vielä enemmän.
Paavalilainen on harvinainen lintu (9).
Yhteys rakkaudessa ei tarvitse kaiken täydellistä käsittämistä. Kristus on
oppimattomien ja tietämättömienkin matkassa (9).
Paavalilaiseksi pääsemisestä on maksettava raskaat lunnaat. Me, Jumalan
valtakunnan hyvinvoivat hengelliset, valitsemme leveämmän tien,
kristillisyyden kaikkine mukavuuksineen (11).
Ei liene Jumalan valtakunnan ihmistä, joka ei näkisi Paavalin olevan
ainakin askeleen edellä hänestä Kristuksen seuraamisessa (11).
Oli kuin Paavali olisi ollut Jumalan valtakunnan huonoimmin palkattu
työmies (279).

Paavalin elämän kuvaus kutsuu takaisin siihen, mikä oli alussa. Luther
kuuli kutsun ja palasi kristillisyyden tärkeimmässä kysymyksessä,
vanhurskauttamisessa, siihen mikä oli alussa...Luther ei tullut toimeen
ilman Paavalia. Edelleen Paavali on kaikkialla siellä, missä
alkukristillisyyden tulet palavat ja taivaan pasuunat kutsuvat hengelliseen
taisteluun (12).
Paavalilla oli syytä sanoa häntä rakastaville ja ihaileville ystävilleen:
Te rakastatte Kristusta minussa. Minähän olen Jumalan armosta se, mikä
olen. 1 Kor.15:10 (12).

USKO JA OPPINEISUUS

Mutta niinkin voi käydä, että joku arvokas hengellinen, opinportaita
korkealle kiivennyt, aivan kuin kirkon harjalle päässyt, on sekä ihmisenä
että kristittynä yhtä tyhjän kanssa (13).

Syvään sivistykseen voi liittyä syvä itsensätunteminen, selkeä rajojensa
näkeminen. Vähätietoinen lankeaa kouhoilemaan ja tyhmä itseään viisaaksi
luulemaan. Pahimmat hengelliset ylpeät löydetään usein niiden joukosta,
joilla pitäisi olla vähiten ylpeilemisen aihetta (14-15).
Kristus kestää tarkastelun missä yliopistossa tahansa. Paavali kuului
aikansa lukeneimpiin (15).

Paavalin kuoleman jälkeen hänen ystävänsä - mikäli niitä lähettyvillä oli -
säästyivät perinnönjaon vaivoilta. Kuitenkin Paavali kuoli loputtoman
rikkaana. Hänen perintönsä jakaminen on jatkunut vuosituhannesta toiseen.
Sen kanssa nytkin ollaan tekemisissä (15).

Tarsolainen oli lähtöisin huomattavasta kauppa- ja teollisuuskaupungista,
jonka yliopistokin oli kaikkialla Rooman valtakunnan alueella tunnettu. Kun
tarsolaiseksi sanottiin, niin tiedettiin, ettei mies ollut kotoisin mistään
takamaitten tuntemattomuudesta (16).

Joskus oppineen viisaaksi tarkoitetut esitykset voivat olla melkoisen
tyhmyyden leimaamia. Gamaliel tiesi paljon ja oli sen lisäksi viisaskin (25).
Lopullisen tiedon luulevat omistavansa ne, jotka eivät juuri mitään tiedä
(25-26).

Hänen (Paavalin) opintonsa jatkuivat sille Rooman kukkulalle asti, missä
hänen elämänsä päättyi marttyyrikuolemaan. Niin kristillisestä vaelluksesta
kuin hengellisestä tiedostakin jäävät päästötodistukset saamatta. Joidenkin
taskuissa niitä kuitenkin tuntuu olevan (26).

Hän (Saulus) hylkäsi Gamalielin mielen ja aseet. Hän yhdisti nuoruuden
intonsa kiihkeään jumalisuutensa paloon - ja tuloksena oli kylmä, todella
raaka fanaattisuus (27).

Kolossalaiskirje antaa kuvan kirjoittajasta, joka on perehtynyt ajan
kulttuurivirtauksiin, ei kuitenkaan niin, että hän niihin nojailisi tai
niistä hengelleen ravintoa etsisi. Hän on viisaasti ja ylevästi niiden
yläpuolella, arvostelee niitä ja osoittaa niille niiden oman paikan
elämässä (257).

Todellisen tiedon ja ymmärtämisen esteenä on väärän tiedon ja väärän
ymmärtämisen synnyttämä ylpeys. Tavallisesti tuollaisten ihmisten ja
kristillisyyden välillä on ylipääsemätön kuilu. Kolossalaiset olivat
matkalla eroon, josta ei ollut paluuta. Siksi heille oli kirjoitettava
(259-260).

Evankeliumi ei kiellä oppineisuutta. Se hyväksyy kaikki tohtorinhatut,
mutta ei ole evankeliumin mukaista nojautua siihen viisauteen, joka sysää
syrjään sanoman yksinkertaisuuden ja siihen kuuluvan voiman...Paavali oli
runsastietoinen mies, mutta pikemminkin oppimattoman kuin oppineen
tamineissa (258).

Joskus kirkon penkissä tunnetaan asioiden paino ja painottomuus paremmin
kuin saarnatuolissa. Todellinen seurakunnallinen viisaus on usein ilman
virkapukua. Murheellista on, jo se syystä tai toisesta on hylättyä
viisautta (257).

KUTSUMUS JA KÄRSIMYS

Juutalaiset ovat suuren onnen ja suuren kurjuuden kansa, jonka tie
historiassa on täynnä kuivuneita verilätäköitä. Jumalan valinnat yleensäkin
ovat ihmisonnen kannalta pelottavia. Pahimmin piestyjä ovat Jumalan
rakastamat profeetat. Herran teillä luhistuu hengellissävyinen
kutsumusromantiikka, sammuu pyhistä pilvistä hohtava kajo. Kantapäät
verillä vaelletaan Jumalan ihanimpia kutsumusteitä (19).

Kristus itse oli koko ihmiskunnan Kristus, mutta samalla rakkauden
ristinnauloilla lähtemättömästi kansansa kohtaloon naulittu (20).
Paavali tunsi pieksevän, itkuihin painavan autuuden. Inhimillisesti puhuen
Jumala oli kohdellut häntä huonosti. Toisia säästeltiin ties miltä
kaikelta. Häntä kuormitettiin vapisevanakin...Työstä johtuvat ahdistusten
tulvavedet nousivat hänen vankeuteensakin asti...Paavalin itkut olivat
yleensä toisten itkuja, kutsumuksesta puristuneita (247-248).

HERRAN KOHTAAMINEN

Jos sinä et ole samanlaista kokenut, älä sitä hämmästele. Siinä jo on
tarpeeksi damaskontietä sinulle, tarpeeksi ihmettäkin, jos olet uskossa
kuulemisesta Jumalan lapseksi tullut. Jo taivaan hipaisuistakin voi aueta
suuria näköaloja ajasta iankaikkisuuteen (32-33).
Paavalin kääntymistä voidaan sanoa äkkikääntymiseksi...Kyllä Kristus
kehitteleekin. Hengellisyys on kasvunkin asia. Mutta Kristus luokin, usein
tyhjästä ja mitä tyhjemmästä, sitä nopeammin. Elämän tielle lähtö voi olla
aivan äkillinen (33).

Ei ole kuviteltua, kun joudumme sanomaan, että monessa elämän damaskontien
ratsastajassa on riivaaja, pahuuden persoonallinen ja päämäärästään
tietoinen valta. Murhaajalla on veljesyhteys alkumurhaajaan (34).
Ehkä tärkeimmät Herran kohtaamiset ovat tapahtuneet luonnossa, ylhäällä
vuorilla. pensaitten varjossa ja erämaitten syvässä yksinäisyydessä, vaikka
Herra tulee tapaamaan ihmisiä ylväisiin temppeleihinkin (36).
Paavalilla oli määrättömästi syytä muistella ensimmäistä kohtaamistaan
Kristuksen kanssa, mutta ei siitä muodostunut hänelle hengellisyyden
evässäkkiä, todistusteemaa, jota olisi jokaisella lavalla esitetty (37).

KRISTUS ASUU OMISSAAN

Ratkaisevaa hänen (Paavalin) Kristuksen tuntemisessaan oli se, että hän oli
henkilökohtaisesti kohdannut Kristuksen. Kristus oli antanut hänelle
julistettavan evankeliumin. Pyhässä Hengessä Kristus asui hänessä (66).
"Kristus teissä, kirkkauden toivo" ihmisissä oli suunnattomasti enemmän
kuin ihmiset itsessään (273).

"Kristus teissä, kirkkauden toivo" osoittautui kukistumattomaksi
vainoissakin. Hengellisyys ei ollut heiveröistä uskonnollista puuhailua,
vaan Ylösnousseen elämää ystävissään (285-286).
Suurin piirtein voidaan sanoa, että Kristuksen osoite maan päällä on
Jumalan elävä seurakunta. Kristus asuu omissaan (40).
Opetuslapsiin kohdistetut lyönnit olivat sattuneet Herraankin kuten ne aina
sattuvat. Opetuslapset olivat silloin ja ovat edelleen hänen ruumiinsa
jäseniä (36).

He olivat kulkeneet Kristuksen voittosaatossa ja tulleet Jumalan valmiiksi
tekemiin tekoihin. Voiton ja menestyksen salaisuus oli Kristus heissä,
kirkkauden toivo. Matkakertomus ei koostunut siitä, mitä he olivat tehneet,
vaan siitä, mitä Jumala oli tehnyt heidän, itsessään halpojen ja
voimattomien palvelijoitten välityksellä (114).

JOUKKOKRISTILLISYYTTÄ

Kristityksi tuleminen ei ole vain johonkin tulemista, vaan se merkitsee
myös eroa jostakin. Tosin liikkeelle lähteneistä on moni jäänyt
välimaastoon, josta on yhtä pitkä matka molemmille rajoille. Välimaaston
elämä ei ole edes kunnollista suruttomuutta saati sitten uutta elämää
Kristuksessa, mihin oltiin matkalla. Paavali ei jäänyt välimaastoon eikä
keskeneräisyyteen (45).
Touhuihin ihastunutta, usein väärään suuntaan matkalla olevaa
joukkokristillisyyttä on vaikeaa pysäyttää. Se autuus on äänen ja puheen
paljoudessa (50).

Kristuksen seuraamisessa otettavien askelten lyhyyttä tai pituutta eivät
määrää ystävät eivätkä vihamiehet. Siinä noudatetaan ylhäältä annettuja
ohjeita. Tietenkin on aina mahdollisuus pysyä joukkolaulannassa mukana;
usein se on taloudellisestikin erittäin edullista. Paavali tuskin
vilkaisikaan tuollaisiin nuotteihin (64).

PAAVALI JA PIETARI

Verratessamme Paavalia Pietariin tekee mieli sanoa, että vaikka Paavali ei
ollut Herran opetuslapsien joukossa silloin, kun Kristus vaelsi täällä, hän
näyttää syvemmin tuntevan Herran ja hänen sanomansa kuin Pietari. Paavalin
evankeliumi on lihasta vapaa, se on kokonaan jumalallinen. Siinä on mukana
myös ihminen Jeesus Kristus, mutta pääsanomana on kirkastettu Herra,
taivaisiin astunut Lunastaja (66).

Lisäksi Paavali oli taistellut itsensä vapaaksi juutalaisuudesta. Pietarin
arkaillessa seurustella pakanakristittyjen kanssa Paavali julisti, ettei
ollut mitään erotusta. Kaikki olivat syntiä tehneet, ja kaikki olivat
Jumalan kirkkautta vailla (66).
Oli varmaan onnellista, että Paavali tapasi Pietarin vasta Damaskon ja
Arabian kokemusten jälkeen. Hän välttyi hengelliseltä apinoinnilta, joka
usein on nuorten kristittyjen todellisena vaarana. Sula vaha on helppo
painaa iänikuisiin muotteihin. Äskenkääntynyt ihailee jopa hengellistä
pinnallisuutta - puhumattakaan sitten niistä, joiden pää keikkuu muitten
yläpuolella...On armoa joutua katumuspenkiltä tuleen ja korpeen. Arabiassa
nähtävästi ei ollut ketään matkittavaa (68).

KESKENERÄINEN

Jos joku ajattelee, että Paavali oli valmis ja kypsä Herran todistaja sinä
hetkenä, jolloin Ananias laski kätensä hänen päälleen, hän erehtyy.
Hengellinen valmius ei tule meille kertapakkauksena, ei edes sellaiselle
kuin Paavalille. Jumalan koulussa on määrättömästi luokkia. Kaikki viisaus
ei tule elämäämme ajattelun, ei edes rukouksenkaan tietä. Hohtavin tiedon
helmi noudetaan syvältä kätkettyjen itkujen laaksosta, ja sen hintana on
ihmisen riisuminen ja yksinäisyys (72).

Filippiläiset eivät loukkaantuneet puheesta, joka julisti heidät
keskeneräisiksi, puolivalmiiksi, jatkuvasti työnalaisuuteen tuomituiksi. He
olivat ymmärtäneet jotakin kristillisyyden syvyydestä, korkeudesta,
pituudesta ja laajuudesta. He kävivät samaa loputtomien luokkien koulua
kuin Paavalikin (276).

OPETUSTA TARVITAAN

Paavalin lapsuus on väkevä puolustuspuhe kaikille vähänkin tolkullaan
olevalle kasvatuskristillisyydelle...Paavalin saama uskonnollinen
kotikasvatus, elävien siemenien kylväminen nuoren sydämen peltoon, on
kuitenkin mitä arvokkain asia (22).
Paavali ei kohdannut nuoressa Timoteuksessa vain Timoteusta itseään, vaan
myös hänen isoäitinsä Looiksen ja äitinsä Euniken hengellisen kasvatuksen
hedelmät, 2 Tim.1:5 (137).

Herätystä seurasi opetus (Antiokiassa). Ilman sitä kristillisyydeltä
kielletään juurikasvu, pohjautuminen evankeliumiin, joka on tullut
uskovalle pelastukseksi (85).
Huolenpito ei rajoittunut vain siihen, että ystävät pysyisivät hereillä ja
matkassa. Huoli oli myös siitä, että uskoon tulleet kasvaisivat armossa ja
Kristuksen tuntemisessa, että tietokin lisääntyisi, samoin ylhäältä saatava
viisaus (141).

YHDEN KIRJAN MIES

Suuri englantilainen herättäjä John Wesley sanoi olevansa homo unius
librik, yhden kirjan mies, tarkoittaen kirjalla Raamattua (81).
Hän (Wesley) piti elämässään noin 40.000 saarnaa, usein viisikin päivässä (81).
Hän (Paavali) vältti julistuksessaan kaikkea, mikä oli vaaraksi
evankeliumin yksinkertaisuudelle ja voimalle (82).
Kalmiston porteilla hoippuva mies ikävöi vielä vähäistä kirjastoaan,
erityisesti kuitenkin pergamentteja, pyhiä kirjoituksia. Jumalan
valtakunnan kirjanoppineen opiskelu jatkuu elämän viimeiselle virstalle (82).

kirjoittaja Hellevi Ti Marras 21, 2023 11:51 am

VALTAKUNTAKRISTITTY

Paavali oli onnellisesti vapaa ihailijoista ja ehkä sillä hetkellä
vihamiehistäkin. Kristus oli puhunut hänelle maailmanlaajuisesta
työkentästä, kaatanut hänen tajunnassaan raja-aidat ja asettanut hänet
siihen korkeuteen, josta Jumalan valtakunta näkyy kokonaisuutena. Paavali
kammosi myöhemmin kaikkea omaan nimeensä sidottua kristillisyyttä (69).
Jumala porrastaa askeleemme ystäviensä elämään. Ahdistukset kaatavat
aitauksia ja yhteisissä itkuissa häviää erottava kylmyys (90).
Suuntakristillisyydestä valtakunnan kristityksi pääseminen lunastetaan
karvailla menetyksillä (107).

Seurakunnan ulommainen raja oli siellä, missä yksikin kristitty oli
kilvoittelemassa elämään johtavalla tiellä. Organisaatiota, järjestelmää,
oli, mutta koossapitävä voima oli organismissa, elimellisessä kristittyjen
keskinäisessä yhteydessä (174).

Eräässä mielessä Paavali ei lähtenyt mistään seurakunnasta eikä tullut
mihinkään. Hänhän liikkui Kristuksen ruumiin piirissä, joka oli hänen
seurakuntansa (175).

Hänellä (kristityllä) on yhteys kaikkeen hengelliseen elämään...On totisia
aitojen, jopa muurienkin rakentajia. Pyhälle Hengelle ne ovat olemattomia.
Meitä kaikkia rakastava Kristus ei tiedä niistä mitään sulkiessaan meidät
paimenrakkautensa syleilyyn. Ne ovat ihmisrakennelmia, joskus korkeita,
väliin häijyn vahvoja, mutta romutettavaksi tuomittuja. Nytkin vielä
jumalanpalveluksessa yhteen ääneen tunnustamme: "Minä uskon pyhäin
yhteyden, pyhän yhteisen seurakunnan..." (175).

Paavalikin oli joutunut jonkin ryhmän suosikiksi. Hänen mielestään
kristillisyydessä ei saanut olla paavalilaisia, hänen nimeensä vannojia
eikä sellaisia, jotka löivät hänen nimellään rakoa kristittyjen
keskinäisiin yhteyksiin. Hän karisti kannoiltaan omat ihailijansa häätäen
heitä Kristuksen käsiin...Yhdelle, siis Kristukselle Jeesukselle, hän
tahtoi uskoon tulleet kihlata (183-184).

LAHKOLAISUUTTA

Hajaannuksissa ei useinkaan ole syynä opin todella erilainen käsittäminen,
vaan suureksi paisuneiden johtajien riita lampaista ja laidunmaista (209-210).
Seurakunta voi itse olla itselleen ja asialleen esteenä varsinkin silloin,
kun se yrittää evankeliumin mukana viedä omaa suuntaansa tapoineen ja
käsityksineen (93).

Lisäksi se (Paavalin puhe) oli vapaa kaikesta omaan koplaan
taivuttelemisesta, sillä hänen päämääränään oli kihlata ihminen yhdelle
ainoalle, nimittäin Jeesukselle Kristukselle, 2 Kor.11:2 (165).
Äskenkääntynyt on kuitenkin helposti peloteltavissa ja tavallisesti helppo
saalis taitavalle pyydystäjälle (118).

Jos käytämme oman aikamme kieltä, voisimme sanoa, että syntynyttä
elämänliikettä vastusti nyt ajan korkeakirkollisuus oppeineen ja
perinteineen. Juudealaiset veljet olivat niin sanoaksemme korkeamman tahon,
ainoan oikean opin, edustajia. Heidän takanaan oli hengellisistä
tapahtumista rikkaat vuosisadat, ennen kaikkea heidän tavallaan ymmärretty
Raamattu. Paavali ei voinut häätää vastustajiaan seurakunnasta pelkällä
huitaisulla. Oli kaivettava syvälle ja nostettava esille oppi, jossa olisi
lopullinen leima (119).

On tavallista, että kiihkeimmät valtaavat johtopaikat. Hiljaisten
aktiivisuus tarvitsee paljon liikkeelle lähteäkseen - jos lähtee ollenkaan.
Mikä olisikaan hurskastelevan lihan temmellyskentäksi sopivampi kuin
Jumalan seurakunta. Siinä sankaruus saavutetaan joskus mitättömän
vähäisellä vaivannäöllä (120).

KUOLETTAMINEN

Paavalihan oli ollut vuosia innokas väittelijä, jopa aivan kuin eräänlainen
nyrkkievankeliumin edustaja. Seitsemän Tarsossa vietettyä hiljaista vuotta
oli hänet siitä taudista parantanut. Nuorukaisesta Kristuksessa oli tullut
isä Kristuksessa, taitavasti lapsia hoiteleva, joka voi empimättä sanoa,
että hänellä on Kristuksen mieli, 1 Kor.2:16 (123).

Kerran kaupungin porteista lähti pohjoiseen ylpeä nuorukainen, laissa
laittamaton fariseus. Nyt oli samaan kaupunkiin palaamassa syntisistä
suurin, jonka ruumis oli täynnä ruoskinnan jälkiä, Kristuksen arpia, kuten
hän itse niitä nimitti (206-207).

Erittäin arvokasta Pyhän Hengen toiminnassa oli sen suunnitelman
toteuttaminen, joka tarkoitti Paavalin läpi elämän jatkuvaa kukistamista.
Se ei suinkaan ollut kukistamista kukistamisen vuoksi. Miehen
pienentämisellä tehtiin tilaa Kristukselle (41).

Paavali lähetettiin Tarsoon väistymisen ja pienenemisen oppiin...Hurskas,
paljon Herralta saanut, ei ole pienillä kursseilla kukistettavissa (79).
Kun Paavali seitsemän vuoden kuluttua tuli uudelleen kristillisyyden
taistelurintamalle, hän tuli täysin muuttuneena miehenä. Ykkösestä oli
tullut kakkostakin vähäisempi (80).

Ilman Tarsoaan evankelista on enemmän vahingoksi kuin hyödyksi.
Seitsenvuotinen syrjässäolo voi tehdä suurestakin hengellisestä herrasta
pienen. Heitä kaivataan, noita alas tulleita ja tomuun kasvonsa painavia.
Aina on antiokialaisia, jotka etsiskelevät heitä keskuuteensa (85).

PAAVALI JA NAISET

Puhua Paavalista naisvihaajana on sekä tyhmyyttä että tietämättömyyttä,
usein hurskaudessa kukkivaa ilkeyttäkin (129).
Paavalin vaimon osa olisi ollut kodittomuus omassa kodissa (130).
Paavali teki työsaavutuksensa mahdolliseksi kieltäytymällä avioliitosta.
Jos vähänkin kuvittelemme, millaista Paavalin elämä oli - matkat vaaroissa
maalla ja merellä, virtojen vesissä, vaaroissa heimonsa puolelta ja
vaaroissa pakanain taholta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa,
valheveljien keskellä, nälässä ja janossa, vilussa ja alastomuudessa, 2
Kor.11:26,27, - ymmärrämme, miten mahdotonta Paavalin olisi ollut kuljettaa
uskonsisarta mukanaan (130).

LIHALLISUUS

Näitä kahta asiaa hän (Paavali) piti tarkasti mielessään: en minä, vaan
Kristus minussa, ei minun, vaan hänen seurakunta. Lihallinen kristillisyys
omistelee ja laskeskelee. Se puhuu meikäläisistä ja heikäläisistä ja ties
mistä kaikesta. Se on hengellisen metsikön leimaaja, joka tietää tarkkaan
omat puunsa ja leimaa omistamishalussaan toisenkin puita (133).
Roomalaiskirjeessä Paavali myös selvittää hengellisen ihmisen luonnollista
tilaa. Ihminen on hengellisenäkin lihallinen, mutta liha ei häntä hallitse.
Itsemme varaan jätettyinä olemme täsmälleen sellaisia, jollaisiksi
erityisesti Roomalaiskirjeen seitsemäs luku meidät kuvaa. Paavali tekee
lopun siitä sadusta, että ihmisen liha tulisi hengelliseksi. Itsemme varaan
jätettyinä olemme juuri niitä, jotka eivät tee sitä, mitä tahtovat, vaan
sitä, mitä eivät tahdo (189).

EHDONVALLAN ASIAT

Jos Paavali olisi selittänyt juutalaisille, mikä oli Timoteuksen
ympärileikkauksen perimmäisenä tarkoituksena, niin nähtävästi olisi
kauhistuttu. Mutta se, mikä juutalaisille oli tässä asiassa todella pyhää
ja arvokasta, oli Paavalille arvotonta. Pelastuksen asiassa ei
ympärileikkaus merkinnyt sitä eikä tätä. Mutta jos ympärileikkaus oli
hyödyksi evankeliumin julistamisessa, niin siihen tietyissä tapauksissa
voitiin suostua (137).

MAALLIKOT

Nykyisin tuollaisista Jumalan ystävistä (Akylas ja Priskilla) käytetään
maallikko-nimitystä, erittäin kummallista, joka jo sinänsä leimaa jopa
ihanastikin hengellisen ihmisen maallisella tavaramerkillä. Ei kai ole
tehty selväksi, että usein ns. maallikko on huolimatta maallisesta
ammatistaan paljon enemmän sisällä kaikessa hengellisessä kuin joku alan
"ammattimies", josta todella voitaisiin käyttää sanaa maallikko (162-163).

KAUHISTUTTAVA KASTE

Hän (Apollos) tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen, ei siis
Kristus-kastetta, josta Paavali puhuu erityisesti Roomalaiskirjeen
kuudennessa luvussa ja joka on lihalle ja verelle suorastaan kauhistuttava
kaste, sillä se on kaste Kristuksen kuolemaan ja ja sen kautta
ylösnousemuselämään Kristuksessa (163).

MATERIAALIN VOIMA

Efesossa tuli käyttöön materiaaliin liittyvä voima - ehkä noin voimme sanoa
siitä, että Paavalin iholla olleita esivaatteita ja hikiliinoja vietiin
sairasten päälle ja he paranivat. "Taudit lähtivät heistä ja pahat henget
pakenivat pois", Ap.t. 19:12. Materiaalin pyhittämistä tapahtuu mm. Herran
Ehtoollisessa, jossa siunataan nautittava leipä ja viini. Tässä, kuten
kaikessa hengellisessä, tapahtuu sellaista, mitä emme ymmärrä. Kasteessa jo
pienen lapsen matkaan annettu siunaus on meille käsittämätön. Kuitenkin on
helpompi ajatella siunauksen liittämistä sylivauvaan kuin johonkin
hikiliinaan (178-179).

NÄYT JA ILMESTYKSET

umus kärkkyä hengellisestä menestyksestä osa
omallekin tilillemme...Paavalin itsetilityksistä tiedämme, että hän tunsi
aina olevansa heikolla jäällä kertoessaan näyistään ja ilmestyksistään. Hän
teki mieluummin veisun kurjuudestaan kuin menestyksistään (185).

YLÖSNOUSEMUSELÄMÄ

Mutta sekin, että hengellisyys ei alkuaikoina ollut ihmistekoa, ei omaa,
vaan Kristusta ja hänen ylösnousemuselämäänsä omissaan, teki kirjeen
julistaman laista ja armosta elämisen välisen eron helpommin
ymmärrettäväksi (188).

Paavali julistaa Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa kasteen Kristuksen
kuolemaan kastamiseksi ja Kristuksen ristiinnaulitsemisen meidänkin
ristiinnaulitsemiseksemme, mikä kaikki merkitsee lihan pyhitykselle
lopullista pistettä. Kristuksen meidän hyväksemme tekemää tekoa, kärsimistä
ja kuolemaa, seuraa Kristuksen elämä meissä, ylösnousemuselämä, jota
kasteesta nouseminen kuvaa. Roomalaiskirje on ihmisjumalisuuden
teilauspölkky (190).

Kristillisyys tarjoaa loistavat mahdollisuudet uudelleen pukeutumiseen. Te
"olette pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan",
3:10. "Pukeutukaa siis te...,3:12-14 (261).
Filippiläiset elivät ylösnousseen Herran kanssa ylösnousemuselämää, siitä
tuoreus ja elämän kokemusrikkaus (275).

RAKAS PISTIN

Puolustaessaan apostoliuttaan kokemuksistaan kerskaavien korinttolaisten
edessä hän lankeaa niistä nyt puhumaan. Jos siis heillä on kokemuksia
hengellisistä lahjoista, niin kyllä Paavalillakin...Että hän nyt kuitenkin
kokemuksestaan korinttolaisille mainitsee, ei ole hyödyllistä, vaikka hän
puhuukin totta (193).

Paavali vältti kaikkea hengellistä kilpalaulantaa. Siihen helposti
sekaantuu kerskailevan lihan ääni...Oli siis parempi olla kokemuksestaan
puhumatta. Kuitenkin hän apostoliuttaan puolustaessaan horjahti siitä
puhumaan. Samalla hän joutuu paljastamaan hinnan, minkä hän kokemuksestaan
joutuu maksamaan. Hengellinen siunaus voi merkitä helvettiä lihalle ja
verelle ..., 2 Kor.12:7 (193).

Se (pistin) esti Paavalia varastamasta Jumalalle kuuluvaa kunniaa ja
pidätti niin hänet Herran käytössä Hengen korkeimmalla tasolla (194).
Tämä rusikointi ja heikoksi tekeminen tuli Paavalille sanomattoman
rakkaaksi. Ennen hän oli vaikka rapakossa kuin varasti Jumalalle kuuluvaa
kunniaa (195).

YHTEYS KESKENÄNNE

Emme kuitenkaan saa päätellä, että joku Barnabas voidaan korvata pelkällä
taivaallisella. Inhimillinen lohdutus on myös hengellisyydessä
tarpeellinen. Joku ylihengelliseksi sanottu alihengellinen voi väittää
tulevansa toimeen ilman sisaria ja veljiä Kristuksessa (134).
Herran ystävien välisen ystävyyden juuret ulottuvat syvälle. Ehkä se on
sitä lujempaa ja läheisempää, mitä suuremmissa ahdistuksissa se on
syntynyt...Siksi kristittyjen ystäväyhteys riittää koossapitäväksi voimaksi
sielläkin, missä ei ole ollenkaan jäsenkortti- ja muulla järjestelyllä
aikaan saatua yhteyttä. Kirkonkirjojen hävittäjät eivät pysty tätä yhteyttä
hävittämään. Se on temppeli ilman temppeliä, se on veljeyttä ja sisaruutta
siinäkin, missä vainon tulet palavat (201).

Paavalista erottaessa syleiltiin yhteistä, taivaan siunauksista rikasta
menneisyyttä. Itkettiin, kun luovutettiin Jumalan valtakunnan huomiselle
ihminen, joka toki oli ollut enemmän kuin pelkkä Paavali itsessään, sillä
Elämän Herra oli hänen kauttaan heille puhunut ja heitä
paimentanut...Kaikkensa hän oli heille antanut, mutta mitään hän ei eron
hetkellä heiltä velkonut. Muuta muistolahjaa heillä ei ollut lähtijälle
annettavana kuin kyyneleensä. Ja kun laiva irtautui laiturista, he näkivät
vielä jäähyväisiä huiskuttamassa kädet, joilla mies oli ansainnut leipänsä,
sillä seurakuntakassan rasittamista hän oli kauhistellen välttänyt
(Apt.20:36-38) (201-202).

Näyttää siltä, että kaikkialla, minne Paavali tuli, hän ensimmäiseksi otti
selville, oliko paikkakunnalla kristittyjä (234).
Yhteyden tähden on olemassa kurikin, jonka tarkoituksena ei ole
rankaiseminen eikä hylkääminen, vaan parannukseen ja yhteyteen saattaminen
(292).

Tiedämme, että kristittyjen keskinäisen yhteyden heikontaminen heikentää
helposti koko kristillisyyttä ja aivan kuin työntää sen maailman jalkoihin.
Sen tähden on helppoa ymmärtää, että Paavali oli ennen kaikkea huolissaan
kristittyjen yhteyden säilymisestä. Timoteus, tee kaikkesi pitääksesi
ystävät lähellä Kristusta ja lähellä toisiaan! (294-295).
Väärin ymmärtävät asian ne, jotka luulevat, että tässä on kysymys jostakin
hengellisestä kaikkiruokaisuudesta tai ohjauksettomasta purjehduksesta. Jos
missä niin tässä on vaara joutua ei vain vähemmistöön, vaan yksin
taistelemaankin. Yhteyden rakentaja rakentaa helposti itselleen ristiä,
jonka paino voidaan kokea todella uuvuttavana (295).
Paavalin liittyminen Herran ystäviin oli kuitenkin lopullista. Se johtui
hänen liittymisestään Kristukseen. Joka jättää Herran ystävät, on vaarassa
jättää Herrankin (45-46).

EVANKELIUMI ON VAPAA

Eräs Paavalin suuri ilo hänen ollessaan vankeudessa oli tieto siitä, että
vaikka hän olikin kahlehdittu, evankeliumi oli kuitenkin vapaa...
Evankeliumi oli kaikesta huolimatta matkalla maailmaan (241).
Oma huominen saattoi olla millainen tahansa, mutta Jumalan valtakunnan
huominen oli helvetin kaikista huudoistakin huolimatta voittoisa...Paavalin
roomalaisasunnon vähäisiin neliöihin mahtui valtakunta, joka ei lopu (241).
Niinpä Jumalan valtakunnan eteneminenkin on sädehtivintä siellä, missä sitä
ahdistetaan ja sille rakennetaan helvetin syvyisiä ja taivaan korkuisia
esteitä (242).

Kristitty on kahleissakin jumalattomuudelle vaarallinen (243).
Jälkimaailmalle pysyvimmän siunauksen antoi Paavalin kirjallinen toiminta
Roomassa. Hän kirjoitti siellä kuusi kirjettään (246).
Paavalin vankeus Roomassa näytti pahalta...Kuitenkin me ymmärrämme, että se
oli paras paikka silloisen lähetystyön johtamiselle...Paavali oli
työkykyinen sairaana, köyhyydessä ja vangittunakin (247).
Paavali tyytyi vankeuteensakin huomatessaan, että se koitui evankeliumin
asialle voitoksi. Taivas voi sijoittua muutamien kuutioiden tilavuuteen.
Enkelivierailuja voi ottaa vastaan sellissäkin. Kun tie vapauteen on
tukossa, on tie ylöspäin aina avoinna, sanotaan (272-273).

kirjoittaja Hellevi Ti Marras 21, 2023 11:54 am

Ps.
jatkuu: Galatialaiset

kirjoittaja Sponsored content

Niilo Tuomenoksa, Paavali - vanki ja vapaa