Sven Reichmann: Jumala ei ole Arvovaltainen

kirjoittaja jarrut Ti Syys 22, 2015 1:45 pm

Jumala ei ole Arvovaltainen
Sven Reichmann
Kääntänyt Sonja Bjäde

Sisällysluettelo

Johdanto 5
Ristiriita - Molempien muukalaisuus - Kaksi tärkeätä käsitettä

1 Ainutlaatuinen kuningas 9
Todellinen auktoriteetti - Kaunis pahuus - Jumala ihmisen esikuvana -
Nöyryys - Eräs johtopäätös - Hyvä paimen

2 Jeesus ja vaikutusvaltaiset ihmiset 15
Kaksi erilaista johtajaa - Laittomuus ja järjestys - Vapautus - Arvovallan
perusta

3 Miehekkyys 21
Kurssi johtajan tehtävässä - Lellitty pilalle

4 Jumala tuomarina 23
Päinvastoin - Mikä on paratiisi? - Kaikki kaikissa - Kuvia - Tuomio kansan
Ylitse

5 Pilkka Pyhää Henkeä vastaan 29
Pappien reaktio - Rauha sielussa - Eelin pojat

6 Jumala ei halveksi 33
Mitätöiminen - Halveksunnan eri muotoja - Kuinka
halveksunta toimii Jumala ei koskaan aloita

7 Kuinka Jumala näkee meidät 39
Jumalan mielenkiinto - Rukous - Kutsu - Menetetty kutsu

8 Oppi Jumalasta 45
Kahdenlaista kasvatusta - Erilaiset vaikutukset - Teologia -
Kutistunut oppi Kutistunut Jumala - Fundamentalismi - Yksinkertaistettu kristillisyys

9 Vain Jumala on hyvä 49
Täydellinen tai oikeamielinen? - Jumala on täydellinen - Meidän jumalakuvat Täydellisten kerho

10 Herätys 53
Voima – mutta mihin? - Edut ja puutteet - Neljä loppupäätelmää - Lyhyempi
ja lyhyempi - Palvelija ja onnenetsijä - Valonheittimien valossa - Asiantuntija
- Meidän tehtävämme ja Jumalan

11 Innostus 57
Kahden laatuista iloa - Fanatismi - Elämän ehdot - Usko
kaavana - Tuho Herätyksen sanoma - Ilma valuu pois - Terveysravinto - Mustavalkoinen
maailma - Tervehenkisyys

12 Jumalan lapsenlapset 63
Ulospäin reagoivat - Ahdingossa olevat - Arvovaltavaurio

13 Itsestään selvyys 67
Kovuus, joka ei näy - Itsestään selvyyden valta - Vaatimus vai lahja
Kääntymys - Vaatimus otetaan pois - Radikaalisuus väärinymmärretään
helposti - Vaatimus ja omatunto

14 Vapaus 71
Löytää itsensä - Sota rakkauden hintana - Monta nimeä - Olla tietoinen
muista - Tunteeton tai yliherkkä - Kypsyys

15 Kypsyys 75
Totuus - Oikotiet

16 Vaurioituneet 79
”Protestantit” - Halveksunnan vaikutus - Strategioita - Nimettömyys
Lakko - Pako sisäiseen maailmaan - Vaikeita vaurioita

17 Kotona olevan pojan kriisi 83
Kuka oli menetetty? - Mooses ja Paavali - Opetuslapseus - Kun kriisi tulee Velvollisuudentuntoisen
tie - Ymmärtää armon - Kriisin vaara - Yksi on
tarpeellinen - Hiljaisuus

18 Vapaa velasta 89
Kielletty tai pois otettu - Ateismin päämäärä - Teoria ja käytäntö -
Eroavaisuus - Antaa anteeksi muille - Etsiä anteeksiantamusta - Ilo vai
häpeä

Johdanto

Asia, joka kiinnostaa minua syvästi, koskee syitä kristinuskosta vieroittumiseen meidän
osassa maailmaa. Ongelma on suuri ja syyt varmaankin monet. Maat, jotka ensimmäisinä
ottivat kristinuskon vastaan, ovat tänään muhamettilaisia. Kristinusko on siellä tullut ja
mennyt. Meillä ei toistaiseksi ole mikään muu usko tullut sijalle samalla tavalla kuin
siellä islamin usko. Mutta satanismi ja muinaispohjoismaisten jumalien palvonta on
saavuttamassa kasvavaa kannattajajoukkoa. Myös materialismi on voimakas.
Aikaisemmin olen yrittänyt kartoittaa kuinka luonnontieteen kehitys on vaikuttanut
meidän kykyymme vastaanottaa evankeliumi. Samoin olen työskennellyt
seuraavanlaisten kysymysten parissa; miten nykyaikainen filosofia on vaikuttanut meidän
näkyymme kristilliseen uskoon nähden. Luonnollisesti meidän täytyy selvittää, mitä
kaikki omituisuudet kirkon parissa ovat merkinneet. Tämä on yksi päämääristä tällä
kirjalla.

Kirkko on ensikädessä menettänyt uskottavuutensa vallan väärinkäytön kautta.
Jeesuksen voitto ristillä oli ja on voitto voimattomuudessa eikä voimassa. Ja vaikka
kukaan meistä ei voi muuta kuin ainoastaan aavistaa, kuinka tällainen voitto voi kantaa
pitemmälle kuin vallan riemuvoitot, niin voi myös ihminen, joka ei usko Jumalaan tuntea
itsessään, että kirkko, jolla on valtaa ja rikkauksia on joutunut rappiolle.
Meidän vaistomainen tunteemme on, että pyhimys – jos tätä termiä voimme edes
käyttää – ei voi olla ihminen, joka rakentaa hengellisen imperiumin taitavasti kerättyjen
varojen avulla. Sensijaan tiedämme kaikki – myös uskosta osaton – että se, joka ilolla
uhraa elämänsä tai osia siitä niille, jotka tarvitsevat apua, ovat tulleet kosketuksiin elämän
syvimpien totuuksien kanssa.

Kirkon onnettomuus on, että meillä on aina ollut niin monia
ensimmäisen esimerkin laatuisia pyhimyksiä. Jos todelliset pyhimykset olisivat olleet
enemmistönä olisivat ristiretket, uskonsodat ja noitakäräjät olleet harvinaisempia.
Usein olemme me kristityt sanoneet Jumalalle, että ”sinun on valtakunta ja voima ja
kunnia iankaikkisesti”. Ehkä meidän omissa tiedoissamme ei ole mitään, mitä olemme
ymmärtäneet niin vähän tai halunneet ymmärtää niin huonosti. Siitä huolimatta, että
Jeesus on sanonut olevansa itse näkymättömänä läsnä, kun me keräännymme yhteen
hänen nimessään, ei ole esim. Koskaan puuttunut johtajia, jotka ovat halunneet huudattaa
itsensä hänen sijaisekseen. Hän, joka itse on läsnä, ei tarvitse viransijaista.
Johdonmukaiset seuraukset väärinkäytöstä löydämme uskovien piirin sekä ulkoettä sisäpuolelta.

Monet ovat meidän aikana kasvaneet seurakunnan suojassa ainoastaan
jättääkseen sen niin pian kuin mahdollista. Heitä kutsutaan usein Jumalan lapsenlapsiksi.
Luonnollisesti on mahdollista jättää usko, koska ymmärtää, mistä on kysymys, mutta ei
halua hyväksyä sitä. Mutta useat, jotka lähtivät omille teilleen, reagoivat vaihtelevan
laatuista sortoa kohtaan. Toisinaan oli heidän asenteensa terveempi kuin jäljelle jääneiden
väsynyt asenne, joka silloin tällöin ilmenee.

Molemmat osapuolet – ne, jotka lähtivät ja ne. Jotka jäivät – vaurioituivat
onnettomalla tavalla, milloin sortoa esiintyi. Ne, jotka lähtivät omille teilleen
vaurioituivat, vaikka he lähtivätkin terveistä syistä. He saivat joka tapauksessa kuvan
ankarasta Jumalasta. Ja monet heistä taistelevat lopun elämäänsä pitääkseen hänet
loitolla, vaikka hän onkin vain heidän ajatuksissaan.

Ne, jotka jäivät jäljelle hyväksyivät usein sorron, joka sai muut lähtemään. Tämä
toimii myös esteenä heidän suhteessaan Jumalaan. On varmasti totta, että ne, jotka
pysyivät uskossa olivat usein kokeneet elävän Jumalan hyvyyttä, mitä nämä toiset eivät
olleet kokeneet. Mutta molemmat osapuolet tarvitsevat vapautuksen tästä vieraasta
elementistä, joka alati uudestaan pujahtaa olemukseemme. Sillä kirkko, jonka
rakennusaineena ovat syntiset ihmiset, on kuin vuotava vene. Sitä täytyy jatkuvasti
pumpata tyhjäksi, jotta se voisi pysyä pinnalla.

Ristiriita

Tyhjäksi pumppaaminen johtaa melkein väistämättä ristiriitoihin uskovien parissa.
Lutherin aikana käsitteli vallan väärinkäyttö anekirjoja ja inkvisiitiota, joka poltti
juutalaisia ja kerettiläisiä roviolla. Lutherin protesti johti uskonsotaan. Meidän aikamme
vallan väärinkäyttö tapahtuu ehkä useimmiten henkilökohtaisella tasolla. Olisi kuitenkin
naiivia uskoa, että olisimme oppineet paljoakaan kirkkohistoriasta.

Jeesus eli intensiivisessä konfliktissa aikalaistensa hurskaimpien parissa. Eikä hän
ollut ainut. Mooses, profeetat ja apostolit olivat kaikki riidassa omiensa keskuudessa,
niiden keskuudessa, jotka etsivät omaa valtaa tai kunniaa. Kun tutkimme tätä ajatonta
ristiriitaa niin huomaamme, että se ei etupäässä koske ulkonaisia muotoja ja käyttötapoja.
Jeesus saattoi vihaisena ajaa kauppiaat ja rahanvaihtajat ulos temppelin esipihalta. Mutta
me tekisimme hänelle suurta vääryyttä, jos uskomme tämän johtuneen siitä, että he
rikkoivat jotakin hengellistä etikettiä vastaan.

Se, mitä Jeesus jatkuvasti painotti oli, että nämä hurskaat vallanpitäjät tekivät
Jumalan persoonallisuuden vieraaksi muille. Ja tämä puolestaan oli paljon pahempi kuin,
että temppelin muurien sisällä ostettiin ja myytiin. Muutamat sitaatit voivat valaista tätä:
”Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee
omassa nimessään niin hänet te otatte vastaan. Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka
otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee
häneltä, joka yksin on Jumala?” (Joh 5:43-44)

”Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää
lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.” (Joh 7:18)
”Voi teitä, te lainoppineet, kun olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole
menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet.” (Luuk 11:52)
Voimme nähdä saman yhteyden omassa ajassamme. Sekä ne, jotka lähtivät että ne,
jotka jäivät saivat saman vääristyneet jumalakuvan, kun kirkko ja sen johto alkoivat
harjoittaa hallintaa, joka johti hajoamiseen ja tuomioon. Jumalan persoonallisuus tuli
vieraaksi molemmille osapuolille, ja se tässä on vakavaa. Tätä vauriota ei voida korjata
siten, että kristityt eri suunnista halaavat toisiaan silloin tällöin esitelläkseen tietynlaista
yhteenkuuluvuutta.

Molempien muukalaisuus

Tämä, että myös uskovaiset ovat tulleet vieraiksi Jumalalle näkyy silloin kun me,
jotka uskomme, aiomme levittää ilosanomaamme. Ei ole varmaa, että ihmiset haluavat
kuulla todistusta hyvästä Jumalasta tai, että he ylipäänsä haluavat tietää mistään
Jumalasta. Mutta kuinka me, jotka uskomme voimme todistaa hyvästä Jumalasta, jos me
itse emme enää tunne häntä ja ymmärrä hänen hyvyyttänsä? Monet ratkaisevat ongelman
siten, etteivät todista lainkaan, koska he itse eivät oikein tiedä, miksi uskovat. Ja sitten he
elävät huonolla omalla tunnolla.

Useimmat, jotka kutsuvat itseään etsijöiksi, etsivät kaikkialta paitsi kirkosta. Useat
uskovat olevansa valmiita sen suhteen. Monet tulevat kuitenkin kirkkoon ensimmäisenä
adventtisunnuntaina, ehkä tehdäkseen tilannetarkastuksen, ja ehkä ilmaistaakseen toivoa,
että se Jumala, jonka hän aavistaa sisimmässään näyttäisi kasvonsa. Juuri sinä päivänä
voi mennä kirkkoon ilman, että sitä pidetään todellisen kaipauksen ilmauksena.
Ajattele, jos meidän uskovien tarvitsisi tunnustaa, että Jumala on tärkeissä
yhteyksissä tullut meille vieraaksi! Ja ajattele, jos ne, jotka eivät voi lopettaa
kaipaamasta, odottavat juuri, että me alkaisimme tunnustaa omia ja menneitten
sukupolvien syntejä. Kirkkohan on pettänyt Herransa maalaamalla hänet ajoittaen
vakoilevana ja rankaisevana, ja toisinaan kuvaamalla hänet hampaattoman lauhkeaksi ja
vilpillisesti anteeksiantavana kaikenlaista jumalattomuutta kohtaan.

Kaksi tärkeätä käsitettä

Tässä kirjassa teen selvän eron käsiiteillä ”omistaa arvovalta” ja ”olla
arvovaltainen”. Se, joka on arvovaltainen, harjoittaa jonkinlaista sortoa. Hän ottaa
ympäristön valtaansa ja sentähden hänen johtonsa on tuhoisaa. Johtajan ei tarvitse olla
arvovaltainen saadakseen arvovaltaa. Jos ne, joita johtaja johtaa toimivat vapaasta
tahdosta, ja jos johtaja on valmis luopumaan kaikista omista vaatimuksistaan, voi hän
sangen hyvin omistaa arvovaltaa, joka aidosti on uskottava. Hän ei silloin ole ottanut
valtaa, vaan hän on saanut sen. Sehän on tämä, joka saa aikaan eron demokratian ja
diktatuurin välillä.

Jumalaa ei todellakaan ole valittu demokraattisesti. Mutta hän tahtoo, että me
seuraamme häntä vapaasta tahdosta emmekä pakosta. Ja hän on hämmästyttävän valmis
laskemaan vaatimuksensa kun me laskemme omamme. Tässä kirjassa tulen käsittelemään
tätä.

Kirja kokonaisuudessaan on luettavissa täällä:

http://www.uttrycket.se/books/Gud/Auktoritar.pdf