Raimo Lappi: MIEHEN ELÄMÄN ARVOT

Arvot ovat opittuja, kulttuurisesti hyväksyttyjä elämää ohjaavia päämääriä. Niihin turvaudutaan vaikeissa valintatilanteissa, joissa rutiineista ei ole apua. Arvoissa, kuten muissakin motiiveissa, on kaksi komponenttia: tieto ja tunne. Tieto ohjaa valitsemaan oikean suunnan ja tunne virittää halun päästä perille.

Miehen arvot muuttuvat iän mukana ja suhteessa elämän aikana saatuun kokemukseen. Arvomuutoksessa on kyse elämän mittaisesta oppimistapahtumasta. Nuorena rakennetaan omaa elämää, kokeillaan asioita ja ollaan valmiit rikkomaan rajoja. Työelämään siirtymisen ja perheellistymisen myötä on kyettävä ottamaan laaja-alaisesti myös muiden ihmisten tarpeet huomioon ja kantamaan vastuu teoistaan. Ikääntymisen myötä lisääntyy konservatiivisuus, taipumus säilyttää hyväksi koetut asiat arvioimatta niitä suhteessa uutuuksiin, sekä huoli siitä, että maailma muuttuu liian nopeasti ja ei-toivottuun suuntaan

Yleistä aikamme ihmiselle, myös miehelle, erityisesti nuorille aikuisille, on yksilökeskeisyys. Individualistin pitää saada toteuttaa itseään minkään auktoriteetin rajoittamatta hänen yksilönvapauttaan. Sitoutuminen ja yhteisöllinen vastuu ovat vieraita. Yleispätevää totuus
-käsitettä ei ole enää ihmisten mielissä olemassakaan

Ihmiset tulevat yhä narsistisemmiksi. Narsistinen ihminen ihailee itseään ja populaareja esikuviaan, joiden kasvot ja nimet vetävät Asiat ovat vähemmän tärkeitä. Narsismi on äärimmäinen itsekkyyden muoto.

Lue 2 Tim 3:1-5.

Tämän ajan arvoja

Kauneus oli suomalaisten ykkösarvo jokin aika sitten erään tutkimuksen mukaan. Kohdistunee enemmän naisiin, mutta yhä enemmän miehiinkin. Miehelle on tärkeä, että kumppanin tulee olla näyttävä. Ulkomuodon yli-ihannointi on yksi vahva tekijä seksuaalimoraalin rappioon ja avioeroihin. Puoliso vaihdetaan usein nuorempaan ja kauniimpaan.

Raamattukin panee merkille kauneuden: ”Sarai oli hyvin kaunis nainen”. ”Raakel oli kaunis vartaloltaan.” Saul oli komea mies. Vastapainoksi todetaan, että ”kauneus katoaa, viehätys haihtuu, ylivertainen se vaimo, joka pelkää Herraa”. Kauneus ja komeus ovat Jumalan luomaa. Se on lahjaa. On myös niin, että kauneus on katsojan silmissä. Ulkomuodosta ei saa tehdä epäjumalaa. Kristitylle se ei kelpaa elämän arvoksi.

Myös terveys on kärkisijoilla aikamme ihmisen arvomaailmassa, jälleen ehkä enemmän naisten kuin miesten. Se liittyy nuoruuden ihannointiin. Jokaiselle meille terveys on tärkeä asia. Kristilliseltä kannalta ruumis on Pyhän Hengen temppeli ja siitä tulee pitää huolta. Kuitenkin terveyden ylenmääräinen ihannointi ja tavoittelu osoittavat, ettei ihmisellä ole muita kuin ajallisia arvoja. Ainakin tiedostamattomasti torjutaan kärsimys, riisuminen ja kuolema, mikä varmasti kohtaa jokaista.Edesmennyt ruotsalainen piispa Bo Gierts kirjoitti aikanaan: ”On tuhansia miellyttäviä arki-ihmisiä, jotka huolehtivat itsestään ja tekevät velvollisuutensa kaikkia kohtaan – paitsi Jumalaa kohtaan.Heillä on paljon harrastuksia. Voisipa sanoa, ettei mikään inhimillinen ole heille vierasta – paitsi rukous ja usko.He järjestävät elämänsä kaukokatseisesti ja viisaasti, he järjestävät eläkkeen, henkivakuutuksen ja testamentin, vieläpä lopulta omat hautajaisensakin. Kaikki on otettu huomioon – paitsi elämä kuoleman jälkeen.He palvelevat omaa ruumistaan ja ovat tyytyväisiä puhtauteen ja terveellisiin asuntoihin. He huolehtivat unesta ja maukkaista aterioista, sydämestä, vatsasta ja ja kaikesta muusta mahdollisesta – paitsi sielustaan. Näin Bo Gierts.

Aikamme ihmisen keskeiset perusarvot pyörivät fyysisen olemuksen ja sen hyvinvoinnin ja näyttävyyden ympärillä. Voisimme täydellä syyllä nimittää sitä kehonpalvonnaksi. Miten on meillä kristityillä? Ajelehdimmeko samassa virrassa?

Työ ja uran luominen lienevät miehen arvomaailman kärkisijoilla. Työelämä on muuttunut hektiseksi. Ja kiristyvä suuntaus jatkuu. Monen miehen avioliitto ja perhe on jäänyt toiseksi uran tieltä. Kristittykin joutuu väistämättä työn ja uraputken aiheuttamiin ristiriitoihin ja arvovalintoihin.

Kaikki mitataan rahassa. Rahan ja maallisen hyvinvoinnin luullaan tuovan onnellisuutta ja elämää. ”Oli rikas mies, jolla oli hyvät tulot. Hän mietti itsekseen: ’Mitä tekisin? Minun tuloni ja omaisuuteni ovat paljon suuremmat, kuin mitä tarvitsen elääkseni.’ Hän päätti: ’Minäpä teen näin: ’myyn taloni ja rakennutan suuremman sen sijaan, ostan uuden, kalliimman auton entisen tilalle ja sijoitan varani entistä tuottavampiin kohteisiin. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää tallessa moneksi vuodeksi jopa vuosikymmeneksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’ Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu? Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.” Näinkin voitaisiin esittää Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä nyky-Suomessa.

Jokainen tarvitsee rahaa. Ongelma onkin siinä, kun välinearvosta tulee itseisarvo. Raha eikä edes vauraus ole syntiä, mutta rahan himo ja turvallisuuden rakentaminen pettävän omaisuuden varaan on. Rikas mies erehtyi. Hänellä oli huono riskien hallintakyky. Hän ei osannut laskea päiviään oikein. Kesken loistavimpien visioiden tuli odottamaton tekijä: kuolema. Mihin joutuu nyt omaisuus? Ja vielä suurempi kysymys: mihin joudun minä itse kuolemassa?
Raha ja omaisuus eivät voi olla kristityllä lähimpänä sydäntä. (Esimerkki peltisepästä, jolle lompakko oli kaikkein lähinnä sydäntä).

Kun on rahaa, niin sitä on voitava käyttää. Nykyihmisestä onkin tullut kuluttava ihminen ” homo consumens ” (Erich Fromm). Tämä on erittäin suuri muutos länsimaisen ihmisen ajattelumaailmassa. Koko elämä on kulutusta. Ihminen etsii identiteettinsä kulutuksesta. Ihmiset löytävät sielunsa autostaan, stereoistaan tai keittiökoneistaan (Herbert Marcuse). Kulutetaan ruokaa, tavaroita, musiikkia, terveyspalveluita, matkoja, koulutusta, alkoholia, seksiä, uskontoa, elämyksiä jopa ihmissuhteita. Nautinnot ovat myös nykyihmisen ehdoton elämänarvo. Syöminen, juominen, huumeet ja seksi ovat tämän ajan kovia arvoja. Sanomalehdet, aikakausilehdet, mainokset, televisio, internet ja elokuvat ja musiikki pitävät yllä nautinnonhakuista ja korostuneen seksististä ilmapiiriä.
Raamattu sanoo lopun ajan ihmisestä: ”He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa.” Leivänyltäkylläisyys ja huoleton lepo olivat Sodoman syntejä.
Kristitty ei voi olla hedonisti, vaikka nauttiikin kohtuullisesti Jumalan hyvistä lahjoista.

Kunnia, maine ja ihmisten arvonanto, kuuluisuus ovat aina olleet keskeisiä arvoja miesten maailmassa. On tärkeä tulla arvostetuksi. Olla muiden silmissä viisas, menestyvä, jolla on omaisuutta, ystäviä ja vaikutusvaltaa, asemaa. Monelle on kunnia asia, kun hän tulee nähdyksi jonkun vaikutusvaltaisen ihmisen seurassa. Kunnian ja maineen menetys on sosiaalinen kuolema. Ihmiset hylkäävät.

Tässä on eräs päätekijöistä, mikä estää monia suostumaan Jeesuksen seuraajaksi, koska se tässä ajassa ei tuo kunniaa. Päät kääntyvät varmasti katsomaan, jos kuulemme lausuttavan Jeesus- nimen seurakunnallisten yhteyksien ulkopuolella. Portti on ahdas myös siksi, että moni pelkää mitä kaverit sanovat. Jumalan valtakunnassa ei ole yläluokkaa, siellä ei ole juuri minun arvolleni sopivaa osastoa, ajattelee moni.
Kertomus puliukon ”kunnian menettämisestä”, jos hänestä tulisi Jeesuksen seuraaja.

Onko meille uskoville sitten samantekevää meidän maineemme ja kunniamme? Ei suinkaan. Luther opettaa Isä meidän rukouksen pyynnön ”Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme” selityksessään, että siihen kuuluu hyvä maine. Ehdoin tahdoin emme voi olla välinpitämättömiä emme omasta. emmekä toisten hyvästä maineesta. Emme saa panetella ketään, juoruilla, emmekä puhua pahaa selän takana. Jos on aihetta, pitää lähestyä henkilöä itseään. Ihmisten sanomisten vuoksi ei pidä jättää tekemättä mitään tärkeää, kuten vaikka sitä, että antaa elämänsä Jeesukselle, tulee uskoon. Kuoleman porteilla eikä ajallisissakaan vaikeuksissa ihmiset voi auttaa meitä. Mutta Jeesus voi.

Erittäin keskeinen miehinen arvo on valta. Valtaa tavoitellaan niin politiikassa, työelämässä, perheessä, ihmissuhteissa kuin seurakunnassakin. Valtaa tarvitaan ihmisyhteisöissä. Siksi sitä tulisi antaa vain niille, jotka sitä eivät erityisesti himoitse. Valta turmelee. Ehdoton valta turmelee ehdottomasti.

Kunniaan ja maineeseen ja valtaan liittyy erityisesti miehillä kilpailuasenne. Jollakin tavalla kilpailemme aina keskenämme. Jos emme hiihtoladulla, niin sitten kuka on tehokkaampi, kuka on parempi jutun kertoja, kuka on kovempi jätkä, kuka on parempi puhuja. Me teemme kaikesta jonkinlaista kilpailua. Raamattu haastaa kilpailemaan itsensä kanssa perillepääsystä ja toinen toisensa kunnioittamisessa.

Suvaitsevaisuus on noussut korkeimmaksi hyveeksi jopa teologiassa ja kirkossa. Taustalla on kaiken suhteellisuus ja ehdottoman totuuden puuttuminen sekä toisaalla äärimmilleen viety yksilön vapaus. Moniarvoinen yhteiskunta edellyttää suvaitsevaisuutta. Kaikkea muuta suvaitaan, mutta ei ehdottomia kristillisiä totuuksia ja arvoja ja niiden edustajia. Kristitynkin ihanne on olla suvaitsevainen kaikkea muuta mutta ei syntiä kohtaan.

Uskonnolliset arvot muutoksessa

Uskonnolliset arvot ovat myös muutoksessa. Hengellisyyden tilalle on tulossa henkisyys. Se on kuitenkin jotain ihmisestä lähtevää henkistä tai uskonnollista kiinnostusta ja harrastusta, jotain muuta kuin Raamatun ilmoittamaa uskoa Jeesukseen ja syntien sovitukseen.
Lue I Kor 1:18-28.

Viime aikoina on noussut esille käsite yksinkertainen usko. Ei ole kysymyksessä yksinkertainen usko, että Jeesus pelastaa, vaan yksinkertainen usko, että jotain suurempaa on olemassa, mitä silmään näkyy. Raamatun ilmoittamaa uskoa ollaan todella päivittämässä

Myös kristinuskon sisällä on tapahtunut merkittävää raamatullisten totuuksien siirtymää.
Uskomme perustus on Jumalan Sana. Mutta se ei enää kelpaa perusteeksi. Raamattuargumentaatio eli uskon asioiden perusteleminen Raamatulla on lähes hylätty. Kaikki keskeiset perusteet ovat siirtyneet. Jumalasta on tullut vain rakkauden Jumala, kun Sanan ilmoittama Jumala on pyhä, rakastava, vihastuva, pitkämielinen. Juuri Jumala -kuvan vääristymisen vuoksi myös erityisesti kielteisiltä tuntuvat totuudet kuten synti, tuomio, kadotus ja myös risti ja veri on vaiettu tai ollaan vaikenemassa kuoliaaksi sekä tulkitaan uudelleen.

Jumalan sana ilmoittaa, että jos emme usko Kristuksen kuolleen syntiemme tähden, haudatun ja nousseen todellisesti kuolleista, niin emme pelastu ja turha on uskomme. Kristologiset eli oppia Kristuksesta koskevat harhat ovat pitkin kirkkohistorian olleet aina ajankohtaisia. Alkuseurakunnan harhat kielsivät Kristuksen tosi ihmisyyden, tämä aika kieltää hänen jumaluutensa.

Pyhän Hengen päätehtävät ovat kirkastaa synti, tuomio ja Jeesuksen sovitustyö eli ristinuhri. Mutta Pyhän Hengen toiminta mielletään nykyään jo herätyskristillisissäkin piireissä ensisijaisesti armolahjojen, karismojen, aikaansaajaksi ja uskonnollisten kokemusten ja tunteiden tuottajaksi.

Raamatun ilmoituksen mukaan maailma ja koko olevainen on Jumala-keskeinen. Tämä ajan ihminen on pannut kaikki, Jumalankin, palvelemaan ihmistä, ja ihmisen ehdoilla.Tähän ihmiskeskeisyyteen sopivat huonosti profeetan sanat: Hänen edessään ”kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa.”(Jes 40:15). Aikamoinen vertaus. Aikamme ihmiskuva on optimistinen; ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Raamatun ihmiskuva on päinvastainen; olemme syntiinlankeemuksen seurauksena ytimeltämme pahoja. Kumpi näkemys näyttää historiassa ja nykymaailmassa realistisemmalta?

Raamattu ilmoittaa ihmisen tärkeimmäksi asiaksi pelastuksen synnistä, kuolemasta, Perkeleen vallasta ja iankaikkisesta tulesta, helvetistä. Mutta pelastuksen tilalle on tullut tämän puoleinen hyvä elämä. Iankaikkisen kadotuksen sietämättömyyttä järjelle on yritetty vähintäänkin kohtuullistaa jopa kieltää kokonaan. Niinpä ihmisten omiatuntoja ei mikään enää kauhista eikä Kristusta tarvita eikä hän ole enää monellekaan elinehto.

Oppi, logiikka, tutkiminen ja analysointi eivät jaksa kiinnosta enää juuri ketään, uskoviakaan. Kokemus, tunne ja elämys tuntuvat antavan enemmän. Niinpä totuuksien siirtymät ja harhat valtaavat tilaa helposti ja nopeasti.

Perustukset ovat siirtyneet, mutta vain ihmisten mielissä. Todellisuudessa Jumalan sanan totuudet eivät ole siirtyneet eivätkä muuttuneet yhtään. Puolitotuuksien, valheen, eksytysten ja synnin virta on vuolas. On työläs yrittää pitää päänsä pinnalla ja uida vastavirtaan. Yhä ymmärrettävämmiksi käyvät Jeesuksen sanat: ” Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?” (Lk 18:.

Kristityn miehen arvoja

Kristityn perusajatuksena tukisi aina olla: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, (niin myös kaikki tämä teille annetaan.)” (Matt 6:31-33).

Tänä aikana kristityn tärkein arvo on Raamattu-uskollisuus. Vain Jumalan Sanasta tiedämme totuuden uskon ja pelastuksen sekä Jumalan tahdon mukaisen elämän asioista. Siksi on tärkeä pitää kiinni Sanan itsensä ilmoittamasta totuudesta, että Jumalan Sana on kokonansa totuus. Tämä aika pilkkoo Raamatun. Jeesuksen sanat ovat ehkä vielä totta, mutta apostolit olivat käsityksineen aikansa lapsia. Mutta Jeesus antoi täydet valtuudet apostoleille. Lue Lk 10:16. Uskonpuhdistuksen eräs periaate oli, että Raamattu on yhtenäinen. Laki ja Kristuksen sovitustyö, armo, muodostavat koko evankeliumin. Evankeliumi ilman lakia on lopunajan suurin eksytys. (Eräs meidän ajan profeetta). On erilaisia tulkintoja, kuitenkin tulee olla asenne: Raamattu on kokonansa totuus. Klassinen kristinuskon tulkinta on koeteltu. Tulkintahorisontin antaa uskontunnustus.

Toinen arvomme tulisi olla henkilökohtainen, elävä usko Jeesukseen. Usko syntyy synnin tähden hätääntyneessä omassatunnossa evankeliumin vastaanottamisesta eli turvautumisesta Jeesukseen pelastajana. Jeesus ei tule kenenkään elämään väkisin. Ihmisen vastuulla on suhtautuminen tarjottuun armoon. Tule uudestisyntyä vedestä ja hengestä. (Joh 3:3,5). Mikään ihmistekoinen ei kelpaa. Vain usko Jeesuksen sijaiskärsimykseen pelastaa. Uskova ihminen tahtoo noudattaa Raamatussa ilmoitettua Jumalan tahtoa elämässään. Elävä usko edellyttää valvomista ja uskon elämän jatkuvaa hoitoa Sanan ja sakramenttien sekä uskovien yhteyden osallisuudessa.

Kolmas arvomme tulisi olla hätä hukkuvista sieluista. Ilman henkilökohtaista uskoa ihmiset tulevat tuomituiksi syntiensä tähden iankaikkiseen kadotukseen. Heidät on herätettävä Jumalan lain julistuksella ja opetuksella ja heille on tarjottava pelastuksen evankeliumia, Jeesuksen vastaanottamista syntiensä sovitukseksi. Tämä on jokaisen kristityn tehtävä. Olemme Jumalan työtovereita. Siksi meidän tärkein tehtävämme on rukoilla, pitää esirukouksia, pitää esillä Jumalan Sanaa, lakia ja pelastuksen evankeliumia ja koettaa saada ihmiset uskomaan.
Vastuumme koskee myös niitä lähimmäisiä, joita tavoitetaan lähetystyön menetelmillä. Jokainen uskova on myös lähetysihminen.
Hätä hukkuvista sieluista tulisi näkyä meidän elämänasenteessamme, ajan käytössämme, vaivan näössämme ja meille uskotun omaisuuden ja rahan käytössä.

Neljäs arvomme tulisi olla lähimmäisyys ja ihmisyys, jotta olisimme ”Isämme lapsia, joka antaa aurinkonsa koittaa niin hyville kuin pahoillekin ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.” (Mt 5:45). Uskomme näkyy lähimmäisen rakastamisena ja sen mukaisena käyttäytymisenä. Uskovan tulisi pyrkiä Jeesuksen mielenlaatuun niin toisia uskovia kuin ulkopuolella oleviakin kohtaan. Ystävällisyys kaikkia, myös vastustelijoita kohtaan, tulisi leimata käytöstämme. Emme saa itse kostaa kenellekään. Meidän tulisi auttaa siinä missä voimme. Emme saa puhua pahaa selän takana emmekä juoruilla. Meidän tulee varautua kärsimään pahaa ja huolehtia siitä, ettei rakkautemme kylmene. (Mt 24:12-13).
Inhimillisyys tulee aina säilyttää toisella tavalla uskovia, vastustelijoita ja pilkkaajiakin kohtaan. Anteeksiantamus ja rukous vaikeitakin ihmisiä kohtaan tulisi olla meille leimaa-antavia piirteitä. Näin me voitamme pahan hyvällä.

Meidän tulee olla valvovia kristittyjä, jotta voisimme suorittaa tehtävämme keskiyön pimeässä ajassa. Tehtävämme ovat 1. Kirkastaa Jumalaa elämällämme. 2. Olla Jumalan työtovereita kutsumassa ja voittamassa uskosta osattomia Kristukselle. 3. Päästä itse perille taivaaseen ja tulla kruunatuiksi.

6.3.2010 / Raimo Lappi


http://www.raimolappi.fi/3