Pro gradu -tutkielma: Karismaattinen uudistusliike ja keskustelu Pyhän Hengen kasteesta

Karismaattiset ilmiöt, kuten kielilläpuhuminen, sairaiden parantaminen ja profetoiminen, olivat ennen 1960-lukua ensisijaisesti esillä helluntailaisuudessa. Karismaattisuus levisi1960-luvulla myös vanhoihin kirkkokuntiin, kuten episkopaaliseen, luterilaiseen ja katoliseen kirkkoon. Tätä liikehdintää alettiin kutsua karismaattiseksi uudistusliikkeeksi. Tunnusomaista liikehdinnässä mukana oleville kristityille oli, että he painottivat hengellistä kokemusta, jota kutsuttiin henkikasteeksi. Tätä pidetään erityisenä kokemuksena Pyhän Hengen läsnäolosta, jota seuraavat yleensä armolahjojen manifestaatiot. Henkikasteen uskotaan varustavan kristityn tehokkaampaan palveluun sekä todistajan tehtävään.

Käytän tässä artikkelissa lyhyempää termiä ”henkikaste” ilmaisun Pyhän Hengen kasteen sijaan. Henkikaste käsitteenä on ollut vahvasti esillä karismaattisen kristillisyyden keskuudessa. Oppia henkikasteesta on jopa pidetty karismaattisen teologian tärkeimpänä erillisenä aspektina.

Larry Christensonin näkemys henkikasteesta

Pro Gradu ­-tutkielmassani selvitin yhdysvaltalaisen luterilaisen pastorin Larry Christensonin näkemyksen henkikasteesta, miten se on muotoutunut 1960­-luvun alkupuolelta 2000­­­­­­­­­­­­­­­­­­-luvulle, sekä mitkä teologiset opit vaikuttivat hänen näkemyksiinsä. Christenson on tullut tunnetuksi kirjailijana ja pitkään vaikuttaneena yhdysvaltalaisen luterilaisen karismaattisen uudistusliikkeen johtajana.

Tutkimukseni osoittaa, että Christenson omaksui 1960-luvulla helluntailaisen henkikasteopin. 1970-luvulla hän hahmottaa henkikastetta kasteen sakramentista käsin saatuaan vaikutteita katolilaisilta teologeilta. Kolmannessa henkikasteen teologisessa vaiheessaan Christenson ottaa etäisyyttä aikaisemmista tulkinnoistaan ja näkee, että kristitty saa Pyhän Hengen kasteesta ja uskosta erillään karismaattisen henkikaste kokemuksen kautta. Esitin Christensonin henkikasteen näkemyksen kolmessa kronologisessa vaiheessa: 1. Uushelluntailainen, 2. Sakramentaalinen ja 3. Modifioitu vaihe. Karismaattisen uudistusliikkeen keskuudessa on vallinnut monia erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka henkikaste tulisi ymmärtää. Myös Christensonin näkemyksien kehityskaari todistaa tämän.

Tutkimukseni päälähteinä ovat Christensonin kirjat Speaking in Tongues and its Significance for the Church, Charismatic Renewal Among Lutherans ja Ride the River.



Henkikasteen helluntailainen tulkinta

Perinteiset helluntailaiset pitävät henkikastetta uskoontulosta erillisenä ja sitä seuraavana tapahtumana. Sen saamisen ensimmäinen merkki on kielilläpuhuminen. Karismaattisessa uudistuksessa 1960-luvulla oli hyvin tavallista, että henkikasteen tulkinta johdettiin melkein suoraan klassisen helluntailaisen opin mukaisesti, koska se oli periaatteessa ainoa käytössä oleva tulkintamalli. Myös Christenson omaksui melkein kokonaisuudessaan sen. Tämä tulee ilmi erityisesti hänen kirjassaan Speaking in Tongues and its Significance for the Church (1968). Karismaattisessa uudistuksessa olevia kutsuttiin alussa uushelluntailaisiksi (Neo-Pentecostals), mutta heitä alettiin kutsua pian kutsua terminologisen selkeyden vuoksi karismaatikoiksi (Charismatics), jotta heitä ei sekoitettaisi helluntailaisiin. Teologisessa tutkimuksessa alettiin kuitenkin myöhemmin käyttää termiä ”uushelluntailainen” sellaisten karismaatikoiden henkikastenäkemyksestä, jotka tulkitsivat sen helluntailaiseen tapaan.



Apostolien teot antavat mallin henkikasteesta



Christensonin uushelluntailaisuus ilmenee erityisesti siinä, että hän käyttää helluntailaiseen tapaan tiettyjä Apostolien tekojen kohtia perustellessaan henkikastetta ja kielilläpuhumista sen merkkinä. Hänen argumentaatiossaan tulee kuitenkin esille tietty ristiriita. Hän on sitä mieltä, että kielilläpuhuminen ei ole ainoa merkki henkikasteesta. Samalla hän väittää kuitenkin Raamatun antavan selkeän mallin, jossa ei mainita muutakaan johdonmukaista esimerkkiä kuin kielilläpuhuminen henkikasteen seurauksena. Nämä ristiriitaisuudet selittyvät tässä vaiheessa mahdollisesti osittain sillä, että hän tiedostaa luterilaisena liikkuvansa helluntailaisissa opillisissa kategorioissa, kykenemättä kuitenkaan irrottautumaan niistä.



Henkikaste kasteen sakramentista käsin



1960-luvun lopulla alkoi sakramentaalinen henkikasteen tulkinta voittaa pikku hiljaa alaa karismaattisen uudistuksen parissa. Katolinen kirkko oli ensimmäisenä alkanut tulkita henkikastetta oman teologisen viitekehyksensä kautta. Siinä alettiin tulkita henkikastetta sakramenttien avulla. Henkikaste integroitiin osaksi kristillisiä initiaatioriittejä, kastetta ja konfirmaatiota. Tällaisesta näkemyksestä alettiin teologisessa tutkimuksessa käyttää juuri termiä "sakramentaalinen tulkinta henkikasteesta”.  Myös Christenson sai vaikutteita tällaisesta tulkinnasta.

Pesäeroa helluntailaiseen tulkintaan henkikasteesta

Christenson alkoikin tulkita henkikastetta katolisen näkemyksen mukaisesti, kasteen sakramentin kautta. 1976 ilmestyi hänen teoksensa The Charismatic Renewal Among Lutherans, jossa hän ottaa etäisyyttä aikaisemmasta uushelluntailaisesta tulkinnastaan. Christenson käyttää ensisijaisesti termiä orgaaninen näkemys, ja hän puhuu mieluummin karismaattisesta kokemuksesta henkikasteen sijaan. Tässä vaiheessaan hän kritisoi helluntailaista tulkintaa, koska hänen mukaansa kristityn elämässä ei ole kaavamaisesti kahta eri vaihetta: uskoontulo ja henkikaste. Christenson selventää teologisesti, kuinka karismaattiset kokemukset olisi tulkittava osana kasteen sakramenttia. Pyhä Henki siis lahjoitetaan kasteessa, johon myös kaikki tulevat mahdolliset karismaattiset kokemukset ovat integroituneet. Pyhä henki voi kuitenkin vapautua jossakin vaiheessa karismaattisena kokemuksena.

Henkikasteen teologisen ja kokemuksellisen puolen erottaminen

Christensonin mukaan tässä tulkinnassa on kuitenkin mahdollista erottaa henkikasteen kokemuksellinen ja teologinen puoli. Kokemuksellisessa mielessä karismaattista kokemusta voidaan hänen mukaansa kutsua henkikasteeksi, mutta teologisessa mielessä ei. Tähän erittelyyn hän oli mitä ilmeisimmin saanut vaikutteita katolisen kirkon Malines Dokumentista, jossa edellä mainitun kaltainen erittely tehdään.

Tässä henkikasteen toisessa vaiheessa Christensonin tulkinta Apostolien tekojen niin kutsutuista henkikasteen kohdista poikkeaa täysin hänen varhaisemmasta uushelluntailaisesta tulkinnastaan. Nyt hän pitää niitä poikkeustapauksina, joista ei voi tehdä mallia helluntailaiselle henkikasteopille.



Uusi tulkinta korvaa sakramentaalisen tulkinnan henkikasteesta



Christensonin näkemys henkikasteesta muuttui vielä kerran hänen edellisistä näkemyksistään. Tämä muutos tulee ilmi hänen kirjassaan Ride the River vuodelta 2000. Hänen mielestään sakramentaalinen näkemys ei ole enää paras tapa kuvata henkikastetta. Hän käyttää henkikasteesta ensisijaisesti termiä ”Hengen vastaanottaminen”, vaikka ne ovat hänen mielestään synonyymejä keskenään. Christenson myöntää sakramentaalisessa vaiheessaan yrittäneensä tulkita henkikastetta liikaa luterilaisen teologian valossa. Tässä tapauksessa hän joutui tulkitsemaan esimerkiksi Apostolien tekojen kohtia soveltavasti luterilaisen teologisen tulkintaperinteen mukaisesti, eikä niin kuin tekstin luontainen lukutapa vaatisi.

Pyhä Henki saadaan erillisenä osana kristityksi tulemisen prosessia

Christenson ei liitä Pyhän Hengen vastaanottamista kasteen yhteyteen, niin kuin aikaisemmin sakramentaalisessa vaiheessaan, tai uskoon tuloon. Nyt hän käsittää Pyhän Hengen saamisen erilliseksi tapahtumaksi kristityksi tulemisen prosessissa. Christenson näyttää saaneen muuttuneeseen näkemykseensä Hengen vastaanottamisesta huomattavasti vaikutteita David Pawsonilta. Christenson viittaa useaan otteeseen Pawsonin kahteen teokseen The Normal Christian Birth ja Jesus Baptises in One Holy Spirith, joissa argumentoidaan tämän kaltaisen tulkinnan puolesta.

Kritiikkiä aikaisempiin henkikasteen tulkintoihin

Christenson kritisoi sekä sakramentaalista että evankelikaalista näkemystä Hengen vastaanottamisesta, joiden mukaan Pyhä Henki saadaan kasteessa tai uskossa automaattisesti, mutta Hengen läsnäolo voi kuitenkin aktivoitua myöhemmin karismaattisessa kokemuksessa. Hänen mukaansa Raamattu ei kuitenkaan anna yhtään esimerkkiä tällaisesta Hengen vastaanottamisesta. Uudessa testamentissa tämä kokemus on aina tiedostettu tapahtuma. Christensonin kritiikki kohdistuu myös helluntailaiseen kaksiportaiseen näkemykseen. Ilmaisu "Pyhän Hengen vastaanottaminen", ei viittaa Pyhän Hengen kahteen eri toimenpiteeseen: yksi jossa pelastus saatetaan päätökseen, ja toinen jossa Henki vastaanotetaan uudelleen varustamaan virkaan tai palveluun. On ilmeistä, että hän pyrkii irtautumaan sekä helluntailaisesta, että sakramentaalisesta henkikasteen tulkinnasta tässä kolmannessa vaiheessaan.



Kristitty ilman Pyhää Henkeä?



Tässä viimeisessä vaiheessaan Christenson tuo esille radikaalin näkemyksen: ihminen voi olla kristitty, vaikka hänellä ei olisikaan Pyhää Henkeä. Tällöin hänen suhteensa Jumalaan on kuitenkin puutteellinen. Hänen mukaansa Apostolien teot antavat selvän esimerkin, kuinka apostolit pyrkivät "korjaamaan" tilanteen, jotta sellaiset kristityt joilta puuttui Henki, saisivat sen.  Christenson myöntää, että Pyhä Henki voi toimia aktiivisesti monen kristityn elämässä vaikka hänellä ei olisikaan Henkeä. Hän tähdentää kuitenkin, että Pyhän Hengen läsnäolo ei kuitenkaan ole sama asia kuin Pyhän Hengen vastaanottaminen henkilökohtaisesti. Tässä vaiheessaan Christenson näyttää päätyvän kauas perinteisestä kristillisestä tulkinnasta, jossa nähdään, että kaikilla kristityillä on Pyhä Henki (Room. 8:9). Huomioitavaa on, että hän tulkitsi tämän edellisen raamatunkohdan juuri päinvastoin aikaisemmissa vaiheissaan: hän argumentoi, että kaikilla kristityillä on Pyhä Henki.

Christenson pitää kielilläpuhumista edelleenkin henkikasteen tavallisimpana merkkinä. Tässä näkemyksessä hän on pysytellyt melko johdonmukaisesti kaikissa vaiheissaan, riippumatta siitä kuinka hän tulkitsi henkikasteen teologisesti.

Kirjoittaja Petteri Tuohino on TM, jonka käytännöllisen teologian alaan kuuluva Pro gradu ­-tutkielma ”Larry Christensonin näkemys Pyhän Hengen kasteesta” hyväksyttiin Helsingin ylipiston teologisessa tiedekunnassa tammikuussa 2009.



Kirjallisuutta



Anderson Allan: An Introduction to Pentecostalism. Global Charismatic Christianity. Cambridge: Cambridge University press, 2004.



Antola Markku: The Experience of Christ's Real Presence in Faith. An analysis on the Christ- Precence-Motif in the Lutheran Charismatic Renewal. Helsinki: Luther-Agricola-Society, 1999.





Brand, Chad Owen (ed.): Perspectives on Spirit Baptism. Five Views. Nasville: Broadman & Holman Publishers, 2004.



Burgess, Stanley M. (ed) & Van Der Maas, Eduard M (ass. ed.): International Dictionary of Pentecostal and Charismatic Movements. Grand Rapids: Zondervan, 2003.



Lederle, Henry I: Treasures Old and New. Interpretations of ”Spirit-Baptism” in the Charismatic Renewal Movement. Peabody: Hendrickson Publishers, 1988.



Pawson, David: The Normal Christian Birth. London: Hodder & Stoughton, 1997.

https://www.teologia.fi/54-opinnaytteet/pro-gradut/545-pro-gradu-tutkielma-karismaattinen-uudistusliike-ja-keskustelu-pyhaen-hengen-kasteesta



Jesus Baptises in One Holy Spirit. Who? How? When? Why? Bradford on Avon: Terra Nova Publications, 2006.