Naispappeus ja Raamattu/ Onko naispappeus epäraamatullista?

Naispappeus ja Raamattu



Onko naispappeus epäraamatullista?

Naispappeutta vastustettaessa toistetaan usein väitettä sen epäraamatullisuudesta. On tullut eräänlaiseksi iskulauseeksi esittäää, ettei naispappeus perustu Raamattuun. Pyhän kirjan selkeän opetuksen mukaan pappeus on sukupuoleen sidottu virka.

Tätä väitettä toistaessaan naispappeuden vastustajat ovat esittäneet, että naispappeuskeskustelussa on kyse raamattunäkemyksestä. Tällä tarkoitetaan sitä, että Raamatun arvovaltaan suhtaudutaan eri tavalla. Kirkkomme ratkaisu vihkiä naisia papeiksi ei kunnioita Raamattua uskon, opin ja käytäntöjen ylimpänä normina, vaan asettaa kirkolliskokouksen päätökset Raamatun edelle. Naispappeuden vastustajat sen sijaan mielestään antavat Raamatulle kirkkolain ja tunnustuskirjojen mukaisen arvovallan ja he uskovat olevansa uskollisia myös sille Raamatun opetukselle, että pappeus on vain miesten tehtävä.

Ei kiistaa Raamatun arvovallasta vaan sen tulkinnasta

Väite erilaisesta suhtautumisesta Raamatun auktoriteettiin ei pidä paikkansa. Näkemykset eroavat Raamatun tulkinnassa, ei siinä, miten arvovaltaisena pyhää kirjaa pidetään. Vastustajien mielestä Raamattu selvästi osoittaa pappeuden olevan sukupuolisidonnainen asia. Puoltajat puolestaan katsovat, että Raamatun ja etenkin Uuden testamentin kokonaisteologia ei millään tavalla sido pappeutta sukupuoleen. Mikään yksittäinen Raamatun kohta tai kokonaislinjaus ei anna ymmärtää, että vain mies voisi kastaa ja johtaa ehtoollisliturgiaa.

Erimielisyys pappeuskysymyksessä ei johdu siitä, että Raamattua arvostetaan eri tavalla, vaan siitä, että sitä tulkitaan eri tavalla.

Tulkintaerot liittyvät neljään Uuden testamentin kohtaan tai teemaan. Tarkastelen näitä jatkossa ja esittelen sitä, miten naispappeuden vastustajat ja puolustajat tulkitsevat niitä ja miten ne ymmärretään keskivertoeksegetiikan ja yleiskirkollisen teologian valossa.

Apostolit ja papit

Jeesus valitsi kahdeksitoista apostoliksi miehiä. Naispappeuden vastustajat näkevät tässä profeetallisen ja symbolisen teon, jolla Jeesus sääti, että pääsiäisen jälkeen syntyneessä kirkossa papppien tulee olla miehiä. Kaksitoista apostolia tulkitaan siis pappeuden esikuviksi. Näin Uusi testamentti näyttäisi kiistatta osoittavan, että saarnavirka ja sakramenttien jakaminen on vain miesten tehtävä.

Tämän tulkinnan suuri ongelma on se, ettei mikään Uudessa testamentissa viittaa siihen, että alkukirkossa kahtatoista apostolia olisi pidetty pappeuden esikuvina. Missään ei anneta ymmärtää, että varhaisten seurakuntien johtajat, kasteiden toimittajat ja ehtoollisen jakajat olisivat ajatelleet olevansa kahdentoista apostolin virkojen jatkajia tai jäljittelijöitä. Apostolin virka kuului kirkon alkuvaiheeseen eikä sille annettu erityistä symbolista tai teologista merkitystä.

Matteuksen evankeliumin mukaan opetus ja kastekäsky annettiin vain yhdelletoista opetuslapselle. Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että jatkossakin vain apostolit kastavat ja opettavat. Matteus ei ole voinut ajatella, että jokaisessa seurakunnassa on vähintään yksi apostoli, joka hoitaa nämä tehtävät. Lisäksi ajatus apostolien sukupuolesta on aivan sivuasia lähetyskäskyssä. Mikään selvä Matteuksen tekstistä nouseva asia ei siis anna syytä tulkita lähetyskäskyä niin, että siinä säädetään kastaminen ja opettaminen vain miesten tehtäväksi.

Lisäksi on todettava, että Uudesta testamentista löytyy kaksi hieman erilaista näkemystä siitä, keitä apostolit olivat. Erityisesti Luukas painottaa sitä, että vain ne kaksitoista olivat apostoleja. Paavalin mukaan ylösnoussut kutsui myös pääsiäisen jälkeen ihmisiä apostoleiksi. Paavali itse oli viimeinen apostoliksi kutsuttu, joten viimeinen apostoli kutsuttiin tehtäväänsä korkeintaan pari vuotta pääsiäisen jälkeen. Apostoleja olivat siis muutkin kuin vain ne kaksitoista.

Mielenkiintoista on todeta, että Uudessa testamentissa mainitaan eräs naisapostolikin, Junia nimeltään. ("Terveisiä Andronikokselle ja Junialle…jotka ovat arvossapidettyjä apostolien joukossa", Room 16:7). Naispappeuden vastustajat ovat luonnollisesti halunneet tulkita tämän kohdan joko niin, että kyseessä ei ole naisen nimi, tai niin, että Paavali ei tarkoita sitä, että Junia olisi apostoli, vaan sitä, että apostolit arvostavat Juniaa. Kumpikaan tulkinta ei saa kannatusta nykyisessä raamatuntutkimuksessa. Varhaiset kommentaattorit ja kirkkoisät, jotka hyvin tunsivat kreikan kielen ja antiikin nimistön, yksimielisesti tulkitsivat kohdan niin, että Paavali puhuu tässä naisapostolista. Eksegeettien konsensus, johon myös katoliset eksegeetit yhtyvät, ei tietenkään tyydytä naispappeuden vastustajia.

Mikään Uuden testamentin viittaus kahteentoista apostoliin ei ole sellainen, että pelkästään Uuden testamentin sisäisen logiikan pohjalta se olisi tulkittava opetukseksi siitä, että Kristus on säätänyt pappeuden vain miesten tehtäväksi. Jos apostoliviittauksia pidetään sukupuoleen sidotun pappisnäkemyksen raamattuperusteena, kyseessä on tulkinta, joka tuodaan Uuteen testamenttiin sen ulkopuolelta. Tämä merkitsee sitä, että naispappeuden vastustajat eivät todellisuudessa anna Raamatun itsensä puhua, vaan he pakottavat pyhän kirjan puhumaan sitä, minkä he ovat löytäneet muualta kuin Raamatusta.

Yhden vaimon miehet

Toinen naispappeuskeskustelun yhteydessä mainittu raamattuargumentti on pastoraaliepistoloiden eli Timoteus- ja Tituskirjeiden opetus siitä, että seurakunnan kaitsijoiden, vanhimpien ja palvelijoiden tulee olla yhden vaimon miehiä (1 Tim 3:2, 12; Tit 1:7). Naispappeuden vastustajat näkevät näissä kohdissa kirkkoa kaikkina aikoina sitovan säädöksen. Ilmaus "yhden vaimon mies" viittaa viranhaltijan sukupuoleen ja samalla tähdentää sitä, että hänen avioelämänsä on oltava tahraton.

Vastustajat eivät tässä kuitenkaan ole johdonmukaisia. Perinteisesti kaitsijaa on pidetty piispan ja seurakunnan vanhinta papin viran edustajana. Seurakunnanpalvelija eli diakonos puolestaan on diakoniatyöntekijän edustaja. Naispappeuden vastustajat eivät kuitenkaan ota kantaa naisdiakonien sukupuoleen, vaikka sekin olisi tehtävä, jos 1 Timoteuskirjeen ehdottamia käytäntöjä pidettäisiin ikuisina säädöksinä.

Naispappeuden puolustajat katsovat, että pastoraaliepistoloiden näkemys viranhaltijan sukupuolesta ei ole kirkko sitovat muuttumaton säädös. Kirjeissä kyllä suositaan miehiä ja annetaan ymmärtää, että miesten on syytä toimia johtavissa ja näkyvissä tehtävissä ja opettajina. Tälle näkemykselle ei kuitenkaan esitetä minkäänlaisia teologisia perusteita. Tästä syystä sitä ei voida pitää uskon ytimestä nousevana "Herran säädöksenä". Se on pelkästään käytännön ratkaisu, joka kenties oli mielekäs siinä tilanteessa, jossa pastoraalikirjeiden edustamat seurakunnat elivät. Kyse on siis samanlaisesta käytännön ratkaisusta kuin seurakunnan päätös pitää huolta seurakuntaan kuuluvista yli 60 vuotiaista leskistä (1 Tim 5:3-10).

Teologisia perusteita vailla olevissa käytännön ratkaisuissa kirkon ei ole seurattava alkukirkkoa, vaan kukin aika toimii omalla tavallaan. Pidämme kiinni alkukirkon teologiasta ja eettisistä ratkaisuista. Sen sijaan pastoraaliepistoloiden näkemys viranhaltijoiden sukupuolesta oli puhtaasti tilanne- ja kulttuurisidonnainen käytännön ratkaisu. Erilaisena aikana asia voidaan ratkaista eri tavalla.

Lisäksi naispappeuden puolustajat muistuttavat, ettei ilmauksen "yhden vaimon mies" pääpaino ja perusopetus koske viranhaltijan sukupuolta vaan hänen avioelämäänsä. Muutkin viranhaltijalta vaadittavat ominaisuudet liittyvät hänen moraaliinsa ja kykyihinsä. Tästä syystä pastoraalikirjeiden kirjoittaja voisi periaatteessa hyväksyä kyvykkäät naisjohtajatkin, jos kulttuuriset olosuhteet olisivat olleet toiset.

Nainen opettajana

Kolmas esillä ollut Raamatun kohta löytyy myös 1 Timoteuskirjeestä. Kyse on naisille osoitetusta opetuskiellosta. Kirjeen mukaan naiset eivät saa opettaa (1 Tim 2:12).

Naispappeuden vastustajien mukaan opetuskielto merkitsee sitä, että nainen ei voi toimia pappina. Papin tehtäviinhän kuuluu opettaminen.

Tätä tulkintaa vastaan voidaan todeta, että jos opetuskieltoa todella olisi sellaisenaan edelleen noudatettava, kaikki naisten suorittama seurakunnallinen opetustoiminta olisi kiellettävä. Merkittävintä opettamista seurakunnassa on opetuskirjojen ja artikkeleiden laatiminen ja raamattutuntien pitäminen. Tätä naispappeutta vastustavissa liikkeissä toimivat naiset kyllä tekevät. Suorastaan huvittavalta kuulostaa se, että naispappeutta vastustava nainen saattaa vedota kyseiseen opetuskieltoon argumentoidessaan naispappeutta vastaan Raamattua selittävässä opetuskirjassaan!

Naisille osoitettuun opetuskieltoon tosin liittyy teologisia perusteita. Luomiskertomuksen mukaan mies luotiin ensin ja lankeemuskertomus opettaa, että nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi Jumalan käskyn (1 Tim 2:13-14). Naispappeuden puolustajat katsovat, ettei tämä peruste ole mielekäs. Miten Jahvistin luomis- ja lankeemuskertomusten tapahtumajärjestys voi olla kannanotto siihen, kuka voi jakaa sakramentteja? Mies ehkä luotiin ensin, mutta sama Jumala loi myös naisen. Ja nainen ehkä lankesi, mutta niin lankesi mieskin.

Naispappeuden vastustajille 1 Timoteuskirjeen argumentointi riittää teologiseksi perusteeksi, mutta ei naisten opetustoimintaa vaan pappeutta vastaan. Tämä merkitsee sitä, että vastustajien raamatuntulkinta ei lainkaan kunnioita 1 Timoteuskirjeen selvää opetusta, vaan ajaa siihen näkemyksen, jota kirjoittaja ei tarkoittanut – kannanoton pappeuteen - ja samalla torjuu juuri sen opetuksen, jonka kirjoittaja nimenomaan esitti – naisille suunnatun opetuskiellon. Tosiasiallisesti naispappeuden vastustajat suhtautuvat kohdan varsinaiseen asiaan, naisten opetuskieltoon, samalla tavalla kuin puoltajatkin. Kieltoa ei noudateta.

Naisille suunnattu opetuskielto oli mielekäs ratkaisu 1 Timoteuskirjeen kirjoittamistilanteessa, mutta ei enää 2000 -luvun länsimaisissa kulttuureissa. Monissa ensimmäisen vuosisadan lopun seurakunnissa johtajuus ja opetustoiminta siirtyi miesten käsiin, koska miehiä arvostettiin ja kunnioitettiin. Naisopettajien julistus olisi voitu helposti torjua vetoamalla heidän sukupuoleensa. Nykyajan Suomessa emme kohtaa tätä ongelmaa, joten ei ole mitään syytä rajoittaa naisten opetustoimintaa vain siksi, että niin tehtiin 1 Timoteuskirjeen seurakunnassa. Näin ajattelevat naispappeuden vastustajatkin.

Nainen vaietkoon seurakunnassa!

Jos opetuskielto sopii huonosti pappeuskeskustelun raamattuargumentiksi, vielä huonommin siihen sopii neljäs keskusteluissa mainittu kohta, naisille osoitettu vaikenemiskäsky 1 Korinttilaiskirjeessä (1 Kor 14: 34-35). Paavali kieltää jyrkin ja selvin sanoin naisia puhumasta seurakunnan kokouksissa.

Kohta on ongelmallinen monessa suhteessa. Samassa 1 Korinttilaiskirjeessä Paavali antaa ymmärtää, että naiset rukoilivat ja profetoivat seurakunnassa (1 Kor 11:5). Tiedämme, että Paavalilla itsellään oli naistyötovereita, jotka julistivat evankeliumia siinä kuin Paavalikin. Lisäksi on vaikea kuvitella apostolin ajatelleen, että kodeissa kokoontuvissa seurakunnissa vain miehet saavat osallistua keskusteluun, rukouksiin ja hengellisten asioiden jakamiseen.

Näistä syistä jotkut eksegeetit ovat esittäneet, ettei naisille suunnattu puhekielto ole kuulunut alkuperäiseen 1 Korinttilaiskirjeeseen. Se on lisätty kirjeeseen kopiointivaiheessa ensimmäisen vuosisadan lopulla. Tätä tulkintaa tukevat myös eräät käsikirjoitukset. Kohdan aitous ei kuitenkaan vaikuta sen teologiseen arviointiin, sillä joka tapauksessa se on osa kanonisoitua Uutta testamenttiamme. Kohdasta voimme päätellä, että ainakin jossakin päin kristikuntaa naiset eivät saaneet puhua seurakunnassa missään olosuhteissa. Jos naiset halusivat tietää jotakin, kysykööt kotona miehiltään.

Mutta miten kohta soveltuu pappeuskeskusteluun? Sen ongelmat ovat samat kuin naisten opetuskiellossa. Puhekielto ei ole kannanotto sakramenttien toimittamiseen. Jos sitä noudatettaisiiin niin kuin se on kirjoitettu, naisten yksinkertaisesti olisi oltava hiljaa kaikissa seurakunnallisissa tilanteissa.

On vielä muistettava, että kohta ei millään tavalla erittele sitä, milloin naisten on vaiettava seurakunnassa. Siinä ei sanota, että vaikeneminen koskee sitä jaksoa kokoontumisessa, jota kutsutaan jumalanpalvelukseksi. Lauseen "naisten tulee olla vaiti seurakunnankokouksissa" sanan "seurakunnankokous" (alkukielessä on pelkästään sana "seurakunta", ekkleesia) merkitystä ei voi kapeuttaa tarkoittamaan vain ehtoollisjumalanpalvelusta. Kyse on yleisestä kaikkea seurakunnallista kokoontumista koskevasta puhekiellosta.

On sanomattakin selvää, että nykyolosuhteissa puhekiellon noudattaminen sellaisena kuin se on kirjoitettu on järjetöntä. Tällä 1 Korinttilaiskirjeen jaksolla ei siksi ole juuri mitään sanottavaa nykyajan seurakunnille. Korkeintaan voimme siitä lukea sen päivänselvyyden, että seurakunnan kokoontumisia ei saa häiritä. Kohdan käyttäminen argumenttina pappeuskeskustelussa ei siis ole mahdollista eikä tee oikeutta tekstin selvälle sanomalle.

Vastustuksen epäraamatullisuus

Tässä esitetty suppea analyysi neljästä raamatunkohtien ryppäästä, joilla naispappeutta on vastustettu, osoittaa, ettei naispappeutta voida sanoa epäraamatulliseksi ainakaan näiden kohtien perusteella. Asia on pikemminkin päinvastoin. On kyseisten tekstien intention vastaista vastustaa niillä naisten mahdollisuutta toimia pappeina. Epäraamatullista ei siis ole naispappeus vaan sen vastustaminen raamattuargumenteilla.

Tämä osoittaa selvästi, että naispappeuskeskustelussa ei sittenkään ole kyse erilaisista raamattunäkemyksistä eikä pohjimmiltaan edes erilaisista Raamatun tulkinnoista. Vastustajien näkemys ei nouse Raamatun selvistä teksteistä, vaan Raamatusta riippumattomasta kirkollisen käytännön perinteestä. On päätelty, että kun kirkko on 1900-luvulle saakka vihkinyt vain miehiä papeiksi, sille on oltava teologiset ja raamatulliset perusteet.

Klassiseen teologiaan ei kuitenkaan kuulu ajatusta pappeuden ehdottomasta sitomisesta miessukupuoleen. Siksi kaikki perusteet naispappeuden vastustukselle on yritettävä löytää Raamatusta. Tässä esitellyt raamattuteemat ovat kuitenkin varsin heikkoja perusteita naispappeuden vastustamiselle.

On siis köykäistä väittää naispappeutta epäraamatulliseksi. Itse arvelen, että koska naispappeuden vastustamisessa käytetyt raamattuargumentit ovat niin ohuita, ei Raamattua lukeva ns. "uskova kansa" juurikaan vastustaisi naispappeutta, elleivät eräät hengelliset opettajat ja johtajat olisi valinneet vastustuslinjaa ja pitäisi asiaa esillä.

Ehkä raamatullisuuttaan painottavissa liikkeissä on kuitenkin mahdollista löytää aidolla tavalla se protestanttinen periaate, jonka mukaan Raamattu voi joskus kritisoida traditiota ja pakottaa muuttamaan vuosisataisia käytäntöjä. Hengellisten opetusten linjausten ei tarvitse olla kuin junia, joiden suuntaa on mahdotonta kääntää, kun tietty raide on kerran valittu.

http://www.karikuula.com/47

Jokainen saa vapaasti uskoa miten tahtoo. Sinäkin Stiina.
Vaikkapa lentävään mattoon ja pyhään lehmään.
Näin kuvan, jossa Intiassa juotiin pyhän lehmän virtsaa uskoen sen parantavan ja varjelevan koronalta. Uskossa saa olla vahva.

Toinen asia on julistaa ja tuputtaa uskoaan opettaen sen olevan oikeaa ja Raamatullista.
Sitä vastaan saa ja täytyy nousta.

[qu

Toinen asia on julistaa ja tuputtaa uskoaan opettaen sen olevan oikeaa ja Raamatullista.
Sitä vastaan saa ja täytyy nousta.[/quote]


Oikein sanoit Morosus!

Kiitos Stiina. Otan kopin tuosta "Löytäneekö Hän uskoa maan päältä palatessaan".

Todellakin. Jeesus on Jumalan Sana; Samoin Raamattu on Jumalan Sana.

Jos valikoit Raamatun tekstejä; minkä voit hyväksyä / ottaa tosissaan.
Minkä silloin hylkäät?

Jumalan Sanan eli Jeesuksen.
Silloin sinun tahtosi ja aivoituksesi; hempeä humanismisi sanoo Jumalalle; en tahdo uskoa; sillä minun sieluni ei pidä siitä mitä Sanassasi meille annat.

Löytäneekö Hän uskoa palatessaan?  Raamatun Sanan polkijoita todellakin riittää tänä päivänä.

Stiinalle,

Jotenkin ymmärrän  vankan mielipiteesi naispappeuden puolustajana, miksi ymmärrän?
Vastaan: Siksi että itsekin olin aikoinaan sillä kannalla, ja syitä on varmaan monia, mutta tuli se päivä kunnes oli pakko nöyrtyä Kristuksen Jeesuksen eteen, ja myöntää että Raamattu on Jumalan Sana, ja kaikki mitä siihen on kirjoitettu on meidän parhaaksi.Kun sen ajatuksen kanssa pohdiskelin naisen asemaa Jumalan palvelijana, niin se tyynnytti mieleni ja sain mielenrauhan, koska olinhan kapinoinut Häntä vastaan joka minunkin puolestani kärsi  Golgatan keskimmäisellä ristillä , että minäkin saisin ikuisen elämän Taivaassa.Hänen armossaan saan olla vain syntinen nainen, toisten syntisten joukossa.
Ja sama koskee kaikkia jotka tahtovat olla Jeesuksen Kristuksen opetuslapsena!