C. H. MacIntosh / Muuttumisen salaisuus

kirjoittaja Hellevi Raitosalo La Syys 30, 2017 1:16 pm

C. H. MacIntosh
Muuttumisen salaisuus

Suomennos

Ensimmäinen painos ilmestynyt vuonna 1903 nimellä:
Mitä on uusi syntyminen?

Toinen painos ilmestynyt vuonna 1976 Lähetys Ystävän kustantamana.

ISBN: 951-95250-5-X

Nykyinen tekijänoikeus: Kristillinen Kirja- ja Musiikki Kustannus, Pietarsaari

Sisällys

Uudeksi muuttuminen
Mitä se on
Kuinka se tapahtuu
Mitä siitä seuraa
Isän kuritusta

Kirjasillan tekijöiden huomautus:

C. H. MacIntosh viitannee tulkintaan, jonka hän esittää teoksensa "Kolmas Mooseksen kirja" 6. luvussa, selittäessään kohtaa 3. Moos. 6:29: "Yleensä kuvaa 'miehenpuoli' sellaista, mikä on sopusoinnussa Jumalan kanssa; 'vaimonpuoli' taas tarkoittaa sellaista, mikä on riippuvaa inhimillisestä kehityskannasta. Edellinen kuvaa täyttä voimaa, jälkimmäinen taas vajavuutta." (4. p. Vantaa 1981. S. 135.) Ks. myös Ps. 82:6.

Uudeksi muuttuminen

Harva aihe on synnyttänyt niin suuria vaikeuksia ja miettimisiä, kuin uusi syntyminen. Monet, jotka itse ovat sen kokeneet, ovat epävarmoja siitä, mitä se on ja ovat täynnä epäilyjä, ovatko he sitä todellakaan kokeneet tai eivätkö. Jos ajatukset puettaisiin sanoiksi, monen täytyisi sanoa: Oi, jospa tietäisin varmasti, olenko siirtynyt kuolemasta elämään. Jospa minulla olisi varmuus siitä, olenko uudesti syntynyt, niin silloin olisin todella onnellinen. Näin he ovat päivä päivältä, vuosi vuodelta epäilysten vaivaamia. Toisinaan he ovat täynnä toivoa, tuo suuri ja kaivattu muutos on tapahtunut. Mutta ennen pitkää he huomaavat itsessään jotain sellaista, joka panee heidät ajattelemaan, että heidän toiveikkuutensa taisikin olla eksytystä. He päättelevät pikemminkin tunteiden ja kokemusten kautta, kuin Jumalan sanan yksinkertaisten opetusten valossa, mitä asia kokonaisuudessaan koskee. Ja näin he joutuvat epävarmuuteen ja hämminkiin.

Toivon nyt saavani lukijani kanssa Sanan valossa tutkia tätä mielenkiintoista aihetta. Pelkään, että suurin osa niistä väärinkäsityksistä, joita tässä asiassa vallitsee, johtuu tavasta saarnata uudesti syntymisestä ja sen hedelmiä Kristuksen sijasta.

Siirtykäämme siis itse tapahtumaan. Mitä uusi syntyminen on? Kuinka se tapahtuu? Mitä siitä seuraa?

Mitä se on

Epäilemättä monet pitävät sitä Jumalan Hengen vaikutuksena vanhassa ihmisessä. Muutos on asteittainen ja kulkee aste asteelta, kunnes vanha kokonaan kukistetaan. Tämä näkemys on kahdella tavalla harhaanjohtava. Ensiksi: vanhan ihmisen todellisen tilan suhteen. Toiseksi: Pyhän Hengen persoonallisuuden suhteen. Se kieltää vanhan ihmisen toivottoman, rappeutuneen tilan ja selittää Pyhän Hengen pikemminkin vaikuttavaksi voimaksi kuin persoonaksi.

Jumalan sana korostaa luontomme todellisen tilan olevan ensiksikin perin pohjin rappeutuneen. Tutkikaamme tähän soveltuvia Raamatun kohtia: "Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat", 1. Moos. 6: 5. Sanat: kaikki ja kaiken aikaa, syrjäyttävät jokaisen ajatuksen ihmisen ansioista Jumalan edessä. Vielä: "Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa. Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyyni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään", Ps. 14: 2, 3. Tässä jälleen sanat: kaikki, kaikki tyyni, ei ketään, ei yhden yhtäkään, tekevät mitättömäksi kaikki kuvittelut ihmisen omasta ansiosta Jumalan edessä.

Tuotuamme näin esiin todistukset Mooseksen kirjasta ja Psalmeista, otamme muutaman vielä profeetoista: "Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa", Jes. 1: 5, 6. "Ääni sanoo: Julista! Toinen vastaa: Mitä minun pitää julistaman? Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen: ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa", Jes. 40: 6, 7. "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?", Jer. 17: 9. Yllä olevat kohdat ovat kylliksi Vanhasta Testamentista. Siirrymme nyt Uuteen Testamenttiin.

"Mutta Jeesus itse ei uskonut itseänsä heille, sen tähden, että hän tunsi kaikki eikä tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on", Joh. 2: 24, 25. "Mikä lihasta on syntynyt, on liha", Joh. 3: 6. Lue vielä Room. 3: 9-19. "Sen tähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan", Room. 8: 7. "Ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa", Ef. 2: 12. Tätä luetteloa voitaisiin monin verroin jatkaa, mutta se lie tarpeetonta. Esiin on tuotu riittävästi todistuksia osoittamaan vanhan ihmisen todellista tilaa. Sen tila on: kadotettu, syyllinen, vihamielinen, voimaton, kokonaan paha, aina paha.

Syystä kysymme, kuinka sitten voi se, josta näin puhutaan, koskaan muuttua tai parantua? "Voiko etiopialainen muuttaa ihonsa ja pantteri pilkkunsa?", Jer. 13: 23. Väärää ei voi suoristaa. On totta, että mitä tarkemmin me tutkimme Jumalan sanaa, sitä selvemmin näemme, ettei Jumalan tapana ole korjata mitään kokonaan rappioitunutta. Hän tuo esiin jotain kokonaan uutta. Juuri siten on ihmisen luonnollisen tilan kanssa. Jumala ei yritä parantaa sitä. Evankeliumin tehtävä ei ole parantaa ihmisen luontoa, vaan antaa hänelle uusi luonto. Se ei yritä panna uutta paikkaa vanhaan vaatteeseen, vaan antaa kokonaan uuden puvun. Laki etsii ihmisestä jotain, mutta ei koskaan löydä mitään.

Sääntöjä annetaan, mutta ihminen käyttää ne Jumalan syrjäyttämiseksi. Evankeliumi osoittaa sitä vastoin, että Kristus täytti lain ja teki sen hyväksi. Ja että hän kuoli ristillä ja naulitsi säädökset siihen. Että hän nousi kuolleista ja otti voittajan paikkansa Majesteetin oikealla puolella taivaissa. Ja lopulta se osoittaa, että kaikki, jotka uskovat hänen nimeensä, ovat hänen ylösnousemuselämästään osallisia ja ovat yhtä hänen kanssaan. Tutki tarkkaan seuraavat Raamatun kohdat: Joh. 20: 31; Apt. 13: 39; Room. 6: 4-11; Ef. 2: 1-6; 3: 13-18; Kol. 2: 10-15.

On erittäin tärkeätä päästä täyteen selvyyteen tässä asiassa. Jos nimittäin uskon, että uusi syntyminen on jonkinlainen muutos vanhassa ihmisessä, ja että tämä muutos on tapahtunut asteittain, sitä seuraa välittömästi se, että olen jatkuvasti alakuloinen ja levoton, täynnä epäilystä ja pelkoa, masentunut ja synkkä, kun huomaan - ja varmasti niin teenkin - että luontoni on ja pysyy sellaisenaan. Ei mikään Pyhän Hengen vaikutus tai työ voi tehdä lihaa hengelliseksi.

Se, mikä lihasta on syntynyt, on liha, eikä se koskaan voi muuttua toiseksi. Ja "kaikki liha on kuin ruoho". Raamatun mukaan lihaa on mahdotonta parantaa. Jumala näkee sen kuolleeksi. Ja meitä kehotetaan kuolettamaan, alaspainamaan ja kieltämään sitä kaikissa sen ilmenemismuodoissa. Me näemme koko vanhan ihmisemme lopun Herran Jeesuksen ristissä. "Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen", Gal. 5: 24.

Ei sanota, että ne, jotka ovat Kristuksen omat, parantavat tai yrittävät parantaa lihaa. Ei, vaan että he ovat ristiinnaulinneet sen. Liha on kokonaan parantumaton. Kuinka he voivat ristiinnaulita lihansa? Pyhän Hengen vaikutuksen kautta - ei vanhassa ihmisessä, vaan uudessa - kun Hän antaa heille voimaa pitämään vanhan ihmisen siellä, mihin risti sen on asettanut, nimittäin kuolemassa. Jumala ei odota lihalta mitään. Älkäämme mekään odottako! Hän näkee sen kuolleeksi.

Nähkäämme mekin! Hän on pannut sen pois kasvojensa edestä. Niin tulee meidänkin tehdä. Älköön sallittako lihan tulla esiin. Jumala ei sitä tunnusta. Sillä ei ole mitään olemassaolon oikeutta Hänen edessään. Tosin se on meissä, mutta Jumala antaa meille sen kalliin oikeuden, että saamme katsoa sen kuolleeksi ja menetellä sen kanssa kuten se olisi kuollut. Hän on sanonut meille: " Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleena, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa", Room. 6: 11.

Tämä on sanomaton kevennys sellaiselle, joka on vuosikausia yrittänyt tehdä tuota toivotonta vanhan ihmisen parantamistyötä. Sen lisäksi se on myös ääretön kevennys sille omalletunnolle, joka on perustanut rauhansa täysin parantumattoman asian asteettaisen parantamisen varaan. Ja vielä, se on sanomaton kevennys jokaiselle, joka kenties vuosikausia on kaivannut pyhyyttä, mutta on luullut sen riippuvan sen parantamisesta, mikä vihaa pyhyyttä ja rakastaa syntiä.

Kaikille tällaisille on äärettömän suuriarvoista ja tärkeää ymmärtää, mitä uusi syntyminen on. Ei kukaan, joka ei ole sitä kokenut, voi ymmärtää sitä pettyneiden toiveitten tuottamaa tuskan ja katkeruuden syvyyttä, minkä tuntee se sielu, joka turhaan odotettuaan jotain parannusta luonnossaan huomaa vuosikausien taistelun ja sodan jälkeen, että luonto on ja pysyy sellaisenaan.

Samalla tavalla kuin tuska ja erehtymiset ovat olleet suuret, tulee ilokin suureksi, kun sielu huomaa, ettei Jumala odota mitään luonnon parannusta, vaan että Hän pitää sen kuolleena ja meitä elävinä Kristuksessa, yhtenä Hänen kanssaan, ainaisesti Hänestä osallisena. Tämän selvä ja täysi ymmärtäminen aikaansaa jumalallisen vapauden omalletunnolle ja todellisen kohentumisen koko siveelliselle olemukselle.

Nähkäämme siis selvästi, mitä uusi syntyminen on. Se on uudestaan syntymistä, uuden elämän heräämistä, uuden luonnon istuttamista, uuden ihmisen muodostumista. Vanha luonto kaikkine sille kuuluvine ominaisuuksineen jää pois, ja uusi luonto kaikkine sille kuuluvine ominaisuuksineen on tullut sen lisäksi. Tällä uudella luonnolla on omat tavoitteensa, oma suuntansa ja omat taipumuksensa. Ne kaikki ovat hengellisiä, taivaallisia, jumalallisia. Sen mieli on taivaallisiin.

Se kaipaa aina jumalallista alkuperäänsä. Samoin kuin luonnossa vesi nousee aina omaan alkuperäiseen korkeuteensa, niin myös armossa uusi, jumalallinen luonto ojentautuu omaa alkuperäänsä kohti. Uusi syntyminen on sielulle samaa kuin Iisak Aabrahamin talossa, 1. Moos. 21. Ismael pysyi edelleen Ismaelina, mutta Iisak oli tullut tämän lisäksi. Niin myös vanha ihminen pysyy entisellään, mutta uusi luonto on tullut tämän lisäksi. Mikä Hengestä on syntynyt, on Henki, ja on sen alkuperästä osallinen.

Lapsella on osallisuus vanhempiensa luonteeseen, niin uskova on tullut osalliseksi jumalallisesta luonteesta, 2. Piet. 1: 4. "Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset", Jaak. 1: 18. Uusi syntyminen on siis alusta loppuun saakka Jumalan oma työ. Jumala on se, joka vaikuttaa. Ihminen on Hänen vaikutuksensa onnellinen kohde. Ihmisen myötävaikutusta ei kysytä siinä työssä, jonka tulee aina kantaa Kaikkivaltiaan käden leimaa. Jumala toimi luomisessa yksin, lunastuksessa samoin yksin. Ja hänen täytyy saada olla yksin tässä salaisessa ja ihanassa uuden syntymän työssäänkin.

Kuinka se tapahtuu

Kun nyt olen yrittänyt monilla Raamatun paikoilla osoittaa, ettei uusi syntyminen ole mikään muutos ihmisen langenneessa luonnossa, vaan uuden jumalallisen luonnon istuttamista, tahdon Pyhän Hengen johdolla siirtyä tarkastelemaan tapaa, millä uusi syntyminen tapahtuu, millä uusi luonto istutetaan. Tämä on äärettömän tärkeä. Se osoittaa meille Jumalan Sanan sellaiseksi suureksi välikappaleeksi, jota Pyhä Henki käyttää herättäessään kuolleita sieluja.

Herran sanalla taivaat on tehty ja Herran sanalla kutsutaan kuolleita sieluja uuteen elämään. Jumalan sana on luova ja uudesti synnyttävä. Se on antanut maailmalle olemassaolon ja se kutsuu syntisen kuolemasta elämään. Saman äänen, joka kerran sanoi: "Tulkoon valkeus!", täytyy jokaisessa tapauksessa aina sanoa: "Tulkoon elämä!"

Jos lukija tutkii Johanneksen evankeliumin kolmatta lukua, hän löytää Herran ja Nikodeemuksen tapaamisessa sangen kallisarvoisen opetuksen uudesti syntymisestä. Nikodeemuksella oli hyvin korkea asema ns. hengellisessä maailmassa. Hän oli fariseus, yksi juutalaisten ylimmäisiä, mestari Israelissa. Tuskinpa hän olisi voinut olla korkeammassa ja vaikuttavammassa asemassa, ja kuitenkin näyttää siltä, että tämä ylhäinen mies oli levoton mielessään.

Kaikista näistä hengellisistä avuista huolimatta hän kaipasi jotain, mitä farisealaisuus eikä juutalaisuus voineet tyydyttää. Mahdollisesti hän ei olisi voinut kaipuutaan selittää. Kuitenkin hän kaipasi jotain, koska tuli yöllä Jeesuksen luokse. Isä veti häntä vastustamattomalla, mutta lempeällä kädellä Pojan luo. Tämä vetäminen tapahtui niin, että se synnytti hänessä jonkin puutteen tunnon. Sitä ei voinut mikään hänen ympäristössään tyydyttää. Näin on tavallisesti asian laita.

Muutamia vetää Jeesuksen luo syvä rikollisuuden tunto, toisia syvä puutteen tunto. Nikodeemus kuului luultavasti näiden viimeksi mainittujen joukkoon. Hänen asemansa oli sellainen, ettei karkea siveettömyys tullut kysymykseen. Siksi ei niinkään rikollinen omatunto, vaan tyhjyyden tunto veti häntä Jeesuksen luokse. Lopputulos on kuitenkin sama. Kummankin, rikollisen omantunnon kuin kaipaavan sydämenkin täytyy tulla Jeesuksen luo, sillä vain hän voi molemmat täysin tyydyttää. Hän voi kalliin uhrinsa kautta jokaisen vian poistaa omaltatunnolta. Ja hän voi äärettömällä olennollaan täyttää jokaisen tyhjän sopen sydämessä. Jeesuksen veressä puhdistettu omatunto on täydellisesti puhdas. Ja Jeesuksen olemuksella täytetty sydän on täysin tyydytetty.

Kuitenkin Nikodeemuksen täytyi, kuten monen muunkin, luopua monista omista mielipiteistään ja luuloistaan, ennen kuin hän voi omistaa Jeesuksen. Hänen täytyi luopua tekopyhyyden haitallisesta vaikutuksesta, ennen kuin hän voi käsittää Jumalan yksinkertaisen pelastussuunnitelman. Hänen täytyi laskeutua alas rabbiinilaisen viisauden ja isiltä perityn uskonnollisuuden korkeuksista, oppiakseen evankeliumin aakkoset Kristuksen koulussa.

Tämä oli hyvin nöyryyttävää miehelle, joka oli fariseus, juutalaisten ylimmäinen, mestari Israelissa. Ei ole mitään niin vaikeaa ihmiselle, kuin jättää uskontonsa ja oppinsa. Mitä Nikodeemukseen tulee, mahtoi hänen korvissaan kuulostaa oudolta, kun jumalallinen opettaja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti, minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa". Syntyperäisenä juutalaisena ja sellaisenaan oikeutettuna nauttimaan kaikkia Aabrahamin siemenen etuja, hän mahtoi suuresti hämmästyä kuullessaan, että hänen täytyi syntyä uudestaan, nähdäkseen Jumalan valtakunnan.

Tämähän oli hänen etujensa ja maineensa täydellistä syrjäyttämistä. Sehän kerrassaan vaati häntä laskeutumaan portaiden ylimmältä asteelta alimmaiselle. Fariseus, ylimmäinen, mestari ei ollut yhtään lähempänä tai kelvollisempi Jumalan valtakuntaan kuin kaikkein huonomaineisin ihmisistä. Tämä oli sangen nöyryyttävää. Jospa hän saisi edes maineensa ja etunsa pitää mukanaan, saadakseen ne laskea hyväkseen uudessa valtakunnassa. Se olisi ollut jotakin.

Tämä olisi edellyttänyt hänelle Jumalan valtakunnassa paljon korkeampaa asemaa kuin portoille ja publikaaneille. Mutta kuullessaan sanottavan, että hänen täytyi syntyä uudestaan, se ei jättänyt hänelle mitään aihetta ylpeillä. Sanon, tämä oli hyvin nöyryyttävää oppineelle, hengelliselle ja vaikutusvaltaiselle miehelle.

Se oli yhtä hämmästyttävää kuin nöyryyttävää. Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?" Ei suinkaan. Mitään ei voitettaisi uuden luonnollisen syntymän kautta. Jos luonnollinen ihminen voisi kymmenen tuhatta kertaa mennä äitinsä kohtuun ja syntyä, niin olisi hän kuitenkin lopullisesti vain luonnollinen ihminen.

Sillä mikä lihasta on syntynyt, on liha. Tee lihalle, luonnollesi, mitä hyvänsä, et voi sitä muuttaa tai parantaa. Mikään ei voi lihaa muuttaa hengeksi. Voit sen korottaa fariseusten arvoon, juutalaisten ylimmäksi, Israelin mestariksi - korkeammalle tuskin sitä voit saada - siitä huolimatta se pysyy lihana. Jos tämä ymmärrettäisiin yleisemmin ja laajemmin, säästyttäisiin paljolta hedelmättömältä työltä. Lihalla ei ole mitään arvoa. Itsessään se on lakastunut ruoho. Sen jumalallisimpiakin ahkeroimisia, hengellisiä etuja ja oikeuksia, sen vanhurskaita tekoja on Jumalan Hengen johtama kynä kutsunut "saastaiseksi vaatteeksi", Jes. 64: 6.

Tutkikaamme tapaa, millä Herra Jeesus vastaa Nikodeemuksen kysymykseen. Se on hyvin opettavaista. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on hengestä syntynyt", Joh. 3: 5-8.

Tämä opettaa selvästi, että uusi syntymä tapahtuu veden ja Hengen kautta. Ihmisen täytyy syntyä vedestä ja hengestä ennenkuin voi nähdä Jumalan valtakuntaa tai tunkeutua sen syviin salaisuuksiin. Terävinkään luonnollinen silmä ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa. Ei suurinkaan ihmisnero voi tutkia sen syviä salaisuuksia. Luonnollinen ihminen ei voi ymmärtää sitä, mikä on Jumalan Hengestä, sillä se on hänelle hulluutta. Hän ei voi sitä käsittää, koska se on tutkisteltava hengellisesti, 1. Kor. 2: 14.

Moni ei ehkä tiedä, mitä vedestä syntyminen tarkoittaa. Varmasti tämä lause on aiheuttanut monia keskusteluja ja väitöksiä. Ainoastaan vertailemalla Raamatun jakeita toisiinsa, voimme vakuuttautua jokaisen erillisen lauseen todellisesta tarkoituksesta. On suuri armo oppimattomalle kristitylle, tämän jumalallisen kirjan nöyrälle tutkijalle, ettei hänen tarvitse mennä tämän kirjan ulkopuolelle selitystä etsiessään.

Mitä sitten tarkoittaa vedestä syntyminen? Meidän täytyy vastata tähän kysymykseen viittaamalla kahteen, kolmeen Raamatun paikkaan. Johanneksen evankeliumin alussa luemme: "Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta", Joh. 1: 11-13.

Tästä näemme, että jokainen, joka uskoo Jeesuksen Kristuksen nimeen, on uudesti syntynyt, Jumalasta syntynyt. Kaikki, jotka Pyhän Hengen vaikutuksen kautta uskovat Jumalan Poikaan, ovat Isästä Jumalasta syntyneet. Todistuksen alkuperä on jumalallinen, sen kohde on jumalallinen, sen vastaanottamiskyky on jumalallinen. Koko uuden syntymisen teko on jumalallinen. Sen sijaan, että Nikodeemuksen tavoin askartelisin itseni kanssa kysellen, kuinka voin uudesti syntyä, tarvitsee minun ainoastaan uskossa heittäytyä Jeesuksen syliin ja niin syntyä uudesti. Kaikilla, jotka Kristukseen turvaavat, on uusi elämä.

Jälleen luemme: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään", Joh. 5: 24. "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä", Joh. 6: 47. "Mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan poika ja, että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä", Joh. 20: 31.

Kaikki nämä Raamatun jakeet osoittavat, että ainoa tapa, millä voitte saada tämän uuden, iankaikkisen elämän, on aivan yksinkertaisesti vastaanottaa todistus Kristuksesta. Huomaa, ettei tätä ole sanottu niistä, jotka ainoastaan sanovat uskovansa, vaan niistä, jotka todella uskovat edellä olevat Raamatun jakeet sananmukaisesti. Sekä Kristuksessa, että siinä sanassa, joka hänestä puhuu, on eläväksi tekevä voima. "Totisesti, totisesti, minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää," Joh. 5: 25.

Mutta ettei tietämättömät ihmettelisi ja epäilevät hymyilisi tälle ajatukselle, että kuolleet voivat sen kuulla, lisätään: "Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen", Joh. 5: 28, 29. Herra Jeesus voi antaa kuolleitten sielujen yhtä hyvin kuin kuolleitten ruumiiden kuulla hänen herättävän äänensä.

Hänen väkevä äänensä voi tuottaa elämän niin sielulle kuin ruumiillekin. Jos uskoton ja epäilevä väittää tätä vastaan, se johtuu yksin siitä, että hän oman turhamaisen mielensä mukaan päättää, miten sen tulisi tapahtua ja niin jättää Jumalan kokonaan pois laskuista. Tämä on mielettömyyden huippu.

Mutta lukijani voi kysyä, mitä tällä on tekemistä vedestä syntymisen kanssa, Joh. 3: 5:ssa. Nämä kuuluvat yhteen siksi, että uusi syntyminen tapahtuu ja uusi elämä saadaan Kristuksen äänen kautta, sen, joka totuudessa on Jumalan sana, kuten luemme Jaak. 1: 18: "Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla". Samoin 1. Piet. 1: 23: "Jotka olette uudesti syntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta".

Näissä molemmissa Raamatun jakeissa sana esitetään uuden syntymisen välittäjänä. Jaakob sanoo, että olemme syntyneet totuuden sanasta. Ja Pietari sanoo, että me olemme uudesti syntyneet Jumalan elävästä sanasta. Kun nyt Jeesus puhuu vedestä syntymisestä, niin on selvää, että hän vertaa sanaa veteen. Tämän vertauksen olisi Israelin mestari kyllä ymmärtänyt, jos hän olisi siihen oikein syventynyt, Hes. 36: 25-27.

Efesolaiskirjeessä meillä on eräs ihana kohta, missä vettä kuvataan sanan vertauskuvana: "Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaisi sen, vedellä pesten, sanan kautta" Ef. 5: 25, 26. Samoin kirje Tiitukselle: "Pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan", Tiit. 3: 5-7.

Yllä olevista Raamatun kohdista näemme, että Jumalan sana on se, jota Pyhä Henki käyttää kuolleiden sielujen eloon herättämiseksi. Tämä tulee erittäin opettavaisella tavalla vahvistetuksi Jeesuksen keskustelussa Nikodeemuksen kanssa. Sen sijaan, että Jeesus vastaisi Nikodeemuksen uudistettuun kysymykseen: kuinka tämä voi tapahtua, panee hän tämän mestarin Israelissa opettelemaan kertomusta vaskikäärmeestä. Muinoin tuli israelilainen terveeksi ainoastaan katselemalla korotettua vaskikäärmettä. Kuollut syntinen saa nyt elämän ainoastaan yksinkertaisesti katsomalla Jeesusta kunniansa istuimella. Israelilaista ei käsketty katsomaan haavojaan, vaikka kipu pakottaisikin, vaan katsomaan vaskikäärmeeseen.

Kuollutta syntistä ei ole käsketty katsomaan syntejään, vaikka synnintunto pakottaisikin häntä, vaan katsomaan Kristusta. Yksi ainoa silmäys käärmeeseen teki israelilaisen terveeksi. Yksi ainoa silmäys Jeesukseen tekee kuolleen syntisen eläväksi. Edellisen ei tarvinnut toista kertaa katsoa käärmeeseen tullakseen terveeksi, jälkimmäisenkään ei tarvitse uudelleen katsoa Jeesukseen saadakseen elämän.

Israelilainen ei saanut terveyttä siitä tavasta, jolla hän katsoi, vaan siitä kohteesta, johon hän katsoi. Niin ei myöskään syntistä pelasta tapa, vaan kohde, johon hän katsoo: "Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole," Jes. 45: 22.

Tällainen oli tuo kallisarvoinen läksy, minkä Nikodeemus sai oppia. Sellainen vastaus hänen kysymykseensä: kuinka! Jos ihminen alkaa miettimään uutta syntymistä, hän joutuu hämilleen. Mutta jos hän uskoo Jeesukseen, hän syntyy uudesti. Ihmisen ymmärrys ei koskaan voi käsittää uutta syntymistä. Jumalan sana sen vaikuttaa. Monet erehtyvät tässä kohden, koska he ovat enemmän tekemisissä syntymisen kanssa kuin sanan, joka uudestisynnyttää.

Niin tehdessään he vain joutuvat hämminkiin ja sekaannukseen. He katselevat itseensä eikä Kristukseen. Sen kohteen, jota katselemme, ja katselemisesta johtuvan vaikutuksen välillä vallitsee erottamaton yhteys. Näin ymmärrämme helposti, millaisia seurauksia on itsensä katselemisesta. Mitä israelilainen olisi saanut itseensä katsomisella? Ei mitään. Mitä hän saa katsomalla Jeesukseen? Iankaikkisen elämän.

Mitä siitä seuraa

Tahdomme nyt lopuksi tarkastella uuden syntymisen seurauksia, hyvin tärkeää aihetta. Kuka voi kyllin korkealle arvostaa Jumalan lapsena olemisen seurauksia? Kuka voi kuvitella tämän korkean sukulaisuuden autuutta, johon uudesti syntynyt sielu käy sisälle? Kuka voi kyllin selittää tätä kallista yhteyttä Taivaalliseen Isään, sitä, mitä Jumalan lapsi nauttii? "Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Jumala on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin.

Sen tähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä. Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisekseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on. Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niin kuin hän on puhdas," 1. Joh. 3: 1-3. "Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"

Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä Hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme." Room. 8: 14-17.

On sangen tärkeää ymmärtää ero elämän ja rauhan välillä. Edellinen on sen seuraus, että meidät on kiinnitetty Kristuksen persoonaan, jälkimmäinen taas seurausta Hänen työstään. "Jolla Poika on, sillä on elämä", 1. Joh. 5: 12. "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa", Room. 5: 1. "Tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta", Kol. 1: 20.

Siinä silmänräpäyksessä, kun ihminen vastaanottaa sydämessään evankeliumin yksinkertaisen totuuden, tulee hänestä Jumalan lapsi. Totuus, minkä hän vastaanottaa, on jumalallisen luonnon katoamaton siemen, 1. Piet. 1: 23; 2. Piet. 1: 4. Moni ei ymmärrä, mitä evankeliumin yksinkertainen vastaanottaminen merkitsee. Niin kuin luonnon valtakunnassa aatelissuvun lapsi ei kenties tiedä niitä monenlaisia etuja, jotka johtuvat hänen syntyperästään, samalla tavalla on myös armon valtakunnassa.

Voin olla tietämätön sekä sukulaisuudesta että sen tuomista seurauksista, mutta siitä huolimatta olen armon valtakunnassa. Kun olen siinä, on minullakin siihen kuuluva rakkaus, ja minun on vaalittava sitä olemalla tekemisissä rakkauden kohteen, nimittäin hänen kanssaan, joka "synnytti meidät totuuden sanalla" Jaak. 1: 18. Suuri etuoikeuteni on nauttia siitä täydestä rakkauden virrasta, joka virtaa Jumalasta, ja vastata tähän rakkauteen minussa asuvan Pyhän Hengen voiman kautta.

Nyt olemme Jumalan lapsia (poikia1). Hän on pannut meidät tähän asemaan, yhdistäen tämän harvinaisen edun totuuden yksinkertaiseen uskomiseen, Joh. 1: 12. "Ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan." Me tulemme lapsiksi (pojiksi) ja perillisiksi yksinkertaisesti uskomalla evankeliumin totuuteen, joka on Jumalan katoamaton siemen.

Ota kaikkein pahin syntinen, joka tähän asti on elänyt mitä kauhistuttavimmassa siveettömyydessä. Anna tämän vastaanottaa sydämeensä Jumalan puhdas evankeliumi ja sydämen usko, että Kristus on kuollut meidän syntiemme puolesta kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja hän nousi kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan - hän tulee siinä samassa silmänräpäyksessä Jumalan lapseksi, täydellisesti pelastetuksi ja täysin vanhurskaaksi.

Vastaanottamalla sydämeensä todistuksen Kristuksesta on hän saanut elämän. Kristus on totuus ja elämä. Kun me vastaanotamme totuuden, me vastaanotamme Kristuksen. Ja kun meillä on Kristus, meillä on elämä. "Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä", Joh. 3: 36. Milloin hän saa tämän elämän? Siinä silmänräpäyksessä kun hän uskoo, Joh. 20: 31. Totuus Kristuksesta on iankaikkisen elämän siemen, ja kun tämä totuus uskotaan, saadaan elämä.

Näin Jumalan sana opettaa. Ei ole kysymyksessä ihmisen tunteet, vaan Jumalan todistus. Me emme saa elämää tuntemalla jotain itsessämme, vaan uskomalla Kristukseen. On erittäin tärkeä ymmärtää tämä. Monet etsivät itsestään iankaikkisen elämän todistusta, sen sijaan että katsoisivat häneen, joka elämän antaa. On kyllä totta, että sillä, joka uskoo Jumalan Poikaan, on todistus itsessään, 1. Joh. 5: 10, mutta älköön unohdettako, että se todistus on elämästä, joka on saatu uskon kautta Jumalan Poikaan, eikä katsomalla itseensä.

Mitä täydellisemmin on katseeni kiinnitetty Kristukseen, sitä selvempi ja tyydyttävämpi on todistus minussa. Jos tämä todistus on ajatusteni kohde, niin joudun epäilysten ja epävarmuuden valtaan. Mutta jos Kristus on ajatusteni kohteena, niin minulla on todistus kaikesta sen jumalallisesta eheydestä ja voimasta.

On erittäin tärkeää olla selvillä tästä suhteesta siksi, että meidän sydämemme ovat taipuvaisia asettamaan jotain meissä olevaa rauhamme ja luottamuksemme perustaksi sen sijaan, että asettaisimme sen kokonaan ja yksinomaan Kristukseen. Mitä yksinkertaisemmin pitäydymme Kristukseen, erillään kaikesta muusta, sitä rauhallisemmiksi ja onnellisemmiksi tulemme. Mutta niin pian kuin käännämme katseemme Hänestä, tulemme rauhattomiksi ja onnettomiksi.

Sanalla sanoen: lukijan tulee raamatullisella tarkkuudella ymmärtää ero elämän ja rauhan välillä. Edellinen on seuraus yhteydestä Kristuksen persoonaan, jälkimmäinen seuraus uskosta Kristuksen täytettyyn työhön. Usein tapaa heränneitä sieluja, jotka ovat levottomia ja suuressa hädässä sielunsa armon tilasta. He uskovat todella Jumalan Pojan nimeen. Ja kun he uskovat, heillä on elämä. Mutta koska he eivät näe Kristuksen työn riittäväisyyttä syntiensä sovinnoksi, he ovat levottomia omissatunnoissaan eikä heillä ole mitään oikeata rauhaa sielulleen.

Tässä eräs esimerkki: jos panet sata tonnia kuolleen miehen rinnalle, ei hän sitä tunne. Lisää siihen vielä sata, ei hän tunne sitäkään. Miksi? Koska hänellä ei ole elämää. Oleta, että hän herää hetkeksi eloon, mitä siitä seuraa? Rinnalla olevan hirvittävän painon tuottama ahdistuksen tunto. Mitä on tehtävä, että hän voisi nauttia täysin siemauksin saadusta elämästä? Taakka on poistettava. Samoin käy sen, joka uskon kautta Jumalan Poikaan saa uuden elämän.

Niin kauan kuin hän on hengellisesti kuollut, ei hänellä ole mitään hengellistä tuntoa, hän on tietämätön koko siitä taakasta, joka painoi häntä. Mutta saatuaan hengellisen elämän sai hän hengellisen tunnonkin. Ja nyt hän tuntee sydämellään ja tunnollaan olevan taakan tietämättä, kuinka hän pääsisi siitä eroon. Hän ei vielä ymmärrä kaikkea, mitä uskominen Jumalan ainoaan Poikaan sisältää.

Hän ei näe, että Kristus on kokonaan hänen vanhurskautensa ja elämänsä. Hän tarvitsee yksinkertaisen silmän nähdäkseen Kristuksen täytetyn sovitustyön, jonka kautta hänen syntinsä heitettiin iankaikkiseen unhoituksen mereen ja hänet itsensä tehtiin osalliseksi Jumalan täydestä armosta. Tämä - ainoastaan tämä - voi nostaa tuon raskaan kuorman pois sydämeltä ja antaa sen syvän sielun levon, jota mikään ei koskaan voi häiritä.

Jos ajattelen Jumalaa tuomarina ja itseäni syntisenä, niin tarvitsen verta ristillä, jotta voisin lähestyä häntä. Minun tulee täysin ymmärtää, että jokainen vaatimus, mikä Jumalalla, vanhurskaalla tuomarilla oli minua, rikollista syntistä kohtaan, on Kristuksen kalliin veren kautta tullut maksetuksi ja ainaisesti hyvitetyksi. Tämä tuo sielulleni rauhan. Näen, että tämän veren kautta Jumala voi olla vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen, Room. 3: 26.

Risti opettaa minulle, että Jumala on hyvitetty syntieni suhteen, vielä: että koko syntikysymys on täydellisesti ratkaistu Jumalan ja Kristuksen kesken Golgatan syvässä ja peljättävässä yksinäisyydessä. Niin on kuormani otettu pois, taakkani nostettu, rikollisuuteni poispyyhitty. Voin vapaasti hengittää, minulla on täydellinen rauha. Mikään ei ole minua vastaan. Olen niin vapaa kuin vain Kristuksen veri voi vapaaksi tehdä. Tuomari on selittänyt tulleensa täysin tyydytetyksi synnin suhteen herättämällä kuolleista syntisten puolustajan ja asettamalla hänet Majesteetin oikealle puolelle taivaissa.

Mutta nyt seuraa toinen, arvaamattoman tärkeä asia. En ainoastaan minä itse näe löytäneeni rikollisena syntisenä pääsyä Jumalan, vanhurskaan tuomarin luo, vaan näen Jumalan iankaikkista aivoitustaan täysin seuraten vielä ravitsevan minua totuuden sanalla, tekevän minut lapsekseen, ottavan minut sukukuntaansa ja isänä asettavan minut yhteyteensä itsensä kanssa, niin että minä nauttisin kaikkea sitä, mitä tähän sukulaisuuteen kuuluu.

Tämä on selvästikin toinen puoli uskovan asemassa ja luonteessa. Enää ei ole kysymystäkään Jumalan luokse pääsystä muuten kuin täydellisellä itseluottamuksella siitä, että jokainen oikeutettu vaatimus on tullut suoritetuksi. Tämä itsessään on sanomattoman kallis jokaiselle synnin raskauttamalle sydämelle. Mutta vieläkin enemmän: Jumala on isä ja minä Hänen lapsensa. Jumalalla on isän sydän, ja minä voin luottaa tämän sydämen hellään rakkauteen keskellä puutteitani ja heikkouksiani. Hän ei rakasta minua ansioitteni tähden, vaan lapsiasemani tähden. Katso esim. pientä, heikkoa lasta, joka on alati huolen ja levottomuuden aiheena, täysin itsessään kykenemätön millään tavalla auttamaan isäänsä.

Tämä on kuitenkin hänelle niin rakas, ettei hän vaihtaisi lastaan kymmeniin tuhansiin maailmoihin. Jos näin on maallisen isän laita, millainen onkaan sitten Taivaallinen Isä? Hän ei rakasta meitä tekojemme tähden, vaan lapsiasemamme tähden. "Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla", Jaak. 1: 18. Me emme voi saavuttaa paikkaa isän sydämeltä yhtä vähän kuin voimme tyydyttää vanhurskasta tuomaria vaatimuksissaan. Kaikki on vapaata armoa: Isä on meidät synnyttänyt, tuomari on löytänyt sovituksen, Job. 33: 24. Me saamme kiittää armoa yhtähyvin kummastakin.

Älkäämme unohtako, että vaikka olemmekin kykenemättömiä teoillamme ansaitsemaan paikkaa Isän sydämellä tai tyydyttämään tuomarin vanhurskaita vaatimuksia, niin kuitenkin olemme velvolliset uskomaan sen todistuksen, minkä Jumala on Pojastaan antanut, 1. Joh. 5: 9-11. Sanon tämän siksi, ettei lukija millään tavalla pakenisi yksipuolisen jumaluusopin dogmien taakse, samalla kun hän kieltäytyy uskomasta Jumalan selvään sanaan.

Monet ymmärtäväisetkin ihmiset ovat valmiit sanomaan, kun heitä kehotetaan uskomaan armon evankeliumiin: Minä en voi uskoa, ellei Jumala anna voimaa siihen, enkä minä saa sitä voimaa, ellen kuulu valittuihin. Jos kuulun näiden joukkoon, silloin pelastun, jos en, niin en voi pelastua.

Tämä on täysin yksipuolista jumaluusoppia. Eikä yksistään sitä, vaan toinen puoli on niin väärä, vieläpä nurinkurinen, että se kallistuu järjettömään ja sangen vaaralliseen sallimususkoon (fatalismiin) tai ns. kohtalo-oppiin. Se tekee täysin tyhjäksi ihmisen vastuunalaisuuden ja häpäisee Jumalan siveellistä taloudenhoitoa. Se ajaa ihmisen suoraan hillittömän hulluuden eksyttäville poluille ja tekee Jumalasta syyllisen ihmisen epäuskoon.

Tämä on aivan samaa kuin panna herjaus herjatun syyksi. Ensin tehdään Jumala valehtelijaksi ja sitten Häntä syytetään siitä, hyljätään Hänen tarjoamansa rakkaus ja sitten syytetään Häntä siitä. Tämä on todellakin mitä törkeintä jumalattomuutta, vaikka yksipuoliseen jumaluusoppiin perustuvana.

Voiko joku ajatella, että näin karkea väite voi kestää Kristuksen tuomioistuimen edessä? Onko helvetissä ainoatakaan sielua, joka voisi syyttää Jumalaa iankaikkisesta kadotuksestaan? Ei suinkaan. Ainoastaan maan päällä näin väitetään. Helvetissä syntiset syyttävät itseään. Taivaassa he kiittävät karitsaa. Kaikkien kadotettujen on syytettävä kadotuksestaan itseään. Vasta tuon pimeän portin tuolla puolen, sen, joka erottaa ajan iankaikkisuuden äärettömästä valtamerestä, kääntymättömät käsittävät näiden kalliiden sanojen merkityksen: "Minä tahdoin, mutta te ette tahtoneet".

Ihmisen vastuunalaisuus on sanassa ilmaistu yhtä selvästi kuin jumalallinen kaikkivaltiuskin. Ihmisen on mahdoton luoda hengellistä järjestelmää, joka antaisi jokaiselle totuudelle sen oikean paikan. Mutta häntä ei ole kutsuttukaan luomaan järjestelmiä, vaan uskomaan sanan yksinkertaisen todistuksen kääntyäkseen sen kautta.

Sanottuani tämän varoitukseksi niille, jotka mahdollisesti tällaista väittävät, tahdon jatkossa puhua uuden syntymän seurauksista, erikoisesti Isän huoneen kurinpidosta.

Isän kuritusta

Jumalan lapsina meillä on oikeus kaikkiin tuon kodin etuihin. Kurituskin itseasiassa on yhtä suuri etu kuin mikä muu tahansa. Sen sukulaisuuden perusteella, johon olemme päässeet, Jumala kurittaa meitä. Isä kurittaa lapsiaan siksi, että he ovat hänen. Jos näen vieraan lapsen tekevän vääryyttä, minulla ei ole oikeutta kurittaa häntä, koska en ole hänelle sukua. Minulla ei ole sukulaisen rakkautta eikä vastuunalaisuutta hänestä. Minun täytyy olla sukulaisuussuhteessa häneen voidakseni tuntea häntä kohtaan siihen kuuluvaa rakkautta. Nyt Jumala tulee armossaan ja uskollisuudessaan meidän Isäksemme, Hän kulkee meidän kanssamme kaikilla teillämme.

Hän ei suvaitse mitään joko meissä tai meidän ulkopuolellamme, mikä alentaisi Häntä ja mikä olisi meidän todelliselle rauhallemme ja hyvinvoinnillemme haitallista. "Meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa enemmän olisi alamaiset henkien isälle, että eläisimme? Sillä nuo kurittavat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osalliseksi hänen pyhyydestään." Hebr. 12: 9, 10. Näin kuritus on todellinen etu, koska se on osoitus Jumalan rakkaudesta. Se tahtoo saattaa meidät osalliseksi jumalallisesta pyhyydestä.

Mutta meidän tulee aina muistaa tulkita Isämme kuritus Hänen kasvojensa valkeuden mukaan ja katsella Hänen siveellisen hallituksensa syviä salaisuuksia Hänen hellän rakkautensa kautta. Jos tämän unohdamme, me joudumme varmasti orjalliseen mielenlaatuun itseämme kohtaan ja samalla tuomitsemme lähimmäisiämme. Se on täysin Kristuksen mielenlaadun vastaista. Kaikki Isän Jumalan toimenpiteet meitä kohtaan ovat sulaa rakkautta. Kun hän antaa meille leipää, se tapahtuu rakkaudesta.

Kun hän ottaa vitsan käteensä, sekin tapahtuu rakkaudesta. Jumala on rakkaus. Usein sattuu, ettemme ymmärrä, miksi Jumala näin menettelee meidän kanssamme. Kaikki näyttää pimeältä ja käsittämättömältä. Mieltämme peittävä sumu on niin painava ja raskas, että se estää meitä näkemästä valoisia, kirkkaita säteitä Jumalan kasvoilta. Nämä ajat ovat koettelevia ja vakavia sielun elämässä.

Olemme suuressa vaarassa kadottaa Jumalan rakkauden tunnon Hänen johdatuksensa syvien salaisuuksien ymmärtämisessä kykenemättömyytemme tähden. Voimme olla vakuuttuneita, että sellaisina aikoina vihollinen on ahkerasti toiminnassa. Se ampuu tulisia nuoliaan ja kiusaa synkillä ajatuksillaan. Tällaisina hetkinä sielu on vaarassa kadottaa tasapainonsa ja joutua pois yksinkertaisesta levosta Jumalan rakkaudessa.

Olkoon tämä kyllin sieluistamme silloin, kun ne ovat jonkun erikoisen kutsun alaisina. Mitä toisiin tulee, asia on heidän kohdallaan yhtä huonosti. Kuinka usein huomaammekaan itsessämme tuomion henkeä toisia sielun, ruumiin tai omaisuuden puolesta koetuksissa olevia Jumalan lapsia kohtaan. Sellaisia meidän tulisi tarkoin kasvattaa. Ei tule ajatella kaikkien Jumalan sallimien koettelemusten olevan välittömästi jonkun synnin seurausta. Se on aivan väärä johtopäätös. Jumalan taloudenhoito tarkoittaa yhtä hyvin synnistä estämistä kuin siitä ojentamista.

Tässä eräs esimerkki: lapseni on minun kanssani kodissa ja nauttii kaikkea sitä suloista tuttavallisuutta, mitä sukulaisuussuhteemme tuo tullessaan. Joku henkilö astuu sisään ja tiedän hänen puhuvan sellaisista asioista, joista en halua lapseni kuulevan. Siksi käsken hänen mennä toiseen huoneeseen ilmoittamatta syytä siihen. Jos lapsella ei ole täyttä luottamusta minuun, hän voi saada kaikenlaisia vääriä käsityksiä menettelystäni. Voi tulla kysymys siitäkin, josko rakastankaan häntä. Vieras lähtee, ja minä kutsun lapsen luokseni ja selitän hänelle koko asian. Uusi kokemus isän rakkaudesta hälventää koko tuon onnettoman epäluulon, joka häntä saattoi vaivata jonkun hetken.

Näin on usein meidän sydämemme rakkauden kanssa, kun on kysymyksessä Jumalan johdatus meitä itseämme tai muita kohtaan. Me taistelemme, vaikka pitäisi levätä; epäilemme, kun pitäisi uskoa. Luottamuksemme Isän rakkauteen on paras keino kaikkia vastaan. Meidän tulisi järkähtämättömästi luottaa tähän muuttumattomaan ja iankaikkiseen rakkauteen, joka on nostanut meidät langenneesta ja kadotetusta tilastamme. Hän on tehnyt meidät Jumalan lapsiksi (pojiksi) eikä koskaan ole meitä pettävä.

Hän ei ole meitä jättävä ennen kuin olemme katkeamattomassa ja ikuisessa yhteydessä Isämme perheväen kanssa tuolla ylhäällä. Asukoon tämä rakkaus runsaasti sydämissämme, että me paremmin ymmärtäisimme uuden syntymän merkityksen ja voiman; sen, mitä se on, kuinka se tapahtuu ja mitä siitä seuraa. Suokoon Jumala sen Kristuksen tähden. Aamen!

Takakannen teksti:

C. H. MacIntosh on tunnettu nimi hengellisen ns. klassillisen kirjallisuuden alalla. Hänen kirjoittamansa Mooseksen kirjojen selitysteokset ovat tunnettuja ja luettuja kautta kaikkien hengellisten piirien.

Käsissämme on nyt MacIntosh'in toinen pieni kirjanen, joka täydentää sopivasti sitä kuvaa, jonka olemme saaneet hänestä Raamatun selittäjänä. Tästä kirjasta on otettu vuonna 1903 ensimmäinen painos nimellä: Mitä on uudesti syntyminen? Kirja on ollut vuosikymmeniä loppuunmyytynä ja monet eivät edes tiedä sen olemassaolosta.

On muistettava, että MacIntosh oli juutalainen. Siksi hänen selityksensä erikoisesti uudesti syntymisen alueelta on hyvin merkittävä ja mielenkiintoinen. Hän käsittelee Jeesuksen keskustelua Nikodeemuksen kanssa juutalaisen näkemyksen pohjalta, mutta samalla näkee, millaisen sanomattoman vapautuksen uudesti syntyminen tuo niin juutalaisen kuin pakanankin koettavaksi, ei oman ansion, vaan Jumalan rakkauden ja armon kautta.

Tämä kirjanen on erittäin sopiva herätyskirjaksi jokaiselle. Kirjasta lukee myös jo uuden syntymän kokenutkin erittäin mielellään vahvistuakseen ihanasta osastaan Jumalan sukulaisuudessa.

http://www.kirjasilta.net/macintosh/muuttumisen/teksti.html

kirjoittaja jarrut Ti Loka 03, 2017 5:50 am

Kun hän ottaa vitsan käteensä, sekin tapahtuu rakkaudesta. Jumala on rakkaus. Usein sattuu, ettemme ymmärrä, miksi Jumala näin menettelee meidän kanssamme. Kaikki näyttää pimeältä ja käsittämättömältä. Mieltämme peittävä sumu on niin painava ja raskas, että se estää meitä näkemästä valoisia, kirkkaita säteitä Jumalan kasvoilta. Nämä ajat ovat koettelevia ja vakavia sielun elämässä.

Olemme suuressa vaarassa kadottaa Jumalan rakkauden tunnon Hänen johdatuksensa syvien salaisuuksien ymmärtämisessä kykenemättömyytemme tähden.

Niinpä. Koettelemuksen hetkillä ei näe eikä ymmärrä muuta kuin sen, että kärsimys kalvaa.
Varsinkin silloin, kun lähimmäisemme niitä aiheuttavat, he, jotka ovat läheisimpiä!
Hyvin hitaasti on oppinut ottamaan nekin Jumalan kädestä.

kirjoittaja jarrut Ti Loka 22, 2024 3:38 am

Suosittelen

kirjoittaja Sponsored content

C. H. MacIntosh / Muuttumisen salaisuus

C. H. MacIntosh / Muuttumisen salaisuus

Vs: C. H. MacIntosh / Muuttumisen salaisuus

Vs: C. H. MacIntosh / Muuttumisen salaisuus

Suosittelen

Vs: C. H. MacIntosh / Muuttumisen salaisuus