Jouko Nieminen: “Ja he erkanivat toisistaan”

“Ja he erkanivat toisistaan”(1. Moos. 13:11)

“Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän
kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän
kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme
pysyneet…” (1. Joh. 2:19)



Surun hetki


Keskellä kesäpäivää 7.7.2005 sisimpääni laskeutui äkisti merkillinen suru. Itkin aikani jonkinlaista sisäistä itkua ymmärtämättä syytä. Kunnes vähitellen surun keskeltä nousi sydämellenisana: “Ja he erkanivat toisistansa”. Tuo sana oli täynnä jotakin syvää murhetta,niin kuin Jumala olisi itse surrut tapahtumaa katkerasti. Mieleeni nousi välittömästi monet ystävät, joiden kanssa on saanut tehdä uskon taivalta vuosikymmeniä, ja jotka sitten ovat vetäytyneet vähä vähältä etäämmäs toisenlaisen evankeliumin piiriin.

Löysin kyseisen sanan 1. Mooseksen kirjan luvusta 13. Se liittyy siihen tapahtumaan, jossa Aabraham ja Loot eroavat toisistaan juuri ennen kuin Aabraham pääsee luvattuun maahan! Minua alkoivat vaivata ylen suuret kysymykset suurista asioista, ja siksi kirjoitan tämän kirjoitelman sen mukaan, kun ymmärrystä on ylhäältä annettu.


Merkillinen tapahtuma

Uuden Testamentin todistuksen mukaan Jumala puhuu meille VT:n tapahtumien välityksellä profeetallista sanomaa: “Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista, ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut. ” (1. Kor. 10:11).

Älköön siis nyt kukaan ajatelko, että Aabraham ja Loot vain sattumalta erosivat toisistaan juuri silloin, kun koko pitkän vaelluksen tarkoitus oli aivan täyttymäisillään! Ei – vaan eikö Jumala johdattanut asioita tapahtumaan näin juuri siksi, että tämäkin meille kirjoitettu sana saisi toimia varoituksena siitä, mitä se sisälleen kätkee. Että me emme kulkisi Lootin tietä ja valitsisi hänen laillaan. Onhan nimittäin totta, että Lootkin oli uskova (ja vanhurskas) mies. Joka samalla tavalla etsi luvattua maata kuin miten mekin etsimme elämämme tarkoitusta Jeesuksen seurassa! Sitä tärkeämpää onkin meidän nyt katsoa, mitä tämä varoituksen sana voikaan meille puhua tämän merkillisen ajan keskellä.

Aabraham ja Loot olivat kulkeneet yhdessä vuosikymmeniä. Heillä oli yhteinen menneisyys, yhteiset kokemukset, taistelut, koettelemukset ja yhteinen päämäärä. Mutta nyt – kaiken tämän jälkeen he erkanevat toisistansa. Tekstiä lukiessa huomaa, että inhimillisestiajatellen ero onkin järkevää siinä tilanteessa. Mutta eroamisen todelliset syyt ovat niin kuin aina, tässäkin tilanteessa syvällä, paljon syvemmällä. Ihmissilmän ja ymmärryksen tuolla puolen. Niitä ei voi kukaan tajuta, ellei Pyhä Henki avaa ihmisen sydäntä käsittämään jotakin Jumalan kipeistä aivoituksista lopun ajan seurakunnan keskellä, (joista myös apostoli Paavali kirjoittaa 2. Tess.2.luvussa).

Loot siis lähtee pois. Juuri ratkaisevalla hetkellä hän jättää Aabrahamin! Oman innostuksensa valtaamana ja kiitollisena hän lähtee kohti näkemäänsä Jordanin ihanaa laaksoa, joka on “niinkuin Herran puutarha”. Hän rakastuu näkemäänsä, eikä hänellä ole mitään tajua siitä, että Jumala on lähettänyt eksyttävän hengen hänen sisimpäänsä. Miksi?

Koska kaikkien ihmisten ja varsinkin viimeisten sukupolvien on tiedettävä, että luvattuun maahan, taivasten valtakuntaan, pääsee vain Aabrahamin uskolla. Kaikilta muilta on tämä maa suljettu, ja juuri siksi he kaikki itse erkanevat pois ennen Herramme paluuta! Aivan samalla tavalla oli myös Mooseksen kuoltava pääsemättä luvattuun maahan, jotta me uskoisimme, että laki ei ikinä voi lahjoittaa meille taivasta. Loot oli niin lähellä Aabrahamia – ja kuitenkaan hänellä ei ollut sitä uskoa, joka olisi jaksanut odottaa loppuun asti.

Jos mekin siis etsimme parempaa uskoa tai parempaa hengellisyyttä, emmekä jaksa enää uskoa Aabrahamin kanssa, niin me ,olemme Lootin väkeä. He lähtevät pois tämän maailman houkutusten viekoittelemina tuomaan taivasta maan päälle, kohti “runsasvetistä Herran puutarhaa”.

Mutta lopputulos on se, mitä hengellisesti kutsutaan Sodomaksi! Loot varmasti iloitsi elämänsä onnellisesta käännekohdasta, ja ensin kaikki oli tietenkin hienosti. Mutta – yhtä hän ei voinut mitenkään aavistaa: Jumalan varjelus oli jättänyt hänet. Hän oli kaltevalla tiellä, joka lopulta johti … aina Sodomaan asti. Ei hän sinne tähynnyt – hänhän oli uskova mies!

Mutta juuri tässä on ero kevyen Lootin uskon ja Jumalan varaan jäävän Aabrahamin uskon välillä. Kevyellä uskolla “menee lujaa” ja se pilkkaa ristin varaan jääneitä, köyhiä ja voimattomia Jumalan lapsia, joita on kuvattu osuvasti Ilm. 3 luvun jakeissa 8-10. Mutta aika kuluu aina Jumalan lasten hyväksi.

Lopulta tuhon keskeltä Loot itse vielä vaivoin pelastuu – mutta vain Aabrahamin esirukousten tähden. Mutta omalla valinnallaan ja harhautumisellaan hän vie melkein koko sukunsa ja palvelusväkensä tuhoon Jumalan vihan ilmestymisen hetkellä!

Elämän tarkoituksen etsintä

Mekin olemme saaneet uskoon tullessa Aabrahamin kehotuksen: Lähde siihen maahan, minkä minä sinulle osoitan… Jätä kaikki muu ja seuraa minua…Mekin olemme etsineet Jumalan valtakuntaa ja oman elämämme siunattua tarkoitusta – “luvattua maata”. Etsimme sitä yhdessä ja yksinään. Ja joskus mekin koemme jotakin esimakua sen löytymisestä, kunnes maailman tuuli jättää meidät taas kohta orvoiksi, vieraiksi ja muukalaisiksi tämän maailman keskellä.

Me kaipaamme ja petymme ja kyselemme yhä uudestaan koko elämämme ja hengellisen elämämme todellista tarkoitusta. Myös Aabraham ja Loot olivat etsintämatkallaan ennenkin saapuneet “luvattuun maahan” (1. Moos. 12).

Siellä Jumala ilmestyy Aabrahamille jasanoo: “Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan”. Mutta – ei uskovan elämä ole koskaan näin helppoa. Karu todellisuus ja nälänhätä ajaa heidätkin kohta taas eteenpäin aina Egyptiin asti. Niinpä niin. Kuinka vaivalloista ja hankalaa ja ristiriitaista onkaan yrittää löytää luvattu maa keskeltä hedelmätöntä erämaata, keskeltä ei-mitään, missä ihmissilmä ei näe, tunteet eivät todista ja mihin järki ei yhdy. Vaikka Raamattu lupaa: Tämä on se maa, minkä minä olen sinulle valmistanut!

Eihän ole ihme, että meillekin Jumalan lapsille luvattu maa, Jumalan salattu valtakunta, vain ani harvoin kelpaa. Eihän siihen Aabrahamkaan ensin tyytynyt. Mutta kun aikaa oli juossut vielä kauan eteenpäin, palasi Aabraham takaisin Kanaanin maahan, nöyrempänä, vanhempana ja vähempään tyytyväisenä kuin aiemmin.

Hengellisen elämän suuri valintatilanne


Kun Aabraham näki, että eroaminen on väistämätöntä, oli edessä suuri ja ratkaiseva valinta. Molemmat vaeltajat hyvin tiesivät, että silmäin edessä laskeutuva Jordanin laakso hedelmällisine puutarhoineen suuresti näyttää täyttävän luvatun maan tuntomerkit. Näyttää siis siltä, että jos Jumala meitä johdattaa hedelmälliseen siunauksen maahan, niin tuon maan täytyy olla se maa! Ympärillähän on ei-mitään. Pelkkää asumatonta kivierämaata, ilman puita, ilman vettä, ilman siunauksia…Ja Jumala on antanut ihmiselle järjen, aistit ja tajunnan nähdä, mikä on hyvää.

Miksi siis Aabraham ei lähde liikkeelle? Miksi hän ei käytä oikeuttaan sanoa ensin, että minä menen tuonne? Miksi hän antaa Lootin ensin valita – parhaat päältä?

Rakkaat ystävät. Totuus on yksinkertainen: Toki Aabrahamkin inhimillisen järjen ja tunteitten kautta haluaisi Jordanin puutarhaan. Mutta: hänellä ei ole tästä Jumalan sanaa! Hän itse ei voi tehdä valintaa, koska Jumala ei ole tästä mitään puhunut. Täysin tietoisena tästä hänen on siis annettava Lootin valita. Ja Lootin ei tarvitse valintaansa kuulla Jumalaa. Hän valitsee järjen, tunteitten ja aistien varassa sen, mitä hän itse tahtoo ja mitä hän itse pitää parhaana.

Hän ei jaksa enää odottaa Jumalaa, hän tahtoo alkaa lopultakin elää siunattua elämää ja menestyä…Niinpä Raamattu sanoo Lootista (13:11): “Niin Loot valitsi itselleen…” kun taas Aabrahamille Jumala sanoo (13:15): “Minä annan sinulle…”Aabraham väistyy vasemmalle, Kanaanin maahan. Varmaankin hänkin kokee tunteellisesti olevansa hylätty! Hän on valinnut “ristin tien”– ja jää siihen. Mutta sen jälkeen ilmestyy hänelle Herra, joka siunaa Aabrahamin “valinnan” ja sanoo rakentavansa tästä erä maasta Aabrahamin jälkeläisille (siis meille) siunauksen maan!

Ja sen maan siunaus ei kasva tämän maailman arvostamista hedelmistä eikä vesilähteistä, vaan Jeesuksen ristinpuusta ja Pyhän Hengen elävien vesien virrasta. Loot siis jäi osattomaksi niistä lupauksista, jotka Jumala antoi Aabrahamille. Itse hän oli hurskas mies (2. Piet. 2:7), mutta kärsi tappion (1. Kor. 3:15).

Tämä on siis kirjoitettu lupaukseksi ja varoitukseksi meille, viimeisille sukupolville. Se maa, joka näyttää niin ihanalta ja hengellisesti rikkaalta ja Jumalan valitsemalta, onkin lopulta tuhontie. Minä uskon, että tällainen kipuilu valintatilanteissa on monille tuttua näinä aikoina. Miksi elämä on niin karua ja kovaa? Miksi Herra ei auta? Miksi ei kuule eikä vastaa minulle?

Monien ahdistusten kanssa kamppaileva uskova ja voimaton kansa kokee suuren houkutuksen lähteä Lootin valintojen tielle, jossa ainainen uskossa odottaminen loppuisi ja todellinen siunaus alkaisi… Saisi parantua, eheytyä, rikastua… Sana loot merkitsee “pois heittämistä” tai “verhoutumista”. Lootin seuraaminen merkitsee Aabrahamin uskosta luopumista ja verhoutumista uusiin oppeihin, joiden houkutusarvo on paljon suurempi kuin vanhan Aabrahamin uskon. Lootin lailla tämän ajan kristillisyys lähtee suurin joukoin pois Aabrahamin uskosta, koska he eivät jaksa odottaa Jumalan lupausten täyttymistä koko elämäänsä, ja ovat siksi kyllästyneitä
ristiin.

Heidän mielestään ihana maa on aivan selvä, näkeehän monesta raamatunkohdasta nuo “parempien lupausten” paikat: Menkää ja parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita jne. Siinäpä vasta elämää. Sen tähden he valitsevat itselleen tämän hengelliseltä näyttävän Jordanin laakson, joka on kuin “Herran puutarha”.

Risti jakaa

Ystävät. Näin Raamattu on edeltä puhunut sen, minkä myös apostolit ovat selvästi sanoneet. Risti jakaa lopulta kristikunnan elävät jäsenet kahtia. Uusapostolit kulkevat “ristin vihollisina” (Fil. 3:18,19). Ajallinen hyvinvointi (vatsa) on heidän jumalansa…” Vaikka jakeissa 20,21 sanotaan, että vasta Jeesuksen tullessa meidän alennustilamme ruumis muutetaan kirkkaaksi… Rakastakaa (ja varoittakaa) niitä,
jotka ovat heikkoja lähtemään kaikkien uusien tuulien houkutuksiin. Rukoilkaa heidän puolestaan.

“Pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi” (Ilm. 3:11). Pysy uskollisuudessa Herraa kohtaan silloinkin, kun seisot keskellä erämaata yksinäisenä ja hylättynä! Hän tulee varmasti, ja hänen lohdutuksensa ei odota koskaan liian kauan. Vaikka et voitakaan tässä maailmassa, etkä rikastu tai löydä onneasi tämän ajallisen elämän siunauksista, niin sinulle on varattu parempi aarre, joka pysyy, Jeesus itse.
Tämän ajan hengellisessä kilpajuoksussa näkyvien siunausten perässä tämä unohtuu! Ja kuitenkin, tässä on KAIKKI kätkettynä. Anna ihmisten valita ensin. He vievät kaiken sen, millä on arvoa tässä maailmassa.

Mutta se, millä on arvoa Jumalan valtakunnassa – se jää heiltä tähteeksi. Kun olet keskellä ei-mitään, hylättynä ja yksinäisenä, siinä on Aabrahamin erämaa. Ja Jumala on rakentava luvatun maan keskelle sitä! Onhan Paavalikin sanonut tämän viisauden:
“- - vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on 1. Kor. 1:27,28.

[size=18]
Miksi kirjoitin tämän? [/size]

Tälle kirjoitukselle on kaksi syytä. Ensiksi: Surutyö kalliiden ystävien menettämisestä on ollut omakohtaisesti kovin raskasta. Mitä todellisesti tapahtuu Siionissa meidän silmiemme edessä on kuin suoraan Jesajan kirjasta (Jes. 29:9): “Hämmästykää ja ihmetelkää, tuijottakaa sokeiksi itsenne ja sokeiksi jääkää! He ovat juovuksissa, vaikkeivät viinistä, hoipertelevat, vaikkeivät väkijuomasta”.

Luvussa kuvataan Juudan hengellistä sokeutta ja uskon kuolemaa. Toiseksi: Me elämme eittämättä hengellisen seulonnan aikaa, jolloin jyvät ja akanat erotetaan toisistaan. Raamatun varoittavissa esimerkeissä on sama linja: Jumalan valtakunta on ja pysyy, mutta kaikki eivät itse pysy siinä. Monet jättävät sen ja erkanevat siitä etsiessään parempaa. Niin kuin Loot jättää Aabrahamin. Ja niin kuin tosi voitelua etsivät jättävät Johanneksen ajan seurakunnan (1. Joh. 2). Ja niin kuin tyhmät neitsyet jättävät viisaat – juuri ratkaisevalla hetkellä. Erottelun uskovien ja uskovien välillä tekee vain ristin työ. Tämän ajan uususkovat luulevat, että usko on sitä, että se voittaa ristin: “Auta itseäsi ja astu alas ristiltä - -” (Matt. 15:30). Ja luulevat: “- - niin me uskomme sinuun”.

Näin profeetallisesti perkele kiusasi Jeesusta. Mutta usko onkin juuri sitä, että se jää ristille, kaikesta huolimatta, koska näin on Jumala merkinnyt ikuisen elämän tien.

Jouko Nieminen

Kiitos- Joukon puheen olen lukenut ja kuunnellut. Hyvä nosto muidenkin ulottuville.