Monien uskontojen ja katsomusten Suomi /Kirkon tutkimuskeskus verkkojulkaisuja/Helluntailaisuus

Helluntaiherätys sai alkunsa vuonna 1906 Kaliforniassa. Los Angelesissa sijaitse-
vasta Azusa-kadusta tuli hetkessä herätyksen keskus, jonne alkoi virrata tuhansia
uteliaita eri puolilta Yhdysvaltoja. Herätyksen tunnuspiirteinä ilmenivät apostolisen
ajan  karismaattiset  ilmiöt,  kuten  kielilläpuhuminen,  profetoiminen  ja  sairaiden  
parantaminen. Kokouksiin osallistuneet muodostivat uskonnollisesti, rodullisesti ja
etnisesti kirjavan joukon, jota yhdisti kokemus Pyhän Hengen kasteesta ja siihen
liittyvästä  kielilläpuhumisilmiöstä.

Herätyksen  välitön  vaikutus  oli  ennennäke-mätön, sillä rotuja erottaneet
aidat kaatuivat. Valkoiset yhdessä värillisten kanssa polvistuivat Azusa-lähetyksen
vaatimattomalle alttarille rukoilemaan ja ylistämään Jumalaa. Alkanut herätys levisi
valtavalla nopeudella eri puolille maailmaa. Samalla se muodostui kansainväliseksi liikkeeksi.

Suomessa helluntailaisuuden ensimmäiset vaikutukset koettiin talvella 1908 va-
paakirkollisten keskuudessa ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Norjalaisten saarnaajien
T. B. Barrattin ja Gerhard Smidtin Suomen-vierailut ja toiminta 1910-luvun alussa
johtivat helluntailiikkeen nopeaan leviämiseen suomenkielisen väestön keskuuteen.
Kannattajiin kuului luterilaisia ja vähemmistökirkkojen jäseniä.

Jo ensimmäisen maailmansodan syttymiseen mennessä liikkeellä oli tukijoita kaikissa lääneissä.
Helluntaiherätyksen ensimmäisiin vaikuttajiin liittyi muun muassa lestadiolai-
siin kuulunut, Sörnäisten (Kallion) yhteiskoulun perustaja, rehtori Hanna Castrén.
Naisilla olikin merkittävä osuus helluntailaisuuden leviämisessä. Esimerkiksi ensim-
mäisen kymmenvuotisjakson 63 työntekijästä naisia oli 43 prosenttia.

Kirkollisen Kotimaa-lehden  päätoimittajana  aiemmin  työskennellyt  kirjailija  Pekka  Brofeldt  
oli toinen merkittävä helluntaivaikuttaja. Erottuaan päätoimittajan tehtävästä hän
perusti oman kuukausijulkaisun Toivon Tähden vuonna 1910. Liityttyään hellun-
tailaisiin syksyllä 1911 Brofeldt omisti lehtensä helluntailaisuuden levittämiseen.
Vuodesta  1912  helluntailiikkeellä  oli  myös  toinen  lehti  Ristin Voitto,  joka  oli
T.  B. Barrattin toimittaman norjankielisen Korsets Seirin suomennos.

Helluntailiike  kohtasi  aluksi  voimakasta  kritiikkiä,  sillä  jo  syksyllä  1912  
luterilaisen  kirkon  piispat  varoittivat  helluntailaisuuden  vaaroista.  Myös  vähem-
mistökirkot  ottivat  etäisyyttä  helluntailaisiin.  Lisäksi  Suomeen  julistettu  sotatila  
ja  viranomaisten  rekisteröimättömille  yhteisöille  määräämä  kokoontumiskielto  
hidastuttivat helluntailiikkeen etenemistä. Helluntailaisten julkinen toiminta elpyi
vasta Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1917.

Vuosikymmenen  loppuun  asti  helluntailaiset  toimivat  paikallisina  ystäväpii-
reinä. Vapaamuotoinen toiminta perustui yksinomaan Raamatun ohjeisiin. Min-
käänlaista jäsenrekisteriäkään ei pidetty. Ehtoolliselle saivat osallistua kaikki, jotka
tunnustivat  uskonsa  Jeesukseen  Kristukseen.  

Ennen  pitkää  alettiin  keskustella järjestäytymisestä paikallisiksi seurakunniksi,
joita jäsenten valitsemien vanhimpien tuli johtaa.

Ehtoolliselle osallistumisen ehtona oli kaste ja seurakunnan jäsenyys.
Osa helluntailaisista ei kuitenkaan hyväksynyt organisoitumista vaan jatkoi toi-
mintaa vapaana ystäväpiirinä. Helluntailiike jakaantui 1920-luvun alussa, sillä
noin puolet jäsenistä piti järjestäytymistä välttämättömänä.
Vaikka paikallisseurakunnat eivät halunneet muodostaa koko maata kattavaa,
keskusjohtoista helluntaikirkkoa, ne toimivat silti kiinteässä yhteydessä toisten-
sa kanssa. Yhteyttä edisti muun muassa yhteinen äänenkannattaja Ristin Voitto.

Lehden tehtäväksi muodostui helluntaiyhteisön itseymmärryksen muokkaaminen,
selittäminen ja yhdistäminen. Kun vuonna 1922 voimaan tullut uskonnonvapauslaki
antoi mahdollisuuden rekisteröityä kirkkokunnaksi, helluntailaiset eivät käyttäneet
tätä mahdollisuutta hyväkseen vaan pitivät perustuslain suomaa
kokoontumisvapautta riittävänä.

Järjestäytyneet helluntaiseurakunnat toimivatkin vuonna 1919 voimaan tulleen
yhdistyslain pohjalta. Historiallisten kirkkojen kielteinen suhtautuminen
helluntailaisuuteen jatkui useita vuosikymmeniä, kunnes 1960-luvulla
karismaattisia ilmiöitä alkoi esiintyä lähes kaikissa vanhoissa kirkkokunnissa.
Pyhän Hengen toimintaa alettiin ymmärtää aiempaa paremmin,
ja suhtautuminen helluntailaisuuteen muuttui.

Karismaattinen kristillisyys levisi voimakkaasti 1900-luvun loppupuoliskolla. Vuo-
situhannen vaihteessa helluntailaisia ja karismaattisia kristittyjä oli maailmassa jo
viitisensataa miljoonaa. Suomessa helluntaisaarnaaja Niilo Ylivainion
suurkokoustoiminta sai vuosina 1977–1981 laajaa julkisuutta sekä lehdistössä
että televisiossa, mikä vaikutti voimakkaasti karismaattisuuden leviämiseen
luterilaisen kirkon jäsenten keskuudessa.

Nykyisin kirkossa esiintyvää karismaattisuutta kutsutaan nimellä Hengen uudis-
tus kirkossamme. Ylivainion aikana helluntaiseurakuntienkin jäsenmäärä kasvoi
noin kuudellatuhannella. Ylivainio pyrki vaikuttamaan myös yhteiskunnallisesti
kipeisiin kohtiin. Niinpä hän järjesti syksyllä 1980 Helsingin Senaatintorille niin
sanotun ”olutmarssin”, johon osallistui kymmenisentuhatta ihmistä. Marssilla vaa-
dittiin keskioluen myynnin palauttamista elintarvikeliikkeistä Alkon myymälöihin.

Helluntailiikkeen ja muiden protestanttisten vähemmistöyhteisöjen keskinäinen
kanssakäyminen on vuosien varrella kehittynyt luontevaksi. Vuonna 1967
helluntailaiset, baptistiyhdyskunta, metodistikirkko ja vapaakirkko muodostivat
keskinäistä yhteistoimintaa varten Suomen vapaakristillisen neuvoston (SVKN).
Ensimmäinen hanke oli käytössä olleiden laulukirjojen yhdistäminen 1970-
luvulla.

Tuloksena ilmestyi vuonna 1976 Hengellinen laulukirja. Toinen yhteinen
hanke ilmeni, kun SVKN kutsuttiin mukaan raamatunkäännöskomitean työhön.
Neuvoston tarkoituksena oli jäsenyhteisöjen toiminnan ja yhteisymmärryksen
edistäminen sekä etujen valvominen. Jo varhain Suomen helluntailiikkeen
lempilapseksi muodostui lähetystyö, joka laajeni vuosien saatossa eri puolille
maailmaa. Vuonna 2015 lähetystyöntekijöitä oli noin 240.

Nämä toimivat 56 maassa. Nykyisin helluntaiseurakuntien lähetysorganisaatio
Fida International on yksi Suomen suurimmista lähetysjärjestöistä.
Sen toimintapiiriin on perinteisesti kuulunut seurakuntien perustaminen sekä
kansainvälinen diakoniatyö.

Lähetystyön ohella helluntaiherätys harjoittaa laajaa sosiaalista toimintaa. Van-
himpiin työmuotoihin kuuluu vankilatyö, joka alkoi vuonna 1921 opettaja Aarne
Ylpön johdolla. Nykyisin helluntaiseurakuntien vankilalähettejä on noin 80. Kris-
tillistä alkoholi- ja narkomaanityötä on tehty vuodesta 1971. Toiminta tunnetaan
nimellä KAN ry. Työntekijöitä on 30 ja toimipisteitä viisi.

Jo ennen sotia myös romaniväestön parissa tehtiin evankelioimistyötä, mutta
vasta sen jälkeen, kun Vapaa Evankelinen Romanilähetys oli vuonna 1964 perus-
tettu, toiminta romanien parissa alkoi vakiintua. Erityisesti seurakunnissa järjeste-
tyt romanijuhlat ovat vetäneet runsaasti väkeä Sanan kuuloon.

Evankelioimistyön
myötä kantasuomalaisten ennakkoluulot romaneja kohtaan ovat muuttuneet, ja
keskinäinen ymmärtäminen on lisääntynyt. Helluntaiseurakuntiin kuuluu ny-
kyisin satoja romaneja. Jotkut heistä palvelevat myös saarnaajina ja vanhimpina.
Nykyisin helluntaiseurakunnat antavat myös merkittävän panoksen maahan-
muuttajien kotoutumiseen. Suurimpien seurakuntien jumalanpalveluksiin osal-
listuu satoja maahanmuuttajia, jotka voivat seurata kokousohjelmaa tulkkien vä-
lityksellä.

Esimerkiksi Helsingin Saalem-seurakunnan toimintaan osallistuu yli
50 kansallisuutta, ja tulkkaus järjestetään viidelle kielelle. Suurimman ryhmän
muodostavat lingalankieliset Kongosta. Farsinkielisten lisäksi myös thai-ryhmä on
vahva. Turun helluntaiseurakuntaan kuuluu toistasataa maahanmuuttajaa käsittävä
farsinkielinen ryhmä. Myös Tampereen, Lahden ja Jyväskylän helluntaiseurakun-
tien toimintaan osallistuu runsaasti maahanmuuttajia.

Suomen helluntaiyhteisöön kuului vuonna 2013 viitisenkymmentätuhatta
jäsentä. Paikallisia seurakuntia oli 241. Niitä yhdistää 12 rekisteröidyn yhdistyksen
yhteisö HYRY, johon kuuluvat esimerkiksi Keuruulla sijaitsevat kustannustalo
Aikamedia ja valtion tukea nauttiva Iso Kirja -opisto. Koulun teologisissa opetus-
ohjelmissa opiskelevien määrä vaihtelee lukukausittain sadan molemmin puolin.
Kesäisin opistolla järjestetään juhannuskonferenssi noin 30 000 osallistujalle.

Vuosien varrella helluntailiikkeen ja luterilaisen kirkon keskinäinen ymmärtä-
minen on huomattavasti lisääntynyt. Tätä on edistänyt luterilaisen kirkon ja hel-
luntaiherätyksen väliset neuvottelut, jotka pidettiin ensimmäisen kerran vuosina
1987–1989. Ne auttoivat merkittävästi osapuolia ymmärtämään toistensa uskon
perusteita. Neuvotteluissa ilmeni, että luterilainen kirkko ja helluntaiherätys ovat
ajan mittaan monin tavoin rikastuttaneet toisiaan.

Luterilaisuus on vaikuttanut
esimerkiksi helluntailaisuuden pelastuskäsitykseen. Helluntaiherätys puolestaan
on olemassaolollaan haastanut luterilaista kirkkoa paneutumaan entistä moni
-puolisemmin Pyhän Hengen toimintaa koskeviin kysymyksiin. Myös yhteistyö
joillakin käytännön aloilla, esimerkiksi raamatunkäännöstyössä ja yhteisissä evan-
kelioimistapahtumissa, on ollut hedelmällistä.

Helluntaiherätyksen paikallisseurakuntien itsenäisyyden korostamisesta huo-
limatta valtakunnallisen organisoidun yhdyskunnan tarve on aika ajoin noussut
esille. Erityisesti 1990-luvun loppupuoliskolla seurakunnissa alettiin keskustella
järjestäytymisestä uskonnonvapauslain alaiseksi yhdyskunnaksi. Keskustelut joh-
tivat siihen, että vuonna 2002 asiakirja Suomen Helluntaikirkko -nimisen uskon-
nollisen yhdyskunnan perustamiseksi allekirjoitettiin ja yhdyskunta rekisteröitiin.

Maaliskuuhun 2015 mennessä helluntaikirkkoon oli liittynyt 8 155 jäsentä. Jäsen-
seurakuntia oli 41. Kirkkokuntaan kuulumattomat helluntaiseurakunnat toimivat
edelleen yhdistysseurakuntina. Helluntaikirkon perustaminen oli suurin organi-
satorinen muutos sitten alkuajan seurakuntalinjan vakiintumisen. Helluntaikir-
kon tarkoitus on edustaa helluntaiseurakuntia yhteiskunnallisissa, ekumeenisissa
ja kansainvälisissä yhteyksissä sekä luoda yhteistoiminnan muotoja ja rakenteita
helluntailiikkeelle.

Vapaakristilliset kirkot -osuuden kirjallisuus:

Ahonen, Lauri K.
1994  
Suomen helluntaiherätyksen historia. Hämeenlinna: Päivä.
Arasola, Kai

1990
The End of Historicism: Millerite hermeneutic of time prophecies in
the Old Testament. Diss. Rev. ed. Uppsala: Uppsala University. [Acta
Universitatis Uppsaliensis].
Björklund, Leif-Göte

2005
Rikssvenska metodistpredikanters betydelse för metodistkyrkans
framväxt och utveckling i Finland 1880–1923. Diss. Åbo: Åbo
Akademis förlag.
Bull, Malcolm & Lockhart, Keith

1989
Seeking a Sanctuary: Seventh-Day Adventism and the American dream.
San Francisco, CA: Harper & Row. [2nded. 2006 by Indiana University Press].
Ekholm, Håkan & Dubrovin, Sergei

1984
Historisk översikt: Helsingfors metodistförsamling 100 år. Helsingfors:
Helsingfors svenska metodistförsamling.
Elfving, Björn

1984
Metodistkyrkan i Finland 100 år. [Helsingfors]: [Metodistkyrkan i
Finland].
Haavio, Ari

1965
Suomen uskonnolliset liikkeet. Porvoo: WSOY.
102
Helander, Eila

1987  
Naiset eivät vaienneet: naisevankelistainstituutio Suomen
helluntailiikkeessä. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia 142.
Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura.
Holmqvist, Leif-Erik

2006
Finlands svenska baptister 150 år (1856–2006). Vasa: Finlands svenska
baptistmission; Finlands svenska baptistsamfund.
Hurtig, Mansfield

1972
Karl Hurtig – en livsgärning i Guds rikes tjänst: Mansfield Hurtig
berättar om sin far. Stockholm; Helsingfors: Nya bokförlag;
Metodistkyrkan i Finland.  
Hämelin, Eila & Karppinen, Saara & Peltoniemi, Sisko

1990
Edelläkävijät: vuosisata vapaakirkollista lähetystyötä. Hämeenlinna:
Päivä.
Hämelin, Eila & Rautamäki, Vappu

2001
Tienraivaajat: vapaakirkon naiset ilosanoman viejinä. Hämeenlinna:
Päivä.
Krommenhoek, Vibeke & Kleman, Johnny & Puotiniemi, Antero

2011
Sakramentaalinen armeija: sakramentaalinen elämä osana pohjoismaista
kristillisyyttä pelastusarmeijalaisen näkemyksen mukaan. Suom. Leena
Bergqvist. Helsinki: Suomen Pelastusarmeijan Säätiö.
Lehto, Juho & Salmensaari, Kultimo

1954
Tehkää tie erämaahan: Suomen Vapaakirkkoa sanoin ja kuvin alkuajoista
nykypäiviin esittelevä juhlajulkaisu. Helsinki: Suomen Vapaakirkko.
Lohikko, Anneli

2006
Baptistit Suomessa 1856–2006. Tampere: Kharis.
Malkavaara, Mikko

2000  
Kirkko muuttuvassa yhteiskunnassa: kirkko toisen maailmansodan
jälkeen. – Kristinuskon historia 2000. [3], Kristinusko Suomessa. Toim.
Anssi Mäkinen. Helsinki: Weilin+Göös. 200–263.
Mantsinen, Teemu

2014
Helluntailaiset luokkakuvassa: uskontokulttuuri ja yksilön luokka-asema
Turun Helluntaiseurakunnassa. Diss. Turun yliopiston julkaisuja, sarja C
osa 387. Turku: Turun yliopisto.
Mustakallio, Hannu (toim.)

2012
Kirkollisia vaikuttajia: Pyhästä Henrikistä nykypäivään. Studia
Biographica 10. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.


http://sakasti.evl.fi/julkaisut.nsf/2AA37D11FA0613ACC22580B20038D68B/$FILE/Kirkkohallitus_MUKS%20julkaisu_verkkojulkaisu_17_04_24_B.pdf

Täältä löytyy hyvä kirjoitus  siitä miten harhaoppinen helluntalainen lahko sai alkunsa!