Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja/HERÄTYSLIIKKEET SUOMALAISESSA YHTEISKUNNASSA

HERÄTYSLIIKKEET SUOMALAISESSA
YHTEISKUNNASSA
Hanna Salomäki

Teatteriesitys Taivaslaulu on koonnut suuria yleisöjä Oulun ja Tampereen
teattereissa kaudella 2015–2016. Samannimiseen Pauliina Rauhalan palkittuun
romaaniin perustuva näytelmä käsittelee vanhoillislestadiolaisen parin kipuilua
herätysliikkeen ehkäisyn kieltävän normin äärellä. Teatteriesitys kuvaa pienten
lasten vanhempien väsymystä, pelkoa raskaaksi tulosta sekä liikkeen vahvaa roolia
perhe-elämän valinnoissa. Vaikka yhteisö asettaa nykytrendien vastaisesti monia
rajoja ja elämäntapanormeja, se on myös paikka kokea turvaa, iloa uskosta, kes-
kinäistä huolenpitoa ja välittämistä.

Teatteriesitys jatkoi vanhoillislestadiolaisuudesta viime vuosina käytyä keskuste-
lua. Ehkäisykiellon ohella julkisuudessa on käsitelty laajemminkin naisten asemaa,
kun liikkeeseen kuuluva nainen otti pappisvihkimyksen vastoin liikkeen kantaa.
Esillä on ollut myös naisten vähäinen osuus liikkeen päättävissä elimissä. Pedofilia
nousi yleiseen keskusteluun, kun useita vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen
kuuluvia henkilöitä tuomittiin lasten hyväksikäytöstä.

Aiheesta tehty tutkimus
nosti esiin uhrien kokemuksen siitä, että yhteisö odotti heidän antavan anteeksi
ja unohtavan kokemansa vääryydet, jos tekijä niitä pyysi anteeksi. Tällöin yhtei-
sön sisäinen ”hoitokäytäntö” korvasi maallisen rikostutkinnan, minkä katsottiin
mahdollistavan hyväksikäytön jatkumisen. Liikkeen rippikäytännön väärinkäyttö
tulikin tapausten myötä yleisen keskustelun kohteeksi. Keskustelut osoittavat,
että uskonnollisen liikkeen tapahtumia ei nähdä yksinomaan liikkeen sisäisinä
kysymyksinä, vaan ne kiinnostavat myös laajempaa yleisöä.

Suomalaisessa tutkimuksessa herätysliikkeiksi kutsutaan luterilaisen kirkon
sisällä syntyneitä hengellisiä uudistusliikkeitä. Tämä on erityisesti luterilaisen kirkon
piirissä vakiintunut määritelmä. Laajemmin kuitenkin myös vapaiden suun
tausten piirissä (esim. helluntailaisuus) käytetään nimitystä herätysliike. 1700- ja 1800-
luvuilla syntyneitä herätysliikkeitä ovat rukoilevaisuus, herännäisyys, lestadio-
laisuus sekä evankelisuus. Rukoilevaisuus jakautui 1990-luvulla naispappeuskiis-
tojen vuoksi kahdeksi ryhmäksi. Lestadiolaisuudessa hajaannuksia on ollut useita
ja ryhmiä arvioidaan olevan yhteensä miltei 20. Evankelisuus jakautui kahteen
ryhmään 2000-luvulla myöskin naispappeuskiistojen vuoksi.

Rukoilevaisuus korostaa kilvoittelua ja henkilökohtaista uskoa. Rukoukset ovat
keskeisessä asemassa. Lestadiolaisen liikkeen erityispiirre on syntien tunnustaminen
ja niiden anteeksijulistaminen. Vain puhutun sanan katsotaan olevan elävää Jumalan
sanaa. Maallikkojen asema on keskeinen. Suhde muihin uskonnollisiin ryhmiin
ja kirkkoon vaihtelee eri lestadiolaisryhmissä. Herännäisyydessä painotetaan
66
kyselevää ja arkaa uskoa, ”armon kerjäläisyyttä”, jossa ihminen aloittaa paran-
nuksenteon joka päivä uudelleen, vaikka ei edes tunne uskovansa. Evankelisessa
liikkeessä sen sijaan korostetaan sitä, että uskon saa omistaa iloiten ja rohkeasti.
Liike painottaa kasteen roolia ja ”koko maailman autuutta”.

Uudempaa herätysliikeryhmittymää kutsutaan viidenneksi herätysliikkeeksi.
Tämä 1900-luvulla syntynyt liike koostuu ryppäästä useita eri järjestöjä. Niistä
nykyään levinneimmät ovat Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Suomen
Raamattuopisto ja Kansan Raamattuseura. Viidennen herätysliikkeen piiristä on
syntynyt myös lähetysjärjestöjä (esim. Kylväjä ja Medialähetys Sanansaattajat)
sekä opiskelijajärjestö Opiskelija- ja koululaislähetys. Viides herätysliike painot-
taa kääntymystä ja henkilökohtaista uskoa.

Raamatun tunteminen ja aktiivinen
käyttö on korostetussa asemassa. Viidennen herätysliikkeen jälkeen Suomeen on
levinnyt karismaattinen virtaus, jonka näkyvin edustaja Suomessa on ollut Nokia
Missio. Se kuitenkin perusti oman kirkkokunnan, joten sitä ei enää voi kutsua
kirkon sisäiseksi herätysliikkeeksi.

Herätysliikkeet yhtenäiskulttuurin muokkaajana

Vanhimpien herätysliikkeiden perustana oli pietismi, Saksasta Suomeen levin-
nyt hengellinen virtaus. Se korosti yksilön uskonnollisuutta ja henkilökohtaista
jumalasuhdetta. Pietismin vaikutteet levisivät Suomeen erityisesti kirjallisuuden
välityksellä. Herätysliikkeet on nähty osoituksena yhtenäiskulttuurin murtumisesta
ja reaktiona arvomaailman ja yhteiskuntarakenteen muutokseen.

Niiden tavoitteena oli paluu talonpoikaiseen elämänihanteeseen.
Toisaalta tutkijat ovat katsoneet, että Suomessa ei ole ollut yhtenäiskulttuuria
edes ennen herätysliikkeiden nousua ja että herätysliikkeet olivat ennemminkin
vanhan luterilaisuuden jatkumoa kuin muutosta. Uutta liikkeissä oli
maallikoiden keskeinen rooli sekä irtautuminen vallitsevasta tapakulttuurista.

Syntyviin herätysliikkeisiin suhtauduttiin kirkon piirissä usein torjuvasti.
1800-luvulla kirkon johto huolestui herätysliikkeistä, koska niiden pelättiin
vaarantavan kirkon järjestyksen ja papiston arvovallan. Kirkon tehtävänä oli taata
yhteiskuntarauha, joten omavaltainen uskonnollinen liikehdintä nähtiin huolestut-
tavana. Herätysliikkeiden tuoma keskeinen muutos oli yhdenmukaisen uskonnollisen
kulttuurin murtaminen.

Liikkeet haastoivat kirkon teologisen yksimielisyyden
ja pappien etuoikeutetun aseman. Virkapappeja ei enää nähty itsestään selvinä
hengellisinä auktoriteetteina, vaan herätysliikkeiden uskovat maallikot nauttivat
kuulijoiden luottamusta. Maallikkosaarnaajat horjuttivat papiston asemaa uskon-
nollisen tiedon hallitsijana ja toiminnan johtajana.

Sosiaalisten liikkeiden tutkimus on osoittanut, että erityisesti uusien liikkeiden
syntyvaiheeseen liittyy tavallisesti ristiriitoja. Syntyvien liikkeiden uudet ajatte-
lutavat ja käytännöt haastavat olemassa olevan järjestyksen. Liikkeiden syntyyn
kytkeytyy ajatus siitä, että liike palauttaa jonkin aatteen tai opin alkuperäiseen
muotoonsa, josta sen nähdään irtautuneen.

Siten uuden liikkeen synty viestittää tyytymättömyyttä
olemassa olevaan tilanteeseen. Uusien liikkeiden toimintaa
pyrittiin rajoittamaan monin tavoin. Yksi keino oli asetuksella
kieltää hengelliset kokoontumiset, jotka tapahtuivat ilman papin läsnäoloa.
Tätä niin sanottua konventikkeliplakaattia (1726) sovellettiin eri
muodoissa 150 vuoden ajan.

Herätysliikkeiden ja viranomaisten vastakkainasettelu kilpistyi Kalajoen käräjille
(1838–1839), joissa tutkinta suuntautui herätysten johdossa olleisiin pappeihin
sekä 80 maallikkoon. Konventikkeliplakaattia kierrettiin järjestämällä seuroja esi-
merkiksi perhejuhlien yhteydessä.

Erityisesti alkuvaiheessa herätysliikeryhmittymät muodostivat tiiviitä sosiaalisia
yhteisöjä. Liikkeissä yksilön henkilökohtainen kokemus kytkeytyi yhteisölliseen
toimintaan. Seurakuntien sisälle muodostui omia ”uskovien yhteisöjä”, ikään kuin
seurakuntia seurakuntien sisälle. Näiden nähtiin asettuvan tavallisen seurakunta-
toiminnan yläpuolelle ja edustavan hengellistä ylimielisyyttä. Yksi kirkon tavoite
olikin pyrkiä estämään tällaisten erillisyhteisöjen synty.

1800-luvulla herätysliikkeet sekä erottivat että yhdistivät suomalaisessa yhteis-
kunnassa. Toisaalta ne purkivat perinteisiä sääty- ja ammattirajoja ja toivat liik-
keiden sisälle ajattelua yhdenmukaisesta arvosta Jumalan edessä. Herätysliikkeet
rakensivat uusia vuorovaikutuksen muotoja sivistyneistön ja muiden yhteiskunta-
luokkien välillä Suolinna ja Sinikara katsovat, että talonpoikainen elämänmuoto
nostettiin uskonnollisesti ja moraalisesti arvokkaammaksi kuin kaupunkilainen
elämäntapa.

Vaikka herätysliikkeet loivat uusia yhteyksiä eri ryhmien välille, niissä
oli myös erottautumisen elementti. Liikkeiden elämäntapanormit irrottivat
maallisista huvituksista kuten juopottelusta tai tanssista. Näin rakennettiin rajaa
oman yhteisön ja ”suruttomien” välille. Uskonnollinen aitousvaatimus rakensi
myös rajaa tapakristittyihin. Tapauskonnollisuuden sijaan arvossa pidettiin aitoa,
henkilökohtaista uskoa.

Kun tultiin 1800-luvun puoliväliin, kirkon ja herätysliikkeiden jännite heikkeni
Kirkon johto näki liikkeiden olevan poliittisesti täysin vaarattomia, eikä
valvonnalle näin ollen enää nähty tarvetta. Jännitteen vähenemiseen vaikutti myös
se, että osa papistosta oli sitoutunut herätysliikkeisiin. Tällä tavoin kirkon työn-
tekijät itsekin toivat herätysliikevaikutteita kirkkoon, eikä maallikkosaarnaajien
sanomaan suhtauduttu enää yhtä kriittisesti.

Kakkuri toteaa, että herätysliikkeiden
näkemyksiä siirtyi osaksi kirkon omaa ohjelmaa ja toisaalta pietistipapit sitouttivat
herätysliikkeitä kirkon rakenteisiin ja myös sen opilliseen pohjaan, kuten kate-
kismukseen tai sakramentteihin. Näin ollen herätysliikkeet myös kirkollistuivat.
Lisäksi vähitellen kirkolta hävisi yhteiskunnallinen ja valtiollinen paine opillisen
yksimielisyyden ylläpitämiseen.

Liikkeiden yhteiskunnalliset vaikutukset


Herätysliikkeet ovat vaikuttaneet jäsentensä elämään laaja-alaisesti. Liikkeet ovat
ohjanneet moraalista, yhteiskunnallista, sosiaalista ja taloudellista käyttäytymistä.
Joissakin tapauksissa herätysliike on toiminut myös sosiaalisen nousun kanava-
na, kuten Ylikankaan tutkimus herännäisyydestä osoitti. Liikkeen kannatuspohja
koostui ensisijaisesti taloudellisessa ja sosiaalisessa nousujohteessa olevasta talon-
poikaisväestöstä. Liikkeestä innostuivat hitaasti urallaan etenevä nuorempi papisto
ja talonpojat, jotka näkivät herätysliikkeen kanavana sosiaaliseen nousuun. Herä-
tysliikkeellä oli siis kannattajilleen muutakin kuin vain uskonnollista merkitystä.

Herätysliikkeillä on ollut silminnähtäviä vaikutuksia yhteiskunnassa. Esimer-
kiksi lestadiolaisuuden leviäminen Lapissa näkyi Raittilan mukaan joillakin paik-
kakunnilla juoppouden vähentymisenä. Moraalisäätely onkin ollut keskeinen ele-
mentti vanhoissa yhteiskunnallisissa liikkeissä, kuten herätysliikkeissä, työväen- tai
raittiusliikkeissä. Moraalisäätelyn avulla tehdään ideologioista vaikuttavia ja legi-
timoidaan olemassa olevia sosiaalisia järjestelmiä. Ruonavaara arvioi, että uusissa
liikkeissä moraalisäätelystä on tullut entistäkin keskeisempi elementti, koska ne
ovat tyypillisesti elämäntapaliikkeitä.

Esipoliittisessa roolissa herätysliikkeiden on nähty kokoavan kansanihmisiä
yhteen ja vaatimaan muutoksia. Liikkeillä oli vaikuttavuutta silloin, kun ne yh-
distivät voimansa muiden yhteiskunnallisten liikkeiden kanssa. Suolinna toteaa,
että sulkeutuneiden liikkeiden rooliksi sen sijaan jäi lähinnä suojayhteisönä toi-
miminen muutospaineessa oleville ryhmille.

Erityisesti herännäisyys sai keskeisen roolin myös osana kansallista historian-
kirjoitusta. Fennomaanisen aatteen myötä liike sai käyttöönsä poliittista valtaa.
Liikkeen aate kietoutui yhteiskunnallisiin tavoitteisiin, ja herätysliike sai nationa-
listisia piirteitä. Liikkeen oma historiankirjoitus myös korosti niitä puolia, jotka
osoittivat sen kansalaiskuntoa.

Herätysliikkeet ovat vaikuttaneet myös niiden kannattajien poliittiseen osallis-
tumiseen ja äänestyskäyttäytymiseen. 1900-luvun alkupuolella eri herätysliikkeillä
oli poliittisesti keskenään erilaista kannattajakuntaa. Herännäisyys oli ensi sijassa
liittoutunut oikeistolaisen Suomen puolelle. Lestadiolaisuus oli maalaisliiton kan-
nattaja ja evankelisuudella oli yhteyksiä niin vasemmistoon kuin maalaisliittoonkin.

1900-luvulle tultaessa vanhojen herätysliikkeiden rooli oli jo kirkossa vakiin-
tunut. Ne olivat mukauttaneet opetustaan kirkon toimintaan ja vastaavasti kirkko
oli ottanut niiden tavoitteita oman toimintansa pohjaksi. Myös liikkeiden maan-
tieteellinen levinneisyys oli pääosin vakiintunut. Ne olivat myös järjestäytyneet ja
muuttuneet paikallisyhteisöistä organisaatioiksi. Vuosien saatossa herätysliikkeet
saivat myös edustajansa piispakuntaan eli kirkon ylätasolle.

Uusimman, niin sanotun viidennen herätysliikkeen toiminta tapahtui pääosin
kaupungeissa. Sotien jälkeen syntyneet herätysliikkeet toimivat hyvin toisenlai-
sessa ympäristössä vanhoihin liikkeisiin verrattuna, sillä liikkuvuus oli lisääntynyt,
joukkotiedotus laajentunut ja yhteiskunnan rakenne ratkaisevasti erilainen.
Viidennessä herätysliikkeessä otettiinkin nopeasti käyttöön erilaiset modernin
maail man toimintamuodot esimerkiksi tiedonvälityksessä ja uusien kohde
ryhmien tavoittamisessa.

Sisällöllisesti vastassa oli kuitenkin hyvin samanlaisia kysymyksiä kuin vanhojen
herätysliikkeiden syntyvaiheessa. Kirkossa kyseenalaistettiin viidennen herätysliik-
keen jakoa ”tosiuskoviin” ja tavan vuoksi kirkossa toimiviin. Myös henkilökoh-
taisen parannuksen vaatimukset herättivät kritiikkiä. Viides herätysliike kritisoi
kirkkoa laitostuneisuudesta ja aidosta uskosta vieraantumisesta. Vähitellen myös
viidennen herätysliikkeen kriittinen kärki heikkeni ja kirkkoon alettiin suhtautua
myönteisemmin.

[size=24]
Herätysliikkeet 2000-luvun kontekstissa[/size]

2000-luvulla herätysliikkeet ovat edelleen merkittävä yhteiskunnallinen tekijä
Suomessa. Liikkeiden pienyhteisöt tukevat monesti valtavirrasta poikkeavia elä-
mäntapoja, moraalisia valintoja tehdään liikkeiden normitusten mukaan, liikkeet
vaikuttavat kansankirkon päätöksentekoon ja ne liikuttavat konkreettisesti suurta
joukkoa suomalaisia someaikanakin.

Vaikka keskivertosuomalainen tuskin osaa nimetä kirkon herätysliikkeitä saati
tietää niiden eroavaisuuksia, edelleen huomattava osa kansalaisista on tavalla tai
toisella liikkeiden vaikutuspiirissä. Kymmenesosa suomalaisista katsoo kuuluvansa
johonkin herätysliikkeeseen. Lisäksi samansuuruinen joukko ilmoittaa, ettei suora-
naisesti kuulu liikkeisiin, mutta katsoo ajattelussaan olevan niistä vaikutteita. Näin
ollen joka viides suomalainen on tavalla tai toisella kytköksissä herätysliikkeisiin.

Liikkeiden voimaa osoittaa myös se, että mikään muu kansanliike ei kokoonnu
yhtä laajamittaisesti yhteen kuin herätysliikkeiden kannattajat kesäjuhlilleen.
Herätysliikkeiden vaikuttavuus näkyy myös kirkon rakenteissa. Kaksi viidestä
seurakunnan työntekijästä kuuluu johonkin tai joihinkin herätysliikkeisiin.

Pappien kohdalla osuus on vielä suurempi. Tämä merkitsee sitä, että herätysliikkeiden
painotukset tulevat vahvasti esiin sekä seurakuntatoiminnassa että kirkon
päätöksenteossa. Seurakunnissa yhteistyö herätysliikkeiden kanssa koetaan valtaosin
myönteisenä.

Herätysliikkeiden aktiivinen toiminta-alue ei ole 2000-luvulla merkittävästi
muuttunut. Aktiivisin liike on vanhoillislestadiolaisuus, joka järjestää toimintaa
vähintään kerran kuukaudessa joka kolmannessa seurakunnassa. Kansanlähetys,
herännäisyys ja evankelisuus (SLEY) järjestävät toimintaa kuukausittain joka nel-
jännessä seurakunnassa.

Tällä tavoin herätysliikkeet tulevat seurakuntien arkielämään
suuressa osassa seurakunnista. Väli-Suomi on aktiivisinta herätysliikealuetta.
Pohjanmaalla, Kainuussa ja Savossa suuri osa seurakunnista on sellaisia, joissa
ainakin kahdella herätysliikkeellä on toimintaa kuukausittain

Herätysliikkeet ja katsomusten kohtaaminen

Herätysliikkeet ovat reagoineet maahanmuuttoaaltoon. Jotkut herätysliikkeet ovat
esimerkiksi aloittaneet kansainvälisten jumalanpalvelusten pidon, ja herätysliikkeiden
opistoissa on järjestetty maahanmuuttajille kotouttavaa kurssitoimintaa. Maahan-
muuttoteemasta on myös järjestetty tilaisuuksia ja koulutusta suomalaisille.

Useat herätysliikkeet tekevät tai tukevat lähetystyötä, jossa eri kulttuurien ja katsomusten
kohtaaminen on arkipäivää. Tästä näkökulmasta monikulttuurisen toiminnan aloit-
tamiseen Suomessakin oli osaamista ja valmiuksia. Lähetystyön kautta herätysliik-
keissä oli jo valmiiksi kulttuurientuntemusta ja osaamista, kuten kielitaitoa. Tämä
on oletettavasti madaltanut kynnystä aloittaa monikulttuurista työtä Suomessa. Eri
uskontojen ja katsomusten ajattelutapoja on käsitelty liikkeiden julkaisuissa.

Herätysliikkeiden lehdissä ilmenee ajatus, että maahanmuuttajailmiö tulkitaan
Suomeen tulleena lähetyskenttänä. Tällöin kontaktien luominen maahanmuut-
tajiin nähdään tärkeänä. Kuten lähetystyössä myös Suomessa olevien maahan-
muuttajien parissa lähimmäisenrakkauden osoittamista ja evankeliumin kertomista
pidetään tärkeänä.

Liikkeiden kannattajien uskonnollisuus

Herätysliikkeiden  kannattajat  ovat  nykyään  varsin  voimakkaasti  kytkeytyneet  
luterilaisen  kirkon  toimintaan  liikkeestä  riippumatta.  Herätysliikkeiden  kesäjuhlilla
tehdyn  kyselyn  mukaan  kolme  viidestä  herätysliikkeen  kannattajasta  
osallistuu  luterilaisen  seurakunnan  toimintaan  vähintään  kerran  kuukaudessa.  

Suomalaisista keskimäärin kymmenesosa osallistuu kirkon toimintaan kuukau-
sittain. Aktiivisimmin kirkon toimintaan osallistuvat viidennen herätysliikkeen
kannattajat. Neljä viidestä Kansanlähetyksen ja Raamattuopiston kannattajasta
osallistuu  kirkon  toimintaan  kuukausittain.  Vähäisintä  on  vanhoillislestadio-
laisten  osallistuminen.  Heistä  kolmannes  osallistuu  paikallisen  seurakunnan  
tilaisuuksiin kuukausittain.

Herätysliikkeiden  kannattajien  osuus  seurakunnan  aktiivikävijöistä  on  suuri.  
Niistä suomalaisista, jotka ovat seurakunnan toiminnassa vähintään kerran kuu-
kaudessa, on herätysliikkeisiin kuuluvia noin puolet. Herätysliikkeiden joukosta
löytyy  varsin  erilaisia  yhteisöjä.  Siinä  missä  toiset  muodostavat  hyvin  kiinteitä  
ja  yhdenmukaisuutta  edellyttäviä  yhteisöjä,  toisissa  yhteisöllisyys  on  kevyttä  ja  
satunnaisempaa.

Herätysliikkeiden  kannattajat  osallistuvat  varsin  tiheästi  oman  
liikkeensä tilaisuuksiin: joka toinen osallistuu toimintaan ainakin kerran kuussa.
Selvästi aktiivisimpia oman liikkeen toimintaan osallistumisessa ovat vanhoil-
lislestadiolaiset, joista 84 prosenttia osallistui toimintaan viikoittain ja kymmenen
prosenttia ainakin kuukausittain.

Kyseessä on siis poikkeuksellisen tiivis yhteisö.
Yhteisön tiiviys ilmenee myös siinä, että osallistujien lähipiiri on mukana liikkeen
toiminnassa. Kesäjuhlaosallistujista 95 prosenttia ilmoitti, että heidän ystävistään
ainakin puolet on mukana liikkeen toiminnassa. Näin ollen osallistujien sosiaali-
nen verkosto muodostuu voimakkaasti liikkeen sisälle.

Vähäisintä oman herätysliikkeen toimintaan osallistuminen oli herättäjäjuhlien
sekä Kansan Raamattuseuran kesäjuhlien osallistujilla: heistä viidesosa oli mukana
oman  liikkeensä  toiminnassa  kuukausittain.  Näissä  liikkeissä  herätysliikeyhteisö  
ei siis ole jatkuvasti arjessa mukana oman osallistumisen kautta.

Kansan Raamattuseuran kohdalla tulosta selittää myös se, että liike järjestää
säännöllistä toimintaa  vain  pienessä  osassa  seurakunnista.  
Herännäisyydessä  ystäväpiiri  ei  rakennu  samalla tavalla liikkeen
sisälle kuin vanhoillislestadiolaisuudessa. Herättäjäjuhlille osallistuneista
vain kolmannes oli sellaisia, joilla ainakin puolet ystäväpiiristä oli
myös mukana herätysliikkeessä.


Yhteisön tiiviyden suhteen herännäisyys ja vanhoillislestadiolaisuus muodosti-
vatkin herätysliikkeissä janan ääripäät. Vanhoillislestadiolaisuus näyttäytyi tiiviinä
ja näkemyksiltään yhdenmukaisena yhteisönä, kun taas herännäisyydessä osallistu-
minen oli huomattavasti satunnaisempaa ja näkemyksissä sekä uskonharjoituksessa
oli iso kirjo liikkeen sisällä. Näitä erilaisia liikkeitä yhdisti se, että kummankaan
kannattajat eivät juuri osallistuneet muiden herätysliikkeiden toimintaan.

Periytyvää uskonnollisuutta

Herätysliikkeen vaikutus siirtyy ensisijaisesti perheiden ja sukujen sisällä. Tässä mie-
lessä  niitä  on  perusteltua  kutsua  perinneliikkeiksi.  Voimakkain  perinneulottuvuus  
on vanhoillislestadiolaisuudessa, jonka kesäjuhlille osallistuneista jopa 96 prosenttia
ilmoitti herätysliikkeen vaikuttaneen kotonaan ainakin jonkun verran. Rauhan Sana
-lestadiolaisuudessa näin koki oman liikkeensä kohdalla 84 prosenttia.

Evankelisessa liikkeessä ja herännäisyydessä noin 70 prosenttia ja
Länsi-Suomen rukoilevaisuudessa 60 prosenttia katsoi kyseisellä liikkeellä
olleen ainakin jonkun verran vaikutusta lapsuudenkodissaan.
Herätysliikekannatuksen valtavirta siis rakentuu lapsuudenkodin
uskonnollisuuden  kautta.  Muualta  kuin  lapsuudenkodin  kautta  herätysliikkeiden  
vaikutuspiiriin ovat tulleet muita useammin viidennen herätysliikkeen kannattajat.

Tulosta selittää osaltaan myös se, että viidennen herätysliikkeen ohjelmaan kuuluu
evankeliointi  –  uskosta  kertominen  niille,  jotka  eivät  ole  seurakunnan  yhteydessä,  
kun  taas  vanhoissa  herätysliikkeissä  aktiivinen  evankeliointi  ei  ole  tavanomaista.  
Tosin on otettava huomioon, että viides herätysliike on syntynyt niin myöhään, että
vanhemman vastaajaryhmän lapsuudessa niitä ei vielä ollut olemassa.

Herätysliikkeiden  laajentuminen  näyttää  siis  ensi  sijassa  tapahtuvan  periyty-
mällä herätysliikesuvuissa sukupolvelta toiselle, ei niinkään uusia ihmisiä tavoit-
tamalla. Viime vuosikymmeninä tapahtunut muutos on herätysliikkeiden välisten
rajojen  madaltuminen.  Yhteen  liikkeeseen  kuuluminen  ei  merkitse  sitä,  etteikö  
sama henkilö voisi osallistua muidenkin liikkeiden toimintaan. Herätysliikkeiden
kesäjuhlille  osallistuneista  joka  kolmas  katsoi  kuuluvansa  yhtä  aikaa  kahteen  tai  
useampaan liikkeeseen.

Kun tarkastellaan herätysliikkeisiin osallistumisen tapoja ja sitä, miten uskon-
nollisen ryhmän toimintaan on tultu, voidaan löytää neljä ryhmää. Kaikissa van-
hoissa herätysliikkeissä jäsenyys on perittyä eli liikkeeseen on kiinnitytty lapsuu-
denkodin kautta. Ryhmät kuitenkin poikkeavat toisistaan osallistumisessa muihin
herätysliikkeisiin. Tutkituissa lestadiolaisryhmissä ja herännäisyydessä jäsenyys on
poissulkevaa, eli liikkeiden kannattajat osallistuvat vain vähäisessä määrin tai eivät
ollenkaan muiden herätysliikkeiden toimintaan.

Vanhoillislestadiolaisuudessa tulosta selittää myös liikkeen
teologinen eksklusiivisuus: kun pelastuminen nähdään mahdollisena
vain omassa liikkeessä, on ymmärrettävää,
ettei muiden liikkeiden toimintaan osallistuminen ole yleistä.

Vanhoista herätysliikkeistä evankelisuutta ja rukoilevaisuutta voidaan luonneh-
tia avoimiksi liikkeiksi siinä mielessä, että niiden jäsenistä keskimääräistä useampi
osallistuu  monien  herätysliikkeiden  toimintaan.  Viidennen  herätysliikkeen  eri  
ryhmät  kuuluvat  kaikki  avoimiin  ryhmiin,  ja  kaikissa  myös  jäsenyys
on  valittua  eli liikkeeseen ei ole kytkeydytty lapsuudenkodin kautta.

Liikkeeseen
kuulumisen
luonne :Poissulkeva vanhoillislestadiolaisuus
Rauhan Sana -lestadiolaisuus
herännäisyys


Avoin
evankelisuus
rukoilevaisuus
Kansanlähetys
---------------------------------------------------------------------------Kansan Raamattuseura
--------------------------------------------------------------------------Suomen Raamattuopisto


Avoimella jäsenyydellä on della Portan ja Dianin mukaan vaikutusta liikkeiden
toimintaan, sillä useisiin liikkeisiin kuuluminen luo kontakteja ja epämuodollisia
verkostoja liikkeiden välille. Tämä lisää luottamusta ja helpottaa organisaatioiden
välistä yhteistyötä. Avoimen jäsenyyden liikkeet ovat myös niitä, jotka ovat järjestö-
tasolla keskenään yhteistyössä.

Herätysliikkeiden välillä on viime vuosikymmeninä
kehittynyt yhteistyöverkosto, jossa useat liikkeet ovat ottaneet kantaa yhdessä
erilaisiin yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin tai kirkossa tehtäviin ratkaisuihin.
Liikkeiden välillä tapahtuu myös työntekijävaihtoa, mikä osoittaa, että liikkeiden
työntekijöidenkään ei nykyään nähdä tarpeellisena sitoutua vain yhteen liikkeeseen.

Herätysliikkeiden avoimuutta voidaan tarkastella myös siitä näkökulmasta,
missä määrin jäsenet osallistuvat yhteiskunnalliseen toimintaan. Kesäjuhlien osal-
listujista yli puolet (55 %) osallistuu ainakin jonkun sekulaarin yhdistyksen toi-
mintaan. Osuus on sama kuin suomalaisilla keskimäärin.

Herätysliikkeiden väki
oli kuitenkin paljon keskivertosuomalaisia yleisemmin mukana monen yhdistyksen
toiminnassa: neljännes (27 %) ilmoitti osallistuvansa kolmen tai useamman
yhdistyksen toimintaan, kun suomalaisista näin aktiivisia oli yksi kymmenestä.
Kuten yleensäkin, myös herätysliikkeissä korkeasti koulutetut olivat aktiivisim-
pia yhdistystoimijoita.

Herätysliikkeiden kannattajille kasautuu siis monenlaista
aktiivisuutta: he ovat tiiviisti mukana sekä oman herätysliikkeensä, kirkon että
sekulaarien yhdistysten toiminnassa. Herätysliikkeiden välillä on kuitenkin suuria
eroja yhdistysaktiivisuudessa. Aktiivisimmin yhdistystoiminnassa ovat mukana
heränneet (lähes kolme neljästä) ja vähiten vanhoillislestadiolaiset (40 %).

Herätysliikkeet julkisessa keskustelussa

Keskeinen herätysliikkeiden tuoma lisä suomalaiseen uskonnollisuuteen on niiden
monimuotoisuus. Liikkeiden erilaiset painotukset, toimintakulttuurit ja omanlai-
sensa uskonnollinen kulttuuri voi koota ihmisiä uskonnollisen toiminnan pariin
laajemmin kuin perusseurakuntatoiminta. Toisaalta monissa tapauksissa seura-
kunnan ja herätysliikkeiden toiminta on niin yhteenkietoutunutta, että tavallinen
osallistuja ei välttämättä tule ajatelleeksi osallistuvansa juuri herätysliiketilaisuuteen.

Siinä missä seurakunnan tilaisuudet ovat edelleen varsin pitkälle työntekijäve-
toisia, herätysliikkeiden toiminta nojaa vahvasti maallikoiden toimintaan. Näin ne
tarjoavat vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia ilman muodollista uskonnollisen
kentän koulutusta. Vapaaehtoistyö sitouttaa ryhmään ja motivoi osallistumiseen.

Vaikka kirkon ja liikkeiden yhteys on tiivis, niiden välillä on myös konflikte-
ja. Erilaiset teologiset painotukset ja raamatuntulkinnan eroavaisuudet tuottavat
edelleen kritiikkiä kirkkoa kohtaan. Suuri osa herätysliikkeistä nojaa perinteiseen
raamatuntulkintaan, ja Raamatun opetuksesta irtautuminen nähdään vakavana
kysymyksenä.

Tiiviin yhteisöllisyyden kääntöpuolena ovat kokemukset yhteisöjen
rajoittavuudesta. Mitä korostetummin yhteiskunnassa vaalitaan yksilöllisyyttä, sitä
marginaalisempaan asemaan asettuvat sellaiset yhteisöt, joissa liike määrittelee
yhteisiä normeja ja odottaa jäsentensä noudattavan niitä.

Herätysliikkeiden toiminnassa tai opetuksessa ei ole viime vuosina tapahtunut
merkittäviä muutoksia, mutta silti liikkeet ovat viime vuosien aikana olleet varsin
paljon esillä tiedotusvälineissä. Huomio on kiinnittynyt erityisesti sellaisiin tekijöi-
hin, joissa herätysliikkeiden edustama elämäntapa tai arvot poikkeavat ympäröivän
yhteiskunnan elämäntavoista. Syyt ovat liittyneet sekä liikkeiden elämäntapanor-
meihin että teologisiin painotuksiin.

Kuten aiemmin tuli ilmi, erityisesti vanhoillislestadiolaisuus on ollut julkisen
huomion kohteena viime vuosina. Ihmisoikeusliitto tarttui kannanotossaan
herätysliikkeen opetukseen syntyvyydensäännöstelystä ja vaati liikkeen jäsenille
todellista vapautta ratkaista itse ehkäisyn käytöstä.

jatkoa :Herätysliikkeet julkiessa keskustelussa

Liikkeen jäseniä koskeva ohjaus on noussut esiin myös kun vastuutehtävissä
toimineita jäseniä on vapautettu tehtävistään, jos heidän on katsottu poikenneen
liikkeen teologisesta linjasta. Näin on viime vuosina tapahtunut esimerkiksi useiden
pappien kohdalla. Myös akateeminen tutkimus on nostanut esiin liikkeen ominais-
laatuisia käytäntöjä, kuten yhteisöllisessä kurinpidossa käytettyjä hoitokokouksia.

Vanhoillislestadiolaisen liikkeen edustajilta on totuttu kuulemaan yhdenmu-
kaisia kannanottoja, ja yhdenmukaisuutta myös korostetaan liikkeen julkaisuissa
ja puheissa. Viime vuosina tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä voimakkaan
yhteisöllisyyden varjopuolia on tuotu esiin sosiaalisen median kautta. Liikkeessä
onkin menossa murrosjakso, sillä nimettömiä toisinajattelijoita on vähitellen tullut
julkisuuteen myös omilla kasvoillaan.

Suomessa on jo useiden vuosien ajan käyty vilkasta keskustelua homoseksuaali-
suudesta, kun samaa sukupuolta olevien parien rekisteröiminen tuli mahdolliseksi.
Yhteiskunnassa suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on viime vuosikymmeninä
muuttunut huomattavassa määrin sallivammaksi, mikä aiheuttaa kansankirkossa
painetta muuttaa kirkon seksuaalieettistä opetusta. Vähitellen myös kirkon
kannanotoissa on siirrytty aiempaa hyväksyvämpään suuntaan.

Herätysliikkeiden parissa muutos on yleisesti ottaen ollut hitaampi.
Näin ollen herätysliikkeiden vallitseva torjuva kanta on muuttunut
entistä marginaalisemmaksi paitsi yhteiskunnassa myös kirkossa.
Kiistely homoseksuaalisuudesta onkin luonut jännitteitä myös kirkon ja joi-
denkin herätysliikkeiden välille.

Kirkon edustajien sallivien kannanottojen on nähty heijastavan laajempaa
poikkeamista tai irtautumista kirkon opista. Homoseksuaalisuuskeskustelu
laajeni myös lähetysjärjestöihin, kun muutamat kaupunkiseurakunnat
eivät halunneet tukea taloudellisesti sellaisia järjestöjä, joissa
homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan torjuvasti.

Jännitteisyys opillisissa kysymyksissä on ilmennyt myös vetäytymisenä omiin
yhteisöihin. Esimerkiksi evankelinen liike (SLEY) ja Kansanlähetys ovat laajenta-
neet omaa jumalanpalvelustoimintaansa, jossa papit ovat miehiä.

Kansankirkolle on ominaista, että sen sisällä elää laaja kirjo erilaisia näkemyksiä.
Näkemysten moninaisuus on nähty rikkautena ja myönteisenä moniäänisyytenä.
Toisaalta samaan aikaan on herännyt keskustelua siitä, tulisiko kirkon kontrolloida
tarkemmin sen sisällä toimivia yhteisöjä.

Useat tutkimukset ovat osoittaneet uskonnollisen osallistumisen ja aktiivisuu-
den ohentuvan. Monet uskonnolliset yhteisöt kipuilevat sen kysymyksen ääressä,
miten liikkeen perinnettä saadaan siirrettyä uudelle sukupolvelle. Myös herätysliik-
keiden elämäntapa ja opetukset tulevat yhteiskunnassa entistä marginaalisempaan
asemaan, sillä aiempaa pienempi osa suomalaisista uskoo Jumalaan tai ajattelee
Raamatulla olevan jumalallista alkuperää.

Näin liikkeissä käytetty argumentaatio
muuttuu monille suomalaisille tunnistamattomaksi. Lisäksi jatkuvasti yleistyy aja-
tus, että yksilön tulisi saada itse päättää asioistaan, eikä mikään yhteisö saa ohjata
toimintaa. Sosiaalisen median myötä liikkeiden sisällä tapahtuvat asiat tulevat

väistämättä julkisuuteen. Näihin haasteisiin on kaikkien uskonnollisten yhteisöjen
kyettävä tulevaisuudessa vastaamaan.

http://sakasti.evl.fi/julkaisut.nsf/2AA37D11FA0613ACC22580B20038D68B/$FILE/Kirkkohallitus_MUKS%20julkaisu_verkkojulkaisu_17_04_24_B.pdf

Kirjallisuus:
Huhta, Ilkka
2013
Monien liikkeiden kirkko. – Haastettu kirkko: osallisuus, yhteisöllisyys,
usko. 40–44. http://sakasti.evl.fi/julkaisut.nsf/67EDED2498F9F0FEC2
257E2E0012D52D/$FILE/www32korjattu.pdf
(viitattu 12.6.2013).
Kakkuri, Teemu
2014
Suomalainen herätys: herätyskristillisyyden historia nälkävuosista Nokia-
Missioon. Helsinki: Kirjapaja.
della Porta, Donatella & Diani, Mario
1999
Social Movement: an introduction. Oxford: Blackwell Publishers.
Raittila, Pekka
1976
Lestadiolaisuus 1860-luvulla. Helsinki: Akateeminen kustannusliike.
Ruonavaara, Hannu
1998
”Vanhat” yhteiskunnalliset liikkeet moraalisäätelyn projekteina. – Uudet
ja vanhat liikkeet. Toim. Kaj Ilmonen & Martti Siisiäinen. Vastapaino:
Tampere. 43–57.
Salomäki, Hanna
2010a
Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen. Kirkon
tutkimuskeskuksen julkaisuja 113. Diss. Tampere: Kirkon
tutkimuskeskus.
2010b
Kirkon työntekijät herätysliikkeiden kannattajina. – Teologinen
Aikakauskirja. 5/2010, 403–416.
Suolinna, Kirsti
1969
Yhteiskunnan ja uskonnollisten liikkeiden suhteista. Helsingin
yliopiston sosiologian laitoksen tutkimuksia no 119/1969. Helsinki:
Helsingin yliopisto.
Suolinna, Kirsti & Kaisa Sinikara
1986
Juhonkylä: tutkimus pohjoissuomalaisesta lestadiolaiskylästä. Helsinki:
Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Ylikangas, Heikki
1985
Körttiläiset tuomiolla: massaoikeudenkäynnit heränneitä vastaan Etelä-
Pohjanmaalla 1830- ja 1840-lukujen taitteissa. Helsinki: Otava