Niilo Tuomenoksan kirjoituksia / Armo on Kristus minun puolestani ja Kristus minussa

Niilo Tuomenoksan kirjoituksia

Armo on Kristus minun puolestani ja Kristus minussa


"Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa;jos näet vanhurskaus saadaan lakianoudattamalla, silloin Kristus on kuolut turhaan" (Gal. 2:21).


Lakihurskauden pohjakerroksessa asuupeto. Lakihurskas tunnetaan siitä, että hänon lakkaamatta lähimmäisensä kurkussa,tekemässä parannusta toisten synneistä javaltaamassa itselleen etummaisia paikkoja.Galatalaiskirje on osoitettu eksytetyille, lammastarhalle, jonka keskuudessa on mekastanut korkeaa hengellisyyttä näyttelevä raateleva koiralauma. Lakihurskaus
mitätöi armon. Armo ei suostu olemaan tyly. Se tulee juhtansa selästä sitä nopeammin alas, mitä suurempi vahinko jonkun kristillisyydessä on tapahtunut. Siitä puuttuu kiihkomieliseen oikeaoppisuuteen kuuluva raakuus. Se asioi rakkauden voimin silloinkin, kun sen kasvoille syljetään. Jumala ei jätä ketään tuuliajolle. Hän näkee vaivaa armosta langenneittenkin pe-
lastamiseksi. Paavali koki, ettei ketään ole niin vaikea valaista kuin lain alla elävää kristittyä. Hän selittää ja todistelee. Hänellä on joka hetki pelko siitä, hän menee opissa tai vaelluksessa Kristuksen ohitse.

Tuo vaara onkin olemassa. Syntien synti on tehdä Jumalan armo mitättömäksi. Silloin turhennetaan Kristuksen kärsimys ja kuolema. Lain tiellä joudutaan toi-vottomuuteen.
Paavali ei tee Jumalan armoa turhaksi. Jumalan armosta minä olen se, mikä minäolen, eikä hänen armonsa ollut minun kohdallani turha, hän kirjoittaa. Armo on Kristus minun puolestani ja minussa. Sen hallitessa ei jää tilaa lihan pyrkimyksille tulla pyhäksi. Armo nujertaa ylpeyden, joka väsymättömästi pyrkii minussa esiin. Armo on minulle enemmän kuin elämä. Kyselemme ehkä, kuuluuko tämä armo kuitenkaan meille, kuuluuko se minulle. Erehdyksemme, lankeemuksemme, heikkoutemme ja syntisyytemme nousevat vuorina eteemme, kun ajattelemme heittäytymistä Jumalan armon turvaan.

Emme rohkene tulla huikaisevaan valoon. Ovi armoon on auki suurimmallekin syntiselle. Saamme anteeksi armosta, emme ansiosta. Pakkala sanoo, että puhekin omasta mahdollisuudestamme on ymmärtämättömyyttä, jopa röyhkeyttä. Päästyämme armon suojaan olemme todella turvassa. Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa, hänen sydänveressään, haihduttaa syntivelkamme olemattomiin. Se on armoa ja rakkautta, joka ei muistele kärsimäänsä pahaa. Se on rakkautta ja armoa, joka peittää syntien paljouden. Armon tähden eilisestään vapautettu sielu nousee kuin lintu taivaalle.

Niilo Tuomenoksa (1893–1976)
Sana-lehdessä 1950-luvulla.

http://www.evank.org/pdf/AR_2011-1.pdf



Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen. Apt. 2:46,47.


Tekstimme kuvaa ensimmäisten kristittyjen tavallista arkea. Pyhä Henki oli tehnyt siitä juhlan. Suutareista, räätäleistä, papeista ja virkamiehistä oli tullut Pyhän Hengen temppeleitä, joita hämmästellen katseltiin.

Kristus meissä ei ole koskaan suojassa kuin lintu pesässään. Hän on aina turmeluksen ympäröimä. On turha puhua hengellisyydestä, jossa ei olisi astian makua. Siinä on aina milloin Paavalin tai Jaakobin, milloin jonkun raadollisen Pekan tai Maijan maku. Vaikka suunnattoman suuri voima ei näytäkään tulevan meistä, se kuitenkin tulee meidän kauttamme ja saa meistäkin makua ja väriä. Oli vain yksi, joka teki poikkeuksen: Elämän Herra itse.

Omavanhurskaus ei viihdy missään sen paremmin kuin omatekoisessa, ihmiskeskeisessä pyhityksessä. Meidän pitäisi nopeasti päästä eroon omasta hengellisyydestämme, jotta Kristus itse voisi tulla tilalle.

Kristus oli ensimmäisten kristittyjen elämän sisältö.Kristus heissä ikävöi yhteyttä. He eivät halunneet vuokrata jostakin Lammasportin luota omaa huoneistoa pyhien kokousta varten. Vanha temppeli kelpasi. Mutta elävä kristillisyys ei koskaan tyytynyt sijoittumaan vain temppeliin. Sille on mieluisinta nousta kotien portaita. Ja missä on Kristus, siellä leipä maistuu ja elämä yksinkertaistuu.

Joukkoa ei lisätty omilla konsteilla. "Herra lisäsi", ei ihminen vanhoine eikä uusine konsteineen. Sielut riensivät Kristuksen käsiin evankeliumin siltaa pitkin.

Niilo Tuomenoksa

Armo on parempi kuin elämä, se on syvä totuus.

Kristus meissä ei ole koskaan suojassa kuin lintu pesässään. Hän on aina turmeluksen ympäröimä. On turha puhua hengellisyydestä, jossa ei olisi astian makua. Siinä on aina milloin Paavalin tai Jaakobin, milloin jonkun raadollisen Pekan tai Maijan maku. Vaikka suunnattoman suuri voima ei näytäkään tulevan meistä, se kuitenkin tulee meidän kauttamme ja saa meistäkin makua ja väriä. Oli vain yksi, joka teki poikkeuksen: Elämän Herra itse.

Turmeluksen ympäröiminä me täältä matkaa taivaaseen saakka saamme tehdä.
Ei meistä enkeleitä täällä tule -siivet eivät kasva ihmisille - sanoi lapsenlapsenikin.
Mutta rukouksen siivet saa, ja niillä voi lentää Jeesuksen Ristin juurelle joka hetki,
silloinkin kun oikein kaikenlaiset tuulet riepottelevat ihmistä.
Täällä nämä politiikantuulet varsinkin.

Rasittaa  ihmisten röyhkeys ja jatkuva vaatimus.
Täällä eläkeläisistä ja opiskelijoista monet näkevät nälkää,
asuvat huonosti eikä  ole varaa matkustella, edes sukulaistensa luokse, kun
taas syöjäsirkat vaativat  ja saavat kaiken.

Kyllä tässä Armo saa olla suuri, ettei sydän muutu kiviseksi.
Kaikella tavalla koetellaan - on vaikea rukoillakin välillä,
kun mielessä  kuohuu.