Armo on Kristus minun puolestani ja Kristus minussa

Armo on Kristus minun puolestani ja Kristus minussa


"Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan" (Gal. 2:21).


Lakihurskauden pohjakerroksessa asuu peto. Lakihurskas tunnetaan siitä, että hän on lakkaamatta lähimmäisensä kurkussa, tekemässä parannusta toisten synneistä ja valtaamassa itselleen etummaisia
paikkoja. Galatalaiskirje on osoitettu eksytetyille, lammastarhalle, jonka keskuudessa on mekastanut korkeaa hengellisyyttä näyttelevä raateleva koiralauma. Lakihurskaus mitätöi armon. Armo ei suostu olemaan tyly.

Se tulee juhtansa selästä sitä nopeammin alas, mitä suurempi vahinko jonkun kristillisyydessä on tapahtunut. Siitä puuttuu kiihkomieliseen oikeaoppisuuteen kuuluva raakuus. Se asioi rakkauden voimin silloinkin, kun sen kasvoille syljetään.

Jumala ei jätä ketään tuuliajolle. Hän näkee vaivaa armosta langenneittenkin pelastamiseksi. Paavali koki, ettei ketään ole niin vaikea valaista kuin lain alla elävää kristittyä. Hän selittää ja todistelee. Hänellä on joka hetki pelko siitä, hän menee opissa tai vaelluksessa Kristuksen ohitse. Tuo vaara onkin olemassa. Syntien synti on tehdä Jumalan armo mitättömäksi. Silloin turhennetaan Kristuksen kärsimys ja kuolema. Lain tiellä joudutaan toivottomuuteen.

Paavali ei tee Jumalan armoa turhaksi. Jumalan armosta minä olen se, mikä minä olen, eikä hänen armonsa ollut minun kohdallani turha, hän kirjoittaa. Armo on Kristus minun puolestani ja minussa. Sen hallitessa ei jää tilaa lihan pyrkimyksille tulla pyhäksi. Armo nujertaa ylpeyden, joka väsymättömästi pyrkii minussa esiin. Armo on minulle enemmän kuin elämä.

Kyselemme ehkä, kuuluuko tämä armo kuitenkaan meille, kuuluuko se minulle. Erehdyksemme, lankeemuksemme, heikkoutemme ja syntisyytemme nousevat vuorina eteemme, kun ajattelemme
heittäytymistä Jumalan armon turvaan. Emme rohkene tulla huikaisevaan valoon. Ovi armoon on auki suurimmallekin syntiselle. Saamme anteeksi armosta, emme ansiosta. Pakkala sanoo, että puhekin
omasta mahdollisuudestamme on ymmärtämättömyyttä, jopa röyhkeyttä.

Päästyämme armon suojaan olemme todella turvassa. Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa, hänen sydänveressään, haihduttaa syntivelkamme olemattomiin. Se on armoa ja rakkautta, joka ei muistele
kärsimäänsä pahaa. Se on rakkautta ja armoa, joka peittää syntien paljouden. Armon tähden eilisestään vapautettu sielu nousee kuin lintu taivaalle.

Niilo Tuomenoksa (1893–1976)
Sana-lehdessä 1950-luvulla.

http://www.evank.org/pdf/AR_2011-1.pdf