Haku
Viimeisimmät aiheet
Eniten katsotut aiheet
Onko Kristuksen risti unohtunut
Onko Kristuksen risti unohtunut
MARTTI LUTHER
Onko Kristuksen risti unohtunut
On kummallista, että Kristuksen risti on päässyt niin unohtumaan, sillä eikö se ole ristin unohtamista, kun kukaan ei halua kärsiä, vaan mieluummin ristiä karttaen elää mukavasti ja rauhassa? Sinun on omakohtaisesti koettava, millaista on kärsiminen Kristuksen kanssa. Kun hän kärsi sinun puolestasi, etkö sinä kärsisi hänen puolestaan ja samalla omasta puolestasi?
Kaksi Vanhan testamentin tekstiä viittaa Kristukseen. Toinen niistä on: "Sinä olet ihmislapsista ihanin" (Ps. 45:3) ja toinen: "Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta" (Jes. 53:2). Nämä kohdat on ilmeisesti ymmärrettävä eri tavalla. Luonnolliselle silmälle hän oli alhaisin ihmisten joukossa, pilkan kohde, mutta hengen silmille ei ole ketään häntä kauniimpaa.
Ruumiilliset silmät eivät tätä näe. Millaista sitten on hänen kauneutensa? Se on viisautta ja rakkautta, ymmärtämisen valoa ja voimaa sielulle. Kärsimisellään ja kuolemallaan Kristus toi ilmi kaiken sen viisauden ja totuuden, joka voi ymmärryksen kaunistaa. Hänessä ovat kätkettyinä kaikki viisauden ja tiedon aarteet. Ne ovat kätkössä, koska ne näkyvät vain hengen silmille.
Hänen rakkautensa arvo kasvaa yhä suuremmaksi ja ihmeellisemmäksi, kun sitä verrataan hänen hahmonsa alhaisuuteen, hänen rumuutensa häpeään ja hänen kärsimystensätuskaan. Tästä me opimme tuntemaan sekä Jumalan että itsemme. Hänen kauneutensa on hänen omaansa, ja siitä me opimme tuntemaan hänet.
Hänen rumuutensa ja alennustilansa ovat meidän, ja niissä me opimme tuntemaan itsemme. Minkä hän kärsi ruumiissaan, se meidän on kärsittävä sisäisesti sielussamme. Hän on todella kantanut meidän kipumme. Näet tässä itsesi ikään kuin sanomattoman kirkkaasta peilistä. Sinun on tiedettävä, että syntisi ovat ruhjoneet sinut yhtä rumaksi kuin millaisena näet hänet.
Jos ajattelemme, minkä arvoisia olemme, meidän tulisi toki kärsiä tuhat ja jälleen tuhat kertaa enemmän kuin Kristus, koska hän on Jumala, mutta me vain tomua ja tuhkaa. Kuitenkin on aivan päinvastoin. Hän, jolle se oli tuhat ja taas tuhat kertaa vähemmän tarpeen, otti kantaakseen tuhat ja taas tuhat kertaa suuremman taakan kuin me. Ymmärrys ei sitä tajua eikä kieli voi sitä lausua, ei kirjoitus kertoa, vaan ainoastaan sisäinen tunne pystyy oivaltamaan, mitä Kristuksen kärsimys merkitsee.
Pääsiäiskirja s. 119
Hellevi- Viestien lukumäärä : 1909
Join date : 13.11.2017

» Matti Pyykkönen / Ihmeellinen Jeesus /Oma risti vaiko Jeesuksen risti
» ONKO HELVETTIÄ OLEMASSA? ONKO SE IKUINEN?
» ONKO HELVETTIÄ OLEMASSA? ONKO SE IKUINEN?
» RISTI - YHTEYDEN PAIKKA
» BibelFocus; Vanha risti ja uusi
» ONKO HELVETTIÄ OLEMASSA? ONKO SE IKUINEN?
» ONKO HELVETTIÄ OLEMASSA? ONKO SE IKUINEN?
» RISTI - YHTEYDEN PAIKKA
» BibelFocus; Vanha risti ja uusi
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|
» Blogi: Pahojen henkien karkotus on noussut puheenaiheeksi luterilaisessa kirkossa
» Kuka pelkää pahaa...henkeä?
» Jumala määräsi sen (God Decreed It) :: By Daymond Duck
» Virsi 928 Nyt pelko pois
» SaulusMedia // Juutalaisen journalistin artikkeli Ukrainasta ja Venäjä Ukraina konfliktista
» SaulusMedia // Bidenin Kiina suhde ja lopunajan Raamatun profetia
» UUT:n uutiskirje 9/2023
» Mauri Viksten / - Galatalaiskirje - Ismaelin pojat 1-2-3-4