RISTI - YHTEYDEN PAIKKA

kirjoittaja jarrut Ti Maalis 25, 2014 2:57 am

http://www.kolumbus.fi/paavo.hiltunen/yhtpaikka.htm

RISTI - YHTEYDEN PAIKKA

Mitä kristinusko todella syvimmiltään on?

Se on yhteyttä Jeesuksen Kristuksen kanssa.

Missä tämä yhteys saa alkunsa?

Ristillä.

Risti näyttää meistä vain kuoleman paikalta, hirveimmältä ihmisten julmuuden paikalta. Mutta Jeesus muutti sen elämän ja siunauksen paikaksi.

Jos me tahdomme saada Hänen siunauksensa, meidän on mentävä ristille – ei vain ristin juurelle – sillä siunaus ja elämä on saatavissa vain ristiltä, ei mistään muualta. Jeesus Kristus ei voinut välttää ristiä halutessaan tulla yhdeksi meidän kanssamme. Mekään emme voi välttää ristiä halutessamme tulla hänen kaltaisekseen – mikä on Jumalan päämäärä ihmisen suhteen alusta alkaen (1. Moos. 1:26).

Jumalaksi emme tule; se on saatanan houkutteleva valhe (1. Moos 3:5), mutta kyllä Jumalan kaltaiseksi, Jumalan kuvaksi. Ihminen pysyy ikuisesti ihmisenä – Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi – mutta Jumala ja ihminen voivat silti tulla hyvin läheisiksi, yhtyä. Mutta vain ristillä, ei missään muualla. Ei rituaaleissa, temppelimenoissa, ei meditaatiossa, seansseissa, ei suurissa teoissa, ei edes kuolemassa. Ristillä.

Risti on yhteyden paikka. Ainoa, missä Jumala ja ihminen voivat kohdata toisensa ja yhdistyä yhdeksi. Tällaista yhteyttä ei luominen vielä tuonut. Tarvittiin lunastus. Vain syntinen voidaan lunastaa ja vain lunastettu yhdistyy Jumalaan

Yhteys merkitsee osallisuutta Jeesuksen ristiin.

Niin kuin hän otti minun ristini, niin minun on otettava hänen ristinsä. Sitä Jeesus tarkoittaa sanoilla: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt. 16:24) Tämä merkitsee osallisuutta Jeesuksen kärsimyksiin ja kuolemaan. Se merkitsee itsensä kieltämistä, ehdotonta Jeesukselle antautumista ja kuuliaisuutta. Se on ristiinnaulitsemista yhdessä Jeesuksen kanssa (Gal. 2:19, Room. 8:17, 2 Tim. 2:11,12)

Yhdessä kuolemassa ja elämässä. (1.Tess. 5:10)

Yhteenkasvaneina yhteisessä kuolemassa ja ylösnousemuksessa (Room. 6:5)

Paavali kirjoittaa: ”Tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemuksensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta.” (Fil. 3:10)

Uskovan elämä on Kristuksen kaltaiseksi tulemista. Se tapahtuu samankaltaisen kuoleman kautta kuin Jeesuksen kuolema. Se on jatkuvasti hänen kärsimyksiensä osallisuutta. Sitä on ”samankaltainen kuolema”. Tällöin ja vain tällöin tulen myös kokemaan hänen ylösnousemuksensa voimaa kuoleman ja kärsimysten keskellä, samaa voimaa, joka kannatti meidän Herraamme hänen kärsimyksissään ja kuolemassaan. Tämä on yhdeksi tulemista, Jeesuksen kaltaiseksi tulemista, ja mikä parhainta: näin tullaan tuntemaan häntä yhä enemmän ja enemmän. Nimenomaan kärsimyksissä ja kuolemassa. Ei ilman niitä.

Minulle on hyväksi omistaa koko Kristuksen työ ristillä, ei vain jotain osaa siitä, ei vain sovitus ja lunastus. Myös vanhan ihmisen kuolemaa.

Paavali kirjoittaa: ”Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä.” (Gal. 2:19, 2.Kor. 5:14,15)

Mikä on raamatullisen, Jumalan meille antaman uskon salaisuus, sen todellinen syvin merkitys? Vanhan ihmisen kuolema ja Kristuksen tuleminen asumaan minussa.(Gal. 2:20) Ja huomatkaa: Hän ei vain lähetä jotain siunausta vaan HÄN ITSE, Jumalan ikuinen Poika, tulee toteuttamaan ristin työn minussa!

Se on valtava IHME, kristinuskon suuri salaisuus, sen syvin sisältö. Se on Jumalan ja ihmisen yhdeksi tulemista, sitä, joka alkoi ristillä. Tuo suuri Jumalan päättynyt teko toteutetaan jokaisessa Jeesuksen Kristuksen uskossa vastaanottaneessa. Jumala ei jätä meitä, kun olemme saaneet syntimme anteeksi vaan hän itse jatkaa tätä työtä, toteuttaa sen kokonaisuudessaan jokaisessa uskovassa, joka ei pyri tätä puolta ristin sanomasta välttämään vaan kiitollisena antautuu Kristukselle ja antaa hänen toimia tahtonsa mukaisesti. Tämä on pyhitys, sovituksen välttämätön jatkumo.

Kristuksen risti on Kristuksen ja kristityn yhteinen risti. Jos jätät sen vain Kristukselle, et ole ymmärtänyt ristin ja uskon salaisuutta, kristinuskon ydintä. Se saattaa jäädä vain symboliseksi evankeliumin viitekehykseksi, ja niin sinun hengellinen elämäsi kuivuu.

Syy tällaiseen murhenäytelmään on ilmeinen: meissä, meidän lihassamme ei asu mitään hyvää (Room. 7:18. Harhaopit väittävät muuta, ne valehtelevat. Roomalaiskatolinen kirkko väittää, että lankeemus ei lainkaan turmellut ihmistä vaan pudotti hänet samaan tilaan, jossa hän oli ”puhtaan luomisen” perusteella. Hän menetti vain ne erityiset kyvyt ja lahjat, jotka Jumala antoi Aadamille. Tämä ei pidä paikkaansa. ”Minussa, se on minun lihassani, ei asu mitään hyvää.”

”Ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet.” (Room. 3:11,12)

Minussa asuu vihollinen, ”paha riippuu minussa kiinni.” Olen kuollut rikoksiini ja synteihini. Paholainen tekee työtään minussa, tottelemattomuuden ja vihan lapsessa. (Efes. 2:2) Tällaista syntisäkkiä ei voida hoitaa Jeesuksen verellä. Sen on kertakaikkiaan kuoltava. Se on ristiinnaulittava yhdessä Kristuksen kanssa.

Sen hän tekikin: Room. 6:6: ”Tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin niin, ettemme enää syntiä palvelisi.” Ei kuitenkaan riitä, että tiedät sen. Sinun on uskossa itse luovutettava vanha ihmisesi ristiinnaulittavaksi! Se kuoli kyllä Kristuksen kuollessa hengellisesti, mutta ei vielä sinussa. Jos sallit sen elää sinussa, se jatkaa entisiä touhujaan.

Meidän jokaisen on itse kohdattava tämä meissä asuva vanha ihminen, ei enää uskollisena ystävänä, vaan perinpohjin turmeltuneena ja inhottavana vihollisena, pahuuden sillanpääasemana. Anna Pyhän Hengen näyttää se sinulle niin kuin Paavalille. Näky sai hänet huutamaan epätoivosta: ”Jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa… Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room. 7:23,24)

Kysymys ei ollut syntien anteeksiantamuksesta - kyllä Paavali oli pelastettu – vaan siitä, ettei hänelle vielä ollut selvinnyt vanhan ihmisen todellinen olemus ja Jeesuksen ristinkuoleman syvä merkitys. Jokaisen on kohdattava tämä pahin vihollisemme silmästä silmään, lopetettava sen helliminen ja puolusteleminen ja tuomittava se kuolemaan. Meidän on taisteltava voittoon saakka: ”Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa taistellessanne syntiä vastaan.” (Hepr. 12:4)

Siinä lieneekin syy länsimaitten kristillisyyden laimeuteen ja maallistumiseen. Ei tunneta ja tunnusteta syntiä! Perussyy on hoitamatta. Kuinka maailma voisi uskoa kristittyjen todistukseen, jotka eivät ole edes voittaneet itsessään asuvaa syntiä? Heidän on luovutettava tämä vihollinen ehdoitta ristin käsittelyyn, mentävä ristille, yhdyttävä Jeesuksen kuolemaa.

Mutta, Raamattuhan sanoo, että Jeesuksen kuolema tekee työtään meissä, on tehnyt sitä siitä lähtien, kun Pyhä Henki tuli minuun (Room. 8:13)? Kyllä, Jumala on todella antanut meidät Jeesuksen ristinkuolemaan, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin. (2 Kor. 4:11) Mutta Herra odottaa meidän kokonaista antautumistamme!

Jeesuksesta on kirjoitettu: ”Minkä hän kuoli, sen hän kertakaikkiaan kuoli pois synnistä (Jumala oli meidän tähtemme tehnyt hänet synniksi), mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.” (Room. 6:10)

Jumala odottaa nyt meiltä samanlaista ehdotonta suhtautumista syntiin: ”Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.” (Room. 6:11) Emme voi todella kokosydämisesti elää Jumalalle, ellemme ole julistaneet kuolemantuomiota vanhalle ihmisellemme. Siksi: ”Antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle” (Room. 6:13). Jumalan Pojan vanhurskauden tulee ulottua jokaiseen soluumme, vallata, täyttää meidät niin, ettemme enää olisi ”synnin ruumis”. Tämä merkitsee luopumista kaikesta omavoimaisuudesta ja kaikesta oma-alotteisuudesta. Jeesus tyhjentyi siitä täydellisesti: Fil. 2:6-8. Hän oppi kuuliaisuuden (Hepr. 5:8: ”Kun olen heikko, silloin minä olen väkevä” (2 Kor. 12:10).

Paavali ei sano tätä vain itsestään, hän soveltaa sen myös Jeesukseen: ”Vaikka hänet ristiinnaulittiin, kun hän oli heikko, elää hän kuitenkin Jumalan voimasta” (2 Kor. 13:4). Tämä on kristinuskon suuri, käsittämätön salaisuus, todistus jumalallisesta alkuperästä. Jeesus kuoli, kun oli heikko! Tämä on kristinuskon ydin. Se tulee Jeesuksen seuraajien oppia. Jeesus on nimenomaan tässä esikuvamme. Meidänkin on tultava niin heikoksi, että me ilomielin antaudumme ristiinnaulittaviksi. Vain sillä on puolellaan Jumalan suurimmat lupaukset.

Jeesus voitti paholaisen, kun hän oli heikko. Jeesus voitti itselleen ja meille yltäkylläisen elämän, kun hän oli heikko. Sen, mitä 2 Kor. 13:4 sanoo, tulee toteutua myös meissä: ”Olemmehan mekin hänessä heikot, mutta me elämme hänen kanssaan Jumalan voimasta.”

Näin toteutuneena kristinusko voittaisi tässä maailmassa nytkin, mutta missä ovat ne, jotka ovat halukkaita tulemaan heikoiksi Kristuksen ja Jumalan valtakunnan tähden?

Olenko valmis vähenemään että hän kasvaisi? (Joh.3:30)

Olenko valmis tulemaan nollapisteeseen itseni suhteen?

En löydä Raamatusta parempaa esimerkkiä kuin Saulin pojanpojan Mefibosetin, joka heittäytyy kasvoilleen kuningas Daavidin eteen ja sanoo: ”Mikä on palvelijasi, että sinä käännyt minunlaiseni koiranraadon puoleen?” (2.Sam.9:8.

Hän oli tullut elämänsä nollapisteeseen. Hän asui Loodebarissa, joka merkitsee ”ei mitään”. Me emme ole mitään itsessämme: mitä me olemme ja mitä meillä on, se meillä on Kristuksessa. ”Ilman minua te ette voi mitään tehdä.” (Joh.15:5)

”Minä” kyllä on, mutta minä olen sille kuollut. ”Minä elän, en enää minä” – ei enää se suuri oma minä, itsekäs despootti - vaan Kristus elää minussa! (Gal. 2:20)

Kristus on tullut minän tilalle. Hän on minäni, elämäni Elämä.

Mitä kristinusko todella on?

Se on Kristuksen elämistä minussa!

”Kristus teissä, kirkkauden toivo.” (Kol.1:27)

Hän on kristityn toivo, vain hän, ei kukaan muu, ei mikään muu.

Kysymys kuuluu siis: millaisen osan minä annan hänelle elämässäni?

Vinttihuoneenko? Komeron?

Kristittyjen tragedia on, että Kristus ei ole päässyt hallitsemaan meitä meissä itsessämme.

Me annamme hänen seisoa sisimpämme ulkopuolella kuin vieraan. Ja vieras hän useille meistä onkin. ”En tunne sitä miestä” (Pietari). Meillä saattaa olla vain hänen ulkonaisen elämänsä vaiheet evankeliumeissa. Niistä teologit yrittävät turhaan rakentaa pelastusoppia. Meillä on Uusi testamentti, mutta meiltä puuttuu elämä. Me olemme, kuten pisteliäs C. S. Lewis sanoo: ”kituvia näytteitä kristinuskosta”.

Meidän kannattaisi kerrankin pysähtyä miettimään, mitä Paavali oikein tarkoittaa sanoillaan 2 Kor.13:5: ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa, tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.”

Ette pääse perille!

”Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.” (Room.8:8.

”Katso, minä seison ovella ja kolkutan…”

Mitä tapahtuisi, jos avaisin oven selkoselälleen ja sanoisin: ”Tervetuloa!”

Mitkä lahjat saisinkaan! ”Minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.” (Ilm.3:20)

”Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” (Joh.10:10)

Ei enää ”kituvana näytteenä” tiputuksessa teho-osastolla, vaan elävänä, voimakkaana, iloisena Kristuksen todistajana evankeliumia julistamassa.

Mikä ero!

Löytyisikö syy siitä, että sinä otit anteeksiantamuksen, mutta et ristiä? Jeesus ei vältellyt ristiä, vältteletkö sinä?

Eläminen kristittynä itselleen on rikos. Se on loukkaus Jumalaa kohtaan. Risti ei ole vielä päässyt toteutumaan niin kuin pitäisi.

Olen vastaanottanut vain ristin positiivisen puolen – sen mikä minua miellyttää – mutta en sen negatiivista puolta. Sitä kartan, se ei minua miellytä.

Eräissä kirkoissa ja ääriliikkeissä asia esitetään siten, että uskovassa ei enää olisi syntiä eikä hänen tarvitsisi kärsiä. Mutta mihin jäikään pyhitys?

Näin pimitetään ristin toinen tärkeä puoli. Näin annamme lihan johtaa meitä ja kuvittelemme, että kaikki on ok.

Mutta Raamattu sanoo: ”Jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin te saatte elää.” (Room. 8:13)

Vanha Aadam on edelleen valjaissa vaatimassa itselleen jumalallista valtaa. Ei! Tuhat kertaa ei! Sen kuolemantuomio riippuu ristillä kaikkien nähtävissä. Emmekö osaa lukea?

Raamattu todistaa painokkaasti, että se kuoli ristillä yhdessä Kristuksen kanssa (2.Kor.5:14).

Erehdyskö?

Ei! Sellainen puhe on Kristuksen ristin tyhjäksi tekemistä ja tallaamista. Rangaistus sellaisesta menettelystä löytyy Hepr.10:29.

Ei voi olla sovitusta ja Aadamin hallintaa rintarinnan. Ne ovat kuin tuli ja vesi. Kun Kristus kuoli, kuoli koko Aadamin suku!

Nyt hallitsee Kristuksen suku!

Jeesus samaistui meidän kanssamme ristillä, tuli yhdeksi meidän kanssamme. Sinunkin tulee samastua hänen kanssaan ristillä, tulla yhdeksi hänen kanssaan. Jeesus antoi itsensä, ei jotain oppia, ei rituaalia. Hän tuli itse paikalle. Hän on sinun ristisi, että ottaisit hänen ristinsä, samastuisit hänen kanssaan yhtäläisessä kärsimisessä ja kuolemassa.

David jo esikuvallisesti samastui Kristuksen kanssa ristillä, kuten Psalmista 22 luemme.

Kaste havainnollistaa, mitä ristillä todella tapahtui. Se ei puhu vain sovituksesta, se menee syvemmälle ristin ytimeen: ”Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan.” (Room.6:3,4) Kaste julistaa vanhan ihmisen kuolemaa 2 Kor.5:14 mukaisesti. Silloinhan vasta käsite ”uusi luomus Kristuksessa” tulee ajankohtaiseksi. Jumalan pelastussanoma merkitsee uuden ihmisen luomista, ei vanhan parantelemista. Todellakin ristin sanoma erottaa selvästi nämä kaksi, laskee vanhan hautaan ja nostaa ylös uuden. ”Se mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.” (2 Kor.5:17)

Nämä kaksi asiaa tulevat kasteen raamatullisessa tekstissä selvästi esiin: ”Niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.” (Room.6:4) Seuraava jae korostaa yhteenkasvamista Kristuksen kuolemaan ja yhtäläiseen ylösnousemukseen. Näin Room.6:2-6 ilmaisee suurenmoisella tavalla ristin sanoman ytimen. Surullista, että tämä totuus on latistettu mitään sanomattomaksi rituaaliksi.

Samoin Herran ehtoollinen oikein käsitettynä havainnollistaa Kristuksen ristinkuoleman koko merkityksen selkeällä tavalla. Koko vanha ihminen jää kasteen hautaan ja koko uusi luomus astuu siitä ylös.

Rooman kirkon kaste ja ehtoollinen tärvelevät kuitenkin selkeän Raamatun sanan ja keskittyvät toisen, itse pystyttämänsä pelastuksen julistamiseen kasteessa ja eukaristiassa (messussa). Jumalan kirkas ristin evankeliumi Jeesuksessa Kristuksessa on vaihdettu toiseen, Rooman evankeliumiin, jossa ei ole todellista pelastusta. Rooman kirkko väittää, että sen ulkopuolella ei ole pelastusta. Todellisuudessa kirkon sisältä on vaikea löytää pelastavaa evankeliumia. Se on vaihdettu sakramentteihin. Risti on syrjäytetty ja sen mukana Jumalan pelastava voima

Kirjallisuutta:

Andrew Murray: Pysykää Kristuksessa, Ari-kustannus 1979
Andrew Murray: Kristuksen kanssa rukouksen koulussa, RV-kirjat 1980
Watchman Nee: Elämän rikkaus Kristuksessa, Kuva ja Sana 1976
Ruth Paxson: Kristuksen työ meissä, Ari-kustannus 1976