Vanhan käsikirjan mukainen jumalanpalvelus

Vanhan käsikirjan mukainen jumalanpalvelus
Pieni opas

Timo Laato

LIITE: KYSYMYS KIRKON VIRASTA

Vanhan käsikirjan jumalanpalvelus toimitetaan apostolisen virkakäsityksen mukaan. Kirkkomme vuonna 1986 tekemä päätös, jolla pappisvirka avattiin naisille, on tänään yhtä väärä kuin aikaisemminkin. Harha on harha aina ja kaikkialla. Se ei ajan kuluessa pikkuhiljaa muutu oikeaksi, vaikka jotkut alkaisivat vähitellen tottua ja mukautua siihen tai pitäisivät itselleen edullisempana ja hyödyllisempänä vaieta koko asiasta. Yhä edelleen Raamattu sisältää jakeet 1. Kor. 14:34-38 ja 1. Tim. 2:11-15. Ne eivät ole lakanneet olemasta ymmärrettävää tekstiä jokaiselle kristitylle kirkolliskokouksen ja virallisen kirkon turhentavasta asenteesta huolimatta.

Niistä kiinnipitäminen - ei ainoastaan ajatuksen tasolla vaan myös käytännössä - on ruvennut merkitsemään vainotuksi joutumista kirkossamme. Oikeauskoisia ei yleisesti ottaen tahdota valita kirkkoherroiksi, kappalaisiksi tai edes tavallisiksi seurakuntapastoreiksi. Heitä ei julkisuuden valoa kaihtavan, puolisalaisen sopimuksen perusteella nimitetä kirkon ulkomaantyössä avautuviin virkoihin.

Piispat eivät ole kovin innokkaita huolehtimaan erillisvihkimysten järjestämisestä niille valmistuneille teologian kandidaateille, jotka vakaumuksensa mukaisesti kavahtavat yhteistä pappisvihkimystä naisten kanssa. Toisaalta monet kutsumustietoiset naisteologit ovat jääneet vaille koulutustansa vastaavaa työtä, kun lehtorin viroista suurin osa joko lakkautettiin tai muutettiin papinviroiksi 1980-luvulla.

Näistä ja muista epäkohdista sekä niiden taakse kätkeytyvästä kärsimyksestä puhutaan varsin vähän. On syytä kuitenkin muistaa, että näin henkiseen ja taloudelliseen ahdinkoon saatetut kristisisaremme ja -veljemme, tutut ja tuntemattomat, ovat todellisia kirkon marttyyreita meidän keskellämme, jotka tarvitsevat tukeamme ja esirukoustamme. "Sen minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä minun veljistäni, sen te teitte minulle." "Mitä ette tehneet yhdelle näistä vähimmistä, sitä ette tehneet minulle." (Matt. 25: 40, 45)

Kirkon kuristava ja kurjistava ote tunnollisinta työntekijä- ja vakainta kannattajakuntaansa kohtaan tuntuu vieläkin käsittämättömämmältä, kun samanaikaisesti ns. virallisen järjestelmän puitteissa suojellaan ja jopa suositaan niitä pappeja, jotka muuttuvat saatanan apostoleiksi ja kieltävät lopulta koko kristinuskon ja kaiken jumalallisen ilmoituksen. He saavat muitta mutkitta jatkaa toimessansa aivan kuin erityisen piispallisen suojeluksen alla. Miksi?

Varsinkin Helsingin hiippakunta on surullisen kuuluisa päätöksistään ja vapauttavista tuomioistaan, jotka antavat "räisäsille, sollamoille ja myllykoskille" ja näiden viimeaikaisille "kylkiäisille" täydet valtuudet saarnata kuulijansa helvettiin. Perustelut ovat haettuja lähinnä tuhannen ja yhden yön tarinoista. Vaikka ei nykyinen eikä edellinenkään piispa ehkä henkilökohtaisesti ole olleet niin kovin ihastuneita tällaisista alaisistansa, ei heillä kuitenkaan ole ollut rohkeutta, tuskinpa edes pienintäkään aikomusta erottaa susia lammasten vaatteista. He ja heidän kaltaisensa ovat pyhän kristikunnan raukkiksia.

Vainon hengen valtaama kirkko on nyt lisäksi pyörtämässä omat kauniit sanansa. Päättäessään aikoinaan ns. naispappeuden toteuttamisesta kirkolliskokous nimittäin hyväksyi tiukan äänestyksen jälkeen ponnen, jonka tarkoituksena oli estää nykyisen tilanteen syntymistä. Se kuului seuraavasti:

Myös niillä kirkon jäsenillä ja viranhaltijoilla, jotka suhtautuvat torjuvasti pappisviran avaamiseen naisille, tulee edelleen olla kirkossamme toiminnanvapaus ja mahdollisuus tulla vihityksi ja nimitetyksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eri virkoihin. Kaikki kirkon jäsenet ja viranhaltijat ovat yhdessä vastuussa siitä, että muutoksen aiheuttamat vaikeudet pyritään voittamaan keskinäisen yhteistyön avulla ja kirkon ykseyttä varjellen."

Oikeudellisesti tarkasteltuna tällainen lakiin kirjattu ponsi on lain tulkintaa ohjaavaa periaate, joka sitoo tuomaria tai tuomioistuinta jopa ennakkotapauksia selkeämmin. Käytännössä näin ei ole tapahtunut. Eihän valtapelissä yleensä koskaan päde mitkään säännöt. Tärkeintä on vain oma voitto - ja vastustajan täydellinen lyöminen. Mutta Kristuksen seurakuntaa eivät edes "helvetin portit" pysty voittamaan (Matt. 16:18), ei ikinä. "Tässä on pyhäin kärsivällisyys ja usko." (Ilm. 13:10)

Jotta me emme unohtaisi kirkon viran raamatullisia perusteita, ne on syytä lyhyesti kerrata ja palauttaa mieliin:

Vaikka Jeesus oli toiminnassaan ennakkoluuloton ja rikkoi tarkoituksella totuttuja tapoja keskustelemalla esim. naisten kanssa (näin mm. Luuk. 10:38-42, Joh. 4), hän valitsi apostoleikseen silti vain miehiä (Matt. 10:1-4 sekä rinnakkaiskohdat). Vastaavasti Paavali välittää Herran (Jeesuksen) käskynä, että "vaimojen" (naisten) kuuluu olla seurakunnankokouksissa vaiti (1. Kor. 14:34). He eivät saa opettaa niissä (1. Tim. 2:12).

Edellinen kohta käsittelee laajasti ottaen nimenomaan järjestystä jumalanpalveluksessa. Siksi nainen ei saa saarnata eikä toimittaa liturgiaa. Jälkimmäinen kohta puolestaan kuuluu "paimenkirjeeseen", joka antaa ohjeita erityisesti papin virasta. Siksi nainen ei saa ryhtyä papiksi tai suorittaa papillisia tehtäviä paitsi äärimmäisessä hätätilassa (vrt. hätäkaste). "Käsky vaieta seurakunnassa" ja "kielto opettaa" eivät näin ollen tarkoita "tuppisuuna" istumista. Naiset saivat rukoilla ja profetoida (1. Kor. 11:5).

He todistivat ensimmäisenä pääsiäisenä - ja tietysti myöhemminkin! - ylösnousseesta Herrasta (Matt. 28:8; Luuk. 24:9). "Alamaisuudellansa" ja "puhtaalla menollansa" he pyrkivät voittamaan ei-uskovat miehensä Kristukselle (1. Piet. 3:1-2). Lapsensa he opettivat tuntemaan pyhät kirjoitukset (2. Tim. 1:5). Priskilla miehensä kanssa selitti Apollokselle, "Raamatuissa taitavalle" ja "Hengessä palavalle" juutalaiselle, tarkemmin "Jumalan tien" (Ap. t. 18: 24-26). Monessa muussakin naiset olivat mukana kuten ilmenee Roomalaisepistolan viimeisen 16. luvun tervehdyksistä. Vanha Testamentti kertoo edelleen naisprofeetta Huldasta kunnioittavasti (2. Kun. 22:14ss).

Luemme mm. Ruutista ja Esteristä, joille molemmille on omistettu oma kirja Raamatussa. Veisaamme Deboran voitonvirttä (Tuom. 5) tai Marian, Jeesuksen äidin, suurenmoista ylistystä (Luuk. 1:46-55), jota Luther ei väsynyt kehumasta. Kaikki nämä "naistekstit" ovat Jumalan sanana "meille opiksi kirjoitettu" (Room. 15:4).

Siksi ei ole yllättävää, että voimakkaiten herätysten aikoina mukana on ollut myös naisia, jotka hengellisesti valvovina ja rakkaudessa väkevinä ovat ojentaneet ja neuvoneet kristisisariaan ja -veljiään samoin kuin monen vaivan alla painiskelevia sielunpaimenia syvemmälle synnin ja armon tuntoon. Elävässä seurakunnassa naiset ovat toimineet sillä paikalla, jonka järjestyksen Jumala on heille säätänyt. Silloin heidän työllänsä on ollut runsas siunaus. Yhä vielä siunauksen hennot ja virkistävät tuulahdukset puhaltavat ylitsemme monesti niin kuumassa ja helteisessä erämaassa. Kiitollisina muistamme sekä jo poisnukkuneita että keskellämme vielä eläviä hengellisiä äitejämme.

Lopuksi on tarpeen antaa vielä lyhyt selitys virkakysymyksen kannalta keskeisiin kohtiin, nimittäin jakeisiin 1. Kor. 14:33b-38 ja 1. Tim. 2:11-15.

1. Kor. 14:33b-38

"(33b) Niinkuin kaikissa pyhäin seurakunnissa, (34) teidän vaimonne pitää seurakunnissa ääneti oleman; sillä ei heille ole sallittu puhua, vaan että he ovat alamaiset, niinkuin myös laki sanoo. (35) Mutta jos he jotain oppia tahtovat, niin kysykööt miehiltänsä kotona; sillä häijysti se vaimoille sopii, että he seurakunnassa puhuvat. (36) Eli onko Jumalan sana teistä tullut? Taikka onko se ainoasti teidän tykönne tullut? (37) Jos joku luulee itsensä prophetaksi, eli hengelliseksi, se tutkikaan, mitä minä teille kirjoitan, että ne ovat Herran käskyt. (38) Mutta jos joku on tietämätöin, se olkoon tietämätöin. (Tai vanhempien käsikirjoitusten mukaisesti käännettynä: Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.)"

Korintossa oli jo toteutettu naispappeus. Mutta kaikissa muissa seurakunnissa noudatettiin oikeata käytäntöä (33b). Puhuminen (34) tarkoittaa opettamista (ei naistenlehtien yhä vielä markkinoimaa "lörpöttelyä", johon ei soveltuisi jakeen 38 uhkaus). Käytännössä opettaminen toteutettiin usein kysymysten ja vastausten avulla (vrt. Sokrates, Platon jne. sekä esim. Vähä Katekismus). Siten naisten esittämät kysymykset olisi helposti väärinymmärretty seurakunnan opettamiseksi.

Siksi he saivat kysyä mieltänsä askarruttavia asioita omilta miehiltään vasta kotona (35). Vain näin varjeltuu kirkon julistuksen historiallinen yhteys alkuseurakunnan (ja muiden seurakuntien) käytäntöön (36). Ei edes karismaattinen uusi "Hengen" ilmoitus pysty kumoamaan apostolin ohjetta, joka on itse Herran Jeesuksen käsky (37). Joka toisin opettaa, tekee sen autuuden menettämisen uhalla (38).

1. Tim. 2:11-15

"(11) Oppikaan vaimo hiljaisuudessa, kaikella nöyryydellä. (12) Mutta en minä salli vaimon opettaa enkä miestänsä vallita, vaan että hän on hiljaisuudessa. (13) Sillä Adam on ensin luotu ja sitte Eva; (14) Ja ei Adam petetty; mutta vaimo petettiin ja saatti ylitsekäymisen. (15) Mutta kuitenkin hän lasten synnyttämisen kautta autuaaksi tulee, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhyydessä siveyden kanssa."

Tässä edellytetään tunnetuksi gnostilainen opetus, jonka mukaan (1) naisen ei kuulunut olla miehelleen alamainen. (2) Hänen piti päinvastoin vallita miestänsä. (3) Siten myös seurakunnan johtaminen (opettaminen) uskottiin naiselle. (4) Hänen johtoasemaansa perusteltiin kääntämällä Vanhan Testamentin luomisjärjestys vastakkaiseksi: ensin luotiin Eeva ja vasta sitten Aadam. (5) Samoin syntiinlankeemus oli Aadamin eikä Eevan syytä. (6) Edelleen todelliseen naiseuteen ei liittynyt lasten synnyttäminen, koska kaikki ruumiillisuus oli pahasta ja pahaa.

Tällaista gnostilaista (aikanaan hyvinkin yleistä ja laajalle levinnyttä) harhaa vastaan Paavali opettaa, että
1) naisen kuuluu olla miehellensä alamainen (11),
2) nainen ei saa vallita miestänsä (12) eikä
3) opettaa seurakunnassa (12),
4) Aadam luotiin ennen Eevaa (13),
5) Eeva lankesi syntiin ennen Aadamia (14),
6) kristitty nainen osoittaa uskonsa "lasten synnyttämisen kautta" (15).

Molemmat edellä käsitellyt kohdat osoittavat, että kirkolliskokouksen taannoinen naispappeutta puoltava päätös oli Raamatun pyhien kirjoitusten vastainen. Rukoilevainen seuraväki pitäytyköön jatkossakin nöyrässä uskossa ja palavassa rakkaudessa apostoliseen virkakäsitykseen.





Sivuja päivitetty viimeksi 7.1.2019
Länsi-Suomen
Rukoilevaisten Yhdistys ry
http://www.rukoilevaisuus.com/vkjp.php#liite

Naispappeus kristillisissä kirkoissa

---Luterilaisuus

Martti Luther torjui kirjoituksissaan naisten vihkimisen saarnavirkaan. Hänen käsityksensä mukaan naisten toiminta saarnaajina olisi ollut vastoin Raamattua ja Jumalan säätämää luonnollista lakia.[10]

Tanskan luterilaisessa kirkossa ensimmäinen nainen vihittiin papiksi vuonna 1948 ja Ruotsin luterilaisessa kirkossa naispappeus mahdollistui vuonna 1958. Viron evankelis-luterilainen kirkko alkoi vihkiä naisia papeiksi 1967.[11] Latvian evankelis-luterilaisessa kirkossa naisia alettiin vihkiä papeiksi neuvostoaikana vuonna 1976, mutta jälleenitsenäistymisen jälkeen 1990-luvulla siirryttiin käytäntöön jossa papiksi vihitään vain miehiä. Kirkolliskokous rajasi pappeuden Latviassa jälleen vain miehille 2016.[12] Monissa valtioissa naispappeus on nykyään varsin yleistä.---
https://fi.wikipedia.org/wiki/Naispappeus_kristillisiss%C3%A4_kirkoissa#cite_note-10


Laitoin heti tuohon alkuun Lutherin näkemyksen Naispappeudesta.
Olkoon niin että se oli vanhaa keskiaikaa, mutta Raamattu ja Jumalan Sanan ei ole siitä kuitenkaan muuttunut, vaan on sama, kuin oli Lutherin aikana, ja sama kuin oli Mooseksen aikana ja Paavalin aikana! Ja koko ajan Jumalan Sanaa, Jumalan säätämänä.

Jo Mooseksen aikana syntyi kapinaa Jumalan asetuksia vastaan, tässä asiassa, jonka Jumala itse ratkaisi kaikkien nähden näin:

4Moos. 16:3 Ja he kokoontuivat Moosesta ja Aaronia vastaan ja sanoivat heille: "Jo riittää! Koko seurakunta, he kaikki, ovat pyhät, ja Herra on heidän keskellänsä. Miksi te siis korotatte itsenne Herran seurakunnan yli?" Lue koko luku.

4.Mooseksen kirja:
17:1 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
17:2 "Puhu israelilaisille ja ota heiltä, kaikilta heidän ruhtinailtansa, sauva kutakin sukukuntaa kohti, heidän sukukuntiensa mukaan, kaksitoista sauvaa. Kirjoita kunkin nimi hänen sauvaansa,
17:3 mutta Leevin sauvaan kirjoita Aaronin nimi, sillä tämänkin sukukunnan päämiehellä olkoon sauvansa.
17:4 Pane ne sitten ilmestysmajaan lain arkin eteen, missä minä teille ilmestyn.
17:5 Ja tapahtuu, että kenen minä valitsen, sen sauva versoo. Siten minä lopetan israelilaisten napinan, niin että pääsen kuulemasta heidän napinaansa teitä vastaan."

17:6 Ja Mooses puhui tämän israelilaisille, ja kaikki heidän ruhtinaansa antoivat hänelle kukin sauvansa sukukunnittain, yhteensä kaksitoista sauvaa, ja Aaronin sauva oli heidän sauvainsa joukossa.
17:7 Ja Mooses pani sauvat lain majaan, Herran eteen.

17:8 Kun Mooses seuraavana päivänä meni lain majaan, niin katso, Aaronin sauva, joka oli siinä Leevin sukukunnan puolesta, oli alkanut versoa, siihen oli ilmestynyt silmuja, puhjennut kukkia ja kasvanut kypsiä manteleita.  

17:9 Ja Mooses vei ulos kaikki sauvat Herran kasvojen edestä kaikkien israelilaisten tykö; ja he katselivat niitä ja ottivat kukin sauvansa.
17:10 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Vie Aaronin sauva takaisin lain arkin eteen säilytettäväksi merkkinä uppiniskaisille, ja lopeta heidän napinansa, niin että minä pääsen sitä kuulemasta, jotta he eivät kuolisi."
Hebrealaiskirje:

13:8 Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.
Jeesus on Jumalan Elävä Sana, eikä ole muuttunut, eikä muutu.
Raamattu ei todista naispappeuden puolesta, ei Vanhassa eikä Uudessa testamentissa.
Mutta mitä Raamattu sanoo, Ilmestyskirjassa:

22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
22:20 Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian." Amen, tule, Herra Jeesus!
22:21 Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen


Vanha, eikä Uusikaan Testamentti tunne naispappeutta, ei ennen eikä nyt.
Jumala ei ole muuttunut, eikä muutu, Raamatun Sana ei ole muuttunut, sekin on sama, mutta ihmiset ja heidän suhtautumisensa siihen, mikä on Jumalan ilmoitus, ja mikä ei sitä ole, muuttuvat, ja he ovat itse päättäneet, kuka saa olla Jumalan pappi, ja vääristelleet Jumalan selvää Sanaa, niin kuin itse tahtovat.

Luin Priscilla yhdistyksen sivuilta alla olevan selkeän ja perusteellisen artikkelin.
Uskonnollisuus ja järki sanelevat ehdot, Jumalan Sana korkeimpana auktoriteettina on hyljätty, älyn nimikkeitten ja perustelujen sapen polttaessa pienetkin uskon idut, yhä enenevissä määrin Käsi sydämellä on sanottava, että näin kuin se on täällä Ruotsin kirkon piireissä, se on myöskin Suomessa, eikä enää ainoastaan Kirkossa, vaan myöskin vapaakirkolliset ovat omaksuneet saman./Hellevi

_________________________________________________________________________________

Miksi jätin pappisviran?
Ulla Hindbeck

Opiskelin teologiaa Upsalassa ja valmistuin kandidaatiksi keväällä 1976. Opiskeluni aikana opin, että kaikkea Raamatussa olevaa oli koeteltava. Ei ollut varmaa, että kaikki sieltä löytyvä olisi totta ja tärkeää. Koska ihmiset olivat sen kirjoittaneet, he olivat panneet siihen omat arvostuksensa ja oman aikansa yhteiskuntanäkemyksen. Raamattu sisälsi legendoja, myyttejä ja jopa satuja. Eihän nykyaikaisen ja valistuneen ihmisen tarvitse sellaisia niin vakavasti ottaa. Raamattua tuli tulkita ymmärryksellä, järjellä.

Minulla ei ollut aikaisempaa lujaa perususkoa Raamattuun täydellisenä auktoriteettina. Siksi minusta oli jännittävää tutkia Raamattua järjen keinoin ja yrittää erottaa siinä oleva jumalallinen ja inhimillinen aines toisistaan. Jumalallinen saisi jäädä jäljelle. Sen, mikä oli vain historiaa tai muuten epätäydellistä, voisi muuttaa tai yksinkertaisesti sivuuttaa. On mahdotonta, että tällainen raamattunäkemys voisi luoda pohjan aidolle uskolle. Mutta olen ymmärtänyt, ettei tämä - kumma kyllä - ollut tarkoituskaan.

Tammikuussa 1977 minut vihittiin papiksi Tukholman hiippakuntaan. Oikeastaan en ollut aikonut tulla "papiksi" vaan mahdollisesti seurakuntasihteeriksi tai diakonissaksi. Minulla ei ollut selvää päämäärää. "Pappi” vain oli jotakin saavuttamatonta, josta en uskonut selviäväni. Minulla oli se käsitys, että papiksi ryhtyminen asettaisi minut minulle sellaisia kysymyksiä ja vaatimuksia, joihin en ollut kypsä. Siinä vaiheessa kun valmistuin, näyttivät vaihtoehdot kuitenkin mennen vähiin.

Niin seurakuntasihteereille kuin diakonissoillekin oli vähän töitä tarjolla. Papeille sitä vastoin oli työtä tarjolla. Minut ylipuhuttiin aloittamaan ”kokeeksi”, ja osoittautuikin, ettei minkäänlaisia ongelmia ilmaantunut. Kukaan ei kysynyt, olinko ajatellut asian perinpohjaisesti; tiesinkö, oliko kutsumukseni oikealla perustalla; tiesinkö edes, mikä perustan tuli olla. Oli kuin olisin mennyt mihin tahansa työhön. Koska minulla oli koulutus, olin myös sopiva virkaan.

Minulla ei ollut mitään vaikeuksia saada niitä virkoja, jotka halusin. Seurakuntatyö sujui hyvin. Ajattelin tämän vahvistavan kutsumukseni. Sitten kun halusin jättää pappisviran, sanoivat muutamat ihmiset minulle aivan samaa: Kun kerran menee hyvin, kun homma toimii, ei se voi olla väärin.
Mutta nyt onkin niin, että Jumalan Sana puhuu sitä vastaan, että nainen toimii paimen- ja opetusvirassa. Tämä ei vaivannut minua lainkaan, koska minulla viranhoitoni alkuaikoina oli se raamattunäkemys kuin oli. Vasta kun olin ollut muutaman vuoden virassa ja kypsynyt tehtävässäni, minulle alkoi selvitä, ettei tämä voinut olla oikein.

Erään tunnustususkollisen papin ansiosta tulin tietoiseksi siitä vaikeasta asemasta, jossa raamattu- ja tunnustususkolliset ovat Ruotsin kirkossa. Ihmettelin, mikä sai heidät kaikesta huolimatta jatkamaan naispappeuden vastustamista. On täysin poissuljettua, että hallitus nimittäisi jonkun raamattu- ja tunnustususkollisen papin piispaksi. Kirkon korkeimmissa viroissa ei saa olla ketään sen suunnan edustajaa. Heiltä kielletään jopa pappisvihkimys.

Ihmeellistä on se, että Ruotsin kirkko torjuu kaikki raamattu- ja tunnustususkolliset vain siksi, että he ovat uskollisia Jumalan Sanalle ja kirkon Herralle, Kristukselle. Tämä on itse asiassa aivan järjetöntä. Jos kirkko ylipäätänsä torjuisi jotkut, niin eikö ennemmin ne, jotka eivät usko. Jos joku toteaa, että uskollisuus Jumalan Sanalle ja Herralle Kristukselle vaatii meitä vastustamaan naispappeutta, tapahtuu kuitenkin yhtäkkiä se, mikä on järjetöntä: Uskolliset ajetaan pois ja ainoastaan uskottomat säilytetään.

Ennen kaikkea Nya Väktaren -lehteä lukemalla aloin ymmärtää syvällisemmin, mitä raamattu-uskollisuus merkitsee ja miten Ruotsin kirkon kriisi, sen syvyys ja sen syyt ymmärretään tästä näkökulmasta käsin. Naispappia ei kehoteta kuuntelemaan tai lukemaan mitään, mikä tulee nk. "korkeakirkolliselta" suunnalta. Hehän ovat naispappeuden vastustajia, ja siksi heidän näkemyksensä ovat useimmiten vanhanaikaisia, epärealistisia, vähän typeriä sekä ennen kaikkea vailla sisältöä, joka voisi kiinnostaa naispappeja kannattajineen.

Kaiken tämän pohjalla on luonnollisesti pelko siitä, että joudutaan kosketuksiin totuuden kanssa. Lukiessani esimerkiksi Nya Väktaren-lehteä, josta minulla oli ollut tällaisia ennakkoluuloja, havaitsin sen sisällön olevan hyvin perusteltua, viisasta ja järkevää. Ihminen - olipa miten järkevä tahansa - ei voi olla Jumalan yläpuolella. Ihminen ei voi tietää Jumalaa paremmin, silloin kun on kysymys taivaallisista asioista.

Kokemukseni viranhoitoni ajalta osoittivat, että ”korkeakirkollisten” esittämä kritiikki oli kaikin tavoin aiheellista. Meidän maassamme Kristuksen kirkko on todella suuressa hädässä. Eräs perustavanlaatuinen syy tähän olin minä itse ja minun naispapin virkani. Jos on tarkoitus saattaa uudestaan voimaan Kristuksen kirkko - mikä on välttämätöntä - on sen tapahduttava Raamatun ja tunnustuksen pohjalta. Se ei voi tapahtua, jos nainen edelleen pyrkii pitämään kiinni pappisvirasta, koska tämä sotii Raamattua ja tunnustusta vastaan.

Keväällä 1985 isä G. A. Danell piti Nyköpingissä esitelmän aiheesta "Uskon perusteet". Olin paikalla, kuuntelin ja tulin vakuuttuneeksi siitä, että Jumalaan voi täysin luottaa. Jumala on totuus ja Jumalan Sana on läpikotaisin totta. Raamatun sana seisoo vahvana ja horjumattomana. Sitä ei voi muuttaa, eikä sitä tarvitse asettaa kyseenalaiseksi.

Tämä oli minulle uutta. Tämä oli uskoa eikä epäilystä, ja tällä tuli olemaan valtavan suuri merkitys. Se avasi kokonaan uusia näkökulmia.

Kristuksen kirkon on kai sentään oltava uskova eikä epäilevä kirkko. Nykyään Ruotsin kirkon pappien ja piispojen kuitenkin edellytetään epäilevän Herraa Kristusta tai jopa kieltävän Hänet. Muussa tapauksessa heillä ei ole asiaa kirkon virkaan. Tässä täytyy olla kysymys siitä, että sahataan sitä oksaa, jolla itse istutaan, että kaiken alta viedään perustus.

Nykyään Ruotsin kirkko on jakautunut. Toisaalta on epäilevä "kansankirkko", jossa epäily on uskoa arvokkaampaa, toisaalta on "uskova kirkko".

"Kansankirkossa" poliittisesti valitut ihmiset päättävät siitä, mikä kirkon opin on oltava. Ei-kristillisellä esivallalla on auktoriteettiasema, ja se myös nimittää piispat. "Kansankirkossa" ei tärkeintä ole se, mitä Jumala Sanassaan opettaa, vaan se, mitä ihmiset asioista ajattelevat. Jumalan Sana on vain siltä varalta, että sitä satuttaisiin tarvitsemaan. "Kansankirkossa" voi uskoa kristilliseen oppiin niiltä osin kuin haluaa tai olla kokonaan uskomatta. Hyvin menee joka tapauksessa. Uskottavuuden säilyttämiseksi on välttämätöntä pitää kiinni ”tasa-arvosta” ja ”demokratiasta” kirkossa. Maallikon sana painaa enemmän kuin papin.

On välttämätöntä kuulua poliittiseen puolueeseen voidakseen olla mukana päättämässä seurakunnallisista ja kirkollisista kysymyksistä. Raamattu- ja tunnustususkollisuutta pidetään Ruotsin kirkossa hyvin rumana asiana, eikä sitä saa esiintyä. Voisi luulla, että tässä olisi kyse "kansankirkon" pilakuvasta. Tämä on kuitenkin valitettavasti pohjimmiltaan aivan totta. Tässä turmeltuneessa kirkossa toimivat kaikki naispapit. Vain täältä löytyvät heidän kannattajansa.

"Uskovassa kirkossa" Jumalan Sana on korkein auktoriteetti, ja Kristus on Herra kirkossaan. Täällä edellytetään uskoa, uskollisuutta Jumalan Sanalle ja kuuliaisuutta. Täällä kestävänä perustuksena on Raamattu ja tunnustus. Uskova kirkko on vähemmistössä, ja enemmistön "kansankirkko" painostaa sitä voimakkaasti. Uskovassa kirkossa ei ole naispappeja, koska se on Jumalan Sanan ja tunnustuksen vastaista.

Joskus väitetään, ettei naispappeus ole kirkolle mikään suuri kysymys. Kysymys on nyt pantava syrjään, ja kaikkien on hyväksyttävä, että kirkko on avannut pappisviran naisille.

Jumalan Sana kuitenkin puhuu asiasta ja puhuu sitä vastaan. Jumalan Sanan puhuessa mikään ei ole vähäpätöistä. Jumalan Sana on kaikkien ideologisten suuntausten yläpuolella. Jumalan Sana sitoo kaikkia kristittyjä kaikkina aikoina.

Ensimmäisen korinttilaiskirjeen neljännessätoista luvussa Apostoli Paavali lausuu Pyhässä Hengessä Herran tahdon: että naisen tulee vaieta seurakunnassa ja ettei hänen ole lupa puhua. Tämä tulee Herralta, sanoo apostoli. Tämä ei ole mikään tasa-arvokysymys. Tämä on yksinkertaisesti Herran Kristuksen pyhä tahto, eikä meidän tarvitse käsitellä tätä tasa-arvokysymyksenä.

Kansankirkon edustajat ja epäkristillinen hallitus muuttavat apostolin sanat täydelliseksi vastakohdakseen ja kutsuvat naisen puhumaan seurakunnassa. Tämähän on järjetöntä. He luulevat selvästikin, että apostoli Paavalilla oli jotakin naisia vastaan. He luulevat selvästikin olevansa rakkaudellisempia naisia kohtaan kuin apostoli Paavali - niin - rakkaudellisempia kuin Herra Kristus itse. Sillä Hän on se, joka puhuu apostolin kautta. Niinpä nainen nykyään kutsutaan puhumaan seurakunnassa, vaikka apostoli sanoo myös, että näin toimiminen on naiselle häpeäksi.

Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle suoraan kielletään naisen toimiminen opetusvirassa. Kirkko, joka ei lainkaan piittaa tästä, ei voi olla Kristuksen tosi kirkko. Naispappeus ei ole koskaan ollut mikään tasa-arvokysymys Kristuksen tosi kirkolle. Herra on kaikkien nykyaikaisten ideologioittemme yläpuolella. Hänelle tasa-arvo ei ole mikään ongelma, eikä se ole sitä Hänen kirkollensakaan.

Kun Herra Kristus hahmottelee kirkkonsa suuntaviivat, antaa Hän paimen- ja opetusviran miehille kutsumiensa apostolien välityksellä. Koska Hän on tosi Jumala tosi Jumalasta ja yhtä Jumalan Isän Kaikkivaltiaan kanssa, olisi Herra Kristus ilman muuta valinnut naisen apostoliksi, jos se olisi ollut Hänen tarkoituksensa. Meidän ei tarvitse koskaan epäillä, ettei Hän olisi voinut tehdä niin oman aikansa naisnäkemyksestä huolimatta. Sillä, että Hän antaa paimen- ja opetusviran miehille, on syvempi merkitys. Naiselle annetaan muita tehtäviä.

Luomisessa Jumala teki ihmisen mieheksi ja naiseksi ja antoi heille eri tehtävät. Samoin Herra Kristus antaa kirkossaan miehelle ja naiselle eri tehtävät. Se on Hänen tahtonsa ja Hänen hyvän järjestyksensä mukaista. Hän tietää, mikä on parasta meille ja Hänen kirkollensa. Se, että jotkut naiset eivät tyydy heille uskottuihin tehtäviin, ei ole Herran Kristuksen vaan heidän oma vikansa. Naispappeus on puhdasta tottelemattomuutta Herraa kohtaan. Täytyy olla väärin, että Ruotsin kirkko tekee tottelemattomuudesta lain, joka koskee kaikkia kirkossa olevia.

Kaikki valitut kaksitoista apostolia, paimen- ja opetusviran perusta, olivat miehiä. Myös kaikki heidän seuraajansa olivat miehiä. Jumalanpalveluksessa pappi on apostolien, Kristuksen sijainen. Mistä naispapit löytävät identiteettinsä? Tämä on kokonaisuuden kannalta tärkeä asia. Raamatussa on monia naisia, jotka seurasivat ja palvelivat Herraa opetuslapsina. Kukaan heistä ei hoitanut paimen- tai opetusvirkaa. Kristityt naiset tekevät oikein samaistuessaan Raamatun naisiin eikä sen miehiin.

Lehdistössä ja TV:ssä puhutaan silloin tällöin naispapeista, joilla on vaikeuksia virkansa hoitamisessa. Monesti tämän sanotaan johtuvan siitä, että heidän miespuoliset "korkeakirkolliset" kollegansa toimivat heitä vastaan ja kohtelevat heitä huonosti. Naispappeuden vastustamisen yhteydessä käytetään mielellään sellaisia sanoja kuin ”syrjintä” ja naisviha.

On epäasiallista käyttää sellaisia sanoja tässä yhteydessä. Se on pahan puhumista. Naispappeuden vastustaminen ei perustu naisvihaan, syrjintään tai muuhun pahaan. Se perustuu johonkin aivan muuhun, johonkin hyvään, jonka ei pitäisi olla tuntematonta niille, jotka tekevät työtä kirkossa. Naispappeuden vastustamisen syy on Jumala. Se on rakkauden teko Herraa Kristusta ja lähimmäisiä, naispappeja kohtaan.

Naisen esiintyminen paimen- ja opetusvirassa on rikkomus Herran ilmoitettua tahtoa vastaan. Se on tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan. Luemme Raamatusta, esimerkiksi syntiinlankeemuskertomuksesta, että kuolema on rangaistus tällaisesta tottelemattomuudesta. Ne, joita kutsutaan ”naispappeusystävällisiksi", eivät välitä siitä, että heidän naispuoliset kollegansa elävät vaarallisesti.

Naispappeuden vastustaminen on kristillisen rakkauden ilmaus. Kristittyinä uskomme iankaikkiseen elämään, mutta myös iankaikkiseen rangaistukseen. Meidän on pidettävä hyvää huolta omasta ja toistemme autuudesta. Jos joku on joutunut harhaan, tottelemattomuudessa pois Jumalan luota, on häntä ojennettava, jotta hän - jos mahdollista - voisi tulla autetuksi kääntymykseen. On rakkaudetonta laiminlyödä sitä velvollisuutta, joka meillä toisiamme kohtaan on.

Kun minä uuden raamattunäkemykseni pohjalta halusin "pappina" opettaa, että Jumala on totuus, että Jumalan Sana on totuus, että meidän on otettava Jumalan Sana vakavasti, että meidän tulee uskoa Herraan Kristukseen ja seurata Häntä kuuliaisuudessa, havaitsin kaiken kestämättömäksi. Koko tilanteeni oli kestämätön.

Ymmärsin, miten vähän uskottava minun täytyi olla todellista julistusta ajatellen, ja mikäli halusin olla "oikea opettaja". Minähän olin ristiriidassa itseni kanssa. Koska oli pappi, olin itse todistamassa siitä, etten ottanut Jumalaa vakavasti. Minähän osoitin, etten itse uskonut siihen, mitä sanoin. Tässä tilanteessa en voinut odottaa, että kukaan muukaan ottaisi julistustani vakavasti. Kaikki oli siten aivan turhaa. Kun otin Jumalan Sanan vakavasti, minun oli pakko erota virasta ja jättää pappisvirkani. Sen tein joulukuussa 1985.

On mahdotonta, että naispappi voisi olla "oikea opettaja". Hän ei voi tuntea oikeaa oppia, koska silloin hän ei olisi pappi. Hän ei ole julistuksessaan uskottava. Oikeastaan yhdenkään seurakunnan ei pitäisi suostua ottamaan vastaan naista paimenekseen. Herra ei ole häntä kutsunut eikä hänellä ole pyhää oikeutusta. Näin kuitenkin tehdään ja usein raamattu-uskollisten "oikeiden opettajien" kustannuksella. Meillä Ruotsissa ei millekään muulle aseteta niin matalia vaatimuksia kuin kirkolle. Matalat vaatimukset ovat halveksunnan eräs muoto. Ei uskota, että kirkko voisi täyttää mahdolliset vaatimukset.

Kirkko on epätäydellinen ja sitä se tulee olemaankin, koska se koostuu epätäydellisistä ihmisistä. Ei kuitenkaan ole oikein tyytyä tähän. Kirkon Herra on täydellinen. Hänen kirkkonsa täytyy kaikin tavoin pyrkiä täydellisyyteen, pitää sitä päämääränään ja lähtökohtanaan. Kirkko ei saa tyytyä vähään. Kristuksen kirkon on pyrittävä siihen, että siitä tulee ja että se on uskova kirkko, jossa on oikeita opettajia, tosi kristillisyys, uskollisuus ja kuuliaisuus kirkon oikeaa Herraa, Kristusta, kohtaan. Päämääränä on Kristuksen täydellisyys. Kirkko on ”pyhien yhteisö”.

Ulla Hindbeck: Varför jag lämnade prästämbetet. Käännös: Marjo Ahlqvist

http://www.priscilla.fi/miksi-jaumltin-pappisviran.html

Vs: Vanhan käsikirjan mukainen jumalanpalvelus

Viesti  Stiina Tänään kello 10:26 am
Sulattelen. Pystyin rauhallisena lukemaan. Erilainen elämänkaari, kuin minulla (useimmilla on). Jumala Jeesuksessa ymmärtää, että kaikki eivät ole samanlaisia.
Suomen körttiläisyys ontuu pahasti mielestäni liberaalien miespappien eikä uskovien, raamatullisten naispappien takia. Saa nähdä mitä Jumala tekee.
p.s. en lopeta kirjoittamista, jos ei käsketä tai itse koe tulevani ei hyväksytyksi uskovana kristittynä (uudestisyntyneenä). Monet hellarit eivät hyväksy, eivätkä kaikki lestat ja monet viidesläiset arvioivat väärin liian rohkeasti.

Tämä on kirjoitusfoorumi, jossa saa sanoa vapaasti mielipiteensä asiasta kuin asiasta, eikä täältä heitetä sen vuoksi ketään pois, vaikka ymmärrettävää  on, että täällä voi provosoitua kirjoituksista, joita tänne on kopioitu.
Stinalla on hyvin perusteltuja mielipiteitä, toivon hyvää kirjoitteluintoa edelleenkin!
Kaikille toisillekin kirjoittelumieltä ja mielipiteitten jakamista asiasta kuin asiasta.

Terveisin jarrut