Janne Saarela Jurvan Baptistiseurakunta : Onko Vanhan testamentin Jumala väkivaltainen sadisti?

Onko Vanhan testamentin Jumala väkivaltainen sadisti?

Kirjoittaja Janne Saarela



Rakenne:

1 Johdanto

2 Kun luet Raamattua…

3 Vanha testamentti ja kirkkohistoria

4 Lähtö Egyptistä

5 Vanhan testamentin sotalakeja

5.1 Millaisia sotia?

6 Kanaanin maan valloitus

6.1 Jerikon ja Ain valloitus





1. Johdanto

Vanhan testamentin (tästedes VT) Jumala vaikuttaa aivan erilaiselta kuin Uuden testamentin (tästedes UT) Jumala. Noh, ainakin VT:n sivuilla tapetaan enemmän ihmisiä kuin UT:n sivuilla. Tässä pari esimerkkiä yleisistä ajattelutavoista. ”Jeesus oli hyvä tyyppi, mutta Jumalasta en niinkään pittaa.” ”En lue VT:ta, koska se on täynnä sotaa ja tappamista.” ”UT:ssa Jumala vaikuttaa mukavalta, mutta VT:ssa Hän on noussut väärällä jalalla sängystä.” ”VT:ssa Jumala tappaa viattomia ihmisiä ilman mitään pätevää syytä”. ”VT ja UT kertovat varmasti eri Jumalasta.” Tällaisia esimerkkejä on paljon. Näiden väitteiden taustalla ovat tietyt VT:n kertomukset, joissa Jumala vaikuttaa toimivan sadistisesti. Nämä huomiot eivät ole kuitenkaan vain ”ulkopuolisten” ongelmia. Kaikki raamattupiireissä VT:a läpikäyneet ymmärtävät, että joskus joudumme lukea tekstiä, joka mieluiten ohitettaisiin. Harva haluaa olla tekstinselittäjä-vuorossa, kun alamme lukea Joosuan kirjaa tai osaa 5. Mooseksenkirjasta joissa kerrotaan epäoikeudenmukaiselta vaikuttavasta Kanaaninmaan valloituksesta.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on tarttua muutamiin tällaisiin ongelmakohtiin. Pääpointtini on se, että monesti tiettyjä kertomuksia on luettu liian hätäisesti. Joissain tapauksissa ei olla perehdytty riittävästi arkeologisiin tietoihin. Moni on kuullut väitteen, että VT:ssa Jumala käskee tapaa kaikki Kanaaninmaan ihmiset, myös naiset ja lapset. Väite on erikoinen, koska sellaista käskyä ei mainita missään.

Olen valinnut kirjoitukseni kohteekseni Israelin kansan Egyptistä vapautumisen yhteydessä tapahtuneet kosmiset rangaistukset ja Kanaaninmaan valloituksen. Viimeksi mainittu tulee saamaan enemmän palstatilaa.



2. Kun luet Raamattua…

Ennen kuin menemme itse asiaan, haluan antaa muutaman maalaisjärkeen perustuvan huomion siitä miten Raamattua ei saa lukea.

Ensinnäkään läheskään kaikki Raamatun tekstit eivät ilmennä Jumalan tahtoa. Raamatun sivuilla puhuvat milloin mielipuolet ja milloin pakanat, ja joskus jopa itse paholainenkin. Esimerkiksi Jobin kirjaan on talletettu Jobin kolmen ystävän puheita, mutta kirjan lopussa Jumala nuhtelee heitä siitä, että he ovat puhuneet päin metsää. Tästä syystä kaikkien kohtien asiayhteys on selvitettävä, ennen kuin väitämme virheellisesti, että ”Raamattu käskee tekemään näin!”. Kertomus on eri asia kuin käsky toimia tietyllä tavalla.

Toiseksi monet kertomukset on talletettu Raamattuun ilman, että niiden moraaliin otetaan edes kantaa. Eräs kauhistuttavin esimerkki löytyy Tuomarien kirjasta, jossa kuvataan erään naisen joukkoraiskaus (19). Luvussa ei tietenkään kuvata Jumalan mielen mukaista elämää, vaan ihmisten synnin seurauksia, kun he yrittävät selviytyä ilman maallista ja hengellistä esivaltaa. Samantapainen kohta löytyy 1. Mooseksen kirjan luvusta 19, jossa Loot yrittää pelastaa taloonsa tulleet vieraat kauppaamalla epätoivoisesti kiimaiselle miesjoukolle tyttäriään. Tällaisten kohtien tarkoitus ei tietenkään ole opettaa sitä, miten naisia täytyisi kohdella. Muutenhan sama syytös koskettaisi johdonmukaisesti myös jokaikistä uutislukijaa, jotka tiedottavat maailmalla tapahtuvista raakuuksista. (Näin myös Edsinger 2007, 11; Hess 2011, 665; Luoto 2011, 21.)

Kolmanneksi Raamatun kertomuksia on tarkasteltava sen oman maailmankuvan läpi. Jos lukija on nielaissut humanismin matoineen koukkuineen (näkemys, jonka mukaan ihminen on kaiken keskiössä ja ihminen on pohjimmiltaan hyvä) on todennäköistä, että VT:n lukeminen tuottaa hankaluuksia. Raamattu kun väittää, että ihminen on (syntiinlankeemuksen jälkeen) pohjimmiltaan paha. Meissä on kuitenkin säilynyt rippeitä siitä tilasta, johon meidät alunperin luotiin, joten me emme ole täydellisen pahoja. Monet kertomukset näyttäytyvät kuitenkin aivan eri valossa riippuen siitä millaisesta näkökulmasta lukija niitä lukee. Humanismin näkökulmasta me olemme vaarassa menettää koko Raamatun ytimen: ihminen on langennut ja tarvitsee Jumalan tarjoamaa pelastusta.

Lopuksi on huomautettava eräästä päivänselvästä asiasta, joka liittyy VT:n sotiin, mutta joka jää yleensä huomioimatta. VT:n Israel oli teokratinen maa, koska Jumala oli kansan todellinen kuningas. Sodat yksinkertaisesti kuuluivat asiaan, koska läpi historian kansat ovat sotineet keskenään ja yrittäneet turvata omia maapalojaan. Sodat olivat monesti välttämättömiä, jotta kansa voisi säilyi ylipäätään hengissä. Siksi heprean kielen sotaa tarkoittava sana ”milchamah” esiintyy VT:ssa yli 300 kertaa. (Edsinger 2007, 41.) Välttääkseen sotia Jumalan olisi täytynyt asettaa kansansa asumaan kuuhun! (On kuitenkin päivänselvää, että ennemmin tai myöhemmin porukka olisi alkanut tappelemaan keskenään sielläkin. Totta kai, koska ihminen on paha.)



3. Vanha testamentti ja kirkkohistoria

Jos lukija pitää mielessään edelliset neljä perushuomiota, hän ei joudu niin usein ongelmiin VT:n tekstiä lukiessaan. Ongelmat VT:n tekstien kanssa alkavat kuitenkin nousta pintaan silloin, kun Jumala itse näyttää olevan, epäsuorasti tai suorasti, pahojen asioiden toteuttajana. VT:n sotien suurin ongelma on siinä, että niitä ei esitetä ainoastaan ihmisten tekeminä, vaan monesti Herran käskynä. Jo kirkkoisä Origenes (k. 254 jKr.) kamppaili VT:n sotakertomusten kanssa. Hän päätyi ratkaisemaan ne allegorisina kuvauksina, ei todellisina kertomuksina. Osa teologeista on yksinkertaisesti heittänyt sotakertomukset ”romukoppaan”. Monet kuuluisat uusateistit ovat tuoneet oman kortensa kekoon VT:n raakalaismaisuuden tuomitsemisessa. Heidän argumenttiensa heikkouteen palataan otsikossa 6.

Monet ei-uskovatkin tunnustavat Jeesuksen mahtavaksi moraaliseksi opettajaksi. Tosiasia on kuitekin se, että Jeesus ei missään kritisoi Jumalan toimintatapaa VT:ssa. Näin siitä huolimatta, vaikka hän tunsi tämän kirjan (ehkä) paremmin kuin me. Jeesuksella ja hänen apostoleillaan ei näyttänyt olevan tarvetta heittää VT:n vaikeita kohtia roskikseen. He puhuivat vedenpaisumuksesta ja Sodoman ja Gomorran tuhosta historiallisina tosiasioina, joskin varoittavina sellaisina (Luuk. 17:26-30; Juud. 7). Paavali viittaa historiallisena tosiasiana Kanaanin maan kansojen hävittämiseeen (Ap.t. 13:19). (Edsinger 2007, 14-16.)

Ensimmäisinä vuosisatoina alkuseurakunnassa esiintyi hyvin erilaisia tapoja suhtautua VT:iin. Perusratkaisu oli se, että VT nähtiin kristillisenä kirjana, mutta sitä piti tulkita Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen valossa. Jeesus oli Kirjoitusten täyttymys. Tästä tavataan käyttää sanaleikkiä, jonka mukaan VT oli siemen ja UT on hedelmä.

Tarjolla oli kuitenkin myös muita vaihtoehtoja. Roomassa 100-luvulla elänyt Markion oli ehkä kuuluisin eri näkökulmaa edustava henkilö. Hän oli sitä mieltä, että VT ja UT puhuvat eri Jumalasta. Toisin sanoen VT:n raakalaismainen Jumala ei voinut olla sama kuin UT:n rakastava Jumala. Markionin mukaan alempi jumalolento oli luonut maailman ja hän oli juutalaisten jumala. Ylempi Jumala ilmoitti itsensä vasta Kristuksessa. Hänen mukaansa VT tuli poistaa kristittyjen Raamatusta. (UT:n puolella Markion hyväksyi vain karsitun Luukkaan evankeliumin ja 10 Paavalin kirjettä.) (Edsinger 2007, 113; Iso kirja -opiston historiallinen teologia -kurssin luentomuistiinpanot.)

Tämän kirjoituksen tarkoitus on tuoda toisenlaisia näkökulmia näiden vaikeiden kohtien ratkaisemisessa. Tarkoitus on pääasiassa osoittaa, että Jumala ei ansaitse itselleen titteleitä ”raakamainen” ja ”väkivaltainen sadisti”. Se miten tässä onnistutaan, jää lukijan päätettäväksi.



4. Lähtö Egyptistä

Monet ovat lukeneet kauhulla kertomuksia israelilaisten lähdöstä Egyptistä. Monesti lukijoiden kommentit ovat samantapaisia kuin baarissa juopuneiden asiakkaiden, jotka jakelevat neuvoja nurkassa painivalle järjestyksenvalvojalle: ”sinä käytät aivan liian kovia otteita!”. Tarkka lukija kuitenkin huomaa, että vitsaukset, joita Jumala antaa, ovat vastausta Faraon lauseeseen: ”Kuka on Herra, että minun olisi toteltava häntä ja päästettävä Israelin kansa menemään? Minä en tunne Herraa, enkä aio päästää Israelia.” (2. Moos. 5:2). Jumala osoittaa Faraolle olevansa vahvempi kuin Egyptin jumalat. Kaikki vitsaukset kohdistuvat itse asiassa Egyptin monia epäjumalia vastaan, kuten jae 2. Moos. 12:12 antaa ymmärtää (”Minä, Herra, annan tuomioni kohdata kaikkia Egyptin jumalia.”). Päivi Niemi ja Matti Kankaanniemi esittävät Anita Chiaan viitaten erään listan, joka valaisee tätä asiaa:



Vesi vereksi – Osiris-kolminaisuus
Sammakot – Hekt, maan jumalatar
Sääsket – Geb, maan jumala
Paarmat – Scarob-jumala, pyhä hyönteinen
Karjarutto – Apis, härkäjumala, Hathor, lehmänpäinen erämaajumala
Paiseet – Thot, ”lääketieteen” jumala, Apis, Imhotep ja Serapis, parantamisen jumalat
Rakeet – Nut, taivaan jumalatar
Heinäsirkat – Nepir, viljajumala, Anubis, peltojen vartija jumala
Pimeys – Ra, aurinkojumala, Tem, auringonlaskun jumala, Shu, valon Jumala
Kuolema – Ermumet, lasten syntymän jumala, Farao, Egyptin hallitsijajumala



Esimerkiksi pimeys oli valtava nöyryytys kansalle, joka piti hallitsijaansa aurinkojumalan poikana. Faraon kädet jäivät liian lyhyiksi muuttamaan tilannetta.

Jotkut lukijat pitävät egyptiläisten esikoiden surmaamista liian rajuna toimenpiteenä, mutta he monesti unohtavat sen, että egyptiläiset olivat surmanneet israelilaisten poikalapsia heitämällä heitä Niiliin krokotiilien syötäväksi. Egyptin kansa olisi päässyt vähemmällä, ellei Farao olisi paaduttanut itseään. Jumala yritti olla armollinen, mutta tämä ei käynyt Faraolle. [1] (Edsinger 2007, 24-25; Kankaanniemi & Niemi 2007, 57.)



On ehkä syytä muistuttaa, että Raamatun maailmankuvan mukaan epäjumalien taustalla ovat kosmiset pahuuden voimat (3. Moos. 17:7; 5. Moos. 32:16-21; Ps. 106:37-38; Jes. 65:3; 1. Kor. 10; Ef. 6:12-18). Niinpä Jumala ei sodi sodan itsensä vuoksi, vaan Hän haluaa palauttaa rauhan ja oikeudenmukaisuuden maailmaan. (Copan 2011, 167.)



5. Vanhan testamentin sotalakeja

Kuten totesin, VT:n Israel oli teokratia ja sodat kuuluivat jokapäiväiseen elämään.Israelilaisille annetut tärkeimmät ohjeet sotaa varten on annettu viidennessä Mooseksen kirjassa. Jakeissa 20:1-9 sanotaan seuraavaa:

"Jos lähdet sotaan vihollistasi vastaan ja näet hevosia ja sotavaunuja ja sotajoukon, joka on sinua suurempi, niin älä pelkää heitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, hän, joka johdatti sinut Egyptin maasta. Kun olette ryhtymässä taisteluun, astukoon pappi esiin puhumaan kansalle ja sanokoon heille: 'Kuule, Israel! Te ryhdytte nyt taisteluun vihollisianne vastaan. Älkää arkailko, älkää peljätkö älkääkä hätääntykö, älkää säikähtykö heitä; sillä Herra, teidän Jumalanne, käy teidän kanssanne, sotii teidän puolestanne vihollisianne vastaan ja antaa teille voiton.' Ja päällysmiehet puhukoot kansalle ja sanokoot: 'Joka on rakentanut uuden talon, mutta ei vielä ole sitä vihkinyt, menköön ja palatkoon kotiinsa, ettei hän kaatuisi taistelussa ja joku toinen vihkisi sitä. Joka on istuttanut viinitarhan, mutta ei vielä ole korjannut sen ensi hedelmää, menköön ja palatkoon kotiinsa, ettei hän kaatuisi taistelussa ja joku toinen korjaisi sen ensi hedelmää. Joka on kihlannut naisen, mutta ei vielä ole ottanut häntä vaimoksensa, menköön ja palatkoon kotiinsa, ettei hän kaatuisi taistelussa ja joku toinen ottaisi hänen morsiantaan vaimoksensa.' Vielä puhukoot päällysmiehet kansalle ja sanokoot: 'Joka pelkää ja arkailee, menköön ja palatkoon kotiinsa, etteivät hänen veljensäkin menettäisi rohkeuttaan niinkuin hän'. Ja kun päällysmiehet ovat tämän kaiken kansalle puhuneet, asettakoot he osastopäälliköt väen johtoon.”



Israelia ympäröivien kulttuurien toimintatavat huomioon ottaen sotasäädökset ovat todella inhimilliset. Mies esimerkiksi vapautettiin sotapalveluksesta jos (a) hän oli juuri kihlautunut, (b) ostanut talon, (c) istuttanut viinitarhan, tai (d) jos hän vain yksinkertaisesti pelkäsi. (Lennox 2014, 152.)

”Kun lähestyt jotakin kaupunkia sotiaksesi sitä vastaan, tarjoa sille ensin rauhaa. Ja jos se suostuu tarjoamaasi rauhaan ja avaa sinulle porttinsa, suorittakoon kaikki siellä oleva kansa sinulle työveroa ja palvelkoon sinua. Mutta jos se ei tee rauhaa sinun kanssasi, vaan valmistautuu taistelemaan sinua vastaan, niin piiritä sitä. Ja jos Herra, sinun Jumalasi, antaa sen sinun käsiisi, niin surmaa kaikki sen miesväki miekan terällä. Mutta naiset, lapset ja karja ja kaikki, mitä kaupungissa on, kaikki, mitä sieltä on saatavana saalista, ryöstä itsellesi, ja nauti vihollisiltasi saatu saalis, minkä Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. Tee näin kaikille niille kaupungeille, jotka ovat sinusta hyvin kaukana, jotka eivät ole näiden kansojen kaupunkeja.” (5. Moos. 20:10-15.)



Nämä jakeet paljastavat sen, että sotaan oli oikeus turvautua vain viimeisenä keinona. Armeijan käskettiin ensin tarjota rauhaa, mikäli mahdollista. Sodalla ei siis ollut itseisarvoa Israelissa. Siihen turvauduttiin vain välttämättömissä tilanteissa. Ristiriitatilanteessakin heidän piti yrittää saada ensin rauha. Jos se ei onnistunut, vain miehet saatiin surmata. Sodassa naiset ja lapset tuli säästää, eikä armeija saanut tuhota puita mielivaltaisesti. Mutta miten vangeiksi otettuja naisia kohdeltiin? Tästä asiasta annetaan ohjeita jakeissa 21:10-14:

”Kun lähdet sotaan vihollisiasi vastaan ja Herra, sinun Jumalasi, antaa heidät sinun käsiisi ja sinä otat heistä vankeja ja vankien joukossa näet kaunisvartaloisen naisen ja mielistyt häneen ja tahdot ottaa hänet vaimoksesi, niin vie hänet kotiisi, ja hän ajattakoon hiuksensa ja leikatkoon kyntensä. Ja hän riisukoon vaatteensa, joissa hänet vangittiin, ja asukoon sinun kodissasi ja saakoon itkeä kuukauden päivät isäänsä ja äitiänsä; sitten saat yhtyä häneen ja naida hänet, niin että hän tulee vaimoksesi. Mutta jos hän ei sitten enää sinua miellytä, niin päästä hänet menemään vapaana äläkä myy häntä rahasta. Älä kohtele häntä tylysti, koska olet häntä alentavasti kohdellut.”



Tarkempia ohjeita annetaan vielä jakeissa 23:10-15:

”Jos sinun keskuudessasi on joku, joka ei ole puhdas sen johdosta, mitä hänelle yöllä on tapahtunut, menköön hän leirin ulkopuolelle; hän älköön tulko leiriin. Illan suussa hän peseytyköön vedessä, ja auringon laskettua hän tulkoon leiriin. Leirin ulkopuolella olkoon sinulla syrjäinen paikka, johon sinun on mentävä tarpeellesi. Ja sinulla olkoon aseittesi lisänä pieni lapio, ja kun siellä ulkona istut tarpeellesi, kaiva sillä kuoppa ja peitä sitten ulostuksesi. Sillä Herra, sinun Jumalasi, vaeltaa leirissä auttaaksensa sinua ja antaakseen vihollisesi sinulle alttiiksi; sentähden olkoon sinun leirisi pyhä, ettei hän näkisi sinun keskuudessasi mitään häpeällistä ja kääntyisi pois sinusta. Älä luovuta orjaa, joka on paennut isäntänsä luota sinun luoksesi, hänen isännällensä.”

Järjestys, puhtaus ja siveys olivat tärkeässä osassa israelilaisten sotia. Sotilas katsottiin rituaalisesti (uskonnollisesti) epäpuhtaaksi jos hän oli ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä naisen kanssa tai hänellä oli ollut yöllinen siemensyöksy. Näistä syistä sotilasta pidettiin taisteluun kelpaamattomana. Oleellista tässä on se, että tämän lain on täytynyt vähentää huomattavasti sodan aikaisia raiskauksia. Raiskauksethan ovat sekä antiikin että nykyajan hirvittäviä sodan lieveilmiöitä. Israelilaisten keskuudessa laki otettiin tosissaan. Tästä meillä on todisteena mm. Uurian käytös. Kuningas Daavid oli jäänyt sodan ajaksi Jerusalemiin ja ihastunut erään sotilaan, Uurian vaimoon.

Daavid sai vieteltyä Uurian vaimon, Batseban petiinsä. Daavidin epäonneksi Batseba tuli raskaaksi. Daavid yritti peitellä jälkiänsä ja pyysi Uurian sotarintamalta kotiin. Palattuaan Daavid kehotti häntä viettämään yön vaimonsa kanssa, jotta Daavid voisi päästä pois tukalasta tilanteesta. Uuria kuitenkin kieltäytyi ja sanoi Daavidille: ”Arkki ja Israel ja Juuda asuvat lehtimajoissa, minun herrani Jooab ja herrani palvelijat ovat leiriytyneinä kedolla; menisinkö minä kotiin syömään, juomaan ja makaamaan vaimoni kanssa? Niin totta kuin sinä elät ja sinun sielusi elää: sitä minä en tee.”. (2. Sam. 11). Kaikesta päätellen sotalait otettiin tosissaan. (Edsinger 2007, 44-45.)

Sotaa ei missään kohden VT:a pidetä itsessään hyvänä. Profeetat Miika ja Jesaja haaveilevat tilasta, jolloin miekat hakataan työvälineiksi (Miika 4:3; Jes. 2:4). Tuleva Messias tulisi olemaan nimenomaan rauhan ruhtinas (Jes. 9:6; Sak. 9:9-10). Toisin oli joidenkin Israelin naapurimaiden , etenkin Assyrian kohdalla, jossa sotalait olivat todella raakoja (Jes. 10:5-7). (Edsinger 2007, 43-45, 82.)

Israelilaisilla oli myös hävityssotaa koskevia erityislakeja, mutta palaamme niihin siinä yhteydessä kun pohdimme Kanaaninmaan valloitusta ja sen oikeutusta luvussa 6.



5.1. Millaisia sotia?

Sodat saavat erilaisen tuomion riippuen siitä millaisia ne ovat. Ihmiset ovat hanakoita tuomitsemaan sodat, joissa käydään viattomien päälle laajentamaan omia alueitaan. Samalla he kuitenkin pitävät yleensä oikeana, että joku maa puolustaa rajojaan muita kansoja vastaan. Useimmat raamatuntutkijat ovat sitä mieltä, että suurin osa israelilaisten käymistä sodista olivat nimenomaan puolustussotia. Amalekilaiset hyökkäsivät Israelin päälle erämaavaelluksen aikana (2. Moos. 17:. Aradin kuningas hyökkäsi israelilasia vastaan ottaen joitain vangeiksi (4. Moos. 21:1). Amorilaisten kuningas Siihon ei antanut israelilaisten kulkea heidän maansa läpi, vaan hän hyökkäsi heidän kimppuunsa (4. Moos. 21:21-32; 5. Moos. 2:26-30). Baasanin kuningas Oog ryhtyi sotaan israelilaisia vastaan samoihin aikoihin (4. Moos. 21:33; 5. Moos. 3:1). Itse asiassa kuningas Daavidin jälkeen (noin 1000 eKr.) kaikki käydyt sodat olivat puolustussotia. Israelilaisten täytyi yksinkertaisesti suojelle omaa turvallisuuttaan (Tuom. 2:16; 1. Sam. 14:48). Tarkoitus oli suojella omia kansalaisia, ei hyökätä naapureiden kimppuun.

On muistettava, että Israelin maa oli maantieteellisesti katsottuna todella vaikeassa paikassa. Se oli ympärillä olevien suurvaltojen, kuten Egyptin, Assyrian ja Babylonian näkökulmasta strategisella paikalla. Tämän vuoksi nämä supervallat havittelivat sitä jatkuvasti omaan valtaansa. (Edsinger 2007, 52; Copan 2011, 179.) Eräs tutkija on arvionut tällä alueella käytyjen sotien määrän niin suureksi, että joka 44. vuosi joku armeija on marssinut tämän maan halki tuhansien sotilaiden voimalla! (Wright 2004, 3.)

Yleensä ihmiset kiinnittävät huomiota Kanaanin maan valloitukseen, koska israelilaiset saivat Jumalalta suoran käskyn: valloittakaa maa ja tappakaa kaikki. Koska tämä on VT:n sodista kaikkein ongelmallisin, se ansaitsee oman otsikkonsa.

6. Kanaanin maan valloitus

Ehkä kaikkein vaikein VT:n eettinen ongelma on se, että Jumala käskee tappaa kaikki kanaanilaiset. Näistä tapahtumista kerrotaan 5. Mooseksen kirjassa ja Joosuan kirjassa. Ennen kuin israelilaiset asettuivat luvattuun maahan, sitä asuttivat seitsemän eri kansaa: heettiläiset, girgasilaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset (5. Moos. 7:1). Lupaus tästä maasta oli annettu kuitenkin aikoinaan Aabrahamille:

”Ja Herra sanoi Abramille: 'Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.' Niin Abram lähti, niinkuin Herra oli hänelle puhunut, ja Loot meni hänen kanssansa. Abram oli Harranista lähtiessänsä seitsemänkymmenen viiden vuoden vanha. Ja Abram otti vaimonsa Saarain ja veljensä pojan Lootin sekä kaiken omaisuuden, jonka he olivat koonneet, ja ne palvelijat, jotka he olivat hankkineet Harranissa, ja he lähtivät menemään Kanaanin maahan. Ja he tulivat Kanaanin maahan. Ja Abram kulki maan läpi aina Sikemin paikkakunnalle, Mooren tammelle asti. Ja siihen aikaan kanaanilaiset asuivat siinä maassa. Silloin Herra ilmestyi Abramille ja sanoi: 'Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan'. Niin hän rakensi sinne alttarin Herralle, joka oli hänelle ilmestynyt.” (1. Moos. 12:1-7.)

Tätä kertomusta luettaessa on jälleen muistutettava Raamatun maailmankuvasta: Jumala on koko maailman Luoja ja Hänellä on täysi oikeus puuttua siihen, kuka asuu missäkin. Kertomuksen mukaan Jumala halusi antaa kansalleen, joka lähti liikkeelle Aabrahamista, oman maan. Tämä maa loisi edellytykset yhtenäiselle uskonnolle ja kulttuurille. Myöhemmin Jumala tulisi käyttämään maata siunauksensa tuomisessa koko maailman osaksi. Jeesus syntyi juuri Israeliin ja sieltä sanoma pelastuksesta on levinnyt kaikkialle maailmaan, aina Jurvaan saakka!



Esimerkiksi seuraavat jakeet kuvaavat Kanaanin maan valloituskäskyä:

"Kun Herra, sinun Jumalasi, vie sinut siihen maahan, jota menet ottamaan omaksesi, ja kun hän sinun tieltäsi karkoittaa suuret kansat, heettiläiset, girgasilaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, nuo seitsemän kansaa, jotka ovat sinua suuremmat ja väkevämmät, ja kun Herra, sinun Jumalasi, antaa ne sinulle alttiiksi ja sinä voitat ne, niin vihi heidät tuhon omiksi; älä tee liittoa heidän kanssansa äläkä osoita heille armoa. Älä lankoudu heidän kanssansa; älä anna tyttäriäsi heidän pojillensa äläkä ota heidän tyttäriänsä pojillesi vaimoiksi. Sillä he viettelevät sinun poikasi luopumaan minusta ja palvelemaan muita jumalia; ja silloin Herran viha syttyy teitä kohtaan, ja hän hävittää sinut nopeasti. Vaan tehkää heille näin: kukistakaa heidän alttarinsa, murskatkaa heidän patsaansa, hakatkaa maahan heidän aserakarsikkonsa ja polttakaa tulessa heidän jumalankuvansa. Sillä sinä olet Herralle, Jumalallesi, pyhitetty kansa; Herra, sinun Jumalasi, on valinnut sinut omaisuuskansakseen ennen kaikkia muita kansoja, mitä maan päällä on.” (5. Moos. 7:1-6.)



”Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, älä jätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, etteivät he opettaisi teitä tekemään kaikkia niitä kauhistavia tekoja, joita he ovat tehneet palvellessaan jumaliansa, ja ettette te rikkoisi Herraa, teidän Jumalaanne, vastaan.” (20:16-18.)

Seuraavaksi nostan esiin 10 huomiota Kanaaninmaan valloituksesta. Nämä huomiot on syytä ottaa vakavasti ennen kuin annamme tuomiomme Jumalasta Kanaanin maan valloituksen vuoksi.



(1) Tarkka lukija huomaa, että missään kohden edellä mainituissa jakeissa Jumala ei anna käskyä: ”tappakaa kaikki (naiset ja lapset)”. Luvun 7 teksti keskittyy kanaanilaisten epäjumalien palvontapaikkojen tuhoamiseen. Varoitus ”älä anna lapsiasi heidän jälkeläisilleen” olisi myös kummallinen, jos ketään ei jätettäisi eloon! Luvun 20 teksti taas keskittyy kaupunkien tuhoamiseen, jossa tuhoamiskäsky koskee kaikkia. ”Kaikki” ei tässä kohden kuitenkaan tarkoita naisia ja lapsia, vaan kaupungissa majailevia sotilaita. Perustelen tämän väitteen tarkemmin luvussa 6.1, jossa käsittelen Jerikon ja Ain kaupungin valloittamista.



(2) Jos haluamme tuomita sen heikon moraalitason, joka VT:ssa näyttää olevan, meidän on oletettava Jumalan olemassaolo. Jos Jumalaa ei ole olemassa, meiltä katoaa pohja, jonka varaan objektiivinen (mielipiteistä riippumaton) moraali rakentuu. Johdonmukaisuuden nimessä uusateistit eivät saisi edes esittää moraalisia kannanottoja, koska heidän maailmankatsomuksestaan käsin objektiivista oikeaa ja väärää ei ole olemassa. Objektiivinen moraali tarvitsee oikeutuksekseen Jumalan. Ironista kyllä, vain Jumalan olemassaoloon uskova voi johdonmukaisesti jaella moraalisia kannaottoja VT:n tapahtumista. (Lennox 2014, 141. Hyvä esitys moraaliargumentista Copan 2011, 209-215; Craig 2012, 135-55; Lennox 2014, 119-39; Puolimatka 2009, 170-73; Geisler & Turek 2004, 169-93. Argumentti on esitelty myös täällä.)



(3) Raamattu kuvaa Jumalan täydellisen oikeudenmukaiseksi ja hyväksi. Jumala toimii kaikissa tilanteissa parhaalla mahdollisella tavalla. Oikeamielisyyteen kuuluu kuitenkin erottomattomasti se, että Jumalan on tuomittava pahuus. Jos Jumala ei tuomitsisi pahaa, Hän ei yksinkertaisesti olisi hyvä. Miltei kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että elämän takaamiseksi joskus on turvauduttava melko järeisiin toimenpiteisiin.

Ihmisinä olemme myös herkkiä unohtamaan sen, että me olemme langennut ihmiskunta. Se, että me saamme ylipäätään elää, on Jumalan armoa. Yleensä me kuitenkin tarkastelemme tilannetta aivan eri näkökulmasta ”minulla on oikeus siihen ja siihen” jne. Tämä ei ole se kuva, jonka Raamattu asioista maalaa. (Edsinger 2007, 55-56.) Kanaaninmaan valloituksessa on ennenkaikkea kyse pahuuden voittamisesta.



(4) Kohdat 2 ja 3 laskevat perustan muille huomioille. Sota kanaanilaisia vastaan oli moraalisesti oikeutettavissa. Jumala hävitti kanaanilaiset heidän pahuutensa tähden:

”Kun Herra, sinun Jumalasi, työntää heidät sinun tieltäsi, niin älä ajattele sydämessäsi näin: 'Minun vanhurskauteni tähden Herra on tuonut minut ottamaan tämän maan omakseni'. Sillä näiden kansojen jumalattomuuden tähden Herra karkoittaa heidät sinun tieltäsi. Et sinä vanhurskautesi ja oikeamielisyytesi tähden pääse ottamaan heidän maatansa omaksesi, vaan näiden kansojen jumalattomuuden tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi ja täyttääksensä, mitä Herra valalla vannoen on luvannut sinun isillesi, Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille.” (5. Moos. 9:4-5)



Kysymys ei ollut mistään Israelin kansan kansallisesta ylemmyydentunteesta tai rasismista. Asia käy selvemmäksi, kun paljastetaan muutama asia kanaanilaisten elämäntavoista.

Ihmisillä on luontainen tietoisuus Jumalasta ja häntä odottavasta tuomiosta. Tämän tiedon pohjalta ihminen tarvitsee sovitusta. Tämä selittää sen, miksi eri uskonnoissa kaikkialla maailmassa on uhrattu uhreja. Näissä uhrirituaaleissa on käytetty myös lapsiuhreja. Kanaanilaiset uhrasivat lapsiaan Molokille ja Baalille. Molok oli kanaanilainen jumala, jonka patsaalla oli härän pää ja ihmisen ruumis. Patsaan vatsassa paloi tuli. Lapsi asetettiin patsaan käsivarsille ja hän paloi kuoliaaksi. Antiikin kreikkalainen filosofi ja kirjailija Plutarkhos (45-120 jKr.) kertoo, että näiden uhrien aikana koko patsaan edessä oleva alue täyttyi huilujen ja rumpujen kovasta äänestä, niin että valittajien huudot eivät kuuluneet ihmisten korviin. Plutarkhos kirjoittaa asiasta ikävän yksityiskohtaisesti:

”Kun lasta polttava tuli ympäröi lapsen ruumiin, lapsen raajat käpristyivät kokoon ja suu näytti irvistävän ikään kuin se nauraisi, kunnes lapsi oli riittävästi kutistunut niin että hän liukui pataan.”

Kanaanilaiset eivät uhranneet ainoastaan vastasyntyneitä, vaan lapsia aina neljänteen ikävuoteen saakka. Tällaisia arkeologisia löydöksiä on tehty ainakin Karthagossa, jonne osa kanaanilaisista (foinikialaisista) pakeni israelilaisten valloitussotaa.

Sen lisäksi, että kanaanilaiset eivät säälineet lapsiaan, heidän seksuaalisuutensa oli saavuttanut räikeät mitat. Kanaanilaisten jumalat rikkoivat tarujen mukaan kaikki seksuaalisen siveellisyyden rajat ja siksi tämänkaltainen toiminta tuli osaksi kanaanilaisten elämää. [Ks. tarkemmin viittestä 2]

Pappien seremonioissa seksi oli osa rituaalien toimitusta. Seksi henkilön kanssa, jonka elämä oli omistettu jumalattarelle nähtiin liittymisenä itse jumaluuteen. Miehillä oli lähes rajaton seksuaalinen vapaus. Rajat taas koskivat lähinnä aviovaimoa. Myös lasten seksuaalinen hyväksikäyttö oli yleistä.

Israelilaisten laki antoi ehdottoman kiellon Molokille uhraamisesta (3. Moos. 18:21). Juuri kanaanilaisten räikeä vääryys toi heille Jumalan tuomion (ks. kohta 5). Kun pohdimme kysymystä israelilaisten valloitussodasta, vertailukohdaksi voisi ottaa erään maailmansodan tapahtuman. Puolan vastarintaliike pyysi liittoutuneita useasti pommittamaan natsien kaasukammioita, joissa tapettiin naisia ja lapsia ”uudelle Molokille”. Liittoutuneet kieltäytyivät, koska se oli siviilikohde, jolla ei ollut sotilaallista merkitystä. Pommitus olisi tappanut varmasti tuhansia naisia ja lapsia, mutta sen seurauksena kaasukammioiden tuhoamiskoneet olisi saatu pysäytettyä ja kymmenet tuhannet lapset olisivat todennäköisesti säilyneet hengissä. Miten tässä tilanteessa olisi pitänyt toimia? (Lennox 2014, 152; Puolimatka 2013, 240-44; Copan 2011, 159; Luoto 2011, 29; Kankaanniemi & Niemi 2007, 58.)



(5) Kanaanin maan valloitus on Mooseksen kirjojen valossa hyvin poikkeuksellinen sotatoimi. Se ei vastannut (a) tavallisia sotasääntöjä, (b) eikä se näyttänyt täyttävän sitä käskyä, että israelilaisten tuli rakastaa muukalaisia (5. Moos. 10:18-19). Seuraavat 5. Mooseksen kirjan jakeet selventävät syytä, miksi kanaanilaiset saivat osakseen tuomion:

”Älä tee niin Herraa, sinun Jumalaasi, kohtaan, sillä kaikkea, mikä on Herralle kauhistus ja mitä hän vihaa, he ovat tehneet palvellessaan jumaliansa: omia poikiansakin ja tyttäriänsä he ovat jumalillensa polttaneet” (12:31)

”Kun tulet siihen maahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, niin älä opettele jäljittelemään niiden kansojen kauhistavia tekoja. Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen. Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi.” (18:9-12)

Jakeiden mukaan kanaanilaiset saivat Jumalalta tuomion epäjumalanpalvonnan ja moraalittoman seksuaalisuuden tähden. Edellisessä kohdassa osoitettiin miten epäjumalanpalvelus johti moraalittomaan seksuaalisuuteen. Kuinka moni meistä katselisi vierestä, jos naapuri uhraisi takapihalla pieniä lapsiaan? (Lennox 2014, 152.)



(6) On otettava huomioon, että Jumala oli ollut hyvin kärsivällinen näihin tekoihin osallistuneita heimoja kohtaan. 1. Moos. 15:16 paljastaa, että israelilaiset joutuivat olemaan Egyptissä 400 vuotta osakseen siksi, että kanaanilaisten syntivelka ei ollut vielä täynnä:

”Ja neljännessä polvessa sinun jälkeläisesi palaavat tänne takaisin; sillä amorilaisten [kanaanilaisten] syntivelka ei ole vielä täysi."

Jumala ei siis koskaan pyrkinyt saattamaan syyttömiä ihmisiä ahtaalle toteuttaessaan lupaustaan Aabrahamille. Kanaaninmaan valloituksessa oli kysymys ansaitusta Jumalan tuomiosta. Israelilaiset eivät hävittäneet mitään ”käydään-naapurissa-teellä-ja-hymyillään-kaikille” -kansaa, kuten kohdassa 4 osoitettiin. (Mainittakoon, että Sodoman ja Gomorran kohdalla tilanne oli samantapainen, koska Jumala ei löytänyt sieltä edes 10 vanhurskasta (1. Moos. 18-19)). (Lennox 2014, 153; Edsinger 2007, 57.)



(7) 5. Moos. 8:19-20:n mukaan israelilaiset eivät olleet mitään Jumalan lemmikkejä, jotka saivat elää niin kuin halusivat. Heidän tuli pitää Jumalan käskyt tai muuten heitäkin tulisi kohtaamaan rangaistus. Jumala itse asiassa soti useasti kansaansa vastaan ja se sai huipennuksensa pohjoisen Israelin kohdalla vuonna 721 eKr. Assyrian toimesta ja eteläisen Juudan kohdalla 586 eKr. Babylonian toimesta (lue erityisesti Jer. 21:4-7). Tässä mielessä Jumala ei valikoi vihollisiaan kansalaisuuden perusteella. Jokaisesta Häntä vastaan kapinoivasta tulee Hänen vihollisensa. Aiheesta on tarkemmin kirjoittanut Hess 2008b.

Kanaanin maan valloitusta ei voida siis pitää minään verenhimoisena etnisenä puhdistuksena. Lennox tekee kirjassaan mielenkiintoisen huomion ja kysyy, voisiko olla, että 5. Mooseksen kirja asettaa heikkojen ja puolustuskyvyttömien suojelemisesta puhuvan korkean moraalin arkailematta valloitusten rinnalle siitä syystä, että suoritetut toimenpiteet eivät rikkoneet tuota moraalia vastaan?(Lennox 2014, 154.)



( On otettava huomioon, että kun jakeissa 5. Moos. 1:1, 27:9, 29:2; 31:1, 31:11; 1. Sam. 25:1; 1. Kun 8:62 sanotaan ”Koko Israel”, ei jakeita varmasti voida lukea niin kirjaimellisesti, että ne tarkoittaisivat joka ikistä yksilöä kansasta. Ei siis ole aivan yksinkertaisesta päätellä lauseesta ”kaikki on tuhottava” sitä, että joka ikinen yksilö on tuhottava. Esimerkiksi Joosuan kirjassa sanotaan, että Joosua surmasi miekalla Debirin ja Hebronin kaupunkien jokaisen asukkaan. Tämän ajan jälkeisessä Tuomarien kirjassa sanotaan, että Juuda ja Benjamin valloittivat nuo samat kaupungit. Mitä tämä tarkoittaisi jos Joosua olisi tuhonnut joka ikisen asukkaan? ”Surmasi kaikki asukkaat miekan terällä” näyttää olevan kaavamainen sanonta. Se esiintyy Joosuan kirjan luvussa 10 seitsemän kertaa. Siksi Nicholas Wolterstorff päättelee, että se tarkoittaa ”ratkaisevan voiton saamista jostakin”. (Lennox 2014, 153-56.)



(9) Osa tutkijoista (vaikkakaan eivät kaikki) ovat sitä mieltä, että Kanaaninmaan tuhoaminen ei ollut välttämätöntä. Jakeet 2. Moos. 23:27-30 viittavat tähän suuntaan, koska ne puhuvat siitä miten Jumala ajaa kanaanilaiset pois maasta:

”Minä lähetän kauhuni sinun edelläsi ja saatan hämminkiin kaikki kansat, joiden luo sinä tulet, ja ajan kaikki vihollisesi pakoon sinun edestäsi. Ja minä lähetän herhiläisiä sinun edelläsi karkoittamaan hivviläiset, kanaanilaiset ja heettiläiset sinun tieltäsi. Mutta minä en karkoita heitä sinun tieltäsi yhtenä vuotena, ettei maa tulisi autioksi eivätkä metsän pedot lisääntyisi sinun vahingoksesi; vähitellen minä karkoitan heidät sinun tieltäsi, kunnes olet tullut kyllin lukuisaksi ottamaan haltuusi maan.”

Sama huomio löytyy myös jakeista 3. Moos. 18:24; 20:23 ("ajan ne pois teidän tieltä"). Kuten kaikki ymmärtävät, pois ajaminen ja tuhoaminen ovat eri asioita. Tätä huomiota tukee se, että Jerikon kaupungin kiertäminen useiden päivien ajan oli symbolinen merkki siitä, että kansalle annettiin aikaa antautua (näin Hess 2008, 42-45). Lisäksi termi ”tuhota” ei aina tarkoita fyysistä tuhoamista. 5. Moos. 28:63:ssa Jumala varoittaa kansaansa, että jos he elävät väärin, heidät tuhotaan. Babylonia tuhosikin Juudan 586 eKr., mutta tämä ei tarkoittanut kansan surmaamista, vaan pakkosiirtoa. (Copan 2011, 180-82.)



(10) Lopuksi haluan nostaa esiin vielä muutamia näkökulmia, jotka koskettavat enemmän Kanaanin maan lapsia. Mitä jos lapsia sittenkin kuoli maan valloituksessa? Ensinnäkin tulee muistaa, että Jumala on meidän Luojamme. Meidän elämämme on täysin Hänen kädessään. Me emme voi kuin olla kiitollisia niistä päivistä, joita saamme täällä elää. Me emme ole asemassa, jossa voimme vaatia X määrän elinpäiviä osaksemme. Jokainen päivä on lahja Jumalalta. Toiseksi henkilölle, joka uskoo kuolemanjälkeiseen elämään, kuolema näyttäytyy eri tavalla kuin henkilölle, joka ei usko kuolemanjälkeiseen elämään. Raamattu opettaa, että elämä ei pääty hautaan. Tässä valossa Kanaaninmaan lapsien kohtalo olisi itse asiassa ollut parempi kuin mikä se olisi ollut heidän kasvaessaan aikuisiksi. Ikuisuuden näkökulmasta lasten ikävä kohtalo oli armeliaisuuden osoitus. He pääsivät tässä tapauksessa Jumalan läsnäoloon. (Tämä näkökulma on kuitenkin todella hämärä henkilölle, joka on henkeen ja vereen naturalisti.)

Karkeasti ottaen voidaan sanoa, että vaikka valloituksissa olisikin kuollut lapsia (mikä ei ole lainkaan varmaa), Jumala ei olisi toiminut ketään kohtaan väärin. [2] (Boyd 2005, 246-47; Craig; Copan 2011, 189.)



6.1. Jerikon ja Ain valloitus

Kun puhumme Kanaaninmaan valloituksesta, Joosuan kirjassa kerrotaan erityisesti Jerikon ja Ain kapungin valtaamisesta. Molempien kaupunkien valloittamisen yhteydessä on mainittu meitä kiinnostava tiivistelmä:

”Ja he vihkivät miekan terällä tuhon omaksi kaiken, mitä [Jerikon] kaupungissa oli, miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, vieläpä härät, lampaat ja aasit.” (6:21)
”Ja niitä, jotka sinä päivänä kaatuivat, miehiä ja naisia, oli kaikkiaan kaksitoista tuhatta, kaikki Ain asukkaat.” (8:25)

Kun me luemme Joosuan kirjan kuvausta, me kuvittelemme mielessämme kaksi valtavaa kaupunkia, joiden sisällä kymmenet tuhannet asukkaat elävät normaalia arkielämää. He pesevät vaatteita, käyvät bisnestä ja hoitavat lapsiaan. Yhtäkkiä suuri israelilaisarmeija ilmestyy kuin tyhjästä ja alkaa piirittää Jerikon kaupunkia, ja viikon kuluttua muurien romahdettua he tappavat kaikki. Sen jälkeen he jatkavat matkaansa Ain kaupunkiin ja he tappavat kaikki kaupungin asukkaat. Tämä mielikuva on värikäs. Mutta se on väärä.

Richard Hess, VT:iin erikoistunut tutkija on osoittanut tällaiset myyttiset käsitykset Jerikosta ja Aista vääriksi. Hän kiinnittää eräässä artikelissaan (joka on luettavissa netissä) huomiota seuraaviin asioihin: (a) sanan ”kaupunki” oikea ymmärtäminen, (b) sanan ”kuningas” oikea ymmärtäminen ja (c) kaupunkien armeijan koon arvioiminen.



Millaisia kaupunkeja?

Hepreankielen sana ”kaupunki” ei automaattisesti viittaa suuresti asutettuun siviilikaupunkiin. Raamatussa sana kuvaa joskus kylää (Beetlehem 1. Sam. 20:6), telttaleiritystä (Tuom. 10:4; 1. Aik. 2:22-23) tai linnoitettua kaupunkia (2. Sam. 12:26, kuten Jerusalem 2. Sam. 5:7, 9; 1. Aik. 11:5, 7). Joosuan kirjan jae 3:16 osoittaa, että sanaa saatettiin käyttää myös todella pienestä kaupungista, kuten Adam. Jerikon kaupunki oli strategisella paikalla ja todisteet johtavat siihen suuntaan, että se oli nimenomaan linnoituskaupunki, jossa armeija päällikköineen majaili. Heidän tehtävänään oli turvata alueen turvallisuus. Lisäksi tekstissä käytetty sana ”kuningas” viittaa Kanaaninmaassa sotilasjohtajaan.

Tämä sotilastukikohta oli kooltaan melko pieni. Erään tiedon mukaan Jeriko oli kooltaan vain 225m x 80m ympärysmitan ollessa noin 600m. Tällaista huomiota tukee se seikka, että Israelin kansa ehti hyvin yhden päivän aikana kiertämään kaupungin seitsemästi ja saman päivän aikana tapahtui myös sen valloitus. Jerikoa ei koskaan kuvata suureksi ja mahtavaksi kaupungiksi, kuten esimerkiksi Gibeonia (10:2). Vaikka kirjassa keskitytyään juuri Jerikon valloittamiseen, kirjoittaja mainitsee Hasorin (ei Jerikon) olleen kaikista kaupungeista mahtavin (11:10). Raamatun ulkopuolisten kuvausten perusteella Hess arvioi, että Jerikon armeijan koko on ollut maksimissaan 200 sotilasta. (Hess 2008a, 35-45; Luoto 2011, 105. Ks. myös Copan 2011, 170-71.)

Mutta entä Ain kaupunki, jonka valloittamisesta kerrotaan luvussa 8? Kaupunkia kuvataan samalla sanalla kuin Jerikoa ja on syytä pitää myös Aita sotilastukikohtana. Tämän tukikohdan tärkein tehtävä oli varmasti suojella lännessä sijaitsevaa Betelin kaupunkia (7:2). Myös tämän kaupungin ”kuningas” tulee ymmärtää sotilaiden päällikkönä. Mutta entä sotilaiden lukumäärä? Jakeen 8:25 mukaan kaupungissa tapettiin 12 000 ihmistä. Miten tämä sopii yhteen Jerikon kaupungin sotilaiden lukumäärän kanssa?


Sodissa esiintyvät suuret lukumäärät ovat muutenkin aiheuttaneet omanlaista pohdintaa tekstin luotettavuudesta tai mahdollisesta liioittelusta. Kuitenkin hepreankielen sana, joka on käännetty ”tuhat” voidaan kääntää myös sanalla ”klaani”, ”heimo” tai ”ryhmä”. Tämä käännös olisi huomattavasti uskottavampi esimerkiksi jakeen 4. Moos. 1:46 kohdalla, jonka mukaan Israelin armeijaan kuului yli 600 000 sotilasta! Uskottavampaa olisi kääntää jae 600:na heimona/klaanina/ryhmänä. Jos Ain kaupungissa yhteen ryhmään kuului esimerkiksi 10 sotilasta, silloin kaupungissa kuoli 100-150 sotilasta (ei siis siviiliä). (Hess 2008a, 45-46.)

Nyt voimme katsoa kahta aiheemme kannalta olennaista jaetta tarkemmin:

”Ja he vihkivät miekan terällä tuhon omaksi kaiken, mitä kaupungissa oli, miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, vieläpä härät, lampaat ja aasit.” (6:21)
”Ja niitä, jotka sinä päivänä kaatuivat, miehiä ja naisia, oli kaikkiaan kaksitoista tuhatta, kaikki Ain asukkaat.” (8:25)

Näistä jakeista saa käsityksen, että Jerikossa ja Aissa oli kaikesta huolimatta lapsiperheitä. Miten tämä sitten sopii yhteen edellisten huomioiden kanssa? Lause ”miehet ja naiset” esiintyy VT:ssa seitsemän kertaa:

”Ja niitä, jotka sinä päivänä kaatuivat, miehiä ja naisia, oli kaikkiaan kaksitoista tuhatta, kaikki Ain asukkaat.” (Joosua 8:25)
”Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset. Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit." (1. Sam. 15:3)
”Myös Nobin, pappien kaupungin, Saul hävitti miekallaan, ja miekka kaatoi sieltä miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, sonnit, aasit ja lampaat.” (1. Sam. 22:19)
”ja [Daavid] jakoi kansalle, koko Israelin väelle, miehille ja naisille, kullekin uhrileivän, yhden osuuden uhrilihasta ja hunajaleivonnaisen. (2. Sam. 6:19, sama kohta 1. Aik. 16:3)
”Ja että jokaisen, joka ei palvele Herraa, Israelin Jumalaa, olisi kuoltava, olipa hän nuori tai vanha, mies tai nainen.” (2. Aik. 15:13)
”Pappi Esra toi lain kansanjoukon eteen. Koolla olivat miehet ja naiset, kaikki, jotka pystyivät ymmärtämään, mitä kuulivat.” (Neh. 8:2)

Näiden esimerkkien pohjalta tutkijat ovat huomanneet, että lause ”miehet ja naiset” on kaavamainen sanonta, jolla tarkoitetaan ”kaupungin kaikkia asukkaita”. Jerikon ja Ain kohdalla Joosuan kirjan jakeet 6:21 ja 8:25 tarkoittavat siten kaikkia kaupungissa olleita sotilaita (lapsista ei puhuta mitään). Myöskään arkeologia ei tue ajatusta, että Jerikoa ja Aita olisivat asuttaneet siviilit eli naiset ja lapset. Näin ollen kaikki se, mitä tiedämme pronssiajalta on, että nämä kaupungit olivat sotilastukikohtia. Tämä huomio vahvistuu Joosuan kirjan luvuissa 1-12: ainuttakaan siviiliuhria ei mainita, vain kuninkaita, jotka olivat sotilasjohtajia. Poikkeuksena on Raahab, jota ei tietenkään tuhota, vaan jonka perhe sitä vastoin pelastuu. Israelilaisten kohteena ei ollut siviilit. (Hess 2008a, 38-39.)

Paul Copan huomauttaa, että Joosuan kirjaa on luettava liioittelevan sotaretoriikan valossa. Tälläinen kirjoitustyyli oli tyypillistä tuon ajan kuninkaiden teksteissä. Monessa kohdassa korostetaan sitä, että israelilaiset tappoivat kaikki kuninkaat, eivätkä päästäneet pakoon ainoatakaan (10:40). Joosua valloitti koko maan (11:16-23). Jakeessa 11:22 sanotaan, että Joosua tappoi kaikki anakilaiset. Jälkeenpäin huomaamme, että asiat eivät menneet aivan näin yksinkertaisesti. Jakeissa 14:12-15 ja 15:13-19 Kaaleb kuitenkin ryhtyy sotaan anakialaisia vastaan! Tuomarien kirjan ensimmäinen luku taas paljastaa, että maahan oli jäänyt kanaanilaisia vaikka kuinka paljon.

Joosuan eteneminen ”kaupungista kaupunkiin” tarkoittaa siis nimenomaan sotilastukikohtien systemaattista tuhoamista. Siviilit pakenivat sotien ajaksi vuoristoon ja he jäivät eloon, kuten Tuomarien kirjassa kerrotaan. Kirjan tarkoitus oli sanoa, että Joosua rökitti nämä kansat melko lailla, mutta hän ei tappanut kaikkia. (Copan 2011, 170-71.)

Jos palaamme takaisin 5. Mooseksen kirjan käskyyn tuhota kaikki kanaanilaiset (7:2) niin huomaamme, että heti seuraavissa jakeissa Jumala varoittaa kansaa avioitumasta kanaanilaisten kanssa. Jo näisä jakeissa oletetaan, että kanaanilaisia tulee jäämään henkiin. Jos tarkoitus oli tappaa jokainen, tällaista käskyä ei olisi tarvittu. Jae viisi paljastaa myös sen, että pääasiallinen tarkoitus oli tuhota Kanaaninmaan uskonto. Tätä painotettiin jo aiemmin jakeissa 2. Moos. 34:12-13 ja se näkyy vielä jakeissa 5. Moos. 12:2-3 (Copan 2011, 172-73.):

”Kavahda, ettet tee liittoa sen maan asukasten kanssa, johon tulet, etteivät he tulisi teidän keskuudessanne ansaksi; vaan kukistakaa heidän alttarinsa ja murskatkaa heidän patsaansa ja hakatkaa maahan heidän asera-karsikkonsa.”

”Hävittäkää perin pohjin kaikki ne paikat, missä karkoittamanne kansat ovat jumaliansa palvelleet, korkeilla vuorilla, kukkuloilla tai viheriäin puiden alla. Kukistakaa heidän alttarinsa, murskatkaa heidän patsaansa, polttakaa tulessa heidän asera-karsikkonsa ja hakatkaa maahan heidän jumaliensa kuvat, ja hävittäkää heidän nimensä niistä paikoista.”

Olen osoittanut, että Jerikon ja Ain kaupungit tulisi ymmärtää nimenomaan linnoituksiksi, joissa maan armeija ja uskonnolliset johtajat oleskelivat. Israelilaiset sotivat poliittisia johtajia ja armeijatukikohtia vastaan. Jerikon valtaaminen oli strategisesti äärettömän tärkeää, koska se oli kaupungeista vahvin ja suurin ja sen kautta kulki yleinen väylä kyseiselle alueelle. Jerikon valtaamalla israelilaiset saivat katkaistua maan kahtia. Tämän valloituksen jälkeen oli helppo jatkaa sotia sekä etelässä että pohjoisessa. (Hess 2011, 673-76; 2008a, 39; Copan 2011, 175; Luoto 2011, 103, 105.)



Viitteet:

1 Kaiser 1998, 62-64 osoittaa, että ”kovettamisen” teema esiintyy 20 kertaa toisen Mooseksen kirjan lukujen 4 ja 14 välillä. 10/20 sanotaan Jumalan paaduttaneen Faraon sydämen. Tässä tapauksessa Farao itse käynnisti tämän prosessin kovettamalla sydämensä kymmenen kertaa ensimmäisen viiden vitsauksen aikana (2. Moos. 7:13, 14, 22; 8:15, 19, 32; 9:7, 34, 35; 13:15). Näyttää siltä, että Farao saavutti vapautensa rajat viidennen vitsauksen aikana. Jos Farao olisi toiminut kuten kuningas Kyyros myöhemmin (Ks. Esran kirja), kansa olisi lähtenyt maasta pois vähäisemmin seurauksin.

2 Kanaanilaisten jumalat harjoittivat tarujen mukaan insestiä. El-jumalalla, joka oli kaikkien jumalien isä, oli 70 lasta Aseran kanssa. Elin ja Aseran lapsia olivat mm. Baal ja Anat. Baalilla oli seksuaalisuhde sisarensa Anatin kanssa. Kun Baal kertoi isälleen Elille, että Asera oli yrittänyt vietellä häntä, El rohkaisi Baalia elämään seksuaalisuhteessa äitinsä Aseran kanssa. Elin tarkoitus oli tällä tavalla nöyryyttää Aseraa. Baal seurasi isänsä ohjetta. Mitä jumalat edellä, sitä ihmiset perässä. (Puolimatka 2013, 242).

3 Tästä ei tietenkään seuraa se johtopäätös, että meidän kannattaisi tappaa kaikki lapset, jotta heidät saataisiin mahdollisimman pian taivaaseen. Ensinnäkin on otettava huomioon, että Kanaaninmaan valtaus oli erikoistoimenpide, ei universaali käsky. Toiseksi tappaja on aina vastuussa teostaan, mutta hän ei ole se, joka ”antaa lapselle taivaspaikan”. Vain Jumala kykenee hyvittämään tällaiset asiat. Jobin kirja antaa hyvän muistutuksen siitä, että me olemme vajavaisessa asemassa tehdäksemme oikeita tuomiota. (Copan 2011, 194-95.)



LÄHTEET

Boyd, Gregory & Boyd, Edward. 2005. Epäilijän kirjeet. Suom. Pekka Nieminen. 2. painos. Keuruu: Aikamedia.

Copan, Paul. 2011. Is God a Moral Monster? Grand Rapids MI: BakerBooks.

Craig, William. Lane.

2012. Valveilla. Uskon perusteltu puolustaminen. Suom. Sini Luoma. Helsinki: Kustannus Oy Uusi tie.
Slaughter of the Canaanites.

Edsinger, Olof. 2007. Sodat Raamatussa. Suom. Sirpa Kuusisto. Kauniainen: PerusSanoma.

Geisler, Norman & Turek, Frank. 2004. I Don’t Have Enough Faith to Be an Atheist. Wheaton IL: Crossway.

Hess, Richard. S.

2011. Apologetic Issues in the Old Testament. Teoksessa: D. Groothius. Christian Apologetics. A Comperehensive Case for Biblical Faith. Downers. Grove, IL: IVP Academic / Nottingham England: Apollos, 662-676.
2008a. The Jericho and Ai of the Book of Joshua.
2008b. War in the Hebrew Bible: An Overview.

Iso kirja -opiston historiallinen teologia -kurssin luentomuistiinpanot.

Kankaanniemi, Matti & Niemi Päivi. 2007. Voimat vastakkain. – Näkökulmia hengelliseen sodankäyntiin. Keuruu: Aika media.

Kaiser, Walter. 1998. Suorat sanat. Vanhan testamentin vaikeita kohtia. Suom. Hanna Helin. Kauniainen: PerusSanoma.

Lennox, John, C. 2014. Tähtäimessä Jumala. Miksi uusateistit osuvat harhaan? Suom. Jasu Markkanen. Helsinki: Uusi tie.

Luoto, Valtter. 2011. Joosua – luvatun maan valloittaja. Keuruu: Aikamedia.

Puolimatka, Tapio.

2009. Usko, tieto ja myytit. Helsinki: Uusi tie.
2013. Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa. Keuruu: Aika media.

Wright, N. T. 2004. The New Testament and the People of God. 7. painos. Lontoo: SPCK



http://www.jurvanbaptistiseurakunta.fi/opetuksia/8-apologetiikka/67-onko-vanhan-testamentin-jumala-vakivaltainen-sadisti