Raimo Mäkelä / Evankelistan ihailu ja itseihailu

Apostoli Paavali piti tärkeinä sekä evankeliumin julistajan objektiivista sanomaa että hänen subjektiivisia vaikuttimiaan. Ne ovat eri asioita mutta liittyvät irrottamattomasti toisiinsa.



1. ”Niille jotka pitävät puheita saadakseen mahtailla”

Sano ensin itsellesi, mitä haluat olla, ja toimi sitten kaikessa sen mukaan. Lyyransoittajan on toimittava lyyransoittajana, kirvesmiehen kirvesmiehenä, filosofin filosofina, puhujan puhujana. Kun siis sanot: ”Tulkaa tänne kuuntelemaan, kun luen teille”, katso ensin, ettet toimi umpimähkään. Jos sinulla on päämäärä, katso, että se on oikea.

Haluatko olla hyödyksi vai saada kehumista? Vastaus tulee heti: ”Mitä minä ihmisten kiitoksista välitän!”

Hyvin vastattu! Tässä taannoin, kun kuulijasi kokoontuivat paikalle melko innottomina eivätkä osoittaneet sinulle suosiotaan, lähdit pois masentuneena. Toisen kerran taas sinua kehuttiin, ja sinä kiertelit kyselemässä kaikilta: ”Mitäs minusta pidit?” ”Mestari, se oli hienoa, kerta kaikkiaan!”

Eivätkö nämä samat ihmiset selkäsi takana halveksi sinua? Kun joku tietää itse, ettei ole tehnyt eikä ajatellut mitään hyvää, ja sitten tapaa filosofin, joka sanoo: ”Sinulla on loistavat lahjat, olet rehti ja vilpitön” – niin eikö hän ajattele: ”Tuo mies haluaa minulta jotakin”? Hän on näin kauan kuunnellut sinua, seurannut esityksiäsi. Onko hän saanut itsensä kuriin? Onko hän paneutunut omaan itseensä? Onko hän huomannut oman kurjuutensa? Onko hän luopunut omahyväisyydestään?

Aiotko siis sinä, joka olet tässä surkeassa tilassa, kaipaat kehumista ja lasket kuulijoitasi, olla muille hyödyksi?
”Tänään minulla oli kuulijoita paljon enemmän.”
”Niin oli, paljon.”
”Varmaankin viisisataa.”
”Älähän nyt, ennemminkin tuhat.”
”Dionilla ei ole koskaan ollut sellaista kuulijakuntaa.”
”Mitäs nyt hänellä!”
”Ja he tajusivat hienosti puheeni.”
”Mestari, kaunis esitys pystyy liikuttamaan kivenkin.”

Miksi minun pitäisi tulla kuuntelemaan sinua? Haluatko näyttää, että osaat hienosti sommitella esityksesi? Hyvä mies, osaathan sinä! Entä mitä hyvää siitä sinulle seuraa?
”Kehu nyt minua.”
Mitä tarkoitat kehumisella?
”Sano: ’mainiota!’ ja ’loistavaa!’”
No, minä sanon. Mutta mitä voin sinussa kehua?

Kutsuuko filosofi itselleen kuulijoita? Eikö hän päinvastoin itsestään vedä puoleensa ihmisiä, jotka voivat saada hänestä hyötyä? Kutsuuko lääkäri parannettavakseen potilaita? Olen tosin kuullut, että nykyään lääkärit Roomassa kutsuvat; ennen vanhaan potilaat kutsuivat heitä.

”Kutsun sinua kuulemaan, että laitasi on huonosti, että huolehdit kaikesta muusta paitsi mistä sinun pitäisi, ettet tiedä, mikä on hyvää ja mikä pahaa ja että olet kurja ja onneton.”

Kaunis kutsu! Mutta ellei filosofin puheella ole tätä vaikutusta, se on kuollut, samoin puheen pitäjä. Rufuksella olikin tapana sanoa: ”Jos teillä on aikaa kehua minua, puheeni on turha.” Hän puhuikin sillä tavoin, että me kaikki, jotka siinä istuimme, luulimme jonkun paljastaneen vikamme hänelle. Niin suoraan hän tarttui ihmisten tekoihin ja levitti kunkin silmien eteen hänen omat heikkoutensa.

Filosofikoulu on lääkärin vastaanottohuone. Sieltä ei tule lähteä hyvillä mielin vaan tuskaa tuntien. Kehotuspuhe pystyy sekä yksilölle että joukolle näyttämään ne ristiriidat, jotka heitä vaivaavat.

Onko kukaan sinun luentaesitystäsi tai puhettasi kuullessaan saanut piston sydämeensä, paneutunut itseensä tai pois lähtiessään sanonut: ”Tuon filosofin sanat osuivat suoraan minuun - minun on muutettava tapani”? Ei, jos olet hyvässä maineessa, hän sanoo toiselle: ”Puhuipa hän hienosti Kserkseestä!” Ja toinen: ”Vielä paremmin Thermopylain taistelusta!”

Tätäkö varten filosofeja kuunnellaan?
Lyhennelmä uusstoalaisen kreikkalaisen filosofin Epiktetoksen, vanhan Paavalin nuoren aikalaisen (n. 55-138 jKr) tekstistä Niille jotka pitävät puheita saadakseen mahtailla hänen kirjoitustensa kokoelmassa Käsikirja ja Keskusteluja (suom. Marja Itkonen-Kaila 1978.

2. Kristillisen evankeliumin julistajan sanoma ja vaikuttimet

Apostoli Paavali piti tärkeinä sekä evankeliumin julistajan objektiivista sanomaa että hänen subjektiivisia vaikuttimiaan. Ne ovat eri asioita mutta liittyvät irrottamattomasti toisiinsa. Hän sanoi: ”Me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne (’orja’) Jeesuksen tähden” (2 Kor 4:5 KR 1938.

”Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä (’kaleerilaivan ala-airon soutaja’) ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina (’taloudenhoitaja’)” (1 Kor 4:1 KR 1938. Paavali joutui puuttumaan evankelistojen vaikuttimiin jo ensimmäisessä kirjeessään ja ainakin kahdesti myöhemminkin, vielä viimeisissäkin kirjeissään.

Ongelma oli suuri jo silloin ja on tuskin nyt pienempi. Paavali esitti itsekeskeisen, itsekorosteisen, narsistisen, itsekkään evankelistan muotokuvan ja samalla sen vastakohdan, oikein vaikuttimin oikeaa sanomaa julistavan evankelistan.

”Meidän saarnamme ei ole peräisin harha-ajatuksista, ei epäpuhtaasta mielestä eikä vilpillisistä aikeista. Koska Jumala on katsonut meidät kelvollisiksi julistamaan evankeliumia, me emme puhuessamme pyri olemaan mieliksi ihmisille vaan (mieliksi) Jumalalle, joka tutkii sydämemme. Emme ole koskaan puhuneet mielistelevin sanoin, sen te tiedätte; emme ole salaa ajaneet omia etujamme siitä Jumala on todistajamme.

Emme ole yrittäneet saada kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta, vaikka Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia itsellemme arvonantoa. Ollessamme teidän luonanne olimme lempeitä kuin lapsiaan hoivaava äiti. Rakastimme teitä niin hellästi, että olimme valmiit antamaan teille Jumalan evankeliumin lisäksi oman itsemmekin; niin rakkaiksi te olitte meille tulleet.

Muistattehan, veljet, miten me uurastimme ja näimme vaivaa . Kun julistimme teille Jumalan evankeliumia, teimme samalla yötä päivää ansiotyötä, jotta emme olisi olleet teidän vaivoinanne. Te voitte todistaa, ja itse Jumala, että käytöksemme teitä uskovia kohtaan oli puhdasta , oikeudenmukaista ja moitteetonta. Niin kuin tiedätte, me kehotimme ja rohkaisimme teitä jokaista kuin isä lapsiaan.” (1 Tess 2:3-12, kirjoitettu v. 50/51, lyhenne jäljempänä Te. Tämä asia käsittää koko kirjeen laajuudesta 11 %.)

”Me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä , niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme” (2 Kor 2:17 KR 1938, kirjoitettu v. 57, K).

”Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa: nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan, nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani. Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.” (Fil 1:15-18 KR 1938, kirjoitettu v. 63, F).

”Seurakunnanpalvelijat eivät saa tavoitella omaa hyötyään” (1 Tim 3:8, Tim). ”Seurakunnan kaitsija ei saa olla oman edun tavoittelija” (Tit 1:7, Tit). ”He pitävät uskontoa vain tulolähteenä ” (1 Tim 6:5, Tim). ”He villitsevät kokonaisia perheitä esittämällä oman voiton toivossa vääriä oppejaan” (Tit 1:11, Tit).

3. Vääriä vaikuttimia ja väärää toimintaa

3.1. Paavali esittää em. teksteissä ainakin seuraavat julistajan itsekeskeiset, itsekorosteiset, narsistiset, itsekkäät vaikuttimet ja toiminnot:

1. Harha-ajatukset, harhaoppi, eksytys (Te)
2. Epäpuhdas mieli (Te, F)
3. Riidan halu (F)
4. Vilpilliset aikeet, viekkaus ( Te)
5. Tekosyy, teeskentely (Te & F)
6. Ihmisten mielistely (Te)
7. Mielistelevät sanat, imartelu (Te)
8. Kunnian ja arvonannon tavoitteleminen ihmisiltä (Te)
9. Itsekkyys, omanvoitonpyynti (F)
10. Omien etujen ajaminen, voiton ahnehtiminen ( Te, Tim, Tit, Tit),
11. Jumalan sanan myyskenteleminen (K)
12. Kateus (F)
13. Murheen tuottaminen Paavalille (F)

3.2. Suhde kuulijoihin

Tällainen julistaja on hyvin tarkka ulkoasustaan mutta itsensä, ei kuulijoidensa tähden. Hänen ulkoisessa hahmossaan saattaa olla laskelmoivaa tarkoituksellisuutta ja laskelmoivuutta: hän pyrkii herättämään huomiota.

Hänelle kuulijat ovat peili, josta hän koko ajan tarkkailee itseään, ja aurinko, jossa hän paistattelee itseään. Hän edellyttää, että kuulijat ihailevat häntä ja tottelevat häntä, tekevät, mitä hän käskee - Jumalan arvovallalla.

Tämä johtaa ainakin kolmella tavalla vaihtoehtoiseen toimintaan. Hän voi ensinnäkin mielistellä kuulijoitaan ja puhua heille sellaista, mistä he pitävät ja nauttivat, mille he nauravat, mikä ei pistä heidän omaantuntoonsa. Hän voi perustella sitä teologisestikin väittämällä, että kuulijat ovat jo niin revittyjä ja rikkinäisiä, onnettomia ja heikkoja, ettei heille saa puhua enää mitään kielteistä.

He tuntevat jo Jumalan lain syytökset ja tarvitsevat siksi vain suloista evankeliumia – vaikka heidän elämänsä huutaa, että he kynsin hampain pitävät kiinni synnistään eivätkä edes tunnista sitä, saatikka tunnustaisivat sen ja sanoutuisivat siitä irti. Hän voi edelleen esittää sellaisen teologisen perustelun, että Jumalan laki olisi ollut vain Kristukseen saakka ja hänen myötään poistunut.

Hän voi myös syyllistää heitä ja uhata Jumalan tuomiolla ja vaatia itse tekemään jotain, mikä poistaisi sen heidän yltään. Näin hän alistaa heidät lain eli oman tekemisen ikeeseen.

Hän on täysin riippuvainen kuulijoistaan ja tekee siksi heidät riippuvaisiksi hänestä, hänen viehätysvoimastaan, josta hän suopeasti suo murusia heillekin, ja hänen sanomastaan,. joka sitoo tai vapauttaa heidät. Hänen ja hänen kuulijoidensa välillä on siis molemminpuolinen riippuvuus.

Hän mittaa suosiotaan sillä, kuinka paljon kuulijoita, sielunhoitoasiakkaita ja kannattajia työlleen hän kerää.

Hän puhuu itsestään: tekemisistään, aikaansaannoksistaan, kannanotoistaan, saamastaan suosiosta ja huomiosta. Hän vetää siihen perusteluksi mukaan Jumalan: hänen tekemisensä ovat Jumalan tekoja, joihin ihminen ei yllä – ikään kuin hurskainkaan ihminen voisi tehdä jotain, mikä aina ei olisi myös inhimillistä ja jollakin tavalla synnin tahraamaa. Näin hän jumalallistaa, deifioi omat tekemisensä.

Hän tehostaa itseään, joskus hyvin hienovaraisesti ja ovelasti, joskus niin röyhkeästi, että hienotunteinen, sivistynyt kuulija ei ota uskoakseen korviaan ja silmiään. Hän pitää kuitenkin sitä täysin oikeutettuna, luonnollisena ja itsestään selvänä – koska hän mielestään on äärimmäisen hyvä.

Hänen puheessaan on aina piikki joihinkuihin. Hän viljelee ivaa, johon hänellä on älyllisiä edellytyksiä.

Hän antaa kuulijoille turvallisuudentunnetta: hän tietää, kuinka asiat ehdottomasti ovat, ja sanoo sen, suorastaan profeetan varmuudella.

Hän reifioi eli esineellistää ja aineellistaa kuulijansa. Nämä ovat hänelle todellisuudessa vain väline, vaikkakin hyvin hienovaraisesti ja ovelasti ja vain osittain tiedostetusti. Hän käyttää heitä hyväkseen – luontonsa mukaisesti.

Hän kuitenkin menestyy. Itseään ihailevaa evankelistaa ihailevat ensinnäkin samanlaiset ihmiset niin kauan kuin ei ole keskinäistä kilpailuasetelmaa, vaan hyöty on molemminpuolista. Jos hyöty lakkaa, voi syntyä pahojakin riitoja. Toiseksi itseään ihailevaa ihailevat ne, jotka ovat hyvin epävarmoja itsestään, vaikka haluaisivat olla varmoja. He etsivät auktoriteettia ja tarrautuvat sellaiseen aina, kun se on mahdollista.

Kolmanneksi itseään ihailevaa ihailevat ne, joilla ei heikkoudessaan ole edellytyksiä omaan itseihailuun eikä terveeseen asennoitumiseen omaan itseen. Tuo toinen on kuin oman ihanteen toteuma, johon itse ei yllä. Paavali ihmetteli tätä Korintin seurakunnan kohdalla: ”Tehän siedätte sen, että teidät orjuutetaan, teitä riistetään, teidät alistetaan, teitä kohdellaan tylysti ja lyödään kasvoihin” (2 Kor 11:20).

3.3. Suhde rahaan

Kuulijat voivat myös antaa julistajalle suoranaista taloudellista hyötyä kolehdissa hänen yhteisölleen tai hänelle henkilökohtaisesti

Kenneth E. Bailey kirjoittaa uusimmassa teoksessaan (Tuhlaajapoikien paluu: Jaakobin tarina Jeesuksen uudelleen kertomana, suom. Anne Leu, Perussanoma 2003, s. 76-77):

Papilla, joka on myös taitava terapeutti, oli usein potilaita, jotka olivat lähes murtuneet monitasoisten ongelmiensa alle. Joissakin tapauksissa yksi noista tasoista koostui itsetuhoisesta käyttäytymisestä seksuaalisuuden alueella. Useiden terapiaistuntojen jälkeen lääkärin ja potilaan välisessä suhteessa päästiin syvään, molemminpuoliseen luottamukseen, ja potilas suostui keskustelemaan seksuaalielämästään ja siihen liittyvistä ongelmista. Joskus terapeutti sitten kysyi jossakin myöhemmässä istunnossa, kuinka paljon rahaa hänen potilaallaan oli ja kuinka hän sitä käytti. Se sai potilaan vetäytymään järkyttyneenä taaksepäin ja kysymään sanoin tai sanoitta: ”Miksi tunkeudutte yksityiselämääni?” Päätelmä, jonka terapeutti ja muut terapeutit ovat tehneet, on se, että yksilön rahankäyttö on ihmisen sielunelämässä syvemmällä tasolla kuin seksuaalisuus. Näyttää siltä, että henkilökohtaisesta seksuaalisuudesta on helpompi keskustella kuin henkilökohtaisista raha-asioista.

Juutalaisessa isien lausumien kokoelmassa Pirqe Aboth, joka on Mishnan traktaatti, sanotaan:
”Se, joka käyttää lain sanoja voiton hankkimiseen, poistaa elämänsä maailmasta.”

Suhteemme rahaan paljastaa, millaisia varsinaisesti olemme.

3.4. Suhde toisiin julistajiin

Hän vertailee sisimmässään, toisinaan jopa puheissaan itseään muihin julistajiin.

Hän saattaa kokea heidät hauskannäköisiksi, viehättäviksi, älykkäiksi mutta ei tunnusta tätä heistä, vaan vähättelee heidän hyviä ominaisuuksiaan ja etsii heistä heikkoja kohtia ja tuo ne esiin, jotta saisi korotetuksi itsensä heidän yläpuolelleen omissa silmissään. Hän kadehtii heitä.

3.5. Suhde omaan sanomaan

Hän välineellistää eli reifioi sanomansa palvelemaan perimmältään omia tarkoituksiaan tai ainakin myös omia tarkoituksiaan.

Hänen sanomassaan on kärki toisin ajattelevia vastaan, enemmän näitä henkilöitä kuin heidän sanomaansa vastaan. Teologiat ja sanomat henkilöityvät hänellä, ja hän hyökkää sitten henkilöitä vastaan.

Hän ei esitä sanomalleen rationaalisia perusteluja, vaan perusteluna varsinaisesti on hän itse. Hän ei haasta kuulijoitaan kriittiseen ajatteluun vaan edellyttää, että he ilman muuta ottavat vastaan sen, mitä hän sanoo, koska hän on sanomansa varsinainen auktoriteetti, vaikka hän sanoisi muuta. Raamatullinen sanoma on väline omiin tarkoituksiin taloudellisesti ja sosiaalisesti eli arvostuksen saamiseksi.

3.6. Suhde omaan itseen

Hän ei siedä kritiikkiä vaan loukkaantuu siitä, muistaa sen elämänsä loppuun saakka eikä koskaan anna loukkaajalle anteeksi. ”Jos omahyväistä ojennat, hän pilkkaa sinua. – Omahyväinen-- vihastuu sinuun.” (Sananl 9:7-8.

Hän uskoo itsestään hyvää, erinomaista, parasta, ainoaa hyvää. Hän on grandioosi, tähti, ”stara”.

”Välisumma”

Tunnistammeko näitä vaikuttimia itsestämme? Vaikkemme tunnistaisikaan, se ei takaa, ettei meissä niitä ole. Niiden luonteeseen kuuluu, ettei ihminen tunnista niitä itsestään. Se tekee asian vielä vaikeammaksi. Tällaista ihmistä tulee vastustaa, mutta ei pidä kuvitella voivansa muuttaa häntä tai edes hänen käyttäytymistään ja toimintaansa.

Usein jopa evankelistan armolahjan positiivinen luonnehdinta tuntuu edellyttävän hänestä juuri niitä piirteitä, jotka Paavali toteaa ja julistaa kielteisiksi ja vääriksi.
[b]
4. Yleisiä evankelioimisen teologian näkökohtia evankelistan asenteiden kannalta·
Jumala käyttää maailman luomisessa ja ylläpitämisessä – yhteiskunnassa - hyväkseen ihmisten toimintaa ja rajoittaa sitä. Hän kuitenkin kunnioittaa luomiaan ihmisiä eikä käytä heitä persoonina hyväkseen, vaikka he ovat syntiinlangenneita, vaan hän antaa heille vapauden ja vastuun.

Ihminenkään ei saa käyttää toista hyväkseen maallisissa asioissa, vaan hänen on annettava toiselle vapaus ja velvoitettava häntä vastuuseen. Sama koskee evankeliumin julistamista ja julistajaa. Hänen on pidettävä jokaista kuulijaansa täytenä ihmisenä, jolla on vapaus ja vastuu ja niiden mukainen ihmisarvo.

Maallisissa asioissa - yhteiskunnassa ja kasvatuksessa – on kuitenkin toisinaan lopulta käytettävä pakkokeinoja, elleivät ihmiset muuten suostu luopumaan väärästä toiminnastaan. Jumalan sanaa julistettaessa niin ei kuitenkaan voi tehdä, sillä sen alue on ihmisten sydän, omatunto, jota ei voi pakottaa.

· Jumala ei hyödy ihmisestä mitään, ei edes ihmisen uskoon tulemisesta, vaan maksaa itse kaiken hänen puolestaan ja lahjoittaa sen hänelle ilmaiseksi armosta ja rakkaudesta evankeliumissa. Evankeliumin julistajan on toimittava Jumalan tavoin. Hän ei saa tavoitella kuulijoistaan eikä uskoon tulevista/tulleista mitään hyötyä itselleen eikä seurakunnalleen eikä edes ”Jumalan valtakunnalle”, ei siinä hetkessä eikä myöhemmin, vaan hänen on jätettävä heille täysi vapaus ja vastuu.

· Ihmisen pelastaa evankeliumi(ssa oleva Jeesus Kristus), ei evankeliumin julistaja. Siksi väärinkin vaikuttimin voidaan julistaa oikeaa sanomaa. ”-- kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan.” Paavali sanoo, että näiden julistajien sanoma on oikea eli Kristus, vaikka heidän vaikuttimensa ovat väärät.

Luterilaisissa tunnustuskirjoissa tehdään tästä oikea johtopäätös: ”Sakramenteilla ja Sanalla on Kristuksen asetuksen ja käskyn tähden tehonsa, vaikka niitä jakaisivat jumalattomatkin” (Augsburgin tunnustus 8:2). ”Sakramentit eivät menetä vaikutustaan sen tähden, että arvottomat niitä hoitavat, koska he kirkon kutsun perusteella edustavat Kristuksen persoonaa. Omaa persoonaansa he eivät edusta, niin kuin Kristus todistaa: ’Joka kuulee teitä, se kuulee minua.’

Kun he saarnaavat Kristuksen sanaa ja toimittavat sakramentteja, he tekevät sen Kristuksen puolesta ja hänen sijassaan. Näin opettaa meitä tuo mainittu Kristuksen sana , jotta emme loukkaantuisi virkaa hoitavien kelvottomuuteen.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus 7-8:28. ”Vaikka ehtoollisen ottaa vastaan tai sen jakaa täysi heittiö, hän ottaa vastaan oikean sakramentin eli Kristuksen ruumiin ja veren.

Tässä suhteessa hän ei yhtään eroa siitä, joka toimittaa sen kaikkein kelvollisimmin. ehtoollinen ei näet nojaa ihmisen pyhyyteen, vaan Jumalan sanaan. – Asetussana – ei muutu ihmisen persoonan eikä epäuskon tähden vääräksi.” (Iso katekismus 5:16-17.) Tästä käytetään teologiassa latinankielistä ilmaisua manducatio impiorum/indignorum.

· Vääristä vaikuttimista julistaminen joutuu kuitenkin ristiriitaan itse sanoman kanssa ja riistää siltä sen uskottavuuden ja tekee lopulta sen uskomisen mahdottomaksi. Jos näen välähdyksen julistajan oikeista vaikuttimista, en voi ottaa häneltä vastaan Jumalan tuomitsevaa lakia enkä Jumalan vapauttavaa evankeliumia. Koska ne eivät ole vaikuttaneet hänessä sitä, mitä niiden pitäisi vaikuttaa ja hän esittää niiden vaikuttaneen, miten voisin uskoa, että ne vaikuttaisivat sillä tavoin minussa?

Asialla on myös ja ennen kaikkea Jumalaa koskeva ulottuvuus, niin kuin Paavali sanoi itsestään: ”-- etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi” (1 Kor 9:27 KR 1938. Ihanteena on, että sanoma ja julistaja ovat irrottamattomasti sulautuneet toisiinsa ja tunkevat toistensa läpi (perikoreesi, interpenetraatio), vaikkeivät sekoitukaan toisiinsa.

· Itseään julistava evankelista kohdistaa kuitenkin aina sanomassaan – ehkä huomaamattaan – kuulijaansa syytöksiä, jotka ovat legalistisia, lakihenkisiä, eivät Jumalan tosi lain mukaisia evankeliumin kehyksessä, tai myös kumoaa Jumalan lain kokonaan antinomistisesti. Legalismi eli lakihenkisyys tarkoittaa, että ihmisen edellytetään pystyvän siihen, mitä Jumalan laki häneltä vaatii.

Evankeliumia edeltävä Jumalan laki sen sijaan sanoo ihmiselle, että Jumala kyllä vaatii häneltä ehdotonta rakkautta, vanhurskautta, pyhyyttä, puhtautta, mutta hän ei pysty siihen eikä tahdo sitä, vaan hänen on saatava se samalta vaativalta Jumalalta itseltään kokonaan ja yksinomaan lahjaksi, jonka evankeliumi hänelle antaa. Antinomismi eli lain kumoaminen tarkoittaa, että Jeesus on poistanut ihmisiltä kokonaan Jumalan lain velvoituksen. Näin ollen Jeesus ei olisi tarkoittanut itseään ihmisten ja erityisesti uskovien seurattavaksi esikuvaksi.

Itseään julistavan evankelistan sanoman todellisena perusteluna ei ole yksin Raamattu, vaikka hän niin saattaa väittää, vaan aina jollakin tavalla, itse asiassa perimmältään varsinaisesti hän itse: ”Minä tahdon…” Hänen sanomansa on spiritualistista, hurmahenkistä. Sanomaa ja sen julistamisen vaikuttimia ei voi loputtomiin pitää erillään toisistaan, vaan vaikuttimet tunkeutuvat vähitellen itse sanomaan ainakin suullisessa esityksessä, ennemmin tai myöhemmin myös kirjallisessa.

5. Oikeat vaikuttimet ja oikea toiminta

5.1. Paavali esittää em. teksteissä ainakin seuraavat oikeita, puhtaita vaikuttimia:

1. Oleminen, toimiminen, puhuminen Jumalan edessä (K)
2. Oleminen, toimiminen, puhuminen Kristuksessa (K)
3. Jumalan vaikutus (K)
4. Kelvollisuus, uskollisuus (Te
5. Mieliksi oleminen Jumalalle (Te),
6. Totuus (F)
7. Puhtaus, pyhyys (Te), puhdas (= ’auringon koettelema’) mieli (K)
8. Oikeudenmukaisuus, vanhurskaus (Te)
9. Moitteettomuus (Te)
10. Rakkaus (agapee, F), rakastaminen (, Te), hellä rakkaus, hyväntahtoisuus (Te & F)
11. Lempeys (Te)
12. Isällisyys (Te)
13. Äidillisyys (Te)
14. Uurastus, rasituksesta uupuminen (Te)
15. Vaivan näkeminen (Te)

5.2. Suhde omaan itseen

Tällainen julistaja saarnaa Jumalan lakia ensimmäiseksi itselleen. Se paljastaa hänen taipumuksensa vääriin vaikuttimiin ja niiden mukaiseen toimintaan. Hän pyrkii tunnistamaan ne mahdollisimman pitkälle, tunnustamaan ne vääriksi, pyytämään niitä anteeksi ja sanoutumaan niistä irti yhä uudestaan Jumalan edessä itseään säälimättä, erityisesti aina julistamaan ryhtyessään. Hän kuuntelee itsestään esitettyä arvostelua.

Luther sanoi realistisesti: ”Viholliseni ovat minulle hyödyllisempiä kuin ystäväni, sillä he sanovat minulle minusta itsestäni totuuden, jota ystäväni eivät minulle kerro.” Hän ei tingi Raamatun mukaisesta ihanteesta, vaikkei voi koskaan sitä saavuttaa. Hän rukoilee: ”Isä, päästä minut Pahasta ja pahasta .” Hän ei kuitenkaan anna kuulemalleen kritiikille eikä varsinkaan sen takana mahdollisesti olevalle vihalle viimeistä sanaa, vaan sanoo itselleen ja muille: ”Minun tuomarini on Herra” (1 Kor 4: 4). Myös evankeliumia hän julistaa ensimmäiseksi itselleen.

5.3. Suhde inhimillisiin perustarpeisiin

Evankelistallakin on samat inhimilliset perustarpeet kuin muillakin:
· raha ja omistaminen
· läheisyys ja sukupuolinen tyydytys
· valta
· arvostuksen saaminen
· elämän kokeminen mielekkääksi

Näitä tarpeita hän ei kiellä eikä tukahduta vaan yrittää tunnistaa ja myöntää ne. Niiden tulee kuitenkin tyydyttyä muusta kuin evankeliumin julistamisesta ja sen kuulijoista: Jumalan luomisteoista evankeliumin julistamisen ulkopuolella. Ellei näin tapahdu tai voi tapahtua, hän yrittää suostua siihen, että ne jäävät osittain tyydyttymättä, niin kuin muidenkin kristittyjen ja kaikkien ihmisten on suostuttava.

5.4. Suhde kuulijoihin

Hän asettuu heidän rinnalleen syntisenä ja pelastusta tarvitsevana ihmisenä, jopa heidän alapuolelleen Jeesuksen tavoin, joka ”laskeutui alas, aina maan alimpiin paikkoihin” (Ef 4:9-10), ja Paavalin kanssa ”syntisistä suurimpana” (kr. prootos ’ensimmäisenä’, 1 Tim 1:15).

Hän kertoo jossain muodossa ja jossain määrin, mitkä ovat hänen kohtaloitaan, heikkouksiaan, kiusauksiaan ja lankeemuksiaan – hoidattamatta sillä kuitenkaan itseään kuulijoillaan vaan tarjotakseen todellisuudenmukaisen samastumiskohteen ja lähtökohdan julistukselleen: ”Minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän.” (1 Tim 1:16.)

Kokoustilan/kirkon arkkitehtuurissa tämä asenne merkitsisi, että saarnatuoli/puhujanpaikka on kuulijoiden ala- eikä yläpuolella, joten hän katselee heitä alhaalta ylös, ei ylhäältä alas ja he näkevät hänet kokonaan. Julistajan läpinäkyvyyttä ja lähestyttävyyttä ilmentäisi myös, ettei saarnatuolissa olisi umpinaisia laitoja.

5.5. Suhde rahaan

Hän pitää rahaa vain välttämättömänä välineenä.

5.6. Suhde toisiin julistajiin

Hän arvostaa ja kunnioittaa muita julistajia ja yrittää oppia heiltä – mutta säilyttää myös kriittisen asenteen.

5.7. Suhde omaan sanomaan

Hän taipuu kokonaan raamatulliseen sanomaan ja jää itse sen taakse ja peittoon – vaikka heittäytyykin julistamaan sitä koko olemuksellaan.

Tunnistammeko näitä vaikuttimia ja tällaista käyttäytymistä itsestämme? Toisaalta Jeesus sanoo, ettei vasen käsi saa tietää, mitä oikea tekee, vaan kaiken olisi tultava luonnostaan, muuttuneesta sydämestä. Toisaalta Paavali luonnehtii itseään juuri näin ja sanoo vaikuttimiaan tällaisiksi ja toimintaansa tällaiseksi. Hän ei kehu itseään vaan ainoastaan kertoo nöyrästi, millaiset hänen asenteensa ovat ja miten ne ovat ilmenneet hänen käyttäytymisessään ja toiminnassaan.

6. Konkreettisia hyvän evankelistan esimerkkejä

Varmaankin paras konkreettinen hyvän evankelistan esimerkki on apostoli Paavali.

1. Hänen uusi latinalainen kristityn nimensä Paulus merkitsee ’vähäinen’.
2. Hänen ulkonäkönsä oli tradition mukaan vaatimaton, suorastaan ruma: hän oli lyhyt, kaljupäinen, kyömynenäinen, vääräsäärinen – täysi vastakohta sille (kuningas) Saulille, jonka mukaan hänen vanhempansa olivat antaneet hänelle nimen.
3. Hän kieltäytyi ottamasta rahaa julistajantyöstään ja elätti itsensä juutalaisen rabbin tavoin maallisella teltantekijän ammatilla (1 Kor 9:12-18; Apt 20:33-35).

4. Ihmisten arvio hänestä kuului: ”Hänen oma esiintymisensä on avutonta ja puheensa mitätöntä" (2 Kor 10:10).
5. Hän koki Jumalan pitävän häntä mitättömänä: ”Jumala näyttää asettaneen meidät apostolit vihoviimeisiksi: olemme kuin kuolemaantuomitut areenalla, koko maailman katseltavina, enkelien ja ihmisten” (1 Kor 4:9).
6. Hän kieltäytyi itse käyttämästä tehokeinoja ja alisti persoonansa kokonaan sanomalleen: ”Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin -- ristiinnaulitusta Kristuksesta.

Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana. Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan.” (1 Kor 2:1-5.)
7. Hän ei pitänyt itseään minään (2 Kor 12:11).

8. Hän koki itsensä vähäisimmäksi (halvimmaksi) apostoleista (1 Kor 15:9) ja kaikista pyhistä (Ef 3:Cool ja suurimmaksi (ensimmäiseksi) kaikista syntisistä (1 Tim 1:15).
9. Hän tunnusti yhä uudestaan tehneensä syntiä erityisesti seurakuntaa vainotessaan (1 Kor 15:9; Gal 1:13; Ef 3:7-8; 1 Tim 1:13-16) ja olevansa syntinen olemukseltaan – mutta myös vanhurskas Kristuksessa (Room 7:14-25).
10. ”Juuri heikkona olen voimakas” (2 Kor 12:10).

Sen sijaan Jaakko Haavion runossa Jakaja on merkillinen puutos:

Mua kohti isoavat
pöydässä kurkottuu.
Jaat kyljykset ja lavat.
Jää jakajalle luu.

On nälkä sielullani.
Vain murun toisinaan
runsaista herkuistani
ruuakseni saan.

On papin osa olla
pöydässä yhtenään.
Vaan kerran tuomiolla
hän laihaks löydetään.

Kyllä julistaja saa omistaa aina itselleen sen, mitä hän jakaa toisille, oman objektiivisen sanomansa, vaikka hän persoonana uupuisikin ihmisten imemänä. Eihän hän ole oma sanomansa vaan ainoastaan sen välittäjä. Julistajan tulee aina julistaa evankeliumia myös itselleen ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Ellei kukaan muu löydä hänen sanomastaan evankeliumia eikä iloitse siitä, hänen tulee ja hän saa itse omistaa evankeliumin itselleen.

Perimmäinen malli myös evankelistalle ja yleensä Jumalan sanan julistajalle on Jeesus, jolla on kaikki oikeat vaikuttimet eikä yhtään väärää. Hän esitti sen keskitetysti näin: ”Katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.” (Matt 11:28.

Paavali sanoi: ”Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi” (1 Kor 4:2 KR 1938. Samoin oli sanonut Jeesus: ”Hyvä on , sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen. Minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene Herrasi iloon.” (Matt 25:23.)

John R.W. Stott kuiskasi Helsingin yliopiston suuressa luentosalissa Opiskelijalähetyksen evankelioimisaktiossa maaliskuussa 1970 palatessaan puheensa jälkeen istumaan: ”What a wonderful gospel we have to preach! (Kuinka suurenmoista evankeliumia saammekaan julistaa!”)



http://www.evankelioi.net/materiaalipankki/toimijat/evankelista/evankelistan_ihailu/