Raimo Mäkelä // Jumalan karitsa jes. 53

kirjoittaja jarrut Ke Toukokuu 01, 2024 8:49 am

Jumalan karitsa jes. 53

Pitkänä perjantaina tulee aina julistaa Vanhan testamentin lukukappaleesta Jes 53. Lue, laula tai kuuntele siihen erityisesti johdattavat virret 56, 57, 58, 62, 63, 64, 65, 68, 71, 73, 76, 80! Jes. 53 on juutalaisille ainainen ongelma: Mistä ja kenestä on kysymys? Juutalaisuudessa tekstiä ei ole paljon luettu eikä selitetty. Keskushenkilö on mielletty usein yhteisöksi: Jumalan kärsiväksi kansaksi Israeliksi. Kuvaus olisi liian vaikea liitettäväksi kehenkään yksittäiseen ihmiseen. Sinä ja minä emme voisi pitää itseämme Herran kärsivänä palvelijana.

Israelin kansan kärsimys ei kuitenkaan sovita sen syntejä, eikä Ukrainan kärsimys lunasta sitä. Meidän kunkin kärsimys ja kansojen kärsimys eivät ole sovitusuhri, joka johtaa Jumalan tuntemiseen. Kirkossakin Jesajan kuvaus on usein käytännössä sivuutettu. Jesaja puhuu ”Herran vanhurskaasta palvelijasta” toisaalta ”menestyvänä” ja ”suurena” (52:13), toisaalta ”ei enää edes ihmisenä”, vesana kuivasta maasta”(52:14; 53:2–3). Jesaja (11:1) kuvaa Iisain kannosta nousevaa versoa, joka puhkeaa sen juuresta tarkoittaen Daavidin sammuneen kuningassuvun jälkeläistä, Uutta Versoa (Sak. 3:8.

Kanto on lahonnut, maa on kuiva. Niistä ei voi nousta mitään. Verso eli Herran palvelija ei ole kaunis eikä ihailtava vaan ”hyljeksitty” ja ”kipujen mies”. Herran palvelija ei kuitenkaan ollut koskaan harjoittanut vääryyttä. Hän olisynnitön eli vanhurskas. Herran vanhurskas palvelija ottaa toisten aseman heidän sijastaan. Hän on kuin eläin, uhrikaritsa, toisten sijaisena. Jesajaa ei ymmärtänyt Etiopian kuningattaren hoviherrakaan, eunukki, joka palasi Jerusalemista pyhiinvaellusmatkalta ja luki vaunuissaan tätä kohtaa ja jonka luo Filippos lähetettiin sitä selittämään.

Hän julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta. (Ap. t. 8:26–35) Jesajan kuvaama ”hän” on Jeesus. Johannes Kastaja tunnisti hänet ”Jumalan Karitsaksi, joka ottaa pois maailman synnin” (Joh. 1:29). Ilmestyksessään Johannes mainitsee Jeesuksen Karitsana 27 kertaa. Syvimmin Jes. 53:n ja Jeesuksen kärsimisen ja kuoleman liittää yhteen apostoli Pietari (1. Piet. 2:24–25).

Jeesus, Jumalan Poika ja Palvelija, ei kuollut omien syntiensä tähden niin kuin uskottiin. Niitä ei ollut: hän oli synnitön ja vanhurskas ristillä kärsiessäänkin. Hän kuoli toisten sijaisena kantaen Jumalan vihan heidän puolestaan. Isä vyörytti syyttömän Poikansa päälle ristillä sen rangaistuksen, jonka me kukin ja kaikki ihmiskuntana olemme synnistämme oikeuden mukaan ansainneet. Jumala kohteli Poikaansa kuin hänen syynsä olisi ollut myös se pahuus ja vääryys, joka on Venäjän hyökkäyksen takana. Jeesus kärsi
helvetin — meidän tähtemme, meidän puolestamme, meidän hyväksemme.

Me olemme toisenlaisia kuin Jeesus: emme vanhurskaita, vaan syyllisiä. Kuitenkin olemme myös samanlaisia kuin hän: sairauden tuttavia, torjuttuja kuin kärsimään pakotetut ukrainalaiset. Jeesus jakaa kanssamme sen kohtalomme, joka on epäoikeudenmukaista kärsimystä. Hän jakaa myös sen oikeudenmukaisen ikuisen kärsimyksemme, joka johtuu syyllisyydestämme Jumalan edessä. Hän valitsi epäoikeudenmukaisen kärsimyksen vapaaehtoisesti.

Herran Palvelija ”sai rikkaan haudassa leposijansa.” Se mahdollisti ylösnousemuksen todentumisen. Joosef Arimatialainen ei sitä tajunnut tarjotessaan kalliin kalliohautansa Jeesukselle. Hän halusi torjua Jeesuksen häpeän joutumisesta kaatopaikalle, jonne ristiinnaulittujen ruumiit päätyivät hautaamattomina muun jätteen joukkoon — niin kuin venäläisten sotilaiden teloittamat ukrainalaisten ruumiit. Jesajan kuvaus päättyy siihen, mistä se alkoikin: Herran Palvelija ”jakaa saalista mahtavien kanssa” eli kukistaa Saatanan, ”Mahtavan”. Sellaisenakin Herran palvelija ”saattaa ihmetyksiin meidät”: Jeesus nousi ylös kuolleista!

Vaunuissaan Jes. 53 lukenut mies oli rikas ja vaikutusvaltainen, vaikka ilmeisesti oikeamielinen oligarkki silloisen Etiopian, nykyisen Sudanin alueen valtionhallinnossa. Hänellä oli kuitenkin kaksinkertainen muuri suhteessa Jumalan seurakuntaan ja Jumalaan. Hän oli pakana, vaikka etsi Jumalaa Raamatusta ja juutalaisten pyhästä temppelistä Jerusalemista asti. Hän oli eunukki: hänen fyysistä olemustaan oli kastraatiolla runneltu tavalla, jonka Mooseksen laki torjui Jumalan luomistekoon puuttumisena (5. Moos.
23:1).

Sellainen mieheytensä menettänyt ei saanut kuulua Jumalan seurakuntaan kuten ei muukalainenkaan. Silti Herra sanoo (Jes. 56:3–7), että myös muukalaiset ja eunukit saavat tulla hänen pyhälle vuorelleen. Hän täyttää heidät siellä riemulla. Hoviherra tunsi varmaan tämän kohdan, oka antoi hänelle lupauksen ja toivon, jalohdutti häntä. Herran kärsivä palvelija ja Jumalan Karitsa, ja hänen tekonsa olivat myös
tätä Jumalan kansaan kaksinkertaisesti kuulumatonta varten. Hän oli ensimmäinen pakana eli juutalaisiin kuulumaton, joka pääsi osalliseksi Messiaasta Jeesuksesta ja pelastuksesta.

Hän uskoi Jesajan ja Filippoksen sanoman ja koki ”Herran käsivarren voiman”. Filippos kastoi hänet,
ja hän jatkoi matkaansa iloiten. Etiopialaisen eunukin ja oligarkin rinnalle saamme mekin astua synteinemme, heikkouksinemme ja kovine kohtaloinemme kuulemaan evankeliumin Jeesuksesta. Lausu ääneen itsellesi ydinsanoma omalla nimelläsi jakeesta 5: ”Hän kärs rangaistuksen, jotta minulla olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla minä olen parantunut.”

Raimo Mäkelä
SROS:n emeritustoiminnanjohtaja, TT,
Kauniainen

https://sti.fi/wp-content/uploads/2024/02/sa24_2.pdf