Haku
Viimeisimmät aiheet
Eniten katsotut aiheet
Valtuuksia ja voiteluja jaetaan! VIELÄKIN!

Valtuuksia ja voiteluja jaetaan!
Mitä sanotte?
Mitä sanoo Raamattu?
Nokia Missio -Raamattuinstituutin ohjelmaa lukuvuonna 2008-2009
--------------------------------------------------------------------------------
– Tule kulkemaan Mestarin askelissa!
Lopunaikoina kristittyjen armeija tarvitsee rohkeita, radikaalisti Pyhän Hengen voimassa ja ohjauksessa kulkevia voideltuja johtajia, jotka ovat valmiit antamaan kaikkensa Jeesukselle. Heidän tulee kyetä myös varustamaan muita palveluksen työhön!
Nokia Missio on saanut Herralta kutsun varustaa, valtuuttaa ja voidella tulevia pastoreita, nuorisotyöntekijöitä ja muita kristillisen kasvatuksen tehtävissä palvelevia johtajia, ylistyksen johtajia, seurakunnan istuttajia, lähetystyöntekijöitä ja solujohtajia.
Kutsua toteuttaaksemme tarjoamme Nokia Missio -Raamattuinstituutin myötä koulutuspolkua, joka alkaa solujohtajuuskoulusta ja huipentuu polun päässä odottavaan Master of Divinity (MDiv) –tutkinnon päättötodistukseen!
Koulutustarjontamme keskittyy säännöllisen työajan ulkopuolelle, mikä mahdollistaa opiskelun työn tai päiväopiskelun ohella. Opintojaksoja ja kursseja voi monilta osin suorittaa myös yksittäin tarvitsematta sitoutua tutkinnon suorittamiseen.
http://tampere.nokiamissio.fi/
Hellevi- Viestien lukumäärä : 1761
Join date : 13.11.2017
Vs: Valtuuksia ja voiteluja jaetaan! VIELÄKIN!
Yli 10 vuotta on kulunut, kun Nokian missio ilmoitti
koulutuksesta! Onko valtuuksien ja voitelujen jakelu nyt 2020 jo loppunut? Ei toki, vaan jatkuu edelleenkin.
Raamatun mukaan ihmisellä ei ole mitään jumalallisia valtuuksia ja voiteluja jaettavanaan. Opetuslapsiksi ei kouluteta, vaan synnytään. Uudestisyntyminen Jumalan Sanan ja Hengen kautta on opetuslapseksi syntymistä. Uudestisyntymiseen ei voi kouluttaa, se on harhaoppia.
Ihminen ei voi jakaa armoahjojakaan, ne tulevat Jumalan tahdon mukaan kenelle Hän tahtoo, ei ihmisten valinnan mukaan. Ihminen ei omista yhtäkään armolahjaa, eikä voi niitä käyttää miten haluaa.
Olen kuullut sanottavan, poikkeuksena kielilläpuhuminen, mutta sekään ei pidä paikkaansa, koska kaikki eivät Raamatun mukaan edes puhu kielillä. Silti koko seurakunta käyttää kielilläpuhumista ylistykseen! Sekin on epäraamatullista, siis haraoppia.
Lukekaa Raamatusta, kuinka asiat ovat. Usko ei ole TUNNE, eikä tunteilua, vaan luottamusta Jumalan Sanaan. Mutta kuinka voitaisiin luottaa, kun ei ole otettu selvää, mitä on Jumalan Sanassaan asioista sanonut, ja määrännyt. Kovaäänisellä kielillä laulamisella ei Pyhä Henki tule paikalle, eikä kielilläpuhumisella jahdata riivaajia, Jumalan Pyhä Henki on uudestisyntyneissä kristityissä jo sisäisesti, ei Häntä voi huutaa tai loihtia paikalle laulamalla ja mekastamalla rummuilla ja muilla soittovehkeillä.
Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä.

Jalkapallo-ottelussa, ehkä, pääsee pelin henkeen
huutamalla ja karjumalla ja mekastamalla, ‘mutta
Jumalan seurakuntaa ei voi verratakaan jalkapallo-otteluun,
vai vertaatko sinä? Jos niin teet, olet eksyksissä.
Kun sitäkin sanotaan, että kristityilläkin on oikeus huutaa ja karjua
niin kuin jalkapallo-ottelussakin tehdään; onko kristillinen
yhdessä oleminen jalkapalloiluun verrattavissa, minusta se on vain
primitiivistä joukkohysteriaa ja viihdytystä, jonka eliitti on keksinyt
massoille ajankuluksi. No, ehkä nykykristillisyys onkin verrattavissa
juuri ajankulutuskristillisyydeksi.
Raamatun ilmoittama kristillisyys ei kuitenkaan sitä ole.

Hyvä kirjoitus Stiina!!
Vahvensin tekstin että huonosilmäiset näkevät paremmin!
(esim. minä itse)
Vahvensin tekstin että huonosilmäiset näkevät paremmin!
(esim. minä itse)
Hellevi- Viestien lukumäärä : 1761
Join date : 13.11.2017
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|
» Tukholman suomalainen helluntaiseurakunta
» Korkeamman toivon tason sivuuttaminen
» Oikea apostoli on surkea apostoli kuulijoittensa tähden
» Onko Pelastajasi palvelutehtäväsi vai Herra Jeesus?
» Olenko vihamiehesi kun puhun sinulle totuutta?
» C.O. Rosenius // Katso, käsiini olen minä sinut piirtänyt. Jes. 49:14.
» Kelle olemme kyyneleemme velkaa? Kuolemansurun moraalisesta merkityksestä
» Jmalan valtakunta on kuin suuri sairaala