KristitynFoorumi / Aito ja epäaito evankeliumi

kirjoittaja Hellevi Pe Syys 11, 2020 8:52 am

Aito ja epäaito evankeliumi

Puheessa kahdesta evankeliumista ei ole kysymys saman sanoman vivahde-eroista, vaan kahdesta eri sanomasta. Toinen on evankeliumi, toinen taas ei ole evankeliumia, vaikka se siksi tekeytyy; esiintyy jopa joskus täytenä evankeliumina. Kukaan ei ole kiinnittänyt tähän huomiota niin kuin apostoli Paavali. Yksi hänen kovanelämänsä päätehtävistä oli taistella evankeliumin puolesta ja paljastaa toisenlainen evankeliumi. Tämän taistelun vaikeutena on, että toisenlainen evankeliumi puhuttelee voimakkaasti lihallista ihmistä, koska se lupaa antaa enemmän.

Molemmat evankeliumit käyttävätosittain samaa sanastoa, Raamatunsanoja. Tämä tekee paljastamisen entistä vaikeammaksi. Miten voimme erottaa aidon näennäisestä? Minun ymmärtääkseni se riippuu siitä, onko meillä korvat kuulla. Kuvataanko Kristus jatkuvasti silmiemme eteen ristiinnaulittuna? Heti kun julistuksen painopiste siirretään johonkin muuhun, joudumme vaaraan tulla harhaan johdetuiksi.

Kun Kristus on mieleemme piirretty ristiinnaulittuna, korvamme avautuu kuulemaan. Tällöin korvamme kuulee, että on hirmuista langeta elävän Jumalan käsiin. Kuulemme, että Jumala on kuluttava tuli, joka suuntautuu pyhässä ja kuluttavassa vihassa syntisiin, siis minuun. Voin kuula tätä niin, että pelkään Jumalaa ja vapisen hänen edessään.

Voin kuulla sen niin, että kaikki kevytmielisyys joutuu sisimmässäni pannaan, samoin jokainen kevyt suhtautuminen Jumalaan, jokainen toverillinen tunne suhteessa Pyhään. Voin kuulla tämän niin, että käyn varovaiseksi suurten sanojen suhteen. Tässä avautuu korvani Paimenenäänelle, josta kuuluu kaikki Hänen armonsa ja laupeutensa, joka on niin ylenpalttista, ettei se koskaan muodostu
itsestään selvyydeksi. Voin kuulla ristin sanan, niin että Jumalan rakkaus vuodatetaan sydämeeni ja nöyryyttää minut hänen hyvyytensä alle. Voin erottaa helisevän vasken ja kilisevän kulkusen äänen. Kun pidämme ristiinnaulitun ja ylösnousseen Kristuksen silmiemme edessä, varjellumme kaidalla tiellä emmekä lankea puoleen emmekä toiseen.

Toinen rotko on toinen Jeesus, toisine henkineen ja toisenlaisine evankeliumeineen. Toinen rotko on penseys. Älkäämme kuvitelko, että toinen rotko on vähemmän vaarallinen kuin toinen. Mihin olemme menossa? Joko meitä ympäröivät ne viettelykset, jotka ovat ensimmäisiä merkkejä Herramme paluusta? Olen viime vuosikymmenienaikana paljon tutkinut tätä asiaa, laajimmin galatalaiskirjeen ja korinttolaiskirjeiden kommentaareissani.

Näissä kirjeissä Paavali intohimoisesti taistelee evankeliumin puolesta toisenlaista evankeliumia vastaan. Olen tullut siihen tulokseen, että on yhä vaikeampaa säilyä kaidalla tiellä. Olen ihmetellen nähnyt sellaistenkristittyjen tempautuneen mukaan, joiden luulin olleen immuuneja tuota toista henkeä vastaan. Tämä johtaa minut joihinkin lopputoteamuksiin. Toivon, että jokainen ymmärtäisi, etten ole näitä puhumassa tuomitsevassa mielessä, vaan pyrkimykseni on auttaa.

Näin tahtoisin tehdä myös seuraavia rivejä kirjoittaessani. Aito ihminen — todellinen persoonallisuus Mikä Henki on? Miten Henki leimaa sitä ihmistä, jossa hän asuu? Kuunnelkaamme siinä suhteessa kahta tärkeää sanaa. Ensimmäinen on Jumalan vastaus Moosekselle tämän kysyessä Jumalan nimeä: “Minä olen se, joka minä olen (2. Moos. 3:14). Jumalan nimi on MINÄ OLEN. Mitä se meille sanoo? Se kertoo, että Jumala on persoonallisuus, persoona! Jumala on Jumala, Jumala on persoona, Jumala ei ole joku toinen, Jumala on se, joka hän on!

Toinen sana on Jeesuksen lause samarialaiselle naiselle: “Jumala on Henki” (Joh. 4:24). Jumala on persoonallisuus. Siitä opimme että henki on persoonallisuus. Ihmisessä, jossa Pyhä Henkiasuu ja vaikuttaa, tulee jumalakuvaesiin persoonallisuuden muodossa, joka toisaalta on täysin oma itsensä, ei kenenkään toisen kaltainen, mutta jolla toisaalta on täysi yhteys kaikkiin toisiin, joissa Jumalan henki asuu ja jotka hän tekee persoonallisuuksiksi. Siksi Paavali voi sanoa: “Jumalan armosta minä olen se, mikä olen” (1.Kor. 15:10). Paavali oli täynnä Jumalan Henkeä, joka on persoona ja luo persoonallisuutta. Tämä henki teki Paavalista persoonallisuuden, joka ei ollut kenenkään toisen kaltainen, mutta saattoi kuitenkin palvella kaikkia. Minusta tuntuu, että toinen henki tekee aivan päinvastaista.

Se ei luo persoonallisuuksia, vaan tuhoaa ja vääristää persoonallisuudet. Minua murehduttaa, kun näen, että täysikasvuiset ihmiset toi-sen hengen “inspiraation” alaisina käyttäytyvät epäkypsästi, toistavat mitäänsanomattomia laulun säkeitä loputtomiin ja muuttuvat persoonattomiksi. Eikö massapsykoosin merkki ole aina ollut, että se tallaa ilmankunnioitusta alleen persoonallisuudet ja muuttaa ihmiset olennoiksi, jotka sanovat samaa, käyttäytyvät samoin kuin henki olisi virtaa tai sähköä tai jotain muuta persoonatonta, joka vainon laukaistava, jotta kaikkialla tapahtuisi samalla tavalla.

Tämä on minun silmissäni ja korvissani hengetöntä ja tyhjää. En ymmärrä, että Jeesuksennimi ja Pyhän Hengen voima otetaan katteeksi sellaiselle, ja minusta on suorastaan röyhkeää nimittää tätä “täydelliseksi evankeliumiksi”. Ja päinvastoin: miten puhdasta ja virkistävää on olla sellaisen pienen ihmisen kanssa, jossa Jumalan Henki asuu ja vallitsee. Silloin kohtaa Jumalaihmisen, todellisen persoonallisuuden, joka yleensä ei ole suuri persoonallisuus kuten Paavali.

Mutta se ei ole ratkaisevaa. Silloin kohtaa Kristuksen ihmisessä, kokee Jumalakuvanaidossa persoonallisuudessa, joka itse siitä tietämättä tai siihen keskittymättä on se mikä on, ja siksi hänellä on jo-tain persoonallista annettavaa, joko sanoin tai ilman sanoja. Sellainen yhteys ei koskaan muodostu tyhjäksi tai hengettömäksi, jonka jälkeen tuntisi itsensä uupuneeksi ja tyhjäksi, vaan saa kokea tämän yhteyden antoisuuden, rakentavuuden, aitouden.

Kysymys persoonallisuudesta, aitoudesta on kuten kaikki muutkin suoranaista seurausta siitä, että pitää silmiensä edessä Kristuksen ristiinnaulittuna. Hänen edessään kukaan ei voipöyhkeillä. Hänen edessään kestää vain totuudellinen ja aito. Hänen edessään on sitä mitä on, armahdettu syntinen, eikä silloin johdu mieleen tehdä muihin vaikutusta tai jäljitellä muita.

Kysymys persoonallisuudesta on toisin sanoen kysymys siitä, kuuntelemmeko evankeliumia vai toisen-laista evankeliumia! Mihin olemme menossa? Toisenlainen evankeliumi, jossa on toisenlainen Jeesus ja hengetönhenki ja jota olen yrittänyt kuvata, on voittanut alaa lähes kaikkialla krist-kunnassa (1983!). Sillä on suuri määrä kannattajia katolilaisten ja eri suuntaisten protestanttien keskuudessa ja se yhdistää heitä niin kuin ei mikään koskaan ennen ole heitä yhdistänyt.

Keitä me sitten olemme, että me ylipäänsä uskallamme asettaa kysymys merkin jonkin näin mahtavan voiman kohdalle, joka voi esittää näinvaltavia tuloksia? Mitä tähän verrattavissa olevaa me voimme tuoda esiin? Näin voidaan hyvin ajatella, ja itsekin esitän itselleni tämän kysymyksen aika ajoin. Meitä varoitetaan tuomitsemasta, emmekä tahdo torjua sitä varoituksensanaa.

Mitä olen kirjoittanut, sitä en ole kohdistanut kehenkään yksityiseen kristittyyn, sillä tiedän, että Jumalalla on valittunsa kaikkialla, enkä uskalla ketään tuomita vain sen vuoksi, että hän on mukana väärissä yhteyksissä. Tarkoituksenani on ollut osoittaa eri virtauksia hengellisessä maailmassa, pyrkiä osoittamaan mihin ne johtavat, jotta monet voisivat herätä ja liittyä yhteen näkemään Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna.

Kukaan ei nimittäin ole ilman muuta immuuni viettelykselle. Jos minun pitäisi osoittaa valokeilalla joitakin ihmisiä, kohdistaisin huomioni niihin johtajiin sekä kotimaassa että ulkomailla, jotka pommittavat herkkäuskoisia, kokemattomia ja helposti johdateltavissa olevia Jumalan lapsia sellaisella julistuksella, joka jättää väliin sanan Jeesuksesta Kristuksesta ja hänet ristiinnaulittuna tai työntävät sen takaalalle sillä seurauksella, että viettelykset pääsevät vaikuttamaan.

Olemmeko viettelysten ajassa, jos-ta Herramme puhui ja onko se merkki siitä, että aika on lähellä? Olen tästä vakuuttunut. Mitä nyt näemme ympärillämme, tulee salakavalasti lisääntymään hämmästyttävällä nopeudella ja leviämään ympäri maailmaa ja nielemään miljoonia ihmisiä piiriinsä. Päättelen sen lisääntyvän, koska tämä hengellisyys on sensaatiomaista. Sen on pakko lisääntyä. Vauhdinon kiihdyttävä, sillä sensaatioiden on, voidakseen pyydystää ihmisiä,
oltava yhä enemmän sensaatiomaisia, yhä ihmeellisempiä, muutoin “ilmapallosta loppuu kaasu”. Me näemme myös, että kaikkialla on toinen toistaan mahtavampia kokemuksia, niin että väitetään niiden ole-van jo suurempia kuin apostolien aika-na! Siksi tasaisen, tavallisen kristityn on yhä vaikeampaa näitä virtauksia vastus-taa, sillä hänhän saa kuulla vastustavansa Henkeä ja kannattajat viittaavat kaikkiin “suuriin” tapahtumiin. Tapahtuuko sitten “suuria” tekoja?

Kyllä, toinen Jeesus ja toinen henkipystyvät myös vaikuttamaan “suuria” tekoja. Mihin olemme menossa? Keskittykäämme Jeesukseen Kristukseen, ja häneen ristiinnaulittuna ja rukoilkaamme hiljaisuudessa häneltä korvaa kuulla, mitä Henki seurakunnille sanoo. Silloin kuulemme henkilökohtaisella tavalla: “Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. ”

Kirjoitus on lyhenneltyä lainausta Poul Madsenin kirjoituksesta, joka on julkaistu Mod Målet -lehdessä n:o1/1983. Suomessa se on julkaistu Sanansaattajat ry:n toimesta vihkosessa “Mihin olemme menossa v. 1983

http://www.kristitynfoorumi.fi/PL12003.pdf

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
				1	2	3
4	5	6	7	8	9	10
11	12	13	14	15	16	17
18	19	20	21	22	23	24
25	26	27	28	29	30