Lutherin opetuksia pandemian aikana

kopioin Per-Olof Malkin postituksen facebookin kaverisivultani


Uskonpuhdistuksen vuosipäivä ja pandemia 2020
LUTHERIN OPETUKSIA ELÄMÄSTÄ PANDEMIAN AIKANA
Neuvoja papeille, lääkäreille ja kaikille kristityille  
  Taustaa: ”Tapahtui niin, että lokakuussa Herramme vuonna 1347,  
  kuukauden ensimmäisenä päivänä, kaksitoista genovalaista laivaa  
  saapui Messinan kaupungin satamaan. Niiden miehistöt  
  pakenivat Herramme vihaa, joka kohdistui heihin heidän väärien  
  tekojensa takia. Laivoilla olleet toivat mukanaan ruton, niin että
  jos joku kaupungin asukas puhui hiukan pitempään heidän
  kanssaan, puhujaan tarttui kuolemanvakava sairaus, joka aiheutti  
  pikaisen kuoleman, jota hän ei voinut millään tavalla välttää.”

Näin alkaa yksi vanhimmista historiallisista muistiinpanoista, jossa on kirjoitettu keskiajan Eurooppaan 1300-luvulla levinneestä ”mustasta surmasta”. Muistiinpanot teki sisilialainen historioitsija Michele da Piazza.
Tuo rutto oli todella kauhistuttava pandemia. Nykyaikaisten  
arvioiden mukaan tauti on saattanut tappaa jopa puolet tartunnan
saaneista. Kuoleman tullessa se oli nopea, tuskallinen ja täysin
armoton. Tässä on toisen italialaisen silminnäkijän kuvausta samasta sairaudesta:
  ”Ei ole sanoja joilla voisi kuvata, kuinka kauhistuttavia nämä
  tapahtumat ovat olleet. Olosuhteet, jotka tauti luo, ovat hirveän
  kammottavia. - - Tartunnan saaneet kuolevat melkein välittömästi.
  Sairastuneet saavat kasvavia paiseita kainaloihinsa ja
  nivustaipeisiinsa ja he voivat kaatua kesken puhumisensa. Isät
  hylkäävät poikansa, vaimot aviomiehensä ja veljet veljensä.
  Loppujen lopuksi kaikki pakenevat. He hylkäävät kaikki tartunnan
  saaneet. - -  Ja minä, Agnolo di Tura, olen haudannut viisi
  poikaani omin käsin.”

Kun otetaan huomioon näiden tapahtumien hirvittävyys, ei ole yllättävää, että tuon ajan ihmiset kamppailivat kaikenlaisten vaikeiden kysymysten kanssa: Kuinka sairastumisen voisi välttää? Kuinka olla tartuttamatta muita ihmisiä? Kuinka voisi ylläpitää edes ulkonaisesti jonkinlaista arkielämää, kun maailma näytti kääntyneen täysin ylösalaisin? Ja ennen kaikkea: missä oli Jumala kaiken tämän kärsimyksen ja kuoleman keskellä?
Tällaiset kysymykset olivat vielä vaikeampia niille, joiden kutsumus ja työ edellytti heidän olevan etulinjassa taistelemassa ruttoa vastaan. Tilanne oli vaativa lääkäreille, jotka huolehtivat sairaista, papeille, jotka huolehtivat ihmisten sieluista, munkeille ja nunnille, joiden uskonnolliset valat vaativat heitä etsimään sairaita ja hoitamaan ruumiit ja sielut.
Uusi kulkutauti alkoi 10 vuotta Lutherin teesien jälkeen

Kesällä 1527 ruttotauti pyyhkäisi jälleen yli maanosamme. Tällä kertaa pandemia levisi keskisessä Euroopassa yhteiskunnassa, jonka jäsenet olivat syvästi jakautuneet uskonpuhdistuksen tähden. Nykykielellä sanoisimme, että tilanne oli ”polarisoitunut”. Ihmiset olivat vastakkaisissa kristillisissä leireissä. Mustan surman ja sen jälkeen tulleiden muiden kulkutautien aiheuttamien menetysten ja pelkojen lisäksi ihmisten käsityksiin taudista liittyi nyt myös epäluottamusta ja riitaa, joka johtui uskonnollisista erimielisyyksistä.
31.10.1517 Martti Luther oli kiinnittänyt Wittenbergin kirkon oveen kirjoittamansa 95 teologista oppiväitettä (teesiä). Siitä sai alkunsa uskonpuhdistus, jota katolilaiset kutsuivat protestiliikkeeksi. Tästä tulee sana protestantti.
Protestantit pitivät ruttoa Jumalan antamana tuomiona katolisen kirkon rappion ja epäjumalanpalveluksen tähden. Katolilaiset puolestaan syyttivät protestantteja kristikunnan yhtenäisyyden vahingoittamisesta keskellä tappavan kulkutaudin aiheuttamaa kriisiaikaa. Molemmat osapuolet näkivät toisissaan vihollisen.

Vuoden 1527 elokuun 15. päivänä tavattiin Lutherin kotikaupungissa Wittenbergissä ensimmäiset ruttoon sairastuneet ja kuun loppuun mennessä ensimmäiset taudin uhrit kuolivat Wittenbergissä. Sen jälkeen Saksin vaaliruhtinas Juhana antoi joukon määräyksiä, jotka koskivat Wittenbergiä, josta käsin Luther ja hänen kollegansa pyrkivät uudistamaan saksalaisia kirkkoja. Vaaliruhtinas Juhana määräsi ruton torjumiseksi mm. Wittenbergin yliopiston siirrettäväksi toiseen kaupunkiin. Sen mukaan myös Lutherin oli muutettava yliopiston perässä.
Luther kuitenkin kieltäytyi lähtemästä. Yhdessä ystävänsä ja kollegansa Johannes Bugenhagenin kanssa Luther jäi Wittenbergiin hoitamaan sairaita ja kuolevia, saarnaamaan evankeliumia, jakamaan ehtoollista, vierailemaan sairaiden kodeissa, missä hän antoi sielunhoidollista ja käytännöllistä hoitoa ja apua. Lopulta hän muutti oman talonsa väliaikaiseksi sairaalaksi.

Ruttotauti hellitti Wittenbergissä vuodenvaihteen tienoilla. Sen jälkeen Lutheria alettiin kritisoida kahdelta suunnalta. Ystävät protestanttisessa kirkossa ja hallinnossa olivat sitä mieltä, että hän oli ollut holtiton, kun hän oli jäänyt Wittenbergiin vastoin vaaliruhtinaan määräystä. Hänen katolilaiset vastustajansa puolestaan syyttivät Wittenbergin luterilaista hallintoa niistä voimakkaista toimenpiteistä, joihin kaupunki oli ryhtynyt eristäessään ruttoon sairastuneita ihmisiä terveistä ihmisistä. Katolilaiset myös syyttivät luterilaisia katolilaisten hylkäämisestä suurimman hädän keskellä.  
Lutherin pamfletti viranhaltioiden ja kristittyjen vastuusta

Luther vastasi arvosteluun avoimella kirjeellä, sanoisimmeko pamfletilla, jonka otsikko kuului: Pitääkö tappavaa ruttoa paeta? Kirjanen on pastoraalisen ohjauksen mestariteos kriisissä oleville yhteisöille. Lutherin tekstin pääkohdat voi tiivistää näin: Ne, jotka on kutsuttu virkoihin, joissa tehtävänä on palvella yhteistä hyvää – mukaan lukien kaupungin virkamiehet, lääkärit ja papit – ovat virkansa tähden sidottuja pysymään toimipaikoillaan.
Kristityt ovat ihmisiä, jotka Jumala on kutsunut ja he ovat esikuvia kutsun uskollisesta noudattamisesta niin kuin Kristus opetti: ”Hyvä paimen antaa henkensä lampaiden edestä, mutta kun palkkalainen näkee suden tulevan, hän pakenee” (Joh. 10:11). Tämän sanan mukaan tulisi kuoleman uhatessa erityisesti pappien jäädä paikoilleen hoitamaan tehtäviään ja tarvittaessa antaa henkensä laumaansa palvellessaan, kertoi Luther.
Miksi juuri pappien pitäisi jäädä paikoilleen? Luther vastasi: Kun ihmiset kuolevat, he tarvitsevat ennen muuta hengellistä apua ja lohdutusta, jotta heidän uskonsa saisi sanan ja ehtoollisen kautta vahvistusta kuoleman hetkellä.  
 
Niitä, joiden työ ei edellyttänyt paikoilleen jäämistä, Luther neuvoi toimimaan tasapainoisesti ja käytännöllistä järkeä käyttäen. Luther oli sitä mieltä, että vaaratilanteesta pakeneminen ei ole ilman muuta väärin ja tämän tueksi hän otti esille esimerkkejä pyhistä kirjoituksista: Jaakob pakeni Esauta, David pakeni Saulia, Paavali pakeni Damaskosta jne. Toisaalta Luther kirjoitti, että rakkauden laki pakottaa meidät auttamaan lähimmäisiämme vaikeinakin aikoina, jopa silloin, kun avun antaminen on vaaraksi itsellemme. Luther muistutti Kristuksen sanasta: ”Minä olin sairas, ettekä te käyneet minua katsomassa” Matt. 25:43). Sairaita ei tulisi paeta.
Luther myös kirjoitti: "Jos tappava kulkutauti iskee, meidän tulisi pysyä siellä missä olemme, tehdä valmistelut ja rohkaistua siitä, että me kuulumme yhteen, olemme sidoksissa toisiimme, joten emme voi hylätä toisiamme tai paeta toistemme luota…”
Tällä tavalla uskonpuhdistaja loi ja lujitti auttamisen vastuuta Wittenbergissä ja epäilemättä sellainen lohdutti heikkoja, sairaita, yksinään eläviä ja köyhiä. Heidän korivssaanhan viesti kuului: Heitä ei jätetä yksin. Wittenbergin asukkaat kuuluivat yhteen ja se, joka kykeni auttamaan, auttoi, ja se, joka ei kyennyt auttamaan, sai tarvitsemaansa apua.

Mitä tämä merkitsee 2020?
Tässä vaiheessa meidän täytyy todeta, että ajat ovat paljon muuttuneet 1500-luvulta lähtien. Meidän tehtävämme ei ole hoitaa sairaita, koska sairaat saavat nykyisin paremman  hoidon koulutetuilta lääkäreiltä ja hoitajilta kuin mitä kotioloissa heille voidaan antaa.
Tähän liittyy myös mielenkiintoinen yksityiskohta: Lutherin Wittenberg oli yksi ensimmäisistä Länsi-Euroopan kaupungeista, joka nimitti kokopäiväisen lääkärin hoitamaan köyhiä, joilla ei ollut varaa sairastuttuaan maksaa lääkärikuluja. Tässä kaupungin virassa lääkäri teki työnsä hallituksen kustannuksella. Luther piti järjestelyä ihanteellisena tapana toteuttaa yhteisön velvollisuutta huolehtia apua tarvitsevista. Samalla hän totesi, että äärimmäisissä olosuhteissa muutkin toimenpiteet saattoivat olla tarpeen:

  ”Olisi hyvä, jos sellaisissa kaupungeissa ja ruhtinaskunnissa, joissa  
  on tehokas hallinto, ylläpidettäisiin kunnallisia koteja ja sairaaloita
  ja joissa olisi työntekijöitä hoitamassa sairaita, jotta
  yksityisasunnoista voitaisiin lähettää potilaita hyvään hoitoon…
  Sellainen olisi todella hienoa, kiitettävää ja kristillistä ja sellaisen
  järjestelyn kustannuksiin tulisi kaikkien ja etenkin hallituksen
  tarjota anteliasta apua ja avustuksia. Missä tällaisia laitoksia ei ole
  - niitä on vain muutamilla paikkakunnilla - meidän (kristittyjen) on
  hoidettava sairaita ja oltava toistemme sairaanhoitajia missä
  tahansa ääritilanteissa - tai muutoin me vaarannamme
  pelastuksemme ja Jumalan armon.”

Nämä sanat ovat vahvoja sanoja! Mutta tällaisina ne muistuttavat voimakkaasti siitä, mitä Martin Lutherin kaltaiset varhaiset uskonpuhdistajat ovat ehkä tarkoittaneet opettaessaan, että pelastus tulee ”yksin uskon kautta”. Yksin uskosta -oppi ei merkitse kiilan lyömistä Jumalaan kohdistuvan uskomme ja lähimmäisiämme koskevan huolenpidon välille.
Jumalan kiusaamisen vaara epidemian tullessa
Tässä kirjoituksessa käsitellyistä Lutherin neuvoista suuri osa on suunnattu niille sieluille, joilla oli kiusaus luopua tehtävistään kriisin tultua ja sen aikana. Mutta Luther myönsi, että on olemassa toinenkin vaara kuin vastuun pakeneminen. Sitä hän kutsui ”Jumalan kiusaamiseksi”.
Lainaan Lutherin pamflettia nyt pitkään, koska minusta tuntuu, että hänen neuvonsa ovat erityisen ajankohtaiset meidän ajassamme ja tilanteessamme – vaikka sanat on kirjoitettu jo 1527:

  "Jos kaupungin asukkaat haluavat osoittaa uskossaan rohkeutta,
  kun lähimmäinen tarvitsee apua ja osoittaa varovaisuutta, kun
  hätätilannetta ei ole, jos kaikki asukkaat auttavat torjumaan
  tartunnan leviämistä mahdollisimman hyvin, niin kuolonuhrien
  määrä olisi kohtuullisempi. - - Mutta jos jotkut ovatkin hädissään
  ja hylkäävät lähimmäisensä heidän ahdinkoonsa ja jos jotkut ovat
  niin typeriä, etteivät he ryhdy varotoimiin vaan pahentavat
  tautitilannetta, niin silloin paholaisella on kukoistuspäivänsä ja
  monet kuolevat…

  ”Toiset tekevät syntiä - -olemalla aivan liian hitaita, kiireettömiä ja
  välinpitämättömiä kun kulkutauti tulee. He kiusaavat Jumalaa kun
  he jättävät ottamatta huomion ne asiat, jotka voisivat torjua
  ruttoa ja sen aiheuttamaa kuolleisuutta. He halveksivat varotoimia
  ja lääkkeiden käyttöä. He eivät auta sairauden leviämisen
  rajoittamisessa muita esim. välttämällä ruton tartuttamia paikkoja
  ja he ovat kanssakäymisissä tartunnansaaneiden sairaiden kanssa,
  vaikka heitä ei juuri silloin tarvittaisi heidän luona. He toimivat
  näin uhmakkaasti ja haluavat todistaa olevansa itsenäisiä (eikä
  kenenkään määrättävissä). He sanovat, että jos Jumala haluaa
  suojella heitä, hän voi tehdä sen ilman lääkkeitä ja ilman
  annettuja ohjeita ja niiden tarkkaa noudattamista. Tällainen
  asenne ei ole Jumalaan luottamista; tällainen on Jumalan    
  suhtautuminen sairauteen on Jumalan kiusaamista….

  "Rakkaat ystäväni, tuollainen ei ole hyväksi. Käyttäkää lääkeitä,
  ottakaa juomaa, joka voi auttaa, levittäkää savua taloissanne,
  pihoilla ja kaduilla, karttaa ihmisten tapaamisia ja paikkoja silloin
  kun lähimmäisenne eivät tarvitse läsnäoloanne. Toimikaa kuin
  ihminen, joka haluaa auttaa palavan kaupunkinsa  
  sammuttamisessa. Mitä muuta kulkutauti on kuin tulipalo, joka
  puun ja olkien sijasta syö ihmisten elämän ja ruumiin?

  "Sinun pitäisi ajatella ja sanoa tällä tavalla: Jumala on sallinut
  vihollisen lähettää meille tätä myrkkyä. Siksi pyydän Jumalaa
  armollisesti suojelemaan meitä siitä. Sitten minä levitän savua,
  autan puhdistamaan ilmaa, annan lääkettä ja otan sitä. Vältän
  ihmisiä ja paikkoja, joissa läsnäoloani ei tarvita, jotta en saisi
  tautia ja sitten tarttuisi muita, jotta en aiheuttaisi muille kuoleman
  omalla välinpitämättömyydelläni. Jos Jumala haluaa ottaa minut
  pois, hän varmasti löytää minut. Jos lähimmäiseni kuitenkin
  tarvitsee minua, en aio vältellä paikkaa tai ketään henkilöä, vaan
  menen lähimmäiseni luo vapaasti, kuten edellä todettiin. Katso,
  tällainen on Jumalaa oikein pelkäävän ihmisen usko. Se ei ole
  röyhkeä eikä hullu eikä sellainen usko kiusaa Jumalaa.”

Kun maailma, kansamme, yhteisömme ja kirkkomme on edelleen keskellä Covid-pandemiaa, kuulemme eri puolilta muistutuksia siitä, että olemme ”tuntemattomilla vesillä”. Joillakin tavoin se voi hyvinkin olla totta. Mutta Lutherin pohdinnat vitsauksesta ovat hyvä muistutus siitä, että kristityt ovat käsitelleet tappavia sairauksia vuosisatojen ajan ja meillä on runsaasti aiemmin löydettyä viisautta, jota voimme hyödyntää purjehtiessamme näillä meille nyt tuntemattomilla ja vellovilla vesillä. Joten otetaan juomamme, levitetään ”savua” (desinfioidaan) asuntomme, käytetään käsien puhdistusaineita, ei käydä paikoissa, joissa meitä ei tarvita (sosiaalinen etäisyys), toimitaan niin kuin ihmiset, jotka haluavat auttaa kaupunkinsa tulipalon sammuttamisessa.
Tämä ei ole vain hyvää lääketieteellisesti. Tämä on hengellisesti oikein.
Daavid Fink. P.C. Langley. Thomas Fisher. P.J. Carefoot. Luthers Werke. Suomentanut, täydentänyt ja editoinut POM .
Kuva: Tänään vietettävän uskopuhdistuksen muistopäivän ajankohta määräytyy siitä, että Martti Luther naulasi haasteelliset oppilauselmansa Wittenbergin kirkon oveen 31. päivänä lokakuuta 1517.

Luin tarkkaan tuon kirjoituksen ja totean, että olen toiminut väärin pandemian suhteen.
Hävettää,---- teen parannuksen!