Olavi Peltola-Jumalan kolminaisuus

Kopioin tähän Olavi Peltolan kirjoituksen


2. KUKA JA MILLAINEN ON JUMALA?
Olavi Peltola

1. Jumala on

Ihminen kaipaa jotain. Psalmin rukoilija kuvaa tätä kaipuuta: "Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua Jumala" (Ps 42:2). "Sinä olet luonut meidät itsellesi, ja levoton on sydämemme, kunnes se sinussa löytää levon" (Augustinus).

Raamatun mukaan suurin onni ihmisen elämässä on oppia tuntemaan Jumala. "Näin sanoo Herra: Älköön viisas kerskatko viisaudestansa, älköön väkevä kerskatko väkevyydestänsä, älköön rikas kerskatko rikkaudestansa; vaan joka kerskaa, kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäväinen ja tuntee minut: että minä, Herra, teen laupeuden, oikeuden ja vanhurskauden maan päällä. Sillä senkaltaisiin minä mielistyn, sanoo Herra (Jer 9:23-24, KR38). "Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan" (Hoos 6:3, KR38). Jumalan tunteminen on ihmisen suurin onni, siinä on iankaikkinen elämä (Joh 17:3).

Siksi "olemme julmia itsellemme, jos yritämme elää tässä maailmassa tuntematta Jumalaa, jonka oma maailma on ja joka johtaa sitä. Maailmasta tulee outo, hullu, tuskainen niille, jotka eivät tunne Jumalaa. Jos halveksit Jumalan tuntemista, tuomitset itsesi hoipertelemaan ja kompuroimaan läpi elämäsi umpimähkään, ikään kuin vailla tajua suunnasta ja ymmärtämättä, mikä sinua ympäröi. Näin toimien tuhlaat elämäsi ja kadotat sielusi" (J. I. Parker).

Kun haluamme oppia tuntemaan Jumalan, huomaamme pian kuinka vaikeaa se on: "Katso, Jumala on suuri, emme häntä käsitä" (Job 36:26). Kaikki lausumamme Jumalasta ovat kömpelöitä, ne ovat vain likiarvoja. Siksi puheemme Jumalasta voivat saada saman tuomion kuin Jobin ystävät: "Ette ole puhuneet minusta oikein", "te olette puhuneet minusta vastoin totuutta" (Job 42:7, KR38,92). "Sanomatonta ei saa sanoiksi" (Martin Dibelius).

Tähän liittyy kymmenessä käskyssä oleva kielto, ettei saa tehdä itselleen kuvaa Jumalasta (2 Moos 20:4). Jokainen kuva on vääristää ja tulee epäjumalaksi. Kuva on ihmisen tekemä ja siksi ihmisen hallittavissa. Näin silloinkin vaikka kyseessä olisi ajatusrakennelma eikä vain fyysinen kuva. Kuitenkin voimme oppia tuntemaan Jumalan. Job sanoi: "Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt" 42:5, KR38). "Sen tähden minä häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa (Job 42:6).

Kristitty tietää, että on mahdollista oppia todella tuntemaan Jumala ja näin siksi, että Jumala on ilmoittanut itsensä Raamatussa. "Ei siis ole mahdollista sanoa Jumalasta tai edes käsittää mitään muuta kuin, mitä meille jumalallisesti on ilmoitettu, eli sanottu ja paljastettu Vanhan ja Uuden testamentin jumalallisissa sanoissa" (Johannes Damaskolainen).

Raamattu on kirja Jumalasta. Mutta se ei missään todistele Jumalan olemassaoloa. Todetaan vain: "Hullu sanoo sydämessänsä: Ei ole Jumalaa" (Ps 14:1). "Jumala joka olisi todistettavissa, olisi epäjumala, ei Jumala" (Osmo Tiililä). "Kieltäydyn uskomasta Jumalaan, jonka voin ymmärtää" (Graham Greene). Raamatun mukaan Jumala on mitä todellisin, sen sijaan ihminen on kuin varjo (Ps 39:5-7). Raamatun ihmiset kokivat, että Jumala on olemassa enkä voi ihmisenä päästä häntä pakoon (Ps 139:1-16; Job 7:16-21). Hän näkee ja hän tutkii minua, minä en näe enkä tutki häntä. Hän saavuttaa minut, minä en saavuta häntä.

Kaikki, mitä Raamattu kertoo Jumalasta, sen se kertoo Jumalasta suhteessa ihmiseen ja ihmisen käsityskykyyn ja tarkoituksena on ihmisen pelastuminen. Itse olemukseltaan Jumala jää ihmiselle salatuksi. "Totisesti, sinä olet salannut itsesi, Jumala, sinä Israelin Jumala, Pelastaja (Jes 45:15)! "Jumala on olento, joka on puhuteltavissa, ei selitettävissä". Jumalaa ei siis voida määritellä. Jumala on paljon enemmän kuin kaikki yrityksemme sanoa jotain hänestä annetun ilmoituksen sanoin. Kuitenkin se, mitä sanomme hänestä ilmoituksen sanoin turvallista ja luotettavaa ja sen varaan voimme perustaa elämme ja toivomme. Kun juutalaiselta filosofilta Marin Buberilta kysyttiin, uskoiko hän Jumalaan, hän vastasi: "Jos olisi Jumala, josta voidaan puhua, en uskoisi, mutta koska on Jumala, jolle voidaan puhua, sen vuoksi uskon häneen".

Eräs Raamatun keskeisimmistä ilmoituksista Jumalan todellisuudesta on 2 Moos 3:13-14. Siinä Jumala antaa nimensä, josta voimme oppia tuntemaan hänet: "Minä olen se, joka minä olen" (hepr. ehjee asher ehjee = Jahve, kreik. ego eimi). Nythän itse oleminen on sinänsä niin varmaa, ettei sitä voi ajatella olemattomaksi. Siksi tässä nimessä Jumala sanoo minulle: Minä olen itse oleminen. Minä olen ainoa, joka todella on ja pysyy. Minä olen itsessä oleva, elävä, henkinen Minä, Persoona. Minä olen paljon todellisempi kuin mitä sinä, varjona elävä ihminen koskaan pystyt käsittämään. Minusta kaikki on saanut alkunsa, mutta Minä itse olen aluton ja loputon. Ilman Minua ei ole mitään. Minä olen aina ollut ja tulen aina olemaan. Minun varassani on kaikki. Minä olen luomakunnasta ja ihmisestä riippumaton, luomakunnan ulkopuolella oleva ja tuonpuoleinen. Kuitenkin minä olen kaikkialla läsnä. Minä olen ja jään läsnäolevaksi. Minä olen se, joka on ja toimii.

Jeesus käytti rohkeasti itsestään tätä Jumalan nimeä MINÄ OLEN (Joh 8:58, ks. 6:35; 8:12; 10:11; 11;25; 14:6; 18:5, 37; Mark 14:61-62).

Meihin on kuitenkin voimakkaasti vaikuttanut länsimaisen kulttuurin jo kolmen vuosisadan ajan hapattanut jumalankielteinen ja materialistinen todellisuuden tulkinta. Vaistomaisesti pidämme sitä oikeana. Jo 1700-luvulla englantilainen piispa Butler kirjoitti: "On tultu tilanteeseen, en tiedä miten, jossa lukuisat ihmiset pitävät selviönä, ettei kristinusko varsinaisesti ole pohtimisen arvoinen asia, vaan se on pääosiltaan todettu mielikuvituksen tuotteeksi. Tämän mukaisesti he kohtelevat sitä ikään kuin tämä olisi kaikkien arvostelukykyisten ihmisten yhteinen kanta ja ainoa mahdollisuus olisi pitää sitä leikinlaskun ja ivailun pääkohteena, ikään kuin rangaistukseksi siitä, että se niin kauan on häirinnyt maailman nautintoja".

Ajattelumme avulla tuskin koskaan pääsemmekään Jumalan etsimisessä sen pitemmälle kuin mitä runoilija Aaro Hellaakoski kuvaa: "Jumala, henki, sinutko kieltäisin siksi vain, ettet ole mahtunut majaan, jonka sun asunnoksesi kaavailin? Itseviisaana, arkana kunniastaan järkeni on kapinoinut sinua vastaan nähden mahtisi melko heikon, vajaan. Ethän kykene rakennusmestariksi, et edes kunnon poliisiksi, vastamaan et, kun kysyn: miksi, miksi?"

Kysymykseen onko Jumalaa vai ei ole ei voida ratkaista modernin tieteen keinoin. Jumala ei ole osa sitä todellisuutta, jota ihmisen kehittämä tiede pystyy havainnoimaan. Jumala ei ole osa tätä maailmaa. Kristitty sanoo: Jumala on tuonpuoleinen. "Hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. "Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä" (1 Tim 6:16). Siksi maailma ei opi viisauden avulla tuntemaan Jumalaa (1 Kor 1:21). Hän on ihmiskäsitteiden ja sanojen ulkopuolella. Samaan aikaan Raamattu vakuuttaa: "Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä" (Apt 17:27). Keskellämme on jatkuvasti suuri joukko ihmisiä, jotka ovat koko sydämestään vakuuttuneita siitä, että he ovat oppineet tuntemaan Jumalan!

Lopulta jokaisella ihmisellä on Jumala. On vain kysymys siitä, kuka ja millainen on tämä Jumala. Luther on sanonut tämän Isossa katekismuksessa: "Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä. Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämen pohjasta luottaa ja uskoo. Näinhän olen usein sanonut: pelkkä sydämen luottamus ja usko luovat sekä Jumalan että epäjumalan. Mikäli usko ja luottamus ovat oikeita, on myös Jumalasi oikea. Missä sitä vastoin luottamus on valheellista ja väärää, siellä ei ole oikeaa Jumalaa. Nämä kaksi nimittäin kuuluvat yhteen, usko ja Jumala. Sinun Jumalasi on oikeastaan - näin sanon - se, mihin sydämesi kiintyy ja minkä varaan sen uskot. "

2. Jumalan ominaisuudet

On pyritty ilmaisemaan Jumalan ominaisuuksia Raamatun kuvauksen avulla. Näiden sanojen edessä meidän tulisi hiljentyä ihmettelevään palvontaan: "Jumala on aluton, loputon, ikuinen, iankaikkinen, luomaton, muuttumaton, vaihtelematon, osista koostumaton, ruumiiton, näkymätön, mahdoton koskettaa, hyvä, vanhurskas, koko luomakunnan luoja, kaikkivoimallinen, kaikkivaltias, kaiken kaitsija, kaiken suunnittelija, hallitsija, tuomari" (Johannes Damaskolainen). Tunnustuskirjat toistavat jotain samasta sanoessaan, että Jumala on "ikuinen, näkymätön, jakamaton, ääretön voimassaan, viisaudessaan ja hyvyydessään". Siinä on sanottu jotain Jumalan olemuksen salaisuudesta sekä kielteisin että myönteisin ilmaisuin. Vaikka Jumala on meille käsittämätön salaisuus, hän ei kuitenkaan ole jotain aivan muuta kuin se, mitä hän itsestään Raamatussa ilmoittaa.

Raamatun ilmoitukseen Jumalasta sisältyy kuitenkin vaikeasti yhteensopivia vastakohtia (paradokseja), jotka näyttävät kumoavan toisensa. Tällainen vastakohtien synnyttämä jännitys tulee esiin ihmisen pelastukseen ratkaisevasti vaikuttavissa Jumalan ominaisuuksissa. Toisaalta Jumala on pyhä, hän vihaa ja kostaa (Nah 1:2; 2 Moos 20:5), hän tuomitsee ja vie kadotukseen (1 Moos 3: 23; 6:13; Ilm 20:15). Toisaalta hän on rakkaus ja hyvyys (Nah 1:7; 1 Joh 4:. Hän armahtaa ja avaa taivaan (Jer 31:1; Joh 3:16). Rakkaus ja viha ovat vastakohtia ja tuntuvat sulkevan toisensa pois. Samanlaisen jännityksen kohtaamme Jumalan ehdottomassa kaikkivaltiudessa ja täydellisessä hyvyydessä. Emme osaa selittää tähän sisältyvää meille käsittämätöntä Jumalan salaisuutta. Kristitty vain kokee, että nämä vastakohtaisuuden laukeavat nykyisessä maailmanajassa Jeesuksen ristissä ja ylösnousemuksessa. Joka tapauksessa Jeesus sanoo poikkeuksellisen jyrkin sanoin: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin (Mark 10:18).


3. Jumalan kolmiykseys

Kristillisen uskon keskeisin tuntomerkki Jumalasta on opetus Jumalan kolmiykseydestä. Siinä on uskomme suuri salaisuus ja päätunnus. Se on kaiken muun Jumala-uskomme perusta. Jos tässä perusasiassa hairahdutaan, mennään kaikessa harhaan. Se on nimenomaan ratkaisevan tärkeä pelastumisemme kannalta.

Jumalan kolmiykseys ei ole jokin teoria, vaan juuri siinä kohtaamme itse Jumalan täyteyden ja todellisuuden. Se koskettaa meitä mitä käytännöllisimmällä tavalla, sillä Jumala pelastaa meidät vain Jeesuksen kärsimisen, kuoleman ja ylösnousemisen kautta ja tämä tulee todelliseksi elämässämme vain Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Jumala on yksi ja siitä uskosta jokainen kristitty pitää ehdottomasti kiinni (5 Moos 6:4; Room 3:30; 1 Kor 8:4). Kuitenkin niin Vanha kuin Uusi testamentti opettaa Jumalan kolmeutta, sillä Jumala puhutellaan Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. UT sisältää tämä opetuksen johdonmukaisesti: Matt 28:19; 2 Kor 13:13; 1 Piet 1:2; Matt 3:16-17; 1 Kor 12:4-6; 1 Tim 3:16; Ef 1:3; 4:3-6; Room 8:11; Joh 5:23; 1 Joh 5:20; Joh 14:16-17; 16:13-15. VT:ssa totuus on esillä peitetymmin: 1 Moos 1:2-3 (Jumala, Henki ja sana = Kristus); 1:26 (tehkäämme, monikkomuoto) ja 11:7. Hepr 1 todistaa kuuden VT:n lainauksen avulla Jeesuksen jumaluuden. 2 Sam 23:2-3 (Herran Henki = Israelin Jumala); Jes 63:10 (Pyhä Henki); Jes 42:1 (minä, palvelijani, Henkeni); Jes 6:3 (kolminkertainen "pyhä"); 4 Moos 6:24; San 8:27-31; Ps 33:6 ("Herra" kolmeen kertaan).

Opetus kolminaisuudesta ei perustu niinkään yksityisiin raamatunkohtiin kuin Raamatun opetuksen koko täyteyteen ja se on annettu meille Jeesuksessa. Ilman Raamatun selvää opetusta ei kukaan olisi voinut "keksiä" kolminaisuutta Jumala-uskomme ytimeksi. Kolminaisuususkon ulkopuolella ei ole mitään sellaista Jumala-uskoa, joka olisi kristillistä Jumala-uskoa.

Alkuvuosisatojen aikana kasteopetuksessa ja harhaoppeja torjuttaessa kirkko kiteytti oppinsa tunnustuksiin. Vanhin, Apostolinen uskontunnustus rakentuu kolmesta osasta: Minä uskon Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Kolminaisuudesta Athanasioksen tunnustus opettaa: "Yleinen usko on tämä: me kunnioitamme yhtä ainoaa Jumalaa kolminaisuudessa ja kolminaisuutta ykseydessä sekoittamatta persoonia ja hajoittamatta perusolemusta. Sillä toinen on Isän persoona, toinen Pojan, ja toinen Pyhän Hengen, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi ainoa: kunnia yhdenvertainen, majesteetti yhtä iankaikkinen".

Siksi voimme sanoa ns. uskon kilven avulla, että Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala. Mutta Isä ei ole Poika eikä Pyhä Henki, Poika ei ole Isä eikä Pyhä Henki ja Pyhä Henki ei ole Isä eikä Poika. Kuitenkin Jumala on kolminaisuudessaan yksi. "Yksi olemus, mutta kolme persoonaa" (Tertulianus).

Kolminaisuus on ja jää aina järjelle loukkauksen aiheeksi: "Järkeen ei mahdu, että yksi ainoa tarkoin määrätty olento on kolme eri tavoin määrättyä olentoa" (Luther). Siksi on arka asia perustella kolminaisuutta luonnosta tai elämästä otetuilla havaintokuvilla kuten aurinko ilmenee valosäteenä, lämpönä ja taivaan kappaleena tai lähde, virta ja järvi ovat samaa jokea. Jumala on ja jää salaisuudeksi (1 Tim 6:16; Joh 1:18). Pyhä kolmiykseys on meidän todellisuutemme ulkopuolella. Hän on luodusta todellisuudesta riippumaton. Luotuna voimme ymmärtää vain luotua. Ihminen tunteekin Jumalan vain sen perusteella, mitä Jumala itse itsestään ilmoittaa eikä sen perusteella, mitä ihminen ajattelee ja havainnoi itsestään. Se on totuus, jota ihminen ei voi syvimmältään ymmärtää, vaan ainoastaan joko avautua tai torjua.

Lopulta meidän ainoa perustelumme on, että Raamattu näin ilmoittaa ja että Kristuksen kautta olemme kohdanneet juuri tällaisen Jumalan. "Mutta sen, joka tahtoo kohdata oikean, ainoan Jumalan, on välttämättä etsittävä häntä yksinomaan Herrasta Kristuksesta, sillä ei totisesti ole olemassa muuta Jumalaa kuin se, joka on lähettänyt Kristuksen" (Luther).

4. Kolmiyhteinen Jumala palvonnan ja ylistyksen aiheena

Kolminaisuuden tulee olla meille ennen kaikkea kunnioituksen, palvonnan ja ylistyksen kohteena. Me vaikenemme, kumarrumme maahan ja kiitämme mietiskellessämme Jumalan ilmoitusta Kolminaisuudesta. Me palvomme Isää Pojan kautta Pyhän Hengen innostamana.

Perimmäinen todellisuus ja totuus on Jumala samanaikaisesti kolmena ja yhtenä. Juuri Kolmiykseydessä avautuu kristitylle kaiken selitys, kaiken alkuperä, kaiken tarkoitus ja päämäärä. Siinä on myös uskovalle voima tämän päämäärän saavuttamiseen.

Kolminaisuus on ihmeellinen yhteys ja ykseys. "Nämä persoonat ovat yhtä iankaikkisia, yhdenveroisia ja olemukseltaan yhtä: kukin on kussakin muussa, mutta kukaan ei ole toinen, vaan nämä kolme ovat yksi Jumala" (Bonaventura). Kukin persoona on erikseen Jumala ja Herra eikä kuitenkaan kukaan ole ensimmäinen tai viimeinen, ei kukaan suurempi tai vähempi. Kaikki kolme ovat keskenään yhdenvertaiset eikä koskaan ole mitään ristiriitaa ja jännitystä, vaan täydellinen ykseys ja täydellinen keskinäinen rakkaus vallitsee. "Jumalan kolmen persoonan välinen ikuinen rakkaus ja kunnioitus säilyttävät sekä Jumalan täydellisen ykseyden että Jumalan kolmen persoonan erillisyyden" (Per Wallendorff).

Jumalan Kolmiykseydessä kohtaamme ihmeellisen ja täydellisen rakkauden. Tämä rakkaus on kaiken keskus: Joh 3:35; 10:17; 15:9; 17:23-26; 1 Joh 4:8-10. Olevaisuuden keskuksena ja syynä kaikkeen, mikä on olemassa ja kaiken ylläpitäjänä on iankaikkinen rakkaus (Jer 31:3) eikä sokea sattuma, tarkoitukseton kohtalo tai alkuräjähdys. Minkä ihmeellisen turvallisuuden synnyttääkään Pyhä Kolminaisuus ihmiselle, joka kokee olevansa ikään kuin singottu avaruuden mielettömältä tuntuvaan tyhjyyteen ja kylmyyteen. "Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee" (Ps 84:4).

Maailma on luotu ja lunastettu tämän kolmiykseisen Jumalan ylitsevuotavan ja ulospäin suuntautuvan rakkauden tähden. "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut" (Joh 3:16). Tämä rakkautta täynnä oleva Kolminaisuus kutsuu ja haluaa sulkea meidätkin syliinsä.

Yksin Jeesus vie Isän luokse ja yksin Pyhä Henki tekee meille läheiseksi ja rakkaaksi Isän ja Pojan. Jumalan toiminnassa ihminen kohtaa aina nimenomaan jakamattoman, yhden ja kolmiykseisen Jumalan. Pelastushistorian vaiheissa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen asema ja tehtävä painottuvat eri tavoin ja kuitenkin niin, että kaikki kolme persoonaa ovat yhdessä koko ajan toimimassa. Siksi ei ole hyvä puhua, että ensin oli Isän sitten Pojan ja vasta sitten Pyhän Hengen aika. Aina on ollut kolmiykseisen Jumalan aika.

"Isä antaa itsensä meille taivaan ja maan ja kaikkien luotujen kanssa, jotta ne palvelisivat meitä ja olisivat hyödyksi meille. Aadamin lankeemuksen takia tämä lahja on himmentynyt ja tullut hyödyttömäksi. Siksi Poika on antanut itsensä ja kaikki tekonsa, kärsimyksensä, viisautensa ja vanhurskautensa meille ja sovittanut meidät Jumalan kanssa, jota me jälleen tulisimme eläviksi ja vanhurskaiksi ja oppisimme tuntemaan Isän ja kaikki hänen lahjansa. Tämä armo ei olisi kenellekään hyödyksi, jos se jäisi salaiseksi ja salatuksi eikä tulisi meille tunnetuksi. Sen takia Pyhä Henki tulee meidän luoksemme ja antaa itsensä kokonaan meille. Henki opettaa meitä tuntemaan Kristuksen meille tekemiä armotekoja ja auttaa meitä ottamaan vastaan ja säilyttämään ne, oikein käyttämään, jakamaan ja lisäämään niitä" (Luther, Suuri ehtoollistunnustus).

5. Jumalan kolmiykseys ja uskontojen kohtaaminen

Nimenomaan muslimien ja juutalaisten kohtaamisessa Kolminaisuus on syvä loukkauksen aihe. Muslimi uskookin meidän opettavan Isän, Maria-äidin ja Pojan kolmijumalaisuutta aivan fyysisellä tavalla. Siksi hän jyrkästi torjuu puheen Kolminaisuudesta kauheana epäjumalanpalvontana ja Jumalan pilkkana (shirk): "Hän, Jumala on yksi, Jumala on iankaikkinen, Hän ei ole synnyttänyt eikä syntynyt, eikä hänellä ole ketään vertaista" (suura 112). Kristitty taas sanoo Lutherin tavoin: "En tunne muuta Jumalaa kuin seimen lapsen". Tämä johtaa ehdottomasti siihen, että muslimin tunnustama Allah ja kristityn tunnustama Isä ei voi olla sama Jumala. Erilaisuus on perustava. Samoin juutalaisuudessa pidetään kiinni kirjaimellisesta ja matemaattisesta yksi sanan tulkinnasta: "Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi (5 Moos 6:4).

Kohtaamme kyllä kolmen jumalan ryhmän hindulaisuudessa: Brahma-Visnu-Siva ja kaavamaisesti ilmaisten siinä on kysymys, että 1+1+1=3. Kristityn usko taas saa muodon, että 1+1+1=1.

Emme lähde filosofoimaan Kolminaisuuden salaisuutta. Raamatun äärellä Pyhä Henki haluaa antaa meille aidon yhteyden Pyhään Kolminaisuuteen. Silloin kaikki kolme persoonaa ovat meille juuri sitä, mitä Raamattu ilmoittaa. Meidät täyttää ihmettelevä kiitollisuus tästä uskonyhteydestä. Samalla opimme, että vain Kristuksen kautta voimme lähestyä Kolminaisuutta. Se Jumala, jonka näin olemme oppineet tuntemaan ja johon saamme koko sydämestämme turvautua ja jonka läheisyyttä olemme saaneet kokea on nimenomaan Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Kristitty luottaa nyt turvallisesti siihen, ettei Jumalan kolmiykseiseen olemukseen ole kätkettynä mitään toista tahtoa, joka olisi ristiriidassa Jeesuksen elämässä, kärsimisessä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa paljastuneen Jumalan tahdon kanssa. Jumala on Kristuksessa ilmoittanut itsensä meille "täydellisesti", vaikka Jumalan koko todellisuus ei tyhjene ihmisille annettuun ilmoitukseen. Tämän näkeminen on siksi niin tärkeää, koska islam sisältää perusteissaan juuri tämän väitteen "toisesta Jumalan tahdosta", joka on luotettavalla tavalla ilmoitettu vasta Muhammedille. Islamilainen perimätieto väittääkin, että Jeesus on profeettana ennustanut Muhammedin tulosta puhuessaan toisesta puolustajasta.







KOLMIYHTEINEN JUMALA LUOJANA

1. Jumalan kaiken alku

Jumala on kaiken alku ja koko todellisuuden perusta, ei sattuma (Room 11:36). Raamattu alkaa sanalla ALUSSA. Tämä alku on maailman perustaminen. Sitä ennen oli olemassa jo todellisuus, jossa persoonallinen Jumala rakasti Poikaansa (Joh 17:24), jossa Pojalla oli kirkkaus (Joh 17:5) ja jossa Jumala oli valinnut ihmiselle pelastuksen Kristuksessa (Ef 1:4, 1 Piet 1:20, Tiit 1:2, 2 Tim 1:9).

Maailmankaikkeudella on siis persoonallinen alku, Pyhä Kolminaisuus. Näin Jumala ilmoittaa itsensä meille jo Raamatun alkujakeissa: Jumala loi (Isä), Jumala sanoi (Poika), Jumalan Henki liikkui (Pyhä Henki). "Ja Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme" (1 Moos 1:26). "Tehkäämme" voimme nähdä viittaavan Pyhään Kolminaisuuteen niinkuin Jumalan monikollinen nimi Elohiim. (hepr.) Olevaisuus ei siis ole alkanut persoonattomasta tyhjyydestä ja maailma syntynyt sokeasta sattumasta. Oli olemassa rakkaus, yhteys, ajatus ja ajatusten viestintä jo ennenkuin taivas ja maa luotiin (1 Kor 8:6).

Jumala on kaiken luonut (baraa) sanallaan, luonut ajassa, alussa ja luonut tyhjästä (ex nihilo) (Hepr 11:3). "Sinä olet luonut kaiken. Kaikki, mikä on olemassa, on sinun tahdostasi luotu" (Ilm 4:11). Aika ja paikka syntyivät vasta luomisen mukana. Siksi luotu näkyvä maailma ei ole ollut eikä tule olemaan ikuista kuten Jumala on ikuinen. Luotu ei ole osa Jumalasta, "ei kuulu hänen olemukseensa eikä ole hänen jatkeensa, vaan se on hänen edessään, hänen käsiteltävänään ja puhuteltavanaan" (Raimo Mäkelä). On ehdoton ero Jumalan ja luodun välillä. Luoja ja luotu eivät sekoitu toisiinsa. Luotu heijastaa Luojaansa ja myös Jumalassa olevaa ykseyden ja kolmeuden tasapainoa.

Luominen on ihmeitten ihme ja Jumala loi hyvyydessään. Se oli Jumalan vapaa teko. Luomakunnan moninaisuus on Jumalan sanan aikaansaannosta (1 Moos 1).

Luomakunta Jumalan tekona ylistää häntä ja sen tarkoitus on tehdä Jumala tunnetuksi (Room 1:20).

Kristillinen usko tunnustaa Jumalan luoneen näkyvän ja myös näkymättömän maailman. Jumalan on "taivaan ja maan Luoja". Näkymättömään, mutta todelliseen maailmaan kuuluvat enkelit ja myös pahuuden henkivallat. Jumalan luomassa todellisuudessa on myös muitakin älyllisiä olentoja kuin vain ihmiset.

2. Jumala hallitsee kaiken

Jumala persoonallinen tahto ja valta hallitsee luomakuntaa (Hepr 1:3; Kol 1:17) . Hän on kaikkialla läsnä ja ilman häntä ei olisi mitään (Ps 104:27-30). Luodun olemassaolo on Luojan varassa. "Voisiko maailma pysyä pystyssä silmänräpäystäkään, jos Jumala lakkaisi sitä hallitsemasta" (Augustinus). Jumala hallitsee koko luomakuntaa, mutta Jumalaa ei kukaan hallitse. Luomakunta on täysin Jumalasta riippuvainen ja kuitenkin sen sisällä vallitsee vapaus erilaisiin mahdollisuuksiin. Jumala luomistyö jatkuu luomakunnassa. Hänen kädestään on myös sen kerran tuleva maailman loppu.

3. Kärsimyksen ongelma

Kärsimys jää meille monella tavoin ratkaisemattomaksi ongelmaksi (Jes 55:8-9; Job 9:12; 39:37). Jumala ei ole koskaan pahan syynä. Toisaalta Jumala vihaa pahaa ja taistelee sitä vastaan, toisaalta hän kaikkivaltiaana voimallaan vaikuttaa kaikessa mikä tapahtuu. Joka tapauksessa ihminen kaikessa viisaudessaan jää vain päättelemään: Joka Jumala on rakkaus, silloin hän ei ole kaikkivaltias. Jos Jumalan on kaikkivaltias, silloin hän ei ole rakkaus. Jos Jumala on, mistä paha. Jos Jumalaa ei ole, mistä hyvä. Lopullinen vastaus kärsimyksen ongelmaan löytyy vasta iankaikkisessa elämässä.
4. Tieteen ja uskon välisestä suhteesta

Suomessa käytiin 1980-luvulla kiivastakin keskustelua fysiikan tutkimustulosten, erityisesti kvanttimekaniikan soveltamisesta ihmisen maailmankuvan muodostumiseen. Kvanttimekaniikassa atomien rakennetta tutkittaessa luonnontieteellinen ajattelu on kohdannut tilastollisen tekijän, jonka nähdään kumoavan deterministisen kausaliteetin, luonnon ehdottoman matemaattisesti ilmaistavan lainalaisuuden. Väitettiin, että fysiikan uusien tulosten vuoksi materialistinen ja mekanistinen maailmankuva on joutunut kriisiin.

Kristillistä kannalta on haluttu puolustaa seuraavia teesejä:

1. Tieteellinen eli rationaalinen ajattelu ei ole ihmishengen ainoa arvokas toimintamuoto. Siksi ihmisen korkein ja puhtain onni ei ole löydettävissä vain teoreettisesta elämästä, tiedosta elämänmuotona. Tieteellinen tieto on eräs ihmisten onnen välttämätön, mutta ei riittävä ehto. Sellaiset tajunnallisuuden ilmentymät kuten kauneuden lumo, arvotajunta, rakkaus, pyhyys ja hartaus ovat yhtä alkuperäisiä, luonnollisia, aitoja ja oikeutettuja ihmisen henkisyyden muotoja kuin teoreettinen ajattelukin. "Sydämellä on perusteensa, joita järki ei tunne" (Pascal). Ihmisen olemuksen ydin ei ole järki, vaan se, mitä Raamattu kutsuu sydämeksi. Sydän ohjaa järkeä ja määrää sen suunnan, josta järki etsii ratkaisuja ongelmiin.

2. "Arvovapaan" tieteellisen tiedon asettaminen ihmisen korkeimmaksi auktoriteetiksi on johtanut ihmiskunnan myös suunnattomaan vaaraan - ydinsodan partaalle ja ekologisen katastrofin mahdollisuuteen. Tiede ei ole vain ihmisen paras palvelija. Inhimillinen elämä ja tulevaisuus on olennaisesti sidoksissa arvoihin paljon syvemmin kuin pelkään tietoon.

3. Inhimillinen järki ja havaintokyky, tieto ja tutkimus on aina rajoitettua ja vajavaista. Emme tule saamaan lopullisia vastauksia tieteellisin menetelmin siitä todellisuudesta, jossa nyt elämämme. Siksi todellisuutta emme saa rajoittaa vain siihen osaan, minkä pystymme vaillinaisin luonnontieteellisin keinoin saamaan selville. Emme esim. voi järkisyin todistaa Jumalan olemassaoloa, mutta emme sitäkään, ettei Jumalaa ole olemassa. "Järjen viimeinen askel on tunnustaa, että on lukemattomia asioita, jotka sen ylittävät" (Pascal).

4. Tieteellisen tiedon ja tutkimuksen kohteena oleva todellisuuden osa ei ole koko todellisuus. Tieteen selvittämä totuus ei ole koko totuus. Todellisuus ei rajoitu vain siihen, mitä tiede voi tutkia. Osa todellisuudesta on tieteellisin keinoin tavoittamattomissa. Erityisesti tämä koskee Jumalaa, jonka voimme oppia tuntemaan vain ilmoituksen kautta.

5. Tiede ei esimerkiksi koskaan voi ratkaista sitä olemassaolon salaisuutta, että JOTAKIN ON OLEMASSA sensijaan, ettei ole olemassa mitään. Tämän pitäisi tehdä ihmisen nöyräksi todellisuuden edessä.

6. Jo aikoinaan Darwin kirjoitti: "On mahdotonta ajatella, että tämä loistava ja ihmeellinen maailmankaikkeus, johon me tietoisina yksilöinä kuulumme, on syntynyt sattumalta". On ihmeellistä nähdä se täydellisyys ja yksinkertaisuus, joka näyttää vallitsevan ihmisen tuntemissa luonnonlaissa.

7. Kehitysteorian on ajateltu kumoavan Raamatun luomisteorian pätevyyden. On kuitenkin kyseenalaista, voiko tieteellinen teoria pätevästi käsitellä maailman syntyä ja kehitystä. Ei ole riittäviä keinoja luotettavasti todentaa näitä asioita koskevia väitteitä. Tämä ei kuitenkaan merkitse, etteikö kehitysteoriaa voitaisi tiedon nykyvaiheessa käyttää esim. biologiaa systematisoivana apuvälineenä.

8. Kristittyinä uskomme Raamatun luomiskertomukseen. Kehitysteoria näyttäisi olevan sen kanssa ristiriidassa. Ilmoitustotuutta, esim. Raamatun luomisilmoitusta, ei kuitenkaan voida käyttää argumenttina luonnontieteen alueella. Luonnontieteen alueella on argumentoitava sille ominaisin keinoin. Toisaalta ei kuitenkaan ole mielekästä luopua Raamatun ilmoitustotuudesta tieteellisen teorian takia, joka on hypoteettinen ja joka todennäköisesti tulee muuttumaan tieteen kehityksen myötä.

9. Jeesuksen vastaus kysymykseen todellisuudesta ja totuudesta on kiteytynyt Jeesuksen sanoihin: "Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani" (Joh 7:17) Raamatun Jumala kohdataan toimivana ja puhuvana. Hänen edessään ihminen joko uskaltautuu kokeeseen tai yrittää paeta!

Kristittyinä olemme vakuuttuneita siitä, että Raamattu antaa meille totuudellisen tiedon olemisemme varsinaisesta tarkoituksesta ja pelastumisellemme tarpeellisen avun, mutta ei anna tyhjentävää vastausta kaikkiin ongelmiimme. Jumalan luomina älyllisinä ja kyselevinä ihmisinä meidän on itse etsittävä vastaus kohtaamiimme tämän näkyvän todellisuuden ongelmiin ja tehtävä se niillä menetelmillä, jotka ovat meidän käytettävissämme.

Rajallisina olentoina, asia, jota tosin emme ylpeydessämme tahdo hyväksyä, emme milloinkaan pysty käsittämään täysin äärettömän Jumalan olemusta ja hänen suuria tekojaan. Meidän mahdollisuutemme tutkia olemassaolevaa ja oivaltaa sitä rajoittuvat viiden aistimme antamiin tietoihin ja suppeaan ja lyhytaikaiseen ajattelukykyymme. Meidän tulee käyttää kaikkia saamiamme mahdollisuuksia, mutta ei kuvitella voivamme tietää ja hallita kaikkea. Kristitylle tiede ei ole koskaan korkein ja ehdottomin auktoriteetti elämässä, vaan hän luovuttaa itsensä ja elämänsä yksin Jumalan ja hänen ilmoituksensa varaan.