Olavi Peltola: Hebrealaiskirje

Olavi Peltola

KIRJE HEPREALAISILLE

JOHDANTO
Kirjeessä ei ole mainittu kirjoittajan nimeä kuten ei Johanneksen kirjeissäkään. Sisällöstä voimme päätellä, että kirjoittaja on ollut juutalainen. Hän tuntee hyvin VT:n. Hän on todennäköisesti ollut Paavalin työtoveri (Hepr 13:23) ja toisen sukupolven kristittyjä (2:4). Alkukirkon aikana oli monia ehdotuksia kirjoittajasta, mutta yksikään ei saanut yleistä hyväksymistä. On yhdyttävä Origeneen (k. 280 jKr.) mielipiteeseen, että kirjeen kirjoittajan tietää varmasti vain Jumala. Kirjeen otsikko Heprealaisille on varsin myöhään annettu.

Kirje on kirjoitettu UT:n parhaimmalla kreikankielellä. Siitä on päätelty, että kirjoittaja on ollut hellenistijuutalainen. VT:n lainaukset ovat Septuagintasta, juutalaisten laatimasta VT:n kreikankielisestä käännöksestä. Kirjoittajalle on ollut tärkeämpää VT:n sanoman merkitys kuin täsmällinen sanamuoto ja hänet omat huomautuksensa sulautuvat usein lainauksiin. Lainattuja kohtia hän tulkitsee kristillisen uskonnäkemyksen pohjalta varsin vapaasti.

Vastaanottajista emme myöskään tiedä mitään varmaa. Joka tapauksessa heille on ollut VT hyvin tuttu. On päätelty, että kyseessä on ryhmä juutalaiskristittyjä, jotka jo pitemmän aikaa olivat uskoneet Jeesukseen Messiaana (Hepr 2:3; 13:7). Emme myöskään tiedä, missä tämä vastaanottajajoukko on elänyt. Monet ovat olettaneet heidän asuneen Roomassa.

Kirje on kirjoitettu ainakin ennen vuotta 96, sillä sitä lainataan Ensimmäisessä Klemensin kirjeessä. Todennäköisesti se on kirjoitettu ennen Jerusalemin temppelin hävitystä vuonna 70 jKr, sillä Hepr 10:1-3 antaa ymmärtää, että uhreja toimitetaan edelleen. Luvussa 10 mainittu vaino saattaa tarkoittaa Neron aikaisia vainoja. Tällöin se on kirjoitettu vuoden 64 jälkeen. Nykyisessä tutkimuksessa kirje sijoitetaan yleensä vuoden 80 tienoille.

Oikeastaan kyseessä ei ole kirje vaan pikemminkin alkukirkossa pidetty saarna, jonka pääteemana on, että Jeesus, Jumalan Poika, on täydellinen ylipappi.

SISÄLTÖ

1. Kristus on kaikkia suurempi (1:1-7:28)

Suurempi kuin profeetat (1:1-3)

Suurempi kuin enkelit (1:4-14, 2:5-18)

Kehotuksia (2:1-4)

Suurempi kuin Mooses (3:1-6)

Kehotuksia (3:7-19)

Suurempi kuin Joosua (4:1-9)

Kehotuksia (4:10-16)

Suurempi kuin Aaron (5:1-14)

Kehotuksia (6:1-19)

Suurempi kuin Melkisedek (7:1-28)

2. Uusi liitto on parempi kuin vanha (8:1-10:39)

Parempi palveluna (8:1-5)

Parempi liittona (8:6-13)

Parempi pyhäkkönä (9:1-10)

Parempi uhrina (9:11-10:18)

Kehotuksia (10:19-39)

3. Uskon ylistysvirsi ja VT:n uskonsankarit (11:1-40)

4. Kehotuksia uuden liiton uskon ihmisille (12:1-13:25)

Katso Jeesukseen (12:1-3)

Ole kärsivällinen (12:4-13)

Kuuntele Herran ääntä (12:14-29)

Elä rakkaudessa ja puhtaudessa (13:1-6)

Kanna hänen häväistystään (13:7-19

5. Päätössanat (13:20-25)

SANOMA

Kirjeen vastaanottajat olivat joutumassa luopumuksen hengen valtaan. Kristus-uskoon kääntyneinä he pelkäsivät menettäneensä liian paljon juutalaisesta perinteestään. Kirje osoittaa, että he olivat menettäneet vain varjon, ei itse asian olemusta, sillä Jeesuksessa Kristuksessa vanhan liiton koko temppelipalvelus on täyttynyt.

Opiskelemme kirjettä seuraavien aiheitten avulla:

1. Jeesuksen suuruus

2. Kehotuskirje

3. Vanha testamentti kirjeen sanoman havainnollistajana

1. JEESUKSEN SUURUUS

Jeesus yli kaiken

Kirje osoittaa lukijoilleen kuinka suuri on Herra Jeesus Kristus. Se on kuin väkevä kehotushuuto: "Kiinnittäkää katseenne Jeesukseen" (Hepr 3:1). Meille paljastetaan hänen jumalallinen suuruutensa. Hän on Jumalan sädehtivä kirkkaus ja samaan aikaan näkyvä, käsinkosketeltava Jumalan todellisen olemuksen kuva (Hepr 1:3; 1 Joh 1:1). Sitä ei ole kukaan toinen. Jeesus on Jumalan Poika, Esikoinen (Hepr 1:5-6; Kol 1:15). Häntä ei ole luotu, niinkuin kaikki muut on luotu, vaan hän on Jumalasta syntynyt (Hepr 5:5). Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo suoraan, että hän on Jumala (1:8-9) ja jopa käyttää Jeesuksesta VT:n keskeisintä Jumalan nimeä, Herra, Jahve (1:10; 2:3). Totisesti hänen nimensä ja hänen persoonansa on yli kaiken.

Jumala on luonnut Kristuksen sanan voimalla sekä näkymättömän että näkyvän maailman (Hepr 1:2,10,; Kol 1:16; Joh 1:3). Poika ylläpitää nyt kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla (Hepr 1:3; Kol 1:17). Omankin sydämeni jokainen lyönti on hänen ylläpitävää armoaan. Hän pysyy, vaikka taivaat ja maa katoavat (Hepr 1:11). Hän on sama eilen, tänään ja ikuisesti (13:8; 1:12).

Jeesus on suurempi kaikkia enkeleitä (Hepr 1:4). Hän on suurempi kuin Mooses (3:5-6), tai Joosua (4:. Hän on korkea-arvoisempi kuin ylipappi (7:7). Hänen pappeutensa pysy ikuisesti ja on muuttumaton (7:24). Hänessä olemme saaneet paremman toivon (7:18) ja vahvemman liiton (7:22) kuin oli lain liitto. Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen (13:21).

Jeesuksen rakkaus syntisiin

Jeesuksen rakkaus tulee näkyviin siinä, että hän tuli ihmiseksi, ihmisten kaltaiseksi (Hepr 2:14). Jumala asetti hänet enkeleitä alemmaksi (2:7). Hänestä tuli se ihmislapsi, jollainen jokaisesta ihmisestä luomisen tähden olisi pitänyt tulla (2:6; Ps 8:5-7). Jumala loi hänelle ruumiin (Hepr 10:5) ja tiedämme, että se tapahtui neitsyt Marian kohdussa.

Mitä maailma tarjosi hänelle? Syntisten ankaran vastustuksen ja häpeän (Hepr 12:2-3), kärsimyksiä ja kiusauksia (2:18). Lopulta hänen oli kärsittävä kuoleman tuskat (2:9). Hän kärsi ja kuoli kansansa ja ystäviensäkin hylkäämänä, kaupunginportin ulkopuolella häväistynä (13:12-13).

Jeesus ei tullut maailmaan vain ihmisten esikuvaksi (Hepr 12:3). Hän tuli ennen kaikkea kärsimään kuoleman tuskat (2:9). Se ei ollut helppoa, sillä hän "ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen" Jumalaa (5:7). Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksiin. Juuri niissä hän oppi tuntemaan ihmisenä olemisen tuskan ja sen kuinka vaikea ihmisen on olla kuuliainen Jumalalle (5:. Nyt hän kykenee ymmärtämään vajavaisuuksiamme, sillä häntä koeteltiin kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin (4:15).

Ainoana ihmisenä maailmassa hän ei kuitenkaan langennut syntiin. Vain hän on ollut pyhä, viaton ja tahraton ihminen (Hepr 7:26). Hän kävi läpi ihmiselämän kärsimykset ja kiusaukset (2:18). Siksi hän on ainoa, joka pystyy todella auttamaan meitä koettelemuksissa.

Jeesus sovitti synnit

Armollisen Jumalan tahto oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta (Hepr 2:9). Miksi tarvittiin sovitus ja miksi sen oli tapahduttava tällä tavoin? Se jää meille syvimmältään Jumalan salaisuudeksi. Sen vain tiedämme Raamatun ilmoituksena, että anteeksianto ei ole mahdollinen, ellei vuodateta uhriverta (9:22; 3 Moos 17:11, KR 1938). Ensin tarvitaan syntiuhri, jonka ansiosta synnit annetaan anteeksi (Hepr 10:18). Tällainen puhe on aina ollut monen mielestä hulluutta (1 Kor 1:18). Samaan aikaan Raamattu todistaa, ettei Jumala halunnut uhreja, vaikka hän antoikin niistä laissa määräykset (10:.

Sen myös tiedämme, että sovitukseen tarvitaan ylipappi, joka uhraa; eläin, joka uhrataan ja kaikkein pyhin, jossa olevalle Jumalan läsnäolon paikalle, armoistuimelle, ylipappi sivelee uhrieläimen verta (3 Moos 16:15-16,30). Jeesus oli valmis kaikkeen täyttääkseen Isän tahdon (Hepr 10:9). Hän suostui olemaan sekä ylipappi että uhri.

Jeesus oli Jumalan luottamuksen arvoinen ja uskollinen (Hepr 3:2). Hän taipui Jumalan tahtoon (5:7). Hän rukoili Getsemanessa ääneen itkien ja huusi Jumalaa avukseen (5:7). Hän kesti ristillä kärsimykset (12:2) ja kärsi kuoleman tuskat (2:9). Hän uhrasi itsensä (7:27), oman ruumiinsa (10:10) ja verensä (9:12), sillä "mahdotontahan on, että härkäin ja pukkien veri poistaisi synnit" (10:4).

Jeesus antoi itsensä virheettömänä ja kertakaikkisena uhrina Jumalalle (Hepr 9:14; 7:27). Uhraamalla verensä hän avasi meille elämään vievän tien, tien oman ruumiinsa kautta (10:21). Hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja ja niiden pelastaja, jotka ovat hänelle kuuliaiset (5:9). Kuuliaisuuden ydin on usko hänen lupaukseensa. Kärsimisellään ja kuolemallaan Jeesus sovitti Jumalan edessä ihmisten synnit (Hepr 2:17). Tapahtui suurin ihme maailman luomisen jälkeen. Jeesus toimitti puhdistuksen synneistä (1:3). Nyt aikojen lopulla hän hävitti synnin uhrillaan (9:26) ottamalla pois ja kantamalla kaikkien synnit (9:28; Jes 53:12; 3 Moos 16:22). Se ei tapahtunut maallisessa, ihmiskäsin tehdyssä majassa (9:11), vaan Jumalan edessä, taivaallisessa kaikkeinpyhimmässä (9:12).

Kristuksessa Jumala solmi uuden liiton ihmisten kanssa. Jeesuksen veri vahvisti, sinetöi sen (Hepr 9:20; 1 Kor 11:25). Hän tuli uuden liiton välittäjäksi (Hepr 9:15). Sovituksessa tapahtuu aina myös lunastus, vapaaksi ostaminen. Jeesus on hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen (9:12) ja päästänyt vapaaksi (2:15).

Olemme myös pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen uhrilla kertakaikkiaan (Hepr 10:10) ja näin tehty täydellisiksi (10:14). Tänään se tapahtuu uskossa ja toivossa. Kerran kirkkaudessa tämä lupaus toteutuu kirjaimellisesti (10:36), jos vain säilytämme uskon loppuun saakka (10:39) emmekä anna periksi (12:3). Jeesus on ikuisen liiton uhriveren tähden lampaiden suuri paimen (13:20) ja on meidän pelastajamme ja perilleviejämme (2:10; Joh 10:27-28).

Jeesus voitti kuolemallaan kuoleman

Jeesus kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman ruhtinaalta, Saatanalta (Hepr 2:14). Hän kuolemallaan kuoleman voitti. Näin hän päästi vapaaksi ne, joita kuoleman pelko oli orjuuttanut (2:15).

Kristus ei itse korottanut itseään (Hepr 5:5), vaan Jumala seppelöitsi Poikansa kirkkaudella ja kunnialla, pani kaiken hänen valtansa alle (2:7-9). Nyt Poika on istunut Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle korkeuksissa (1:3,13; 8:1; 10:12; 12:2). Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt 28:18). Vaikeutemme on kuitenkin siinä, ettemme voi vielä havaita, että kaikki olisi Jeesuksen vallassa (Hepr 2:8; Luuk 4:6). Elämme väliajassa. Jeesus odottaa, että hänen vihollisensa pannaan korokkeeksi hänen jalkojensa alle (Hepr 10:13). Sitä mekin odotamme hänen kanssaan.

Jeesus meni meidän edeltäjuoksijanamme väliverhon tuolle puolen, kuten tekee vihollista vastaan ensimmäisenä ryntäävä joukkueenjohtaja ja raivasi tien meillekin (Hepr 6:19-20). Hän on avannut meille uuden, elämään vievän tien (10:20). Hän pystyy nyt ja aina pelastamaan täydellisesti ne, jotka hänen kauttaan tulevat Jumalan tykö. Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä (8:2). Hän aina rukoilee (7:25) ja puhuu Jumalan edessä meidän puolestamme (9:24). Hän välittää ylipappinamme meidän rukouksemme Isälleen.

Jeesus palaa takaisin

Nyt Jeesus odottaa: "Hän odottaa siellä kunnes..." (Hepr 10:13). Vielä kerran hän ilmestyy. Silloin hän lopullisesti pelastaa ne, jotka häntä odottavat (9:28; 1 Tess 1:10). Viimeisen kerran hän panee maan järkkymään (Hepr 12:26). Herran päivä tulee (10:25). Siksi pidämme kiinni toivosta, joka suuntautuu edessämme olevaan (6:18). Odotamme toivomme täyttymistä (6:11), odotamme saavamme omaksemme sen, minkä Jumala on luvannut (6:12). Odotamme tulevaa maailmaa (2:5), taivaallista isänmaata (11:16), taivaallista Jerusalemia (12:22; 13:14), luvattua levon maata (4:3).

Jumalan kansalla on sapatinjuhla edessään (Hepr 4:9), ei kauhea tuomio ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat (10:27). Edessämme on kuolleitten ylösnousemus ja iankaikkinen tuomio (6:2). Kaikki tämä on sidottu Jeesuksen ilmestymiseen. "Vähän aikaa vielä, vain vähän aikaa, niin tulee se, jonka on määrä tulla, eikä hän viivyttele" (10:37).

Koko tämä Heprealaiskirjeen valtava ilmoitus Jeesuksesta Kristuksesta huipentuu Isän tunnustukseen Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan ja sinun kuninkaanvaltikkasi on oikeudenmukaisuuden valtikka" (Hepr 1:8.

2. KEHOTUSKIRJE

Heprealaiskirjeen kirjoittajalla on kehottajan armolahja. Nöyrästi hän sanoo omasta kirjeestään: "Veljet, pyydän teitä kestämään nämä kehotuksen sanat" (Hepr 13:22). Syvällisen opetuksensa lomassa hän vähän väliä puhuttelee kirjeen vastaanottajia. Hän kehottaa ja rohkaisee heitä mitä erilaisimmilla tavoilla. Koskaan hän ei kehota tai nuhtele kertomatta ensin millaisista ihmeellisistä rikkauksista uskovat ovat tulleet evankeliumissa osallisiksi.

Hänen kehotustensa ydin on sanoissa "juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään" (12:2). Tärkeintä uskonelämässä on suunnata katse Jeesukseen. Juuri siihen tarvitaan sinnikkyyttä.

Pidä alati mielessäsi Jumalan sana

Meidän on hyvä ottaa esiin kirjeen monet kehotukset, käydä niitä rukoillen läpi ja avata niille sydämemme. Olemme kuulleet, kun meille on Jumalan vahvistamana julistettu sanomaa suuresta pelastuksesta Jeesuksessa (Hepr 2:3). Jeesus on Jumalan täydellinen sana. Hänen sanansa tulevat taivaasta (12:25). Olemme kuulleet hyvän sanoman (4:2) ja saaneet lupauksen perille pääsemisestä (4:1,3). Jumalan sana on "tänä päivänä" vielä voimassa (3:13). Nyt meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme se, minkä olemme kuulleet. Jos emme ole tarkkana, saatamme ajelehtia virran vieminä turvallisen satamapaikan ohi (2:1). Jumalan sana pysyy paikallaan, tarkkaamaton ihminen ajelehtii sen sivu (Bengel). Alituinen vaaramme on myös siinä, että lankeamme synnin viettelyksiin (3:13) ja alamme niskoitella sanaa vastaan (4:6). Siloin emme enää usko sanaa niin, että se sulautuisi meihin (4:2).

Kiinnitä katseesi Jeesukseen

Olemme saaneet kutsun taivaasta (Hepr 3:1) ja kutsun taivaaseen. Olemme uskon kautta osallisia Kristuksesta (3:14) ja näin yhteydessä elävään Jumalaan (3:12). Pojan haltuun on Isä on uskonut "koko rakennuksensa", oman kansansa ja "tämä rakennus olemme me" (3:6). Meillä on suuri ylipappi, joka todella kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme (4:14,15).

Siksi kiinnittäkäämme katseemme Jeesukseen (Hepr 3:1). Säilyttäkäämme rohkeutemme ja toivomme ja uskaltakaamme olla jopa ylpeitä pelkästä Jumalan armon lupauksesta (3:6; 4:16). Näin pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka kohtaamme Kristuksesta kertovassa Jumalan sanassa (3:14).

Epäusko pääsee helposti valtaan ja paaduttaa sydämemme (Hepr 3:19). Nousemme vaikeuksien tullen kapinaan Jumalan johdatusta vastaan (3:8. Emme enää suostu astumaan rohkeasti armon valtaistuimen eteen, joka on Jeesus. Kuitenkin vain sieltä saamme armon ja laupeuden ja löydämme tarvitsemamme avun (4:16).

Keskity Kristuksen sovituskuolemaan

Kirjeen kirjoittaja on kuvaillut Jeesusta ylipappina ja sijaisuhrinamme (Hepr 5:5-10). Se on vahvaa ruokaa (5:12) ja syvällistä opetusta (5:13). Se harjaannuttaa kuulijan erottamaan hyvän ja pahan (5:14). Pahaa on kaikki se, mikä tekee Jeesuksen ylipapin viran vähäarvoiseksi tai turhaksi. Keskittyminen Kristuksen sovituskuolemaan vaatii itsenäisyyttä ja arvostelukykyä. Kirjeen kirjoittaja pelkää, etteivät vastaanottajat halua kuulla enempää tästä keskeisimmästä uskon totuudesta. Sen sijaan he ovatkin innostuneita alkeista, sivuasioista, siitä, mitä ihmisen itsensä on tehtävä ja miten hänen itsensä käy. Tällaiset kristityn tulisi kuitenkin jättää ja keskittyä siihen, kuka ja millainen on Jeesus Kristus (6:1).

Kaikkein tuhoisinta on lakata luottamasta siihen totuuteen, että Jeesus on Jumalan Poika (Hepr 10:29) ja ainoa uhri syntiemme sovitukseksi (10:26). Silloin poljemme hänet jalkoihimme ja korotamme itsemme hänen sijastaan, pidämme epäpyhänä ja merkityksettömänä liiton veren ja häpäisemme armon Henkeä, joka haluaa paljastaa meille, mitä on synti, vanhurskaus ja tuomio ja kirkastaa Kristusta (Joh 16:8,14).

Kun luovumme uskostamme (Hepr 6:6) meidän tähtemme ristiinnaulittuun Jeesukseen, ei meillä ole olemassa enää mitään muutakaan uhria (Apt 4:12). Juuri epäusko panee tekemään syntiä ehdoin tahdoin (10:26). Näin tapahtuu, kun emme enää halua mennä Jeesuksen luo armahdettavaksi. Mutta jokaiselle, joka tulee Jeesuksen luo, oli hän tehnyt syntejä tahansa, Jeesus vakuuttaa: "Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois" (Joh 6:37). Jopa epäuskon tunteen valassa olevakin sai Jeesukselta armon, kun vain tuli Jeesuksen luo: "Minä uskon! Auta minua epäuskossani!" (Mark 9:24).

Edellä mainittujen kahden kohdan tähden (Hepr 6:4-8 ja 10:26-29) Luther ei arvostanut Heprealaiskirjettä. Hän tiesi sielunhoitajana, että niissä esiin tulevat uhkaukset väärin ymmärrettyinä voivat olla masentuneelle tuhoisia. Mikäli ahdistumme näistä kohdista, meidän on pantava Raamattu Raamattua vastaan ja uskaltauduttava Jumalan sanassa olevan evankeliumin eikä lain varaan. Nämä kohdat ovat lakia, joten niiden tehtävä on pelästyttää ja siten musertaa sydämen kivikovaa paatumusta. Niiden tarkoitus on ajaa epätoivoiseksi tullutta syntistä Kristuksen luo hänen armahdettavakseen (6:12,15,18). Puuhun ripustettuun "pronssikäärmeeseen" saa synnin käärmeen purema saanut aina ja joka tilanteessa katsoa (Joh 3:14).

Uskomme ydin on siinä, että meillä on ylipappi ja hän on nyt asettunut taivaissa istuimelleen (Hepr 8:1). Hän pelastaa ne, jotka hänen välityksellään lähestyvät Jumalaa (7:25). Meillä on siis täysin oikeus nyt astua Jumalan eteen (10:19) avoimin sydämin (Ps 51:7; 139:23-24) luottaen Jeesuksen veren puhdistukseen (Hepr 10:22). Jumalan lupaus on aina luotettava (10:23). Tähän meidän on myös rohkaistava toinen toisiamme (10:24-25). Kristittynä olemisen keskeisin tuntomerkki onkin juuri siinä, että vanhurskas on elävä uskosta (10:38, KR 1938); se on uskoa Kristuksen täytettyyn työhön Golgatalla ja odottaa uskollisesti Jumalan lupausten täyttyvän.

Tässä uskossa suostutaan moniin kärsimyksiin, kovaan osaan ja kaiken ajallisen menettämiseen (Hepr 10:32-34). Se ei ole helppoa, se on kamppailun asia ja vaatii rohkeutta ja kestävyyttä (10:35-35).

Rohkeasti pää pystyyn

Jokaisen kilvoittelevan uskovan kamppailua seuraavat edellisten sukupolvien uskovat ikään kuin katsomosta. Kukaan ei ole yksin ja unohdettuna. Siksi pankaamme pois painot ja helposti kietova synti. Se on mahdollista vain siten, että suuntaamme katseemme Jeesukseen ja ajattelemme häntä (Hepr 12:1-3). Herra rakastaa meitä, olemme hänen lapsiaan. Siksi hän kurittaa, ojentaa ja lyökin (12:5-6). Jumalan kuritus koituu meidän todelliseksi parhaaksemme (12:10). Siksi meillä todellinen syy nyt nostaa rohkeasti pää pystyyn (12:12; Luuk 21:28). Olemme käyneet uuden liiton välimiehen Jeesuksen luo (12:24), olemme saaneet valtakunnan, joka ei järky. Siksi olkaamme kiitollisia ja palvelkaamme Jumalaa kunnioituksen ja pyhän pelon tuntein (12:28).

Kirjeen loppuosassa (Hepr 12:14-17 ja 13:1-18) on monia käytännön uskonelämään liittyviä neuvoja kuten Paavalinkin kirjeissä. Useimmat niistä liittyvät uskovien keskinäiseen yhteyteen ja palveluun. Näidenkin kehotusten taustalla on kirjoittajan varmuus siitä, että todellisen sydämen rauhan lahjoittaa Jumala. Yksin hän varustaa uskovat hyvillä lahjoillaan, "niin että voitte täyttää hänen tahtonsa" (13:20-21).

Kehotuksissa meitä ei vaadita ponnistamaan äärimmilleen omia voimiamme, vaan jättäytymään suuren lammasten paimenen, meidän Herramme Jeesuksen hoiviin. Jumala saa aikaan meissä Kristuksen kautta sen, mihin kehotukset pyrkivät.

3. VANHA TESTAMENTTI KIRJEEN SANOMAN HAVAINNOLLISTAJANA

Vanha testamentti on Jumalan sanaa

Heprealaiskirje selittää perusteellisesti VT:a. Se osoittaa kuinka tärkeä VT on UT:n keskeisen sanoman, Jeesuksen aseman ja hänen uhrikuolemansa ymmärtämisessä. Kirjeen ensimmäiset sanat vakuuttavat, että VT:n Jumalan kansasta ja sen johtajista on tullut myös kristittyjen isiä (Hepr 1:1). Nyt jokainen uskova kuuluu Abrahamin sukuun (2:16; 7:10).

Kirjeessä on yli 50 suoraa lainausta VT:sta. Ne ovat pääasiassa Mooseksen kirjoista ja Psalmeista. Selostaessaan jumalanpalvelusta koskevia säädöksiä ja pyhäkköä, kirjoittaja jopa sanoo: "Kaikkea tätä ei nyt ole tarpeen selittää yksityiskohtaisesti" (Hepr 9:5). Moneen kertaan kirje vakuuttaa VT:a lainatessaan, että Jumala on puhunut jo silloin (1:1,5,7; 6:13-14; 8:8-12) ja Pyhä Henki on sanonut (3:7; 10:15). Näin kirje osoittaa, että VT:n sanat ovat Jumalan puhetta myös uuden liiton kansalle. Arvovallalla VT:n kirjoitukset haluavat koskettaa meitä Jumalan sanana, sillä tänäänkin "Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme" (4:12).

Vanha testamentti täyttyy Jeesuksessa

Heprealaiskirjeen mukaan VT:n henkilöt, uhrijärjestelmät ja tapahtumat ovat uuden liiton kansalle esimerkkejä (Hepr 4:2,11; 6:12) ja todellisuuden varjoja (8:5; 10:1). Kaikkien niiden varsinainen tarkoitus ja sisältö on käynyt toteen Jeesuksessa. Kirjeessä osoitetaan kuinka monet Psalmien kohdat viittaavat Jeesukseen. Tärkeimmät Psalmit ovat 2, 8, 95 ja 110. Kirjeen keskeinen sanoma Jeesuksesta ylimmäisenä pappina perustuu erityisesti Mooseksen kirjojen sanomaan. VT:n henkilöhistorian taas kohtaamme tutussa uskon luvussa (11). Luvun esitys suuresta todistajien pilvestä osoittaa meillekin, kuinka suurenmoista on yhdessä heidän kanssaan kilvoitella samaa uskonkilvoitusta ja ojentautua sen mukaan, mikä ei näy.

Kirjeen VT:n tulkinnan avainsanoja on parempi (kr. kreitton). Tällä ilmaisulla verrataan Jeesuksessa tarjotun uuden liiton suurenmoisuutta vanhaan liittoon nähden. Meillä on parempi toivo (Hepr 7:19), parempi ja vahvempi liitto (7:22, 8:6), parempi papinvirka (8:6), parempi uhri (9:23, KR 1938), parempi omaisuus (10:34), parempi ylösnousemus (11:35), parempi veri (12:24, KR 1938).

Keskeinen kuva - Jeesus ylipappina

Jeesus Kristus ylipappina on kirjeen keskeinen vertauskuva ja suorastaan sen teema. Kirjoittaja tekee havainnolliseksi juutalaisille lukijoilleen Jeesuksen suuruuden ja merkityksen vanhan liiton arvostetun ja ylipapin viran avulla. Tätä virkaahan juutalaisilla ei ole ollut enää temppelin hävittämisen jälkeen. "Sun temppelisi papit on maassa maatuneet" (vanha vk 3:7). Kuitenkaan ei yksikään ihminen voi kestää Jumalan edessä ilman ylipapin viran aikaansaamaa syntiensä sovitusta.

Ylipapin virka oli sidottu Jumalan antamaan aaronilaiseen perimysjärjestykseen (Hepr 7:11). Kukaan ulkopuolinen ei saanut ottaa tätä virkaa. Jeesus kuului kuitenkin Juudan sukukuntaan (7:14). Aaronin saama virka ja siihen kuuluva liitto ei täyttänyt odotuksia, se ei ollut rikkumaton, moitteeton (8:7). Se on vanhentunut, aikansa elänyt ja häviää pian (8:13). Sen sijalle tarvittiin toista liittoa. Siksi piti tulla pappeuden muutos.

Jeesus on ainoa todellinen ylipappi

Jeesus on noussut ylipapiksi Melkisedekin pappeuden mukaan (Hepr 5:6,10; 6:20). Abrahamin aikainen Jerusalemin salaperäinen pappiskuningas otetaan nyt esikuvaksi ja häntä kuvataan Jumalan pojan kaltaiseksi (7:3). Edellisen pappeus oli ajallinen ja katoava, jälkimmäisen ainainen. Aaronilaiset papit joutuivat maksamaan Abrahamin välityksellä tavallaan kymmenykset jälkimmäiselle (7:9). Näin he ovat osoittaneet olevansa halvempiarvoisia (7:7). Edelliset olivat tulleet papeiksi inhimillistä syntyperää koskevan lain käskyn mukaan, jälkimmäinen taas häviämättömän elämän voimasta (7:16). Edellinen oli heikko ja hyödytön. Sen tilalle olemme saaneet parempaa, uskalluksen lähestyä Jumalaa (7:18). Edellisen liiton ylipappien määrä kasvoi jatkuvasti viranhaltijoiden kuoleman tähden (7:23). Jeesus pysyy ikuisesti ja hänen pappeutensa on muuttumaton (7:24).

Ylipapit olivat syntisiä ja heikkoja ihmisiä (7:27,28), Jeesus taas pyhä, viaton ja tahraton (7:26) ja ikuisesti täydellinen (7:28).

Verratessaan kahta pappeutta toisiinsa kirjeen kirjoittaja osoittaa, kuinka Jeesus saanut paljon tärkeämmän tehtävän, sillä hänen välittämänsä liitto ja lupaukset ovat parempia ja vahvempia kuin vanhat (Hepr 8:6). Kirjeen sanoman ydin on, että Jeesus ainoana todellisena ylipappina on asettunut nyt Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle ja toimittaa palvelusta todellisessa taivaan pyhäkössä (8:1-2).

Jeesuksen tehtävä ylipappina

Ylipappi oli ainoa ihminen, joka sai mennä kaikkeinpyhimpään, missä Jumala oli läsnä (Hepr 9:7). Läpi taivasten kulkenut Jeesus toimittaa nyt palvelusta taivaan pyhäkössä (8:2). Siellä hän puhuu meidän puolestamme Jumalalle (9:24). Kaikkeinpyhimpään ei saanut mennä ilman verta, sillä ilman uhriverta anteeksianto ei ole mahdollinen (9:22,25; 3 Moos 17:11). Mahdotonta oli, että härkäin ja pukkien veri poistaisi synnit (10:4,11). Siksi Jeesus uhrasi oman verensä ja astui sisään kaikkienpyhimpään ja hankki lunastuksen (9:12). Tämä yksi ainoa uhri tekee pyhitettävät pysyvästi täydelliseksi (10:14). Uutta syntiuhria ei enää tarvita (10:18).

Jeesuksen keskeisin tehtävä ylipappina oli sovittaa kansansa synnit Jumalan edessä (Hepr 2:17) ja näin toimittaa puhdistus synneistä (1:3) ja hankkia meille ikiajoiksi lunastus (9:12). Näin hänestä tuli pelastajamme ja perilleviejämme (2:10; 5:9). Tässä tehtävässä hän on armahtava ja uskollinen (2:17). Hän kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme (4:15) ja auttamaan (2:18. Siksi astumme rohkeasti armon valtaistuimen teen ja huudamme armoa avuksemme ja löydämme tarvitsevamme avun (4:16). Vielä kerran hän ilmestyy ja pelastaa lopullisesti ne, jotka häntä odottavat (9:28).

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/ut/ut4a.html


Ps. sanavahvennukset ja alleviivaukset on tehnyt jarrut