Haku
Viimeisimmät aiheet
Eniten katsotut aiheet
Harhaoppi: kerran pelastunut aina pelastunut
Harhaoppi: kerran pelastunut aina pelastunut
kirjoittaja jarrut Ti Tammi 07, 2014 11:21 am
Suosittelen luettavaksi.
Onko Raamatun mukaan kerran pelastuksen vastaanottanut aina pelastunut, siis
onko pelastuminen ikuista, kun lapsena tulee uskoon, ja sitten
elää koko elämänsä esim. rikkollisena; onko silti pelastunut Jumalan lapsi,
matkalla iankaikkisuuteen?
t. jarrut
Albert James Dager
IKUINEN PELASTUSVARMUUS
MITÄ CALVIN ONKAAN SAANUT AIKAAN?
--------------------------------------------------------------------------------
SISÄLLYS
Johdanto
Jean Calvin
Kannattajat
Raamatun väärinkäyttö
Ei-kalvinistinen iankaikkinen pelatusvarmuus
Iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseksi käytettyjä raamatunkohtia
Arminiolaisuus
Muita tekijöitä
Lähdeviitteet
Oppi iankaikkisesta pelastusvarmuudesta on eräs vaikeimmin käsiteltäviä ja eniten kiistaa aiheuttavia aiheita. Aiheen kumpaakin laitaa edustavien joukossa on aitoja uskovia, jotka haluavat palvella Jumalaa totuudessa. Kuitenkin on kysyttävä, miten näinkin tärkeästä opinkysymyksestä täysin vastakkaista mieltä olevat voivat molemmat olla Jumalan Hengen ohjauksessa. Näyttäisi siltä, että toisen äärilaidan on oltava täysin väärässä ja toisen laidan täysin oikeassa. Eivätkö väärässä olevat ole todistettavasti uskottomia Jumalan totuudelle ja ansainneet siten Jumalan vihan?
Itse asiassa tämä onkin syyte, jonka molemmat kiistan osapuolet esittävät. Jotkut iankaikkiseen pelastusvarmuuteen uskovat syyttävät niitä, jotka eivät siihen usko, että nämä ovat kieltäneet jopa Jumalan armon, josta valitut saavat nauttia; siksi he eivät voi pelastua. Jotkut taas kohtelevat kaikkia vastustajiaan yhtenä ryhmänä syyttäen heitä siitä, että he uskovat kristittyjen menettävän pelastuksensa joka kerta syntiä tehdessään, jolloin heidän täytyy pelastua uudestaan ja uudestaan. Tämä on selvästikin väärin paitsi tiettyjen lahkojen ja roomalaiskatolisuuden äärilaitaa edustavien käsitysten kohdalla, vm. kuolemansyntiluokittelunsa perusteella.
Toisaalta syyttävät jotkut, jotka eivät usko ikuiseen pelastusvarmuuteen, vastapuolta "helposta uskosta" -- että he ajattelevat voivansa tehdä syntiä ilman rangaistusta ja luottaa siihen, että uskon tunnustaminen pelastaa heidät.
Molempien katsantokantojen edustajat, jotka tällä tavoin syyttävät toinen toisiaan, yksinkertaistavat liikaa vastapuolen näkemyksiä eivätkä suostu kuuntelemaan, mitä heillä on sanottavaa.
Pitääkö välttämättä paikkansa, että toisen puolen on oltava täysin oikeassa ja toisen täysin väärässä, jolloin toinen puoli nauttii Jumalan suosiota ja toisella puolella on vaarana joutua Jumalan vihan kohteeksi? Tämä saattaisikin olla totta, jos kysymys olisi niin yksinkertainen kuin kumpikin osapuoli haluaa meidän uskovan.
Riippumatta siitä, kumpaa puolta edustaa, iankaikkisen pelastusvarmuuden suurin ongelma on, että se on oppi, jonka ihmiset ovat systematisoineet, joka on opittu vuosisatojen kuluessa niiden opetuksista, jotka puolestaan oppivat sen edeltäjiltään. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö se pitäisi paikkaansa; se tarkoittaa sitä, että teologit, jotka eivät ole aina käsitelleet Raamatun sanaa rehellisesti, ovat pimentäneet Jeesuksessa olevan pelastusvarmuuden todellisen luonteen. Vain rehellinen opin arviointi, joka perustuu puolueettomaan suhtautumiseen Jumalan sanaan kaikessa, mikä koskee pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa, voi määritellä pitääkö oppi paikkansa vai ei.
Ennenkuin aloitamme matkamme mitataksemme iankaikkisen pelastusvarmuuden totuudellisuutta, meidän on luotava katseemme sen alkuperään. Kuka ensimmäisenä esitti opin (tai oli ainakin ensimmäinen merkittävä hahmo uskonpuhdistuksessa, joka opetti sitä); mitä hän uskoi; minkälainen hän oli luonteeltaan?
Opista eniten sen nykyisessä muodossa mainetta saanut henkilö on 1500-luvun uskonpuhdistaja Jean Calvin.
JEAN CALVIN
Kaikki uskonnolliset tietolähteet Jean Calvinista ovat asian luonteen takia jonkinverran puolueellisia joko häntä vastaan tai hänen puolestaan. Mutta joka tapauksessa on tosiasia, että Calvinin opetukset muodostivat uskon perustuksen suurimmassa osassa protestanttisia suuntauksia, pääasiassa presbyteereillä.
Tämä ei sinänsä tarkoita sitä, että kalvinismi olisi Jumalan totuutta. Uskonpuhdistus koostui lukuisista erilaisista teologisista järjestelmistä, joista kaikki olivat syntyneet oppositiosta paavinvallan väärinkäytöksiä kohtaan. Mutta keskeinen oppi, johon suurin osa protestanteista -- mukaanlukien kalvinismi -- perustui, oli oppi pelastuksesta yksin armosta. Ero kalvinismin ja muiden protestanttien välillä on armon määrittely ja käsitys siitä, miten Jumala sitä soveltaa.
On niitäkin, jotka torjuvat kalvinismin, mutta kannattavat silti oppia iankaikkisesta pelastusvarmuudesta. Kuitenkin ne raamatunkohdat, joihin heidän käsityksensä perustuu, ovat samoja, joihin kalvinistit vetoavat. Tutkimme ei-kalvinistista oppia iankaikkisesta pelastusvarmuudesta omassa luvussaan. Tässä yhteydessä on tärkeää, että tarkastelemme kalvinismia lähteenämme, koska tämä oppi kaikkein tarkimmassa muodossaan on lähtöisin siitä.
Enemmän kuin kukaan muu Calvin muotoili reformoitujen kirkkojen opit. Kuitenkin kalvinismiksi kutsutut opit predestinaatiosta ja valinnasta ovat monessa kohtaa pikemminkin hänen opetuslastensa kuin hänen omia mielipiteitään. Saattaa olla vaikeaa todistaa, että Calvin itse olisi ollut viiden kohdan kalvinisti.
Jean Calvin syntyi Nôyonissa Picardyssa Ranskassa 10.7.1509. Hän opiskeli La Marchen ja Montaigun korkeakouluissa Pariisissa. Hänen isänsä halusi aluksi hänen opiskelevan roomalaiskatoliseksi papiksi, mutta pitikin myöhemmin ilmeisesti parempana, että Calvin opiskelisi lakia, koska se oli taloudelliseti parempi vaihtoehto. Calvinista tuli aikaa myöten kunnioitettu lakimies. Opiskellessaan lakia Bourgesissa hän oppi kreikkaa. Tämä johti hänet opiskelemaan apostoleiden kirjoituksia, joka sai hänessä aikaan vastenmielisyyden roomalaiskatolisuutta kohtaan. Näin hänestä tuli zwingliläinen protestantti.
Calvin muutti Pariisiin, mutta pakeni katolisesta Ranskasta Baseliin Sveitsiin vainojen pakottamana. Hänen apologiansa Institutio religionis christianae ilmestyi vuonna 1536. Calvin yritti perustaa yhdessä Farelin kanssa Geneveen teokratian, mutta neuvosto karkotti heidät vuonna 1538 ja niin he pakenivat Zürichiin. Siirryttyään Strassburgiin Calvinista tuli ranskalaisten pakolaisten pastori ja hän avioitui. Vuonna 1541 hänet kutsuttiin takaisin Geneveen. Teokraattinen hallinto pystytettiin uudestaan ja siellä hän työskenteli kuolemaansa asti.
Calvinin Geneve
Vaikka geneveläiset olivatkin heittäneet päältään Rooman ikeen, heidän entinen uskontonsa vaikutti heihin silti monin tavoin. Rajoittaakseen Rooman pahaa vaikutusta Calvin laati yhdessä Farelin kanssa tiivistelmän kristillisestä opista, joka koostui 21 artiklasta. Geneven asukkaiden oli tultava kymmenen ryhmissä tunnustamaan tuo lausunto ja vannomaan pitävänsä kiinni siitä. Tämä loi perustan teokraattiselle järjestelmälle, joka aikaa myöten löi oudon leimansa Geneven hallintojärjestelmään. Vaadittuaan näin Geneven asukkaita vannomaan uskollisuutta Calvinin ja Farelin opeille Calvin ja hänen työtoverinsa perustivat kouluja kannatusalueelleen, ja pakottivat vanhemmat lähettämään lapsensa niihin. Calvin ei uskonut muuhun kuin uskonnolliseen kasvatukseen. Hän laati alkeiskatkismuksen kristilliseksi kutsumastaan opista, joka lasten oli opittava ei-uskonnollisten opintojensa yhteydessä.
Lyhyessä ajassa Calvin ja Farel olivat aloittaneet ankaran eettisen järjestelmän, jota kaikkien kaupunkilaisten oli noudatettava. He yrittivät myös pakottaa kaupunkilaiset noudattamaan tarkasti tiettyjä pukeutumista ja elämäntapoja koskevia säännöksiä em. moraalisääntöjen lisäksi. Nämä ja Calvinin ja hänen työtovereidensa päättäväisyys olla alistumatta hengellisissä asioissa maallisen vallan alle johti niin voimallisiin erimielisyyksiin, että he kieltäytyivät jakamasta "sakramentteja" kansalle. Tämän takia heidät häädettiin kaupungista ja niin he siirtyivät Berniin ja myöhemmin Zürichiin, jonne oli kokoontunut Sveitsin pastoreiden synodi, johon he nyt vetosivat. Päästyään kompromissiin tietyistä muodoista ja tavoista synodi puuttui asiaan Calvinin ja hänen kollegojensa puolestapuhujana.
Geneveläiset torjuivat töykeästi tämän sovintoyrityksen ja seurauksena oli toinen karkotusmääräys.
Karkotuksensa aikana hän meni naimisiin tapaamansa Idelette de Buresin tai van Burenin, erään Störder-nimisen henkilön lesken kanssa, jonka Calvin oli käännyttänyt anabaptismista. Calvinin poissaollessa epäjärjestys ja ei-uskonnollinen asenne alkoivat saada valtaa Genevessä. Katolinen Carpentrasin piispa Sadolet alkoi käyttää tilannetta hyväkseen palauttaakseen sinne paavinvallan. Calvin puuttui tähän, vaikka olikin vielä maanpaossa, kirjoittamalla sellaisen vastauksen piispan kaupungille osoittamaan kirjeeseen, että piispa luopui yrityksistään.
Kesällä 1541 peruttiin Calvinin karkotusmääräys. Hän suostui nyt niin katuvan laumansa kiihkeisiin pyyntöihin ja palasi syyskuussa takaisin Geneveen, jossa hänet otettiin vastaan innostuneesti. Nyt hän oli siellä ainoa kirkollinen auktoriteetti. Tuon auktoriteetin avulla hän ryhtyi perustamaan teokraattista hallintoa. Lyhyessä ajassa oli alistetusta tullut alistaja. Nyt toteutettiin Calvinin epäsuosioon joutuneita kohtaan samanlaista vainoa kuin protestantit olivat joutuneet kärsimään paavinvallan alaisuudessa, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa.
Eräs kaikkein tärkeimpiä Calvinin aikana syntyneitä kiistoja koski predestinaatio-oppia ja valintaa, joita hän puolusti intohimoisesti. Hänen ensimmäinen vastustajansa tässä kysymyksessä oli Pighius, romanisti, joka jatkoi Erasmuksen ja Lutherin välistä kiistaa vapaasta tahdosta ja hyökkäsi äänekkäästi Calvinin tästä aiheesta esittämiä mielipiteitä vastaan. Calvin vastasi hänelle vuonna 1543 julkaistulla teoksella, jossa hän puolustaa omia mielipteitään päättelemällä ja vetoamalla sekä Raamattuun että nk. "kirkkoisiin", varsinkin Augustinukseen. Hänen päätelmänsä olivat niin tehokkaita, että tämä vastustaja omaksui lopuksi Calvinin käsitykset.
Monilta Calvinin vastustajilta vietiin heidän omaisuutensa ja heidät karkotettiin Genevestä. Häpeällisin Calvinin yrityksistä kontrolloida ihmisten ajatuksia ja uskomuksia oli hänen kiistansa espanjalaisen Miguel Servetuksen kanssa. Tämä kyseenalaisti roomalaiskatolisen kolminaisuusopin ja lapsikasteen. Paettuaan Wienistä kuolemanrangaistusta pakoon Servetus saapui Geneveen heinäkuussa 1553 ja asui siellä hiljaisuudessa jonkin aikaa. Hänen tehdessään lähtöä Zürichistä Calvin vangitutti hänet syyttäen häntä jumalanpilkasta.
Calvin toimi Servetusta vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä sekä syytteen nostajana että syyttäjänä vaatien kuolemantuomiota. Pitkitetyssä oikeudenkäynnissä Servetus tuomittiin poltettavaksi kuoliaaksi, joka toteutettiin Champelissä lähellä Geneveä 27.10.1553. Hän tapasi teloituspäivänään Calvinin ja pyysi häneltä anteeksiantoa. Koska Servetus ei ollut tekemässä parannusta katsomuksistaan, Calvin myöntyi hänen kuolemantuomioonsa.
Servetuksen kannattajat joutuivat kärsimään kovaa kohtelua, heidät karkotettiin Genevestä ja he menettivät kaikki omistamansa maa-alueet.
Calvinin kannattajat puolustelevat monin perustein sitä, miten hän kohteli Servetusta. Käsittelemme ne järjestyksessä seuraavassa.
Calvin toimi vain syyttäjän toimessa kuten kuka tahansa laillinen syyttäjä. Hän ei ole siten vastuussa Servetuksen kuolemasta.
Tässä ei ollut kysymys siviilioikeudenkäynnistä yhteiskuntaa vastaan tehdystä kuolemanrangaistuksen ansainneesta rikoksesta, vaan uskonnollisesta oikeudenkäynnistä syytteenä harhaoppi. Calvin vangitutti Servetuksen aikomuksenaan tuomita hänet kuolemaan. Koska Calvin tiesi, että Servetus oli lähtemässä Genevestä, hän olisi voinut sallia hänen lähtevän, mutta tuomita silti hänen teologiansa. Siten Calvin oli vastuussa hänen kuolemastaan. Koska kaikki antoivat Calvinin päättää lähes kaikista asioista, hän olisi voinut käyttää arvovaltaansa Servetuksen hengen säästämiseksi. Sen sijaan hän syytti Servetusta ja hyväksyi tuomion, joka johti Servetuksen julmaan kuolemaan. Suurin rangaistus, mihin Raamattu oikeuttaa harhaoppisen tuomittavaksi on seurakuntayhteyden ulkopuolelle määrääminen. Minkäänlaiseen muuhun rangaistukseen se ei oikeuta, kaikkein vähimmin kuolemantuomioon.
Calvin ei hyväksynyt polttamalla suoritettua teloitusta, se ei ollut hänen vaikutusvallassaan.
Kuolintapa ei tässä ole tärkeintä. Calvin olisi halunnut, että Servetus olisi tapettu miekalla, mutta pääasia pysyy samana: Hän hyväksyi kuolemantuomion miehelle, joka opetti katolista kolminaisuusoppia ja lapsikastetta vastaan ja joka luettiin aikansa protestanttien joukkoon.
Muut protestantit ja jumaluusoppineet puolustivat Calvinin toimia hänen aikanaan ja vielä sata vuotta senkin jälkeen.
Ei merkitse mitään, mitä teologit ja uskonnolliset johtajat -- nk. jumaluusoppineet -- ajattelevat. Jos he tukevat sellaista, mikä on epäraamatullista ja kuvittelevat tekevänsä Jumalalle palveluksen saadessaan aikaan jonkun ihmisen kuoleman siksi, että tämä ajattelee eri tavalla kuin he itse (vaikka suurin osa heidän opeistaan olisikin oikeaa), he ovat itse suurempia harhaoppisia jumalattoman, rakkaudettoman asenteensa takia.
Kumpi on suurempi harhaoppinen, sekö, joka on eri mieltä jonkin jumaluuden yksityiskohdan käsittämisestä (joka on paljastettu meille Raamatussa vain osittain) vaiko se, joka polttaa tämän kuoliaaksi "totuuden" takia? Tai sitten he ovat yhtä syyllisiä Jumalan edessä.
Calvin toimi ainoastaan sen ajan kristikunnan hyväksymien standardien mukaan.
Se ei todista mitään muuta kuin että Calvinin suunnan kristillisyys -- protestantismi -- oli kaulaansa myöten roomalaiskatolisessa eksytyksessä. Vaikka uskonpuhdistajat nousivatkin roomalaiskatolisuutta vastaan tietyissä tärkeissä kysymyksissä, ne veivät paljon Rooman harhaoppeja omaan leiriinsä sitä kautta, että he pitivät edelleen kiinni jaosta pappeihin ja maallikoihin ja myös traditioistaan, jotka ovat osa käytännöllisesti katsoen kaikkia kirkollisia suuntauksia tänäkin päivänä. Protestanttien historia ei todista yhtä kovista otteista harhaoppisiksi katsomiaan kohtaan kuin katolinen kirkko, mutta syyllisyyttään se ei voi kieltää. Euroopan protestanttiset siviiliviranomaiset ovat tappaneet tai vainonneet monia tosi uskovia ja myös ei-uskovia uskonnollisten johtajiensa suostumuksella tai joskus heidän alaisinaan.
Onko Jumalan lapsia käsketty tai edes kehotettu tappamaan niitä, joita he pitävät harhaoppisina? Mikä oli Jeesuksen reaktio siihen, kun hänen opetuslapsensa halusivat käskeä tulen taivaasta tuhota samarialaiset, jotka eivät ottaneet Häntä vastaan? (Luuk.9:51-56)
Jeesus kääntyi ja nuhteli heitä [sanoen: "Ettekö tiedä, minkä hengen lapsia te olette? Sillä Ihmisen Poika ei tullut saattamaan ihmisten sieluja kadotukseen, vaan pelastamaan heitä."](Luuk.9:55-56)
Väärä eksytys, joka johti kirkon väärään siviilihallintoon sekaantumiseen sai aikaan hirveätä vihollisen vainoamista ja tappamista. Calvin oli tuon väärän kirkon tuote ja vaikka hän ymmärsikin joitakin totuuksia, joka johti hänet ulos tuon kirkon suoranaisesta kontrollista, hän oli silti sen verenhimoisen maallisen vallan tavoittelun tahraama Augustinuksen ihailun ja tutkimisen takia.
Calvin sai aikaan paljon hyvää Genevessä, otti käyttöön saniteettimääräykset, perusti korkeakoulun, joka toimii yhä, edesauttoi neuvoillaan sen materiaalisen hyvinvoinnin kasvuun. Jumala siunasi varmasti häntä ja tuota kaupunkia siitä, että ne tottelivat häntä.
Sellaiset perustelut osoittavat säälittävää Jumalan ja Hänen siunaustensa tuntemisen puutetta. Samaahan voitaisiin sanoa Hitlerin Saksasta ennen 2.maailmansotaa. Kaikki länsimaat ovat saaneet nauttia ylivertaisesti suuremmasta materiaalisesta hyvinvoinnista kuin kaikki muut maat. Ja kuitenkin suurin osa siitä on hankittu jumalattomasti käyttämällä hyväksi heikompia kansoja Euroopan kruunupäiden hyödyksi.
Älkäämme unohtako totuutta maallisen lojaliteetin takia. Koko maailma on pahan vallassa (1.Joh.5:19). Siihen sisältyy länsimainen sivilisaatio, vaikka me kuinka rakastamme osaamme sen meille tuoman materiaalisen hyvinvoinnin takia.
Calvinin harhaopille ei todellakaan ole mitään puolustusta. Hän oli paha ihminen, joka oli osa pahaa uskonnollista järjestelmää, joka tunnetaan nimellä protestanttisuus.
Järkyttääkö tämä sinua? Ymmärrä sitten, että jokainen uskonnollinen järjestelmä, johon kuuluu jumalattomia ja epäraamatullisia käytäntöjä, on paha, vaikka sen oppi olisikin puhdas verrattuna johonkin toiseen opilliseen järjestelmään -- tässä tapauksessa roomalaiskatolisuuteen. Miten usein kuulemmekaan kalvinistien itsensä sanovan, että vähäinenkin määrä vakavaa harhaoppia tekee totuuden tyhjäksi? Eikö se sitten koskisi kalvinismia? Vai onko meidän poistettava 1.Kor.13, jonka mukaan rakkaus on kaiken muun yläpuolella?
Kalvinistinen oppi
Yleisesti ottaen Calvinin uskomukset olivat terveitä, koska hän oli hylännyt suurimman osan roomalaiskatolisuudesta yhdessä muiden uskonpuhdistajien kanssa. Mutta hänen systemaattinen teologiansa poikkesi jonkin verran useimmista varhaisista uskonpuhdistajista siinä, että hän korosti Jumalan armoa enemmän kuin muut näistä.
Tässä ei ole tilaa syvällisemmälle Calvinin armoa koskevan opin analyysille. Sitä on käsitellyt asiantuntevasti Dave Hunt kirjassaan What Love is This? Calvinism's Misrepresentation of God (Sisters, OR: Loyal Publishing, Inc., 2002) [ja suomeksi Markus Kirla teoksessaan Diatribi. Predestinaation & vapaan ratkaisuvallan osuudesta pelastumisessa Högfors, Tampere, 2002. ISBN 952-91-4618-3. Tilaukset ja kyselyt: Markus Kirla, Urheilutie 10 D 32, 40800 Vaajakoski, puh. 040-7533087 Suom. huom.]
Vaikka emme olekaan samaa mieltä Huntin ei-kalvinistisesta iankaikkisen pelastusvarmuuden käsityksestä, suosittelemme silti lämpimästi tätä kirjaa niille, jotka haluavat päästä täyteen selvyyteen kalvinismin harhaopista. Tässä artikkelissa esitämme yleiskatsauksen kalvinismin eri opeista ja niiden suhteesta armoon. Näin tehdessämme kutsumme niitä kalvinistisiksi opeiksi eikä Calvinin opeiksi, koska hänen seuraajansa ovat systematisoineet niitä enemmän vuosisatojen kuluessa kuin itse Calvin.
Kalvinismin armoon liittyvät opit on luokiteltu kätevästi englanninkielen akronyymissä TULIP. Nämä kirjaimet edustavat kalvinismin peruspylväitä koskien ihmisen suhdetta Jumalaan:
Ihmisen täydellinen turmeltuneisuus
Tämän opin mukaan ihminen on niin turmeltunut, että hänellä ei ole edes kykyä uskoa totuutta ellei Jumala sitä ennen uudestisynnytä hänen henkeään ja vuodata häneen totuutta. Tämän Calvin on saanut Augustinukselta, roomalaiskatolisuuden arvostetuimmalta teologilta. Mutta mitä sanoo Raamattu?
Vertauksessaan kylväjästä Jeesus antaa ymmärtää, että joillakin ihmisillä saattaa olla hyvä sydän:
Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä.(Luuk.8:15)
Kumpi on oikeassa, Jeesus vai kalvinismi?
On totta, että kaikki ihmiset ovat syntyneet synnissä. Mutta se ei tarkoita sitä, että Jumalan kuvaksi luodulla ihmisellä ei olisi oikean ja väärän tajua. On selvää, että monissa raamatunkohdissa puhutaan ihmisen pahuudesta. Mutta yhtään sellaista ei löydy, jossa kategorisesti todettaisiin, ettei langennut ihminen voisi tehdä oikeata valintaa Pyhän Hengen vaikutuksesta.
Ehdoton valinta
Tällaista termiä ei Raamatussa ole, vaan se on tehty selittämään kalvinismin uskomusta, ettei kukaan ihminen voi valita Jumalaa; Jumala valitsee jokaisen, joka pelastuu ja määrää kaikki muut kiroukseen. Paljastaessaan kalvinismin todellisen luonteen Dave Hunt lainaa Dortin kaanoneita, jotka selittävät tämän opinkappaleen "Jumalan muuttumattomana tarkoituksena, jolla Hän jo ennen maailman perustamista on pelkästä armosta oman tahtonsa suvereenista mielihalusta valinnut koko ihmissuvusta...tietyn määrän henkilöitä pelastukseen Kristuksessa..."1
Tämä oppi sotii Jumalan luonnetta vastaan, joka on rakkaus ja kaikkia niitä raamatunkohtia vastaan, jotka kertovat Jumalan rakkaudesta koko ihmiskuntaa kohtaan (Joh.3:16). Kalvinisti tekee Joh.3:16:n tyhjäksi selittämällä, että Jumala rakastaa ainoastaan koko valittujen maailmaa. Tutkimme tätä harhaoppia myöhemmin.
Rajoitettu sovitus
Tämän opinkappaleen mukaan Jeesus vuodatti verensä vain Jumalan valittujen edestä; sitä ei vuodatettu koko maailman syntien edestä. Tämä on vastoin 1.Joh.2:2:ta:
Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä vain meidän, vaan myös koko maailman syntien.
Kalvinisti sanoo, että tämä koskee ainoastaan koko uskovien maailmaa. Käsittelen tätäkin väitettä myöhemmin. Sanottakoon tässä vain, että Johannes tekee tässä erotuksen "meidän" (lukien siihen itsensä) ja "koko maailman" välillä.
Vastustamaton armo
Tässäkin kalvinismin opinkappaleessa näkyy Augustinuksen vaikutus. Se väittää, että valitut eivät voi vastustaa Jumalan armoa. He eivät voi kieltäytyä uskomasta tai toimimasta puhtain motiivein. Mutta jos tämä olisi ehdottomasti totta, silloin valitut eivät kykenisi tekemään syntiä. Näin pitkälle eivät kalvinistit väitteissään kuitenkaan mene, vaan he sanovat, että valitut eivät voi jatkaa synnissään. Jumalan armo ei sitä salli. Jos Jumala kuitenkaan ei salli valittujensa jatkavan synnissään, miksi Hän sallisi meidän tekevän ollenkaan syntiä? Kalvinistinen käsitys Jumalan kaikkivaltiudesta kieltää ihmisen tahdon ja tekee siten Jumalasta synnin aiheuttajan. Ja tämä johtaa kalvinistisen pelastusopin viimeiseen tekijään.
Pyhien kestäväisyys
Tämän opin mukaan valitut kestävät uskossaan kuolemaansa asti. He eivät voi missään tapauksessa kääntyä pois uskosta (luopua) tai langeta syntiin haluamatta tehdä siitä parannusta. Heillä ei ole siinä mitään valinnan mahdollisuutta; kalvinilaisuuteen ei sisälly minkäänlaista sijaa tahdolle. Jumalan kaikkivaltius tarkoittaa absoluuttista kontrollia.
Johtopäätös kalvinismin armoon liittyvän opin viidestä kohdasta
Nämä viisi opinkappaletta opettavat, että kenelläkään ihmisellä ei ole omaa tahtoa; Jumala määrää kaiken, hyvän ja pahan, kaikkivaltiaan tahtonsa mukaisesti. Jumala on ennaltamäärännyt jopa ihmisten synnit eikä meidän kuulu kyseenalaistaa Hänen viisauttaan kaikessa tässä. Eli itse asiassa tällä tahdotaan sanoa, että me emme saa asettaa kalvinismin vääristeltyä käsitystä Jumalan viisaudesta kyseenalaiseksi. Käsittelemme tätäkin aihetta seuraavassa.
Tämän mukaan siis päinvastoin kuin mitä Jaakob 1:13-15 opettaa, Jumala aiheuttaa synnin:
Älköön kukaan kiusauksessa ollessaan sanoko: "Jumala kiusaa minua". Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä ketään kiusaa. Kutakin viettelee hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee. Kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin. Kun synti on täytetty, se synnyttää kuoleman.
Voidaan todeta varmuudella, että Calvinin viisi armoa koskevaa opinkappaletta olivat ylireagoimista roomalaiskatolisen kirkon pelastusta koskeviin harhaoppeihin, joiden mukaan jokainen oli kirottu, joka syyllistyi Rooman kirkon "kuolemansynneiksi" määrittelemiin synteihin. Nämä kuolemansynnit eivät ole selvästi Raamatussa mainittuja syntejä, vaan paavinvallan sellaisiksi luokittelemia, joista monet eivät ole ollenkaan syntejä. Sellainen käsitys, että Jumala tuomitsisi mielivaltaisesti sellaisen ihmisen, joka ei osallistuisi sunnuntain messuun tai joka kuolisi ilman ripittäytymistä (tai aikomusta ripittäytyä) papille, on naurettava. Se turmelee koko Jumalan rakastavan luonteen käsitteen.
Armon käsite (ellei nyt sattunut joutumaan Calvinin vihoihin) vetosi uskonpuhdistajiin niinkuin oikein olikin. Armon kärsimä inflaatio opetettaessa, että se merkitsisi sitä, ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa on ehkä pienempi paha kuin teoin ansaittu armo, mutta mikään armoa koskeva harhakäsitys ei ole sen parempi kuin joku toinen harhakäsitys. Tämä koskee kaikkia teologisia olettamuksia.
Calvinin luonne
Calvinin kannattajat eivät ole kirjoittaneet näinä kuluneina vuosisatoina muita kuin ylistäviä lausuntoja hänen luonteestaan ja elämästään. He eivät pidä ongelmallisena sitä tapaa, millä Calvin käytti valtaansa. Heidän mielestään Calvinin taipumattomuus uskonnollisissa näkemyksissään oli pikemminkin raamatullisten totuuksien voimakasta puolustamista kuin omista teologisista näkemyksistä itsepäisesti kiinnipitämistä.
En kuvittelekaan pystyväni saamaan kovapintaisimpia kalvinisteja tai niitä, jotka pitävät intohimoisesti kiinni iankaikkisesta pelastusvarmuudesta, vakuuttuneiksi siitä, että he ovat väärässä. Toivon ainoastaan, että ne, jotka etsivät totuutta, voisivat sen löytää ja voisivat siten saavuttaa rauhan sydämessään näiden kysymysten suhteen. Jokainen rehellinen ihminen haluaa etsiä totuutta itse. Pyydän ainoastaan tätä niin kalvinisteilta kuin ei-kalvinisteiltakin. Ainoa päämäärämme on tutkia kaikkea tätä Raamatun valossa.
Jean Calvinin elämää tutkiessamme meillä on oikeus kysyä, oliko hän itse todellinen Herraan Jeesukseen Kristukseen uskova. Vaikka jätämmekin lopullisen tuomiovallan Jumalalle, meidän täytyy arvioida kaikkien niiden ihmisten luonnetta ja tekoja, jotka väittävät uskovansa Jeesukseen. Meidän on kysyttävä seuraavat kysymykset:
Vainoaisiko todellinen Jeesukseen uskova muita uskovia, jotka eivät ole samaa mieltä joistakin opillisista kysymyksistä ja käytänteistä tai jotka jopa kyseenalaistavat joitakin niistä?
Entä vainoaisiko todellinen Jeesukseen uskova maalliseen vaikutusalueeseensa kuuluvia harhaoppisia tai ei-uskovia heidän harhaoppiensa takia tai koska he eivät suostuisi elämään sen mukaisesti, mitä hän pitää hyväksyttävänä käytöksenä?
Julistaisiko todellinen Jeesukseen uskova hengellisen tuomion toisille uskoville, jotka eivät ymmärrä kaikkea samalla tavoin kuin hän itse?
Jumalan sanan mukaan, joka vaatii meitä rakastamaan vihollisiamme ja kärsimään erityisesti niitä, jotka ovat heikompia uskossaan (ovat he sitten todellakin heikompia kuin me tai niitä, joiden vain luulemme olevan heikompia), vastaukset yllä oleviin kysymyksiin ovat itsestään selviä. Ei kukaan todella Jeesukseen Kristukseen uskova voi toimia rakkaudettomalla tavalla muita kohtaan, vaikka he olisivat jopa avoimesti evankeliumin vastustajia, saati sitten toisia uskovia.
Parasta mitä Jean Calvinista voidaan sanoa on, että hän oli uskova, joka harhautui kuvittelemaan, että hänellä oli Jumalalta saadut valtuudet perustaa teokraattinen (joidenkin mukaan "teonominen") hallinto kaikkialle, missä voi -- tässä tapauksessa Geneveen Sveitsiin -- ja luuli ehkä tosiaankin olevansa Jumalan työkalu, jonka avulla Hänen luomakuntansa saataisiin Kristuksen hallintaan.
Pahin, mitä Calvinista voitaisiin sanoa on, että hän oli harhaopin opettaja
, joka kävi kauppaa uskonveljien kustannuksella ja jopa aiheutti heidän
kuolemansa pitääkseen maallisen hallinnon peukalonsa alla.
Ehkäpä totuus on jossakin näiden kahden äärilaidan välillä.
Joka tapauksessa meidän on sanottava lopuksi, että Calvin tuskin oli mies, joka olisi mitenkään valaissut Raamatun totuuksia -- tai mitään sellaisia kysymyksiä, joiden kanssa kristityt joutuvat painiskelemaan yrittäessään päästä totuuteen. Voiko paha puu tuottaa hyvää hedelmää? Vastauksen Jeesuksen kysymykseen edellytetään olevan tietenkin ei.
Niinpä onkin järkeenkäypää, että arvioidessamme Calvinin luonnetta ja kyseenalaisia käytäntöjä, kaikki hänen teologiansa joutuu epäilyttävään valoon.
Tarkoittaako tämä, että käsitys iankaikkisesta pelastusvarmuudesta on harhaoppinen siinä valossa? Ei välttämättä. Mutta sen pitäisi panna meidät ajattelemaan, että tämä mies oli tuon opinkappaleen pääkannattaja ja myös havaitsemaan, miten hän käytti sitä muiden neljän armoa koskevan opinkohtansa kanssa saadakseen aikaan kaikenlaista pahaa Kristuksen veljille. Jos hänellä olisi ollut mahdollisuus laajentaa vaikutuksensa kaikkialle maailmaan samalla tavoin kuin Genevessä, koko maailma olisi joutunut hänen uskonnollisen filosofiansa orjuuteen. Calvin oli Geneven paavi sanan todellisessa merkityksessä.
Tämä loukkaa epäilemättä monia hänen seuraajistaan tänä päivänä -- niitä, jotka käyttävät itsestään hänen nimeään.
Niitä, jotka haluavat välttämättä käyttää itsestään sellaisia nimityksiä kuin kalvinisti, (tai arminiolainen tai luterilainen tai mitä muuta nimitystä tahansa, jolla he erottautuvat muusta Kristuksen ruumiista, olkoot ihmisten nimiä tai instituutioita) kehottaisin lukemaan 1.Kor.1:12-13; 3:3-4:
Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen". Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen? Olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin? Kun toinen sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", ja toinen taas: "Minä olen Apolloksen", ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin?
Jos Jumalan sana pitää paikkansa, ovat kaikki ne lihallisia, jotka pitävät itseään johonkin ihmisten teologiseen järjestelmään kuuluvina; ei ole väliä, miten kaunopuheisia tai oppineita he ovat omissa järjestelmissään tai kuinka paljon lähempänä totuutta heidän järjestelmänsä ovat muihin verrattuna. Tässä suhteessa baptisti syyllistyy samassa määrin lihallisuuteen kuin katolinenkin. Mihinkään uskonnolliseen instituutioon samaistuminen, miten paljon totuutta se sitten sisältääkän, on lihallisuutta. Ne, jotka ovat eri mieltä, eivät ole eri mieltä minun kanssani, vaan Jumalan sanan kanssa.
Calvinin teologian lihallisuus käy selvästi ilmi siitä, että se loi etuoikeutettujen luokan, joka piti muiden huonoa kohtelua oikeutettuna, koska nämä eivät kuuluneet "valittujen" luokkaan.
Ensimmäinen askel minkään opin, mukaanlukien oppi iankaikkisesta pelastusvarmuudesta, totuudellisuuden arvioimiseksi on sanoutua irti kaikista teologisista järjestelmistä ja pitäytyä ainoastaan uskolliseen sielujemme paimeneen Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sanaansa.
Näin tehdessämme meidän on tutkittava niiden opetuksia, jotka julistavat tätä oppia nähdäksemme, käsittelevätkö he Jumalan sanaa totuudellisesti.
Jokainen oppi, jonka selittämiseen tarvitaan valtavasti tekstiä tai jonka on lisättävä Raamattuun jotain sellaista, mitä se ei selvästi ilmoita, on vähintäänkin epäilyttävä. Ainakaan meidän iankaikkinen pelastuksemme ei ole tästä opista riippuvainen, miten intohimoisesti sen kannattajat sitä sitten propagoivatkin. Näin on iankaikkisen pelastusvarmuuden laita.
Kehotan lukijaa seuraamaan kärsivällisesti, mitä minulla on tästä sanottavaa. Niiltä, jotka hyväksyvät liian nopeasti sellaista, mikä näyttää todennäköiseltä, saattavat Jumalan totuudet jäädä helposti huomaamatta; näin on ikävä kyllä käynyt molemmille osapuolille iankaikkista pelastusvarmuutta koskevassa kiistassa.
KANNATTAJAT
Monet kristillisen opetuksen piiriin lukeutuvat "jättiläiset" ovat ilmaisseet uskovansa iankaikkiseen pelastusvarmuuteen joko sen tiukasti kalvinistisessa merkityksessä tai jossain muussa muodossa. Heihin kuuluvat Arthur W.Pink, H.A.Ironside, C.H.Spurgeon, A.C.Dixon, J.I.Packer, Charles Stanley, John MacArthur ja lukuisat muut, joita ei voida tässä kaikkia luetella. Jotkut käyttävät ehkä tätä vaikuttavaa luetteloa oikeuttaakseen pysymisensä tässä opissa. Mutta me emme voi olettaa, että koska nämä miehet ovat sanoneet uskovansa tähän oppiin, se olisi sen perusteella totta. On monia yhtä nimekkäitä, jotka ovat ilmaisseet olevansa vastakkaista mieltä ja joista suurin osa on dispensationalisteja, joka on taas toinen harhaoppi. Kaikki, jotka ovat eri mieltä reformoidun teologian kanssa eivät ole kuitenkaan dispensationalisteja. Sillä ei tosiaankaan ole merkitystä, kuka on sanonut mitäkin; ainoa kriteeri, jonka nojalla vilpitön sydän voi arvioida mitään opetusta on, pitääkö se kokonaisuudessaan yhtä oikein tulkitun Jumalan sanan kanssa.
Meidän on nyt ensiksi arvioitava niiden opetuksia, jotka kannattavat iankaikkista pelastusvarmuutta, koska näin pääsemme asiaan käsiksi. Oppositio on vasta toisella sijalla, koska kukaan ei voi vastustaa jotain sellaista, mitä ei ole ensin esitetty. Mutta ennenkuin ryhdymme tutkimaan iankaikkisen pelastusvarmuuden julistajien opetuksia, on ehkä hyvä käsitellä ensin erästä heihin kohdistettua väärää syytöstä.
Helppo usko
Iankaikkiseen pelastusvarmuuteen uskovia on syytetty siitä, että he uskovat, että sen jälkeen kun joku on tunnustanut uskovansa Jeesukseen, hän voi elää niinkuin haluaa; hänellä on iankaikkinen pelastusvarmuus uskonsa perusteella. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa niiden kohdalla, jotka eivät käytä oppia väärin. On totta, että jotkut iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajista, varsinkin niistä, jotka tukeutuvat sanontaan "kerran pelastettu. aina pelastettu", suhtautuvat syntiin piittaamattomasti. Vaikka he eivät julkisesti tunnustaisikaan, että uskova voi jatkaa tahallista synnintekoaan ja silti pelastua, he eivät myöskään korosta pyhän elämän tarpeellisuutta. Mutta sellainen asenne tai uskomus ei pidä paikkaansa kovinkaan monien iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajien kohdalla. Vankka kalvinisti Arthur W. Pink sanoo asian parhaiten:
...kaukana siitä, että myöntäisimme kalvinistien aina esittäneen tämän opin raamatullisesti hyväksyttävästi; niin, olemme täysin vakuuttuneita siitä, että viimeisten kahden -- kolmen sukupolven aikana aihetta ovat käsitelleet noviisit sellaisella tavalla, että he ovat saaneet aikaan enemmän haittaa kuin hyötyä. Suuri määrä ihmisiä on puolustanut "pyhien varmuutta" niin epäkypsällä ja yksipuolisella tavalla, että monikin jumalinen sielu on kompastunut ja kapinoidessaan tuollaista ekstremismiä vastaan he ovat otaksuneet ainoan turvan löytyvän koko aihepiirin hylkäämisessä kerta kaikkiaan. Se ei ollut oikein... Me emme tunne minkäänlaista sympatiaa sellaista sileää ja määrittelemätöntä lausahdusta kohtaan kuin "Kerran pelastettu, aina pelastettu".2
Pink tahtoo sanoa tällä, että jotkut väärinkäyttävät oppia iankaikkisesta pelastusvarmuudesta saaden ihmiset luulemaan, että he saavat tehdä syntiä ilman rangaistusta tai sitten he saavat ihmiset hylkäämään koko opin.
Pink jatkaa:
Vapahtaja on Jumalan Pyhä, joka pelastaa kansansa "heidän synneistään" (Matt.1:21) eikä heidän synneissään: Hän pelastaa heidät syntiensä rakastamisesta ja niiden vallasta. Miten erilaista olikaan Spurgeonin julistus verrattuna niiden helppoheikki-"evankelistojen" julistukseen, jotka ovat hänen seuraajiaan. Hän sanoi: "Älkää menkö Jumalan luo pyytämään armoa syntiä käsissänne. Mitä ajattelisit kapinallisesta, joka astuisi hallitsijansa eteen ja pyytäisi anteeksiantoa tikarin pistäessä esiin hänen vyöstään ja kapinajulistus rinnassaan? Hän ansaitsisi varmasti kaksinkertaisen tuomion pilkattuaan tällä tavoin hallitsijaansa teeskennellen armon anomista.
Jos vaimo on hyljännyt miehensä, luuletko, että hän olisi niin röyhkeä, että hän voisi palata takaisin pyytämään kirkkain otsin anteeksiantoa rakastajansa käsivarteen nojaten? Sama koskee teitäkin -- jotka ehkä pyydätte armoa ja jatkatte synnissänne -- rukoillen sovitusta Jumalan kanssa ja kuitenkin vaalien himojanne ja antautumalla niiden valtaan...Heittäkää pois syntinne tai muuten Hän ei voi teitä kuulla. Jos kohotatte epäpyhät kädet valhe oikeassa kädessänne, rukous on arvoton huulillanne" (C.H.S., 18690)3
Pink ja Spurgeon eivät välittäneet niistä, jotka vain tunnustavat uskovansa Jeesukseen, mutta jatkavat synnissään odottaen saavansa anteeksi vain lausumalla "syntisen rukouksen". Tätä Pinkin ja Spurgeonin asennetta on pidettävä vastakohtana Pinkin "helppoheikkievankelistoiksi" kutsumille, jotka korostavat Jumalan rakkautta ja armoa piittaamatta välttämättömistä ehdoista Hänen armoonsa ja rakkauteensa osallisiksi pääsemiselle. H.A. Ironside on samaa mieltä heidän kanssaan:
Mitä tarkoitamme sillä, kun puhumme uskovan iankaikkisesta pelastusvarmuudesta? Tarkoitamme sitä, että kun Jumalan sana ja Henki ovat uudestisynnyttäneet kurjan syntisen, kun hän on kerran saanut uuden elämän ja uuden luonnon ja hän on päässyt osalliseksi jumalallisesta luonnosta, kun hänet kerran on vanhurskautettu kaikesta syyllisyydestä Jumalan valtaistuimen edessä, on täysin mahdotonta, että tuo ihminen koskaan enää voisi tulla kadotetuksi. Sanottuani tämän salli minun todeta, mitä me emme tarkoita iankaikkisesta pelastusvarmuudesta puhuessamme.
Me emme tarkoita, että jos joku todistaa olevansa pelastettu, jos hän astuu eteen kokouksessa, puristaa saarnaajan kättä ja sanoo ottavansa vastaan Herran Jeesuksen Kristuksen Vapahtajanaan, että tuo ihminen voisi olla varma iankaikkisesta pelastuksestaan. Se ei tarkoita sitä, että jos joku liittyy johonkin seurakuntaan tai tunnustaa uskonsa, kastetaan ja nauttii ehtoollista ja kiinnostuu kristillisestä toiminnasta, tuo henkilö voisi välttämättä olla varma iankaikkisesta pelastuksestaan. Se ei tarkoita sitä, että se, jolla ilmenee tiettyjä armolahjoja ja että hän käyttää niitä kristillisessä todistuksessaan, voisi olla välttämättä varma iankaikkisesta pelastuksestaan.4
Mielenkiintoista kyllä, vaikka Pink väittää olevansa kalvinisti, hän puhuu tässä ikäänkuin kalvinismin oppi ihmisen täydellisestä turmeltuneisuudesta ei olisikaan totta. Kalvinismin kovan linjan edustajat väittävät, että hengen uudestisyntymisen (ja siis Kristuksen vastaanottamisen Vapahtajana) täytyy tapahtua ennen katumusta, koska he uskovat, että uudestisyntymätön ihminen ei kykene ottamaan vastaan evankeliumia ennenkuin Jumala on suvereenilla toiminnallaan uudestisynnyttänyt hänet. Ja kuitenkin Pink sanoo:
Mutta ennenkuin yksikään sielu voi ottaa vastaan Kristuksen Vapahtajanaan, hänen täytyy ensin heittää menemään kapinansa aseet, tehdä parannus synneistään ja antautua Kristukselle Herrana.5
Kalvinistien kirjoitusten tutkiminen paljastaa monia tällaisia ristiriitaisuuksia, jotka kumoavat heidän väitteensä, joiden mukaan heillä olisi tietty uskomus.
Vaikka Ironside ei ollutkaan kalvinisti, jotkut kalvinistit väittävät myös Ironsiden kuuluvan heidän joukkoonsa. Ja joidenkin hänen lausuntojensa perusteella näyttäisikin siltä, että hän uskoo joistakin asioista kalvinistisen mallin mukaisesti. Mutta toisaalta hän kuitenkin näyttää puhuvan itseään vastaan kieltäessään ensin, että ihmisellä on moraalisesti vapaa ratkaisuvalta (kuten kalvinistitkin) ja sanomalla samanaikaisesti, että ihmisellä on valta päättää ottaako hän evankeliumin vastaan vai ei:
...Onko ihmisellä moraalisesti vapaa ratkaisuvalta? Hänellä oli, kun Jumala hänet loi, mutta onko nyt? Onko syntinen moraalisesti vapaa? Mitä sanoo Raamattu? "...ja selviävät Perkeleen pauloista, joka on vanginnut heidät tekemään tahtoaan." Mitä? Onko ihmisellä, jonka Perkele on vanginnut tekemään tahtoaan, vapaa tahto? "Ettekö tiedä, että kenen orjiksi, ketä tottelemaan te antaudutte, te olette sen orjia, jota te tottelette..." (Room.6:16). Ihminen on synnin ja Saatanan orja; hän ei ole vapaa. Mutta nyt tulee evankeliumi ihmisen luo, ja hänellä on valta päättää, ja kun hän päättää valita Kristuksen, hän saa iankaikkisen elämän ja kaiken, mitä siihen liittyy ja se on sama elämä, joka on Jumalan siunatussa Pojassa. Se on välitetty hänelle ja nyt hänet johdetaan rakkauden kahleisiin Vapahtajan jalkojen juureen eikä hän halua enää olla vapaa. Hän on iloinen voidessaan olla Jeesuksen Kristuksen orja.6 (Lihavointi kirjoittajan)
RAAMATUN VÄÄRINKÄYTTÖ
Ironside viittaa esityksessään aluksi 2.Tim.2:24-26:een tukeakseen väitettään, että ei-uskovat ovat Saatanan hallitsemia:
Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen on oltava lempeä kaikkia kohtaan , kykenevä opettamaan ja kärsimään pahaa. Hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita, ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, (engl. Raamatussa repentance suom.huom.) niin että he tulevat tuntemaan totuuden [and that they may come to their senses] ja selviävät Perkeleen pauloista, joka on vanginnut heidät tekemään tahtoaan.
Kalvinistit käyttävät tätä jaetta tukemaan oppiaan, jonka mukaan uudestisyntyminen tapahtuu ennen katumusta. Mutta tässä ei sanota mitään sellaista. Sen sijaan siinä esitetään parannuksenteko perustuksena, jonka jälkeen "he voivat tulla järkiinsä" (Tämä kohta puuttuu suomalaisesta Raamatusta). Evankeliumin julistaminen saa ihmisen sydämen vakuuttumaan syyllisyydestään, jolloin hänen on vastattava siihen tekemällä parannus synneistään. Sillä hetkellä tapahtuu uudestisyntyminen. Mutta jos joku väittäisikin, että uudestisyntyminen tapahtuu ennen katumusta, tämä raamatunkohta ei sitä todista.
Kontekstin huomioonottaminen on välttämätöntä totuuden ymmärtämiseksi. 2.Tim.2:24.26 on vetoomus uskoville. Ironside käytti väärin Raamattua todistaakseen näkemyksensä, mikä osoittaa sen, että myös yleensä ottaen jumalinen ihminen voi käyttää Raamattua väärin.
Ironside käyttää väärin myös Room.6:16:ta puolustaakseen iankaikkista pelastusvarmuutta, ikäänkuin se koskisi ei-uskovia. Mutta tämä raamatunkohta on vetoomus uskoville, jotka jatkavat synnissä, että he parantaisivat tapansa, niin että heitä ei voitaisi lukea Saatanan palvelijoiksi:
Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaista ruumistanne, niin että noudatatte sen himoja. Älkää antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan kuolleista eläviksi tulleina antakaa itsenne Jumalalle ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle. Synti ei ole enää hallitseva teitä, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Eihän toki! Ettekö tiedä, että kenen orjiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, te olette sen orjia, jota te tottelette, joko synnin orjia kuolemaksi, tai kuuliaisuuden palvelijoita vanhurskaudeksi. (Room.6:12-18)
Kuitenkin hänen edellisen kanssa ristiriidassa oleva lausuntonsa "Mutta nyt tulee evankeliumi ihmisen luo, ja hänellä on valta päättää, ja kun hän päättää valita Kristuksen, hän saa iankaikkisen elämän..." on totta. (Vertauksessaan kylväjästä Jeesus sanoi jopa, että uudestisyntymättömällä ihmisellä voi olla vilpitön sydän [Luuk.8]). Ja tämä on täysin päinvastaista kuin kalvinismin oppi ihmisen täydellisestä turmeltuneisuudesta.
Joka tapauksessa Ironside sanoutuu irti "helpon uskon" opettamisesta samoin kuin Pink ja muut hurskaat Raamatun opettajat, jotka ovat iankaikkisen pelastusvarmuuden kannalla:
Ihmiset sanovat: "Jos saarnaat tuota oppia uskovan iankaikkisesta pelastusvarmuudesta, ihmiset sanovat: 'no, sittenhän ei ole väliä, mitä teen, pääsen joka tapauksessa taivaaseen.'" Todellisuudessa ihmisen teoilla on valtavan suuri merkitys. Jos et käyttäydy kunnolla, se osoittaa, että et olekaan todellinen kristitty.7
Ajatus siitä, että todelliset uskovat käyttäytyvät kunnolla ja ne, jotka eivät käyttäydy kunnolla, eivät ole oikeita uskovia, avaa Pandoran lippaan täynnä kiistoja siitä, montako syntiä ja minkälaisia uskova saa tehdä, niin että hänet silti luetaan uskovaksi. Sillä kaikkein jäykkäniskaisimmatkin kalvinistit joutuvat myöntämään, että tosi uskovat tekevät vielä syntiä senkin jälkeen, kun he ovat tulleet Kristuksen omiksi.
Mikä sitten on vastaus? Uskoisin, että sekä iankaikkiseen pelastusvarmuuteen uskovat että ne, jotka eivät siihen usko, ovat samaa mieltä siitä, että ne, jotka elävät synnissä -- jotka eivät osoita mitään katumusta tai jotka eivät ollenkaan yritä päästä voitolle lihasta -- eivät ole oikeasti uudestisyntyneitä. Raamattu antaa lukuisia esimerkkejä siitä, että Pyhä Henki näyttää ihmisen sydämelle synnin, jonka pitäisi johtaa parannuksentekoon ja synnin tunnustamiseen Jumalalle. Kiistan ydin on siinä, miten ihminen vastaa Pyhän Hengen näyttäessä meille syntimme.
On ikävää todeta vaivanamme olevista teologisista järjestelmistä, että kaikkein hyveellisimmätkin sortuvat joskus ylilyönteihin lempiteorioidensa tukemisessa. Ikävä kyllä se ilmenee joskus vääriä raamatuntulkintoja käyttämällä. Ne, jotka vaativat hermeneutiikalta ja eksegetiikalta puhtautta, eivät aina tottele omaatuntoaan tässä suhteessa. Tämä pitää yhtä hyvin paikkansa iankaikkista pelastusvarmuutta puolustavien kuin muitakin suuntia edustavien kohdalla.
EI-KALVINISTINEN IANKAIKKINEN PELASTUSVARMUUS
]On myös niitä, jotka eivät ole kalvinisteja, mutta uskovat silti iankaikkiseen pelastusvarmuuteen. Dave Hunt tiivistää eron:
Raamatullinen pelastusvarmuus ei riipu ihmisen suorituksesta, vaan evankeliumin julistuksesta, että Kristus kuoli maailman syntien edestä, ja Hänen lupauksestaan, että kuka ikinä uskoo Häneen, saa lahjaksi iankaikkisen elämän. Sen sijaan Kalvinistin pelastusvarmuus perustuu siihen, että Jumala on ennaltamäärännyt hänet iankaikkiseen elämään ja hän on yksi valituista -- ja hänen suorituksellaan on tärkeä sija sen selvittämisessä, kuuluuko hän valittujen joukkoon vai ei...
Kristus takaa, että "luokseni tulevaa minä en aja pois." (Joh.6:37) Minä tulin hänen luokseen uskoen Hänen sanaansa eikä Hän heitä minua koskaan pois -- t.s. minä en voi koskaan joutua kadotukseen. Minun varmuuteni perustuu Hänen lupaukseensa ja Hänen voimaansa pitää minut uskossa, ei omiin ponnisteluihini tai suorituksiini. Hän sanoi: "Minä annan heille [minun lampailleni] iäisen elämän, eivätkä he ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni." (Joh.10:28). Olisi tosiaankin outoa "iankaikkista elämää", jos se olisi täällä tänään ja huomenna mennyttä.8
Uskovien joukossa on pääasiallisesti kolme suuntausta, jotka uskovat iankaikkiseen pelastusvarmuuteen Kristuksessa: kalvinistit, anabaptistit ja antinomiaanit. On vielä muitakin suuntauksia, jotka eivät lukeudu mihinkään näistä enkä halua antaa sitä vaikutelmaa, että kaikki tähän oppiin uskovat olisivat John Calvinin seuraajia. Menno Simons ja muut anabaptistit opettivat esimerkiksi uskovan pelastusvarmuutta 1500-luvulla; Heidän käsityksensä mukaan uskovan pelastusvarmuus on luonnollinen seuraus pelastavasta uskosta, kun taas kalvinistit opettavat, että uskovan pelastusvarmuus on seurausta siitä, että hänet on ennaltamäärätty pelastukseen.
Kalvinismin mukaan ihmisen teot todistavat hänen valinnastaan. Jos jonkun teot kestävät ajan koetuksen ja hän on elänyt elämänsä Jumalan määräämiä hyviä töitä tehden, hän on todistanut olevansa valittu. Näin ollen ei kukaan kalvinisti voi olla täysin varma pelastuksestaan, koska se selviää vasta, kun hän on elänyt elämänsä ja voidaan nähdä, todistiko hänen elämänsä hänen valinnastaan. Siten pelastus riippuukin kalvinismissa ihmisen teoista, vaikka kalvinistit itse miten väittäisivätkin muuta. Niinpä vaikka kalvinistit kannattavatkin iankaikkista pelastusvarmuutta, heillä ei todellisuudessa ole mitään todellista varmuutta pelastuksestaan.
Kalvinistien mukaan uskova ei voi kääntyä pois uskosta; ei-kalvinistinen iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattaja sanoo, ettei kukaan tosi uskovat haluaisi kääntyä pois uskosta. Kuitenkaan ei Raamattu tue kumpaakaan näkemystä.
En pysty syväluotaamaan, miksi kukaan haluaisi kääntyä pois uskosta. Kuitenkin monet uskovat, joiden elämässä Jumalan Henki on selvästi toiminut, ovat tehneet niin. Molemmat leirit väittävät, että nämä ihmiset eivät olleet koskaan olleetkan uskossa, joka on simplistinen väite, jota Raamattu ei kuitenkaan tue.
Jotkut sanovat lisäksi, että jos joku voi luopua Herrasta tämän elämän aikana, mikä häntä estää luopumasta Herrasta iankaikkisuudessa? Ja jos kukaan ei haluaisi luopua Herrasta iankaikkisuudessa, niin miksi kukaan haluaisi luopua Hänestä tässä elämässä? Jos luopumus on mahdollista jommassakummassa elämässä, on sen oltava mahdollista toisessakin, sillä periaatehan on sama.
Mutta onko niin? Olemme yhä syntisessä lihassamme. Meidän henkemme sotii lihaamme vastaan ja olemme taipuvaisia tekemään syntiä silloin, kun emme vaella Hengessä. Jos me antaudumme elämään lihan mukaan emmekä tee parannusta, vaarana on, että tulemme niin heikkoon tilaan, että voimme jopa kääntyä pois Herrasta.
Tämä ei ole mahdollista iankaikkisuudessa, koska silloin meidän ei enää tarvitse sotia lihaamme vastaan. Meidän ruumiimme on pelastettu samoin kuin henkemmekin aikoinaan.
Onko Raamatun mukaan kerran pelastuksen vastaanottanut aina pelastunut, siis
onko pelastuminen ikuista, kun lapsena tulee uskoon, ja sitten
elää koko elämänsä esim. rikkollisena; onko silti pelastunut Jumalan lapsi,
matkalla iankaikkisuuteen?
t. jarrut
Albert James Dager
IKUINEN PELASTUSVARMUUS
MITÄ CALVIN ONKAAN SAANUT AIKAAN?
--------------------------------------------------------------------------------
SISÄLLYS
Johdanto
Jean Calvin
Kannattajat
Raamatun väärinkäyttö
Ei-kalvinistinen iankaikkinen pelatusvarmuus
Iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseksi käytettyjä raamatunkohtia
Arminiolaisuus
Muita tekijöitä
Lähdeviitteet
Oppi iankaikkisesta pelastusvarmuudesta on eräs vaikeimmin käsiteltäviä ja eniten kiistaa aiheuttavia aiheita. Aiheen kumpaakin laitaa edustavien joukossa on aitoja uskovia, jotka haluavat palvella Jumalaa totuudessa. Kuitenkin on kysyttävä, miten näinkin tärkeästä opinkysymyksestä täysin vastakkaista mieltä olevat voivat molemmat olla Jumalan Hengen ohjauksessa. Näyttäisi siltä, että toisen äärilaidan on oltava täysin väärässä ja toisen laidan täysin oikeassa. Eivätkö väärässä olevat ole todistettavasti uskottomia Jumalan totuudelle ja ansainneet siten Jumalan vihan?
Itse asiassa tämä onkin syyte, jonka molemmat kiistan osapuolet esittävät. Jotkut iankaikkiseen pelastusvarmuuteen uskovat syyttävät niitä, jotka eivät siihen usko, että nämä ovat kieltäneet jopa Jumalan armon, josta valitut saavat nauttia; siksi he eivät voi pelastua. Jotkut taas kohtelevat kaikkia vastustajiaan yhtenä ryhmänä syyttäen heitä siitä, että he uskovat kristittyjen menettävän pelastuksensa joka kerta syntiä tehdessään, jolloin heidän täytyy pelastua uudestaan ja uudestaan. Tämä on selvästikin väärin paitsi tiettyjen lahkojen ja roomalaiskatolisuuden äärilaitaa edustavien käsitysten kohdalla, vm. kuolemansyntiluokittelunsa perusteella.
Toisaalta syyttävät jotkut, jotka eivät usko ikuiseen pelastusvarmuuteen, vastapuolta "helposta uskosta" -- että he ajattelevat voivansa tehdä syntiä ilman rangaistusta ja luottaa siihen, että uskon tunnustaminen pelastaa heidät.
Molempien katsantokantojen edustajat, jotka tällä tavoin syyttävät toinen toisiaan, yksinkertaistavat liikaa vastapuolen näkemyksiä eivätkä suostu kuuntelemaan, mitä heillä on sanottavaa.
Pitääkö välttämättä paikkansa, että toisen puolen on oltava täysin oikeassa ja toisen täysin väärässä, jolloin toinen puoli nauttii Jumalan suosiota ja toisella puolella on vaarana joutua Jumalan vihan kohteeksi? Tämä saattaisikin olla totta, jos kysymys olisi niin yksinkertainen kuin kumpikin osapuoli haluaa meidän uskovan.
Riippumatta siitä, kumpaa puolta edustaa, iankaikkisen pelastusvarmuuden suurin ongelma on, että se on oppi, jonka ihmiset ovat systematisoineet, joka on opittu vuosisatojen kuluessa niiden opetuksista, jotka puolestaan oppivat sen edeltäjiltään. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö se pitäisi paikkaansa; se tarkoittaa sitä, että teologit, jotka eivät ole aina käsitelleet Raamatun sanaa rehellisesti, ovat pimentäneet Jeesuksessa olevan pelastusvarmuuden todellisen luonteen. Vain rehellinen opin arviointi, joka perustuu puolueettomaan suhtautumiseen Jumalan sanaan kaikessa, mikä koskee pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa, voi määritellä pitääkö oppi paikkansa vai ei.
Ennenkuin aloitamme matkamme mitataksemme iankaikkisen pelastusvarmuuden totuudellisuutta, meidän on luotava katseemme sen alkuperään. Kuka ensimmäisenä esitti opin (tai oli ainakin ensimmäinen merkittävä hahmo uskonpuhdistuksessa, joka opetti sitä); mitä hän uskoi; minkälainen hän oli luonteeltaan?
Opista eniten sen nykyisessä muodossa mainetta saanut henkilö on 1500-luvun uskonpuhdistaja Jean Calvin.
JEAN CALVIN
Kaikki uskonnolliset tietolähteet Jean Calvinista ovat asian luonteen takia jonkinverran puolueellisia joko häntä vastaan tai hänen puolestaan. Mutta joka tapauksessa on tosiasia, että Calvinin opetukset muodostivat uskon perustuksen suurimmassa osassa protestanttisia suuntauksia, pääasiassa presbyteereillä.
Tämä ei sinänsä tarkoita sitä, että kalvinismi olisi Jumalan totuutta. Uskonpuhdistus koostui lukuisista erilaisista teologisista järjestelmistä, joista kaikki olivat syntyneet oppositiosta paavinvallan väärinkäytöksiä kohtaan. Mutta keskeinen oppi, johon suurin osa protestanteista -- mukaanlukien kalvinismi -- perustui, oli oppi pelastuksesta yksin armosta. Ero kalvinismin ja muiden protestanttien välillä on armon määrittely ja käsitys siitä, miten Jumala sitä soveltaa.
On niitäkin, jotka torjuvat kalvinismin, mutta kannattavat silti oppia iankaikkisesta pelastusvarmuudesta. Kuitenkin ne raamatunkohdat, joihin heidän käsityksensä perustuu, ovat samoja, joihin kalvinistit vetoavat. Tutkimme ei-kalvinistista oppia iankaikkisesta pelastusvarmuudesta omassa luvussaan. Tässä yhteydessä on tärkeää, että tarkastelemme kalvinismia lähteenämme, koska tämä oppi kaikkein tarkimmassa muodossaan on lähtöisin siitä.
Enemmän kuin kukaan muu Calvin muotoili reformoitujen kirkkojen opit. Kuitenkin kalvinismiksi kutsutut opit predestinaatiosta ja valinnasta ovat monessa kohtaa pikemminkin hänen opetuslastensa kuin hänen omia mielipiteitään. Saattaa olla vaikeaa todistaa, että Calvin itse olisi ollut viiden kohdan kalvinisti.
Jean Calvin syntyi Nôyonissa Picardyssa Ranskassa 10.7.1509. Hän opiskeli La Marchen ja Montaigun korkeakouluissa Pariisissa. Hänen isänsä halusi aluksi hänen opiskelevan roomalaiskatoliseksi papiksi, mutta pitikin myöhemmin ilmeisesti parempana, että Calvin opiskelisi lakia, koska se oli taloudelliseti parempi vaihtoehto. Calvinista tuli aikaa myöten kunnioitettu lakimies. Opiskellessaan lakia Bourgesissa hän oppi kreikkaa. Tämä johti hänet opiskelemaan apostoleiden kirjoituksia, joka sai hänessä aikaan vastenmielisyyden roomalaiskatolisuutta kohtaan. Näin hänestä tuli zwingliläinen protestantti.
Calvin muutti Pariisiin, mutta pakeni katolisesta Ranskasta Baseliin Sveitsiin vainojen pakottamana. Hänen apologiansa Institutio religionis christianae ilmestyi vuonna 1536. Calvin yritti perustaa yhdessä Farelin kanssa Geneveen teokratian, mutta neuvosto karkotti heidät vuonna 1538 ja niin he pakenivat Zürichiin. Siirryttyään Strassburgiin Calvinista tuli ranskalaisten pakolaisten pastori ja hän avioitui. Vuonna 1541 hänet kutsuttiin takaisin Geneveen. Teokraattinen hallinto pystytettiin uudestaan ja siellä hän työskenteli kuolemaansa asti.
Calvinin Geneve
Vaikka geneveläiset olivatkin heittäneet päältään Rooman ikeen, heidän entinen uskontonsa vaikutti heihin silti monin tavoin. Rajoittaakseen Rooman pahaa vaikutusta Calvin laati yhdessä Farelin kanssa tiivistelmän kristillisestä opista, joka koostui 21 artiklasta. Geneven asukkaiden oli tultava kymmenen ryhmissä tunnustamaan tuo lausunto ja vannomaan pitävänsä kiinni siitä. Tämä loi perustan teokraattiselle järjestelmälle, joka aikaa myöten löi oudon leimansa Geneven hallintojärjestelmään. Vaadittuaan näin Geneven asukkaita vannomaan uskollisuutta Calvinin ja Farelin opeille Calvin ja hänen työtoverinsa perustivat kouluja kannatusalueelleen, ja pakottivat vanhemmat lähettämään lapsensa niihin. Calvin ei uskonut muuhun kuin uskonnolliseen kasvatukseen. Hän laati alkeiskatkismuksen kristilliseksi kutsumastaan opista, joka lasten oli opittava ei-uskonnollisten opintojensa yhteydessä.
Lyhyessä ajassa Calvin ja Farel olivat aloittaneet ankaran eettisen järjestelmän, jota kaikkien kaupunkilaisten oli noudatettava. He yrittivät myös pakottaa kaupunkilaiset noudattamaan tarkasti tiettyjä pukeutumista ja elämäntapoja koskevia säännöksiä em. moraalisääntöjen lisäksi. Nämä ja Calvinin ja hänen työtovereidensa päättäväisyys olla alistumatta hengellisissä asioissa maallisen vallan alle johti niin voimallisiin erimielisyyksiin, että he kieltäytyivät jakamasta "sakramentteja" kansalle. Tämän takia heidät häädettiin kaupungista ja niin he siirtyivät Berniin ja myöhemmin Zürichiin, jonne oli kokoontunut Sveitsin pastoreiden synodi, johon he nyt vetosivat. Päästyään kompromissiin tietyistä muodoista ja tavoista synodi puuttui asiaan Calvinin ja hänen kollegojensa puolestapuhujana.
Geneveläiset torjuivat töykeästi tämän sovintoyrityksen ja seurauksena oli toinen karkotusmääräys.
Karkotuksensa aikana hän meni naimisiin tapaamansa Idelette de Buresin tai van Burenin, erään Störder-nimisen henkilön lesken kanssa, jonka Calvin oli käännyttänyt anabaptismista. Calvinin poissaollessa epäjärjestys ja ei-uskonnollinen asenne alkoivat saada valtaa Genevessä. Katolinen Carpentrasin piispa Sadolet alkoi käyttää tilannetta hyväkseen palauttaakseen sinne paavinvallan. Calvin puuttui tähän, vaikka olikin vielä maanpaossa, kirjoittamalla sellaisen vastauksen piispan kaupungille osoittamaan kirjeeseen, että piispa luopui yrityksistään.
Kesällä 1541 peruttiin Calvinin karkotusmääräys. Hän suostui nyt niin katuvan laumansa kiihkeisiin pyyntöihin ja palasi syyskuussa takaisin Geneveen, jossa hänet otettiin vastaan innostuneesti. Nyt hän oli siellä ainoa kirkollinen auktoriteetti. Tuon auktoriteetin avulla hän ryhtyi perustamaan teokraattista hallintoa. Lyhyessä ajassa oli alistetusta tullut alistaja. Nyt toteutettiin Calvinin epäsuosioon joutuneita kohtaan samanlaista vainoa kuin protestantit olivat joutuneet kärsimään paavinvallan alaisuudessa, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa.
Eräs kaikkein tärkeimpiä Calvinin aikana syntyneitä kiistoja koski predestinaatio-oppia ja valintaa, joita hän puolusti intohimoisesti. Hänen ensimmäinen vastustajansa tässä kysymyksessä oli Pighius, romanisti, joka jatkoi Erasmuksen ja Lutherin välistä kiistaa vapaasta tahdosta ja hyökkäsi äänekkäästi Calvinin tästä aiheesta esittämiä mielipiteitä vastaan. Calvin vastasi hänelle vuonna 1543 julkaistulla teoksella, jossa hän puolustaa omia mielipteitään päättelemällä ja vetoamalla sekä Raamattuun että nk. "kirkkoisiin", varsinkin Augustinukseen. Hänen päätelmänsä olivat niin tehokkaita, että tämä vastustaja omaksui lopuksi Calvinin käsitykset.
Monilta Calvinin vastustajilta vietiin heidän omaisuutensa ja heidät karkotettiin Genevestä. Häpeällisin Calvinin yrityksistä kontrolloida ihmisten ajatuksia ja uskomuksia oli hänen kiistansa espanjalaisen Miguel Servetuksen kanssa. Tämä kyseenalaisti roomalaiskatolisen kolminaisuusopin ja lapsikasteen. Paettuaan Wienistä kuolemanrangaistusta pakoon Servetus saapui Geneveen heinäkuussa 1553 ja asui siellä hiljaisuudessa jonkin aikaa. Hänen tehdessään lähtöä Zürichistä Calvin vangitutti hänet syyttäen häntä jumalanpilkasta.
Calvin toimi Servetusta vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä sekä syytteen nostajana että syyttäjänä vaatien kuolemantuomiota. Pitkitetyssä oikeudenkäynnissä Servetus tuomittiin poltettavaksi kuoliaaksi, joka toteutettiin Champelissä lähellä Geneveä 27.10.1553. Hän tapasi teloituspäivänään Calvinin ja pyysi häneltä anteeksiantoa. Koska Servetus ei ollut tekemässä parannusta katsomuksistaan, Calvin myöntyi hänen kuolemantuomioonsa.
Servetuksen kannattajat joutuivat kärsimään kovaa kohtelua, heidät karkotettiin Genevestä ja he menettivät kaikki omistamansa maa-alueet.
Calvinin kannattajat puolustelevat monin perustein sitä, miten hän kohteli Servetusta. Käsittelemme ne järjestyksessä seuraavassa.
Calvin toimi vain syyttäjän toimessa kuten kuka tahansa laillinen syyttäjä. Hän ei ole siten vastuussa Servetuksen kuolemasta.
Tässä ei ollut kysymys siviilioikeudenkäynnistä yhteiskuntaa vastaan tehdystä kuolemanrangaistuksen ansainneesta rikoksesta, vaan uskonnollisesta oikeudenkäynnistä syytteenä harhaoppi. Calvin vangitutti Servetuksen aikomuksenaan tuomita hänet kuolemaan. Koska Calvin tiesi, että Servetus oli lähtemässä Genevestä, hän olisi voinut sallia hänen lähtevän, mutta tuomita silti hänen teologiansa. Siten Calvin oli vastuussa hänen kuolemastaan. Koska kaikki antoivat Calvinin päättää lähes kaikista asioista, hän olisi voinut käyttää arvovaltaansa Servetuksen hengen säästämiseksi. Sen sijaan hän syytti Servetusta ja hyväksyi tuomion, joka johti Servetuksen julmaan kuolemaan. Suurin rangaistus, mihin Raamattu oikeuttaa harhaoppisen tuomittavaksi on seurakuntayhteyden ulkopuolelle määrääminen. Minkäänlaiseen muuhun rangaistukseen se ei oikeuta, kaikkein vähimmin kuolemantuomioon.
Calvin ei hyväksynyt polttamalla suoritettua teloitusta, se ei ollut hänen vaikutusvallassaan.
Kuolintapa ei tässä ole tärkeintä. Calvin olisi halunnut, että Servetus olisi tapettu miekalla, mutta pääasia pysyy samana: Hän hyväksyi kuolemantuomion miehelle, joka opetti katolista kolminaisuusoppia ja lapsikastetta vastaan ja joka luettiin aikansa protestanttien joukkoon.
Muut protestantit ja jumaluusoppineet puolustivat Calvinin toimia hänen aikanaan ja vielä sata vuotta senkin jälkeen.
Ei merkitse mitään, mitä teologit ja uskonnolliset johtajat -- nk. jumaluusoppineet -- ajattelevat. Jos he tukevat sellaista, mikä on epäraamatullista ja kuvittelevat tekevänsä Jumalalle palveluksen saadessaan aikaan jonkun ihmisen kuoleman siksi, että tämä ajattelee eri tavalla kuin he itse (vaikka suurin osa heidän opeistaan olisikin oikeaa), he ovat itse suurempia harhaoppisia jumalattoman, rakkaudettoman asenteensa takia.
Kumpi on suurempi harhaoppinen, sekö, joka on eri mieltä jonkin jumaluuden yksityiskohdan käsittämisestä (joka on paljastettu meille Raamatussa vain osittain) vaiko se, joka polttaa tämän kuoliaaksi "totuuden" takia? Tai sitten he ovat yhtä syyllisiä Jumalan edessä.
Calvin toimi ainoastaan sen ajan kristikunnan hyväksymien standardien mukaan.
Se ei todista mitään muuta kuin että Calvinin suunnan kristillisyys -- protestantismi -- oli kaulaansa myöten roomalaiskatolisessa eksytyksessä. Vaikka uskonpuhdistajat nousivatkin roomalaiskatolisuutta vastaan tietyissä tärkeissä kysymyksissä, ne veivät paljon Rooman harhaoppeja omaan leiriinsä sitä kautta, että he pitivät edelleen kiinni jaosta pappeihin ja maallikoihin ja myös traditioistaan, jotka ovat osa käytännöllisesti katsoen kaikkia kirkollisia suuntauksia tänäkin päivänä. Protestanttien historia ei todista yhtä kovista otteista harhaoppisiksi katsomiaan kohtaan kuin katolinen kirkko, mutta syyllisyyttään se ei voi kieltää. Euroopan protestanttiset siviiliviranomaiset ovat tappaneet tai vainonneet monia tosi uskovia ja myös ei-uskovia uskonnollisten johtajiensa suostumuksella tai joskus heidän alaisinaan.
Onko Jumalan lapsia käsketty tai edes kehotettu tappamaan niitä, joita he pitävät harhaoppisina? Mikä oli Jeesuksen reaktio siihen, kun hänen opetuslapsensa halusivat käskeä tulen taivaasta tuhota samarialaiset, jotka eivät ottaneet Häntä vastaan? (Luuk.9:51-56)
Jeesus kääntyi ja nuhteli heitä [sanoen: "Ettekö tiedä, minkä hengen lapsia te olette? Sillä Ihmisen Poika ei tullut saattamaan ihmisten sieluja kadotukseen, vaan pelastamaan heitä."](Luuk.9:55-56)
Väärä eksytys, joka johti kirkon väärään siviilihallintoon sekaantumiseen sai aikaan hirveätä vihollisen vainoamista ja tappamista. Calvin oli tuon väärän kirkon tuote ja vaikka hän ymmärsikin joitakin totuuksia, joka johti hänet ulos tuon kirkon suoranaisesta kontrollista, hän oli silti sen verenhimoisen maallisen vallan tavoittelun tahraama Augustinuksen ihailun ja tutkimisen takia.
Calvin sai aikaan paljon hyvää Genevessä, otti käyttöön saniteettimääräykset, perusti korkeakoulun, joka toimii yhä, edesauttoi neuvoillaan sen materiaalisen hyvinvoinnin kasvuun. Jumala siunasi varmasti häntä ja tuota kaupunkia siitä, että ne tottelivat häntä.
Sellaiset perustelut osoittavat säälittävää Jumalan ja Hänen siunaustensa tuntemisen puutetta. Samaahan voitaisiin sanoa Hitlerin Saksasta ennen 2.maailmansotaa. Kaikki länsimaat ovat saaneet nauttia ylivertaisesti suuremmasta materiaalisesta hyvinvoinnista kuin kaikki muut maat. Ja kuitenkin suurin osa siitä on hankittu jumalattomasti käyttämällä hyväksi heikompia kansoja Euroopan kruunupäiden hyödyksi.
Älkäämme unohtako totuutta maallisen lojaliteetin takia. Koko maailma on pahan vallassa (1.Joh.5:19). Siihen sisältyy länsimainen sivilisaatio, vaikka me kuinka rakastamme osaamme sen meille tuoman materiaalisen hyvinvoinnin takia.
Calvinin harhaopille ei todellakaan ole mitään puolustusta. Hän oli paha ihminen, joka oli osa pahaa uskonnollista järjestelmää, joka tunnetaan nimellä protestanttisuus.
Järkyttääkö tämä sinua? Ymmärrä sitten, että jokainen uskonnollinen järjestelmä, johon kuuluu jumalattomia ja epäraamatullisia käytäntöjä, on paha, vaikka sen oppi olisikin puhdas verrattuna johonkin toiseen opilliseen järjestelmään -- tässä tapauksessa roomalaiskatolisuuteen. Miten usein kuulemmekaan kalvinistien itsensä sanovan, että vähäinenkin määrä vakavaa harhaoppia tekee totuuden tyhjäksi? Eikö se sitten koskisi kalvinismia? Vai onko meidän poistettava 1.Kor.13, jonka mukaan rakkaus on kaiken muun yläpuolella?
Kalvinistinen oppi
Yleisesti ottaen Calvinin uskomukset olivat terveitä, koska hän oli hylännyt suurimman osan roomalaiskatolisuudesta yhdessä muiden uskonpuhdistajien kanssa. Mutta hänen systemaattinen teologiansa poikkesi jonkin verran useimmista varhaisista uskonpuhdistajista siinä, että hän korosti Jumalan armoa enemmän kuin muut näistä.
Tässä ei ole tilaa syvällisemmälle Calvinin armoa koskevan opin analyysille. Sitä on käsitellyt asiantuntevasti Dave Hunt kirjassaan What Love is This? Calvinism's Misrepresentation of God (Sisters, OR: Loyal Publishing, Inc., 2002) [ja suomeksi Markus Kirla teoksessaan Diatribi. Predestinaation & vapaan ratkaisuvallan osuudesta pelastumisessa Högfors, Tampere, 2002. ISBN 952-91-4618-3. Tilaukset ja kyselyt: Markus Kirla, Urheilutie 10 D 32, 40800 Vaajakoski, puh. 040-7533087 Suom. huom.]
Vaikka emme olekaan samaa mieltä Huntin ei-kalvinistisesta iankaikkisen pelastusvarmuuden käsityksestä, suosittelemme silti lämpimästi tätä kirjaa niille, jotka haluavat päästä täyteen selvyyteen kalvinismin harhaopista. Tässä artikkelissa esitämme yleiskatsauksen kalvinismin eri opeista ja niiden suhteesta armoon. Näin tehdessämme kutsumme niitä kalvinistisiksi opeiksi eikä Calvinin opeiksi, koska hänen seuraajansa ovat systematisoineet niitä enemmän vuosisatojen kuluessa kuin itse Calvin.
Kalvinismin armoon liittyvät opit on luokiteltu kätevästi englanninkielen akronyymissä TULIP. Nämä kirjaimet edustavat kalvinismin peruspylväitä koskien ihmisen suhdetta Jumalaan:
Ihmisen täydellinen turmeltuneisuus
Tämän opin mukaan ihminen on niin turmeltunut, että hänellä ei ole edes kykyä uskoa totuutta ellei Jumala sitä ennen uudestisynnytä hänen henkeään ja vuodata häneen totuutta. Tämän Calvin on saanut Augustinukselta, roomalaiskatolisuuden arvostetuimmalta teologilta. Mutta mitä sanoo Raamattu?
Vertauksessaan kylväjästä Jeesus antaa ymmärtää, että joillakin ihmisillä saattaa olla hyvä sydän:
Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä.(Luuk.8:15)
Kumpi on oikeassa, Jeesus vai kalvinismi?
On totta, että kaikki ihmiset ovat syntyneet synnissä. Mutta se ei tarkoita sitä, että Jumalan kuvaksi luodulla ihmisellä ei olisi oikean ja väärän tajua. On selvää, että monissa raamatunkohdissa puhutaan ihmisen pahuudesta. Mutta yhtään sellaista ei löydy, jossa kategorisesti todettaisiin, ettei langennut ihminen voisi tehdä oikeata valintaa Pyhän Hengen vaikutuksesta.
Ehdoton valinta
Tällaista termiä ei Raamatussa ole, vaan se on tehty selittämään kalvinismin uskomusta, ettei kukaan ihminen voi valita Jumalaa; Jumala valitsee jokaisen, joka pelastuu ja määrää kaikki muut kiroukseen. Paljastaessaan kalvinismin todellisen luonteen Dave Hunt lainaa Dortin kaanoneita, jotka selittävät tämän opinkappaleen "Jumalan muuttumattomana tarkoituksena, jolla Hän jo ennen maailman perustamista on pelkästä armosta oman tahtonsa suvereenista mielihalusta valinnut koko ihmissuvusta...tietyn määrän henkilöitä pelastukseen Kristuksessa..."1
Tämä oppi sotii Jumalan luonnetta vastaan, joka on rakkaus ja kaikkia niitä raamatunkohtia vastaan, jotka kertovat Jumalan rakkaudesta koko ihmiskuntaa kohtaan (Joh.3:16). Kalvinisti tekee Joh.3:16:n tyhjäksi selittämällä, että Jumala rakastaa ainoastaan koko valittujen maailmaa. Tutkimme tätä harhaoppia myöhemmin.
Rajoitettu sovitus
Tämän opinkappaleen mukaan Jeesus vuodatti verensä vain Jumalan valittujen edestä; sitä ei vuodatettu koko maailman syntien edestä. Tämä on vastoin 1.Joh.2:2:ta:
Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä vain meidän, vaan myös koko maailman syntien.
Kalvinisti sanoo, että tämä koskee ainoastaan koko uskovien maailmaa. Käsittelen tätäkin väitettä myöhemmin. Sanottakoon tässä vain, että Johannes tekee tässä erotuksen "meidän" (lukien siihen itsensä) ja "koko maailman" välillä.
Vastustamaton armo
Tässäkin kalvinismin opinkappaleessa näkyy Augustinuksen vaikutus. Se väittää, että valitut eivät voi vastustaa Jumalan armoa. He eivät voi kieltäytyä uskomasta tai toimimasta puhtain motiivein. Mutta jos tämä olisi ehdottomasti totta, silloin valitut eivät kykenisi tekemään syntiä. Näin pitkälle eivät kalvinistit väitteissään kuitenkaan mene, vaan he sanovat, että valitut eivät voi jatkaa synnissään. Jumalan armo ei sitä salli. Jos Jumala kuitenkaan ei salli valittujensa jatkavan synnissään, miksi Hän sallisi meidän tekevän ollenkaan syntiä? Kalvinistinen käsitys Jumalan kaikkivaltiudesta kieltää ihmisen tahdon ja tekee siten Jumalasta synnin aiheuttajan. Ja tämä johtaa kalvinistisen pelastusopin viimeiseen tekijään.
Pyhien kestäväisyys
Tämän opin mukaan valitut kestävät uskossaan kuolemaansa asti. He eivät voi missään tapauksessa kääntyä pois uskosta (luopua) tai langeta syntiin haluamatta tehdä siitä parannusta. Heillä ei ole siinä mitään valinnan mahdollisuutta; kalvinilaisuuteen ei sisälly minkäänlaista sijaa tahdolle. Jumalan kaikkivaltius tarkoittaa absoluuttista kontrollia.
Johtopäätös kalvinismin armoon liittyvän opin viidestä kohdasta
Nämä viisi opinkappaletta opettavat, että kenelläkään ihmisellä ei ole omaa tahtoa; Jumala määrää kaiken, hyvän ja pahan, kaikkivaltiaan tahtonsa mukaisesti. Jumala on ennaltamäärännyt jopa ihmisten synnit eikä meidän kuulu kyseenalaistaa Hänen viisauttaan kaikessa tässä. Eli itse asiassa tällä tahdotaan sanoa, että me emme saa asettaa kalvinismin vääristeltyä käsitystä Jumalan viisaudesta kyseenalaiseksi. Käsittelemme tätäkin aihetta seuraavassa.
Tämän mukaan siis päinvastoin kuin mitä Jaakob 1:13-15 opettaa, Jumala aiheuttaa synnin:
Älköön kukaan kiusauksessa ollessaan sanoko: "Jumala kiusaa minua". Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä ketään kiusaa. Kutakin viettelee hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee. Kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin. Kun synti on täytetty, se synnyttää kuoleman.
Voidaan todeta varmuudella, että Calvinin viisi armoa koskevaa opinkappaletta olivat ylireagoimista roomalaiskatolisen kirkon pelastusta koskeviin harhaoppeihin, joiden mukaan jokainen oli kirottu, joka syyllistyi Rooman kirkon "kuolemansynneiksi" määrittelemiin synteihin. Nämä kuolemansynnit eivät ole selvästi Raamatussa mainittuja syntejä, vaan paavinvallan sellaisiksi luokittelemia, joista monet eivät ole ollenkaan syntejä. Sellainen käsitys, että Jumala tuomitsisi mielivaltaisesti sellaisen ihmisen, joka ei osallistuisi sunnuntain messuun tai joka kuolisi ilman ripittäytymistä (tai aikomusta ripittäytyä) papille, on naurettava. Se turmelee koko Jumalan rakastavan luonteen käsitteen.
Armon käsite (ellei nyt sattunut joutumaan Calvinin vihoihin) vetosi uskonpuhdistajiin niinkuin oikein olikin. Armon kärsimä inflaatio opetettaessa, että se merkitsisi sitä, ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa on ehkä pienempi paha kuin teoin ansaittu armo, mutta mikään armoa koskeva harhakäsitys ei ole sen parempi kuin joku toinen harhakäsitys. Tämä koskee kaikkia teologisia olettamuksia.
Calvinin luonne
Calvinin kannattajat eivät ole kirjoittaneet näinä kuluneina vuosisatoina muita kuin ylistäviä lausuntoja hänen luonteestaan ja elämästään. He eivät pidä ongelmallisena sitä tapaa, millä Calvin käytti valtaansa. Heidän mielestään Calvinin taipumattomuus uskonnollisissa näkemyksissään oli pikemminkin raamatullisten totuuksien voimakasta puolustamista kuin omista teologisista näkemyksistä itsepäisesti kiinnipitämistä.
En kuvittelekaan pystyväni saamaan kovapintaisimpia kalvinisteja tai niitä, jotka pitävät intohimoisesti kiinni iankaikkisesta pelastusvarmuudesta, vakuuttuneiksi siitä, että he ovat väärässä. Toivon ainoastaan, että ne, jotka etsivät totuutta, voisivat sen löytää ja voisivat siten saavuttaa rauhan sydämessään näiden kysymysten suhteen. Jokainen rehellinen ihminen haluaa etsiä totuutta itse. Pyydän ainoastaan tätä niin kalvinisteilta kuin ei-kalvinisteiltakin. Ainoa päämäärämme on tutkia kaikkea tätä Raamatun valossa.
Jean Calvinin elämää tutkiessamme meillä on oikeus kysyä, oliko hän itse todellinen Herraan Jeesukseen Kristukseen uskova. Vaikka jätämmekin lopullisen tuomiovallan Jumalalle, meidän täytyy arvioida kaikkien niiden ihmisten luonnetta ja tekoja, jotka väittävät uskovansa Jeesukseen. Meidän on kysyttävä seuraavat kysymykset:
Vainoaisiko todellinen Jeesukseen uskova muita uskovia, jotka eivät ole samaa mieltä joistakin opillisista kysymyksistä ja käytänteistä tai jotka jopa kyseenalaistavat joitakin niistä?
Entä vainoaisiko todellinen Jeesukseen uskova maalliseen vaikutusalueeseensa kuuluvia harhaoppisia tai ei-uskovia heidän harhaoppiensa takia tai koska he eivät suostuisi elämään sen mukaisesti, mitä hän pitää hyväksyttävänä käytöksenä?
Julistaisiko todellinen Jeesukseen uskova hengellisen tuomion toisille uskoville, jotka eivät ymmärrä kaikkea samalla tavoin kuin hän itse?
Jumalan sanan mukaan, joka vaatii meitä rakastamaan vihollisiamme ja kärsimään erityisesti niitä, jotka ovat heikompia uskossaan (ovat he sitten todellakin heikompia kuin me tai niitä, joiden vain luulemme olevan heikompia), vastaukset yllä oleviin kysymyksiin ovat itsestään selviä. Ei kukaan todella Jeesukseen Kristukseen uskova voi toimia rakkaudettomalla tavalla muita kohtaan, vaikka he olisivat jopa avoimesti evankeliumin vastustajia, saati sitten toisia uskovia.
Parasta mitä Jean Calvinista voidaan sanoa on, että hän oli uskova, joka harhautui kuvittelemaan, että hänellä oli Jumalalta saadut valtuudet perustaa teokraattinen (joidenkin mukaan "teonominen") hallinto kaikkialle, missä voi -- tässä tapauksessa Geneveen Sveitsiin -- ja luuli ehkä tosiaankin olevansa Jumalan työkalu, jonka avulla Hänen luomakuntansa saataisiin Kristuksen hallintaan.
Pahin, mitä Calvinista voitaisiin sanoa on, että hän oli harhaopin opettaja
, joka kävi kauppaa uskonveljien kustannuksella ja jopa aiheutti heidän
kuolemansa pitääkseen maallisen hallinnon peukalonsa alla.
Ehkäpä totuus on jossakin näiden kahden äärilaidan välillä.
Joka tapauksessa meidän on sanottava lopuksi, että Calvin tuskin oli mies, joka olisi mitenkään valaissut Raamatun totuuksia -- tai mitään sellaisia kysymyksiä, joiden kanssa kristityt joutuvat painiskelemaan yrittäessään päästä totuuteen. Voiko paha puu tuottaa hyvää hedelmää? Vastauksen Jeesuksen kysymykseen edellytetään olevan tietenkin ei.
Niinpä onkin järkeenkäypää, että arvioidessamme Calvinin luonnetta ja kyseenalaisia käytäntöjä, kaikki hänen teologiansa joutuu epäilyttävään valoon.
Tarkoittaako tämä, että käsitys iankaikkisesta pelastusvarmuudesta on harhaoppinen siinä valossa? Ei välttämättä. Mutta sen pitäisi panna meidät ajattelemaan, että tämä mies oli tuon opinkappaleen pääkannattaja ja myös havaitsemaan, miten hän käytti sitä muiden neljän armoa koskevan opinkohtansa kanssa saadakseen aikaan kaikenlaista pahaa Kristuksen veljille. Jos hänellä olisi ollut mahdollisuus laajentaa vaikutuksensa kaikkialle maailmaan samalla tavoin kuin Genevessä, koko maailma olisi joutunut hänen uskonnollisen filosofiansa orjuuteen. Calvin oli Geneven paavi sanan todellisessa merkityksessä.
Tämä loukkaa epäilemättä monia hänen seuraajistaan tänä päivänä -- niitä, jotka käyttävät itsestään hänen nimeään.
Niitä, jotka haluavat välttämättä käyttää itsestään sellaisia nimityksiä kuin kalvinisti, (tai arminiolainen tai luterilainen tai mitä muuta nimitystä tahansa, jolla he erottautuvat muusta Kristuksen ruumiista, olkoot ihmisten nimiä tai instituutioita) kehottaisin lukemaan 1.Kor.1:12-13; 3:3-4:
Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen". Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen? Olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin? Kun toinen sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", ja toinen taas: "Minä olen Apolloksen", ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin?
Jos Jumalan sana pitää paikkansa, ovat kaikki ne lihallisia, jotka pitävät itseään johonkin ihmisten teologiseen järjestelmään kuuluvina; ei ole väliä, miten kaunopuheisia tai oppineita he ovat omissa järjestelmissään tai kuinka paljon lähempänä totuutta heidän järjestelmänsä ovat muihin verrattuna. Tässä suhteessa baptisti syyllistyy samassa määrin lihallisuuteen kuin katolinenkin. Mihinkään uskonnolliseen instituutioon samaistuminen, miten paljon totuutta se sitten sisältääkän, on lihallisuutta. Ne, jotka ovat eri mieltä, eivät ole eri mieltä minun kanssani, vaan Jumalan sanan kanssa.
Calvinin teologian lihallisuus käy selvästi ilmi siitä, että se loi etuoikeutettujen luokan, joka piti muiden huonoa kohtelua oikeutettuna, koska nämä eivät kuuluneet "valittujen" luokkaan.
Ensimmäinen askel minkään opin, mukaanlukien oppi iankaikkisesta pelastusvarmuudesta, totuudellisuuden arvioimiseksi on sanoutua irti kaikista teologisista järjestelmistä ja pitäytyä ainoastaan uskolliseen sielujemme paimeneen Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sanaansa.
Näin tehdessämme meidän on tutkittava niiden opetuksia, jotka julistavat tätä oppia nähdäksemme, käsittelevätkö he Jumalan sanaa totuudellisesti.
Jokainen oppi, jonka selittämiseen tarvitaan valtavasti tekstiä tai jonka on lisättävä Raamattuun jotain sellaista, mitä se ei selvästi ilmoita, on vähintäänkin epäilyttävä. Ainakaan meidän iankaikkinen pelastuksemme ei ole tästä opista riippuvainen, miten intohimoisesti sen kannattajat sitä sitten propagoivatkin. Näin on iankaikkisen pelastusvarmuuden laita.
Kehotan lukijaa seuraamaan kärsivällisesti, mitä minulla on tästä sanottavaa. Niiltä, jotka hyväksyvät liian nopeasti sellaista, mikä näyttää todennäköiseltä, saattavat Jumalan totuudet jäädä helposti huomaamatta; näin on ikävä kyllä käynyt molemmille osapuolille iankaikkista pelastusvarmuutta koskevassa kiistassa.
KANNATTAJAT
Monet kristillisen opetuksen piiriin lukeutuvat "jättiläiset" ovat ilmaisseet uskovansa iankaikkiseen pelastusvarmuuteen joko sen tiukasti kalvinistisessa merkityksessä tai jossain muussa muodossa. Heihin kuuluvat Arthur W.Pink, H.A.Ironside, C.H.Spurgeon, A.C.Dixon, J.I.Packer, Charles Stanley, John MacArthur ja lukuisat muut, joita ei voida tässä kaikkia luetella. Jotkut käyttävät ehkä tätä vaikuttavaa luetteloa oikeuttaakseen pysymisensä tässä opissa. Mutta me emme voi olettaa, että koska nämä miehet ovat sanoneet uskovansa tähän oppiin, se olisi sen perusteella totta. On monia yhtä nimekkäitä, jotka ovat ilmaisseet olevansa vastakkaista mieltä ja joista suurin osa on dispensationalisteja, joka on taas toinen harhaoppi. Kaikki, jotka ovat eri mieltä reformoidun teologian kanssa eivät ole kuitenkaan dispensationalisteja. Sillä ei tosiaankaan ole merkitystä, kuka on sanonut mitäkin; ainoa kriteeri, jonka nojalla vilpitön sydän voi arvioida mitään opetusta on, pitääkö se kokonaisuudessaan yhtä oikein tulkitun Jumalan sanan kanssa.
Meidän on nyt ensiksi arvioitava niiden opetuksia, jotka kannattavat iankaikkista pelastusvarmuutta, koska näin pääsemme asiaan käsiksi. Oppositio on vasta toisella sijalla, koska kukaan ei voi vastustaa jotain sellaista, mitä ei ole ensin esitetty. Mutta ennenkuin ryhdymme tutkimaan iankaikkisen pelastusvarmuuden julistajien opetuksia, on ehkä hyvä käsitellä ensin erästä heihin kohdistettua väärää syytöstä.
Helppo usko
Iankaikkiseen pelastusvarmuuteen uskovia on syytetty siitä, että he uskovat, että sen jälkeen kun joku on tunnustanut uskovansa Jeesukseen, hän voi elää niinkuin haluaa; hänellä on iankaikkinen pelastusvarmuus uskonsa perusteella. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa niiden kohdalla, jotka eivät käytä oppia väärin. On totta, että jotkut iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajista, varsinkin niistä, jotka tukeutuvat sanontaan "kerran pelastettu. aina pelastettu", suhtautuvat syntiin piittaamattomasti. Vaikka he eivät julkisesti tunnustaisikaan, että uskova voi jatkaa tahallista synnintekoaan ja silti pelastua, he eivät myöskään korosta pyhän elämän tarpeellisuutta. Mutta sellainen asenne tai uskomus ei pidä paikkaansa kovinkaan monien iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajien kohdalla. Vankka kalvinisti Arthur W. Pink sanoo asian parhaiten:
...kaukana siitä, että myöntäisimme kalvinistien aina esittäneen tämän opin raamatullisesti hyväksyttävästi; niin, olemme täysin vakuuttuneita siitä, että viimeisten kahden -- kolmen sukupolven aikana aihetta ovat käsitelleet noviisit sellaisella tavalla, että he ovat saaneet aikaan enemmän haittaa kuin hyötyä. Suuri määrä ihmisiä on puolustanut "pyhien varmuutta" niin epäkypsällä ja yksipuolisella tavalla, että monikin jumalinen sielu on kompastunut ja kapinoidessaan tuollaista ekstremismiä vastaan he ovat otaksuneet ainoan turvan löytyvän koko aihepiirin hylkäämisessä kerta kaikkiaan. Se ei ollut oikein... Me emme tunne minkäänlaista sympatiaa sellaista sileää ja määrittelemätöntä lausahdusta kohtaan kuin "Kerran pelastettu, aina pelastettu".2
Pink tahtoo sanoa tällä, että jotkut väärinkäyttävät oppia iankaikkisesta pelastusvarmuudesta saaden ihmiset luulemaan, että he saavat tehdä syntiä ilman rangaistusta tai sitten he saavat ihmiset hylkäämään koko opin.
Pink jatkaa:
Vapahtaja on Jumalan Pyhä, joka pelastaa kansansa "heidän synneistään" (Matt.1:21) eikä heidän synneissään: Hän pelastaa heidät syntiensä rakastamisesta ja niiden vallasta. Miten erilaista olikaan Spurgeonin julistus verrattuna niiden helppoheikki-"evankelistojen" julistukseen, jotka ovat hänen seuraajiaan. Hän sanoi: "Älkää menkö Jumalan luo pyytämään armoa syntiä käsissänne. Mitä ajattelisit kapinallisesta, joka astuisi hallitsijansa eteen ja pyytäisi anteeksiantoa tikarin pistäessä esiin hänen vyöstään ja kapinajulistus rinnassaan? Hän ansaitsisi varmasti kaksinkertaisen tuomion pilkattuaan tällä tavoin hallitsijaansa teeskennellen armon anomista.
Jos vaimo on hyljännyt miehensä, luuletko, että hän olisi niin röyhkeä, että hän voisi palata takaisin pyytämään kirkkain otsin anteeksiantoa rakastajansa käsivarteen nojaten? Sama koskee teitäkin -- jotka ehkä pyydätte armoa ja jatkatte synnissänne -- rukoillen sovitusta Jumalan kanssa ja kuitenkin vaalien himojanne ja antautumalla niiden valtaan...Heittäkää pois syntinne tai muuten Hän ei voi teitä kuulla. Jos kohotatte epäpyhät kädet valhe oikeassa kädessänne, rukous on arvoton huulillanne" (C.H.S., 18690)3
Pink ja Spurgeon eivät välittäneet niistä, jotka vain tunnustavat uskovansa Jeesukseen, mutta jatkavat synnissään odottaen saavansa anteeksi vain lausumalla "syntisen rukouksen". Tätä Pinkin ja Spurgeonin asennetta on pidettävä vastakohtana Pinkin "helppoheikkievankelistoiksi" kutsumille, jotka korostavat Jumalan rakkautta ja armoa piittaamatta välttämättömistä ehdoista Hänen armoonsa ja rakkauteensa osallisiksi pääsemiselle. H.A. Ironside on samaa mieltä heidän kanssaan:
Mitä tarkoitamme sillä, kun puhumme uskovan iankaikkisesta pelastusvarmuudesta? Tarkoitamme sitä, että kun Jumalan sana ja Henki ovat uudestisynnyttäneet kurjan syntisen, kun hän on kerran saanut uuden elämän ja uuden luonnon ja hän on päässyt osalliseksi jumalallisesta luonnosta, kun hänet kerran on vanhurskautettu kaikesta syyllisyydestä Jumalan valtaistuimen edessä, on täysin mahdotonta, että tuo ihminen koskaan enää voisi tulla kadotetuksi. Sanottuani tämän salli minun todeta, mitä me emme tarkoita iankaikkisesta pelastusvarmuudesta puhuessamme.
Me emme tarkoita, että jos joku todistaa olevansa pelastettu, jos hän astuu eteen kokouksessa, puristaa saarnaajan kättä ja sanoo ottavansa vastaan Herran Jeesuksen Kristuksen Vapahtajanaan, että tuo ihminen voisi olla varma iankaikkisesta pelastuksestaan. Se ei tarkoita sitä, että jos joku liittyy johonkin seurakuntaan tai tunnustaa uskonsa, kastetaan ja nauttii ehtoollista ja kiinnostuu kristillisestä toiminnasta, tuo henkilö voisi välttämättä olla varma iankaikkisesta pelastuksestaan. Se ei tarkoita sitä, että se, jolla ilmenee tiettyjä armolahjoja ja että hän käyttää niitä kristillisessä todistuksessaan, voisi olla välttämättä varma iankaikkisesta pelastuksestaan.4
Mielenkiintoista kyllä, vaikka Pink väittää olevansa kalvinisti, hän puhuu tässä ikäänkuin kalvinismin oppi ihmisen täydellisestä turmeltuneisuudesta ei olisikaan totta. Kalvinismin kovan linjan edustajat väittävät, että hengen uudestisyntymisen (ja siis Kristuksen vastaanottamisen Vapahtajana) täytyy tapahtua ennen katumusta, koska he uskovat, että uudestisyntymätön ihminen ei kykene ottamaan vastaan evankeliumia ennenkuin Jumala on suvereenilla toiminnallaan uudestisynnyttänyt hänet. Ja kuitenkin Pink sanoo:
Mutta ennenkuin yksikään sielu voi ottaa vastaan Kristuksen Vapahtajanaan, hänen täytyy ensin heittää menemään kapinansa aseet, tehdä parannus synneistään ja antautua Kristukselle Herrana.5
Kalvinistien kirjoitusten tutkiminen paljastaa monia tällaisia ristiriitaisuuksia, jotka kumoavat heidän väitteensä, joiden mukaan heillä olisi tietty uskomus.
Vaikka Ironside ei ollutkaan kalvinisti, jotkut kalvinistit väittävät myös Ironsiden kuuluvan heidän joukkoonsa. Ja joidenkin hänen lausuntojensa perusteella näyttäisikin siltä, että hän uskoo joistakin asioista kalvinistisen mallin mukaisesti. Mutta toisaalta hän kuitenkin näyttää puhuvan itseään vastaan kieltäessään ensin, että ihmisellä on moraalisesti vapaa ratkaisuvalta (kuten kalvinistitkin) ja sanomalla samanaikaisesti, että ihmisellä on valta päättää ottaako hän evankeliumin vastaan vai ei:
...Onko ihmisellä moraalisesti vapaa ratkaisuvalta? Hänellä oli, kun Jumala hänet loi, mutta onko nyt? Onko syntinen moraalisesti vapaa? Mitä sanoo Raamattu? "...ja selviävät Perkeleen pauloista, joka on vanginnut heidät tekemään tahtoaan." Mitä? Onko ihmisellä, jonka Perkele on vanginnut tekemään tahtoaan, vapaa tahto? "Ettekö tiedä, että kenen orjiksi, ketä tottelemaan te antaudutte, te olette sen orjia, jota te tottelette..." (Room.6:16). Ihminen on synnin ja Saatanan orja; hän ei ole vapaa. Mutta nyt tulee evankeliumi ihmisen luo, ja hänellä on valta päättää, ja kun hän päättää valita Kristuksen, hän saa iankaikkisen elämän ja kaiken, mitä siihen liittyy ja se on sama elämä, joka on Jumalan siunatussa Pojassa. Se on välitetty hänelle ja nyt hänet johdetaan rakkauden kahleisiin Vapahtajan jalkojen juureen eikä hän halua enää olla vapaa. Hän on iloinen voidessaan olla Jeesuksen Kristuksen orja.6 (Lihavointi kirjoittajan)
RAAMATUN VÄÄRINKÄYTTÖ
Ironside viittaa esityksessään aluksi 2.Tim.2:24-26:een tukeakseen väitettään, että ei-uskovat ovat Saatanan hallitsemia:
Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen on oltava lempeä kaikkia kohtaan , kykenevä opettamaan ja kärsimään pahaa. Hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita, ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, (engl. Raamatussa repentance suom.huom.) niin että he tulevat tuntemaan totuuden [and that they may come to their senses] ja selviävät Perkeleen pauloista, joka on vanginnut heidät tekemään tahtoaan.
Kalvinistit käyttävät tätä jaetta tukemaan oppiaan, jonka mukaan uudestisyntyminen tapahtuu ennen katumusta. Mutta tässä ei sanota mitään sellaista. Sen sijaan siinä esitetään parannuksenteko perustuksena, jonka jälkeen "he voivat tulla järkiinsä" (Tämä kohta puuttuu suomalaisesta Raamatusta). Evankeliumin julistaminen saa ihmisen sydämen vakuuttumaan syyllisyydestään, jolloin hänen on vastattava siihen tekemällä parannus synneistään. Sillä hetkellä tapahtuu uudestisyntyminen. Mutta jos joku väittäisikin, että uudestisyntyminen tapahtuu ennen katumusta, tämä raamatunkohta ei sitä todista.
Kontekstin huomioonottaminen on välttämätöntä totuuden ymmärtämiseksi. 2.Tim.2:24.26 on vetoomus uskoville. Ironside käytti väärin Raamattua todistaakseen näkemyksensä, mikä osoittaa sen, että myös yleensä ottaen jumalinen ihminen voi käyttää Raamattua väärin.
Ironside käyttää väärin myös Room.6:16:ta puolustaakseen iankaikkista pelastusvarmuutta, ikäänkuin se koskisi ei-uskovia. Mutta tämä raamatunkohta on vetoomus uskoville, jotka jatkavat synnissä, että he parantaisivat tapansa, niin että heitä ei voitaisi lukea Saatanan palvelijoiksi:
Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaista ruumistanne, niin että noudatatte sen himoja. Älkää antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan kuolleista eläviksi tulleina antakaa itsenne Jumalalle ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle. Synti ei ole enää hallitseva teitä, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Eihän toki! Ettekö tiedä, että kenen orjiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, te olette sen orjia, jota te tottelette, joko synnin orjia kuolemaksi, tai kuuliaisuuden palvelijoita vanhurskaudeksi. (Room.6:12-18)
Kuitenkin hänen edellisen kanssa ristiriidassa oleva lausuntonsa "Mutta nyt tulee evankeliumi ihmisen luo, ja hänellä on valta päättää, ja kun hän päättää valita Kristuksen, hän saa iankaikkisen elämän..." on totta. (Vertauksessaan kylväjästä Jeesus sanoi jopa, että uudestisyntymättömällä ihmisellä voi olla vilpitön sydän [Luuk.8]). Ja tämä on täysin päinvastaista kuin kalvinismin oppi ihmisen täydellisestä turmeltuneisuudesta.
Joka tapauksessa Ironside sanoutuu irti "helpon uskon" opettamisesta samoin kuin Pink ja muut hurskaat Raamatun opettajat, jotka ovat iankaikkisen pelastusvarmuuden kannalla:
Ihmiset sanovat: "Jos saarnaat tuota oppia uskovan iankaikkisesta pelastusvarmuudesta, ihmiset sanovat: 'no, sittenhän ei ole väliä, mitä teen, pääsen joka tapauksessa taivaaseen.'" Todellisuudessa ihmisen teoilla on valtavan suuri merkitys. Jos et käyttäydy kunnolla, se osoittaa, että et olekaan todellinen kristitty.7
Ajatus siitä, että todelliset uskovat käyttäytyvät kunnolla ja ne, jotka eivät käyttäydy kunnolla, eivät ole oikeita uskovia, avaa Pandoran lippaan täynnä kiistoja siitä, montako syntiä ja minkälaisia uskova saa tehdä, niin että hänet silti luetaan uskovaksi. Sillä kaikkein jäykkäniskaisimmatkin kalvinistit joutuvat myöntämään, että tosi uskovat tekevät vielä syntiä senkin jälkeen, kun he ovat tulleet Kristuksen omiksi.
Mikä sitten on vastaus? Uskoisin, että sekä iankaikkiseen pelastusvarmuuteen uskovat että ne, jotka eivät siihen usko, ovat samaa mieltä siitä, että ne, jotka elävät synnissä -- jotka eivät osoita mitään katumusta tai jotka eivät ollenkaan yritä päästä voitolle lihasta -- eivät ole oikeasti uudestisyntyneitä. Raamattu antaa lukuisia esimerkkejä siitä, että Pyhä Henki näyttää ihmisen sydämelle synnin, jonka pitäisi johtaa parannuksentekoon ja synnin tunnustamiseen Jumalalle. Kiistan ydin on siinä, miten ihminen vastaa Pyhän Hengen näyttäessä meille syntimme.
On ikävää todeta vaivanamme olevista teologisista järjestelmistä, että kaikkein hyveellisimmätkin sortuvat joskus ylilyönteihin lempiteorioidensa tukemisessa. Ikävä kyllä se ilmenee joskus vääriä raamatuntulkintoja käyttämällä. Ne, jotka vaativat hermeneutiikalta ja eksegetiikalta puhtautta, eivät aina tottele omaatuntoaan tässä suhteessa. Tämä pitää yhtä hyvin paikkansa iankaikkista pelastusvarmuutta puolustavien kuin muitakin suuntia edustavien kohdalla.
EI-KALVINISTINEN IANKAIKKINEN PELASTUSVARMUUS
]On myös niitä, jotka eivät ole kalvinisteja, mutta uskovat silti iankaikkiseen pelastusvarmuuteen. Dave Hunt tiivistää eron:
Raamatullinen pelastusvarmuus ei riipu ihmisen suorituksesta, vaan evankeliumin julistuksesta, että Kristus kuoli maailman syntien edestä, ja Hänen lupauksestaan, että kuka ikinä uskoo Häneen, saa lahjaksi iankaikkisen elämän. Sen sijaan Kalvinistin pelastusvarmuus perustuu siihen, että Jumala on ennaltamäärännyt hänet iankaikkiseen elämään ja hän on yksi valituista -- ja hänen suorituksellaan on tärkeä sija sen selvittämisessä, kuuluuko hän valittujen joukkoon vai ei...
Kristus takaa, että "luokseni tulevaa minä en aja pois." (Joh.6:37) Minä tulin hänen luokseen uskoen Hänen sanaansa eikä Hän heitä minua koskaan pois -- t.s. minä en voi koskaan joutua kadotukseen. Minun varmuuteni perustuu Hänen lupaukseensa ja Hänen voimaansa pitää minut uskossa, ei omiin ponnisteluihini tai suorituksiini. Hän sanoi: "Minä annan heille [minun lampailleni] iäisen elämän, eivätkä he ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni." (Joh.10:28). Olisi tosiaankin outoa "iankaikkista elämää", jos se olisi täällä tänään ja huomenna mennyttä.8
Uskovien joukossa on pääasiallisesti kolme suuntausta, jotka uskovat iankaikkiseen pelastusvarmuuteen Kristuksessa: kalvinistit, anabaptistit ja antinomiaanit. On vielä muitakin suuntauksia, jotka eivät lukeudu mihinkään näistä enkä halua antaa sitä vaikutelmaa, että kaikki tähän oppiin uskovat olisivat John Calvinin seuraajia. Menno Simons ja muut anabaptistit opettivat esimerkiksi uskovan pelastusvarmuutta 1500-luvulla; Heidän käsityksensä mukaan uskovan pelastusvarmuus on luonnollinen seuraus pelastavasta uskosta, kun taas kalvinistit opettavat, että uskovan pelastusvarmuus on seurausta siitä, että hänet on ennaltamäärätty pelastukseen.
Kalvinismin mukaan ihmisen teot todistavat hänen valinnastaan. Jos jonkun teot kestävät ajan koetuksen ja hän on elänyt elämänsä Jumalan määräämiä hyviä töitä tehden, hän on todistanut olevansa valittu. Näin ollen ei kukaan kalvinisti voi olla täysin varma pelastuksestaan, koska se selviää vasta, kun hän on elänyt elämänsä ja voidaan nähdä, todistiko hänen elämänsä hänen valinnastaan. Siten pelastus riippuukin kalvinismissa ihmisen teoista, vaikka kalvinistit itse miten väittäisivätkin muuta. Niinpä vaikka kalvinistit kannattavatkin iankaikkista pelastusvarmuutta, heillä ei todellisuudessa ole mitään todellista varmuutta pelastuksestaan.
Kalvinistien mukaan uskova ei voi kääntyä pois uskosta; ei-kalvinistinen iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattaja sanoo, ettei kukaan tosi uskovat haluaisi kääntyä pois uskosta. Kuitenkaan ei Raamattu tue kumpaakaan näkemystä.
En pysty syväluotaamaan, miksi kukaan haluaisi kääntyä pois uskosta. Kuitenkin monet uskovat, joiden elämässä Jumalan Henki on selvästi toiminut, ovat tehneet niin. Molemmat leirit väittävät, että nämä ihmiset eivät olleet koskaan olleetkan uskossa, joka on simplistinen väite, jota Raamattu ei kuitenkaan tue.
Jotkut sanovat lisäksi, että jos joku voi luopua Herrasta tämän elämän aikana, mikä häntä estää luopumasta Herrasta iankaikkisuudessa? Ja jos kukaan ei haluaisi luopua Herrasta iankaikkisuudessa, niin miksi kukaan haluaisi luopua Hänestä tässä elämässä? Jos luopumus on mahdollista jommassakummassa elämässä, on sen oltava mahdollista toisessakin, sillä periaatehan on sama.
Mutta onko niin? Olemme yhä syntisessä lihassamme. Meidän henkemme sotii lihaamme vastaan ja olemme taipuvaisia tekemään syntiä silloin, kun emme vaella Hengessä. Jos me antaudumme elämään lihan mukaan emmekä tee parannusta, vaarana on, että tulemme niin heikkoon tilaan, että voimme jopa kääntyä pois Herrasta.
Tämä ei ole mahdollista iankaikkisuudessa, koska silloin meidän ei enää tarvitse sotia lihaamme vastaan. Meidän ruumiimme on pelastettu samoin kuin henkemmekin aikoinaan.
Viimeinen muokkaaja, jarrut pvm Ti Tammi 07, 2014 12:43 pm, muokattu 3 kertaa
jarrut- Admin
- Viestien lukumäärä : 2993
Join date : 24.10.2013
IANKAIKKISEN PELASTUSVARMUUDEN TUKEMISEKSI KÄYTETTYJÄ RAAMATUNKOHTIA
kirjoittaja jarrut Ti Tammi 07, 2014 11:35 am
jatkoa eelliseen:
Sen sijaan, että kävisimme läpi jokaisen iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajan jokaisen lausunnon, valitsemme heidän eri kirjoituksistaan tietyt raamatunkohdat, joita he käyttävät oppinsa tukena. Asetamme sitten nuo raamatunkohdat oikeaan kontekstiinsä nähdäksemme, ovatko he olleet uskollisia käyttämiensä tekstien tulkinnassa. Käsittelemme ensisijaisesti apostolien kirjoituksia. Tämä johtuu siitä, että monet (eivät kaikki) iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajat tarjoavat "Vanhan Testamentin" kohtia perusteluinaan ristiriitaisesti, koska he myös väittävät, ettei mikään "Vanhassa Testamentissa" koske "kirkkoa/seurakuntaa". Me emme salli heidän käyttää molempia näistä keskenään ristiriitaisista perusteluista. Suurin osa sekä kalvinistien että ei-kalvinistien oman kantansa perusteluna käyttämistä raamatunkohdista on samoja.
Seuraavia raamatunkohtia käytetään väärin iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseksi:
1.Piet.1:5: Te varjellutte Jumalan voimasta uskon kautta pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
Tämän raamatunkohdan voidaan tulkita tai olla tulkitsematta tarkoittavan sitä, mitä iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajat sanovat sen tarkoittavan. Se ei kuitenkaan itsessään todista, että Jumalan voima, joka varjelee meidät, on muuttumaton lahja. Sen takia ei voida sanoa, että lahjasta kieltäytyminen todistaisi, ettei kieltäytyjä ole koskaan ollut tosi uskova. Sillä jos joku on siinä asemassa, että hänet varjellaan pelastukseen, hänen on täytynyt ensin pelastua. Kysymys onkin nyt siitä, pakottaako Jumala meidät vastaanottamaan Hänen lahjansa vai onko meillä vapaus joko ottaa ne vastaan tai kieltäytyä vastaanottamasta niitä.
Jouduttuaan näin tarkasti määriteltyyn asemaan iankaikkisen pelatusvarmuuden kannattajan täytyy nyt myöntää, että Jumala pakottaa ne harvat, jotka Hän on valinnut ottamaan vastaan varjeltumisen lahjan; heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se. Silloin ihminen pakotetaan tekemään parannus, kun hän tekee syntiä (vaikka outoa kyllä, meitä ei pakoteta olemaan tekemättä syntiä). Kuitenkaan missään kohtaa Raamattua ei ihmisiä pakoteta vastaanottamaan mitään Jumalan lahjoja, vaan ne tarjotaan Jumalan armon ja rakkauden välikappaleina voimattomille ihmisille.
Ja monet raamatunkohdat kehottavat meitä pitämään kiinni pelatuksestamme ja kaikesta siitä, mitä Jumala on meidän elämässämme tehnyt (Kol. 2:8; Hebr.3:6; 4:14, jne.). Se todistaa jo sinänsä, että ihmisen tahto toimii Jumalan tahdon mukaisesti.
Fil. 2:12-13:Rakkaani, tehän olette aina olleet kuuliaisia. Ei vain kuten ollessani teidän luonanne, vaan paljoa enemmän nyt ollessani poissa, ahkeroikaa pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte. Jumala näet vaikuttaa teissä sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa toteutuisi.
Kalvinisti keskittyy ajatukseen siitä, että Jumala saa aikaan uskovassa sekä halun tehdä Jumalan tahto, että sen toteuttamisen, niin ettei ihmisellä ole mitään perustetta kerskailuun. Mutta jos Jumala suorittaa meidän ahkeroimisemme, että me pelastuisimme ilman meidän yhteistyötämme, niin miksi meidän käsketään ahkeroimaan pelolla ja vavistuksella? Asettakaamme nämä jakeet oikeaan kontekstiinsä:
Rakkaani, tehän olette aina olleet kuuliaisia. Ei vain kuten ollessani teidän luonanne, vaan paljoa enemmän nyt ollessani poissa, ahkeroikaa pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte. Jumala näet vaikuttaa teissä sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa toteutuisi. Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomia, puhtaita ja tahrattomia Jumalan lapsia kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, jossa te loistatte kuin tähdet maailmassa. Pitäen kiinni elämän sanasta, olkaa minulle ylistyksen aiheena Kristuksen päivänä siitä, etten ole juossut turhaan enkä turhaan nähnyt vaivaa. (Fil.2:12-16)
Paavali kehottaa Filippin uskovia jatkamaan omasta halustaan kestävinä, etteivät he epäonnistuisi, jolloin hänen työnsä olisi ollut turhaa. Miten hänen työnsä olisi voinut olla turhaa, jos he eivät voi olla onnistumatta? Ei, vaan käytetyn raamatunkohdan alkuosa osoittaa, että pelko ja vavistus ovat seurausta siitä, että ihminen käsittää voivansa epäonnistua. Tästä syystä Raamatussa rohkaistaan ja kehotetaan jatkuvasti uskovia ponnistelemaan pysyäkseen uskossa.
Miten Jumala siis vaikuttaa meissä sekä Hänen hyvän tahtonsa tahtomisen että tekemisen? Osoittamalla meille meidän syntimme ja ohjaamalla meitä Pyhän Henkensä kautta tekemään niitä asioita, joita Hän haluaisi meidän tekevän. Hän ei pakota meitä tekemään parannusta, vaan näyttää todeksi synnin ja jopa kurittaa meitä tarpeen tullen johtaakseen meidät parannukseen. Hän ei myöskään pakota meitä tekemään työtä itselleen, vaan Hän avaa oven palvelutyöhön, jonka me voimme ottaa vastaan omasta vapaasta tahdostamme.
Fil.2:12-13 täytyy irrottaa asiayhteydestään, jotta sillä voisi tukea käsitystä iankaikkisesta pelastusvarmuudesta.
Kol.3:3: Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa.
On sanottu, että Kristuksen kanssa kätkettynä oleminen Jumalassa tarkoittaa sitä, että olemme erottamattomasti sidoksissa Kristukseen ja että meitä ei voida erottaa Hänestä edes meidän omasta tahdostamme. Mutta mikä on tämän jakeen konteksti? Se liittyy kauheaan varoitukseen:
Olkoon teidän mielenne siihen, mikä on ylhäällä, älköön siihen, mikä on maan päällä. Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa. Kristuksen, meidän elämämme, ilmestyessä tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa. Kuolettakaa siis se, mikä teissä on maailmaan kuuluvaa: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta. Niiden tähden tulee Jumalan viha [epäuskoisille ja tottelemattomille]. Niissä tekin ennen vaelsitte niissä eläessänne.(Kol.3:2-7)
Paavali jatkaa kehottaen kaikkinaiseen pyhyyteen ja päättää seuraaviin sanoihin:
Mitä teettekin, tehkää sydämestänne kuin Herralle eikä ihmisille, tietäen saavanne Herralta perinnön palkaksi. Te palvelette Herraa Kristusta. Vääryyttä tekevä joutuu korvaamaan tekemänsä vääryyden, eikä henkilöön katsota. (Kol.3:23-25)
Ymmärtäkää, että Paavali puhuu uskoville, joiden hän toteaa ennen vaeltaneen näissä synneissä varoittaen heitä, etteivät he joudu niiden pauloihin uudelleen, sillä seurauksena on Jumalan viha ja että "joutuu korvaamaan tekemänsä vääryyden".
Vaikka ihminen haluaisikin sulkea pois tällaisen lankeamisen mahdollisuuden, varoitus tekee Kol.3:3:n käytön iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemisessa kyseenalaiseksi. Iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajan täytyy etsiä muualta perusteita opilleen.
2.Tim.2:19: Jumalan vahva perustus pysyy kuitenkin lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Pysyköön poissa vääryydestä jokainen, joka mainitsee Herran nimen."
Tämän jakeen alkuosaa käytetään vakuuttamaan meidät siitä, että Jumalan sinetti meidän elämässämme pidättää meidät koskaan lankeamasta. Mutta tutkikaamme jälleen kontekstiä:
Siksi minä kestän kaiken valittujen tähden, että hekin saavuttaisivat pelastuksen Kristuksessa Jeesuksessa ja ikuisen kirkkauden. Tämä sana on varma: jos olemme hänen kanssan kuolleet, me saamme hänen kanssaan myös elää. Jos kärsimme yhdessä, saamme Hänen kanssaan myös hallita. Jos kiellämme hänet, hänkin on kieltävä meidät. Jos olemme uskottomia, hän pysyy kuitenkin uskollisena, sillä hän ei saata kieltää itseään. Muistuta tästä ja teroita heille Jumalan edessä, etteivät kiistelisi sanoista. Sehän ei ole miksikään hyödyksi, vaan on kuulijoiden turmioksi. Pyri osoittautumaan Jumalalle koetukset kestäväksi, työntekijäksi, joka ei häpeä työtään ja joka oikein jakelee totuuden sanaa. Pysy erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista. Niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa, ja heidän puheensa jäytää ympäristöään kuin syöpä. Heitä ovat Hymeneus ja Filetus, jotka ovat eksyneet totuudesta sanoessaan ylösnousemuksen jo tapahtuneen, ja he turmelevat joidenkin uskon. Jumalan vahva perustus pysyy kuitenkin lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Pysyköön poissa vääryydestä jokainen, joka mainitsee Herran nimen".
(2.Tim.2:10-19)
Tämä on selvä varoitus uskoville pysyä poissa vääryydestä, etteivät he joutuisi kärsimään sellaisia seurauksia kuin Philetus ja Hymeneus. Paavali aloittaa sanomalla kestävänsä koettelemuksia valittujen tähden neuvomalla heitä pelastuksen saavuttamiseen, joka alkoi (ei vielä saatettu loppuun), kun he uskoivat Jeesukseen. Hän varoittaa, että jos he kieltävät Kristuksen, Kristuskin kieltää heidät. Hän ei puhu tässä ei-uskoville, vaan kehottaa siihen tapaan uskovia pysymään kestävinä uskossa, että ei voida pitää selviönä, että he voisivat onnistua siinä ilman omia ponnistuksia. Hän toteaa kuitenkin, että jos me kiellämme Herran (eksymme), Hän on uskollinen itselleen (ei meille); Hän ei voi kieltää itseään.
2.Tim.2:19 on myöskin irrotettava asiayhteydestään, jotta sitä voitaisiin käyttää iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseen.
Fil.1:6: ...luottaen siihen, että Hän, joka on teissä alkanut hyvän työn, on saattava sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.
Tämä kuulostaa todellakin sellaiselta kuin Herra takaisi, että Hän saa meidät päättämään vaelluksemme vakaina uskovina. Tutkikaamme kontekstiä:
Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan, aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen kaikkien teidän puolesta, kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin ensi päivästä alkaen aina tähän päivään saakka, varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka. (Fil.1:3-6)
Paavali ilmaisee ainoastaan luottamuksensa siihen, että Filippin uskovat eivät luovu uskostaan. Hän rohkaisi heitä. Hänen sanansa koskivat tiettyjä ihmisiä tiettynä aikana; sanat eivät ole välttämättä tarkoitetut kaikille uskoville kaikkina aikoina. Me kaikki haluaisimme uskoa, että pysymme uskollisina ja minäkin uskon niin, koska sydämeni on vastaanottavainen Pyhän Hengen ohjaukselle. Mutta Raamattu on täynnä varoituksia, ettemme kukaan (en minäkään) tulisi asenteeltamme veltoiksi ja alkaisi ottaa pelastustamme kevyesti, ja ettei rakkautemme Kristusta kohtaan kylmenisi:
Monia vääriä profeettoja nousee, ja he eksyttävät monia. Laittomuuden päästessä valtaan useimpien rakkaus kylmenee. Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu. (Matt.24:11-13)
Kuka rakastaa Herraa ellei tosi uskova? Ei-uskovat eivät varmastikaan rakasta Herraa. Kenen muun rakkaus siis voi kylmetä kuin tosi uskovan?
Fil.1:6:tta ei voida myöskään käyttää omavaltaisesti todistamaan oppia iankaikkisesta pelastusvarmuudesta.
Room.11:29: Jumala ei peruuta armolahjojaan ja kutsumistaan.
Mistä armolahjoista ja kutsumisesta Paavali puhuu? Ja jälleen, mikä on konteksti?
Jotta te, veljet, ette olisi oman viisautenne varassa, en tahdo pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta: Israelia on osaksi kohdannut paatumus, joka kestää, kunnes muista kansoista koottavien täysi luku on tullut sisälle. Sitten koko Israel on pelastuva, kuten on kirjoitettu: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista". Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. Jumala ei peruuta armolahjojaan ja kutsumistaan. Sillä kuten te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden siksi, että nämä ovat olleet tottelemattomia, niin nämäkin ovat nyt olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta saisivat laupeuden. Jumala on näet sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. (Room.11:25-32)
Kontekstinä on Israelin kutsuminen, jossa luvataan, että vaikka juutalaiset ovat nyt osittain sokeita, Jumala palauttaa jälleen kansalle sen aseman valittuna kansana Uudessa maassa, kun heidät on koottu uskovina omaan maahansa tuhatvuotisen valtakunnan aikana. Mutta vaikka Jumala kutsuikin Israelin valittuna kansana, monet Israelissa ovat menehtyneet synteihinsä, koska he eivät pysyneet uskollisina eivätkä ottaneet vastaan Messiastaan. Joka tapauksessa Herra ei kadu Israelin kutsumista; Hän ei ole koskaan muuttanut mieltään heidän suhteensa tai hyljännyt heitä valittuna kansana. Tämä on Room.11:29:n konteksti. Kaikki Jumalan ihmiset ovat Hänen valittujaan ja pysyvät sellaisina elleivät he käänny pois uskosta tai siihen saakka, että he kääntyvät pois. Se, että on valittu, ei tarkoita sitä, että ihminen tahtoo pysyä valittujen joukossa.
Jotkut sanovat, että Israelia ei palauteta ennalleen; seurakunta on heidän mukaansa nyt Jumalan valittu kansa. Tällainen osoittaa piittaamattomuutta evankeliumin perustavaa laatua olevasta totuudesta: että Jumala on yhdistänyt kahdesta erilaisesta -- juutalaisesta ja kristitystä -- uuden luomuksen Kristuksessa Jeesuksessa. Miten? Ei suinkaan perustamalla sellaisen uuden käsitteen kuin "seurakunta" Israelin sijalle, vaan oksastamalla pakanat Israeliin uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.
Kun Jeesuksen opetuslapset kysyivät häneltä: "Herra, tänäkö aikana sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan? (Ap.t.1:6) Jeesus ei sanonut heille: "Israelia ei koskaan jälleenrakenneta valtakuntana; sen sijaan aion aloittaa uuden ilmiön nimeltään "seurakunta", joka korvaa Israelin" Sen sijaan Hän sanoi:
"...Teidän asianne ei ole tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä omassa vallassaan on säätänyt. Kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa, Samariassa ja maan ääriin saakka." (Ap.t.1:7-8.
Siten Room.11:29:n konteksti ei ole uskovan iankaikkinen pelastusvarmuus, vaan Jumalan vankkumaton lupaus palauttaa Israelille valtakunta oksastamalla takaisin öljypuuhun sen luonnolliset oksat. Jos palaamme takaisinpäin iankaikkisen pelastusvarmuuden todistamiseksi käytetystä Room.11:29:stä juuri sitä edeltävään jakeeseen, näemme toisen kovan varoituksen Kristukseen uskoville:
Jotkut oksat on kyllä taitettu pois. Sinä metsäöljypuun oksa olet tullut oksastetuksi oikeiden oksien joukkoon, päästen niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta. Älä silti ylpeile oksien rinnalla. Mutta jos ylpeilet, et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. Sanonet: "Nuo oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin." Totta! Epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, sinä taas pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää. Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttään sinua kohtaan, jos pysyt hänen hyvyydessään. Muuten sinutkin hakataan pois. (Room.11:17-22)
Room.11:29:n käyttäminen iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseen on väärin ottaen huomioon varoituksen, jonka mukaan uskoton uskova voidaan leikata pois, jos hän ei jatka Jumalan (armon) hyvyydessä.
Hebr.6:17-20: Siksi myös Jumala vannoi valan perillisille antamansa lupauksen takeeksi ja siten osoitti, että hänen päätöksensä on muuttumaton. Näistä kahdesta järkkymättömästä asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valehdella, me saamme vahvan rohkaisun, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni toivosta siihen, mitä on tuleva. Se toivo on meille kuin sielun ankkuri, varma ja luja, ulottuen väliverhon sisäpuolelle asti. Jeesus on mennyt sinne edelläjuoksijana meidän puolestamme, tultuaan ikuiseksi ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan.
Mistä kirjoittaja puhui kirjoittaessaan nämä sanat? Katsokaamme yleiskontekstia palaamalla taaksepäin muutamia jakeita:
Annettuaan lupauksen Aabrahamille Jumala vannoi itsensä kautta, koska hänellä ei ollut ketään suurempaa, kenen kautta vannoa. Hän sanoi:"Minä totisesti siunaan sinua ja annan sinulle runsaasti jälkeläisiä." Kärsivällisesti odotettuaan Aabraham sai, mitä oli luvattu. Ihmiset vannovat suurempansa kautta, ja vala on heille asian vahvistus, joka tekee lopun kaikista vastaväitteistä. (Hebr.6:13-16)
Konteksti ei ole yksilön "iankaikkinen pelastusvarmuus", vaan Jumalan lupaus Aabrahamille. Me, jotka uskomme Jeesukseen Kristukseen uskon kautta Hänen sovitustyöhönsä meidän syntiemme edestä olemme astuneet Aabrahamin kanssa solmittuun lupausliittoon. Tämä on varmuus, että olemme astuneet Aabrahamin kanssa solmittuun liittoon, eikä se, että meidät pidetään liitossa vastoin tahtoamme. Muutamaa jaetta aikaisemmin esitetään varoitus uskoville:
Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhäsät Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet -- taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät. Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan. Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teillle pelastukseksi -- vaikka puhummekin näin. Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette.
Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti, ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on. (Hebr.6:4-12)
Vaikka kirjoittaja sanookin uskovansa parempaa heistä, joille hän kirjoittaa, se on sanottu kannustukseksi eikä lupaukseksi siitä, etteivät he voisi koskaan menettää pelastustaan.
Jotkut iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajat sanovat, että nämä jakeet ovat hypoteettisia; tällaisia asioita tapahtuisi, jos sellaista voisi ylipäätään tapahtua, mutta sellaista ei voi tapahtua. Tämä viittaisi siihen, että Herra on henkevöittänyt melkoisesti hypoteeseja, mutta miksi? Tuhlaako Hän vain meidän aikaamme?
Tämän hypoteettisuuteen vetoavan käsityksen lisäksi toiset iankaikkiseen pelastusvarmuuteen uskovat väittävät, että näissä jakeissa puhutaan pelkästään uskoa Jeesukseen tunnustavista, jotka eivät ole oikeasti pelastuneita. He sanovat, että evankeliumin kuuleminen "valisti" heitä, he ovat maistaneet taivaallista lahjaa kuulemalla niistä palkinnoista, jotka odottavat uskollisia, ja pääsivät osallisiksi Pyhästä Hengestä Pyhän Hengen puhutellessa heitä evankeliumin välityksellä.
Tottakai he väittävät niin. Muussa tapauksessa heidän iankaikkisen pelastusvarmuuden oppinsa joutuisi vastatuuleen.
Mutta lainauksen alussa (jakeissa 1-3) kirjoittaja esittää puheensa uskoville, joita hän kehottaa etenemään eteenpäin uskon alkeisopeista tarkoittaen, että ellei uskova kasva tiedossa ja ymmärryksessä, vaarana on, että hän luopuu uskostaan. Siinä tapauksessa olisi mahdotonta uudistaa häntä enää parannukseen; hän ristiinnaulitsisi Herran uudelleen.
Ei-uskovalla ja uskoaan tunnustavalla, joka ei ole aidosti uudestisyntynyt, on mahdollisuus katua ja pelastua, vaikka hän torjuisi evankeliumin useitakin kertoja. Monet ovat todistaneet tällaista tapahtuneen heidän omassa elämässään. Nämä jakeet eivät voi tarkoittaa ei-uskovia. Jos he eivät alun alkaenkaan ole tehneet parannusta, he eivät voi "uudistua parannukseen", joka viittaisi aikaisempaan parannuksentekoon.
Käsittelemme tätä vasta myöhemmin, niin ettemme kadota punaista lankaa, joka on raamatunkohtien väärinkäyttö siinä tarkoituksessa, että sillä tuettaisiin oppia iankaikkisesta pelastusvarmuudesta.
Tutkimme nyt vaihteeksi nk. "Vanhan Testamentin" kohtaa, jota käytetään iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseksi, koska se on profetia, joka on käynyt toteen Jeesuksessa:
Jer.32:40: Minä teen heidän kanssaan ikuisen liiton, niin etten käänny heistä pois, vaan teen heille hyvää. Minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, niin etteivät he luovu minusta.
Kenen kanssa Jumala teki tämän liiton? "Seurakunnanko" kanssa? Ei. Hän teki liiton Israelin kanssa, johon kaikki uskovat oksastetaan:
Mutta nyt Herra, Israelin Jumala, sanoo tästä kaupungista, jonka te sanotte miekan, nälän ja ruton pakosta joutuvan Baabelin kuninkaan käsiin: Minä kokoan heidät jälleen kaikista maista, joihin heidät vihassani, kiivastuksessani ja suuressa suuttumuksessani karkotan. Minä palautan heidät tähän paikkaan ja annan heidän asua turvassa. He ovat silloin minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. Minä annan heille yhden sydämen ja yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa, ja niin heidän käy hyvin ja heidän lastensa heidän jälkeensä. Minä teen heidän kanssaan ikuisen liiton, niin etten käänny heistä pois, vaan teen heille hyvää. Minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, niin etteivät he luovu minusta. Minä iloitsen heistä, siitä että teen heille hyvää. Minä istutan heidät tähän maahan uskollisesti, tehden sen koko sydämestäni ja kaikesta sielustani. Näin sanoo Herra: Kuten minä olen tuottanut tälle kansalle kaiken tämän suuren onnettomuuden, niin minä myös tuotan heille kaiken sen hyvän, minkä heille lupaan. (Jer. 32:36-42)
Jeremia 32:40:n konteksti on Israelin kokoaminen jälleen heidän omaan maahansa tuhatvuotisen valtakunnan aikana ja heidän iankaikkinen perintönsä; se ei ole todiste yksilön iankaikkisesta pelastusvarmuudesta.
Hebr. 8:10: Tämä on se liitto, minkä minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieliinsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä. Niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
Tutkikaamme jälleen kontekstiä:
Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle. Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton, en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isiensä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra. Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra', sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä.
" Sanoessaan "uuden" hän on
julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään. (Hebr. 8:7-13)
Kirjoittaja asettaa jälleen vastakkain Mooseksen kautta solmitun Vanhan liiton ja Kristuksessa solmitun Uuden liiton. Ja jälleen, kenen kanssa solmittiinkaan uusi liitto? Katso jaetta 8. Se solmittiin Israelin huoneen ja Juudan huoneen kanssa. Se on Jumalan Jeremian kautta tekemän lupauksen täyttymys (Jer.31:31). Se liittyy Israelin kokoamiseen takaisin maahansa tuhatvuotisen valtakunnan aikana ja heidän asumiseensa siellä iankaikkisesti Uudessa maassa.
2.Kor.1:2-22:Niin monta kuin näet on Jumalan lupausta, ne kaikki ovat hänessä "kyllä". Siksi mekin vastaamme häen kauttaan Jumalan kunniaksi: "Aamen". Jumala itse vahvistaa meitä yhdessä teidän kanssanne Kristukseen, ja hän on voidellut meidät. Hän on myös painanut meihin sinettinsä ja antanut hengen vakuudeksi sydämiimme. Ef.4:30: Älkää murehduttako Jumalan Pyhää Henkeä, joka on annettu teille sinetiksi lunastuksen päivään saakka.
Nämä ovat kaikkein voimakkaimmat jakeet, joita voidaan käyttää iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseksi. Niihin sisältyy ajatus uskovan sinetöimisestä -- eikä ainoastaan sinetöimisestä, vaan sinetöimisestä "lunastuksen päivään saakka". "Ja antanut hengen vakuudeksi sydämiimme" on voimakkaasti sanottu. Mitä se tarkoittaa?
Sana, joka on käännetty ilmauksiksi 'painanut meihin sinettinsä' ja 'annettu sinetiksi' on alkukielellä sphragizamenos, joka tarkoittaa sitä, että joku on sinetillä vahvistettu aidoksi ja sen sisältö turvattu ja salassa pidettävä kuten esim. kirjeen sulkeminen vahalla, johon on erityisellä leimasimella painettu lähettäjän tunnusmerkki, jolloin kirjeen sisältö pysyy ulkopuolisille salaisena.
"Henki, joka on annettu vakuudeksi sydämiimme" sisältää ajatuksen vakuusmaksusta, joka on maksettu vakuudeksi siitä, että sopimuksen velvoittamat asiat suoritetaan loppuun. Uskovan kohdalla on kysymys siitä, että olemme astuneet uuteen liittoon Kristuksessa (sopimus) Pyhän Hengen asuessa meissä ja olemalla vakuutena uskomme varmuudesta.
Koska me tiedämme, että kukaan ihminen (tai mikään muukaan) ei voi ottaa meitä pois Jumalan kädestä, me tiedämme, että kukaan muu kuin Jumala itse tai Hänen (Kristuksessa) sinetöimänsä henkilö ei voi murtaa tuota sinettiä.
Mutta entä sinetöinti lunastuksen päivään saakka? Tässä on sovellettava samaa periaatetta. Meidät on sinetöity ruumiidemme lunastukseen saakka mikäli me emme murra sinettiä rikkomalla sopimuksen. Sopimuksen (uuden liiton) ehdot edellyttävät, että me pysymme Kristuksessa, jos me haluamme nähdä pelastuksemme toteutuvan lopullisesti ylösnousemuksessa iankaikkiseen elämään. Tämä esitetään Kol.1:21-23:ssa:
Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsän pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina eteensä, jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, minkä olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.
Terve eksegeesi edellyttää, että Raamattua tulkitaan Raamatulla. "Jos te vain pysytte uskossa asettaa uskovan hartioille voimakkaan vaatimuksen uskossa pysymiseen. Ei voi pysyä uskossa, jos ei alunperinkään ole uskossa. Tuo iso sana "jos" nostaa liian usein päätään Raamatussa suhteessa pelastukseen, että sitä voitaisiin sivuuttaa. Vaikka olemmekin kätketyt Kristukseen (sinetöidyt) ja meissä asuu Pyhä Henki (hengen vakuus), meitä kehotetaan silti pysymään uskossa. Ja miksi meitä siihen kehotettaisiin ellei olisi mahdollista luopua uskosta kääntymällä siitä pois? Muutenhan nämä sanat olisivat arvottomia. Kuitenkaan mikään Jumalan sana ei ole arvotonta. Kaikella sillä on tarkoituksensa.
2.Piet.1:3-4:Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee
Pitääksemme tämän kohdan kontekstissään palatkaamme takaisin jakeeseen 1 ja katsokaamme sitten, mitä jakeet 8-11 sanovat.
Simeon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin meidän Jumalamme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa. (2.Piet.1:1)
Pietari puhuu tosi uskoville -- niille, jotka "ovat saaneet yhtä kalliin uskon" kuin apostolitkin. Mitä muuta sanottavaa hänellä on?
Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä. Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea; sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan. (2.Piet.1:8-11)
Jotkut sanovat, että nämä jakeet koskevat pikemminkin sitä, ettei kanna hedelmää kuin pelastusta. Ehkä se pitää paikkansa. Mutta käsittelen näitä raamatunkohtia, koska jotkut käyttävät niitä iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseksi.
Pietari varoittaa, että uskovien -- joilla on "yhtä kallis usko" -- täytyy ponnistella tehdäkseen kutsumisensa ja valitsemisensa varmaksi (eikö pelastus sitten olekaan varma, vai?). Jos me teemme niin, me emme ikinä lankea. Edellisen jakeen (9) konteksti antaa ymmärtää, että jos me emme tee valinnastamme varmaa, olemme sokeita ja olemme unhottaneet puhdistuneemme entisistä synneistämme.
Se, että nämä, joille Pietari kirjoitti, olivat puhdistuneet entisistä synneistään, todisti siitä, että he olivat todellisia Jeesukseen uskovia. Kuitenkin heidän oli tehtävä valintansa varmaksi. Jos he niin tekisivät, he pääsisivät iankaikkiseen valtakuntaan. Ja toisinpäin, jos he eivät tekisi valintaansa varmaksi, he eivät pääsisi iankaikkiseen valtakuntaan. Ja jälleen, miksi käyttää tällaista kieltä, jos tosi uskova ei voi langeta pois?
Niin, kuten jakeessa 3 sanotaan, Jumala on antanut meille kaikille kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Hänen armonsa varmistaa, että meillä on kaikki tarvittava uskossa pysymiseen. Mutta meidän täytyy omistaa ne omaehtoisesti; Jumala ei pakota meitä tottelemaan, muutenhan se ei olisikaan tottelemista, vaan ainoastaan automaattinen reaktio siihen, että Hänen Henkensä vetää naruista. Se tosiasia, että me yhä syyllistymme syntiin, todistaa, ettei Hän kontrolloi meitä siinä määrin, muutenhan Hän ei sallisi meidän tehdä syntiä. Meidän täytyy alistaa tahtomme tietoisesti Jumalan tahdolle ennenkuin voi mitenkään olla kysymys tottelevaisuudesta.
1.Joh.2:18-19:Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
Tämän väitetään todistavan, että jokainen, joka luopuu uskosta, ei ole koskaan ollutkaan uskossa. Mutta pitääkö se paikkansa?
Ensiksikin Johannes ei puhu luopumuksesta, vaan tietyistä henkilöistä, jotka olivat lähteneet seurakunnasta.
Toiseksi, hän puhui tietyistä ihmisistä tiettynä aikana. Hän ei tarkoittanut tai ainakaan ei voida pitää itsestään selvänä, että hän tarkoittaisi kaikkia luopioita kaikkina aikoina. Miksi ei? Erään toisen seikan vuoksi: eivät kaikki luopiot lähde seurakunnista. Jos väitetään, että kaikki, jotka lähtevät eivät ole koskaan olleetkaan uskossa, on samalla myös väitettävä, että kaikki, jotka luopuvat, lähtevät seurakunnasta tai että seurakunnissamme ei olisi pelastumattomia. Me tiedämme, että se ei pidä paikkaansa; monet pastoritkin ovat pelastumattomia.
Hebr.13:5:...sillä hän on itse sanonut: "En minä sinua hylkää enkä sinua jätä";
Olen kuullut joidenkin sanovan: "Tiedätkö miksi uskon iankaikkiseen pelastusvarmuuteen? Koska Jeesus sanoi: 'En minä sinua hylkää enkä sinua jätä'."
Hyvä. Paitsi että Jeesus ei ole sanonut niin.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja kehotti lukijoitaan jatkamaan hyvissä töissä ja synnittömyydessä kasvuprosessina. Hän viittasi YHWH:n lupaukseen Joosualle (Joos.1:5) ja Daavidin Salomolle lausumaan kehotukseen (1.Aikak.28:20).
Katsokaamme näiden jakeiden kontekstia:
Herran palvelijan Mooseksen kuoltua sanoi Herra Joosualle, Nuunin pojalle, Mooseksen palvelijalle, näin: "Minun palvelijani Mooses on kuollut; nouse siis ja mene tämän Jordanin yli, sinä ja kaikki tämä kansa, siihen maahan, jonka minä annan heille, israelilaisille. Jokaisen paikan, johon te jalkanne astutte, minä annan teille, niinkuin olen Moosekselle puhunut. Maa erämaasta ja tuolta Libanonista aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan, saakka -- koko heettiläisten maa -- ja aina Suureen mereen asti, auringonlaskuun päin, on oleva teidän aluettanne. Ei kukaan kestä sinun edessäsi kaikkena elinaikanasi. Niinkuin minä olin Mooseksen kanssa, niin minä olen sinunkin kanssasi; minä en jätä sinua enkä hylkää sinua. (Joos.1:1-5)
Tämä oli erityinen lupaus, että Jumala täyttäisi liittonsa Israelin kanssa ja toisi kansansa luvattuun maahan.
1. Aikakirjassa ovat Daavidin sanat Salomolle koskien temppelin rakentamista:
Ja Daavid sanoi pojallensa Salomolle: "Ole luja ja rohkea ja ryhdy tähän työhön, älä pelkää äläkä arkaile, sillä Herra Jumala, minun Jumalani, on oleva sinun kanssasi. Hän ei jätä sinua eikä hylkää sinua, kunnes olet saanut valmiiksi kaikki Herran temppelissä tehtävät työt..." (1.Aikak.28:20)
Heprealaiskirjeen 13:5 konteksti taas koskee sitä, että on oltava tyytyväinen siihen, mitä meillä on, koska Jumala auttaa meitä samoin kuin Hän auttoi Joosuaa ja Salomoa. Hän lupasi varustaa heidät kaikella tarvittavalla heidän kummankin edessä olevassa erityisessä tehtävässä. Heiltä vaadittiin kuitenkin uskollisuutta -- ole luja ja rohkea -- jotta Jumala tukisi heitä.
Merkitseekö tämä sitä, ettemme voi luottaa Jumalaan? Että Hän voi jonain päivänä jättää meidät ja hyljätä meidät? Ei tietenkään -- ei niin kauan kuin me jatkamme Jumalan hyvyydessä. Mutta jos me emme jatka Hänen hvyydessään (armossaan), miksi me odottaisimme Hänen pysyvän kanssamme? Hän hylkää meidät vain siinä tapauksessa, että me olemme hyljänneet Hänet.
Joh.10:27-29:Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
Joh.6:27:Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut."
Joh. 6:37-40:Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt. Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
Kaikki nämä kolme raamatunpaikkaa ovat myös eräitä kaikkein voimakkaimmista iankaikkisen pelastusvarmuuden puolustamiseksi käytetyistä. Herra ei todellakaan ole laittanut lausumiinsa mitään "jossia" tällä kertaa. Mutta ne on ehdollistettu monissa muissa raamatunkohdissa, jotka asettavat nämä raamatunkohdat oikeaan perspektiiviin.
Ei-kalvinistiset uskovat käyttävät näitä jakeita iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseksi, vaikka ne viittaavatkin siihen, että se on Jumalan lupaus, joka ei ole riippuvainen ihmisen tahdosta. Ja kuitenkin ei-kalvinistinen iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattaja uskoo ihmisen tahtoon pelastustapahtumassa ja torjuu Calvinin käsityksen pyhien kestäväisyydestä uskossa, jonka mukaan Jumala säilyttää hänen uskonsa riippumatta uskovan omasta tahdosta.
Jos nyt ihmisen tahdolla on mitään merkitystä hänen halussaan pysyä uskossa, nämä jakeet on asetettava kontekstiinsä kaikkien niiden raamatunkohtien yhteyteen, joiden mukaan Kristuksen suojassa pysymiselle on tietyt ehdot. Näitä jakeita ei voida käyttää irrallisina.
Johanneksen evankeliumi, joka sisältää meidän Vapahtajamme sanoja, kuten ylläolevat, sisältää myös seuraavat sanat:
Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni. Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani. Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan. (Joh.15:1-10)
Johanneksen evankeliumi on käsiteltävä kokonaisuutena, jotta nämä iankaikkisen pelastusvarmuuden puoltamiseen käytetyt jakeet voidaan ymmärtää oikein. Jeesus sanoi: "Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois. Ainoastaan tosi uskovat ovat Jeesuksessa. Tässä ei puhuta niistä, jotka ainoastaan suullaan tunnustavat uskoaan Häneen.
Sitten Hän varoittaa meitä, että meidän on pysyttävä Hänessä -- jatkettava uskossa -- muuten meidät heitetään pois kuin oksa, joka on määrätty poltettavaksi. Tämä polttaminen ei tarkoita tekoja, vaan itse oksia. Niin että tästä kohdasta ei voida väittää, että se tarkoittaisi, että ainoastaan meidän tekomme poltetaan, jos me emme pysy Kristuksessa. Se, ettei pysy Kristuksessa, tarkoittaa sitä, että me jätämme Hänet. Se ei tarkoita syntiä, vaan uskosta luopumista. Me emme hylkää Häntä joka kerta, kun teemme syntiä.
Tutkiessamme muita raamatunkohtia, joissa asetetaan ehtoja uskossa pysymiselle, näemme, että oppi iankaikkisesta pelastusvarmuudesta perustuu tähän: että pysymme varmoina pelastuksestamme -- ja voimme olla mielessämme varmat pelastuksestamme -- niin kauan kuin pysymme Kristuksessa. Kristuksessa pysyminen tarkoittaa elämistä totellen Hänen sanaansa ja sitä, ettemme kiellä uskoamme.
Tämä ei tarkoita sitä, että menetämme pelastuksemme, jos teemme syntiä. Kristuksessa pysyminen tarkoittaa sitä, että luotamme Häneen siinä, että jos me teemme syntiä, Hän puolustaa meitä Isän edessä ja jos me tunnustamme syntimme, Hän on uskollinen ja vanhurskas ja antaa anteeksi meidän syntimme ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. (1.Joh.1:9)
Kristuksessa pysyminen tarkoittaa sitä, ettemme menetä uskoamme -- ettemme käänny pois uskosta luopumukseen ja hylkää niitä totuuksia, jotka ovat meidät alun perin pelastaneet.
Kun Herra sanoi, että meidän on tehtävä työtä (engl.kiel.Raamatussa 'labor') hankkiaksemme sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään (Joh.6:27), Hän tietenkin kieltää ajatuksen ehdottomasta valinnasta. Mutta on lukuisia raamatunkohtia, joita meidän on käsiteltävä, jotta ymmärtäisimme nämä asiat, jotka liittyvät iankaikkiseen elämään ja siihen, mitä Jumala meiltä vaatii. Mutta entä nuo painokkaasti lausutut sanat "Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos."? Varmastikin tämä kohta puoltaa oppia iankaikkisesta pelastusvarmuudesta.
On totta, että Isä antaa kaikki, jotka ottavat evankeliumin vastaan uskossa, Jeesukselle. Mutta tämä tarkoittaa sitä armoa, joka kohtaa meitä kun alun perin pelastumme; siinä ei puhuta uskossa pysymisestä. Se, että Jeesus ei millään muotoa heitä pois niitä, jotka tulevat Hänen luokseen, ei välttämättä sulje pois sellaista mahdollisuutta, että ihmiset, joilla on vapaa tahto, haluavat itse lähteä pois Hänen luotaan.
Tiedän, että saattaa tuntua siltä kuin haluaisin selityksilläni sulkea iankaikkisen pelastusvarmuuden mahdollisuuden pois, koska sitä ei selvästi tässä sanota. Mutta edellä lainattujen muiden Johanneksen evankeliumin jakeiden valossa on annettava tilaa ihmisen tahdolle kääntyä pois uskosta.
O.K., mutta entä se, että on Isän tahto, ettei Jeesus kadottaisi yhtäkään niistä, jotka Isä on Hänelle antanut (Joh.6:39)?
Kaikki, mitä Isä haluaa, ei toteudu koskien ihmisen tottelevaisuutta. Eikö Hän myös sano, ettei Hän haluaisi, että kukaan joutuisi kadotukseen, vaan että kaikki pelastuisivat? Ja kuitenkin usampi joutuu kadotukseen kuin pelastuu.
Missään kohtaa Raamattua ei löydy sellaista, että ihmisen tahto pakotettaisiin taipumaan Jumalan tahtoon. Meidän Isämme ei luonut robottisukua, vaan ihmisiä, joilla on henki ja joiden Hän toivoo rakastavan Häntä vapaasta tahdostaan.
Sen sijaan, että kävisimme läpi jokaisen iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajan jokaisen lausunnon, valitsemme heidän eri kirjoituksistaan tietyt raamatunkohdat, joita he käyttävät oppinsa tukena. Asetamme sitten nuo raamatunkohdat oikeaan kontekstiinsä nähdäksemme, ovatko he olleet uskollisia käyttämiensä tekstien tulkinnassa. Käsittelemme ensisijaisesti apostolien kirjoituksia. Tämä johtuu siitä, että monet (eivät kaikki) iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajat tarjoavat "Vanhan Testamentin" kohtia perusteluinaan ristiriitaisesti, koska he myös väittävät, ettei mikään "Vanhassa Testamentissa" koske "kirkkoa/seurakuntaa". Me emme salli heidän käyttää molempia näistä keskenään ristiriitaisista perusteluista. Suurin osa sekä kalvinistien että ei-kalvinistien oman kantansa perusteluna käyttämistä raamatunkohdista on samoja.
Seuraavia raamatunkohtia käytetään väärin iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseksi:
1.Piet.1:5: Te varjellutte Jumalan voimasta uskon kautta pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
Tämän raamatunkohdan voidaan tulkita tai olla tulkitsematta tarkoittavan sitä, mitä iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajat sanovat sen tarkoittavan. Se ei kuitenkaan itsessään todista, että Jumalan voima, joka varjelee meidät, on muuttumaton lahja. Sen takia ei voida sanoa, että lahjasta kieltäytyminen todistaisi, ettei kieltäytyjä ole koskaan ollut tosi uskova. Sillä jos joku on siinä asemassa, että hänet varjellaan pelastukseen, hänen on täytynyt ensin pelastua. Kysymys onkin nyt siitä, pakottaako Jumala meidät vastaanottamaan Hänen lahjansa vai onko meillä vapaus joko ottaa ne vastaan tai kieltäytyä vastaanottamasta niitä.
Jouduttuaan näin tarkasti määriteltyyn asemaan iankaikkisen pelatusvarmuuden kannattajan täytyy nyt myöntää, että Jumala pakottaa ne harvat, jotka Hän on valinnut ottamaan vastaan varjeltumisen lahjan; heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se. Silloin ihminen pakotetaan tekemään parannus, kun hän tekee syntiä (vaikka outoa kyllä, meitä ei pakoteta olemaan tekemättä syntiä). Kuitenkaan missään kohtaa Raamattua ei ihmisiä pakoteta vastaanottamaan mitään Jumalan lahjoja, vaan ne tarjotaan Jumalan armon ja rakkauden välikappaleina voimattomille ihmisille.
Ja monet raamatunkohdat kehottavat meitä pitämään kiinni pelatuksestamme ja kaikesta siitä, mitä Jumala on meidän elämässämme tehnyt (Kol. 2:8; Hebr.3:6; 4:14, jne.). Se todistaa jo sinänsä, että ihmisen tahto toimii Jumalan tahdon mukaisesti.
Fil. 2:12-13:Rakkaani, tehän olette aina olleet kuuliaisia. Ei vain kuten ollessani teidän luonanne, vaan paljoa enemmän nyt ollessani poissa, ahkeroikaa pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte. Jumala näet vaikuttaa teissä sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa toteutuisi.
Kalvinisti keskittyy ajatukseen siitä, että Jumala saa aikaan uskovassa sekä halun tehdä Jumalan tahto, että sen toteuttamisen, niin ettei ihmisellä ole mitään perustetta kerskailuun. Mutta jos Jumala suorittaa meidän ahkeroimisemme, että me pelastuisimme ilman meidän yhteistyötämme, niin miksi meidän käsketään ahkeroimaan pelolla ja vavistuksella? Asettakaamme nämä jakeet oikeaan kontekstiinsä:
Rakkaani, tehän olette aina olleet kuuliaisia. Ei vain kuten ollessani teidän luonanne, vaan paljoa enemmän nyt ollessani poissa, ahkeroikaa pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte. Jumala näet vaikuttaa teissä sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa toteutuisi. Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomia, puhtaita ja tahrattomia Jumalan lapsia kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, jossa te loistatte kuin tähdet maailmassa. Pitäen kiinni elämän sanasta, olkaa minulle ylistyksen aiheena Kristuksen päivänä siitä, etten ole juossut turhaan enkä turhaan nähnyt vaivaa. (Fil.2:12-16)
Paavali kehottaa Filippin uskovia jatkamaan omasta halustaan kestävinä, etteivät he epäonnistuisi, jolloin hänen työnsä olisi ollut turhaa. Miten hänen työnsä olisi voinut olla turhaa, jos he eivät voi olla onnistumatta? Ei, vaan käytetyn raamatunkohdan alkuosa osoittaa, että pelko ja vavistus ovat seurausta siitä, että ihminen käsittää voivansa epäonnistua. Tästä syystä Raamatussa rohkaistaan ja kehotetaan jatkuvasti uskovia ponnistelemaan pysyäkseen uskossa.
Miten Jumala siis vaikuttaa meissä sekä Hänen hyvän tahtonsa tahtomisen että tekemisen? Osoittamalla meille meidän syntimme ja ohjaamalla meitä Pyhän Henkensä kautta tekemään niitä asioita, joita Hän haluaisi meidän tekevän. Hän ei pakota meitä tekemään parannusta, vaan näyttää todeksi synnin ja jopa kurittaa meitä tarpeen tullen johtaakseen meidät parannukseen. Hän ei myöskään pakota meitä tekemään työtä itselleen, vaan Hän avaa oven palvelutyöhön, jonka me voimme ottaa vastaan omasta vapaasta tahdostamme.
Fil.2:12-13 täytyy irrottaa asiayhteydestään, jotta sillä voisi tukea käsitystä iankaikkisesta pelastusvarmuudesta.
Kol.3:3: Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa.
On sanottu, että Kristuksen kanssa kätkettynä oleminen Jumalassa tarkoittaa sitä, että olemme erottamattomasti sidoksissa Kristukseen ja että meitä ei voida erottaa Hänestä edes meidän omasta tahdostamme. Mutta mikä on tämän jakeen konteksti? Se liittyy kauheaan varoitukseen:
Olkoon teidän mielenne siihen, mikä on ylhäällä, älköön siihen, mikä on maan päällä. Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa. Kristuksen, meidän elämämme, ilmestyessä tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa. Kuolettakaa siis se, mikä teissä on maailmaan kuuluvaa: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta. Niiden tähden tulee Jumalan viha [epäuskoisille ja tottelemattomille]. Niissä tekin ennen vaelsitte niissä eläessänne.(Kol.3:2-7)
Paavali jatkaa kehottaen kaikkinaiseen pyhyyteen ja päättää seuraaviin sanoihin:
Mitä teettekin, tehkää sydämestänne kuin Herralle eikä ihmisille, tietäen saavanne Herralta perinnön palkaksi. Te palvelette Herraa Kristusta. Vääryyttä tekevä joutuu korvaamaan tekemänsä vääryyden, eikä henkilöön katsota. (Kol.3:23-25)
Ymmärtäkää, että Paavali puhuu uskoville, joiden hän toteaa ennen vaeltaneen näissä synneissä varoittaen heitä, etteivät he joudu niiden pauloihin uudelleen, sillä seurauksena on Jumalan viha ja että "joutuu korvaamaan tekemänsä vääryyden".
Vaikka ihminen haluaisikin sulkea pois tällaisen lankeamisen mahdollisuuden, varoitus tekee Kol.3:3:n käytön iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemisessa kyseenalaiseksi. Iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajan täytyy etsiä muualta perusteita opilleen.
2.Tim.2:19: Jumalan vahva perustus pysyy kuitenkin lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Pysyköön poissa vääryydestä jokainen, joka mainitsee Herran nimen."
Tämän jakeen alkuosaa käytetään vakuuttamaan meidät siitä, että Jumalan sinetti meidän elämässämme pidättää meidät koskaan lankeamasta. Mutta tutkikaamme jälleen kontekstiä:
Siksi minä kestän kaiken valittujen tähden, että hekin saavuttaisivat pelastuksen Kristuksessa Jeesuksessa ja ikuisen kirkkauden. Tämä sana on varma: jos olemme hänen kanssan kuolleet, me saamme hänen kanssaan myös elää. Jos kärsimme yhdessä, saamme Hänen kanssaan myös hallita. Jos kiellämme hänet, hänkin on kieltävä meidät. Jos olemme uskottomia, hän pysyy kuitenkin uskollisena, sillä hän ei saata kieltää itseään. Muistuta tästä ja teroita heille Jumalan edessä, etteivät kiistelisi sanoista. Sehän ei ole miksikään hyödyksi, vaan on kuulijoiden turmioksi. Pyri osoittautumaan Jumalalle koetukset kestäväksi, työntekijäksi, joka ei häpeä työtään ja joka oikein jakelee totuuden sanaa. Pysy erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista. Niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa, ja heidän puheensa jäytää ympäristöään kuin syöpä. Heitä ovat Hymeneus ja Filetus, jotka ovat eksyneet totuudesta sanoessaan ylösnousemuksen jo tapahtuneen, ja he turmelevat joidenkin uskon. Jumalan vahva perustus pysyy kuitenkin lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Pysyköön poissa vääryydestä jokainen, joka mainitsee Herran nimen".
(2.Tim.2:10-19)
Tämä on selvä varoitus uskoville pysyä poissa vääryydestä, etteivät he joutuisi kärsimään sellaisia seurauksia kuin Philetus ja Hymeneus. Paavali aloittaa sanomalla kestävänsä koettelemuksia valittujen tähden neuvomalla heitä pelastuksen saavuttamiseen, joka alkoi (ei vielä saatettu loppuun), kun he uskoivat Jeesukseen. Hän varoittaa, että jos he kieltävät Kristuksen, Kristuskin kieltää heidät. Hän ei puhu tässä ei-uskoville, vaan kehottaa siihen tapaan uskovia pysymään kestävinä uskossa, että ei voida pitää selviönä, että he voisivat onnistua siinä ilman omia ponnistuksia. Hän toteaa kuitenkin, että jos me kiellämme Herran (eksymme), Hän on uskollinen itselleen (ei meille); Hän ei voi kieltää itseään.
2.Tim.2:19 on myöskin irrotettava asiayhteydestään, jotta sitä voitaisiin käyttää iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseen.
Fil.1:6: ...luottaen siihen, että Hän, joka on teissä alkanut hyvän työn, on saattava sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.
Tämä kuulostaa todellakin sellaiselta kuin Herra takaisi, että Hän saa meidät päättämään vaelluksemme vakaina uskovina. Tutkikaamme kontekstiä:
Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan, aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen kaikkien teidän puolesta, kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin ensi päivästä alkaen aina tähän päivään saakka, varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka. (Fil.1:3-6)
Paavali ilmaisee ainoastaan luottamuksensa siihen, että Filippin uskovat eivät luovu uskostaan. Hän rohkaisi heitä. Hänen sanansa koskivat tiettyjä ihmisiä tiettynä aikana; sanat eivät ole välttämättä tarkoitetut kaikille uskoville kaikkina aikoina. Me kaikki haluaisimme uskoa, että pysymme uskollisina ja minäkin uskon niin, koska sydämeni on vastaanottavainen Pyhän Hengen ohjaukselle. Mutta Raamattu on täynnä varoituksia, ettemme kukaan (en minäkään) tulisi asenteeltamme veltoiksi ja alkaisi ottaa pelastustamme kevyesti, ja ettei rakkautemme Kristusta kohtaan kylmenisi:
Monia vääriä profeettoja nousee, ja he eksyttävät monia. Laittomuuden päästessä valtaan useimpien rakkaus kylmenee. Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu. (Matt.24:11-13)
Kuka rakastaa Herraa ellei tosi uskova? Ei-uskovat eivät varmastikaan rakasta Herraa. Kenen muun rakkaus siis voi kylmetä kuin tosi uskovan?
Fil.1:6:tta ei voida myöskään käyttää omavaltaisesti todistamaan oppia iankaikkisesta pelastusvarmuudesta.
Room.11:29: Jumala ei peruuta armolahjojaan ja kutsumistaan.
Mistä armolahjoista ja kutsumisesta Paavali puhuu? Ja jälleen, mikä on konteksti?
Jotta te, veljet, ette olisi oman viisautenne varassa, en tahdo pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta: Israelia on osaksi kohdannut paatumus, joka kestää, kunnes muista kansoista koottavien täysi luku on tullut sisälle. Sitten koko Israel on pelastuva, kuten on kirjoitettu: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista". Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. Jumala ei peruuta armolahjojaan ja kutsumistaan. Sillä kuten te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden siksi, että nämä ovat olleet tottelemattomia, niin nämäkin ovat nyt olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta saisivat laupeuden. Jumala on näet sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. (Room.11:25-32)
Kontekstinä on Israelin kutsuminen, jossa luvataan, että vaikka juutalaiset ovat nyt osittain sokeita, Jumala palauttaa jälleen kansalle sen aseman valittuna kansana Uudessa maassa, kun heidät on koottu uskovina omaan maahansa tuhatvuotisen valtakunnan aikana. Mutta vaikka Jumala kutsuikin Israelin valittuna kansana, monet Israelissa ovat menehtyneet synteihinsä, koska he eivät pysyneet uskollisina eivätkä ottaneet vastaan Messiastaan. Joka tapauksessa Herra ei kadu Israelin kutsumista; Hän ei ole koskaan muuttanut mieltään heidän suhteensa tai hyljännyt heitä valittuna kansana. Tämä on Room.11:29:n konteksti. Kaikki Jumalan ihmiset ovat Hänen valittujaan ja pysyvät sellaisina elleivät he käänny pois uskosta tai siihen saakka, että he kääntyvät pois. Se, että on valittu, ei tarkoita sitä, että ihminen tahtoo pysyä valittujen joukossa.
Jotkut sanovat, että Israelia ei palauteta ennalleen; seurakunta on heidän mukaansa nyt Jumalan valittu kansa. Tällainen osoittaa piittaamattomuutta evankeliumin perustavaa laatua olevasta totuudesta: että Jumala on yhdistänyt kahdesta erilaisesta -- juutalaisesta ja kristitystä -- uuden luomuksen Kristuksessa Jeesuksessa. Miten? Ei suinkaan perustamalla sellaisen uuden käsitteen kuin "seurakunta" Israelin sijalle, vaan oksastamalla pakanat Israeliin uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.
Kun Jeesuksen opetuslapset kysyivät häneltä: "Herra, tänäkö aikana sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan? (Ap.t.1:6) Jeesus ei sanonut heille: "Israelia ei koskaan jälleenrakenneta valtakuntana; sen sijaan aion aloittaa uuden ilmiön nimeltään "seurakunta", joka korvaa Israelin" Sen sijaan Hän sanoi:
"...Teidän asianne ei ole tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä omassa vallassaan on säätänyt. Kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa, Samariassa ja maan ääriin saakka." (Ap.t.1:7-8.
Siten Room.11:29:n konteksti ei ole uskovan iankaikkinen pelastusvarmuus, vaan Jumalan vankkumaton lupaus palauttaa Israelille valtakunta oksastamalla takaisin öljypuuhun sen luonnolliset oksat. Jos palaamme takaisinpäin iankaikkisen pelastusvarmuuden todistamiseksi käytetystä Room.11:29:stä juuri sitä edeltävään jakeeseen, näemme toisen kovan varoituksen Kristukseen uskoville:
Jotkut oksat on kyllä taitettu pois. Sinä metsäöljypuun oksa olet tullut oksastetuksi oikeiden oksien joukkoon, päästen niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta. Älä silti ylpeile oksien rinnalla. Mutta jos ylpeilet, et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. Sanonet: "Nuo oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin." Totta! Epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, sinä taas pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää. Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttään sinua kohtaan, jos pysyt hänen hyvyydessään. Muuten sinutkin hakataan pois. (Room.11:17-22)
Room.11:29:n käyttäminen iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseen on väärin ottaen huomioon varoituksen, jonka mukaan uskoton uskova voidaan leikata pois, jos hän ei jatka Jumalan (armon) hyvyydessä.
Hebr.6:17-20: Siksi myös Jumala vannoi valan perillisille antamansa lupauksen takeeksi ja siten osoitti, että hänen päätöksensä on muuttumaton. Näistä kahdesta järkkymättömästä asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valehdella, me saamme vahvan rohkaisun, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni toivosta siihen, mitä on tuleva. Se toivo on meille kuin sielun ankkuri, varma ja luja, ulottuen väliverhon sisäpuolelle asti. Jeesus on mennyt sinne edelläjuoksijana meidän puolestamme, tultuaan ikuiseksi ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan.
Mistä kirjoittaja puhui kirjoittaessaan nämä sanat? Katsokaamme yleiskontekstia palaamalla taaksepäin muutamia jakeita:
Annettuaan lupauksen Aabrahamille Jumala vannoi itsensä kautta, koska hänellä ei ollut ketään suurempaa, kenen kautta vannoa. Hän sanoi:"Minä totisesti siunaan sinua ja annan sinulle runsaasti jälkeläisiä." Kärsivällisesti odotettuaan Aabraham sai, mitä oli luvattu. Ihmiset vannovat suurempansa kautta, ja vala on heille asian vahvistus, joka tekee lopun kaikista vastaväitteistä. (Hebr.6:13-16)
Konteksti ei ole yksilön "iankaikkinen pelastusvarmuus", vaan Jumalan lupaus Aabrahamille. Me, jotka uskomme Jeesukseen Kristukseen uskon kautta Hänen sovitustyöhönsä meidän syntiemme edestä olemme astuneet Aabrahamin kanssa solmittuun lupausliittoon. Tämä on varmuus, että olemme astuneet Aabrahamin kanssa solmittuun liittoon, eikä se, että meidät pidetään liitossa vastoin tahtoamme. Muutamaa jaetta aikaisemmin esitetään varoitus uskoville:
Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhäsät Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet -- taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät. Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan. Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teillle pelastukseksi -- vaikka puhummekin näin. Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette.
Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti, ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on. (Hebr.6:4-12)
Vaikka kirjoittaja sanookin uskovansa parempaa heistä, joille hän kirjoittaa, se on sanottu kannustukseksi eikä lupaukseksi siitä, etteivät he voisi koskaan menettää pelastustaan.
Jotkut iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajat sanovat, että nämä jakeet ovat hypoteettisia; tällaisia asioita tapahtuisi, jos sellaista voisi ylipäätään tapahtua, mutta sellaista ei voi tapahtua. Tämä viittaisi siihen, että Herra on henkevöittänyt melkoisesti hypoteeseja, mutta miksi? Tuhlaako Hän vain meidän aikaamme?
Tämän hypoteettisuuteen vetoavan käsityksen lisäksi toiset iankaikkiseen pelastusvarmuuteen uskovat väittävät, että näissä jakeissa puhutaan pelkästään uskoa Jeesukseen tunnustavista, jotka eivät ole oikeasti pelastuneita. He sanovat, että evankeliumin kuuleminen "valisti" heitä, he ovat maistaneet taivaallista lahjaa kuulemalla niistä palkinnoista, jotka odottavat uskollisia, ja pääsivät osallisiksi Pyhästä Hengestä Pyhän Hengen puhutellessa heitä evankeliumin välityksellä.
Tottakai he väittävät niin. Muussa tapauksessa heidän iankaikkisen pelastusvarmuuden oppinsa joutuisi vastatuuleen.
Mutta lainauksen alussa (jakeissa 1-3) kirjoittaja esittää puheensa uskoville, joita hän kehottaa etenemään eteenpäin uskon alkeisopeista tarkoittaen, että ellei uskova kasva tiedossa ja ymmärryksessä, vaarana on, että hän luopuu uskostaan. Siinä tapauksessa olisi mahdotonta uudistaa häntä enää parannukseen; hän ristiinnaulitsisi Herran uudelleen.
Ei-uskovalla ja uskoaan tunnustavalla, joka ei ole aidosti uudestisyntynyt, on mahdollisuus katua ja pelastua, vaikka hän torjuisi evankeliumin useitakin kertoja. Monet ovat todistaneet tällaista tapahtuneen heidän omassa elämässään. Nämä jakeet eivät voi tarkoittaa ei-uskovia. Jos he eivät alun alkaenkaan ole tehneet parannusta, he eivät voi "uudistua parannukseen", joka viittaisi aikaisempaan parannuksentekoon.
Käsittelemme tätä vasta myöhemmin, niin ettemme kadota punaista lankaa, joka on raamatunkohtien väärinkäyttö siinä tarkoituksessa, että sillä tuettaisiin oppia iankaikkisesta pelastusvarmuudesta.
Tutkimme nyt vaihteeksi nk. "Vanhan Testamentin" kohtaa, jota käytetään iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseksi, koska se on profetia, joka on käynyt toteen Jeesuksessa:
Jer.32:40: Minä teen heidän kanssaan ikuisen liiton, niin etten käänny heistä pois, vaan teen heille hyvää. Minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, niin etteivät he luovu minusta.
Kenen kanssa Jumala teki tämän liiton? "Seurakunnanko" kanssa? Ei. Hän teki liiton Israelin kanssa, johon kaikki uskovat oksastetaan:
Mutta nyt Herra, Israelin Jumala, sanoo tästä kaupungista, jonka te sanotte miekan, nälän ja ruton pakosta joutuvan Baabelin kuninkaan käsiin: Minä kokoan heidät jälleen kaikista maista, joihin heidät vihassani, kiivastuksessani ja suuressa suuttumuksessani karkotan. Minä palautan heidät tähän paikkaan ja annan heidän asua turvassa. He ovat silloin minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. Minä annan heille yhden sydämen ja yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa, ja niin heidän käy hyvin ja heidän lastensa heidän jälkeensä. Minä teen heidän kanssaan ikuisen liiton, niin etten käänny heistä pois, vaan teen heille hyvää. Minä annan pelkoni heidän sydämiinsä, niin etteivät he luovu minusta. Minä iloitsen heistä, siitä että teen heille hyvää. Minä istutan heidät tähän maahan uskollisesti, tehden sen koko sydämestäni ja kaikesta sielustani. Näin sanoo Herra: Kuten minä olen tuottanut tälle kansalle kaiken tämän suuren onnettomuuden, niin minä myös tuotan heille kaiken sen hyvän, minkä heille lupaan. (Jer. 32:36-42)
Jeremia 32:40:n konteksti on Israelin kokoaminen jälleen heidän omaan maahansa tuhatvuotisen valtakunnan aikana ja heidän iankaikkinen perintönsä; se ei ole todiste yksilön iankaikkisesta pelastusvarmuudesta.
Hebr. 8:10: Tämä on se liitto, minkä minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieliinsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä. Niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
Tutkikaamme jälleen kontekstiä:
Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle. Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton, en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isiensä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra. Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra', sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä.
" Sanoessaan "uuden" hän on
julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään. (Hebr. 8:7-13)
Kirjoittaja asettaa jälleen vastakkain Mooseksen kautta solmitun Vanhan liiton ja Kristuksessa solmitun Uuden liiton. Ja jälleen, kenen kanssa solmittiinkaan uusi liitto? Katso jaetta 8. Se solmittiin Israelin huoneen ja Juudan huoneen kanssa. Se on Jumalan Jeremian kautta tekemän lupauksen täyttymys (Jer.31:31). Se liittyy Israelin kokoamiseen takaisin maahansa tuhatvuotisen valtakunnan aikana ja heidän asumiseensa siellä iankaikkisesti Uudessa maassa.
2.Kor.1:2-22:Niin monta kuin näet on Jumalan lupausta, ne kaikki ovat hänessä "kyllä". Siksi mekin vastaamme häen kauttaan Jumalan kunniaksi: "Aamen". Jumala itse vahvistaa meitä yhdessä teidän kanssanne Kristukseen, ja hän on voidellut meidät. Hän on myös painanut meihin sinettinsä ja antanut hengen vakuudeksi sydämiimme. Ef.4:30: Älkää murehduttako Jumalan Pyhää Henkeä, joka on annettu teille sinetiksi lunastuksen päivään saakka.
Nämä ovat kaikkein voimakkaimmat jakeet, joita voidaan käyttää iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseksi. Niihin sisältyy ajatus uskovan sinetöimisestä -- eikä ainoastaan sinetöimisestä, vaan sinetöimisestä "lunastuksen päivään saakka". "Ja antanut hengen vakuudeksi sydämiimme" on voimakkaasti sanottu. Mitä se tarkoittaa?
Sana, joka on käännetty ilmauksiksi 'painanut meihin sinettinsä' ja 'annettu sinetiksi' on alkukielellä sphragizamenos, joka tarkoittaa sitä, että joku on sinetillä vahvistettu aidoksi ja sen sisältö turvattu ja salassa pidettävä kuten esim. kirjeen sulkeminen vahalla, johon on erityisellä leimasimella painettu lähettäjän tunnusmerkki, jolloin kirjeen sisältö pysyy ulkopuolisille salaisena.
"Henki, joka on annettu vakuudeksi sydämiimme" sisältää ajatuksen vakuusmaksusta, joka on maksettu vakuudeksi siitä, että sopimuksen velvoittamat asiat suoritetaan loppuun. Uskovan kohdalla on kysymys siitä, että olemme astuneet uuteen liittoon Kristuksessa (sopimus) Pyhän Hengen asuessa meissä ja olemalla vakuutena uskomme varmuudesta.
Koska me tiedämme, että kukaan ihminen (tai mikään muukaan) ei voi ottaa meitä pois Jumalan kädestä, me tiedämme, että kukaan muu kuin Jumala itse tai Hänen (Kristuksessa) sinetöimänsä henkilö ei voi murtaa tuota sinettiä.
Mutta entä sinetöinti lunastuksen päivään saakka? Tässä on sovellettava samaa periaatetta. Meidät on sinetöity ruumiidemme lunastukseen saakka mikäli me emme murra sinettiä rikkomalla sopimuksen. Sopimuksen (uuden liiton) ehdot edellyttävät, että me pysymme Kristuksessa, jos me haluamme nähdä pelastuksemme toteutuvan lopullisesti ylösnousemuksessa iankaikkiseen elämään. Tämä esitetään Kol.1:21-23:ssa:
Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsän pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina eteensä, jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, minkä olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.
Terve eksegeesi edellyttää, että Raamattua tulkitaan Raamatulla. "Jos te vain pysytte uskossa asettaa uskovan hartioille voimakkaan vaatimuksen uskossa pysymiseen. Ei voi pysyä uskossa, jos ei alunperinkään ole uskossa. Tuo iso sana "jos" nostaa liian usein päätään Raamatussa suhteessa pelastukseen, että sitä voitaisiin sivuuttaa. Vaikka olemmekin kätketyt Kristukseen (sinetöidyt) ja meissä asuu Pyhä Henki (hengen vakuus), meitä kehotetaan silti pysymään uskossa. Ja miksi meitä siihen kehotettaisiin ellei olisi mahdollista luopua uskosta kääntymällä siitä pois? Muutenhan nämä sanat olisivat arvottomia. Kuitenkaan mikään Jumalan sana ei ole arvotonta. Kaikella sillä on tarkoituksensa.
2.Piet.1:3-4:Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee
Pitääksemme tämän kohdan kontekstissään palatkaamme takaisin jakeeseen 1 ja katsokaamme sitten, mitä jakeet 8-11 sanovat.
Simeon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin meidän Jumalamme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa. (2.Piet.1:1)
Pietari puhuu tosi uskoville -- niille, jotka "ovat saaneet yhtä kalliin uskon" kuin apostolitkin. Mitä muuta sanottavaa hänellä on?
Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä. Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea; sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan. (2.Piet.1:8-11)
Jotkut sanovat, että nämä jakeet koskevat pikemminkin sitä, ettei kanna hedelmää kuin pelastusta. Ehkä se pitää paikkansa. Mutta käsittelen näitä raamatunkohtia, koska jotkut käyttävät niitä iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseksi.
Pietari varoittaa, että uskovien -- joilla on "yhtä kallis usko" -- täytyy ponnistella tehdäkseen kutsumisensa ja valitsemisensa varmaksi (eikö pelastus sitten olekaan varma, vai?). Jos me teemme niin, me emme ikinä lankea. Edellisen jakeen (9) konteksti antaa ymmärtää, että jos me emme tee valinnastamme varmaa, olemme sokeita ja olemme unhottaneet puhdistuneemme entisistä synneistämme.
Se, että nämä, joille Pietari kirjoitti, olivat puhdistuneet entisistä synneistään, todisti siitä, että he olivat todellisia Jeesukseen uskovia. Kuitenkin heidän oli tehtävä valintansa varmaksi. Jos he niin tekisivät, he pääsisivät iankaikkiseen valtakuntaan. Ja toisinpäin, jos he eivät tekisi valintaansa varmaksi, he eivät pääsisi iankaikkiseen valtakuntaan. Ja jälleen, miksi käyttää tällaista kieltä, jos tosi uskova ei voi langeta pois?
Niin, kuten jakeessa 3 sanotaan, Jumala on antanut meille kaikille kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Hänen armonsa varmistaa, että meillä on kaikki tarvittava uskossa pysymiseen. Mutta meidän täytyy omistaa ne omaehtoisesti; Jumala ei pakota meitä tottelemaan, muutenhan se ei olisikaan tottelemista, vaan ainoastaan automaattinen reaktio siihen, että Hänen Henkensä vetää naruista. Se tosiasia, että me yhä syyllistymme syntiin, todistaa, ettei Hän kontrolloi meitä siinä määrin, muutenhan Hän ei sallisi meidän tehdä syntiä. Meidän täytyy alistaa tahtomme tietoisesti Jumalan tahdolle ennenkuin voi mitenkään olla kysymys tottelevaisuudesta.
1.Joh.2:18-19:Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
Tämän väitetään todistavan, että jokainen, joka luopuu uskosta, ei ole koskaan ollutkaan uskossa. Mutta pitääkö se paikkansa?
Ensiksikin Johannes ei puhu luopumuksesta, vaan tietyistä henkilöistä, jotka olivat lähteneet seurakunnasta.
Toiseksi, hän puhui tietyistä ihmisistä tiettynä aikana. Hän ei tarkoittanut tai ainakaan ei voida pitää itsestään selvänä, että hän tarkoittaisi kaikkia luopioita kaikkina aikoina. Miksi ei? Erään toisen seikan vuoksi: eivät kaikki luopiot lähde seurakunnista. Jos väitetään, että kaikki, jotka lähtevät eivät ole koskaan olleetkaan uskossa, on samalla myös väitettävä, että kaikki, jotka luopuvat, lähtevät seurakunnasta tai että seurakunnissamme ei olisi pelastumattomia. Me tiedämme, että se ei pidä paikkaansa; monet pastoritkin ovat pelastumattomia.
Hebr.13:5:...sillä hän on itse sanonut: "En minä sinua hylkää enkä sinua jätä";
Olen kuullut joidenkin sanovan: "Tiedätkö miksi uskon iankaikkiseen pelastusvarmuuteen? Koska Jeesus sanoi: 'En minä sinua hylkää enkä sinua jätä'."
Hyvä. Paitsi että Jeesus ei ole sanonut niin.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja kehotti lukijoitaan jatkamaan hyvissä töissä ja synnittömyydessä kasvuprosessina. Hän viittasi YHWH:n lupaukseen Joosualle (Joos.1:5) ja Daavidin Salomolle lausumaan kehotukseen (1.Aikak.28:20).
Katsokaamme näiden jakeiden kontekstia:
Herran palvelijan Mooseksen kuoltua sanoi Herra Joosualle, Nuunin pojalle, Mooseksen palvelijalle, näin: "Minun palvelijani Mooses on kuollut; nouse siis ja mene tämän Jordanin yli, sinä ja kaikki tämä kansa, siihen maahan, jonka minä annan heille, israelilaisille. Jokaisen paikan, johon te jalkanne astutte, minä annan teille, niinkuin olen Moosekselle puhunut. Maa erämaasta ja tuolta Libanonista aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan, saakka -- koko heettiläisten maa -- ja aina Suureen mereen asti, auringonlaskuun päin, on oleva teidän aluettanne. Ei kukaan kestä sinun edessäsi kaikkena elinaikanasi. Niinkuin minä olin Mooseksen kanssa, niin minä olen sinunkin kanssasi; minä en jätä sinua enkä hylkää sinua. (Joos.1:1-5)
Tämä oli erityinen lupaus, että Jumala täyttäisi liittonsa Israelin kanssa ja toisi kansansa luvattuun maahan.
1. Aikakirjassa ovat Daavidin sanat Salomolle koskien temppelin rakentamista:
Ja Daavid sanoi pojallensa Salomolle: "Ole luja ja rohkea ja ryhdy tähän työhön, älä pelkää äläkä arkaile, sillä Herra Jumala, minun Jumalani, on oleva sinun kanssasi. Hän ei jätä sinua eikä hylkää sinua, kunnes olet saanut valmiiksi kaikki Herran temppelissä tehtävät työt..." (1.Aikak.28:20)
Heprealaiskirjeen 13:5 konteksti taas koskee sitä, että on oltava tyytyväinen siihen, mitä meillä on, koska Jumala auttaa meitä samoin kuin Hän auttoi Joosuaa ja Salomoa. Hän lupasi varustaa heidät kaikella tarvittavalla heidän kummankin edessä olevassa erityisessä tehtävässä. Heiltä vaadittiin kuitenkin uskollisuutta -- ole luja ja rohkea -- jotta Jumala tukisi heitä.
Merkitseekö tämä sitä, ettemme voi luottaa Jumalaan? Että Hän voi jonain päivänä jättää meidät ja hyljätä meidät? Ei tietenkään -- ei niin kauan kuin me jatkamme Jumalan hyvyydessä. Mutta jos me emme jatka Hänen hvyydessään (armossaan), miksi me odottaisimme Hänen pysyvän kanssamme? Hän hylkää meidät vain siinä tapauksessa, että me olemme hyljänneet Hänet.
Joh.10:27-29:Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
Joh.6:27:Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut."
Joh. 6:37-40:Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt. Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
Kaikki nämä kolme raamatunpaikkaa ovat myös eräitä kaikkein voimakkaimmista iankaikkisen pelastusvarmuuden puolustamiseksi käytetyistä. Herra ei todellakaan ole laittanut lausumiinsa mitään "jossia" tällä kertaa. Mutta ne on ehdollistettu monissa muissa raamatunkohdissa, jotka asettavat nämä raamatunkohdat oikeaan perspektiiviin.
Ei-kalvinistiset uskovat käyttävät näitä jakeita iankaikkisen pelastusvarmuuden tukemiseksi, vaikka ne viittaavatkin siihen, että se on Jumalan lupaus, joka ei ole riippuvainen ihmisen tahdosta. Ja kuitenkin ei-kalvinistinen iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattaja uskoo ihmisen tahtoon pelastustapahtumassa ja torjuu Calvinin käsityksen pyhien kestäväisyydestä uskossa, jonka mukaan Jumala säilyttää hänen uskonsa riippumatta uskovan omasta tahdosta.
Jos nyt ihmisen tahdolla on mitään merkitystä hänen halussaan pysyä uskossa, nämä jakeet on asetettava kontekstiinsä kaikkien niiden raamatunkohtien yhteyteen, joiden mukaan Kristuksen suojassa pysymiselle on tietyt ehdot. Näitä jakeita ei voida käyttää irrallisina.
Johanneksen evankeliumi, joka sisältää meidän Vapahtajamme sanoja, kuten ylläolevat, sisältää myös seuraavat sanat:
Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni. Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani. Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan. (Joh.15:1-10)
Johanneksen evankeliumi on käsiteltävä kokonaisuutena, jotta nämä iankaikkisen pelastusvarmuuden puoltamiseen käytetyt jakeet voidaan ymmärtää oikein. Jeesus sanoi: "Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois. Ainoastaan tosi uskovat ovat Jeesuksessa. Tässä ei puhuta niistä, jotka ainoastaan suullaan tunnustavat uskoaan Häneen.
Sitten Hän varoittaa meitä, että meidän on pysyttävä Hänessä -- jatkettava uskossa -- muuten meidät heitetään pois kuin oksa, joka on määrätty poltettavaksi. Tämä polttaminen ei tarkoita tekoja, vaan itse oksia. Niin että tästä kohdasta ei voida väittää, että se tarkoittaisi, että ainoastaan meidän tekomme poltetaan, jos me emme pysy Kristuksessa. Se, ettei pysy Kristuksessa, tarkoittaa sitä, että me jätämme Hänet. Se ei tarkoita syntiä, vaan uskosta luopumista. Me emme hylkää Häntä joka kerta, kun teemme syntiä.
Tutkiessamme muita raamatunkohtia, joissa asetetaan ehtoja uskossa pysymiselle, näemme, että oppi iankaikkisesta pelastusvarmuudesta perustuu tähän: että pysymme varmoina pelastuksestamme -- ja voimme olla mielessämme varmat pelastuksestamme -- niin kauan kuin pysymme Kristuksessa. Kristuksessa pysyminen tarkoittaa elämistä totellen Hänen sanaansa ja sitä, ettemme kiellä uskoamme.
Tämä ei tarkoita sitä, että menetämme pelastuksemme, jos teemme syntiä. Kristuksessa pysyminen tarkoittaa sitä, että luotamme Häneen siinä, että jos me teemme syntiä, Hän puolustaa meitä Isän edessä ja jos me tunnustamme syntimme, Hän on uskollinen ja vanhurskas ja antaa anteeksi meidän syntimme ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. (1.Joh.1:9)
Kristuksessa pysyminen tarkoittaa sitä, ettemme menetä uskoamme -- ettemme käänny pois uskosta luopumukseen ja hylkää niitä totuuksia, jotka ovat meidät alun perin pelastaneet.
Kun Herra sanoi, että meidän on tehtävä työtä (engl.kiel.Raamatussa 'labor') hankkiaksemme sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään (Joh.6:27), Hän tietenkin kieltää ajatuksen ehdottomasta valinnasta. Mutta on lukuisia raamatunkohtia, joita meidän on käsiteltävä, jotta ymmärtäisimme nämä asiat, jotka liittyvät iankaikkiseen elämään ja siihen, mitä Jumala meiltä vaatii. Mutta entä nuo painokkaasti lausutut sanat "Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos."? Varmastikin tämä kohta puoltaa oppia iankaikkisesta pelastusvarmuudesta.
On totta, että Isä antaa kaikki, jotka ottavat evankeliumin vastaan uskossa, Jeesukselle. Mutta tämä tarkoittaa sitä armoa, joka kohtaa meitä kun alun perin pelastumme; siinä ei puhuta uskossa pysymisestä. Se, että Jeesus ei millään muotoa heitä pois niitä, jotka tulevat Hänen luokseen, ei välttämättä sulje pois sellaista mahdollisuutta, että ihmiset, joilla on vapaa tahto, haluavat itse lähteä pois Hänen luotaan.
Tiedän, että saattaa tuntua siltä kuin haluaisin selityksilläni sulkea iankaikkisen pelastusvarmuuden mahdollisuuden pois, koska sitä ei selvästi tässä sanota. Mutta edellä lainattujen muiden Johanneksen evankeliumin jakeiden valossa on annettava tilaa ihmisen tahdolle kääntyä pois uskosta.
O.K., mutta entä se, että on Isän tahto, ettei Jeesus kadottaisi yhtäkään niistä, jotka Isä on Hänelle antanut (Joh.6:39)?
Kaikki, mitä Isä haluaa, ei toteudu koskien ihmisen tottelevaisuutta. Eikö Hän myös sano, ettei Hän haluaisi, että kukaan joutuisi kadotukseen, vaan että kaikki pelastuisivat? Ja kuitenkin usampi joutuu kadotukseen kuin pelastuu.
Missään kohtaa Raamattua ei löydy sellaista, että ihmisen tahto pakotettaisiin taipumaan Jumalan tahtoon. Meidän Isämme ei luonut robottisukua, vaan ihmisiä, joilla on henki ja joiden Hän toivoo rakastavan Häntä vapaasta tahdostaan.
Viimeinen muokkaaja, jarrut pvm Ti Tammi 07, 2014 12:22 pm, muokattu 1 kertaa
jarrut- Admin
- Viestien lukumäärä : 2993
Join date : 24.10.2013
ARMINIOLAISUUS
kirjoittaja jarrut Ti Tammi 07, 2014 11:40 am
Kristittyjen piirissä ajatellaan yleisesti, että joka ei ole kalvinisti, on varmasti arminiolainen. Varsinkin kalvinistit leimaavat ne, jotka eivät ole yhtä mieltä heidän kanssaan tällä nimityksellä useinkin ylimieliseen sävyyn. John Wesley kirjoitti:
Kun sanotaan "tämä on arminiolainen" sillä on sama vaikutus kuin sanottaisiin "tämä on hullu koira". Se saa ihmiset heti kauhun valtaan: He juoksevat häntä pakoon niin kovaa kuin pystyvät pysähtymättä paitsi heittääkseen kivellä tuota kauheaa, pahaa eläintä kohti. Mitä käsittämättömämpi sana on, sitä paremmin se vastaa tarkoitustaan. Ne, joiden leimaamiseen sitä käytetään, eivät tiedä mitä tehdä: Kun he eivät ymmärrä, mitä se tarkoittaa, he eivät osaa puolustautua tai miten karistaa syytteet. Eikä ole helppoa poistaa ennakkoluuloja, joita toiset ovat itseensä imeneet, ihmiset, jotka eivät tiedä asiasta sen enempää kuin että se on "jotain oikein pahaa" ellei suorastaan "kaikkea, mikä on pahaa!"9
Jos joku pyytää Calvinin kannattajia selittämään, mitä arminiolaisuus on, hän ei juurikaan saa kunnon vastausta. Monet sekoittavat arminiolaisuuden ja areiolaisuuden. Mutta niillä ei ole mitään yhteistä. Areiolaiset kieltävät Jeesuksen Kristuksen jumaluuden, arminiolaiset uskovat vahvasti Jeesuksen jumaluuteen.
Arminiolaisuus on saanut nimensä Jacob Arminiuksen mukaan, joka oli amsterdamilainen pastori ja myöhemmin jumaluusopin professori Leydenissä. Hän opiskeli Genevessä, mutta alkoi vuonna 1591 epäillä Calvinin oppeja. Hän opetti julkisesti Calvinin oppien vastaisesti kuolemaansa saakka 1609.
Muutamaa vuotta myöhemmin jotkut kiihkoilijat hyökkäsivät Oranian prinssin johdolla kaikkia niitä vastaan, jotka kannattivat heidän käsityksensä mukaan Arminiuksen oppeja. Heidät tuomittiin häpeällisessä (Dordrechtin) Dortin synodissa. Jotkut tuomittiin kuolemaan, jotkut ajettiin maanpakoon, jotkut tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Kaikki menettivät elinkeinonsa. He eivät saaneet pitää mitään virkaa sen paremmin kirkon kuin valtionkaan palveluksessa.
Syytteitä kalvinismin vastustajia (joita yleensä kutsuttiin arminiolaisiksi) kohtaan oli viisi: 1) että he kieltävät perisynnin; 2) että he kieltävät vanhurskauttamisen yksin uskosta; 3) että he kieltävät ehdottoman predestinaation; 4) että he kieltävät Jumalan vastustamattoman armon; 5) että he ovat sitä mieltä, että uskova voi langeta pois armosta.
Kahden ensimmäisen syytteen suhteen he olivat syyttömiä. Syytteet olivat täysin vääriä. Kuten Wesley sanoi: "Ei kukaan ihminen, joka koskaan on elänyt, ei edes Calvin itse, ole koskaan puolustanut oppia perisynnistä ja vanhurskauttamisesta yksin uskosta voimakkaammin, selkeämmin ja tarkemmin termein kuin Arminius."
Mutta kolmessa viimeisessä kohdassa vallitsee eittämättä erimielisyys. Kalvinistien mielestä Jumala on ehdottomasti määrännyt iankaikkisuudesta asti pelastukseen vain jotkut tietyt ihmiset ja tuominnut kaikki muut kadotukseen; ja että Kristus kuoli edellisten, valittujen eikä kenenkään muun puolesta. Arminiolaisten mukaan Jumala on määrännyt iankaikkisuudesta asti koskien kaikkia, joilla on kirjoitettu sana, että "se, joka uskoo, pelastuu: se, joka ei usko, tuomitaan". Tämä perustuu siihen, että "Kristus kuoli kaikkien niiden puolesta, jotka olivat kuolleet rikoksiinsa ja synteihinsä". Se tarkoittaa, että Hän kuoli jokaisen Aatamin jälkeläisen kanssa, koska "Aatamissa kaikki ovat kuolleet".
Toiseksi kalvinistit uskovat, että Jumalan pelastava armo on ehdottoman vastustamaton; että kukaan ihminen ei kykene vastustamaan sitä niinkuin hän ei pysty vastustamaan salamaniskuakaan. Arminiolaiset taas ovat sitä mieltä, että vaikka Jumalan armo saattaakin joissain tapauksissa toimia vastustamattomasti, jokainen voi yleensä vastustaa armoa siten, että vaikka Jumala haluaisikin hänen pelastuvan, hän voi vastustaa tätä omaksi iankaikkiseksi tuhokseen.
Kalvinistien mukaan tosi uskova ei voi mitenkään langeta pois armosta. Arminiolaisten mukaan tosi uskovan "usko ja hyvä omatunto voivat kärsiä haaksirikon"; että hän voi langeta, ei ainoastaan syntiin, vaan lopullisesti, niin että hän joutuu iankaikkiseen kadotukseen.
Mitä tulee predestinaatioon eli ennaltamääräämiseen, arminiolaiset pitävät sitä ehdollisena; kalvinistit taas absoluuttisena.
Tietämättömät ihmiset pitävät arminiolaisuutta pahana, koska kalvinismi, joka oli päässyt valtaan protestanttien keskuudessa harjoittamallaan pakolla ja vainolla, on vaikuttanut merkittävästi valtaosaan evankelista kristikuntaa, niin että sillä on ennakkoluuloja arminiolaisuutta kohtaan. Lyhyesti sanoen voittaja kirjoittaa historiaa.
Ikävä kyllä ovat kaikki, jotka seuraavat ihmisten oppeja sopuleita, ovatpa he sitten Calvinin tai Arminiuksen seuraajia, seuratessaan näitä sokeasti sen sijaan, että astuisivat sivuun tutkiakseen itse, mikä on totuus. Arminiusta väheksyvistä suurin osa ei edes tiedä, mitä hän opetti. He otaksuvat hänen nimeensä liitetyn negatiivisen leiman takia, että hän kielsi Jumalan armon. Se ei ole totta.
Minun tarkoitukseni ei ole puolustaa arminiolaisuutta, vaan haastaa kalvinistinen harhaoppi, joka leimaa käytännöllisesti kaikki vastustajansa arminiolaisiksi. On väärin (lihallista) tunnustautua mihinkään teologiseen järjestelmään. Meidän on opiskeltava Jumalan sanaa piittaamatta siitä, mitä muut uskovat.
Kun sanotaan "tämä on arminiolainen" sillä on sama vaikutus kuin sanottaisiin "tämä on hullu koira". Se saa ihmiset heti kauhun valtaan: He juoksevat häntä pakoon niin kovaa kuin pystyvät pysähtymättä paitsi heittääkseen kivellä tuota kauheaa, pahaa eläintä kohti. Mitä käsittämättömämpi sana on, sitä paremmin se vastaa tarkoitustaan. Ne, joiden leimaamiseen sitä käytetään, eivät tiedä mitä tehdä: Kun he eivät ymmärrä, mitä se tarkoittaa, he eivät osaa puolustautua tai miten karistaa syytteet. Eikä ole helppoa poistaa ennakkoluuloja, joita toiset ovat itseensä imeneet, ihmiset, jotka eivät tiedä asiasta sen enempää kuin että se on "jotain oikein pahaa" ellei suorastaan "kaikkea, mikä on pahaa!"9
Jos joku pyytää Calvinin kannattajia selittämään, mitä arminiolaisuus on, hän ei juurikaan saa kunnon vastausta. Monet sekoittavat arminiolaisuuden ja areiolaisuuden. Mutta niillä ei ole mitään yhteistä. Areiolaiset kieltävät Jeesuksen Kristuksen jumaluuden, arminiolaiset uskovat vahvasti Jeesuksen jumaluuteen.
Arminiolaisuus on saanut nimensä Jacob Arminiuksen mukaan, joka oli amsterdamilainen pastori ja myöhemmin jumaluusopin professori Leydenissä. Hän opiskeli Genevessä, mutta alkoi vuonna 1591 epäillä Calvinin oppeja. Hän opetti julkisesti Calvinin oppien vastaisesti kuolemaansa saakka 1609.
Muutamaa vuotta myöhemmin jotkut kiihkoilijat hyökkäsivät Oranian prinssin johdolla kaikkia niitä vastaan, jotka kannattivat heidän käsityksensä mukaan Arminiuksen oppeja. Heidät tuomittiin häpeällisessä (Dordrechtin) Dortin synodissa. Jotkut tuomittiin kuolemaan, jotkut ajettiin maanpakoon, jotkut tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Kaikki menettivät elinkeinonsa. He eivät saaneet pitää mitään virkaa sen paremmin kirkon kuin valtionkaan palveluksessa.
Syytteitä kalvinismin vastustajia (joita yleensä kutsuttiin arminiolaisiksi) kohtaan oli viisi: 1) että he kieltävät perisynnin; 2) että he kieltävät vanhurskauttamisen yksin uskosta; 3) että he kieltävät ehdottoman predestinaation; 4) että he kieltävät Jumalan vastustamattoman armon; 5) että he ovat sitä mieltä, että uskova voi langeta pois armosta.
Kahden ensimmäisen syytteen suhteen he olivat syyttömiä. Syytteet olivat täysin vääriä. Kuten Wesley sanoi: "Ei kukaan ihminen, joka koskaan on elänyt, ei edes Calvin itse, ole koskaan puolustanut oppia perisynnistä ja vanhurskauttamisesta yksin uskosta voimakkaammin, selkeämmin ja tarkemmin termein kuin Arminius."
Mutta kolmessa viimeisessä kohdassa vallitsee eittämättä erimielisyys. Kalvinistien mielestä Jumala on ehdottomasti määrännyt iankaikkisuudesta asti pelastukseen vain jotkut tietyt ihmiset ja tuominnut kaikki muut kadotukseen; ja että Kristus kuoli edellisten, valittujen eikä kenenkään muun puolesta. Arminiolaisten mukaan Jumala on määrännyt iankaikkisuudesta asti koskien kaikkia, joilla on kirjoitettu sana, että "se, joka uskoo, pelastuu: se, joka ei usko, tuomitaan". Tämä perustuu siihen, että "Kristus kuoli kaikkien niiden puolesta, jotka olivat kuolleet rikoksiinsa ja synteihinsä". Se tarkoittaa, että Hän kuoli jokaisen Aatamin jälkeläisen kanssa, koska "Aatamissa kaikki ovat kuolleet".
Toiseksi kalvinistit uskovat, että Jumalan pelastava armo on ehdottoman vastustamaton; että kukaan ihminen ei kykene vastustamaan sitä niinkuin hän ei pysty vastustamaan salamaniskuakaan. Arminiolaiset taas ovat sitä mieltä, että vaikka Jumalan armo saattaakin joissain tapauksissa toimia vastustamattomasti, jokainen voi yleensä vastustaa armoa siten, että vaikka Jumala haluaisikin hänen pelastuvan, hän voi vastustaa tätä omaksi iankaikkiseksi tuhokseen.
Kalvinistien mukaan tosi uskova ei voi mitenkään langeta pois armosta. Arminiolaisten mukaan tosi uskovan "usko ja hyvä omatunto voivat kärsiä haaksirikon"; että hän voi langeta, ei ainoastaan syntiin, vaan lopullisesti, niin että hän joutuu iankaikkiseen kadotukseen.
Mitä tulee predestinaatioon eli ennaltamääräämiseen, arminiolaiset pitävät sitä ehdollisena; kalvinistit taas absoluuttisena.
Tietämättömät ihmiset pitävät arminiolaisuutta pahana, koska kalvinismi, joka oli päässyt valtaan protestanttien keskuudessa harjoittamallaan pakolla ja vainolla, on vaikuttanut merkittävästi valtaosaan evankelista kristikuntaa, niin että sillä on ennakkoluuloja arminiolaisuutta kohtaan. Lyhyesti sanoen voittaja kirjoittaa historiaa.
Ikävä kyllä ovat kaikki, jotka seuraavat ihmisten oppeja sopuleita, ovatpa he sitten Calvinin tai Arminiuksen seuraajia, seuratessaan näitä sokeasti sen sijaan, että astuisivat sivuun tutkiakseen itse, mikä on totuus. Arminiusta väheksyvistä suurin osa ei edes tiedä, mitä hän opetti. He otaksuvat hänen nimeensä liitetyn negatiivisen leiman takia, että hän kielsi Jumalan armon. Se ei ole totta.
Minun tarkoitukseni ei ole puolustaa arminiolaisuutta, vaan haastaa kalvinistinen harhaoppi, joka leimaa käytännöllisesti kaikki vastustajansa arminiolaisiksi. On väärin (lihallista) tunnustautua mihinkään teologiseen järjestelmään. Meidän on opiskeltava Jumalan sanaa piittaamatta siitä, mitä muut uskovat.
jarrut- Admin
- Viestien lukumäärä : 2993
Join date : 24.10.2013
MUITA TEKIJÖITÄ
kirjoittaja jarrut Ti Tammi 07, 2014 11:45 am
Iankaikkisen pelastusvarmuuden käsitteeseen liittyy kolme peruskysymystä, ainakin kalvinistisen opin mukaan, joka on vallalla oleva näkemys: valinta, predestinaatio eli ennaltamäärääminen ja luopumus. Näitä kysymyksiä tutkiessamme joudumme käsittelemään niitä melko perinpohjaisesti ja toistamaan samoja seikkoja, jotka on jo tuotu esiin käsitellessämme niitä raamatunkohtia, joihin iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajat vetoavat.
Koettakaa kestää tämä, sillä se on välttämätöntä raamatullisen perustelun kannalta haastaessamme tämän opin. Seuraavassa yhteenveto lisähuomautuksineen.
Valinta
Oppi valinnasta (johon sisältyy oppi iankaikkisesta pelastusvarmuudesta) on nousemassa merkittäväksi kiistanaiheeksi aikamme kristikunnassa. Oppi on kasvanut Calvinin viiden kohdan teologiasta. Vaikka Calvinismissa on paljon totuuttakin, viiden kohdan teologia on harhaoppia.
Ensiksikin Kristuksen kuolema toi sovituksen koko maailman synneille:
Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien. (Joh.2:1-2)
Kalvinisti sanoisi, että tämä raamatunkohta tarkoittaa sitä, että Kristus kuoli niiden syntien puolesta, jotka Hän on valinnut maailmasta -- "koko uskovien maailma". Mutta tässä raamatunkohdassa ei sanota niin. Johannes tekee eron "meidän syntiemme" (uskovan syntien) ja "koko maailman syntien" välillä, mikä todistaa, että Kristuksen kuolema sovittaa koko ihmiskunnan synnit. En tarkoita tällä sitä, että sovitus pakotetaan kaikkiin ihmisiin, vaan että se riittää peittämään kaikkien synnit ja että se on kaikkien saavutettavissa. Se luetaan ainoastaan niiden hyväksi, jotka uskovat Häneen.
Joh.3:14-18 sanoo sen vielä selkeämmin:
ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä. Sillä niin on Jumala maailmaa rakstanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttaan pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. (Joh.3:14-18.
Useimmat kristityt keskittyvät jakeeseen 3:16 ja välttelevät muita jakeita. Koko asia on kuitenkin näin:
Kun Raamatussa puhutaan maailmasta (kosmos), se ei ainoastaan tarkoita uskovia; se tarkoittaa Jumalan luomistyötä kokonaisuudessaan, johon sisältyy ihmiskunta. Se voi tarkoittaa myös maailmanjärjestelmää, mutta me tiedämme, että maailmanjärjestelmä on nyt saatanan hallinnassa. Siksi tässä tapauksessa sen täytyy tarkoittaa koko luomakuntaa, johon sisältyy myös ihmiskunta, jotka molemmat sisältyvät Hänen pelastussuunnitelmaansa.
Kaikki ihmiset ovat kadotettuja, koska kukaan ei itsestään usko Jeesukseen. Mutta Jeesus tuli, jotta kaikilla olisi mahdollisuus pelastukseen (Jae 17). Ne, jotka uskovat Jeesukseen, eivät ole enää kadotettuja, sen sijaan ne, jotka eivät usko Häneen, jäävät aiempaan kadotettuun tilaansa (jae 18). Niitä, jotka eivät ole koskaan kuulleet evankeliumia, Jumala kohtelee vanhurskaasti ja armollisesti (Room.2:14). Sitä, miten Hän heidän kohdallaan toimii, ei ole tarkasti sanottu, siksi emme pyri olemaan dogmaattisia tässä asiassa. Riittäköön, että Hänen sanansa koskee niitä, jotka kuulevat totuuden ja miten se meitä velvoittaa. Monet lainaavat Ef.2:8-9:ää tukeakseen käsitystään, että ihmisellä ei ole kykyä uskoa, ellei Jumala sitä hänelle anna:
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta -- se on Jumalan lahja -- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
Usko tulee tosiaankin Jumalalta. Mutta Hän antaa jokaiselle tietyn määrän uskoa, niin että me voimme tulla uskoon:
Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut. (Room.12:3)
Jokuhan voi väittää, että "jokainen" tarkoittaa "jokaista uskovaa". Mutta niinhän tässä ei sanota, ei ainakaan selvästi. Jos tässä tarkoitettaisiin sitä, niin mitä uskova tarkoittaisi? Uskova on sellainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen Vapahtajanaan ja Herranaan, ainakin tässä kontekstissä.
Niinpä Ef.2:8-9 käsittelee sitä, että yritetään saavuttaa pelastus ainoastaan tekojen avulla. Se, että käytämme tahtoamme vastauksena kuulemaamme evankeliumiin ei ole teko; meiltä vaaditaan sitä, jotta voimme pelastua.
Tätä Jaakob tarkoittaa sanoessaan:
Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi, ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi. Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta. (Jaak.2:21-24)
Kalvinisti ei pidä Jaakobista, koska hän ei halua joutua tekemisiin tämän jakeen kanssa, jonka mukaan pelastukseen tarvitaan tekoja. Mutta eikö Jaakob kuulu Raamattuun?
Ole huolellinen! Se, mitä Jaakob sanoo, käy täysin yksiin sen Jeesuksen opetuksen kanssa, jonka mukaan meidän täytyy pysyä Hänessä pitämällä Hänen käskynsä.
Se on myös täydellisessä sopusoinnussa muun Raamatun kanssa, joka varoittaa meitä jatkuvasti liiasta huolettomuudesta vaelluksessamme.
Tekomme todistavat uskostamme tai päinvastoin. Vaikka tekomme seuraavatkin uskoontuloamme, niiden on oltava Raamatun mukaisia. Ja usein on ero tekojen ja synnin välillä.
Ulkonaisesti vanhurskaalta näyttävät teot voivat olla Jumalan tahdon mukaisia tai olla olematta. Siksi Paavali kertoo meille, että meidän tekomme saattavat palaa poroksi, vaikka niiden perustuksena olisi Jeesus:
Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan, mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette. Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas." (1.Kor.3:11-18)
Iankaikkiseen pelastusvarmuuteen uskovat sanovat usein tästä jakeesta, että se tarkoittaa, että vaikka me teemme syntiä, me silti pelastumme. Eräs rakas veli, joka joutui kiinni lihan synnistä, sanoi minulle kehottaessani häntä parannukseen, ettei hän joutuisi kadotukseen: "Menetän ainoastaan palkkioni; en menetä pelastustani".
Hän väitti, että hänen iankaikkinen pelastusvarmuutensa suojelee häntä kadotukselta.
Nuhtelin häntä siitä, että hän halveksui Herran palkintoja. Osoitin hänelle tämän myös järjestelmällisesti Raamatusta, kunnes hän lopulta myönsi, että hänen oli mietittävä käsityksiään uudelleen. On siunattua voida kertoa, että oli sanoillani sitten mitään vaikutusta tai ei, joka tapauksessa hän elää tänään vapaana tuosta synnistä, joka oli saanut hänet otteeseensa. Mutta ikävä kyllä hänen ensimmäinen vastauksensa on melko tavallinen niiden piirissä, jotka ovat omaksuneet opin iankaikkisesta pelastusvarmuudesta.
Mitä ylläolevat raamatunjakeet siis tarkoittavat? Paavali puhuu teoista, joiden perustuksena on Jeesus Kristus. Me emme rakenna syntejämme Jeesuksen Kristuksen perustukselle, vai mitä? Emme tietenkään. Sen sijaan rakennamme hyvät tekomme Jeesuksen Kristuksen perustukselle.
Eivät meidän syntimme pala, sillä jos me olemme tehneet parannuksen niistä, Jeesuksen veri peittää ne. Mutta ne teot, joita olemme tehneet arvioidaan joko kullaksi, hopeaksi, jalokiviksi tai puuksi, heinäksi ja oljiksi.
Kestäviä töitä ovat ne, jotka on tehty tottelevaisuudesta Herraa kohtaan; ne teot, jotka palavat, ovat lihassa tehtyjä tekoja. Molemmat näyttävät ulkonaisesti hyviltä teoilta, mutta jäkimmäiset eivät ole Jumalan valtuuttamia.
Synti sen sijaan on tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan; sen tekemisessä on aina mahdollisuus, että se vie lopulta kadotukseen. Herra tarjoaa meille mahdollisuuden tehdä parannus synneistämme, ja jos me niin teemme, on Hän uskollinen ja vanhurskas ja antaa anteeksi meidän syntimme (1.Joh.1:9). Mutta siinä on tuo iso "jos".
Tämä ei ei tee tyhjäksi Jumalan armoa, joka ilmenee siinä, että Pyhä Henki näyttää meille synnin. Jumala ei tee valintoja meidän puolestamme. Muutenhan emme voisi sanoa rakastavamme Häntä. Olisimme vain robotteja, emme rakastavia ihmisiä.
Iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattaja uskoo, että mikä tahansa ihmisen tekemä päätös vastauksena evankeliumin kuulemiseen tai Jumalan puhutteluun tekisi tyhjäksi Hänen kaikkivaltiutensa. Mutta kaikkivaltius ei ole sitä, että pakotetaan joku "vastustamattomaan armoon". Sen sijaan Jumalan kaikkivaltius valmistaa edut niille, jotka vastaavat Hänen armoonsa ja seuraukset niille, jotka eivät ota vastaan Hänen armoaan. Kaikkivaltius on hallintaa, joka ei ole riippuvainen mistään muusta auktoriteetista. Ne, jotka yrittävät olla itse omia auktoriteettejaan, kärsivät Kaikkivaltiaan asettamien sääntöjen mukaisesti.
Tämä kaikkivaltiuden laki ulottuu niihin, jotka astuvat armon liittoon, joka perustuu Kristuksen vereen. Jos pysymme Kristuksessa, jos emme lankea, jos kestämme loppuun saakka, me pelastumme. Ne raamatunkohdat, joissa kehotetaan uskovia pysymään uskollisina, varoittavat vakavista seurauksista, jos luovumme uskosta.
Me voimme olla tottelemattomia ja heittää uskomme pois sanoutumalla irti Jeesuksen veressä solmitusta liitosta, niinkuin Israel teki vanhan liiton suhteen. Tätä tarkoittaa Hebr.10:26-29:
Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
Onko ei-uskova pyhitetty liiton verellä? Kalvinistin on pakko vastata ei, koska hän ei usko, että Jeesuksen veri on vuodatettu ei-uskovien edestä.
Ja kuitenkin kalvinisti sanoo, että tämä raamatunkohta koskee ei-uskovia tai niitä, jotka vain sanoilla tunnustavat uskoa Jeesukseen, mutta eivät ole Pyhän Hengen uudestisynnyttämiä. H.A. Ironside selittää kantansa:
Koko Israelin kansa oli pyhitetty liiton veren kautta; tietyssä mielessä on koko maailma pyhitetty ristin veren kautta. Ilman Golgatan ristillä vuodatettua verta koko maailma olisi tuomittu iankaikkiseen kadotukseen, mutta koska Jeesus kuoli koko maailman puolesta, Jumala sanoo, että "Nyt voin kohdata jokaisen ihmisen ristillä vuodatetun veren perusteella" ja, niinkuin sen usein ilmaisemme, suuri ongelma ihmisen ja Jumalan välillä ei ole synnin ongelma. Miksi? Koska Kristuksen veri peittää synnit. Mikä sitten on se suuri kysymys? Se on kysymys Pojasta: Miten sinä kohtelet Jumalan Poikaa, joka kuoli pelastaakseen sinut? Kristus on kuollut kaikkien ihmisten puolesta, Hänen verensä on vuodatettu kaikkien ihmisten pelastukseksi, ja se pelastaa jokaisen syntisen maan päällä, jos hän luottaa Kristukseen.10
Ironside käsittelee vain jakeita 27-29 ja jättää sopivasti käsittelemättä jakeen 26, jossa sanotaan, että jos "me" teemme syntiä tahallisesti (tarkoittaa kapinallista asennetta ilman aikomustakaan tehdä parannusta). Kuitenkin Ironsiden lausumat, että "Jeesus kuoli koko maailman puolesta" ja "Hänen verensä on vuodatettu kaikkien ihmisten pelastukseksi" eivät sovi kalvinistiseen näkemykseen. Monet kalvinistit väittävät Ironsiden olleen yksi heistä, mutta todistettavasti hän ei uskonut ihmisen täydelliseen turmeltuneisuuteen tai ehdottomaan valintaan. Voidaan tietenkin väittää, että hän oli yhden tai kahden kohdan kalvinisti. Mutta ei yksikään kohta pysy pystyssä ilman muita neljää. Todellinen kalvinisti ei usko, että Jeesuksen veri on vuodatettu kaikkien ihmisten edestä, vaan ainoastaan valittujen edestä. Ja kuitenkin tällaisia lausuntoja vilisee kautta koko kalvinistisen kirjallisuuden ikäänkuin kirjoittajat olisivat unohtaneet, mitä heidän pitäisi uskoa.
Iankaikkisen pelastusvarmuuden perusteleminen Hebr.10:26-29:n perusteella on väärin. Se on heikko yritys perustella olettamusta, jonka mukaan todellinen Jeesukseen uskova ei voi menettää pelastustaan.
Ketä siis tässä varoitetaan? Iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajalta jää huomaamatta tärkeä näkökohta. Heprealaiskirjeen kirjoittaja lukee itsensä kuuluvaksi niihin, joista hän sanoo "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä..."
Hebr. 6:4-12 käsittelee samaa aihetta:
Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet -- taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät. Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan. Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi -- vaikka puhummekin näin. Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä veljiä ja vielä palvelette. Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti, ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on.
Iankaikkiseen pelastusvarmuuteen uskovat sanovat meille, että Hebr.6 ja 10 eivät tarkoita uskovia -- että nämä ihmiset eivät olleet alun perinkään pelastuneita. Tällainen väite ei perustu terveeseen eskegeesiin, vaan kehäpäätelmään, joka perustuu virheelliseen olettamukseen: ihminen ei voi menettää pelastustaan missään tapauksessa. Siksi nämä jakeet eivät puhu uskovista. Koska niissä ei puhuta uskovista, niiden täytyy puhua ei-uskovista; koska niissä puhutaan ei-uskovista, ne todistavat, ettei ihminen voi menettää pelastustaan.
Niin intelligenttejä kuin iankaikkisen pelatusvarmuuden kannattajat sitten ovatkin, heiltä jää huomaamatta tällaisen päättelyn virheellisyys. Kenelle tämä varoitus sitten on tarkoitettu? Iankaikkisen pelastusvarmuuden kannattajat sanoisivat, että niissä puhutaan ei-uskovista, jotka hylkäävät evankeliumin. Jos he hylkäävät evankeliumin, heitä on mahdotonta -- mitä?... "Taas uudistaa parannukseen". He eivät olleet alun alkaenkaan pelastuneet. Kuinka heitä voisi uudistaa parannukseen?
Aivan yhtä tärkeätä on kysyä: jos he eivät voi tehdä parannusta sen jälkeen, kun he ovat torjuneet
evankeliumin, niin entä ne monet, jotka ovat torjuneet evankeliumin vuosien ajan ja kuitenkin ovat
ottaneet sen jonain päivänä vastaan?
Ovatko ei-uskovat osallisia Pyhästä Hengestä? Voivatko ei-uskovat ristiinnaulita itselleen
Kristuksen uudestaan? Eivät tietenkään, jos he eivät ole alun alkaenkaan koskaan saaneet syntejään anteeksi ristin perusteella.
Kaikki nämä ovat uskoville tarkoitettuja varoituksia; ja niitä on monia monia lisää kaikkialla Raamatussa. Kirjoittaja sanoo uskovansa, että ne, joille hän kirjoittaa, perivät uskon ja kärsivällisyyden kautta sen, mikä luvattu on, vaikka hän varoittikin heitä tällä tavoin. Toisin sanoen "minä varoitan teitä siitä, mitä tapahtuu, jos lankeatte, mutta en usko, että te lankeatte".
Mutta entä ne, jotka lankeavat? Selvästikin hän puhuu uskoville.
Emme voi olla välittämättä Paavalin varoituksesta pakanoille,
jotka oksastettiin Israeliin uskon kautta Kristukseen:
niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin". Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää. Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan. Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois, (Room.11:18-22)
Paavali ei puhu ei-uskoville. Hän puhuu Rooman uskoville.
Valinta seuraa otettuamme vastaan evankeliumin ja totellessamme Jumalan sanaa. Miten Pietari muuten voisi sanoa:
Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea; sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan. (2.Piet.1:10-11) Jos kalvinistit olisivat oikeassa, miten meidän voisi olla mahdollista tehdä kutsumisemme ja valintamme lujaksi? He sanoisivat, ettei ole mitään, mitä voisimme tehdä valintamme hyväksi. Valinta on valinta; ei ole mitään syytä tehdä sitä lujaksi
Viimeinen muokkaaja, jarrut pvm Ti Tammi 07, 2014 12:09 pm, muokattu 1 kertaa
jarrut- Admin
- Viestien lukumäärä : 2993
Join date : 24.10.2013
Predestinaatio eli ennaltamäärääminen
kirjoittaja jarrut Ti Tammi 07, 2014 11:50 am
Jotkut nostavat esiin kysymyksen ennaltamääräämisestä ja väittävät, että ihmisellä ei ole tahtoa, joka voisi siihen vaikuttaa, vaan että meidät on ennalta määrätty joko pelastukseen tai kadotukseen. Tämä perustuu osittain Room.9:18-25:n väärin ymmärtämiseen:
Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo. Sinä kaiketi sanot minulle: "Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?" Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?" Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten? Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön, ja on tehnyt sen saattaaksensa kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen? Ja sellaisiksi hän myös on kutsunut meidät, ei ainaostaan juutalaisista, vaan myös pakanoista, niinkuin hän myös Hoosean kirjassa sanoo: "Minä olen kutsuva kansakseni sen, joka ei ollut minun kansani, ja rakkaakseni sen, joka ei ollut minun rakkaani.
Ensi silmäyksellä näyttää siltä kuin Jumala valitsisi mielivaltaisesti ne, jotka Hän haluaa pelastaa ja ketkä joutuvat kadotukseen. Mutta raamatunkohdan konteksti on Jumalan viha niitä israelilaisia kohtaan, jotka ovat torjuneet Kristuksen ja armo niitä pakanoita kohtaan, jotka uskovat Kristukseen. Näitä edeltävät jakeet paljastavat meille tämän pitävän paikkansa:
Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele -- sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä -- että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni. Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta, ovat israelilaisia: heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelsus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ole lapsia sentähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset"; se on: eivät, ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.
Sillä lupauksen sana on tämä: "Minä palaan tulevana vuonna tähän aikaan, ja silloin Saaralla on oleva poika". Eikä ainoastaan hänelle näin käynyt, vaan samoin kävi Rebekallekin, joka oli tullut raskaaksi yhdestä, meidän isästämme Iisakista; ja ennenkuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin --- että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden -- sanottiin hänelle: "Vanhempi on palveleva nuorempaa", niinkuin kirjoitettu on: "Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta vihasin". Mitä siis sanomme? Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä? Pois se! Sillä Moosekselle hän sanoo: "minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan". Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen. Sillä Raamattu sanoo faaraolle: "Juuri sitä varten minä nostin sinut esiin, että näyttäisin sinussa voimani ja että minun nimeni julistettaisiin kaiken maan päällä". (Room.9:1-17)
Vaikka tätä periaatetta voidaankin soveltaa yksilöihin, se ei tapahdu jonkinlaisten Jumalan oikkujen seurauksena. Hän on oikeudenmukainen ja armollinen eikä halua, että kukaan hukkuisi, vaan että kaikki tekisivät parannuksen (2.Piet.3:9). Jos Hän ei halua, että kukaan hukkuisi, miksi valtaosa ihmiskunnasta hukkuu? Koska Jumala ei määrää heidän tahtoaan.
Me olemme kalvinistien kanssa samaa mieltä siitä, että Jumalan syyt siihen, että Hän tekee ihmisille niinkuin tahtoo, ovat Hänen oma asiansa. Mutta Raamattu puhuu monissa kohden vahvasti siitä, että Hänen mielisuosionsa kohdistuu niihin, jotka tottelevat Häntä ja Hänen vihansa kohdistuu niihin, jotka eivät tottele Häntä. Sellainen otaksuma, että joku ihminen on edeltämäärätty pelastukseen tai kadotukseen, on samanlainen kuin hellenistien usko Kohtaloon.
On vain yksi raamatunkohta, missä käytetään sanaa "ennaltamäärätä":
Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room.8:29-30)
Tämä edeltämäärääminen ei ole pelastukseen määräämistä, vaan niiden tulemista Jeesuksen kuvan kaltaisiksi, jotka Jumala on edeltätuntenut. Edeltätunteminen edeltää Jeesuksen kaltaisuuteen määräämistä. Hän tunsi heidät ennalta ja määräsi heidät siten Kristuksen kaltaisuuteen, vanhurskautti heidät ja kirkasti heidät.
Raamattu sanoo edelleen:
Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta. Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset. Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva. Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta. (1.Kor.15:47-50) Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki. (2.Kor. 3:18.
Vaikka me emme muutukaan kokonaan Kristuksen kuvan kaltaisiksi ennen ylösnousemusta, Isän tahto on, että me alistumme Hänen sanansa auktoriteetin alle Pyhän Hengen ohjauksessa, niin että me tulemme Jeesuksen kaltaisiksi jo lihassa ollessamme -- emme täydellisiksi, mutta uskossamme ja teoissamme täydellisiksi. Siksi Hän on käskenyt meitä olemaan täydellisiä niinkuin Hänkin on täydellinen: täydellisiä suhteessamme Isään ja vaelluksessamme Hänessä. Tämä vaatii meiltä tahtomista, Pyhän Hengen ohjaukseen alistumista, hengen, joka ohjaa meidät kaikkeen totuuteen Jumalan sanan avulla.
Tässä minun on käsiteltävä Jumalan vihaa, joka kohtaa Hänen vihollisiaan, joka on usein esitetty syy vääränlaiseen oppiin valinnasta. Meidän on muistettava, että ennenkuin käännyimme Kristuksen puoleen, meidät kaikki luettiin Hänen vihollisikseen:
Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä. (1,Kor.6:9-11)
Jumala näkee meidän syntisyytemme, joka peittää senkin vähäisen hyvän, joka on ihmiselle luontaista. Mutta hän antoi meille mahdollisuuden tulla Hänen lapsikseen adoption kautta. Meidän on vain tultava siihen asemaan Kristuksen kautta.
Jos Jumala vihaa vihollisiaan, Hänen on täytynyt vihata meitäkin, koska me olemme kaikki olleet Hänen vihollisiaan. Mutta me tiedämme, että Hän rakastaa meitä. Käskisikö Hän meidän rakastaa vihollisiamme, jos Hän ei rakastaisi omia vihollisiaan? Hän ei iloitse pahojen tuhosta:
Sano heille: Niin totta kuin kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy teiltänsä ja elää. Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne; ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo! (Hes. 33:11)
Jumala haluaa, että pahat kääntyvät pois synnistään. Mutta monet kalvinistit toivovat omahyväisinä pahojen tuhoa. Tässä suhteessa kalvinistit ovat "jumalallisempia" kuin Jumala. Tämä motivoi Calvinia hänen jumalattomissa vainoissaan. Samoin kuin muslimit eivät voi paeta Muhammedin terrorismin poltinmerkkiä, vaikka he protestoivatkin ja väittävät islamin olevan "rauhan uskonto", niin eivät kalvinistitkaan voi paeta Calvinin terrorismin poltinmerkkiä.
Niin Raamattu puhuu kovaan sävyyn Jumalan vihollisista. Mutta nämä vihamiehet, joista Raamattu puhuu, eivät ole yleensä vain ei-uskovia. Ne ovat ei-uskovia, jotka tahtovat olla sitä tietoisesti. He hylkäävät Kristuksen; he ovat täynnä kaunaa tosi Jumalaa kohtaan. Profeettojen kirjoituksissa he olivat Israelin vihollisia, koska he tiesivät heidän palvovan tosi Jumalaa, YHWH:a. Apostoleiden kirjoituksissa he ovat Kristuksen torjujia. Heitä varten on paljon pahempi rangaistus kuin niille. joilta puuttu uskoa jostain muusta syystä kuin totuuden hylkäämisen takia. Meidän pitää olla tarkkoina, ettemme määrää kaikkia ihmisiä joko pelastukseen tai mitä ankarimpaan tuomioon. Kaikki, jotka eivät ole Kristuksessa, ovat tuomion alla, mutta niille, jotka hylkäävät totuuden, on suurempi rangaistus. Ja ainoastaan ne, jotka ovat Kristuksessa, pelastuvat.
Viimeinen muokkaaja, jarrut pvm Ti Tammi 07, 2014 11:59 am, muokattu 1 kertaa
jarrut- Admin
- Viestien lukumäärä : 2993
Join date : 24.10.2013
Luopumus
kirjoittaja jarrut Ti Tammi 07, 2014 11:56 am
Hebr.6 puhuu niistä, jotka ovat luopuneet uskosta (kr. parapipto). Vine:n sanakirjan mukaan "parapipto ^3895^, lähellä A, Nro 2:ta, oikeastaan 'langeta tiellään' (para 'kautta'), merkitsee 'langeta pois' (uskon todellisuudesta ja tosiasioista), <Hebr.6:6>". (Vine's Expository Dictionary of Biblical Words sanakirjan mukaan.)
Se ei ole sama kuin paraptoma, joka tarkoittaa kompastumista, kaatumista tai syntiin lankeamista. Strong:in konkordanssi kääntää sanan parapipto merkitsemään samaa kuin luopua tai "langeta pois".
Teologisesti luopumus merkitsee luopumista asemastaan Kristuksessa. Tämä ei tarkoita sitä, että ihminen menettäisi pelastuksensa helposti. Ihminen ei menetä pelastustaan syyllistymällä johonkin tiettyyn syntiin paitsi siihen, että kääntyy tietoisesti pois uskosta. Luopumus on hiipivä sielun ja ihmishengen sairaus. Se alkaa siitä, että oikeuttaa syntinsä, joka johtaa huolettomuuteen katumuksessa. Ensiksi Pyhä Henki yrittää saada hänet takaisin katumukseen (me emme ainoastaan voi, vaan meidän tulee uudistua parannukseen). Ellei se onnistu, Jumala saattaa seuraavaksi kurittaa ihmisen järkiinsä. Jos hän vastustaa kuritusta, hänen omatuntonsa saattaa saada vahingon ja hänen sydämensä kovettua. Jos hän jatkaa tällä tavalla, Jumalan Henki ei enää asu hänessä. Siinä tapauksessa häntä ei voida enää uudistaa parannukseen, koska hän on ristiinnaulinnut Jumalan Pojan uudelleen ja saattanut Hänet häpeään (Hebr. 6:6). Hän on luopunut uskosta kokonaan (pois) ja hylännyt uskon ja useinkin perustelee uutta "uskoaan", joka muistuttaa "helppoa uskoa".
Tämä selitetään Hebr. 10:26-29:ssä, jonka konteksti kertoo sen puhuvan selvästi veljille Kristuksessa:
Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljon ankaramman rangaistuksen luulettekan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon henkeä!
Edelleen näemme Hebr.3.1-14:ssä luopumuksen prosessin selvästi esitettynä. Tämäkin on varoitus veljille:
Sentähden pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen, joka on uskollinen asettajalleen, niinkuin Mooseskin oli "uskollinen koko hänen huoneessansa". Sillä hänen on Moosekseen verraten katsottu ansaitsevan niin paljoa suuremman kirkkauden, kuin huoneen rakentajan kunnia on suurempi kuin huoneen. Sillä jokainen huone on jonkun rakentama, mutta kaiken rakentaja on Jumala. Ja Mooses tosin oli "palvelijana uskollinen koko hänen huoneessansa", todistukseksi siitä, mikä vastedes piti sanottaman; mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen. Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa, jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta; sentähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: 'Aina he eksyvät sydämessään'; mutta he eivät oppineet tuntemaan minun teitäni; ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'." Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi; sillä me olemme tuleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti."
Me emme voi luopua elävästä Jumalasta ellemme ole alun alkaen olleet tosi uskovia Hänen yhteydessään. Ei-uskovat eivät voi luopua jostain sellaisesta, missä he eivät ole koskaan olleetkaan. Tällä tavoin meitä varoitetaan, ettemme paaduttaisi sydämiämme ja antaisi synnin kavaluudessaan houkutella meitä luopumaan uskosta. Välinpitämättömyys synnin suhteen saattaa johtaa luopumukseen. Siksi rukous, seurakuntayhteys, Raamatun tutkiminen ja paasto ovat niin tärkeitä hengelliselle elämällemme. Monet, jotka uskovat iankaikkiseen pelastusvarmuuteen pilkkaavat niitä, jotka eivät siihen usko, antaen meidän ymmärtää, että uskomme kadottavamme pelastuksemme liian helposti. He väittävät meidän uskovan, että tosi uskovan, joka tekee syntiä on pelastuttava yhä uudelleen ja uudelleen. Mutta ainoa asia, jonka takia me voimme menettää pelastuksemme on luopumus, ei synnin teko sinänsä. Luopumus on kuolemansynti:
Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava. (1.Joh.5:16)
Kuolemansynti ei ole itsemurha, niinkuin jotkut spekuloivat. Itsemurha on lihan synti ja se on Jumalan kädessä. Sen lieventävät olosuhteet ovat Jumalan arvioitavissa. Mutta luopumus on synti, joka tappaa hengen. Se on tahallista tottelemattomuutta, joka on luonteeltaan samanlaista kuin saatanan synti, jossa hän uhmasi Jumalaa. Siksi saatanalla ei ollut mahdollisuutta pelastukseen. Hän tunsi Jumalan kirkkauden ja oli osallinen siitä ja kuitenkin kapinoi. Koska ei-uskovien henget ovat jo kuolleessa tilassa, ne eivät voi syyllistyä tähän syntiin. Siksi Johannes sanoo, että jos näemme veljen syyllistyvän tähän syntiin, meidän ei kuulu rukoilla sen takia.
Kun Raamattu puhuu meidän veljistämme, se ei viittaa meidän lihallisiin sisaruksiimme; se puhuu meidän hengellisistä veljistämme Kristuksessa. Miksi Johannes sanoo, ettei meidän tule rukoilla syntiä tekevän veljen puolesta, ellei hänen olisi mahdollista joutua kadotukseen?
Lihalliset synnit eivät ole kuolemansyntejä, mutta ne voivat johtaa siihen. Jumala ei ole ottanut meiltä pois meidän tahtoamme (jota kalvinistit eivät usko). Jumala voi kovastikin yrittää saada meitä parannukseen, mutta me voimme vastustaa Jumalan armoa.
Tämä ei tee tyhjäksi pelastusta yksin armosta. Jumalan armo, joka johtaa meidät ristille, tarjotaan ihmiselle ilman kenenkään ansiota. Me emme voi tehdä muuta kuin vastata Pyhän Hengen kutsuun. Raamattu kertoo meille, että kukaan ihminen ei voi tulla Jumalan luo ellei Henki vedä häntä. Mutta miten Henki vetää häntä Jumalan luo? Jumalan sanan avulla -- evankeliumin julistamisen kautta. Jumala kutsuu jokaista, joka kuulee evankeliumin. Kuitenkin, vaikka monia kutsutaan, vain harvat valitaan (Matt. 22:14). Meidät valitaan sen perusteella, miten vastaamme evankeliumiin. Jumala ei tee ihmisen tahtoa tyhjäksi, vaan hänellä on mahdollisuus hyväksyä tai hylätä Kristus. Siksi meille sanotaan, että kuka ikinä uskoo Häneen, pelastuu. Room.10:13-17 sanoo myös:
Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu". Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (kirjaimellisesti 'sanan Kristuksesta').
Jumala on määrännyt meidät julistamaan evankeliumia kaikille ihmisille antaen heille mahdollisuuden käyttää tahtoaan siinä, ottavatko he vastaan evankeliumin. Siten Henki vetää "kaikkia ihmisiä" pelastukseen ("Kun minut ylennetään, vedän minä kaikki ihmiset tyköni"). Mutta vaikka monia kutsutaan, vain harvat valitaan. Ja meidät valitaan sen perusteella, otammeko vastaan evankeliumin sanoman. Samalla periaatteella me voimme päättää torjua totuuden minä hetkenä hyvänsä, jos sydämemme ovat kovettuneet synnin seurauksena. Tämän takia Raamattu sisältää niin lukuisia kehotuksia uskoville tutkia itseään, ovatko he uskossa (sillä hetkellä). Hän saattaa livetä pois. Tämän takia meitä kehotetaan myös tekemään työtä oman pelastuksemme takia pelolla ja vavistuksella.
Kalvinistit haluavat meidän uskovan, ettei meillä ole omaa tahtoa -- että Jumala tekee kaiken, me emme mitään. Niin, Jumala on kyllä valmistanut meille mahdollisuuden pelastukseen ilmaiseksi. Hänen ehtonsa on, että me käännymme, uskomme ja annamme kastaa itsemme Kristukseen. Ne, jotka kieltäytyvät (tahdon toimintaa), eivät pääse pelastuksesta osallisiksi.
Tämä ei tee Jumalan armoa tyhjäksi; se tuo meidät kasvokkain Jumalan majesteettiuden ja pyhyyden kanssa. Oppi iankaikkisesta pelastusvarmuudesta on saanut liian monet elämään harhassa luullen ainoan seurauksen Armon Hengen vastustamisesta omissatunnoissaan syntiä tehdessään olevan palkan menettämisen. Tämän takia he ovat heikkoja eivätkä he ponnistele sielujensa hyväksi ja niin heillä on suuri vaara joutua luopumukseen.
--------------------------------------------------------------------------------
LÄHDEVIITTEET
1. Dave Hunt, What Love is This? Calvinism's Misrepresentaion of God (Sisters, OR:
Loyal Publishing, Inc., 2002), s. 189.
2. Arthur W. Pink, Eternal Security (Grand Rapids, MI: Baler House, 1974),
www.pbministries.org/Books/pink/security/sec_01.htm.,Introduction, s.1.
3. Ibid.,s. 2.
4. H.A. Ironside, Eternal Security of the Believer, tark.painos (Neptune, NJ:
Loizeaux Bros., Inc., http://bob.vandyke.net/saved.htm., s. 3.
5. Arthur W. Pink, Op.Cit., s.2.
6. H.A. Ironside, Op.Cit.s.22.
7. Ibid., s.15.
8. Dave Hunt, Op.Cit., s.377.
9. The Works of John Wesley, Thoma Jacksonin laitos, 1872.
10. H.A. Ironside, Op.Cit., s.37.
Albert James Dager
http://arvioikaa.com/prede.html
jarrut- Admin
- Viestien lukumäärä : 2993
Join date : 24.10.2013
Miten sen pelastuksen kanssa on - ?
kirjoittaja Vierailija Ke Helmi 15, 2017 9:43 am
Kirjoitus on pitkä, mutta täyttä asiaa.
Lukekaa.
Lukekaa.
Vierailija- Vierailija
Similar topics» JDS harhaoppi
» Harhaoppi: Uskovien synnittömyys
» Menestysteologia
» Mikä ihmeen harhaoppi?
» Harhaoppi esiintyy kristillisenä uskona
» Harhaoppi: Uskovien synnittömyys
» Menestysteologia
» Mikä ihmeen harhaoppi?
» Harhaoppi esiintyy kristillisenä uskona
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
» Ukraina aikoo tyrmätä Kertšin sillan, kun Yhdysvallat on hyväksynyt ATACMS:n käytön Venäjän sisällä
» Täällä me katselemme ikään kuin kuvastimesta
» Kolossalaiskirje 1
» Ihmisten sydämet kylmenevät
» Israelin pääministeri Bibi Netanyahu: Hyvis vai pahis?
» Esirippu nousee (The Curtain Is Rising) :: By Daymond Duck
» Rukouspäivätekstien selityksiä.
» Diktatuuriakin vahvempi voima