Haku
Viimeisimmät aiheet
Eniten katsotut aiheet
Kun Jeesus palaa, löytäneekö Hän uskoa maan päältä (Luuk. 18:8)
Sivu 1 / 1
Kun Jeesus palaa, löytäneekö Hän uskoa maan päältä (Luuk. 18:8)
Artikkelissaan, “Ilmestyskirjan neljän apokalyptisen ratsastajan hevosten kavionkopsetta?”, Jan Markell on oivasti kuvannut kristikunnan nykytilaa.
”Lifeway Research’in tutkimuksen mukaan monilla pastoreilla on nyt "ahaa"- hetki aikamme merkkien takia. On aika. Olen nyt toivoa täynnä. He näkevät nykypäivän tapahtumat Raamatun ennustamina lopun aikoina. Mutta pahoin pelkään että heidän puhujanpönttönsä pysyvät aiheesta hiljaa.
Ollaanpa optimistisia. Kun todellinen kirkko saa jatkaa, saarnastuoleista ilmoitetaan rohkeasti, että olemme viimeisissä päivissä ja Jeesus tulee pian. Laita siis asiasi kuntoon!
Dallasin seminaarin Uuden testamentin professori Darrell Bock totesi, että Raamatussa on useita luetteloita mahdollisista Jeesuksen paluun merkeistä, kuten Hänen Oliivilehdon keskustelunsa kohdat, joissa on vihjeitä globaalista sairaudesta. Nämä ovat ahdistuksen ajan viitteitä.
"Lukuisat Raamatun tekstit puhuvat häiriöistä Luomakunnassa, jotka hämmentävät ja vaivaavat ihmisiä", sanoi Bock. "Näillä häiriöillä on melko laaja skaala - niistä maanjäristykset ja sodat ovat yleisimpiä. Jeesus mainitsee rutot tai ruton nimenomaisesti, Luukas 21: ssä."
Kolme neljästä kaikista tutkimuksen pastoreista on todennut, että maailman ja kirkon tapahtumilla on suurta merkitystä nykyään. Niitä ovat kristinuskosta luopumisen kasvu, uskovien rakkaus kylmenee, perinteinen moraali katoaa, kansalliset konfliktit, luonnonkatastrofit, nälänhädät ja jopa antisemitismin nousu. Vaikka ne olisivat vasta varsinaisen ahdistuksen ajan tapahtumia, ne heittävät jo varjoa tähän ”seurakunnan aikakauteen”.
Joten, onko ”uusi päivä” kirkossa sarastamassa jonkinlaisen herätyksen ansiosta? Lähes 25 vuotta sitten kirkon kasvu -liike sanoi, että minkäänlaisen eskatologian opettaminen ei kasvata kirkkoa.
Pastoreita kehotettiin olemaan hiljaa Herran pikaisesta palaamisesta. Pastori Rick Warren jopa sanoi kirjassaan, että Raamatun profetian opettaminen suistaisi sinut tarkoituksestasi uskovana ja tekisi sinut kelvottomaksi Jumalan valtakunnalle. Ja toiset pastorit kuuntelivat häntä!
Lifeway Researchin tuottamissa tiedoissa Joel Rosenberg toteaa: "Liian kauan monet pastorit ovat välttäneet opettamasta Raamatun ”synnytystuskista” ja tapahtumista, jotka johtavat Herran toiseen tulemiseen, mutta nykyinen pandemia osoittaa, että tarvitaan vankkaa ja kiihkotonta saarnaamista, joka tehdään raamatullisella tavalla. "
Lifeway-raportti paljastaa, että yli puolet pastoreista odottaa Jeesuksen palaavan elinaikanaan. Joten miksi ihmeessä heidän saarnastuoleistaan ei julisteta tätä?
Mutta tutkimus kertoo muutakin! Lähes 70% tutkituista uskoi Israelin nykypäivän uudestisyntymisen ja miljoonien juutalaisten paluun kotimaahansa olleen Raamatun ennusteiden toteutumista.
Se on upea uutinen, mutta se oli 72 vuotta sitten. Miksi ette ole saarnanneet sitä, pastorit? Lisäksi, 40% tutkituista pastoreista uskoo, että Yhdysvaltain suurlähetystön perustaminen Jerusalemiin kaksi vuotta sitten, oli merkki viimeisistä päivistä!
Tämä on hienoa saarnamateriaalia! Se voi saada kirkon heräämään! Mutta suurin osa saarnastuoleista, joista kuulen, ovat hiljaa aiheesta.
Olive Tree Ministries’in yleisimmin saamat sähköpostiviestit liittyvät tähän aiheeseen: Mistä löydän profetiaa saarnaavan, Sana- raittiin kirkon? Mistä löydän kirkon, joka varoittaa tulevista asioista sen sijaan, että korostaisi nykyisen elämäsi parhauksia?
Brent Miller Jr., Ingenuity Films’istä, teki uuden, seurakunnan ylöstempaus -teeman elokuvan ”Ennen vihaa” (saatavana Prophecy News Watch -sivulta), koska hänen tutkimuksensa, joka kosketti myös Lifeway’ta, paljasti että 98% kirkosta ei opeta mitään lopun aikoihin liittyvää.
Sekä eskatologia että Israel ovat sivussa. Luit aivan oikein: 98%.
Lisätäänpä vielä yksi yhtälön tekijä keskusteluihimme, ja sen pitäisi olla selvä jokaiselle tarkkailijalle. Ilmestyskirjan mukaan meille on tulossa Antikristuksen johtama, yksi maailmanjärjestelmä. Tuo uusi maailmanjärjestys vaatii kriisiä - globaalia kriisiä, ei paikallista kriisiä. Meillä on se - maailmanlaajuinen pandemia. Eikö tämä lisää bensaa liekkeihin?
Maailma on tällä hetkellä sulamistilassa, ja ihmiset esittävät paljon kysymyksiä. Emme edes tiedä sitä, palaako elämä enää koskaan sellaiseksi kuin sen tunsimme. Ei välttämättä!
Pastorit, puhutteko tästä?
Seurakunnan on poistuttava ennen tuon ”laittoman”, Antikristuksen paljastamista. Väitän, että hän on jo jossain kärsimättömänä, valmiina lähtemään liikkeelle. Ja neljä apokalyptista ratsastajaa saattavat jo harjoitella jollain kilparadalla jossain! Voit melkein kuulla niiden kavioiden kopseen.
Pastorit, älkää olko hiljaa! Ehkä tämä on todella uusi päivä sinulle. Tartu tilaisuuteen. Huomaa, että kaikki asiat ovat putoamassa paikoilleen. Ole innostunut. Ole totta. Älä syrji niin tärkeitä uutisia. Yhdistä pisteet omien läheisiesi ja paimennettaviesi nähtäväksi.
Jeesus saattaa palata milloin tahansa. Ole hyvä ja lopeta saarnastuolisi hiljaisuus asiassa.”
No näinpä juuri tein – tällaisena some- versiona. John F. Valwoord on sanonut hyvin: jos me voimme jo nähdä ”näytelmän” valtaisien kulissien olevan pystytetyt ja näyttämövalot päällä, niin mitä voimme päätellä show’n alkamisajankohdasta?
Kaikkivaltiaan Jumalan suurta siunausta ja Sanansa ymmärrystä elämääsi. Sillä kaikki Raamatussa ennustettu tulee tapahtumaan, kuten Herra Jeesus Kristus vahvisti: ”Katso, Minä olen sen teille edeltä sanonut” (Matt. 24:25).
”Pyhitä heidät totuudessa; sinun Sanasi on totuus” (Joh. 17:17).
Olli-Pekka Tuikkala
Lähteet:
Raamattu
thepukki.fi
Lähteet:
Raamattu
thepukki.fi
Vierailija- Vierailija

» Jumalan houkka ei ole hullu
» Helluntaiseurakunnat eivät odota maan perimistä. Ne ovat ottamassa sen nyt – ja verovapaasti
» Kristitynfoorumi: Jumalan leipä Jeesus Kristus ja toinen jeesus
» KristitynFoorumi /Isä antaa Pyhän Hengen (Luuk.11:13)
» Per-Olof Malk Jeesuksen sanat ristillä "Minä sanon sinulle" Luuk.23:43
» Helluntaiseurakunnat eivät odota maan perimistä. Ne ovat ottamassa sen nyt – ja verovapaasti
» Kristitynfoorumi: Jumalan leipä Jeesus Kristus ja toinen jeesus
» KristitynFoorumi /Isä antaa Pyhän Hengen (Luuk.11:13)
» Per-Olof Malk Jeesuksen sanat ristillä "Minä sanon sinulle" Luuk.23:43
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|
» Hän veti minun ylös hirmuisesta haudasta ja sontaisesta loasta
» Vallankäytöstä (uskonnollisissa) yhteisöissä – Miten tämä on mahdollista?
» Yksi mennyt kesäpäivä ja lapsenlapset
» Täällä meitä riisutaan
» Hengellinen väkivalta /”Pahat henget tulee mun sisään jos syön mielialalääkkeitä”
» Avoimuudesta / Saako kaikki kertoa/Pitääkö kaikki kertoa?
» Milloin lähimmäistä koskeva rakkaus saa alkaa ja milloin ei?
» SISÄINEN LANKEEMUS