Haku
Viimeisimmät aiheet
Eniten katsotut aiheet
Petri Paavola: Naisen asemasta Uuden Liiton seurakunnassa
Sivu 1 / 1
Petri Paavola: Naisen asemasta Uuden Liiton seurakunnassa
Naisen asemasta Uuden Liiton seurakunnassa
783 visningar 16 aug. 2022 Tällä videolla on opetusta Jumalan lain muutoksesta Herran Jeesuksen veren kautta, joka toi muutoksen siihen miten vanhan liiton esikuvat saivat täyttymyksen Messias Jeesuksen veressä.
Herra Jeesus ei kumonnut lakia, mutta Jeesuksen veren kautta tuli lain muutos, jonka kautta esimerkiksi VL:n syntiuhrit, ympärileikkaus ja pappeus ovat nyt muuttuneessa tilassa Uuden Liiton aikakaudessa, koska emme ole enää vanhan liiton lain alla. Videolla käydään myös sitä läpi, että uskova ja Jumalan pelastama nainen kuuluu Uuden Liiton kuninkaalliseen papistoon, joka on eri asia kuin Uuden Liiton seurakunnan johtaminen.
Uuden Liiton seurakunnassa nainen saa palvella ja puhua, mutta ei voi toimia seurakunnan johtotehtävissä. Videolla käydään läpi sitä missä asiayhteydessä Raamattu sanoo ettei naisen ole lupa puhua seurakunnassa, koska monessa muussa kohdassa nainen saa ja voi puhua UL:n seurakunnassa. Videolla käydään läpi sitä kuinka nainen on yhtä arvokas ja samanarvoinen miehen kanssa, koska niin nainen kuin mieskin ovat Jumalan luomia. Ennallistamisen aika ennallistaa myös naisen aseman oikealle paikalle Uuden Liiton uskonjärjestyksessä.
https://saulusmedia.blogspot.com/2021...
Vierailija- Vierailija

» Petri Paavola :: Helluntaiyhteisön koronapandemia lausunto
» Lopunajan luopumus tarkoittaa maailmanlaajuista ekumeniaa.
» Petri Paavola : Kritiikki kristinuskoa vastaan
» Petri Paavola: Farmakeia sanan merkitys
» Petri Paavola // Hyökkääkö Venäjä Suomeen?
» Lopunajan luopumus tarkoittaa maailmanlaajuista ekumeniaa.
» Petri Paavola : Kritiikki kristinuskoa vastaan
» Petri Paavola: Farmakeia sanan merkitys
» Petri Paavola // Hyökkääkö Venäjä Suomeen?
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|
» Hän veti minun ylös hirmuisesta haudasta ja sontaisesta loasta
» Vallankäytöstä (uskonnollisissa) yhteisöissä – Miten tämä on mahdollista?
» Yksi mennyt kesäpäivä ja lapsenlapset
» Täällä meitä riisutaan
» Hengellinen väkivalta /”Pahat henget tulee mun sisään jos syön mielialalääkkeitä”
» Avoimuudesta / Saako kaikki kertoa/Pitääkö kaikki kertoa?
» Milloin lähimmäistä koskeva rakkaus saa alkaa ja milloin ei?
» SISÄINEN LANKEEMUS